Viimeiset 5 kuukautta ovat olleet yhdet elämäni rankimmat ja samalla myös rakkaimmat. Huolimatta kaikesta tapahtuneesta, minun arkeni on pysynyt ruodussa ja olen pystyttänyt hyvin vähän hymyileviä kulisseja. Olen pitänyt tiukasti kiinni harrastuksistani ja aloittanut jopa kuntoilun, enkä ole suostunut jäämään paikoilleni märehtimään "turhia". Olen ikävöinyt ja ehtinyt kerran jopa ihastumaan. Tulevaisuus on näyttäytynyt minulle välillä valoisana ja kalenterissani on muutama tapahtuma kevääksi, mitä tuskin maltan odottaa. Näiden kaikkien tapahtumien keskellä, ihan muutama päivä sitten, kuitenkin pysähdyin pohtimaan yhtä ainoaa sanaa ja tunnetta mitä se minussa herätti. Tämä tunne toi mukanaan ymmärryksen, toivon mukaan, että nyt olisi aika pysähtyä.
Pysähtyminen ei minulle tarkoita sitä, että erakoituisin ja kävisin läpi koko tunneskaalaan suhteessa kaikkeen tapahtuneeseen, vaan se tarkoittaa, että haluan maistella ja tutkia elämää. Toivon, että näin oppisin jotain uutta itsestäni. En oikeasti tiedä mitä haluan loppuelämältäni. Minulla on paljon suuria kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia, enkä usko että löydän niitä ennen kuin olen elänyt niiden kanssa hetken jos toisen.
Minun korjaava liikkeeni on aina ollut vauhti enkä pidä sitä pelkästään negatiivisena asiana. Kuitenkin kovassa vauhdissa on vaikea nähdä ympärilleen. Kliseistä, mutta totta. Tulen yrittämään parhaani.
Antoisaa kevättä.
- Peikko
perjantai 29. maaliskuuta 2019
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Tuntuu hyvältä mutta väärältä
Minusta tuntuu vaikealta kirjoittaa pitkästä aikaa semminkin kun edellisen pervotekstini jälkeen on tapahtunut niin paljon. Vaikka muutenkin tuntuu, että olen ollut uinumassa koko blogini suhteen, niin missään vaiheessa en ole ajatellut että se oli nyt tässä, kiitti mulle riitti. Nyt kun mieleni on hieman tasaantunut myllerryksistä ja kevät tuntuu muutenkin herättäneen Peikkoa talviunilta, niin jonkinmoinen into kirjoittamiseen on palannut. Niimpä ajattelin kertoa tarinan kuluvalta viikolta.
Mutta ennen sitä muutama sana blogin jatkosta. Ajatukseni on, että tekstejä tulee jatkossakin ja varmaan ne hyvin suurelta osin tulee liippaamaan minua ja BDSM:ää. Saattaa olla, että jatkossa joku "vieraileva" kirjoittajakin tänne eksyy tai että blondikin joskus tänne kirjoittaisi. Blogi on kuitenkin minun perustamani ja blondin toive oli, että vanhoja tekstejä ei poistettaisi, mikä ei kyllä olisi tullut mieleenikään. Elämä jatkuu ja tarinat säilyvät.
Olin ClubX:llä nahkatytön ja uuden mainion ystäväni Toreron kanssa. Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia illan suhteen, muuta kuin lähinnä hengailla mukavassa porukassa ja tietysti nauttia ClubX:n saunasta, mikä muuten nostaa ainakin minun silmissä paikan arvoa huimasti. Nahkatyttö oli tosin kysellyt kovan rintapiiskauksen perään jo tovin ja sen olin aikonutkin toteuttaa. Sopivassa raossa nahkatyttö kiinnitettin crossille ja annoin eri välineiden soitella hänen ihollaan. Nahkatyttöä piiskatessa on kiva pysytellä nahkaisissa välineissä jo ihan viihdearvon vuoksi. Niimpä taisin floggeroida samalla hänen häpyäänkin. Käsittelyn loppupuolella kiinnitin hänen rintoihinsa useamman pyykkipojan, jotka sitten piiskaten irroitettiin. Sen verran raju käsittely kuitenkin oli että talutin hänet nahkasohvalle jälkihoitoon.
Ilta jatkui "bilettäen", vähän kukin omilla tahoillaan, ja varsinkin nahkatytöllä tuntui olevan kädet täynnä tekemistä. Loppuillasta hän vähän vinkui lisää huomiota ja pyysi josko hänen takapuolensakin voisi saada kovaa käsittelyä. En luvannut mitään, sillä tiesin hänellä olevan yksi velvollisuus illan suhteen jäljellä, joten ajattelin, että odotan kunnes se on ensin suoritettu. Niimpä pitkälti puolen yön jälkeen olimme uudestaan crossilla tällä kertaa takapuole hyvin esille. Nyt lähestymme tekstini aihetta ja kysyn sinulta, missä sinulla menee piiskatessa henkiset rajat? Miten voit kertoa niistä oikein ja miten voit välttää että niitä ei ylitetä? Mikä on sinulle pervoillessa pyhää, tarkoittaen että kuka voi ja millä oikeuksilla koskea sinun pyhimpään?
Jälkimmäinen piiskaus oli kova, paljon kovempi kuin ensimmäinen. Käytössäni oli myös väline, nahkainen lyhyempi 2 haarainen Bull whip, jota kohtaan nahkatytöllä tuntuu olevan vahva viha-rakkaus-suhde. Kun tällä piiskalla "hipsuttelee", niin se vie nirvanaan, jopa näemmä niin että lopetettaessa tulee itku "niin hyvältä se tuntui", mutta satuttaessa sen alta haluaa juosta karkuun. Ja minä kun tykkään kontrasteista ja reaktioista niin arvannette lopun. Piiskaus kesti kauan ja oli luja. Oli nousuja ja laskuja. Oli yhdessä ääneen laskettuja orkkuja. Oli kipua ja hipsuttelua. Lisää orkkuja, lisää kipua ja lopulta sohvalle talutettava itkuinen möykky.
Tilanne jatkui tovin, mutta oleellinen on nyt kerrottuna. Seuraavana päivänä tuli nahkatytölle pienoinen droppi, mikä on melko harvinaista leikeissämme ja sitä myötä alkoi keskustelu joka alkoi nahkatytön seuraavalla totetaumuksella.
Kun keskustelimme asiasta lisää, niin selvisi että tilanteessa oli ollut yksi isku, mikä ei välttämättä ollut se lujin, mutta oli aiheuttanut nahkatytön päässä, ajatuksissa, alistumisessa vahvan ajatuksen että joku olisi murtunut. Hänen oli vaikea sanoittaa asiaa lisää tai kertoa tarkemmin, joten yritimme purkaa sitä pala palalta. Jos kerran tilanteessa ei ollut liian kovaa piiskausta, jolloin hän muuten olisi sanonut turvasanan (been there), niin mistä voisi olla kyse? Minulla ja nahkatytöllä on jo sen verran historiaa että mekin olemme käyneet jo muutamat kehityskeskustelut suhteestamme. Tiedän. että jos maailma olisi pelkästään nahkatytön, niin suhteemme olisi vahva totaalinen omistussuhde. Niimpä ehdotin hänelle, että ehkäpä piiskauksen intensiteetti ja lataus oli sen verran kova, että hän haluaisi että sellainen tapahtuisi vaan suhteessa, jossa mahdollisuus alistumiseen olisi kovempaa ja hallitsevampaa. Ja jos nahkatytöllä olisi ollut panta kaulassa crossilla merkkinä omistussuhteesta, niin olisiko nyt hänen sisällään tapahtunut murtuminen voinutkin olla pelkkää nautintoa? Tässä yhteydessä käytin sanaa pyhä ja käytimme sitä jatkossakin kuvaamaan toimintaa johon hän ei olisi valmis ilman että sen tekisi omistaja. Palaset loksahtivat paikoilleen.
Jäimme pohtimaan miten estää moinen jatkossa. Hulluinta lienee se, että koska kipukynnystä ei oltu ylitetty, niin miten ihmeessä tämän huomaa jatkossa? Meillä ei ole yksiselitteistä vastausta. Piiskan toisessa päässä tätä on vaikea huomata, melkeen mahdotonta. Jos piiskaus on nautinnollista eikä kipurajaa ylitetä, niin pystyykö tai edes haluaako turvasanan sanoa? Mitäs jos murtuman huomaa vasta seuraavana päivänä? Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Keskustelu on mielestäni yhä BDSM-suhteen kulmakiviä, taas se tuli todistettua.
Mutta ennen sitä muutama sana blogin jatkosta. Ajatukseni on, että tekstejä tulee jatkossakin ja varmaan ne hyvin suurelta osin tulee liippaamaan minua ja BDSM:ää. Saattaa olla, että jatkossa joku "vieraileva" kirjoittajakin tänne eksyy tai että blondikin joskus tänne kirjoittaisi. Blogi on kuitenkin minun perustamani ja blondin toive oli, että vanhoja tekstejä ei poistettaisi, mikä ei kyllä olisi tullut mieleenikään. Elämä jatkuu ja tarinat säilyvät.
Olin ClubX:llä nahkatytön ja uuden mainion ystäväni Toreron kanssa. Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia illan suhteen, muuta kuin lähinnä hengailla mukavassa porukassa ja tietysti nauttia ClubX:n saunasta, mikä muuten nostaa ainakin minun silmissä paikan arvoa huimasti. Nahkatyttö oli tosin kysellyt kovan rintapiiskauksen perään jo tovin ja sen olin aikonutkin toteuttaa. Sopivassa raossa nahkatyttö kiinnitettin crossille ja annoin eri välineiden soitella hänen ihollaan. Nahkatyttöä piiskatessa on kiva pysytellä nahkaisissa välineissä jo ihan viihdearvon vuoksi. Niimpä taisin floggeroida samalla hänen häpyäänkin. Käsittelyn loppupuolella kiinnitin hänen rintoihinsa useamman pyykkipojan, jotka sitten piiskaten irroitettiin. Sen verran raju käsittely kuitenkin oli että talutin hänet nahkasohvalle jälkihoitoon.
Ilta jatkui "bilettäen", vähän kukin omilla tahoillaan, ja varsinkin nahkatytöllä tuntui olevan kädet täynnä tekemistä. Loppuillasta hän vähän vinkui lisää huomiota ja pyysi josko hänen takapuolensakin voisi saada kovaa käsittelyä. En luvannut mitään, sillä tiesin hänellä olevan yksi velvollisuus illan suhteen jäljellä, joten ajattelin, että odotan kunnes se on ensin suoritettu. Niimpä pitkälti puolen yön jälkeen olimme uudestaan crossilla tällä kertaa takapuole hyvin esille. Nyt lähestymme tekstini aihetta ja kysyn sinulta, missä sinulla menee piiskatessa henkiset rajat? Miten voit kertoa niistä oikein ja miten voit välttää että niitä ei ylitetä? Mikä on sinulle pervoillessa pyhää, tarkoittaen että kuka voi ja millä oikeuksilla koskea sinun pyhimpään?
Jälkimmäinen piiskaus oli kova, paljon kovempi kuin ensimmäinen. Käytössäni oli myös väline, nahkainen lyhyempi 2 haarainen Bull whip, jota kohtaan nahkatytöllä tuntuu olevan vahva viha-rakkaus-suhde. Kun tällä piiskalla "hipsuttelee", niin se vie nirvanaan, jopa näemmä niin että lopetettaessa tulee itku "niin hyvältä se tuntui", mutta satuttaessa sen alta haluaa juosta karkuun. Ja minä kun tykkään kontrasteista ja reaktioista niin arvannette lopun. Piiskaus kesti kauan ja oli luja. Oli nousuja ja laskuja. Oli yhdessä ääneen laskettuja orkkuja. Oli kipua ja hipsuttelua. Lisää orkkuja, lisää kipua ja lopulta sohvalle talutettava itkuinen möykky.
Tilanne jatkui tovin, mutta oleellinen on nyt kerrottuna. Seuraavana päivänä tuli nahkatytölle pienoinen droppi, mikä on melko harvinaista leikeissämme ja sitä myötä alkoi keskustelu joka alkoi nahkatytön seuraavalla totetaumuksella.
En tykkää sanoa tosi keskeneräisiä asioita, mutta minulla on palaillu muistikuva yöllisestä että jollain kovalla iskulla miussa henkisesti murtui jotain. Ja se on ristiriitanen muisto.
Kun keskustelimme asiasta lisää, niin selvisi että tilanteessa oli ollut yksi isku, mikä ei välttämättä ollut se lujin, mutta oli aiheuttanut nahkatytön päässä, ajatuksissa, alistumisessa vahvan ajatuksen että joku olisi murtunut. Hänen oli vaikea sanoittaa asiaa lisää tai kertoa tarkemmin, joten yritimme purkaa sitä pala palalta. Jos kerran tilanteessa ei ollut liian kovaa piiskausta, jolloin hän muuten olisi sanonut turvasanan (been there), niin mistä voisi olla kyse? Minulla ja nahkatytöllä on jo sen verran historiaa että mekin olemme käyneet jo muutamat kehityskeskustelut suhteestamme. Tiedän. että jos maailma olisi pelkästään nahkatytön, niin suhteemme olisi vahva totaalinen omistussuhde. Niimpä ehdotin hänelle, että ehkäpä piiskauksen intensiteetti ja lataus oli sen verran kova, että hän haluaisi että sellainen tapahtuisi vaan suhteessa, jossa mahdollisuus alistumiseen olisi kovempaa ja hallitsevampaa. Ja jos nahkatytöllä olisi ollut panta kaulassa crossilla merkkinä omistussuhteesta, niin olisiko nyt hänen sisällään tapahtunut murtuminen voinutkin olla pelkkää nautintoa? Tässä yhteydessä käytin sanaa pyhä ja käytimme sitä jatkossakin kuvaamaan toimintaa johon hän ei olisi valmis ilman että sen tekisi omistaja. Palaset loksahtivat paikoilleen.
Jäimme pohtimaan miten estää moinen jatkossa. Hulluinta lienee se, että koska kipukynnystä ei oltu ylitetty, niin miten ihmeessä tämän huomaa jatkossa? Meillä ei ole yksiselitteistä vastausta. Piiskan toisessa päässä tätä on vaikea huomata, melkeen mahdotonta. Jos piiskaus on nautinnollista eikä kipurajaa ylitetä, niin pystyykö tai edes haluaako turvasanan sanoa? Mitäs jos murtuman huomaa vasta seuraavana päivänä? Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Keskustelu on mielestäni yhä BDSM-suhteen kulmakiviä, taas se tuli todistettua.
maanantai 25. helmikuuta 2019
Ero
Elämä heittelee
Peikon silmin:
Blondi ja minä olemme eronneet. Lain silmissä olemme vielä aviopari, mutta henkinen ja fyysinen ero on käynnissä enkä näe vaihtoehtona että suunta tästä muuttuisi. Päätös on tapahtunut jo kuukausia sitten, joten mistään hetken ajatuksesta ei ole kyse.
Olen miettinyt mitä kirjoittaa asiasta ja miksi? Olemme kirjoittaneet hyvin avoimesti matkastamme ja tulin siihen lopputulokseen että jatketaan näin loppuun asti. Olen hyvin allerginen sosiaalipornolle ja luulen että jokunen lukijoista haluaisi kuulla kaikki likaiset yksityiskohdat mitkä tähän päätökseen ovat johtaneet, mutta ikävä kyllä tuotan teille pettymyksen ja kerron että sellaisia ei ole. Haluan avata asian toiselta kannalta ja loput joudutte ikävä kyllä arvailemaan.
- Väliimme ei tullut "kolmatta" pyörää, johon olisimme rakastuneet tai ihastuneet tms. Tällä hetkellä olemme molemmat sinkkuina.
- Liitostamme ei puuttunut rakautta, hellyyttä, koskettelua, seksiä, välittämistä....
- Emme ajautuneet mihinkään meidän henkilökohtaiseen ulkoisen syyn parisuhdekriisiin, kuten alkoholismiin, työttömyyteen, sairauteen tms.
- Eromme ei liity mitenkään BDSM maailmaamme
Mutta jotain tietenkin tapahtui jonka seurauksensa ymmärsimme, että on parempi jatkaa erillään. Itkut on itketty (no ei varmasti kaikki). Olemme keskustelleet paljon ja koetamme työstää toisistamme hyvät ystävät, joka on tähän asti ainakin sujunut paremmin kuin hyvin. Eromme jälkeen olemme nukkuneet useamman yön yhdessä, mutta emme todellakaan roiku toisissamme silti kiinni. Minä olen muuttanut Helsinkiin asuntoon, jota nyt kutsun kodiksi ja kun blondilla on usein tänne päin asiaa, niin ilomielin tarjoan hänelle yöpaikan. Samaten hän tarjoaa minulle, käydessäni vähintään yhtä useasti Turussa. Ehkäpä kuvaavinta tilanteessamme juuri nyt on se, että päätimme blogimme jatkuvan. Mitä tänne blogiin jatkossa tulee on vielä epävarmaan niin kuin huominen päiväkin.
Ruma, surullinen ja epäoikeudenmukainen ero
Blondin silmin:
Erostamme on vaikea kirjoittaa ilman, että liitän tekstin mukaan eron syyn eli Peikon nuorimman
lapsen. Ero ei kuitenkaan ole hänen vikansa, vaan syy on minun kyvyttömyydessäni kestää arkea
ja Peikon lähes omaishoitajamaista roolia vakavasti psyykkisesti oireilevan lapsen rinnalla. Tämän
enempää en voi enkä halua lapsesta kertoa, koska en halua levitellä hänen asioitaan foorumilla,
jota hänen äitinsä lukee. Muutenkin lapsella on oikeus yksityisyydensuojaan.
Joulukuun alussa lapselle tapahtui jotain, joka sai minut tekemään eropäätöksen hyvinkin nopealla
aikataululla. Jotain, joka sai minut tajuamaan, että jos haluan säilyttää mielenterveyteni ja oman
elämäni, en voi jäädä parisuhteeseemme. Kyseessä oli myös lapsen suojelu, koska olen jo
usemman vuoden ymmärtänyt, että minun käytökseni ja tunteeni pahentavat lapsen oireilua.
Peikko on asiasta samaa mieltä.
Olen kipuillut lapsen kanssa paljon oikeastaan koko parisuhteemma ajan. Olemme tulleet hyvin
toimeen - kyse ei ole siitä. Vaan siitä, että olen elänyt haastavan lapsen kanssa usein voimieni
äärirajoilla. Siitä, että lapsi on ollut mielessäni vuodesta 2012 oikeastaan 24/7. Tuottanut huolta,
vienyt voimiani ja lähes hajottanut psyykeeni. Toki myös positiivisia asioita on ollut. Suhteemme
alkuaikoina kyse oli totta kai mustasukkaisuudesta, viimeiset vuodet jostain, jota en pystynyt
hallitsemaan enkä kestämään.
Voi olla, että biologiset vanhemmat syntyvät jonkun sellaisen ominaisuuden kanssa, joka auttaa
heitä selviämään lapsesta aiheutuvan huolen kanssa. Minulta tämä ominaisuus puuttuu täysin. Ja
kun suojaa ei ole, muuttuu elämä mahdottomaksi. Uni kärsii, ihmisuhteet kärsivät, parisuhde kärsii,
työ kärsii. Viime vuodet olen joutunut syömään useampaan otteeseen mielialalääkkeitä, jotta
jotenkin jaksaisin tilanteessa. Ja lopulta en jaksanut niidenkään avulla.
Olen tällä hetkellä erosta surullinen, vaikka minä suhteemme lopetinkin. Tai oikeastaan surullinen
on liian mitätön termi. Rikki. Hajalla. Palasina. Itkuinen ja hukassa itseni kanssa. Erossamme
vaikeinta on, että rakkaus ei missään vaiheessa loppunut. Enkä usko, että se ihan heti
loppuukaan. En tiedä, loppuuko se joskus. En tiedä, toivonko se loppuvan.
Olemme puhuneet Peikon kanssa paljon siitä, että voisimmeko jatkaa suhdettamme jossain
muussa muodossa esim. pysyvästi erillämme asuen. Jossain sellaisessa muodossa, jossa minä ja
lapsi emme altistuisi toisillemme. Ainakaan toistaiseksi emme ole keksineet ratkaisua.
Vaikeinta ja raskainta on ollut luopua toisen ihmisen läheisyydestä. Iholla olemisesta. Elää ilman
kosketusta ja hellyyttä. Seksiä on ollut viimeisen vuoden aikana kummakin uupumisesta johtuen
niin vähän, että sitä en osaa kaivata. Seksin suhteen olen muutenkin sellaisessa uinumistilassa,
että en tiedä, koska mahdollisesti herään siihen, että minussa on sellainen ulottuvuus. En tiedä
tällä hetkellä, olenko kinky vai jotain muuta. Eikä asia minua kiinnostakaan. Pelkkä ajatuskin siitä,
että joku muu kuin Peikko koskisi minuun, saa voimaan pahoin.
Ero oli teknisesti helppo, koska asuimme jo arjet eri kaupungeissa eikä meillä ole missään
vaiheessa ollut yhteistä omaisuutta. Jäin omaan asuntooni, Peikko hankki pääkaupunkiseudulta
uuden viihtyisämmän. Erohakemusta emme ole vielä jättäneet, ja Peikon kirjat ovat edelleen
luonani.
Viestittelemme säännöllisen epäsäännöllisesti. On vaikea luopua yhteydenpidosta, kun edelleen
rakastaa. Nukumme silloin tällöin yhdessä. Seksiä ei ole, mutta onneksi on Peikon iho. En halua
luopua Peikosta, mutta todennäköisesti minun on pakko. Emme pysty olemaan toistemme kanssa,
mutta emme pysty (tai ainakaan minä en) olemaan erossakaan.
Siksi eromme onkin ruma. Ruma siksi, että tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kohtuuttomalta joutua
luopumana ihmisestä, jota edelleen rakastaa. Enemmän kuin ketään muuta koskaan aiemmin.
Sanotaan, että rakkaus voittaa kaiken. Sanotaan, että jos vain riittävästi rakastaa, se riittää. Olen
vahvasti eri mieltä. Joskus olosuhteet vain ovat sellaiset, että rakkaudesta huolimatta
parisuhteessa ei pysty olemaan. Ei silloin, kun vaarassa on oma jaksaminen ja mielenterveys.
Vaikka arki tuntuu raskaalta ja ilottomalta, pystyn kuitenkin taas hengittämään. En pelkää enää
puhelimen ääniä tai puhelimen soimista. Hermostoni ylivireystila on poissa. Mieleni ei ole enää
yliaktiivinen. Elämässäni on muutakin kuin jatkuvaa, kuluttavaa huolta. Jaksan paremmin arjessa ja
olen enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan.
En tiedä, miten tämä tarina päättyy. En. Tiedä.
Peikon silmin vähän lisää
Haluan vielä selventää yhden asian. Vaikka olemme molemmat samaa mieltä että blondin käytös on voinut pahentaa myös tilannetta, niin en voi olla sanomatta että hyvinä hetkinä, joita on ollut paljon enemmän kuin pahoja, hän on ollut paras mahdollinen aikuisen naisen malli tyttärilleni.
Peikon silmin:
Blondi ja minä olemme eronneet. Lain silmissä olemme vielä aviopari, mutta henkinen ja fyysinen ero on käynnissä enkä näe vaihtoehtona että suunta tästä muuttuisi. Päätös on tapahtunut jo kuukausia sitten, joten mistään hetken ajatuksesta ei ole kyse.
Olen miettinyt mitä kirjoittaa asiasta ja miksi? Olemme kirjoittaneet hyvin avoimesti matkastamme ja tulin siihen lopputulokseen että jatketaan näin loppuun asti. Olen hyvin allerginen sosiaalipornolle ja luulen että jokunen lukijoista haluaisi kuulla kaikki likaiset yksityiskohdat mitkä tähän päätökseen ovat johtaneet, mutta ikävä kyllä tuotan teille pettymyksen ja kerron että sellaisia ei ole. Haluan avata asian toiselta kannalta ja loput joudutte ikävä kyllä arvailemaan.
- Väliimme ei tullut "kolmatta" pyörää, johon olisimme rakastuneet tai ihastuneet tms. Tällä hetkellä olemme molemmat sinkkuina.
- Liitostamme ei puuttunut rakautta, hellyyttä, koskettelua, seksiä, välittämistä....
- Emme ajautuneet mihinkään meidän henkilökohtaiseen ulkoisen syyn parisuhdekriisiin, kuten alkoholismiin, työttömyyteen, sairauteen tms.
- Eromme ei liity mitenkään BDSM maailmaamme
Mutta jotain tietenkin tapahtui jonka seurauksensa ymmärsimme, että on parempi jatkaa erillään. Itkut on itketty (no ei varmasti kaikki). Olemme keskustelleet paljon ja koetamme työstää toisistamme hyvät ystävät, joka on tähän asti ainakin sujunut paremmin kuin hyvin. Eromme jälkeen olemme nukkuneet useamman yön yhdessä, mutta emme todellakaan roiku toisissamme silti kiinni. Minä olen muuttanut Helsinkiin asuntoon, jota nyt kutsun kodiksi ja kun blondilla on usein tänne päin asiaa, niin ilomielin tarjoan hänelle yöpaikan. Samaten hän tarjoaa minulle, käydessäni vähintään yhtä useasti Turussa. Ehkäpä kuvaavinta tilanteessamme juuri nyt on se, että päätimme blogimme jatkuvan. Mitä tänne blogiin jatkossa tulee on vielä epävarmaan niin kuin huominen päiväkin.
Ruma, surullinen ja epäoikeudenmukainen ero
Blondin silmin:
Erostamme on vaikea kirjoittaa ilman, että liitän tekstin mukaan eron syyn eli Peikon nuorimman
lapsen. Ero ei kuitenkaan ole hänen vikansa, vaan syy on minun kyvyttömyydessäni kestää arkea
ja Peikon lähes omaishoitajamaista roolia vakavasti psyykkisesti oireilevan lapsen rinnalla. Tämän
enempää en voi enkä halua lapsesta kertoa, koska en halua levitellä hänen asioitaan foorumilla,
jota hänen äitinsä lukee. Muutenkin lapsella on oikeus yksityisyydensuojaan.
Joulukuun alussa lapselle tapahtui jotain, joka sai minut tekemään eropäätöksen hyvinkin nopealla
aikataululla. Jotain, joka sai minut tajuamaan, että jos haluan säilyttää mielenterveyteni ja oman
elämäni, en voi jäädä parisuhteeseemme. Kyseessä oli myös lapsen suojelu, koska olen jo
usemman vuoden ymmärtänyt, että minun käytökseni ja tunteeni pahentavat lapsen oireilua.
Peikko on asiasta samaa mieltä.
Olen kipuillut lapsen kanssa paljon oikeastaan koko parisuhteemma ajan. Olemme tulleet hyvin
toimeen - kyse ei ole siitä. Vaan siitä, että olen elänyt haastavan lapsen kanssa usein voimieni
äärirajoilla. Siitä, että lapsi on ollut mielessäni vuodesta 2012 oikeastaan 24/7. Tuottanut huolta,
vienyt voimiani ja lähes hajottanut psyykeeni. Toki myös positiivisia asioita on ollut. Suhteemme
alkuaikoina kyse oli totta kai mustasukkaisuudesta, viimeiset vuodet jostain, jota en pystynyt
hallitsemaan enkä kestämään.
Voi olla, että biologiset vanhemmat syntyvät jonkun sellaisen ominaisuuden kanssa, joka auttaa
heitä selviämään lapsesta aiheutuvan huolen kanssa. Minulta tämä ominaisuus puuttuu täysin. Ja
kun suojaa ei ole, muuttuu elämä mahdottomaksi. Uni kärsii, ihmisuhteet kärsivät, parisuhde kärsii,
työ kärsii. Viime vuodet olen joutunut syömään useampaan otteeseen mielialalääkkeitä, jotta
jotenkin jaksaisin tilanteessa. Ja lopulta en jaksanut niidenkään avulla.
Olen tällä hetkellä erosta surullinen, vaikka minä suhteemme lopetinkin. Tai oikeastaan surullinen
on liian mitätön termi. Rikki. Hajalla. Palasina. Itkuinen ja hukassa itseni kanssa. Erossamme
vaikeinta on, että rakkaus ei missään vaiheessa loppunut. Enkä usko, että se ihan heti
loppuukaan. En tiedä, loppuuko se joskus. En tiedä, toivonko se loppuvan.
Olemme puhuneet Peikon kanssa paljon siitä, että voisimmeko jatkaa suhdettamme jossain
muussa muodossa esim. pysyvästi erillämme asuen. Jossain sellaisessa muodossa, jossa minä ja
lapsi emme altistuisi toisillemme. Ainakaan toistaiseksi emme ole keksineet ratkaisua.
Vaikeinta ja raskainta on ollut luopua toisen ihmisen läheisyydestä. Iholla olemisesta. Elää ilman
kosketusta ja hellyyttä. Seksiä on ollut viimeisen vuoden aikana kummakin uupumisesta johtuen
niin vähän, että sitä en osaa kaivata. Seksin suhteen olen muutenkin sellaisessa uinumistilassa,
että en tiedä, koska mahdollisesti herään siihen, että minussa on sellainen ulottuvuus. En tiedä
tällä hetkellä, olenko kinky vai jotain muuta. Eikä asia minua kiinnostakaan. Pelkkä ajatuskin siitä,
että joku muu kuin Peikko koskisi minuun, saa voimaan pahoin.
Ero oli teknisesti helppo, koska asuimme jo arjet eri kaupungeissa eikä meillä ole missään
vaiheessa ollut yhteistä omaisuutta. Jäin omaan asuntooni, Peikko hankki pääkaupunkiseudulta
uuden viihtyisämmän. Erohakemusta emme ole vielä jättäneet, ja Peikon kirjat ovat edelleen
luonani.
Viestittelemme säännöllisen epäsäännöllisesti. On vaikea luopua yhteydenpidosta, kun edelleen
rakastaa. Nukumme silloin tällöin yhdessä. Seksiä ei ole, mutta onneksi on Peikon iho. En halua
luopua Peikosta, mutta todennäköisesti minun on pakko. Emme pysty olemaan toistemme kanssa,
mutta emme pysty (tai ainakaan minä en) olemaan erossakaan.
Siksi eromme onkin ruma. Ruma siksi, että tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kohtuuttomalta joutua
luopumana ihmisestä, jota edelleen rakastaa. Enemmän kuin ketään muuta koskaan aiemmin.
Sanotaan, että rakkaus voittaa kaiken. Sanotaan, että jos vain riittävästi rakastaa, se riittää. Olen
vahvasti eri mieltä. Joskus olosuhteet vain ovat sellaiset, että rakkaudesta huolimatta
parisuhteessa ei pysty olemaan. Ei silloin, kun vaarassa on oma jaksaminen ja mielenterveys.
Vaikka arki tuntuu raskaalta ja ilottomalta, pystyn kuitenkin taas hengittämään. En pelkää enää
puhelimen ääniä tai puhelimen soimista. Hermostoni ylivireystila on poissa. Mieleni ei ole enää
yliaktiivinen. Elämässäni on muutakin kuin jatkuvaa, kuluttavaa huolta. Jaksan paremmin arjessa ja
olen enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan.
En tiedä, miten tämä tarina päättyy. En. Tiedä.
Peikon silmin vähän lisää
Haluan vielä selventää yhden asian. Vaikka olemme molemmat samaa mieltä että blondin käytös on voinut pahentaa myös tilannetta, niin en voi olla sanomatta että hyvinä hetkinä, joita on ollut paljon enemmän kuin pahoja, hän on ollut paras mahdollinen aikuisen naisen malli tyttärilleni.
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Lyhyesti kuulumisia
Olemme saaneet Peikon kanssa muutamia yhteydenottoja blogiepäaktiivisuutta koskien. Myös meidän kahden parisuhteesta on oltu huolissaan <3. Kiitos ihanille kyselijöille ja kirjoittelijoille.
Elämä on tätä nykyään enimmäkseen muuta kuin pervoilua, joten blogin päivittäminen on jäänyt. Emme kuitenkaan lopeta blogia tai jätä sitä mitenkään virallisesi tauolle. Jos jotain kirjoittamisen arvoista tai kiinnostavaa tapahtuu, niin kuulette kyllä meistä.
Parisuhteemme voi hyvin ja on vahvalla pohjalla. Arki eri kaupungeissa eläen on asettunut uomiinsa. Järjestely jatkuu työkuvioiden vuoksi toistaiseksi. Täytyy sanoa, että parisuhdetta ja omaa kumppaniaan oppii arvostamaan eri tavalla, kun suurimman osan viikosta on toisesta erillään.
Kuten suurin osa teistä tietääkin, kammoan pimeää vuodenaikaa kaamosmasennustaipumuksen vuoksi. Olkaa siis hengessä mukana ja pitäkään peukkuja, että selviän tästä syksystä ja pysyn toimintakykyisenä.
Yours
//blondi
Elämä on tätä nykyään enimmäkseen muuta kuin pervoilua, joten blogin päivittäminen on jäänyt. Emme kuitenkaan lopeta blogia tai jätä sitä mitenkään virallisesi tauolle. Jos jotain kirjoittamisen arvoista tai kiinnostavaa tapahtuu, niin kuulette kyllä meistä.
Parisuhteemme voi hyvin ja on vahvalla pohjalla. Arki eri kaupungeissa eläen on asettunut uomiinsa. Järjestely jatkuu työkuvioiden vuoksi toistaiseksi. Täytyy sanoa, että parisuhdetta ja omaa kumppaniaan oppii arvostamaan eri tavalla, kun suurimman osan viikosta on toisesta erillään.
Kuten suurin osa teistä tietääkin, kammoan pimeää vuodenaikaa kaamosmasennustaipumuksen vuoksi. Olkaa siis hengessä mukana ja pitäkään peukkuja, että selviän tästä syksystä ja pysyn toimintakykyisenä.
Yours
//blondi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)