sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Blondi: Matalalentoa

Aika on kulunut hurjan nopeasti, ja kohta on jo joulukuu.  Syksy on mennyt enemmän tai vähemmän uusperhekuvioon ja yhdessä asumiseen sopeutumisessa. Vaikka muutos on ollut positiivinen ja elämä Peikon ja hänen tyttärensä kanssa on antoisaa, vie muutos aina myös voimia. Varmasti meiltä kaikilta. Tuntuu, että pervoilulle ei ole ollut aikaa, energiaa eikä myöskään kiinnostusta. Uusi elämänvaihe on vienyt mukanaan, ja pervoilu on jäänyt taka-alalle. Olen käyttänyt paljon energiaa tutustuakseni Peikon lapseen kunnolla. Olemme tehneet yhdessä paljon asioita, enimmäkseen ihan arkisia. Opetelleet yhteisiä toimintatapoja.

Voimia on vienyt myös kaamos ja siitä aiheutuva mielialan lasku. Pimeä syksy on minulle vuosi vuodelta hankalampi kestää. Apuna kaamosmasennusta vastaan taistelussa ovat mm. kirkasvalolamppu kotona ja työpaikalla sekä iso kasa vitamiineja. Niistä huolimatta en tahdo jaksaa. Niinpä olenkin laskenut oman vaatimustasoni lähelle nollaa. Yritän hyväksyä sen, että tällä hetkellä en jaksa mitään ylimääräistä. Sen, että en pysy hereillä edes iltakymmeneen asti. Sen, että päivät tuntuvat väkinäiseltä puurtamiselta ja rämpimiseltä.

Kun mielialani laskee riittävästi, tulevat kivut. Ensin pitkä migreeniputki. Joka laskee mielialaa ja kehon vastustuskykyä entisestään. Seuraavaksi alkavat psykosomaattiset kivut. Hermosärky niskassa ja kädessä. Kipu väsyttää ja tekee entistäkin huonovointisemmaksi ja mieliala laskee lisää. Kuten monta kertaa aiemminkin haen ja saan ratkaisun pilleripurkista. Nostan serotoniini- ja noradrenaliinitasoja kemiallisesti. Kun ei muukaan auta.

Kivuista ja mielialastakin johtuen pervoilu on ollut vähäistä. En ole pystynyt vastaanottamaan mitään muuta kuin hellyyttä ja läheisyyttä. Olen itkenyt Peikolle katkerasti huonommuuden tunnettani. Kun mä olen tällainen vajaa. Ja ihan epäkelpo. Miksen mä voi olla vaan ihan normaali ja jaksaa asioita? Peikko vakuuttaa, että riitän hänelle juuri tällaisena kuin olen. Saan vielä flunssan muun kurjan olotilan lisäksi, enkä jaksa senkään vertaa.

Ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana en ajattele seksiä. Se tuntuu hämmentävältä, mutta ei pelottavalta. Harrastamme kuitenkin hellää ja pehmeää vaniljaseksiä. Sellaista, että saa olla toisen lähellä ja iholla. Ottaa vastaan ja nauttia. Suhteeseemme tulee koko ajan lisää sävyjä, kun opimme tuntemaan toisemme paremmin. Ihmisinä. Tiiminä. Perheenä.

Peikko häärii kadehdittavan virkeänä pervokuvioiden kimpussa. Minunkin edestäni. Luennoi. Pitää yhteyttä ihmisiin – uusiin ja vanhoihin tuttuihin.  Jaksaa kiinnostua ihmisten asioista.  Opastaa, neuvoa, keskustella.

*****

Kohtuullisen synkän ja hankalan marraskuun katkaisivat onneksi eilen paikallisen pervoyhdistyksen pikkujoulut. Mietin koko päivän, että jaksanko lähteä vai en, mutta päätin kuitenkin jaksaa. Sillä ajatuksella, että lähden kotiin, jos en oikeasti jaksa. Ennen pikkujouluja leikimme Peikon kanssa pitkästä aikaa. Maltillisesti, ilman kipua. Pääsin irti arjesta hetkeksi, kun sain leijua omassa tilassani Peikon silmien ja katseen kannatellessa minua.

Olen iloinen, että osallistuin pikkujouluihin. Juhlat olivat vain jäsenille, joten paikalla oli enimmäkseen tuttuja. Tunnelma juhlissa oli iloinen ja vapautunut. Minun Peikolle pakkaama lelukassi tuli käyttöön piiskoineen, hyrrineen ja erilaisine nipistimineen. Muutama juoma, hyviä ystäviä, kevyttä leikkiä runsaalla huumorilla ja ilolla höystettynä. Niistä koostui minun pikkujouluni. 

4 kommenttia:

  1. Poistin vahingossa Tetriksen kommentin, mutta tässä se uudestaan.

    Ihana kun läksit sinäkin. Bileet kokonaisuutena olivat ihan uudenlainen kokemus taas kerran, puhuttiin että oli kuin olisi kotibileissä ollut. Pervoissa kotibileissä. Suloista yhteenkuuluvaisuutta!

    VastaaPoista
  2. Paljon jaksamista ja halauksia!

    VastaaPoista
  3. PS. Onpa muuten kiva, kun kommentoiminen ei ole enää aivan tajuttoman monivaiheista. Joskus oli kirjoittanut pitkänkin kommentin, ja sitten järjestelmän jokin osa kaatuu kesken kommentinjulkaisuvaiheiden, eikä sitten enää koskaan jaksa kirjoittaa asiaa toistamiseen. Tosin tuskin koskaan se kommentti niin polttava olisi ollutkaan, että se olisi ollut aivan välttämätöntä tuoda maailmalle julki. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos murut tsemppauksesta <3.

    //blondi

    VastaaPoista