Latenssivaihe Freudin mukaan:
”Lapsen psykoseksuaalisen kehityksen vaiheelle 6-11 vuoden välillä on ominaista sukupuolivietin suhteellisen vähäinen merkitys persoonallisuudessa.”
Olen ensimmäistä kertaa lyhyen, kohta vuoden mittaisen
pervourani aikana tilanteessa, jossa seksi ja pervoilu eivät pyöri mielessäni
24/7. Pitkään tuo lähes maaninen vaihe kuitenkin kesti. Sinänsä en ihmettele maanista
vaihetta. Vaikka olen aina tiennyt kuka ja mikä seksuaalisesti olen, olen
päässyt nauttimaan haluamastani seksistä vasta keski-ikäisenä (apua, mikä sana…).
Kiinniotettavaa on riittänyt.
Nyt tuntuu siltä, että arjessani on sijaa muillekin
asioille, kun sen miettimiselle, että koska seuraavaksi leikitään. Koska
seuraavaksi saan orgasmeja. Ja kuinka monta saan. Saanhan mahdollisimman monta.
Koska seuraavaksi pääsen kokemaan sen humauksen, kun alan siirtyä leijumaan
omaan tilaani. Koska pääsen töistä kotiin pervosivustoille. Lukemaan blogeja. Nettikauppoihin
tarvikkeita katsomaan.
Ja tunne on, hmmm, vapauttava. Ei huolestuttava. Ei
epänormaali. Vaan sellainen kuin sen kuuluukin. Tuntuu kivalta, kun pitkästä
aikaa muutkin asiat kiinnostavat. Työ. Luottamustoimet. Yhteydenpito ystävien
kanssa. Kirjat. Kirjallisuus. Rauhoittuminen. Lapsuudenperhe ja sen jäsenet.
En tällä hetkellä ikävöi jatkuvasti Peikkoa. Ikävöin toki,
mutta ikävä ei ole sellaista pohjatonta halua ja kaipuuta. Myös tarvitsevuuden tunne, josta olen paljon
kirjoittanutkin, on vähentynyt. Annan Peikolle enemmän tilaa olla ja hengittää,
enkä koko ajan vaadi häneltä asioita. Mielialani ovat tasaisemmat eivätkä
heittele koko ajan onnen ja epätoivon välillä. Jaksan keskittyä tekemisiini
paremmin.
Alistumiseeni on tullut lisää sävyjä, ja kaikki ei enää
pyöri orgasmien ja seksuaalisen tyydytyksen sekä fyysisen käyttämisen
ympärillä. Jaksan ja pystyn nauttimaan ja jopa odottamaan. Ainakin joitain
minuutteja. Olen
oppinut nauttimaan siitä, kun Peikko käskyttää minua. Toistaiseksi käskytys
liittyy lähes pelkästään leikkeihimme tai tilanteisiin, jossa olemme fyysisesti
samassa tilassa – etäjuttuja ja arkialistumista meillä ei juuri ole. Nautin
myös siitä, kun Peikko puhuu minulle. Verbaalista nöyryyttämistä emme harrasta,
mutta Peikko alistaa minua tehokkaasti puhumalla ja äänellään. Kertoo, mitä
tulee minulle tekemään. Miten minä en voi sille mitään. Millainen minä hänen
silmissään olen. Supattaa korvaani ja hellittelee lempinimillä. Raasu.
Pikkuinen.
Nautin nykyään puolivaniljaisesta seksistä. Siitä, josta en
suhteemme alkuaikoina pystynyt nauttimaan juuri lainkaan. Jota emme oikeastaan
harrastaneet. Peikko olisi ehkä halunnut, mutta minä en pystynyt. Tai jos
pystyin, niin olo oli tyhjä jälkeenpäin. En ole aikaisemmassa elämässäni esim.
pystynyt sietämään sitä, että minä olen miehen päällä. Mutta Peikon päällä
viihdyn nykyään erinomaisesti. Voisin fiilistellä siinä vaikka kuinka pitkään.
Peikko leikkii rinnoillani. Nipistää, puristaa. Lujaa. Aivoni osaa yhdistää
nykyään rinnoista lähtevän mielihyvän ja kivun toisiinsa. Katselen Peikon käsiä
ja sormia rinnoillani. Katselen Peikkoa silmiin. Saan klitorikselleni joko Peikon
sormet tai hyrrän. Hyrrä-ystäväni on parempi, koska se vapauttaa Peikon kädet.
Rinnoilleni. Kasvoilleni. Lukitsemaan käteni. Läpsimään rintojani ja kasvojani.
Joskus saan tapin sisääni, ja se vahvistaa kaiken stimulaation
kymmenkertaiseksi. Laukean joko isosti tai pienesti. Mutta iso oivallus tässä
kuvatunlaisessa puolivaniljaisessa seksissä on se, että olisin usein aivan yhtä
tyytyväinen ilman orgasmia. Aikuisten oikeesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti