Peikkotohtorin vastaanotolla

Jokunen viikko sitten saimme upean fanipostin. Hieman punastellen luin viestin läpi, sillä en ole tottunut kehuihin ja tuskin koskaan totunkaan. Kirje oli myös paljon muuta, iso pala avoimuutta, rohkeutta kertoa vuosikymmenien takaisesta dominoivasta ex-kumppanistaan. Koskettavaa tarinaa siitä, miten halut laitettiin kaappiin (Olen vain elänyt kuten minun oletetaan elävän), turhautumisesta ja heräämisestä (kuvitellen, että se on nyt ohi...kunnes...). Kunnes tapahtui jotain niin klassista (Ostin kohutun kirjasarjan triologian itselleni ja 1. kirja avasi kaikki vanhat tunteet pintaan).

Viestissä oli paljon muutakin koskettavaa, mutta tässä yhteydessä keskityn siihen, että viestin kirjoittaja (jatkossa Aava) kertoi, että he haluaisivat miehensä (jatkossa Ilkka) kanssa jotain muutosta heidän dynamiikkaansa. Toki Aavan haaveissa oli ihan aito D/s suhde. Mutta ilmassa oli paljon isoja muttia. Miten kääntää kurssi pitkän avioliiiton jälkeen? Haluavatko molemmat samaa asiaa? Riittääkö kärsivällisyys, kun yksi askel eteen tuottaa 30 taakse? Lisäksi noin miljoona muuta avointa kysymystä.

Vastaamme aina viesteihin, joissa on mukana sähköpostiosoite. Tähän viestiin vastasimme pidemmän kaavan kautta. Kirjoitin itse pitkän kannustavan viestin, ja blondi lupasi tehdä omansa. Saimme pian vastauksen viestiimme ja ei aikaakaan, kun kävimme tiivistä kirjeenvaihtoa. Koetin auttaa parhaani mukaan. Coachata. Neuvoa pienissä asioissa. Kehotin kärsivällisyyteen. Annoin pieniä käytännön vinkkejä. Puhuimme elämästä, avoimuudesta, ystävyydestä ja vähän kaikesta. Pian vaihdoimme Skype- osoitteita, ja kävi ilmi, että asumme naapurikaupungeissa. Kirjoittelimme chatissa eri kokoonpanoin, ja pian huomasimme istuvamme lonkerolla nenät vastakkain. 

Mutta kärsivällisyyttä ei tuntunut riittävän. Aava halusi "hetimullekaikkitänne" (alistuvien ammattitauti), ja Ilkka taas sovitteli noin 10 numeroa liian isoja Masterin nahkasaappaita, jotka tuntuivat hänestä ihan sopivilta. Jokainen askel tuntui kuitenkin vievän vähintään 10 taaksepäin, ja suurilta turhautumisilta ei voitu välttyä. Ilkka oli neuvoton työsarkansa alla, ja Aava etsiskeli vanhan komeronsa ovea. Onnistuimme onneksi nollaamaan tilanteen (toivottavasti), ja huomasimme, että yhteinen päämäärä ja yhteisten askelten koko on heillä vielä hukassa. Niinpä suosittelin heitä keskittymään pieniin osa-alueisiin eikä yrittää ottaa koko palettia haltuun kerralla. Peukut ylös rakkaat lukijat, tämä pistetään vielä toimimaan.

Miten sitten koulia Ilkasta Masteri? Halu ja tahtotila pitää löytyä. Välillä olin tämän suhteen hieman skeptinen, mutta nyt uskoisin, että se ei nouse ongelmaksi. En todellakaan väitä tietäväni absoluuttisia oikeita keinoja, mutta voin kertoa, mitä itse tunnen tärkeäksi ja jopa näyttää esimerkein jotain. Olemme keskustelleet säännöistä, otteista, asenteista yms. vähän samaan tapaan kuin kirjoitin päivityksessäni.

Hiukan palloteltuamme ajatuksia, esille nousi idea, että Ilkalle voisi olla hyödyllistä nähdä sessiointia learning by doing seeing -periaatteella. Halusin napata ideasta kiinni, mutta jättää blondin sen ulkopuolelle, koska meidän kahden parin väliin on nousemassa myös aitoa ystävyyttä, enkä haluaisi sekoittaa sitä tällä. Mietin, miten tästä voisi tehdä usealle ihmiselle win-win -tilanteen, ja niinpä suunilleen seuraavaa tapahtui eilen.

Olimme tilaisuudessa, jossa paikalla olivat myös Tetris ja hänen Herransa Herra-Huu. Tiesin, että Tetrikselle edelle mainittu tilanne olla leikitettävänä opetusmielessä saattaisi olla kovinkin kiihottava tilanne. Olla esineenä tuntemattoman katseille, ja päästä samalla Peikon käsittelyyn. Niinpä kysyin Herra-Huulta, tulisiko hän kanssani juttelemaan ja ottaisi Tetriksen mukaan. Istuimme vastatusten pöytä välillämme, ja Tetris komennettiin väliimme lattialle. Kerroin edellä kertomani tarinan kiteytettynä ja rauhallisesti Huulle Tetriksen kuunnellessa posket punoittaen lattialla. Kerroin, että kyseessä olisi kertaluontoinen leikki, jota Ilkka olisi katsomassa mahdollisesti jopa niin, ettei Tetris edes näkisi koko miestä. Minä pitäisin housut jalassa koko leikin ajan (hyvin ehdoton sääntö minulle), Herra-Huu saisi tietenkin olla mukana ja osallistuakin leikkiin (ajatus Tetriksestä ajelemassa yksin kotiin leikin jälkeen ei ole kaunis). Herra-Huu pohdiskeli ajatusta ja nyökyttelikin ja sanoi lopulta, että kuulostaa varsin sopivalta. Lattialtakin kuului pieni ääni että "kyllä se sopii". Pyysin kuitenkin heitä keskustelemaan keskenään ja kertomaan kun päätös on selvä. Palaan asiaan jos tämä etenee...