perjantai 1. maaliskuuta 2013

Blondi: Jokin on toisin


Olemme leikkineet illalla kahdesti. Maistelleet muutaman GT:n. Paljon tonicia ja sitruunaa minulle. Aamulla nukumme poikkeuksellisen pitkään, heräämme vasta yhdeksältä. Paikkani ovat hellät ja väsyneet, ehkä vähän kipeätkin lähestyvistä kuukautisista.

Peikko lukitsee minut jaloillaan paikoilleen ja laittaa käden housuihini. Voihkin aluksi lievästä epämukavuudesta, pian jo jostain ihan muusta. Eikö olekin kivaa, kun mun ei tarvitse yhtään välittää, että onko sulla paikat hellinä vai ei? Kun sä olet mun, niin voin tehdä sulle mitä haluan. Eikö olisikin kiva, jos laittaisin hyrrän sun housuihin, ja sitten vaan maattaisiin tässä? Ai, sä pakkasitkin jo kaikki lelut reppuun. No, sitten en varmaan voi, kun ne ei ole enää käden ulottuvilla. 

Yritän selittää, että voin aivan hyvin hakea lelut repustani. Sun ei varmasti sitten enää tehnyt mieli, kun pakkasit ne pois. Ainoa asia mikä me otetaan repusta, on ne uudet klipsit. Saat ne nänneihin kotimatkaksi, niin sun on kiva pyöräillä kotiin. Tiedät, että kaikki näkee sun läpi. Saat pyöräillä posket punaisena. Ehkä joku sun tuttukin tulee vastaan. Ja sitten sä juttelet sen kanssa ihan normaalisti. Mutta tiedät koko ajan, mitä sulla on paidan alla. Ja kotona saat sitten leikkiä. Oletko sä jo laittanut sun tavarat valmiiksi? No, laitapa. Sitten laitat rintaliivit reppuun ja tulet niiden klipsien kanssa tänne. Ihan oikeastiko vai? No, oikeasti. Tänne nyt. Kädet selän taakse.

Peikko vetää paitani ylös rintojen yli. Ottaa nännin suuhunsa ja imee lujaa. Inahdan.  Klipsi kiinnittyy paikoilleen. Sama toistuu toiselle nännille. Olen niin kiihottunut, että valun. Peikko laskee hellästi paitani alas. Puristelee nännejä paidan läpi. Ja minä voihkin. Noin. Sitten kengät jalkaan. Täytyykö sulle sanoa jokainen vaatekappale erikseen. Noin, seuraavaksi sitten takki. Mahdatko sä edes löytää kotiin vai eksytkö sä matkalle?

Pyöräilemme alkumatkan yhdessä. Minä täysin omissa maailmoissani ja ajatuksissani. Posket punaisina. Hihitellen. Hieman vaivaantuneena. Katse maahan luotuna. Alistuneena. Paikkani tietävänä. En ole koskaan ilman rintaliivejä kodin ulkopuolella - olo olisi outo jo pelkästään ilman niitäkin. Pyöräily ilman liivejä klipsit nänneissä on intensiivinen, mutta ehdottoman miellyttävä kokemus. Jokainen töyssy tuntuu, ja klipsien välissä oleva painava ketju heilahtelee töyssyjen tahdissa. Katselen Peikkoa kulmieni alta vähän hämilläni. Emme ole koskaan tehneet mitään näin julkista. Vaikka tiedän, että oikeasti kukaan ei näe talvitakkini alta, mitä siellä on. Riittää, että tiedän itse. Tiemme eroavat. Moikka muru. Toivottavasti sä löydät kotiin…

Tämänpäiväisen kaltainen alistuminen olisi ollut minulle täysi mahdottomuus vielä jokin aika sitten. Pääni ei olisi taipunut sellaiseen. Että minut jätetään roikkumaan ilman orgasmia (no roikkumaan ja roikkumaan, olihan se luvassa kotona…). Ja marssitetaan kotiin klipsit nänneissä. Nounou. Ei käy. Nykyään pääni on alkanut toimia kuitenkin hieman toisin. Pidän enemmän ja enemmän käskytyksestä ja komentamisesta. Siitä, että minut laitetaan tekemään asioita. Ilman, että minulta kysytään. Ilman, että käskemiseen liittyy välttämättä mitään fyysistä ulottuvuutta tai ilman, että se liittyy suoraan pervokontekstiin. Olen viime aikoina masturboidessani korvannut mekaanisen, valmiiksi tuotetun pornon mielikuvalla. En ole mielikuvissa lainkaan hyvä, mutta jotain pääni sentään tuottaa. Se tuottaa eteeni Peikon, joka katselee minua leikkimässä itseni kanssa. Joka käskee ja vaatii ja laittaa minut tekemään asioita, joita en vähän aikaa sitten voinut kuvitellakaan tekeväni. Koskaan. Jokin on muuttunut. 

4 kommenttia:

  1. Wau...
    Muakin nauratti, kun luin tätä, että löydätkö kotiin jne. Mutta samalla ymmärrän tismalleen tuon tilan. Sisäinen maailma käy niin kierroksilla, että törmäilee melkein seiniin.
    Ja tuo käskytys.. Minusta se on yksinkertaisesti ihanaa ja ihmeissäni luin viimeisestä kappaleesta, miten sinäkin olet löytämässä sen jujun.
    Tuo mielikuvajuttu, itse en käytä pornoa oikeastaan lainkaan, oma pää riittää tuottamaan säädytöntä kamaa. Kannattaa treenata. Kulkee aina mukana!

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin joku olisi vasta aika äskettäin uhonnut osaavansa alistua kauniisti vasta haudassa... ;P

    VastaaPoista
  3. Minä luen näitä teidän kaikkien tekstejä salaa ihmetyksen ja kyllä, tänään jopa kiihotuksen vallassa. :) Mitä enemmän näitä luen, sitä enemmän aihe kiinnostaa. Aihe, josta en vielä muutama viikko sitten tiennyt oikeastaan mitään. Kiitos teidän ja muutaman muun sekä Wikipedian (naurahdus), nyt tiedän ja alan pikkuhiljaa jopa ymmärtää...

    Kenties, kenties vielä itsekin joku päivä... :) Noi säännöt ja käskytykset kiehtoo tällä hetkellä raippaleikkejä enemmän. Ootan mielenkiinnolla lisää teidän kirjoituksianne.

    VastaaPoista
  4. Whiterope: Hapuilevat askeleet ovat vielä kaukana kauniista, mutta jonkun idean olen asiasta saanut.

    Kiitos Luolanainen kauniista sanoistasi. Jokainen saa kulkea ja tehdä asioita omalla tyylillään - myös sinä. Alistumiseen ei tarvitse liityä mitään fyysistä elementtiä tai kipua ja se on silti yhtä oikein. Kiva kuulla, että saat teksteistä itsellesi jotain.

    VastaaPoista