Blondi: Kiitollisuudesta

Selailin vanhempia postauksiani ja huomasin, että olen aina näin vuoden vaihtuessa kirjoittanut asioista, joista olen kiitollinen. Teen sen nytkin, vaikka lista tuskin on merkittävästi muuttunut vuosien varrella. Kiitollisuus on tunne ja taito, jota olen harjoitellut elämässäni paljon. Se on myös tuottanut hedelmää, ja kiitollisuuden aiheita löytyy omasta arjesta paljon. Joka päivä.

Kulunut vuosi on mennyt hurjan nopeasti. Harjoittelemme edelleen uusperhearkea Peikon ja lapsen kanssa. Uskon ja toivon, että pahimmat väännöt ovat jo takanapäin, mutta eipä näistä koskaan tiedä. Lapsi kasvaa ja itsenäistyy kovaa vauhtia, eikä kasvaminen käy aina kivuttomasti.

No mutta tässä nämä tämän vuoden aiheet:

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla terveenä ja kivuttomana. Marraskuun alussa ilmassa oli lievää hätäännystä ja ahdistusta, ja odottelin kaamosmasennuksen laukaisemia kipuja. Kipuja ei kuitenkaan koskaan tullut ja mielialakin pysyi plussan puolella marraskuun muutamaa ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta. Energiataso vuoden lopussa on ehdottoman positiivinen. Riittävän hyvä. 

Olen kiitollinen, että olen saanut pidettyä säännöllisen joogarytmin koko syksyn. Teen astangajoogaa ja mieleni rakastaa harjoituksen toistoa. Aina samat liikkeet samassa järjestyksessä. Satoja, tuhansia kertoja. Ja silti harjoitus ei ole koskaan sama. Koska keho ja mieli ovat aina erilaiset. Välillä keho on väsynyt, välillä energinen, välillä mieltä tympäisee, välillä se vaeltaa, usein taas rauhoittuu hiljentymään harjoitukseen. Olen aloittanut astangajoogan elämäni aikana useita kertoja. Ja saanut siinä aina kehoni rikki. Pakottamalla liikaa, vaatimalla siltä liikaa. Vasta nyt tuntuu siltä, että osaan suhtautua omaan kehooni riittävän lempeästi, enkä enää riko sitä harjoituksella. Teen sen verran mihin pystyn ja jaksan, ja se riittää. 

Olen kiitollinen ystävilleni. Sekä pervo- että vaniljasellaisille. Vaniljaystäviä minulla on vain muutama, on aina ollut. Pervoystäväpiiri on hieman isompi, ei sekään suuren suuri. Tuttavia toki on paljon. Olen kiitollinen pervoystävilleni, joiden ansioista saan olla juuri sellainen kuin olen. Joiden seurassa ulkopuolisuuden tunteeni eivät aktivoidu. Joiden seurassa kaappi on ja pysyy jatkossakin auki.

Olen kiitollinen työstäni ja kollegoistani. Olen tällä hetkellä elämäni parhaassa ja mielenkiintoisimmassa työpaikassa ja saan tehdä asioita, joita haluan. Olen ollut aiemminkin onnekas töiden suhteen, ja päässyt usein tekemään sellaista työtä kuin olen halunnut. Saanut vapautta ja vastuuta juuri niin paljon kuin olen halunnut. Mutta nykyinen työni on vaan niin huippu! Tärkeä asia, jonka puolesta on kiva tehdä duunia, mutta jossa ei kuitenkaan tarvitse olla mukana sydänverellä ihan joka päivä. Joustavat työajat, joustava työn tekemisen rytmi. Vaikka töitä on välillä paljon, on meidän tiimissä kuitenkin aina yhtä hyvä henki. Ja tiukemman työputken jälkeen on mahdollisuus lepoon. Osaan nykyään yhä paremmin myös ottaa työn vain työnä, niin merkityksellistä kuin se onkin.

Olen kiitollinen perheestäni. Sekä lapsuudenperheestäni että omastani, johon kuuluvat Peikko lapsineen. Peikko ja etenkin hänen nuorempi lapsensa, joka asuu kanssamme, ovat opettaneet minulle elämästä paljon. Tunteiden määrä on ollut suurempi, kuin mitä olen saanut kokea koko tähänastisen elämäni aikana. Olen saanut mahdollisuuden opetella sietämään negatiivisia tunteita, ristiriitoja ja kasvaa sitä myötä ihmisenä. Olen saanut seurata lapsen kasvua ja kehitystä jo lähes kolmen vuoden ajan kömpelöstä esiteinistä fiksuksi ja tiedostavaksi nuoreksi naiseksi. Olemme opetelleen lapsen kanssa yhdessä uusia asioita ja löytäneet ne meidän omat jutut. En osaa edelleenkään ajatella itseäni vanhempana, vaikka sellainen minä lapselle selvästi olen. Lapsi on valinnut itse kasvaa ilman omaan äitiään. Matka ei ole aina helppo, mutta onneksi tukea ja apua on saatavilla.

Ja totta kai näin lopuksi olen kiitollinen Peikosta. Elämästä. Sattumasta. Joka toi meidät yhteen. Avioerostani ja sen jälkeisestä surffailustani Suomi24-foorumin kinky-chatissa. Siitä yhdestä kokonaisesta, hyvää suomea olleesta lauseesta, jonka Peikko minulle kirjoitti ja johon tartuin. Kaikesta, joka on tapahtunut sen jälkeen. Asiat eivät ole aina olleet helppoja ja niiden ratkomiseksi on vaadittu joskus paljonkin työtä. Kompromisseja. Kärsivällisyyttä. Toisen kuuntelemista ja huomioimista. Ja ennen kaikkea rakkautta. Koska ilman sitä meitä ei olisi.