maanantai 13. toukokuuta 2013

Blondi: Piiskaa ja putoamisia

Piiska on harvoin tuntunut niin hyvältä kuin eilen (kuinkahan monennen kerran kirjoitan tämän saman lauseen…). Sain, mitä itse pyysin eli piiskaa. On mielenkiintoista, miten erilaiselta piiska tuntuu, kun sitä pyytää itse verrattuna siihen kun sitä vaan tulee. Eilinen piiskaus oli huomattavasti rajumpi ja pidempi kuin se pääsiäisleikin piiskaus, joka päättyi rajuun itkuun.

Makoilen Peikon vieressä jo hieman rauhoittuneena leikin ja monen orgasmin jälkeen. Saan kakistettua suustani toiveen piiskasta. Peikko kysyy toiveelle syytä, enkä osaa vastata muuta kuin että nyt vaan tuntuu siltä ja että tarvitsen. Peikko kaivelee välineitä arkusta, sitoo ranteeni yhteen nahkakahleilla, napsaisee kahleet myös nilkkoihini ja määrää minut kontalleen sängyn päälle. Tämän jälkeen hän vetää toisiinsa kiinnitetyt ranteet jalkojeni välistä ja lukitsee ranteet nilkkoihin. Saan napakan komennuksen pysyä paikallani. Koska sä olet itse pyytänyt piiskausta, sä pysyt ihan paikallasi. Jos yrität karata tai kellahdat kyljellesi, tämä loppuu. Pidät pepun pystyssä ja rinnan kiinni peitossa. Ymmärsitkö sä? Jooh.

Iso nahkainen hapsupiiska lämmittelee ensin takapuoleni, pakarani ja reiteni. Siitä osaan jo nauttia. Sitten Peikko siirtyy bambukeppiin. Onnistun pysymään lähes paikoillani, mutta vetäydyn vaistomaisesti kippuralle jalkojeni päälle. Nyt reippaasti peppu pystyyn ja reidet esille. Muuten mä naputtelen sua koko ajan tälle samalle alueelle ja se alkaa sattua aika pian. Nostan takamukseni ylös jalkojen päältä ja paljastan takareiteni piiskalle.  

Kun isku tulee kovemmin, nousen jalkojeni päälle puoli-istuvaan asentoon vetämään henkeä. Peikko nappaa niskastani kiinni ja painaa minut takaisin rinta kiinni peittoon. Pitää niskastani lujaa kiinni ja piiskaa. Jossain kohtaa onnistun päästämään irti, enkä enää laita vastaan. Samalla myös kipu katoaa jonnekin taustalle. Piiskaus jatkuu niin pitkään, että endorfiinit ja adrenaliinit lähtevät liikkeelle ja leijun irti kaikesta.

Kun piiskaus loppuu, en kykene liikkumaan mihinkään. Ehkä kahleet ovat edelleen paikoillaan, ehkä ei. En tiedä. 

Peikko silittelee takapuoltani ja fiilistelee, että tuohon saisi pisteeksi i:n päälle bastardolla nätin ohuen viivan. Hän tulee kuitenkin jo viereeni makaamaan. Endorfiinihuuruissa kuiskaan hiljaa, että haluaisin sen yhden. Piiskasta, jonka pervopukki toi minulle joululahjaksi. Piiskasta, jota on käytetty tasan kaksi kertaa. Joka on kerran tiputtanut minut itkien polvilleni kahden iskun jälkeen repien ihooni kaksi siistiä haavaa. Joka kerran taltutti mullehetinytkaikkisadatorgasmit-kohtauksen lähes pelkällä terävällä naputtelulla ilman lyöntejä. Peikko nousee sängystä ja kaivaa bastardon arkusta. Kiertelee ja kaartelee minua. Antaa odottaa. Olen niin omassa tilassani, että en oikeastaan reagoi mihinkään. Ja naps, piiska osuu. En juuri tunne sen osumista ihooni, mutta parin sekunnin viiveellä tulee syvälle asti ulottuva vihlova kipu, joka saa minut haukkomaan henkeä. Peikko vetää minut viereensä. Hän kietoo peiton ympärilleni ja silittelee minut takaisin tähän maailmaan.

Olen koko leikin jälkeisen iltapäivän hajanainen ja minun on vaikea keskittyä. En saa ajatuksia pysymään kasassa. Ensin kaikki alkaa ärsyttää ja sitten illemmalla jo itkettää ja ahdistaa. Ymmärrän taas kerran putoavani sub drop-nimiseen tilaan, johon päädyn lähes aina intensiivisen leikin jälkeen. Onneksi Peikko on koko ajan kanssani. Pääsen kainaloon ja kiinni iholle. Vierihoitoon. Jälkihoitoon. Makaamme lähekkäin. Hivuttaudun Peikon päälle ja liu’utan itseni hänen jalkoväliinsä. Harrastamme pitkään hellääkin hellempää seksiä, joka normalisoi mukavasti miinuksella olevat välittäjäainetasoni.

Täydellistä.

*****

Toiset kasvot (Peikko kertoo)

Aina välillä leikin jälkeen blondille jää vajavainen olo. Itse hän sanoisi, että nyt häntä pitäisi heitellä vähän seinille. Kun blondi haluaa jotain kesken leikin, hän saattaa vihjata siihen hienovaraisesti eleillä tai kysyä hiljaa. Nyt hän painoi katseensa kohti lattiaa, ja sanoi tuskin kuultavasti "tahtoisin piiskaa". Minä en tietenkään hänen vastausta "kuullut" ja pyysin häntä puhumaan vähän kovemmin. Saan hieman kovemman uusintakysymyksen mihin vastaan "miksi?". Blondi jähmettyy pidemmäksi ajaksi eikä keksi muuta kuin että "se tuntuu vaan niin hyvältä.". 
- "oletkos ollut kilttinä?", jatkan.
- "ainahan minä"
- "Aina? Miten se yksi luvaton laukeeminen viime kerralla ja minun tunnuksilla kirjoittaminen baariin?
- "Mutta se oli vahinko... Jooh. No melkeen aina." 

Sidon blondin sängylle sopivaan asentoon. Käsken häntä kuuntelemaan tarkkaan, ja kerron että koska hänellä on tapana tiukoissa tilanteissa karata tai pyörähtää pois piiskan alta, niin tällä kertaa jokainen tuollainen tuo 10 kerran iskurangaistuksen bambulla. Blondi nyökyttelee ymmärtävänsä, johon vastaan tiukalla bambuiskulla ja kertaan mitä nyökyttelystä olemme sopineet.

Käytän isoa floggeria, jonka vaihdan välillä bambuun. Käyn läpi takapuolta, reisiä ja jalkapohjia. Vauhdin yltyessä blondi rimpuilee kaikin mahdollisin keinoin mm. kaartamalla selkänsä tai yrittäen kevyesti istua. Aikani jaksan katsella tätä, mutta sitten muutamaan kertaan joudun komentamaan hänet "painamaan rinnan sänkyyn". Pian tätäkään käskya ei noudata, ja painan blondin ylävartalon tiukasti sänkyyn samalla piiskaten. Blondi silminnähden nauttii eleestä, ja hänen vartalonliikkeet hidastuvat ja pian pysähtyvät ottamaan alistuneesti ja nautinnollisesti vastaan sen mitä on tarjolla. Viimeistelen työni 50 floggeriniskulla.

Blondi makaa paikoillaan takapuoli pystyssä hiljaa nautinnollisesti hengittäen. Tiedän, että hän nauttisi jäljistä ihollaan, mutta toisaalta hän inhoaan välinettä jolla ne saa aikaiseksi. Silittelen blondin takapuolta ja vedän sormella viivoja siihen. "Tähän tulisi kaunis viiva bastardolla...", kysyn retorisesti vetäen samalla viivaa sormellani. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulen äänen "haluaisin". Haen bastardon ja lyön sillä muutaman äänekkään ja yllättävän iskun sängylle blondin viereen, mutta hän ei hievahdakkaan. Mallailen iskupaikkaa hetken, ja sitten anna mennä. Piiska osuu ihoon, mutta blondi ei liikahdakkaan. Pienen pienen hetken ehdin ihmetellä lyöneeni liian hiljaa, kunnes kuulen voihkaisun ja blondi vetää itsensä hitaasti kerälle.

2 kommenttia:

  1. Mitähän sitä sanois.. oon epäsäännöllisesti seurannu teidän blogia nyt ehkä puolisen vuotta kun en ollu varma että onko tää ns. riittävää meininkiä omaavaa. Ja kyllä ehdottomasti on! Joten pistin kirjanmerkkeihin ja itseni bloginne seuraajaksi.
    Ihana blogi, sitä vain tulin sanomaan.
    Tääläki kiinnostais alkaa kirjottaan omia leikkejä, mutta ei oo vielä lupaa tullut.. ehkä joskus (;

    Miksikö kommentoin juuri tämän tekstin alle.. Koska piiskaaminen on jotain niin ihanaa ja itsellä on hirveä ikävä omistajan ollessa intissä.. Mutta mistä tuo bastardo on hankittu, saati bambukeppi? Saattaa olla että olette jossain toisessa postauksessa puhuneet niiden alkuperästä mutta valitettavasti en muista :/

    VastaaPoista
  2. Kiva kun sanoit :). Meille tämä on riittävää meininkiä, joillekin liikaa, toisille taas liian vähän. Mutta mukavaa, jos tykkäät lueskella.

    Bastardo on hankittu tuolta: http://www.mchurt.eu > Mcwhip. Hinta ei päätä huimannut. Bambukepin olen käynyt itse valitsemassa paikallisesta kukkakaupasta. Peikko on päällystänyt sen kumisukalla ja koristellut naruilla kädensijan siihen.

    Jään seuraamaan sinun profiiliasi ja odotan tulevaa blogiasi! Eiköhän siihen lupa tule, kun vaan hyvin perustelee asiansa.

    VastaaPoista