Blondi: Pervobileiden syvin olemus

Olen kohta pari vuotta kestäneen pervourani aikana harrastanut pervobileissä käyntiä reilun vuoden ajan. Kun tapasin Peikon, suhtauduin todella negatiivisesti bileisiin. En keksinyt mitään, mikä minua olisi niissä kiinnostunut. Pukeutuminen pervohenkisesti ei kiinnostanut, julkinen leikkiminen ei kiinnostanut, muiden leikkimisen katsominen ei kiinnostanut, en tuntenut ihmisiä. Ja miksi olisin tuhlannut aikaa siihen, että olisin lähtenyt Peikon kanssa mihinkään neljän seinän sisältä, kun senkin ajan olisi voinut käyttää leikkimiseen? En ollut myöskään käynyt baareissa yli kymmeneen vuoteen, joten ajatus oli siksikin outo.

Jossain kohtaa Peikko onnistui kuitenkin puhumaan minut ympäri, ja tykästyin bileisiin oitis. Paikallisen pervokerhon fetish clubit tulivat pian tutuiksi. Aluksi menin sinne ihan tavallisissa vaatteissa. Kaulassani oli vain panta muistuttamassa minua siitä, mikä olen –muita pervovaatteita minulla ei ollut. Eikä niitä ole juuri vieläkään. Muutama korsetti, parit tavallista sähäkämmät sukkahousut – se on siinä. Mustalla peruskorsetilla saa loihdittua asusta kuin asusta pervobilekelpoisen, vaikka pukeutuminen ei edelleenkään ole se minun juttuni. Mikään tyyli tai materiaali ei kiinnosta minua erityisesti. Ei myöskään paljaan pinnan näyttäminen. Sitä muuten näkee pervobileissä varmasti paljon luultua vähempää.

Parit ensimmäiset bileet menivät konseptiin tutustuessa ja ihmetellessä. Ei kuitenkaan kauhistellessa. Juuri eilen juttelin tärkeän ystäväni kanssa siitä, että miten äkkiä oudoimmistakin asioista tulee tavallisia. Saman kävelylenkin aikana puhuimme myös siitä, että miten etuoikeutettuja olemme, kun meillä on mahdollisuus näin monimuotoisesti toteuttaa itseämme.

Minuun teki heti vaikutuksen se, että känniövereitä ei juuri bileissä näkynyt. Lisäksi siellä sai olla rauhassa käpälöinniltä. Minut otettiin hyvin vastaan, ja tutustuin nopeasti ihmisiin. Asiaa helpotti totta kai se, että Peikolla oli paljon tuttuja. Alussa olin aika tavalla Peikon läheisyydessä bileissä – olimme siellä ikään kuin kahdestaan.

Nyt moni asia on toisin. Nautin bileisiin pukeutumisesta, vaikka kiksejä en siitä edelleenkään saa. Tiedän näyttäväni kohtuullisen hyvältä korsetissani – korsetin päälle pukeminen on muutenkin tärkein valmistautumisrituaalini bileisiin. Se on päälläni vain bileissä. Useimmiten puen, tai siis Peikko pukee minulle vielä pannan kaulaan. En ole muistaakseni koskaan itse laittanut pantaa kaulaani. Sillä, että Peikko pukee sen minulle, on suuri symboliarvo – se on merkki omistamisesta. Bilelookiini kuuluu myös meikki, jota en arjessa ripsiväriä lukuun ottamatta käytä. Nautin edustuskelpoisena olemisesta eniten siksi, koska tiedän, että Peikko syttyy siitä. Että saa vielä bileisiin naisen, joka hänen mukaansa kääntää katseita. No, mene ja tiedä.

Kohtaamme Peikon kanssa bileissä useasti, mutta emme varsinaisesti vietä siellä aikaa yhdessä. Peikko on usein vapaaehtoisena bileseriffinä, ja pitää yllä järjestystä tarvittaessa sekä puuttuu käytösrikkeisiin. Hänen roolinsa on kierrellä aktiivisesti ja seurata tapahtumia. Niinpä samaa teen minäkin. Pysähdyn välillä johonkin seurueeseen, sitten taas vaihdan paikkaa uusien ihmisten luo. Lähes jokaisissa bileissä tulee myös uusia tuttavuuksia. Viime aikoina minut on löydetty blogin perusteella. Joko olemme (useimmiten siis Peikko sopii) sopineet bileisiin treffejä blogituttujen kanssa. Muutamaan otteeseen minulta on tultu suoraan myös kysymään, että oletko sinä se blondi. Ensimmäisillä kerroilla kesti hetken, ennen kuin ymmärsin kysymyksen. No olenhan minä välillä henkisesti vähän blondi, mutta näkyykö se noin hyviin päälle päin. Ja sitten loksahdus. Ei kun se tarkoittikin mun bloginikkiä…

Jos lavalla tai laitteissa on menossa mielenkiintoinen esitys tai leikki, niin jään ihan avoimesti katselemaan. Koska bileet ovat oikeasti sellainen paikka, jossa saa katsoa.

Myös suhteeni bileissä leikkimiseen on muuttunut. En ole koskaan ollut itse julkisissa bileissä leikitettävänä – se ei edelleenkään ole minun juttuni. Ainakaan toistaiseksi. En ole bileissä alistusmoodissa muutenkaan, vaan minulle bileet ovat sosiaalinen tilaisuus, joissa otan ennemminkin aktiivisen roolin. Mikäli Peikko haluaisi minun alistuvan hänelle julkisesti, pitäisi hänen kaivaa sen minusta ulos niin rajusti, että siihen bileet eivät ole oikea paikka. Totta kai on kiva, että hän tulee ja välillä puristaa niskasta, sanoo, että sä niin olet mun, mutta alistumismoodiin se ei minua bileissä vie. Siihen varmasti vaadittaisiin kovaa piiskausta, kasvoille lyömistä, suuhun naimista… Eli ei ihan julkista bilekamaa.

Mutta toisten leikittäminen, etenkin naisten, siitä nykyään nautin. Olen tehnyt sitä muutamaan otteeseen Peikon kanssa, viime aikoina myös naispuolisten ystävieni kanssa. Meitä on muutaman naisen tiivis porukka, joista kaikki taitavat olla omissa parisuhteissaan jollain tasolla tai tavalla alistuvia. Olemme varmasti huonoja alistuvia, koska meitä on hyvin vaikea lokeroida perinteisen alistuminen/alistaminen-asteikon mukaan. Niinpä olemme nimenneet itsemme paskasubeiksi. Subhan on termi, jota en koskaan muuten käytä itsestäni. Jotenkin olemme myös päätyneet bileissä leikittämään naisia. Emme kai oikeasti osaa alistaa eikä se kiinnosta meitä, joten olemme nimenneet itsemme myös paskadommeksi. Paitsi yksi meistä on dominoiva kai ihan oikeasti –ainakin suhteessa naisiin. Korjaathan kallis ystävä, jos olen väärässä J.

Itselleni naisten julkinen leikittäminen on mieluista ja ennen kaikkea hauskaa puuhaa. Etenkin kun siinä on mukana useampi henkilö, ja kaikille on selvää, että kyse on bileleikittämisestä. Oikeastaan ilman mitään valta-asetelmaa. Saatan olla näissä tilanteissa hieman käskevä, mutta enemmän tilanteet viedään läpi hyvässä hengessä ja hymyssä suin, varmistellen, että myös tekemisen kohde nauttii ja voi hyvin. Tulee nautinto sitten kivusta tai jostain muusta.

Totta kai myös tekijänä tiedän näissä tilanteissa olevani katseiden kohteena, mutta se ei ole minulle mikään itseisarvo. Tekijänä keskityn tekemisen kohteeseen ja dynamiikkaan mahdollisen kanssaleikittäjän kanssa niin, että oikeastaan unohdan muun ympäristön. Bileiden laitteet ovat näyttäviä, ja on vielä näyttävämpää, kun joku on ripustettuna niihin kiinni. Koska katson itsekin vastaavissa tilanteissa, tiedän myös itseäni katsottavan.

Mitä näissä tilanteissa sitten tapahtuu? Se jääköön bile-etiketin mukaan tarkemmin kertomatta, paitsi jos leikitettävät haluavat itse niistä kertoa. Voin kuitenkin kertoa, että sormilla, hyrrällä, muutamalla piiskalla ja parilla nipistimiä pääsee melko pitkälle. Ja se tunne, kun nainen laukeaa hervottomasti käsilleni minun sormeni hänen sisällään. Se on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa!