sunnuntai 18. elokuuta 2013

Animal Instinct

The Cranberries on tehnyt loistavan kappaleen Animal Instinct. Olen muutaman kerran käyttänyt ko. termiä pervokontekstissa kuvailemaan kahden ihmisen välistä kemiaa. Itse tapahtuman on oltava jotain mikä menee vähän yli, olkoon se sitten eläimellisesti. Meillä tapahtui se juuri äsken, ensimmäistä kertaa, mutta toivottavasti ei viimeistä.

Blondi oli ollut viettämässä iltaa tuttavakinkypariskunnan kauniimman osapuolen kanssa. Tyttöjen (pahoittelyt tytöttelemisestä) välillä ovat kipinät sinkoilleet jo hetken aikaa, ja pientä leikkiäkin on ollut ilmassa. Nyt heidän terassi-iltansa oli päättynyt yösaunaan ja siitä tarinaan tyttöjen välisestä ystävyydestä. Blondi oli kotiutunut vasta aamun lehden jälkeen.

Minä saavuin blondin luo seuraavana iltapäivänä, ja blondi vasta heräili. Olin suunnitellut hellää seksiä, mutta blondin maatessa kainalossani ja kertoessaan viime yön tapahtumistaan, mieleni muuttui. Jotenkin mieleeni hiipi olo merkata ja ottaa blondi takaisin omakseni, hänhän oli ollut leikkimässä tytön kanssa tosin luvallani. Sinänsä koko ajatus on, varsinkin nyt jälkeenpäin kirjoitettuna hassu, mutta myös kiihottava. Oloni ei ollut mustasukkaisuutta, vaan jotain muuta sopivan vinoa. Haluani boostasi vielä blondin kaino pyyntö, että näyttäisin hänelle paikkansa.

Leikissämme käytettiin paljon avokämmentä, nahkaläpyskäpiiskaa, sormia ja hyrrää. Välillä blondi huusi kivusta ja välillä kiihkosta, ja meno oli tavallista rajumpaa. Loppujen lopuksi, blondin kolme ja minun yhtä orgasmia myöhemmin, blondi nojaili sänkynsä päätyy leikkien dildolla ja hyrrällä minun katsellassa sängyn jalkopäästä piiskan kera.

Nahkaläpyskä, jolla saa nätisti koko kropan käsiteltyä. Sopii erityisen hyvin rinnoille, reisille ja hävylle. Nam.

Leikkiminen minun katsellessani on ollut kova pala blondilleni. Olemme edenneet pienin askelin, ja nyt se onnistuu sopivissa subspacessa. Nyt blondini oli syvällä jossain omassa paikassaan ja katseli minua pyörein intensiivinsin silmin. Kaksi kertaa blondini orgasmi oli lähellä mutta molemmilla kerroilla se karkasi ja blondi päästi tuskastuneen äänen.

- Nyt riitti, sanoin ja pysäytin hyrrän.
Blondi katsoi kauhistuneena ja epäuskoisena sääret täristen.
- Ei, ei, EI! Mä haluun! Blondi vastasi ja tarttui käteeni yrittäen estää hyrrän siirron.
- Nyt irti kädestäni! Ei vaikutusta. Otin piiskan käteen ja sanoin uudestaan hyvin rauhallisesti.
- NYT KÄSI IRTI!
Blondi irroitti vapisen käden ja siirsi sen toisen kätensä viereen puristamaan dildoa sisällään. Siirsin hyrrän pöydälle jonka jälkeen siirsin ensin blondin toisen käden ja sitten toisen käden hänen sivulleen ja otin dildon varovasti hänen sisältään. Blondi huokaisi tuskastuneena.
- Jos et pysty tulemaan niin et, sanoin ja siirryin makaamaan ja vedin blondini kainalooni
- Mä niin haluaisin vielä tulla...

Blondi kiemurteli oudosti kainalossani ja sanoi hiljaa "haluaisin että laitat minut vielä tulemaan". Minusta pyyntö oli sanottu liian hiljaa joten tietenkin vastasin "En kuullut, sanotko lujempaa?" Blondini kysyi uudestaan reippaammin, ja sen seurauksena työnsin sormeni hänen sisäänsä. Hän liikutti vartaloaan sormieni päällä mutta tuskastuneena ei päässyt huipulle. Päätin lopettaa tämän leikin, otin blondin hiuksista kiinni ja "heitin" hänet mahalleen. Komensin kyynärpäät sänkyyn kiinni ja takapuolen ylös, ja upotin sormet uudestaan hänen sisäänsä. Blondini vinkui, "mä tarvitsen, että käyttäisit minua rajusti". Näin teinkin. Sormetin rajusti ja armottamasti.

Jotain uutta tapahtui. Blondi alkoi "vaatia" käyttämistään fyysisesti. Heitin blondin selälleen ja otin hänen käsistään kiinni, mutta hän yritti laittaa vastaan. Adrenaliini virtasi hänen sisällään, ja hän halusi painia kanssani. Hän yritti siirtää käsiään, vartaloaan ja haastaa minut. Tarrasin tiukasti kiinni hänen käsistään ja painoin ne patjaa vasten. Purin lujasti hänen olkapäätä, käsiään ja molempia nännejä, mutta hän ei antanut periksi, ja ei puhettakaan rauhoittumisesta vaan lisää rimpuilua ja painia. Heitin blondini uudestaan mahalleen, siirsin hänen molemmat kädet poliisiotteeseen selän taakse ja painoin blondin patjaa vasten. Toisella kädelle sormetin blondiani rajusti. Blondini korisi, vikisi, rimpuili mutta pidin hänet tiukasti otteessani. Blondini oli jossain syvällä uudessa paikassaan, enkä halunnut pitää häntä siellä nyt kauaa, joten hetken päästä päästin irti. Painoin hänen kätensä vartalonmyötäisesti ja siirryin hellästi hänen päälleen. Tunsin kuinka hän hengitti kiihkeästi ja nopeasti allani. Kun hänen hengityksenä oli hieman tasaantunut, ja uskoin hänen jo hieman rauhoittuneen, nostin hänet ylos ja otin syliini. Blondi haukkoi hetken happea ja purskahti lohdulliseen itkuun.

Hiukan myöhemmin jo rauhoittuneena, blondin makoillessa kainalossani, hän sanoi "taisin mennä vähä yli".

Blondi: Onneksi sain hieman myöhemmin hakea itselleni sen tulematta jääneen orgasmin suihkussa uuden dildon ja käsisuihkun kanssa. Leikkiessäni itseni kanssa sängyllä, Peikon katsellessa, tilanne oli niin intensiivinen ja olin niin syvällä omassa tilassani, että en yksinkertaisesti pystynyt keskittymään laukeamiseen. Suihkusta tullessani, Peikon kirjoittaessa tekstiä, ihmettelin hänelle ääneen, että mistä hurjan näköiset purujäljet kehooni olivat tulleet. En muista hänen purreen minua lainkaan, mutta jäljistä päätellen voima leuoissa on ollut melkoinen. Näin tällä kertaa...

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia uusia ulottuvuuksia! Upeaa, etten sanoisi. :) Ja tuo nahkalätkä, oih... <3

    VastaaPoista
  2. Tuo lätkä tosiaan näyttää todella mielenkiintoiselta, onko se ihan omaa tuotantoa, vaiko ostettu? Ja tuo "yli" meneminen on kyllä mielenkiintoista myös, jotenkin sitä ei itse aina huomaa miten se alistaminen vie syvemmälle ja syvemmälle, ja ettei aina edes huomaa omaa tilaansa tai tuskaansa. Sivusinkin aihetta hieman omassa blogissani ja huomaan miettiväni sitä edelleen että miksi ei omaa kroppaa sitten pysty siinä kuuntelemaan, vaan antaisi toisen satuttaa itseään oikeasti ja kiihottuu siitä vain lisää. Onneksi noilla alistavilla sentään tuntuu pysyvän järki päässä :)

    VastaaPoista
  3. Lätkä on ostettu seksimessuilta, mutta en muista myyjän nimeä enkä löydä sitä netistäkään. Harmillista.

    VastaaPoista