tiistai 16. elokuuta 2016

Deitti-ilmoitus: bilealistuvaa Tampereelle TAFF:iin?

Turun Baletti järjestäisi kuljetuksen TAFF:in bileisiin Tampereelle, ja Peikon tekisi mieli lähteä mukaan. En kuitenkaan viihdy bileissä seisten seinustalla, joten etsin hyvää seuraa illan ajaksi.

Mitä etsin?

Etsin alistuvaa naista tai miksei pariakin tai jopa seuruetta viettämään hyviä hetkiä kanssani TAFF:iin. Olet sinut ulkonäkösi ja kehosi kanssa ja ja uskallat heittäytyä pieneen seikkailuun. Pidät jonkin verran kivusta, mahdollisesti jaloissani istumisesta ja pienestä sessioimisesta illan aikana. Masokismista ehdottomasti plussaa. Et ole tuppisuu, et perästävedettävä, etkä katsele pelkkiä varpaitasi. Iälläsi ja kokemuksellasi ei ole merkitystä vaan edellä mainitut sekä keskinäinen dynamiikkamme ratkaise kaiken. Parhaassa tapauksessa voisimme vaikka rakentaa jonkinmoisen fantasian illan ajaksi.

Mitä sinä saat?

Minulta saat huomiota, loistavaa seuraa, silittelyä, rapsutuksia, kipua, mahdollisesti orkkuja ja sopimuksen mukaan muutakin. Penistä et tule saamaan, mutta dynamiikan toimiessa lelukassista löytyy tälle korviketta.

Jos vähänkin kutkuttaa, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää. Olisitko sinä hyvä syyni lähteä TAFF:iin?

Blondi: Voin lämpimästi suositella Peikkoa Taffi-seuraksi <3. Itse en ole innokas lähtemään juhliin, koska en pääse sieltä haluamaani aikaan pois (lue aikaisin kotiin nukkumaan). Lähde siis sinä, ihana ds:ään tai masokismiin taipuvainen nainen viihdyttämään Peikkoa ja viihtymään samalla itsekin.

6 kommenttia:

  1. Mä oon usein miettinyt, että miten kiva olisi lähteä biletutustumaan Peikon kanssa. Mä niin istuisin mielelläni illan hänen jaloissaan. Tosin musta ois ihanaa tulla määrätyksi näkymättömäksi/osallistumattomaksi/tai mitä se nyt sitten olisikaan. Kulkisin hiljaa ja kuuliaisesti kuin varjo - seuraten ja tarkkaillen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä en epäile yhtään. Ehkäpä sinun pitää joskus tulla.

      - Peikko

      Poista
  2. Ilmiantaisin itseni mielelläni seuraksi, mutta taidanpa olla vähän turhan ujo yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei olisi käynyt näin hyvä tuuri ja en olisi löytänyt jo seuraa, olisimpa varmasti alkanut sinua ylipuhumaan. Ehkä ensi kerralla?

      - Peikko

      Poista
    2. Nooh, ehkä ensikerralla, houkuttelisi kyllä todella paljon. Mutta ujous ja itsetuntoongelmat on kuiteski esteenä, kyllä mä nykyään oon jo oppinut heittäytymäänkin, mutta ei se aina oo niin helppoa! Ja kyllä tää ikäkin vähän mietityttää, vasta kakskymppinen olen :D

      Poista
    3. Jos tähän väliin voi kommentoida, niin yleensä kun Peikko käsittelee jotakuta, niin kaikenlaiset itsetunto-hölönpölöt unohtuu ja "uhri" ihan kokonaan unohtaa olevansa kymmenien silmäparien kohteena. Miksikö? No sitä hän tai joku muu voi joskus ehkä avata lisää. Ja se on kyllä ihanaa sekä vapauttavaa.

      Poista