Blondi: Ei niin pervoa

Merkintä viime sunnuntailta

Pervorintamalla sekä on että ei ole hiljaista. Kotona Peikon kanssa ei tapahdu kovin paljon kirjoittamisen arvoista tällä hetkellä. Tai kyllä se kaikki on kirjoittamisen arvoista, mutta kovin pitkään en jaksa toistaa itseäni. Leikkipostausten kirjoittaminen tuntuu jotenkin niin kovin vieraalta.

Seksi ja leikkiminen Peikon kanssa on edelleen yhtä mahtavaa kuin ennenkin. Seksiä on paljon, se on monipuolista, enemmän tai vähemmän pervoa. Mieltäni ja kehoani ei juuri kiinnosta alistuminen tällä hetkellä. Seksi Peikon kanssa ei ole koskaan täysin vaniljaista, mutta pidemmästä leikistä, jossa olisi tapahtunut jotain aivan uutta, on jo aikaa. Eikä asia vaivaa minua. Ei myöskään Peikkoa. Toteamme, että näin on hyvä ja riittävä juuri nyt. Ehkä pientä muutosta on tapahtunut siinä suhteessa, että kun jumitan erilaisiin minulle haitallisiin toimintoihin tai tunnetiloihin, palauttaa Peikko minut napakasti takaisin tähän todellisuuteen yksinkertaisesti käskemällä. Nyt sä kulta lopetat tuon. Heti. Käskeminen arjessa juuri tuollaisissa tilanteissa tuntuu hyvälle ja saa minut taas raiteilleen.

Yhtä usein kuitenkin nautimme toinen toisemme seurasta ilman seksiä. Käpertyminen ja nukahtaminen toisen viereen, toisen vierestä aamulla herääminen. Arjen nousut ja laskut. Valtava kiitollisuuden ja onnellisuuden tunne siitä, että on rakastettu ja rakastaa itse.

Arki on myös lapsen arjen seurailua ja lapsen elämässä mukana olemista. Teini-iän välillä raastavia tunteita. Surua siitä, että kontaktia lapsen ja äidin välillä ei ole. Iloa siitä, että lapsi itsenäistyy kovaa vauhtia ja ottaa isoja askeleita kodin ulkopuolella. Solmii uusia ystävyyssuhteita ja löytää toivottavasti vielä lisää ihmisiä ympärilleen. Ylpeyttä, että olen saanut olla myötävaikuttamassa lapsen kasvuun ja arvoihin ehkä paljon enemmän kuin ajattelin. Lapsesta on kasvamassa suvaitsevainen nuori aikuinen, joka kyseenalaistaa monia asioita. Joka antaa kaikkien kukkien kukkia. Puolustaa eläinten oikeuksia. Tekee paljon vapaaehtoistyötä. Pohtii isoja kysymyksiä.

Arki koostuu tällä hetkellä normaaleista uusperheen palasista. Välillä kipuilen edelleen lapsen olemassaoloa arjessamme. Kuitenkin yhä vähemmän ja vähemmän sitä mukaa mitä tärkeämmäksi lapsi minulle muodostuu. Kuitenkin mikä parasta - en ole lapselle enää lainkaan Peikosta mustasukkainen nyt kun asumme yhteisessä kodissa. Koska yhteistä aikaa ja yhdessäoloa on niin paljon. Meidän kaikkien kolmen kesken, mutta myös eri kokoonpanoilla.

Joskus pidempikestoinen kahdenkeskinen aika Peikon kanssa on kortilla. Pienellä vaivalla sitä saa kuitenkin järjestettyä - tästä suuri kiitos kuuluu isommalle lapselle, joka ottaa teini-ikäisen säännöllisesti luokseen yökylään. Ajoittain hermostun myös lapsen äitiin, joka pommittaa Peikkoa erilaisilla sähköposteilla. Joskus myös minua. En lue posteja koskaan, joten en tiedä, mitä niissä lukee. En kuitenkaan jaksa tuntea vihaa tai katkeruutta ihmistä kohtaan, jota en tunne. Ajattelen aina, että olisi kauheaa, jos minulle täysin vieras ihminen onnistuisi viemään energiaani ja saamaan minua tuntemaan negatiivisia tunteita. Onneksi tähän ei tarvitse suostua ja yhteydenotot voi eri keinoin rajata minimiin. Yritys lyödä kiiloja minun ja Peikon parisuhteeseen ei ole myöskään tuottanut tulosta. En usko, että liioittelen jos sanon, että minulle ei pysty kertomaan Peikosta mitään sellaista, jota en jo tietäisi. Koska olemme valinneet, että meillä ei ole luurankoja kaapissa toinen toistemme suhteen. Kipeät, rankat ja hävettävätkin asiat menneisyydestä on nostettu pöydälle ja juteltu selviksi.

Tänään vietimme rennon ja aurinkoisen sunnuntain lapsen ollessa poissa kotoa. Aamukahvin ja –palan jälkeen suuntasimme pyörillä läheiselle saarelle. Saarella noin kymmenen kilometrin rento kävelylenkki luonnossa, meren läheisyydessä. Paljon puhetta ja rentoa yhdessäoloa. Yhteisen tulevaisuuden suunnittelua. Vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa. Mukaan pieni greippipuun taimi lapselle kotona olevan sitruunapuun seuraksi, minulle perinteinen juoru orkideoiden silmiinpistävän täydellisyyden vastapainoksi. Kotona yhdessä kokkailua ja herkullista ruokaa. Näin pervoa siis tänään.

Ai niin. Peikon ollessa iltapäivällä yksin elokuvissa (asia, josta hän nauttii suunnattomasti) sain luvan leikkiä kotona. Ja myös laueta. Käytin runkkaamiseen vahingossa hyrrää. En yksinkertaisesti muistanut kysyä lupaa sen käyttöön. Muuten saan runkkailla millä leluilla tahansa, mutta hyrrä on varattu Peikolle ja sen käyttöön minun täytyy pyytää aina erikseen lupa. Tajusin erehdykseni vasta kun Peikko kyseli minulta leikkini toteutusta. Hups...