sunnuntai 16. marraskuuta 2014

En ole koskaan...

Yhden tutun subin ja bloggarin innoittamana päätin haastaan kaikki pervobloggaajat ja -kolumnistit kirjoittamaan samasta aiheesta.

Kirjoita vähintään 10 lausetta itsestäsi jotka alkavat sanoilla "En ole koskaan" ja lauseen loppu liittyy omiin pervoilu- tai seksikokemuksiisi.

Peikon Lista:

1.) En ole koskaan leikkinyt peppuleikkejä (itseni kanssa)
2.) En ole koskaan sessioinut Dommen kanssa (harmi)
3.) En ole koskaan pitänyt kuin omaa penistä kädessäni (ei ole ollut sopivaa tilaisuutta)
4.) En ole koskaan leikkinyt steariinilla
5.) En ole koskaan sekstaillut julkisella paikalla
6.) En ole koskaan fyysisesti leikkinyt roolileikkejä (harmi)
7.) En ole koskaan pukeutunut sessioihin
8.) En ole koskaan piiskannut miestä (toistaiseksi)
9.) En ole koskaan onnistunut iskemään baarista yhden yön seksiseuraa (muualta kuitenkin)
10.) En ole koskaan onnistunut saamaan kättäni rannetta myöten naisen sisälle. Tosin vierestä olen atsonut kun blondi sen teki

Blondi: Olen maailman huonoin tällaisissa listausjutuissa, etenkin jos ne perustuvat siihen, mitä ei ole tapahtunut. Onneksi saan varastettua osan Peikon listasta.

1.) En ole koskaan alistunut naiselle. Haluaisin kyllä kokeilla, mutta toistaiseksi ei ole tullut vielä tilaisuutta siihen. Voisin ajatuksen tasolla kyetä alistumaan kauniille, määrätietoiselle, androgyyniselle naiselle - lyhyttukkaiselle totta kai.

2.) En ole koskaan lauennut pelkästä peppuseksistä. Lähellä on ollut, mutta stimulaatio ei ole koskaan ollut riittävää.

3.) On sanomattakin selvää, että en ole koskaan leikkinyt minkäänlaisia roolileikkejä. Mielikuvituksettomana ihmisenä minusta ei yksinkertaisesti ole sellaisiin leikkeihin. Miten niin mä voisin kuvitella olevani joku muu, kun en mä kerran oikeasti ole? Miten mä voisin kuvitella tapahtumia, joita ei ole oikeasti - koska eihän niitä ole oikeasti?

4.) Minua ei ole koskaan leikitetty julkisella paikalla. Tai no, jotain pientä on tapahtunut. Mutta ei esim. julkista piiskausta - yksi puolijulkinen pienemmällä kaveriporukalla kylläkin :).

5.) En ole koskaan runkannut ketään muuta miestä kuin Peikkoa.

6.) En ole koskaan leikkinyt kenenkään miehen pepun kanssa. Tämä kiinnostaisi kyllä. Ei ehkä niinkään Peikon neitseellinen (heh) peppu, kuin jonkun alistuvan miehen. Sellainen strap on -peppupanosysteemi olisi kiva testata joskus - siis minä tekevänä osapuolena. Tai joku kiva tunkemisjuttu. Nyt sitten alistuvat miehet riviin vaan mun peppuleikkejä vastaanottamaan!

7.) Minulla on eräs fantasia - yksi harvoja sellasia, joten listataan nyt sekin tähän. Minua ei ole koskaan nuoltu puhtaaksi Peikon spermasta. Taas kaikki alistuvat miehet - muistakaa ilmoittautua.

8.) Minua ei ole koskaan fistattu. Harjoiteltu on, mutta kenenkään käsi ei ole koskaan ollut kokonaan sisälläni.

9.) En ole koskaan harrastanut mitään sähköleikkejä. Kipujani on vuosien varrella kyllä hoidettu erilaisilla tens-sähkölaitteilla, mutta mihinkään seksuaaliseen toimintaan en ole niitä käyttänyt.

10.) Kukaan ei ole koskaan yllättänyt minua kesken seksin. Ei kesken runkkaamisen eikä kenekään muunkaan kanssa.

Ja haaste lähtee siis eteenpäin ainakin Pikkusiskolle, Tetrikselle, Kellaritytölle, Pihlalle, Koketille, Oonalle ja Girlie girlille. Muutkin saavat tarttua haasteeseen!

4 kommenttia:

  1. Tää yksi tuttu subi olis aika imarreltu, kun te listasitte kans tällaisia. :) Kiitos, oli mielenkiintoisia juttuja! Varsinkin Blondin lista yllätti aikalailla! Ja no kyllä Peikonkin. Hitto, oon jossain suhteessa aika paljon pervompi kuin te! :D Ja sit toisaalta taas... :)

    VastaaPoista
  2. Mä olen henkisesti edelleen siveydensipuli ;).

    //blondi

    VastaaPoista
  3. Mitä?? Eikö Peikko ole koskaan piiskannut ketään miestä? Miten lie välttynyt... Hoidetaanko homma pois heti ensi bileissä? ;)

    VastaaPoista
  4. Yllätyin Peikon 9-kohdasta.
    Fistausta kannattaa kokeilla ja monia muita asioita listauksestanne.

    ~Kesäpervonen

    VastaaPoista