lauantai 9. syyskuuta 2023

Karitsan katse ja sen tuomat tunteet

Luulen että ADHD.ni takia olen aina ollut enemmän tai vähemmän oman polkuni kulkija. En kuitenkaan sellainen, joka laittaisi Camel Boots.t jalkaan ja lähtisi reppu selässä valloittamaan Etelä-Amerikkaa vaan ennemminkin sellainen joka on aina valinnut taistelunsa tarkkaan ja muulloin vaan kävellyt pois. Esimerkiksi nuoruudessani säästyin monelta harmilta kun vaan kävelin pois jonkin hölmöyden keskeltä mitä testosteroiiniä täynnä oleva ryhmäpaine toi tullessaan. Toisaalta moinen kävely toi mukanaan kiusaamista, mutta minä jotenkin onnistuin kävelemään siitäkin pois.

ADHD on siitä viheliäinen, että se pistää aivoni vertailemaan itseäni muihin melkein ihan kaikessa. Melkein jokainen vastaantuleva uros kääntyy päässäni tehokkaammaksi, komeammaksi, parempi kuntoisemmaksi, menestyneemmäksi jne. Koska aivoni päivittäin ovat saaneet minut tuntemaan itseni jollain tavalla (miljoonalla tavalla) riittämättömäksi, ei liene iso uutinen että usein katselen itseäni hyvin hyvin kriittisesti. 

Työelämässä olen onneksi vihdoin löytänyt paikkani ja ytimekkäästi se tarkoittaa sitä, että työssäni vahvuuteni ja heikkouteni hyväksytään ja saan pääosin työskennellä supervoimieni kera. Harrastuksessani olen joutunut tekemään itseni kanssa tuottavan sopimuksen, mikä pitää ajatukseni ja jossitteluni minimissään. Siitä huolimatta, että vertailen itseäni Suomen aivan huippuihin jatkuvasti olen onnistunut tekemään rauhan asian kanssa ja opetellut suuresti nauttimaan kilpailutilanteista ja ennen kaikkea siitä että en anna tuumaakaan periksi ja teen parhaani loppuun asti. Minulle on nykyään täysin ok hävitä peli jos olen varmasti yrittänyt kaikkeni, mutta jos illan tunteina käyn päässäni läpi kisatilanteita ja huomaan olleeni pelin "ulkopuolella", niin itsesyytösten määrästä ei tule loppua. Yön tunteina lähetän vielä pelikavereilla anteeksipyynnön. 

Pitkälti edellä kerrotuista syistä en ole koskaan pystynyt katsomaan itseäni ulkoisestikaan kovin armollisesti. Minä käytännössä ajattelin, ehkäpä typerästi, että en ole se kaveri mihin kiinnitetään huomiota ulkoisesti. Toisaalta huolimatta ulkonäkörasitteistani olen aina tiennyt omaavani hitokseen kivoja ominaisuuksia ja ne ovatkin kantaneet minua pitkälle. Huolimatta siitä että tässä nyt dissaan ulkonäköäni, niin kyllähän realisti minussa kuiskuttelee näkökulmani olevan vaan vinoutunut.

Kun täytin hiljan 50, päätin olla itselleni armollisempi. Dad bod on kuumaa valuuttaa kinkymarkkinoilla, vaikka se edellä en itseäni mainostanutkaan. Partani on saanut kivaa pituutta ja harmautta, mistä pidän erityisesti. Olen muutaman kerran ollut sitä mieltä että olen ihan ok.

Saaliista tuntuu pompsahtavan esiin uusia fetissejä ja nyt alan kallistumaan siihen, että vallan lisäksi hänellä on myös partafetissi. Hän on ostanut minulle parran hoitotuotteita ja muistuttaa minua kovin että niitä pitää myös käyttää. Minä taas "unohdan" tämän hoitamisen suunnilleen joka kerta, koska sitten Saalis intohimoisesti itse hoitaa partani. Usein kun olemme sylikkäin, minun käteni vaeltelevat hänen rinnoilleen samalla kun hänen sormensa harovat partaani. Usein saalis kääntää päänsä minua kohti, painaa partani hänen nenälleen ja vetää syvään henkeä. 

Parta on muuten pirun kiva fetissi jo siistäkin syystä kun se kulkee koko ajan mukana. Pussatessa voi antaa sen koskea muutaman hetken pidempää poskia ja kaulaa. Sitä voi haroa mietteliäänä samalla kun puhun ja tutkailla minne Saaliin ajatus harhautuukaan. Suuseksissä pääni nykyään kääntyilee hassusti ja  just kivasti, jotta partani osuu ainakin sisäreisiin ja usein syvemmällekin. Kun Peikko ottaa Saaliinsa rajusti ja upottaa samalla hampaansa Saaliiseensa hän usein pitää huolen siitä että partakin ottaa osaa tähän taistoon. 

Olen saanut Saaliin kiinni muutaman kerran katselemassa minua. Minä saatan olla keskittynyt vaikka lukemiseen tai tv.hen ja kun yllättäen katson Saalista kohti hän tuijottaa pyöreillä silmillään minua. Siinä katsessa minä näen paljon sellaista mitä en ole kuvitellut olevan mahdollista kohdallani. Hän säpsähtää katsettani ja kääntää katseensa nopeasti pois vienosti hymyillen.  

Toivottavasti et kuitenkaan saa kuvaa, että itsetuntoni laahaisi aina ja ikuisesti pohjamudissa, sillä se ei pidä paikkaansa. Minussa on onneksi niin iso ripaus realismia ja tunneälyä, jotta pystyn järkeilemään, että "se on vaan tunne". Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä edes paras. Minä harjoitan armollisuuttani itselleni päivittäin ja suosittelen sitä ihan kaikille. "Se on vaan tunne".

---

Ps. Viviana kysyi kommentissaan mikä on varsidildo ja hätäpäissäni lupasin laittaa siitä kuvan seuraavan (tähän) postaukseen. Mutta eipä se sopisi kuvituskuvaksi tähän tekstiin millään lailla, niin ajattelin avata leluarkkuni ja "luolani" seuraavassa postauksessa kuvien kera.

torstai 31. elokuuta 2023

"Ikään kuin minulla ei olisi paikkaani".

Saaliin kanssa suhteemme on ottanut isoja askelia. Olemme yhdessä pohtineet tapoja yhdistää elämämme ja kinkyytemme parhaalla tavalla. Minä olen jankuttanut hänelle mantraani, että yksi suurimmista kinkyistäni on, että hän voi elämässään hyvin, hänen katsellessa epäuskoisesti sanomaani takaisin. Minulla on vahva usko siihen, että mitä paremmin pidät toisesta huolta, sitä enemmän saatTE myös takaisin. Minulle tämä ajatusmallini ei suinkaan tarkoita sitä että kokisin olevani service-Dom tms. vaan ennemmin se on matka jonnekin syvemmälle, missä sekoittuvat arjen haasteet ja jopa murheet, joita sitten parhaassa tapauksessa voi käsitellä, tökkiä tai vaikka hoivata kinkyyden kautta. 

Tässä muutamana päivänä meillä oli Saaliin kanssa hieman nihkeää viestittelyä. Ei kuitenkaan niin, että meillä olisi ollut mustia pilviä taivaalla, mutta vaistosin, että kaikki hänellä ei ollut täysin ok. Minä tapani mukaan etänä tsemppasin, mutta en halunnut mennä sen syvemmälle koska olemme sopineet keskustelevamme hankalimmista aiheista ainoastaan kasvotusten. Niinpä muutamaa päivää myöhemmin istuessamme sylikkäin palasin näihin tunnelmiin. Menemättä sen syvemmin Saaliin elämään, niin me kaikki kohtaamme elämässämme murheita, vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja epäonnistumisia. Itse sanon usein että pahimmilla hetkillä tärkeintä ei ole se mitä on tapahtunut vaan miten siitä selvitään. Saaliin kertoessa minulle tarinaansa silittelin hänen hiuksiaan, kuuntelin häntä ja elin mukana. Hänen päästessään kertomansa loppupuolelle hän vielä kertoi ikävöineensä kovin ja se entisestään oli vahvistanut hänen irrallista oloaan. "Ikään kuin minulla ei olisi paikkaani".  

Nyt jos meillä olisi se häkki täällä, niin veisin sinut futonille ja piiskaisin sinut itkuiseksi mytyksi ja taluttaisin sinut häkkiisi, peittelisin sinut sinne ja voisit jäädä sinne omaan paikkaasi. Mutta koska meillä ei ole vielä sitä häkkiä, niin näytän sinulle paikkasi ilman sitä.

Nappasi saaliin hiuksista tiukan otteen, nostin hänet sylistäni ja raahasin hänet hiuksista suoraan futonille. Heitin hänet siihen mahalleen ja "hyppäsin" itse perässä hänen päälleen. Revin hänet housut juuri bikinrajan alapuolelle, koska se on mielessäni kivan nöyryyttävää ja aloin avokämmenin näyttää missä hänen paikkansa on. En hirmuisesti jakanut lämmittely- tai armopisteitä vaan nyt oli tarkoitus tiputtaa Saalis siihen koloon missä hänen paikkansa on. Tilanne kääntyi hyvin eläimelliseksi väännöksi missä Saalis teki mitä saaliit tekevät kun niitä saalistetaan ja Peikko taas teki sitä mitä Peikko tekee saaliilleen. Niinpä tovin kuluttua rimpuileva Saalis oli hätäisesti kiinnitetty futonin kehikkoon, mutta kaunis takapuoli oli kivasti esillä. Minä piiskasin, läimin, hain lisää välineitä, piiskasin lisää. Välillä kun tunsin että raja on tulossa vastaan, pysähdyin hetkiksi silittelemään ja puhuin tuhmia Saaliin korvaan. Tämän hellän hetken jälkeen upotin hampaani hänen niskaansa ja revin nänneistä toiseen suuntaan. Saaliis rimpuili löysässä kiinnityksessään ja yritti käydä kanssani keskustelua, mikä lähinnä oli kovin yksipuolista sattuu, sattuu, sattuu, sattuu, en tykkää...

- Et tykkää? No sitten varmaan sinun pillu on rutikuiva?
- Niin se onkin...

Työnsin käteni hänen jalkojenväliin takaapäin ja kerroin kovaan ääneen että tämä pillu ei märempi voi olla. Tännehän uppoaa koko käsi. Ja niin sinne melkein upposikin. Runkkasin häntä äärimmäisen rajusti kädelläni ja samantien käteni täyttyi hänen ejakulaatiosta. Vedin käteni ulos ja hieroin kaikki nesteet Saaliin kasvoihin samalla muistuttaen kuinka järkyttävän kuiva hänen pillunsa onkaan. Toistin saman teon, mutta tälle kertaa keskittyen siihen että kämmenessäni olisi mahdollisimman paljon nestettä ja hieroin ne kaikki uudestaan hänen naamaansa. Ja niin me molemmat valuimme vielä vähän syvemmälle.

Jatkoin puremista, piiskausta ja välillä työnsin käteni Saaliin sisään, jotta pystyin viemään tilannetta vielä syvemmälle ja pidemmälle. Lopulta Saalis oli eritteinen käytetty mytty, joka veti happea kiivaasti. Työnsin käteni hänen sisälleen vielä kerran ja otin hänet kovemmin kuin koskaan ennen. Muutaman hetken kuluttua hän alkoi ejakuloida rajusti ja huomasi itsekin tilanteen. Apua, mitä tapahtuu? Käskin hänen olla hiljaa ja keskittyä kuuntelemaan litinää. 

Muutamia minuutteja myöhemmin Saaliin jo maatessa irrotettuna, nappasin kerran vielä hänen hiuksistaan ja "revin" hänet polvilleen. Silmät pyörivät hänen päässään, mutta kehotin niitä katsomaan tuota iso märkää läikkää sängylläni. Sinä nukut tuon päälle!

Laskin hänet hellästi läikän päälle ja peittelin hänet kahdelle peitolla. Hain villasukat ja laitoin ne hellästi hänen jalkoihinsa. Siirryin makoilemaan hänen viereensä ja silittelen hänet takaisin kainalooni.



perjantai 18. elokuuta 2023

Rajaton Peikko pyytää rajoja

Haaveilen ja nautin elämässä pienistä asoista. Suurimman osan nautinnoistani voisi kiteyttää lauseeseen "nautin tärkeän ihmisen läheisyydestä (myös henkisestä) ja siitä että tärkeällä on lähelläni hyvä olla". Asun Peikon luolassani yksin ja en ole pitkään aikaan edes haaveillut asuvani kenenkään kanssa yhdessä. Välillä minut kuitenkin valtaa jonkinsortin geneettinen haiku, joka yrittää kertoa, että jokaisen meidän pitäisi eritteiden lisäksi jakaa myös lusikat ja asuntolaina jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Hetkeksi saatan tähän tunteeseen hypätä mukaan ja tuntea itseni vajaaksi, mutta toisen hetken järkeiltyäni saan tassuni taas maanpinnalle. Kuvittelen olevani kerrassaan raivostuttava asuinkumppani, mutta tähän minulla on ihan ADHD.n myötä diagnoosi. Jos vaikka kerron ihan muutaman esimerkin. Minulla on käytännössä useat tavarat aina hukassa ja suurin osa pysyvästi. Pahinta ja hauskinta tässä on se, että usein minulla ei ole oikeasti mitään muistikuvaa mihin tavarat ovat kadonneet. Tällä viikolla olen ostanut uudet nappikuulokkeet, laturin ja USB-johdon koska edelliset ovat poistuneet elämästäni. Yleensä ostan aina halvimmat, koska ikävä kyllä nämä ovat turhan usein kertakäyttötavaroita minulle. Vaikka toisekseen voisin kertoa että minulla on "object permanence problems" (pahoittelen en tiedä suomenkielistä termiä). Ytimekkäästi se tarkoittaa sitä, että kaiken huomioivani aistiärsykkeiden keskellä, minun on joskus vaikea nähdä esineitä. Hauskaa tässä on se, että ihmisistä tulevat ärsykkeet huomioin kaikki, mutta esineistä en suinkaan. Ja usko pois, en vaan näe. Yksinkertaisena esimerkkinä vaikka avainten etsiminen aamulla voi johtaa pitkään kaaokseen, missä olen jo 10 kertaa katsonut siitä missä avainten pitäisi olla, kunnes pysähdyn hetkeksi vedän henkeä ja katson vielä kerran ja siinähän ne ovat. 

Mutta jos edellinen kolikon puoli oli harmaa, niin toinen on kiiltävä. Kun johonkin ihmiseen todella tykästyn hän saa hyperfokukseni omakseen ja siinä on joskus paljon pureskeltavaa. Tähän kun kietoo ympärille kinkyn mieleni ja fetissini, niin minusta saa rajun Peikon joka ei tärkeästä ihmisestä saa tarpeekseen oikein millään tasolla.

Eivät edellä kerrotut nyt oikeasti yhdessä asumista kaataisi, vaikka näitä olen pohtinutkin. Enemmän pohdin sitä, että elämässä pitäisi tehdä asioita jotka tekevät meidät onnelliseksi. Kun saan Saaliin pari kertaa viikossa luokseni ja saan aamulla vielä herätä hänen vierestään, on maailmani tältä osin paikoillaan. Voin nämä hetket elää täysillä Peikon vaistojeni kanssa, enkä muutenkaan usko että määrä korvaa laatua oikein missään aiheessa.

Mutta miksi minä tällaista horisen? Heräsin pohtimaan monisuhteisuutta ja sen tuomia vastuita ja rajoja. Omista aikaisemmista kokemuksistani oppineeni halusin puhua tästä Saaliin kanssa. Tämä siksi, että Saaliilla on elämässään toinenkin ihminen ja luonnollisesti me kaikki olemme avoimesti liikkeellä. Kerroin saaliille suunnilleen kaikki mitä tuossa edellä kerroin teille ja jatkoin päälle vielä jotenkin näin. "Kun sinä olet täällä, minä larppaan poikakaveria/Peikkoa ihan täysillä, enkä tiedä osaanko edes muuta." Tämä pohdintani johti siihen, että jäin pohtimaan miltä Saaliista tuntuu palata "arkeen" meidän kohtaamisiemme jälkeen, enkä tarkoita tällä ollenkaan sitä että tämä arki olisi huonoa, se on luonnollisesti vaan erilaista. Niinpä pyysin Saaliiltani rajoja, koska minun hyperfokukseni haluaa useasti todella paljon, mutta silti en todellakaan halua sen aiheuttavan ongelmia Saaliini arjessa.

Myöhemmin illalla painaessani pääni tyynyyn tuli halu nostaa hattua teille kaikille, jotka samanmoisessa tilanteessa osaatte kauniisti ja eettisesti nauttia elämästänne. Minäkin osaan.