sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Blondi: Ensimmäinen julkinen piiskaus

Meillä on Peikon kanssa ollut lapsivapaa vuorokausi lapsen ollessa äidillään. Toivon hartaasti, että lapsen ja äidin välit paranevat vähitellen ja jonkinasteinen luottamus syntyisi. Toki ihan itsekkäistäkin syistä – yhteishuoltajuus jakaa vastuuta ja jättää arkeen enemmän hyvällä tavalla tyhjää aikaa. Jos olen täysin rehellinen itselleni, niin ennen kaikkea toivon lapselle ja äidille kuitenkin hyviä välejä lapsen itsensä vuoksi.

Päivä sujui mukavasti. Olin toivonut Peikolta hellää seksiä. Minä istumassa hänen päällään hyrrä klitoriksella ja Peikon kädet rinnoillani nautintoa tuottamassa. Sain tällä kertaa juuri sitä mitä halusin. Rauhallinen keinunta Peikon ja hyrrän päällä tuotti yhden intensiivisimmistä orgasmeistani koskaan. En edes tajunnut orgasmin tulevan, kun se jo hyökyi nilkoista asti lävitse. Luvan ehdin kuitenkin kysyä ennen laukeamista. Huusin ja purskahdin jo kesken orgasmin itkuun. Itkin pitkään Peikon päällä maaten – orgasmi sai minusta ulos paljon kertynyttä pahaa oloa. Orgasmi viipyili kehossani vielä pitkään, tunsin sen vielä herättyämme parin tunnin päiväunilta.

Illaksi olikin vuorossa ihan jotain muuta. Meidät oli kutsuttu hyvien ystävien, pervo-sellaisten luo iltaa istumaan pienellä, tiiviillä porukalla. Kutsussa oli annettu ymmärtää, että illanistujaisissa on dress code sekä mahdollisuus leikkiä alakerran hyvinvarustetussa tilassa. Suhtaudun itse skeptisesti julkiseen leikkimiseen enkä ole tehnyt sitä. Tiesin kuitenkin, että paikalla on sellainen porukka, jossa ei ole mitään suorituspaineita. Niinpä suuntasimme pelipaikalle kassi vaihtovaatteita mukana, sopivasti juomaa ja Peikko otti mukaansa vielä uudet, juuri valmistuneet hapsupiiskat.

Alkuilta sujui leppoisasti syöden, sitten siirryimme alakertaan saunomaan. Saunan jälkeen pukeuduin rentoon asuun, miesten iso valkoinen paitapusero, mustat mikrosortsit ja mustat ylipolvensukat sekä totta kai panta kaulaan. Peikon kiinnittämänä, kuten aina. Tutkailin tilasta löytyvää varustevalikoimaa. Kiinnitin huomiota erityisesti nännipainoihin, muutamaan erilaiseen suunlevittimeen, reisikahleisiin sekä neuloihin. Olen jo pidempään halunnut tietää, miltä neula ihon läpi tuntuu. En kiihotu ajatuksesta – minua on tässä elämässä pistetty neuloilla lääkärin toimesta sen verran, että suhtautumiseni on lähinnä neutraalin uteliasta. Paikalta löytyi neulottamistaitoinen henkilö, joka pujotti käsivarteeni yhden kauniin ohuen neulan. Seurasin toimitusta mielenkiinnolla. Pieni nipistys, kun neula pujotettiin nahan alta, toinen nipistys siinä kohtaa, kun se vedettiin pois. Ihailen itse usein kuvissa kauniita neulotuksia niiden esteettisyyden takia, mutta sen suurempaa neulafania minusta ei tullut.

Neulakokeiluja
Illan aikana pääsin sovittamaan myös reisikahleita. Kävimme Peikon kanssa privaatisti testaamassa suunlevittimen, ja totesimme kumpikin, että se on ehdottomasti meidän juttumme. Rautainen härpäke suuhun, leuat auki, lukitus ja, noh, loput varmasti arvaattekin. Pidän siitä, kun suuni on käytettävissä ja sitä käytetään, samoin Peikko. Ko. kapine päätyy varmasti ostoslistallemme kunhan löydämme sellaisen version, jossa hampaita vasten olevat osat eivät ole metallia.

Jossain kohtaa iltaa aloin vihjailla Peikolle, että julkinen piiskaus saattaisi kiinnostaa. Peikko mietti hetken asiaa, nappasi minua ranteista kiinni, veti minut lattialle, kiinnitti katossa olevaan riiputtimeen ja kaivoi piiskat esille. Kerroin, että mikrosortsini saa ottaa pois, mutta esitin toivomuksen, ettei jalkojeni väliin mentäisi julkisessa tilassa muiden katsellessa muuta kuin piiskan kanssa. Koska kaikki läsnäolijat olivat hyviä tuttuja, ei tilanne tuntunut kiusalliselta, vaan melko luonnolliselta. Piiskaus ei saanut minua mihinkään syvään tilaan, mutta siinä oli kieltämättä ihanaa virettä. Sain piiskaa maltillisesti, joten pystyin jatkamaan illanviettoa ihan normaalisti.

Aikaa kului, ja tällä kertaa minut talutti riiputtimelle nainen, yhteisesti sovittuna. Peikko tuli eteeni, nainen taakseni. Kaksi piiskaa aloitti työnsä. Jossain kohtaa Peikko avasi paitani, kaivoi rintani ulos liiveistä ja ripusti niihin ihailemani nännipainot pyykkipoikien avulla kiinni. Leikki laajeni jotenkin siihen, että jossain kohtaa ymmärsin olevani muidenkin piiskattavana. Korrektisti kaikki kysyivät siihen kuitenkin luvan. Sain maistaa useita eri piiskaustyylejä, kaikki yhtä mielenkiintoisia kuin tekijänsäkin. Rintojani kosketeltiin useamman henkilön toimesta ja sekin tuntui hyvälle. Nautin tilanteesta ja annoin sen viedä mukanani. Muistaakseni Peikko päätti julkisen käsittelyni, irrotti minut riiputtimesta, jossa olin roikkunut pitkän ajan ja toi minulle ison lasin vettä.

Myöhemmin illalla pääsin vielä itse ensimmäistä kertaa elämässäni piiskan varteen. Tunne oli hämmentävä, mutta täytyy myöntää, että nautin tilanteesta monellakin tavalla. Haluan ehdottomasti vierailla piiskan toisessa päässä uudelleenkin. Ehkä siihen tarjoutuu tilaisuus ensi viikonloppuna pidettävissä paikallisissa pervobileissä. Tällä kertaa ei kotisellaisissa, vaan ihan julkisissa. Ai niin. Takapuoleni kiittää ja kumartaa kaikille piiskaajille ja hellijöille.  Pitkästä aikaa istuminen on vähän hankalaa...

2 kommenttia:

  1. Oi, pitäiskös minun hankkiutua nyt Blondin eteen rähmälleni!? Tehdään sinusta kerralla bilesessioitsija, ties miten hyvä tulisikin. <3

    VastaaPoista
  2. Varaukset voi laittaa tulemaan vaikka tähän kommenttikenttään ;).

    VastaaPoista