perjantai 28. syyskuuta 2012

Blondi ihmettelee: Mikä tekee Sinut kokonaiseksi?

Blogipäivityksen otsikko on Peikon ehdottama, ja tartun siihen mielenkiinnolla. Aihe juontaa juurensa erääseen leikkiimme, jossa pyysin taas jälleen kerran Peikkoa käyttämään minua. Peikko piteli minua tiukasti hiuksista kiinni ja kysyi, että mihin minä tarvitsen käytetyksi tulemista. Tai miksi tarvitsen sitä. Olin sellaisessa mielentilassa, että tarkkaa sanamuotoa en muista. Tiesin, että Peikko ei hyväksy ”kun mä vaan haluan” –standardivastaustani (no, koska minä nyt vaan aina haluan), joten aivojeni lyötyä tyhjää varsin pitkään vastasin, että käytetyksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni kokonaiseksi. Tulin käytetyksi pitkään ja perusteellisesti, ja nyt on aika pohtia mitä vastaukseni takana piilee.

Kokonaiseksi tuleminen on monimutkainen prosessi. Uskon, että se tulee viime kädessä ihmisestä itsestään – sisältäpäin, ja se liittyy myös hyvin vahvasti oman itsensä hyväksymiseen, anteeksiantoon ja armollisuuteen. Kukaan toinen ei voi tehdä minua kokonaiseksi ilman, että minussa itsessä tapahtuu asioita. Kokonaiseksi tuleminen ei tule ulkopuolelta, annettuna. Vaikka uskon hyvin vahvasti siihen, että meillä ihmisillä on se meille kuuluva toinen puolisko annettuna jossain, ja se vain odottaa löytäjäänsä, ei se toinenkaan riitä tekemään ketään kokonaiseksi. Sen sijaan uskon siihen, että toinen ihminen voi auttaa monella tapaa kokonaiseksi tulemisessa ja eheytymisessä. Kulkea rinnalla, tukea, jakaa arkea ja elämää yleensä.

Olen tehnyt oman itseni kanssa töitä lähes 15 vuotta tullakseni ehjäksi, terveellä tavalla vahvaksi, kokonaiseksi. Siis omaksi itsekseni. Olen onnistunut siinä melko hyvin, ja kiitos siitä kuuluu monelle taholle. Kuitenkin minua on vaivannut lähes koko elämäni ajan vahva ulkopuolisuuden tunne, josta en ole saanut kunnolla kiinni. Tunne siitä, että olen jollain perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut. En huonompi, en parempi. Ainoastaan erilainen.

Skeematerapia selittää erilaisuuden kokemuksen pohjaavan aina lapsuuteen asti.
Skeematerapian mukaan usein esim. alkoholistiperheen lapset, lapset joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelma tai lapset, joiden perhe on jollain tavalla erilainen kuin muiden perhe, lapset, jotka joutuvat kantamaan nuorina paljon vastuuta tai huolta, kokevat yleensä ulkopuolisuuden tunnetta. Just name it, näitähän omassa lapsuuden perheessäni riittää… Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida monella eri tavalla, usein välttämällä sosiaalisia tilanteita ja vetäytymällä niistä. Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida myös olemalla kameleontti, joka sopeutuu kaikkiin ryhmiin ja sosiaalisiin konteksteihin. Ja minä olen se kameleontti. Aina iloinen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ei ole sellaista ryhmää, seuruetta tai tilannetta, johon en sopeutuisi. Oli kyse sitten ammatillisesta viiteryhmästä tai kaveriporukasta. Skeematerapian käsitteet ja tunnelukkojen tiedostaminen ovat olleet itselleni suureksi avuksi käsitellessäni ulkopuolisuuden tunnetta. Kuitenkin jotain on jäänyt puuttumaan. Jotain selittämätöntä, jonka olemassaolosta en ole ollut tietoinen.

Kokonaiseksi tuleminen ja itseni kokonaiseksi tunteminen koostuu myös monista pienemmistä asioista ja osasista, kuten arjen rutiineista ja itsestä huolehtimisesta. Omassa arjessani tärkeää on tietty asioiden yksinkertaisuus ja selkeys. Se tarkoittaa esim. sitä, että ostan/hankin kohtuullisen vähän tavaraa kotiini. Aina kun ostan kotiini  yhden kappaleen jotain (vaate, tavara), pyrin siihen, että hävitän kaksi vanhaa pois alta. Yksi sisälle, kaksi ulos –tekniikka pitää kotini puhtaana turhasta tavarasta ja mieleni selkeänä. Jos ympärilläni on paljon tavaraa, en voi hyvin. Koska en pidä siivoamisesta, mutta haluan, että kotonani on siistiä, on mahdollisimman vähän tavaraa hyvä ratkaisu senkin takia.

Selkeä ja yksinkertainen arki tarkoittaa minulle myös sitä, että en omista telkkaria enkä juuri seuraa tiedotusvälineitä. Joku kutsuu sitä todellisuuspaoksi, minä oman itseni suojelemiseksi. En halua kuormittaa aistejani liikaa liikkuvalla kuvalla, en halua kuormittaa psyykettäni liikaa yhteiskunnan raadollisuudella. Kun joku keksii positiiviset uutiset, ilmoittaudun heti vakiokatsojaksi. Kun arkeni on selkeää ja yksinkertaista, tunnen itseni ehjäksi ja kokonaiseksi ja tiedän oman paikkani.

Kuitenkin arkeni on joskus kaikkea muuta kuin täydellisen sopusointuista. Kuitenkin pelkästään se, että yritän pyrkiä elämään selkeästi ja yksinkertaisesti auttaa. Omilla valinnoilla ihminen pystyy vaikuttamaan arkeensa melko paljon. Toki elämässä tulee aina vaikeuksia ja kolhuja – isojakin sellaisia. Asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Mutta niin moniin asioihin kuitenkin pystyy. Joskus se vaatii isoja valintoja, joskus taas pieniä.

Tästä pikku insertistä päästäänkin kokonaiseksi tulemisen viimeistelyyn. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että kohdallani mahdollisuus alistua minulle tärkeälle ja merkitykselliselle ihmiselle on ollut tärkeä tekijä kokonaiseksi tulemisessa. Se jokin epämääräinen joukkoon kuulumattomuuden ja erilaisuuden tunne selittynee ainakin osittain standardiseksuaalisuudesta poikkeavilla tarpeilla, joita minun on vihdoin mahdollista toteuttaa. Alistuessani minulle näytetään paikkani tässä maailmassa, sekä psyykkisellä että fyysisellä tasolla. Alistuessani saan olla juuri sellainen kuin olen. Ei tarvitse esittää vahvaa eikä pärjäävää. Saan olla pieni raasu, jota käytetään ja jolla ei ole itse mitään sanavaltaa asiaan. Saan olla tekemättä päätöksiä. Saan vain olla ja ottaa vastaan. Ilman alistumisen kokemista oloni on nykyään hieman irrallinen. Ehkä joskus vielä osaan selittää tuota olotilaa paremmin. Tuntuu kuin jotain puuttuisi, olen levoton, pääni sisässä kuhisee. Kun minua alistetaan ja käytetään, loksahtelevat palapelin palaset, minuuden palikat omille paikoilleen. Kerta toisensa jälkeen. Ja kerta toisensa jälkeen olen yhä kokonaisempi. Olen minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti