maanantai 3. elokuuta 2015

Nukke häkissä

Olemme aina välillä puhuneet nuken kanssa hänen kaipuustaan olla lemmikkinä. Sellaisena pannoitettuna lemmikkinä, jota voisi talutella remmistä paikasta toiseen ja istuttaa jalkojen juureen rapsutettavaksi samalla kun omistaja vaikka lukee kirjaa. Ajatus on ollut omalta kohdaltani uusi ja semisti kutkuttava, jos ei kuitenkaan mikään sukkiani pyörittävä. Kerran tällaisen leikin piti lähteä isommassa mittakaavassa käyntiin, mutta joskus aikaisemmin kirjoitinkin, kuinka tapahtuma jouduttiin perumaan.

Kesälomallani nukke ilmoitti hankkineensa häkin. Sellaisen ison, koiran kuljetukseen tarkoitetun vaaleanpunaisen häkin. Paksu muovinen pohja ja metallinen häkkiosa, jossa yksi isompi ja yksi pienempi luukku. Tämä hankinta osaltaan vahvisti mielikuvaani siitä, kuinka vahvasti nukke haluaa olla lemmikki. Koska minua taasen hieman kiinnosti lemmikin Omistajan rooli sekä nuken fantasiat, niin kävimme asiasta keskustelua.

Nukke kertoi, että luonnollisesti häkki voisi olla sekä palkinto että rangaistus riippuen vahvasti tilanteesta, lemmikin käyttäytymisestä ja Omistajan toiveista. Ilman Omistajan läsnäoloa häkki toimisi kuitenkin oivana rauhoittumispaikkana, jonne voi ryömiä karkuun arkisia haasteita ja ajatuksia. Jokaisen lemmikin turvanahan toimii oma paikka, jonne voi käpertyä turvaan vaikka arkisille päiväunille.

Satuin olemaan sopivasti mökkeilemässä, erittäin sopivien ystävien kanssa, kun nukke tuli häkkeineen näytille. Kokosimme häkin ja pääsimme sitä testaamaankin muutaman kerran rauhoittumiseen.

Nukelle oli tiedossa piiskausta, ja niinpä sidoin hänet kiinni isoon mäntyyn. Puunhalaus on kuulemma mukavaa. Kädet kiinnitettynä puun ympäri jalat puun vierellä Nukke sai maistella lämppärinä floggeria ja pajukeppejä. Jälkiruuaksi oli tarjolla härkäruoskaa, jonka kanssa oli tarkoitus värjätä nuken selkää ja kylkeä. Muutamat muurahaiset kiusasivat nuken nautintoa, mutta saimme silti yläselän sopivasti viiruille.

Piiskauksen jälkeen nukke pääsi syliin, jonka jälkeen ohjasin hänet häkkiin rauhoittumaan. Minulla oli kaunis ajatus pitää nukkea tovi häkissä samalla kun itse ajattelin hoitaa yhden jo pitkään odottaneen keskustelun. Mutta aina eivät mene aikataulut ja ajatukset nappiin. Keskusteluni venyi ja taisipa nukellekin tulla vähintäänkin yksinäinen olo, ja tullessani takaisin hän oli jo kömpinyt ulos häkistä. Istuimme tovin sylikkäin nuotion vieressä ja kävimme keskustelun tapahtuneesta. Mitään suurta tai edes pientä draamaa ei noussut pintaan, mutta saimmepa ainakin pienen kokemuksen häkkielämästä, joka nyttemmin on saanut aivan uusia suuntia. Voisinpa hyvinkin kuvitella viettäväni normaalia arkista iltaa blondini kanssa vaikka saunoen ja lukien lemmikkimme kiehnätessä jaloissa. Voisimmepa blondin kanssa innostua leikkimään, jolloin lemmikki tietenkin pitäisi laittaa häkkiin, jottei se vaan häiritsi touhujamme.


Nuken silmin

Samaistun vahvasti eläinmaailmaan ja minun on välillä haasteellista kommunikoida ihmisten kanssa. Vaikka en itse näe ihmisten ja eläinten välillä mitään eroa, olemme me ihmiset kuitenkin rakentaneet ympärillemme käsittämättömän muurin. Olemme todella kaukana meille luonnollisesta elämästä, todella kaukana aisteista.

Olen pitkään haaveillut koiran elämästä. Se on eläin, mihin samaistun parhaiten. Olen lojaali, uskollinen ja kiltti, mutta tarpeen vaatiessa erittäin suojeleva lähimmäisiäni kohtaan. Rakastan ulkoilmaelämää ja asioiden pureksimista. Oma rakkaus kyseistä eläinlajia kohtaan toki heijastuu myös tässä.

Minusta on ihanaa heittäytyä aistieni varaan. Joskus metsässä yksin kuljeksiessani minulle tulee hyvin eläimellinen olo. Saatan kontata pahimpien esteiden yli ihan vain siksi, että se on käytännöllistä. Joskus on helpompaa käyttää neljää tassua. Korvani herkistyvät kaikille äänille ja kehoni yksinkertaisesti tuntee lähes kaiken. Minun ei tarvitse vaivata mieltäni kaikilla asioilla, sillä kehoni tuntee puolestani. Harvoin tätä puolta saa ihmisten keskuudessa toteuttaa.

Luin jokin aika sitten artikkelin eräästä pariskunnasta, missä nainen kulkee aina talutushihnassa, eikä lähde minnekään ilman miestään. Artikkeliin oli liitetty kuva, missä pariskunta kävelee kyseisellä tavalla keskellä päivää kadulla.  Minusta ajatus oli erittäin kiinnostava. Kyllä, siinä on miehellä suuri valta, mutta naisella on turva.

Olen muutamaan kertaan saanut maistiaisia koiran elämästä, mutta kukaan ei ole vielä vienyt sitä tarpeeksi pitkälle. Yleensä kouluttajan ote on herpaantunut jo alkumetreillä ja keskittyminen on siirtynyt johonkin muuhun toimintaan…. mikä on tietysti ollut kivaa sekin, mutta itse perusteellisena ihmisenä haluaisin viedä asiat loppuun asti.

Mistä siis haaveilen? Aistien valtaan heittäytymisestä ja kommunikaatiosta ilman puhetta, kuuntelemisesta, kuunnelluksi tulemisesta ja läsnäolosta. Monista niin perus-bdsm kuvioon liittyvistä jutuista, mutta luonnollisesti ja eläinmaailmasta käsin.

Toki ymmärrän, että asiaan kehkeytymättömän voi olla vaikeaa saada haaveesta mitään irti. Haave on hyvin itsekäs. Miten minä haluaisin itseni kohdeltavan ja se asettaa toiselle ne kohtalaisen tiukat raamit.

Koirana oleminen on alistumista, mutta häkkiin liittyy myös valta. Mikäli minuun ei käytetä kättä pidempää, on minusta itsestäni kiinni olenko koskettavissa, vai en. Saan olla keskellä häkkiä aivan kerällä kenenkään ulottumattomissa, saan lukita itseni sisälle ja pitää avaimen itselläni. Toki tietysti samalla salaa toivon omistajan tietävän, missä vara-avain sijaitsee…

Vaikka olenkin paatunut masokisti ja kaipaan aina vain lisää piiskaa (nytkin peppu huutaa kättä läpsyttelemään, sillä mökkireissusta on jo aivan liian pitkä aika), on minustakin kivaa joskus vain olla rapsuteltavissa. Ja aina ei tarvitse sanoa mitään. Ei naapurinikaan koira puhu.

1 kommentti:

  1. No ei ihme, että teki taannoin yhdessä tilanteessa NIIN mieli vähän rapsuttaa
    tuota pikkuisen... Mutta sivullisena en voinut sormeani ojentaa.

    -B.

    VastaaPoista