torstai 4. lokakuuta 2012

Kaveri kysyy, miten teillä riidellään

Hyvä vaniljaystäväni kysyi minulta hiljan, miten me riitelemme. Tietenkin hän oletti, että me emme riitele, vaan D/s-suhteissa dominoiva päättää senkin asian. Kysymys oli minulle ja meille kohdistettuna hankala, sillä me ei (juurikaan koskaan) riitele, emme ainakaan siinä perinteisessä mielessä mitä ajattelin hänen tarkoittavan. Yritin vastata hänelle niin kuin itse asian näen tai miten luulisin meidän riiitelevän. Nyt yritän tehdä teille samaa jopa tuoreen esimerkin kera.

D/s-suhteessa niin kuin vaniljasuhteessakin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ääriesimerkkinä orjana toimiva aviopuoliso jolla ei ole valtaa eikä hän myös sitä haluaisikaan. Vaikka D tekisi tässä suhteessa kaikki päätökset ja s olisi tilanteeseen hyvin tyytyväinen, niin silti hän vaikuttaa päätöksentekoon. Hän ei varmastikaan sano mitään, tuskin ainakaan vastaan, hän ei välttämättä edes nyökkää myöntymisen merkiksi, mutta kuitenkin olemalla juuri siinä hän vaikuttaa päätökseen. Samalla tavalla kun aikanaan sidottuna.net.ssä törmäsin paljonkin kinkyihin joille oli erityisen tärkeää se, että heillä ei ollut leikissään mitään rajoja, turvasanaa tai sääntöjä. Näinhän voi tietenkin sanoa, mutta silloinkin leikissä on rajat mitkä ovat yhtä kuin D.n rajat. Muistan myös keskustelun erään subin kanssa, joka kertoi tavoitteeksen alistua niin, että vaikka keskellä huudettavaa riitaa hänen Masterinsa voisi hiljentää hänet käskyllä ja hän nielisi kiukun ja alistuisi kohtaloonsa. Se, mitä nyt yritän edellisellä sanoa on, että huolimatta suhteen laadusta ja kellä on valta ja kellä ei, niin silti kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Olemme blondin kanssa sitä tyyppiä, jotka vihaavat riitelyä. Toinen meistä ei sitä edes osaa, ja toinen on joutunut sitä niin paljon näkemään aikaisemmassa elämässä, että on asialle hyvin allerginen. Tietenkään emme ole niin naiveja, että uskoisimme, ettei nahjauksia tule vastaan ja leikillämme olemme tehneet numeroa mm. petivaatteiden viikkauksesta tai millä hyllyllä tavaroita pidetään jääkaapissa. Tässä yhtenä iltana sitten kosahti vähän lujempaa. En halua avata syytä, koska se on epärelevantti, mutta sanotaan että tilanne tuli välittömästi leikin jälkeen. En osannut laittaa tilannetta / kiukuttelua poikki ja niinpä lopputulemana myöhemmin illalla käänsimme selkämme, molemmat pettyneinä, harmissaan, vähän vihoissaan ja jopa ahdistuneena uudesta tilanteesta.

Vielä hetkeä aikaisemmin tilanne oli vasta kytemässä, minä mietin hyvinkin kuumeisesti miten sen voisin ratkaista. Koska koko riidan syy oli tyhmä (tiesimme sen jo silloin), ja jo silloin tiesimme myös, että blondi oli tehnyt kärpäsestä norsusen, eikä hän vaan onnistunut päästämään ajatuksesta irti, niin minä mietin miten tilanteen voisi ratkaista oikeaoppisesti. Mitä Tosi Masteri tekisi? Käytännössä minulla oli kolme ajatusta jotka kaikki olivat perusteltavia ja toimivia.

1.) Yrittää rauhallisesti jutella, selittää tilanne ja rauhoitella blondia
2.) Napata piiska sängyn vierestä ja lopettaa turha kiukuttelu sen avulla
3.) Napata tiukka ote hiuksista, painaa kasvomme vastakkain ja selittää mikä tilanne on ja kertoa hänen kiukuttelunsa olevan turhaa

Rankkojakin vaihtoehtoja kylmiltään nuo kaksi viimeistä, mutta muutama sana niiden puolesta. Jos riitelisin arkisesta asiasta kuten vaikka nyt petivaatteiden viikkauksesta, niin Ds ei ole koskaan ratkaisu enkä siihen lähtisi. Nyt kiukuttelun aihe, mikä kasvoi riidaksi, sai siemenensä leikistä ja jo silloin tiesin että kyseessä on suurimmaksi osaksi blondin tiukka asenne tai peräänantamattomuus tietyssä asioissa, niin siksi tosissaan mietin noita vaihtoehtoja. Olin kuitenkin pelkuri tuossa tilanteessa ja valitsin ykköskohdan ja niinpä iltamme päättyi selät vastakkain erittäin pahalla mielin.

Seuraavana aamuna emme kohdanneet koska blondi lähti kukonlaulun aikaan työmatkalla, ja minä jäin nukkumaan. Sain kuitenkin aamutuimaan pusun ja myöhemmin päivän aikana tekstareita, joissa pahoiteltiin ja selitettiin eilistä käytöstä. Minä kirjoitin blondille päivällä sähköpostin, jossa kerroin omista ajatuksistani ja mielipiteistäni ja sen luettuaan keskustelimme asian halki mesessä. Hän olisi valinnut vaihtoehdoista kolmosen. Nyt olemme toivottavasti taas vähän vahvempia toistemme kanssa ja ymmärrämme toisistamme ja käyttäytymisestämme enemmän.

Puhukaa toisillenne!

- Molinay

Ps. Pahoittelut Kamulleni! Et saanut suoraan vastausta kysymykseesi, mutta lupaan palata kanssasi aiheeseen jos me riitelemme. Toivottavasti siis en palaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti