Blondi: Arjen kuulumisia

Pervorintamalla sattuu ja tapahtuu monenlaista pientä uutta ja vanhaa. Peikko on ollut viime aikoina huomattavasti aktiivisempi kuin minä. On tavannut uusia ihmisiä, käynyt keskusteluja, leikittänyt viehättävää naista. Olen hengessä mukana ja iloinen Peikon puolesta, mutta omat kiinnostuksen kohteeni ovat hyvin parisuhde- ja perhekeskeisiä tällä hetkellä. Energiaa vievät myös työn ohella tehtävät opiskelut ja vapaaehtoistyö.

Olen lisäksi vaihtamassa työpaikkaa. Sain joulukuun lopussa tiedon, että nykyinen työni vakinaistetaan. Kymmenen vuoden projektityörupeaman jälkeen uutinen oli totta kai erittäin iloinen. Samalla sain tietää, että eräs toinen mielenkiintoinen taho sai lisärahoitusta ja heillä aukenisi pitkään haaveissani ollut työpaikka. Minulle tärkeän asian parissa. 

Nykyinen työni on melkoisen kuivaa asiantuntijatyötä ei niin kiinnostavan aiheen parissa. Kahdeksasta neljään kirjoituspöytätyötä. Raporttien kirjoittamista, asioiden analysointia, kokouksissa istumista. Kun hain nykyistä työtäni reilut pari vuotta sitten, sanoin työhaastattelussa, että en tiedä, olenko asia- vai ihmissuuntautunut henkilö. Tuolloin olin pitkään tehnyt kipeiden ihmisten ja asioiden parissa työtä, joten ajatus asiantuntijatyöstä tuntui mielenkiintoiselta. Ja helpolta. Lisäksi aihe oli minulle melko lailla uusi, joten ajattelin työpaikkaa myös uuden oppimisen kannalta.

Kun aloitin nykyisessä työssäni, olin juuri eronnut. Ensimmäinen puoli vuotta töissä meni itkiessä, Suomi24-foorumilla surffatessa, miehiä tavatessa, Peikkoon ja pervoiluun tutustuessa. En juuri muista tuosta puolesta vuodesta mitään. Työn tuloksia katsoessa voin kuitenkin todeta tehneeni hyvää jälkeä. Kaikilla mittareilla. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selville, että työ on liian teoreettista ja kuivaa minulle. Että olen kuitenkin ihmisorientoitunut. En siten, että haluaisin tehdä asiakastyötä työkseni, mutta kuitenkin työskennellä ihmisten ja käytännönläheisten asioiden parissa. Sellaisten asioiden, joilla on ihmisille oikea merkitys. Ei ylätason strategioita tai jargonia minulle kiitos. Kuitenkin olen erittäin kiitollinen nykyisestä työstäni. Kaikesta siitä uudesta ja tärkeästä, jota olen saanut oppia. 

Hain haluamaani työtä reilu kuukausi sitten. Tiesin olevani haussa vahvoilla. Työhaastattelu oli mielenkiintoinen ja haastava. Yllätys oli kuitenkin erittäin iloinen, kun kuulin, että olin tullut valituksi työhön yksimielisesti. Uudet kollegani saapuivat ilmoittamaan valinnastani minulle kotiovelle asti kukkakimpun ja onnittelukortin kera. Otin heidät vastaan hikisenä, juuri jumpasta tulleena. Tuo välittömyys ja helppous kuvaa tulevaa työyhteisöä muutenkin. Pieni tehokas porukka, joka tekee juuri oikeita asioita. Pääsen osaksi uutta työyhteisöä huhtikuun alusta. Uusi työ on vakinainen sekin.

Vaihdan uuteen työhön hieman pienemmällä palkalla kuin mitä nykyisestä työstäni saa. Palkka nousee nykyisen työn tasolle noin vuoden päästä. Rahalla ei kuitenkaan ole merkitystä tässä tilanteessa. Eikä maineella tai kunniallakaan sen puolen. Nykyisessä työssäni minulla olisi ollut mahdollisuus edetä suurella todennäköisyydellä sinne ylimmälle pallille asti aidosti kovalla palkalla. Mutta kun työn sisältö ei ole riittävän kiinnostava. Mietin kahden vaihtoehdon välillä pitkään. Tai oikeastaan kolmen. Pysynkö nykyisessä työssäni, joka on ihan ok? Haenko lähiaikoina vapautuvaa johtajan paikkaa, joka ei aidosti kuitenkaan kiinnosta, mutta jonka haussa olisin kuitenkin vahvoilla? Vai haenko paikkaa työyhteisössä, johon olen kokenut henkistä yhteenkuuluvuutta viimeiset pari vuotta ja jonka haussa olisi myös vahvoilla, mutta jossa menettäisin pari sataa euroa kuussa? Mutta jossa saisin käyttää parasta ja ominta osaamistani ja kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Ja joka olisi myös vakituinen työ. Pienessä, dynaamisessa, ihmisläheisessä työyhteisössä. Valinta ei loppujen lopuksi ollut kovin vaikea.

*****

Kaiken tämän arjen pyörityksen keskellä on sitten myös pervoiltu. Nautiskelin viime viikonlopun bileistä matalalla profiililla. Hengasin tuttujen kanssa, olin muutaman kerran piiskanvarressa. Fiilistelin uuden liituraita-korsetin kanssa, joka oli kiristetty poikkeuksellisen napakasti ja toi minulle tunteen, että näytän varsin katseenkestävältä. Leikin Peikon kanssa ihanasti ennen bileitä. Hänen kertoessaan päivän tapahtumista Pikkusiskon kanssa, olin jo valmiiksi märkä, eikä sen kummempaa lämmittelyä tarvittu.

Tällä viikolla posti toi Peikon tilaaman paketin. Pääsimme eilen illalla availemaan pakettia Peikon lapsen suunnattua siskonsa luo yökylään. Paketista ilmaantui uusi hyrrä ja sellainen mielenkiintoinen härpäke, jonka saa kiinnitettyä hyrrän päähän. Kaksi vanhaa hyrräämme ovat jo pitkään vedelleen viimeisiään, joten paketti tuli tarpeeseen. Hyrrät olivat Peikolla jo ennen kuin tapasimme, joten ne ovat olleet todella kestävää tekoa siihen nähden, miten koville ne ovat joutuneet.

Uusi hyrrä, uudet kujeet?

Peikko kiskaisi minut kanssaan suihkuun. Nai minua siellä pitkään suuhun. Laittoi minut istumaan suihkun lattialle ja leikkimään itseni kanssa. Ja nai minua lisää suuhun. Kunnes valuin paksua, sitkeää limaa. Pesi itsensä ja jätti minut suihkuun keräilemään itseäni. Sängyssä testasimme uutta hyrrää, ja ei voi olla totta voi luoja miten hyvältä se tuntuu… Tehoa on noin kymmenkertainen määrä vanhoihin verrattuna. Hyrrää voi tuskin laittaa suoraan klitorikselle, sen verran kovin se tekee työtään ykkösvoimakkuudella. Kakkosvoimakkuutta emme edes kokeilleet. Emmekä vielä sitä lisähärpäkettäkään. 

Tulepa nyt mun päälle, karkkikauppasubi, ja nautiskele. Inhoan subi-termiä, mutta tuon karkkikauppasubin yhteydessä se on jotenkin hellyyttävä. Karkkikauppasubihan on pahinta mitä pervoskene tietää. Se on sellainen pahahuonoitsekäs alistuva (nainen), jolla on myös oma tahto. Joka valikoi parhaat päältä. Joka ei taivu alistavan jokaisen oikkuun. Minä olen mielelläni välillä karkkikaupassa – tosin aina Peikon ehdoilla. No mutta takaisin siihen hyrrään. Se todellakin toimi. Ensimmäinen orgasmi tuli täysin puun takaa. Hups. Apua. Anteeksi kun mä tulin ilman lupaa. Toinen oli jo tutumpi. Alkoi pikkuhiljaa, veti minut kaksinkerroin sängylle ja sai itkemään pitkään.

Viikonloppuna aion keskittyä juhlimiseen, täytän vuosia ja vanhenen. Mitä enemmän vuosia tulee, sitä paremmaksi elämä on muuttunut, joten vanhenen hyvillä mielin. Tänään on perhesynttärit ja lapsen leipomuksia. Sunnuntain, joka on varsinainen juhlapäivä, vietän lapsen kanssa kasvisruokakurssille. It does’n get any better!

Linkkivinkiksi tämän hyppelehtivän hajatelmapostauksen loppuun laitan hyvän ystäväni Sallamarin ajatuksia herättävän blogitekstin pervobileistä. Lue ja ota kantaa. Joko täällä tai Sallan blogin puolella. Blogi on muutenkin lukemisen arvoinen, toivottavasti viihdyt pitkään.