perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kuinka monta kertaa sana ’kiltti’ voi mahtua yhteen lauseeseen? Osa 1 / 2.

Olen aina halunnut tehdä asiani oikein. Harrastuksissani se on tarkoittanut sitä että olen pyrkinyt kuuntelemaan, opiskelemaan ja oppimaan konkareilta ennemmin kuin toiminut oman mieltymykseni mukaan. Ihmissuhteissani se on tarkoittanut sitä että olen pyrkinyt aina pitämään lähimmäisistäni hyvää huolta ja mielestäni siinä onnistunutkin ja päättyneissä ihmissuhteissani olen aina päätynyt jaloilleni ja pyrkinyt avoimesti siihen että taakseni ei ole jäänyt pahaa mieltä. Kinkyillessä voisi halkoa hiusta loputtomiin siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Itse olen sen kiteyttänyt niin että kaikilla osapuolilla pitää olla turvallinen olo, hauskaa ja nautinnollista.

Kinkyilyn aloittaminen oli minulle raskas prosessi. Minä tunsin ja tunnistin itsestäni vahvasti ne piirteet mitkä tarvitsivat vastakappaleen, mutta jostain syystä se kuva mikä minkä sain esim. suomi24 kinky chatista, ei tukenut ollenkaan minun ajatuksiani. Minulla oli kuitenkin vahva palo ja usko etten ollut ajatuksineni yksin ja onnekseni pian löysin hyvin samalla tavalla ajattelevan subin. Tämän subin kanssa kävimme paljon keskusteluja aiheista millainen on hyvä Master/sub tai mitä Master odottaa subilta ja toisinpäin meidän mielikuvissamme aidossa suhteessa. Meillä ei ollut missään vaiheessa suhdetta keskenämme vaan kävimme näitä keskusteluja kuin hyvä ystävä voi käydä toisen kanssa. Mustan kun joskus meilissämme oli lausealoituksia tyyliin ”Mitä sinä subina miettisit siitä että…”

Minulla oli kova palo tietää mistä Ds-maailmassa on kyse. Se että toinen haluaa alistua minulle ei riittänyt, vaan halusin tietää lisää.  Tilasin muutamia asiasta kirjoitettuja englanninkielisiä oppaita mitkä kahlasin läpi (tyttäreni tosin löysi ko. oppaat muuttoni aikana ja heitti ne pois).  Lisäksi otin tapani mukaan härkää sarvista ja lähestyin erästä Dommea viestitse jonka ajatusmaailma oli uskomukseni mukaan hyvin lähellä omaani. Se kannatti, sillä hänestä sain myös ystävän jolta saatoin kysellä mietityttäviä asioita ja tuntemuksia. Nämä edellä mainitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet tähän päivään asti. Tällä hetkellä ”varastossani” on tämä 1 Domme ja 2 subia joiden kanssa voin puhua asiasta kuin asiasta ja tiedän saavani heiltä suoraa, aitoa ja rehtiä palautetta.

Mikä sitten olisi tärkein asia minkä olen tähän mennessä oppinut? Olen jäsenenä yhdessä englanninkielisessä nettiyhteisössä, jossa aina silloin tällöin järjestetään chat-koulutustilaisuuksia. En tiedä mikä olisi oikea termi tilanteelle, mutta ajatuksena se toimii niin että kaikki innokkaat saapuvat sivuston chattiin tiettynä aikana ja Admin nostaa esille jonkun aiheen liittyen Ds-maailmaan. Tämän jälkeen tästä aiheesta keskustellaan avoimesti ja reilusti. Koska aikaero näissä tilaisuuksissa Suomeen on iso, niin en ole näihin itse osallistunut, mutta halutessa nämä chatit voi lukea myöhemmin tekstimuodossa. Yhdessä tällaisessa keskustelussa oli minua lähellä oleva aihe missä pohdittiin sitä mikä on Masterin vastuu suhteessa ja mitä sub häneltä oikeasti odottaa vaikka aina ei sitä osaisi tai pystyisi kertomaan. Oman näkemykseni mukaan subit kaipaavat rajoja. Jotkut haluavat niitä loputtoman listan paperille ja toisille riittää se mitä on sovittu sanallisesti. Oli sääntö mikä tahansa niin subi odottaa huomiota ja ohjausta jos joku asia ei toimi hänen kohdallaan sovitusti. Hän halajaa sitä katsetta ja puhetta missä kerrotaan hänen toimineen väärin ja hänet ohjataan oikealle polulle. Mutta vaikka ohjaus tai koulutus olisi kuinka rankkaa niin hänellä pitää olla tieto siitä että hän on Masterilleen yhtä hyväksytty, ihana, kaunis, aito… jne. kuin ennenkin. Ja vihdoin pääsen siihen oppimaani asiaan. On äärimmäisen tärkeää Masterina pitää kiinni sovituista asioista edelliseen liittyen. Subi elää kaiken muun lisäksi Masterinsa huomiosta ja ohjauksesta. Jos subi tietää tehneensä väärin mutta Master jättää sen tietoisesti huomioimatta se saattaa jättää ikävän loven subin mieleen. Taas päästään lempisanoihin joihin en ole löytänyt sopivaa suomennosta. Power exchange. Molemmat saavat paljon, mutta antaa jopa enemmän.

Nyt edellä kirjoittamaani uudelleen lukiessa tulee mieleen että paasaan, opetan tms. En tarkoita tekstiäni sellaiseksi. Jokainen kukka saa kukkia miten haluaa kunhan kukaan ei sitä turhaan tai tyhmyyttään katkaise. Lisäksi huomaan että en päässyt tekstissäni edes otsikon luomaan mielikuvaan asti. Pahoittelen sitä ja lisään otsikkoon osa 1 / 2 ja lupaan palata asian pariin myöhemmin.
Muistakaahan. Rajat ovat rakkautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti