Näytetään tekstit, joissa on tunniste steariini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste steariini. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Blondi: Fire walk with me

Olen aina pelännyt tulta. Pienestä pitäen. Sekä elementtinä että tulen tuhoisia vaikutuksia. Kammonnut ajatusta tulipalosta. Tarkistellut ja vielä kerran tarkistellut erilaisia sähkövehkeitä kotoa lähtiessäni. Onkohan se kahvinkeitin nyt varmasti pois päältä?

Jossain vaiheessa pervourani alussa ymmärsin, että joku antaa vapaaehtoisesti toisen tiputtaa steariinia päällensä. Ajatus kuumasta steariinista ei niinkään kammottanut, vaan sen sijaan ajatus siitä, että tuli tulee kynttilän liekin muodossa lähelle ihoa kyllä. Vielä pahemmalta ajatus tuntui, kun mietin, että silmät olisi sidottuna eikä tulen kulkua pystyisi itse hallitsemaan. Olen nähnyt joitain pervopornovidoita, jossa leikitään kynttiläleikkejä ja joutunut kelaamaan ne kohdat ohi, koska tuli lähellä toisen ihoa on ahdistanut ja pelottanut.

Steariini elementtinä on taas aina kiehtonut minua. Pienenä muovailin lämpimästä steariinista epämääräisiä möykkyjä. Pistelin parsinneuloilla kynttilöiden kylkiin reikiä, joista lämmin steariini valui ulos kuumana massana. Äitini ei ollut kovinkaan ilahtunut tuhosta, joita kynttilöille aiheutin.

Tulikammostani johtuen steariinileikit ovat pervoilun saralla olleet ehdottomalla nounou-listallani. Sekä tekevänä että vastaanottavana osapuolena.

Kunnes eräänä päivänä suuntasimme Peikon kanssa matkamme nuken luo. Minulla jyskytti oikean silmän takana sitkeä migreeni jo toista päivää. Sellainen jo kerran lääkitty, joka venyy ja venyy ja jättää jälkeensä ikäviä häntiä pitkäksi aikaa. Suunnitelmissa ei siis ollut mitään muuta kuin yhdessä kokkailua ja ruokailua sekä rentouttavaa saunomista.

Nuken asunnossa palaa aina paljon kynttilöitä. Jossain vaiheessa iltaa puhe kääntyykin niihin ja steariinileikkeihin. Sekä minä että Peikko tiedämme, että nukke viehättyy steariinista. Keskustelu muuttuu toiminnaksi, ja minä saan mahdollisuuden työstää tulikammoani nuken avustuksella. Saan käteeni pitkän punaisen kynttilän, jotta liekki ei tule liian lähelle minua. Eteeni saan alastoman nuken, jonka päälle steariinia on tarkoitus tiputtaa. Emmin, koska en halua satuttaa, vaikka tiedä vastapuolen nauttivan. Pidän kynttilää korkealla.

Kallistan pitkää kynttilää varovasti ja tarkkailen, ettei kynttilän liekki tule liian lähelle minua. Huomaan pian, että liekki pysyy riittävän kaukana minusta, vaikka kynttilää kallistaisikin enemmän. Kommunikoimme nuken kanssa aluksi paljon, ja hän saa vastailla minun hermostuneisiin kysymyksiini. Miltä korkeudelta tätä voi tiputtaa? Missä tämä sattuu vähiten ja missä eniten? Voiko steariinista tulla palovammoja? Tuleeko steariinista kipua vai onko se enemmän nautintoa? Tiputan varovasti muutaman pisaran nuken rinnoille, jotka ovat kuulemma se vähiten herkkä paikka. Taas utelua tuntemuksista. Onko tämä korkeus hyvä? Miltä toi tuntui? Kärsivällisiä vastauksia. Peikko istuu sohvalla tarkkailemassa. Tiedän, että hän on kiinnostunut.

Pikkuhiljaa rohkaistun. Huomaan, että kynttilän liekki on hallittavissa enkä polta itseäni. Saan touhutessani muutaman steariinipisaran sormilleni. Hätkähdän ja vähän pelästynkin, mutta huomaan, että kipu ei ole palovammakipua.

Tiputtelen steariinia nuken rinnoille ja vatsalle. Mihin kaikkialle tätä voi tiputella? Nukke ohjeistaa minua. 'Myös toi häpykumpu ja jalkoväli tuntuu tosi hyvälle.' Steariinin tiputtelussa on jotain hyvin meditatiivista. Huomaan kyllä, että nukke nauttii, mutta olen enemmän kiinni steariinipisaroissa ja kynttilän liekissä kuin hänen nautinnossaan. Pidän kuitenkin huolen siitä, että en vie kynttilää kovin lähelle, koska en halua tuottaa liikaa kipua. Lopetan, kun kynttilä alkaa olla liian lyhyt ja liekki lähellä kättäni.

Seuraavaksi on Peikon vuoro kokeilla. Hän ottaa käteensä mustan kynttilän. Alkaa tiputella steariinia punaisen päälle. Mustat pisarat luovat kaunista kontrastia punaisille. Peikkokin aloittaa varovaisesti, koska hänkin vasta harjoittelee. Pian kuitenkin huomaan, että hänkin nauttii. Ja nimenomaan siitä, että nukkea sattuu. Olen rohkea ja katson, vaikka tuli onkin välillä melko lähellä nuken ihoa.

Olemme Peikon kanssa niin innoissamme, että jossain kohtaa nukke sanoo meille, että olisi kiva, jos hän saisi välillä hengitellä vähän. Lopetamme tältä kertaa. Rapsuttelemme nuken kanssa yhdessä hänet puhtaaksi steariinista. Mustista ja punaisista pisaroista. Paksummista kerroksista häpykummulla. Tilanne on kiihottava, vaikka siinä ei ole seksiä. On vain ensin kuumaa ja sitten jäähtynyttä steariinia. Sekä kaunis alaston nainen.

Kuitenkin minulle jäi päällimmäisenä kokemuksena mieleen voitonriemu. Minä pystyn tähän. Minä pystyn pitämään kynttilää kädessäni ilman, että pakokauhu iskee. Steariinileikkihetki oli sekä kaunis, voimaannuttava että myös tekninen opetustuokio – kaikki niitä yhdessä.

Kun suuntaamme Peikon kanssa kotiin, keskustelemme lisää asiasta. Että meidänkin kotiin voisi ostaa muutaman pitkän kynttilän. Että minäkin olen kiinnostunut tuntemaan kuuman steariinin ihollani. Ensin ehkä niin, että minä olen ohjaamassa tilannetta, mutta jos totun ajatukseen kynttilän liekistä lähelläni, niin ohjat saavat jatkossa olla Peikolla.

PS. Steariinileikkejä kokeiltiin viikonloppuna tooooodella huonolla menestyksellä. Pari pisaraa iholle ja minä lähinnä kiljuin kivusta ja kauhusta. Sattui ihan väärällä tavalla - sellaisella palovammatavalla. Pistävä, polttava ja kirvelevä kipu, vaikka kynttilä oli kilometrin päässä iholtani. Kokeilu päättyi katkeraan itkuuni. Miksi mä en osaapystyvoi nauttia tästä? Mä olisin niin halunnut. Kun mä en kestä nykyään enää yhtään kipua. Peikko vetää minut kainaloon ja lohduttaa kuin pientä lasta. Kulta sun ei tarvitse. Sä olet ihan täydellinen juuri tuollaisena. Kun ei mullakaan ole pitkään aikaan ollut sun kanssa sellainen kipufiilis. Me tehdään sitten muita juttuja, mistä kumpikin nauttii tällä hetkellä. Rauhoitun vähitellen.

Seuraavana päivänä runkkaan sohvalla dildolla ja hyrrällä jalat auki. Peikko istuu sohvapöydällä katselemassa. Silmäni ovat auki ja Peikko kannattelee minua silmillään. Vaati tekemään asioita. Sylkee minua kasvoihin. Läpsii märkiä kasvojani. Laukeaa kasvoilleni ja sotkee minut spermaan. Hyvä tyttö. Sä olet sellainen mun runkkutyttö. Muistan taas, mikä meidän kahden juttu olikaan <3.