Rengastelua

Olemme Peikon kanssa hankkineet sormukset. Yhteisellä päätöksellä yhdessä valitut. Sormukset eivät ole kihlasormukset eivätkä vihkisormukset. Meille molemmille kihlasormus olisi päätös naimisiinmenosta, emmekä ole tekemässä sitä. Emme tällä hetkellä emmekä ehkä koskaan. Kummallakin on takana pitkät avioliitot, eikä hinkua uuteen avioliittoon ole. Koska kumpikaan meistä ei oikeastaan usko avioliittoon instituutiona. Emme keksi, mitä lisäarvoa se toisi parisuhteellemme. Jos taloudellisia järjestelyjä joskus täytyy tehdä, ne voi tehdä papereiden avulla. Jos menisimme naimisiin, joutuisimme lisäksi tekemään ison kasan paperia pitääksemme omaisuutemme erillämme. No, ei tuota omaisuutta niin hirveästi ole, mutta jokunen asunto kuitenkin. Toistaiseksi emme halua muuttaa niiden omistussuhteita.

Olemme nimenneet sormukset sitoutumissormuksiksi. Ne ovat perinteisesti vasemman käden nimettömässä. En tiedä miksi. Se vain tuntui hyvälle, vaikka sormi olisi voinut olla joku muukin. Peukalossani pidän aina Tetriksen takomaa tyylikästä pervosormusta – hopeista, paksua rengasta, johon on stanssattu pervouden nyt jo poispudotettu sairauskoodi.

Tilasimme sormukset lähes 3 kk sitten Etsy.comista MaggiDesigns-kaupan valikoimista. Sormukset ovat käsin taotut, hopeaa ja pieni häivähdys messinkiä, painavat ja sen verran uniikit, että Suomesta tuskin tulee samanlaisia vastaan. Alusta asti oli selvää, että emme halua identtisiä sormuksia. Samanhenkiset totta kai, mutta emme samanlaisia. Oikean tekijän löydettyämme valinta oli helppo – sormukset löytyivät sivulta ensiselailulla.

Olemme vaihtaneet seppä Gabriellen kanssa lukuisia sähköposteja matkan varrella. Gabrielle on joko aidosti sydämellinen ja välittävä ihminen, joka haluaa asiakkailleen parasta tai sitten amerikkalainen kohteliaisuus vain tuntuu siltä. Viestit ovat olleet sympaattisia, myös kiinnostus meitä kohtaan on imarrellut. Kerroimme Gabriellelle hänen kysyttyään sormusten käyttötarkoitusta (kihla, vihki), että kyse on sitoutumissormuksista BDSM-hengessä. Meille on alusta asti tullut sellainen olo, että sormukset taotaan juuri meille.

Saimme rinkulat postissa kotiin. Sinetillä suljettu kirje, käsinkirjoitettu viesti, jossa jopa minun suomalaisillekin hankala sukunimeni oli oikein. Kaunis, sormusten henkeen sopiva rasia. Kaikin puolin täydellisesti paketoitu tuotekokonaisuus, josta tuli todella hyvä mieli. Ja sormukset. Täydelliset. Ehdottoman täydelliset. Paljon paremmat ja kauniimmat, mistä uskalsimme haaveilla.

 Laitoimme sormukset hyvin yksinkertaisest kumpikin omaan sormeensa. Se oli siinä. Ilman mitään seremonioita. Sormuksissa ei lue mitään päivää, koska päivät eivät ole meidän juttumme. Kummallekin merkityksellistä on sormusten viestittämä ajatus: Minä olen sitoutunut sinuun. Peikon sormus on kirjaimellisesti massiivinen, mutta niin on hänen kätensäkin. Minun hieman pienempi, mutta näyttävä sekin, koska minunkaan käteni ei ole mikään rimpula.

Peikon nimetön on ollut ilman sormusta nelisen vuotta, minun vasta kaksi. Ihmisen keho muistaa kuitenkin kummasti. Minulle tulee edelleen välillä sellaisia oloja, että jotain puuttuu ja muistan, että sormusta ei enää ole. Muistan myös sen, miten avioliiton viime kuukausina sormus ahdisti sormessa ja otin sen usein pois ollessani yksin kotona. Kun laitoin uuden sormuksen sormeen, nousi ahdistus hetkeksi pintaan. Keho muistaa väärän sormuksen, väärän ihmisen.

Nyt sitten opettelen elämään sormus sormessani. Sormuksilla on totta meille merkitystä myös pervokontekstissa, ja niissä on paljon symboliikkaa, jonka vain me tiedämme. Molempien sormuksissa lukee se, mitä toinen toisillemme edustamme. Joo ei mitään master/sub –juttuja, mutta anyway – omaan sormukseeni on kirjoitettu minun paikkani.

Puhuimme paljon siitä, että miten kerromme sormuksista lapsille. Teinin ja nuoren aikuisen pää toimii kuitenkin niin, että sillä on tarve luokitella asioita. Päätimme napata kuvan sormuksista sormissamme ja lähettää sen lapsille. Vanhempi reagoi asiaan vain ja ainoastaan positiivisesti ja onnitteli lämpimästi. Hänen mielestään ajatus sitoutumissormuksista oli hyvin kaunis. Pienempi mietiskeli asiaa pidempään. Hän oli aluksi hieman loukkaantunut, että hänelle ei ollut kerrottu suunnitelmista etukäteen. Lisäksi hänen on hankalampi ymmärtää, että sormukset eivät ole kihlasormukset vaan jotain muuta meille tärkeää. Peikko kävi lapsen kanssa keskustelua asiasta, ja loppujen lopuksi hän otti asian hyvin ja kertoi olevansa onnellinen puolestamme.

Nyt totuttelemme sormuksiin, sekä fyysisesti että henkisesti <3. 

Ai niin, jos arvaatte, mitkä sormukset valitsimme, niin voitte vaikka saada piiskaa...

*****

Peikko: Tämä oli teksti, johon halusin ehdottamasti kirjoittaa oman osuuden. Nyt se tuntuu hankalalta koska blondi kertoikin jo melkein kaiken minkä minäkin olisin kirjoittanut. Ehkäpä hiukan hehkutan sitä kuinka hyvältä tuntuu sitoutua näin ilman kihloja (koska emme kumpikaan niihin usko). Tyttären reaktio oli hauska. Hänen mielestä sitoutumis- ja kihlasormukset "on ihan sama juttu", tai niin hän taitaa toivoa.

Hiukan korjaan kuitenkin blondin tekstiä. Me emme vaan pujoittaneet niitä sormiimme vaan pyöräilimme samalta istumalta lonkerolle.