Näytetään tekstit, joissa on tunniste piiskaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piiskaaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. syyskuuta 2024

BileDom (2/2)

Siivekkään kurituksen jälkeen vietimme paljon aikaa pixiecrystal pariskunnan kanssa. Pixie oli kysynyt minulta etukäteen mahdollisuutta päästä piiskattavaksi, mihin olinkin vastannut että ilman muuta. Pixie oli kuitenkin selkeästi ja luonnollisesti vähän jännittynyt asian tiimoilta, eikä oikein osannut tarttua minun tarjouksiin asian tiimoilta. Tiedän toki, että joskus D.n ominaisuudessa pitää vaan ottaa tilanne haltuun, mutta ainakin omalla kohdallani hyvät käytöstavat ajavat tämän ohi. Niinpä sanoin Pixielle, että jos oikeasti haluat, sinun pitää antaa minulle pikkasen siimaa, niin hoidan kyllä loput. Mutta koska ne pienet sanat "kyllä kiitos", eivät hänestä ulos tulleet, niin onneksi hänen miehensä oli hyvin kartalla ja taputti Pixietään pyllylle ja sanoi että "Rouva lähtee nyt".

Kerroin Pixielle, että nyt saat olla karkkikaupassa, joten mitä saisi olla? Haluatko että menemme suljetun oven taakse ja laitan sinut istumaan polvieni päälle vai mennäänkö keskelle tanssilavaa ja laitan sinut siihen pylly pystyssä, vai kenties jotain muuta siitä väliltä. Sain kivan vastauksen, missä Pixie pohti, että kamalin ajatus olisi joutua keskelle lavaa vaikka lausumaan runoa, mutta pylly pystyssä pieni exhibbari hänessä saisi törkeät kiksit. "Tämä riittää, kiitos..."


Kuiskasin Siivekkäälle, että hän ottaisi Pixien kädestä kiinni ja ohjaisi hänet pienen lavan luokse. Lavalla laitoimme Pixielle kahleet ranteisiin ja kiinnitimme hänet mahallaan piiskauspukin päälle. Ohjasimme hänen jalkansa pukin reunojen ulkopuolle ja käskimme pitämään ne siinä. Nostimme hänen hentoisen minihameensa ylös vain huomataksemme hänen olevan liikkeellä ilman pikkareita. Kävimme pienen keskustelun aiheesta kuinka hienosti hän olikaan varustautunut ensimmäisiin bileisiinsä. 

Otin kontaktin Pixien aviomieheen ja varmistin vielä että kaikki on ok. Siivekäs silitteli Pixien niskaa, selkää, poskia ja jutteli hänen kanssaa, minun läiskiessä Pixien kaunista takapuolta ensin avokämmenin ja myöhemmin floggerilla. Se mielenkiintoinen energia, mikä virtaan tietynlaisessa dynamiikassa upeiden ihmisten kanssa läpi käsien ja piiskan, oli vahvasti läsnä. Jokaisessa lyönnissäni tunsin sen upean nautinnon mikä virtasi Pixien läpi jatkaessa matkaansa minuun, hänen nauttiessa joka tilanteessa. Upeasti hänen miehensä nousi myös hetkeksi lavalla ja antoi muutaman avokämmen rouvansa pakaroille. Välillä siirryin Pixien pään luo, nappasin hiuksista kiinni, nostin hänen kasvonsa minua kohti ja kysyin "kaikki ok?" Taisinpa kääntää hänen kasvonsa myös pientä yleisöä kohti ja käskeä hänen katsoa yleisöä hetken.

Vaihdoin muutamaan kivuliaampaan piiskaan ja koin ylpeyttä huomatessani kuinka hienosti Pixie halusi pitää käsketyn asentonsa, vaikka tilanne oli varmasti hänelle uusi. Jotkut ovat vaan syntyneet tällaiseksi. ;-) Pyysin Siivekkään luokseni ja hakemaan pari kondomia, jotka laitoimme wandin päälle. Kysyin katseellani Pixien mieheltä, että kaikki on yhä ok hänen puoleltaan. Niinpä vuorostaan hetken päästä Pixie oli se, joka kärvisteli kivun ja nautinnon rajalla. Voi pojat kuinka ihana käsiteltävä hän olikaan. Eläväinen, nautiskeleva, äänekäs olento, joka halusi ottaa kaiken nautinnon irti ihanasta tilanteesta. Pixien äänen yltyessä kovaksi, siirryin hänen kasvojensa luokse, ja sanoin että hänkään ei täällä sitten laukea ilman lupaa. Hän katseli minua hieman hämmentyneenä, joten otin kiinni hänen hiuksistaan, käänsin hänen kasvonsa kohti hänen aviomiestään, joka seisoi lavan vieressä ja käskin häntä kysymään sieltä suunnasta luvan joka kerta. Tämän jälkeen siirryin Pixien taakse, lainasin wandia Siivekkäältä ja painoin sen voimakkaasti suoraan Pixien klitorikselle ja toisella kädellä hakkasin avokämmenellä hänen takapuoltaa. Voi sitä energian, nautinnon ja huudon määrä mitä koimme. En kuullut millaista keskustelua Pixie pariskunnalla oli, mutta energiasta päätelle meillä ja heillä meni lujaa. 

Kipu- ja orgasmipöllytyksen jälkeen siirryimme Pixien eteen. Silittelimme häntä ja varmistimme että kaikki on hyvin. "Erinomaisesti", kuulemma. Irrotimme hänet varovasti pukilta ja pyysin hänen miestään tulla ottamaan kiinni siltä varalta, että jalat eivät kantaisi. He poistuivat paikalta palautumaan ja hetken päästä poistamaan lisää paineita darkkariin. Kiitos rohkeudestanne, olette mahtavia!

Muutamaa päivää myöhemmin Pixie esitteli kaunista pyllyään ja pieniä jälkiä, jotka olivat jääneet muistoksi. Kysyin lupaa käyttää kuvaa tässä postauksessani. Rakkain setä-ystäväni Pete myös piirsi livenä muutaman upean ylläolevan muiston.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Voit katsoa Minua turvallisesti silmiin

Vietimme lelun kanssa toistaiseksi pisimmän yhtäjaksoisen ajan saman katon alla ollessamma viikon vuokramökillä. Tähän viikkoon mahtui aurinkoa, kirjoja, kesäruokaa, yatzya, vesileikkejä, saunaa ja tuhottomasti seksiä. Olin pakannut mukaan myös täpötäyden lelukassini, mutta se avattiin vaan kerran ja kerronpa siitä vähän lisää.

Vaikka olenkin rinta fetisisti, niin jostain syystä olen kovasti tykästynyt myös lelun takapuoleen. Luultavasti osasti siitä syystä että se on varsin neitseellinen. Mökiltä löytyi levitettävä sohva, johon asettelin lelun mahallaan X-asentoon iso tyyny hänen lantionsa alla. Laitoin kahleet hänen nilkkoihin ja ranteisiin. Nämä kahleet yhdistin köysillä, jotka vedin tiukasti sängyn alta. Kaivoin kassista ison juuri lelulle tekemäni floggerin jolla piiskasin alkuun hänen takapuolteen, välillä nousten selkää ylöspäin ja välillä taas laskeutuen kohti takareisiä. Floggeri lienee ainoa piiska mistä lelu oikeasti myös nauttii ja niinpä hän välillä sekä kehräsi että tuskautui piiskani alla. Välillä kun intesiteetti nousi kovaksi, pysähdyin ja silittelin hänen ihoaan ja saattoi sormeni käydä hänen sisälläänkin. Palasin kuitenkin uudestaan piiskanvarteen sivaltaen häntä ympäri kehoaan. 

Silittelin sormenpäälläni lelun peppureikää, lähinnä vaan siksi että tiedän sen kovasti häntä nolostuttavan. Saatoin samalla kysellä hänen mieltymyksistää peppuseksiin liittyen, mikä jaksaa minua huvituttaa, sillä vastaukset kaikessa kiemurtelussaan ovat kerrassaan ihania. Kaivoin kassistani anaalikoukun, jota lelu ei edes tiennut minulla olevan, ja kävelin sen kanssa hänen kasvojensa eteen. Käskin hänen katsella mitä minulla oli käsissäni ja hänen silmänsä revähtivät apposen auki. 

- Mikä tuo on!!!!?

- Ei niinkään mikä se on, vaan mihin se menee.

Käskin lelun avata suunsa ja upotin koukun syvälle hänen suuhunsa. Siirryin hänen takapuolensa pariin ja toivoin hänen ajattelevan, että koukku ei tarvitsisi muuta liukastetta vaikka näin en luonnollisesti toiminutkaan. Upotin koukun nautrinnollisen ininän säestäessä leluun ja pian sen jälkeen toisen käteni hänen sisäänsä. Toinen käsi hänen sisässään ja toinen koukun kahvalla vuorotahtiin heiluttelin käsiäni ja voi sitä nautinnon ja rimpuilun määrää. Lelu ajautui nopeasti tilaan missä hän ei saa nautinnoltaan edes sanaa suusta, jotta voisi pyytää lupaa laueta. Voi pientä. ;-)

Viimein hän onnistui kakistamaan suustaan kysymyksen, johon vastasin että tuo ei tällä kertaa riitä. Haluan, että kysyt lupaa seuraavasti: Saisinko laueta anaalikoukku perseessäni?  Lelu väitti ettei pystyisi moiseen, johon vastasin ettei tietenkään tarvitse, sillä tiesin lopputuloksen joka tapauksessa. Muutaman kerran lelu aloitti kysymyksen reippaasi, mutta ensin sana anaalikoukku oli liian vaikea saatika sitten perse. Usean yritykseen jälkeen kokonainen lause tuli hänestä ulos ja annoin hänen laueta. Hän repi itseään kahleissaan ja laukesi pitkään ja rajusti. Käskin hänen laueta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Koska hän on hyvä ja koulutettu lelu hän tietenkin totteli.

Viimeisimmän orgasmin jälkeen lelu oli melkein onnistunut rimpuilemaan itsensä sängyn alle ja hänen hengityksensä oli tiheään ja raskasta. Ulkolämpötila huiteli 30C ja mokissä sisälläkin oli lähes sama lämpötila, joten en uskaltanut viedä tilannetta pidemmälle. Irrotin lelun kahleistaan ja hain pienen pöytätuulettimen jonka laitoin puhaltamaan hänen kasvoilleen. Piirtelin sormellani leluni selkää, kylkeä, jalkoja ja rintoja hänen tullessa takaisin. 

Hetkiä myöhemmin makasimme kyljellään nenät vastakkain katsellen toisiamme. Kämmeneni oli eksynyt lelun hävyn päälle. 

- Tiedäthän että voit katsella minua silmiin aina turvallisesti?

- Tiedän, mutta se on välillä tosi vaikeaa.

- Jännää että pystyt siihen näin, mutta et silloin kuin sormeni ovat sisälläsi. 

- Niin

- Opit vielä, olen siitä varma. 

Painoin sormeni leluni sisään ja laukaisin hänet vielä kaksi kertaa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Tuntuu hyvältä mutta väärältä

Minusta tuntuu vaikealta kirjoittaa pitkästä aikaa semminkin kun edellisen pervotekstini jälkeen on tapahtunut niin paljon. Vaikka muutenkin tuntuu, että olen ollut uinumassa koko blogini suhteen, niin missään vaiheessa en ole ajatellut että se oli nyt tässä, kiitti mulle riitti. Nyt kun mieleni on hieman tasaantunut myllerryksistä ja kevät tuntuu muutenkin herättäneen Peikkoa talviunilta, niin jonkinmoinen into kirjoittamiseen on palannut. Niimpä ajattelin kertoa tarinan kuluvalta viikolta.

Mutta ennen sitä muutama sana blogin jatkosta. Ajatukseni on, että tekstejä tulee jatkossakin ja varmaan ne hyvin suurelta osin tulee liippaamaan minua ja BDSM:ää. Saattaa olla, että jatkossa joku "vieraileva" kirjoittajakin tänne eksyy tai että blondikin joskus tänne kirjoittaisi. Blogi on kuitenkin minun perustamani ja blondin toive oli, että vanhoja tekstejä ei poistettaisi, mikä ei kyllä olisi tullut mieleenikään. Elämä jatkuu ja tarinat säilyvät.

Olin ClubX:llä nahkatytön ja uuden mainion ystäväni Toreron kanssa. Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia illan suhteen, muuta kuin lähinnä hengailla mukavassa porukassa ja tietysti nauttia ClubX:n saunasta, mikä muuten nostaa ainakin minun silmissä paikan arvoa huimasti. Nahkatyttö oli tosin kysellyt kovan rintapiiskauksen perään jo tovin ja sen olin aikonutkin toteuttaa. Sopivassa raossa nahkatyttö kiinnitettin crossille ja annoin eri välineiden soitella hänen ihollaan. Nahkatyttöä piiskatessa on kiva pysytellä nahkaisissa välineissä jo ihan viihdearvon vuoksi. Niimpä taisin floggeroida samalla hänen häpyäänkin. Käsittelyn loppupuolella kiinnitin hänen rintoihinsa useamman pyykkipojan, jotka sitten piiskaten irroitettiin. Sen verran raju käsittely kuitenkin oli että talutin hänet nahkasohvalle jälkihoitoon.

Ilta jatkui "bilettäen", vähän kukin omilla tahoillaan, ja varsinkin nahkatytöllä tuntui olevan kädet täynnä tekemistä. Loppuillasta hän vähän vinkui lisää huomiota ja pyysi josko hänen takapuolensakin voisi saada kovaa käsittelyä. En luvannut mitään, sillä tiesin hänellä olevan yksi velvollisuus illan suhteen jäljellä, joten ajattelin, että odotan kunnes se on ensin suoritettu. Niimpä pitkälti puolen yön jälkeen olimme uudestaan crossilla tällä kertaa takapuole hyvin esille. Nyt lähestymme tekstini aihetta ja kysyn sinulta, missä sinulla menee piiskatessa henkiset rajat? Miten voit kertoa niistä oikein ja miten voit välttää että niitä ei ylitetä? Mikä on sinulle pervoillessa pyhää, tarkoittaen että kuka voi ja millä oikeuksilla koskea sinun pyhimpään?

Jälkimmäinen piiskaus oli kova, paljon kovempi kuin ensimmäinen. Käytössäni oli myös väline, nahkainen lyhyempi 2 haarainen Bull whip,  jota kohtaan nahkatytöllä tuntuu olevan vahva viha-rakkaus-suhde. Kun tällä piiskalla "hipsuttelee", niin se vie nirvanaan, jopa näemmä niin että lopetettaessa tulee itku "niin hyvältä se tuntui", mutta satuttaessa sen alta haluaa juosta karkuun. Ja minä kun tykkään kontrasteista ja reaktioista niin arvannette lopun. Piiskaus kesti kauan ja oli luja. Oli nousuja ja laskuja. Oli yhdessä ääneen laskettuja orkkuja. Oli kipua ja hipsuttelua. Lisää orkkuja, lisää kipua ja lopulta sohvalle talutettava itkuinen möykky.

Tilanne jatkui tovin, mutta oleellinen on nyt kerrottuna. Seuraavana päivänä tuli nahkatytölle pienoinen droppi, mikä on melko harvinaista leikeissämme ja sitä myötä alkoi keskustelu joka alkoi nahkatytön seuraavalla totetaumuksella.

En tykkää sanoa tosi keskeneräisiä asioita, mutta minulla on palaillu muistikuva yöllisestä että jollain kovalla iskulla miussa henkisesti murtui jotain. Ja se on ristiriitanen muisto.

 Kun keskustelimme asiasta lisää, niin selvisi että tilanteessa oli ollut yksi isku, mikä ei välttämättä ollut se lujin, mutta oli aiheuttanut nahkatytön päässä, ajatuksissa, alistumisessa vahvan ajatuksen että joku olisi murtunut. Hänen oli vaikea sanoittaa asiaa lisää tai kertoa tarkemmin, joten yritimme purkaa sitä pala palalta. Jos kerran tilanteessa ei ollut liian kovaa piiskausta, jolloin hän muuten olisi sanonut turvasanan (been there), niin mistä voisi olla kyse? Minulla ja nahkatytöllä on jo sen verran historiaa että mekin olemme käyneet jo muutamat kehityskeskustelut suhteestamme. Tiedän. että jos maailma olisi pelkästään nahkatytön, niin suhteemme olisi vahva totaalinen omistussuhde. Niimpä ehdotin hänelle, että ehkäpä piiskauksen intensiteetti ja lataus oli sen verran kova, että hän haluaisi että sellainen tapahtuisi vaan suhteessa, jossa mahdollisuus alistumiseen olisi kovempaa ja hallitsevampaa. Ja jos nahkatytöllä olisi ollut panta kaulassa crossilla merkkinä omistussuhteesta, niin olisiko nyt hänen sisällään tapahtunut murtuminen voinutkin olla pelkkää nautintoa? Tässä yhteydessä käytin sanaa pyhä ja käytimme sitä jatkossakin kuvaamaan toimintaa johon hän ei olisi valmis ilman että sen tekisi omistaja. Palaset loksahtivat paikoilleen.

Jäimme pohtimaan miten estää moinen jatkossa. Hulluinta lienee se, että koska kipukynnystä ei oltu ylitetty, niin miten ihmeessä tämän huomaa jatkossa? Meillä ei ole yksiselitteistä vastausta. Piiskan toisessa päässä tätä on vaikea huomata, melkeen mahdotonta. Jos piiskaus on nautinnollista eikä kipurajaa ylitetä, niin pystyykö tai edes haluaako turvasanan sanoa? Mitäs jos murtuman huomaa vasta seuraavana päivänä? Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Keskustelu on mielestäni yhä BDSM-suhteen kulmakiviä, taas se tuli todistettua.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

En voi laskea jalkaani mihinkään.

Nahkatyttö makasi selällään tiukasti nahkaisessa pussissaan pää huputettuna nahkahupulla. Häntä oli ensin satutettu, jonka jälkeen hänen suutaan oli käytetty oksennuksen partaalle. Satutettu lisää ja käytetty syvemmälle ja hyvin pitkään, jolloin leikki sai jo hapetuksen piirteitä. Lopulta hapen loppuessa ja kauhun vallatessa nahkatytön liikkeitä vedän penikseni pois hänen kurkustaan ja hän alkaa heti haukkoa happea rajusti. Huputan hänen päänsä samantien uudelleen ja jätän hänet rauhoittumaan omaan kuplaansa.

Käyn itsekin rauhoittumassa keittiössä ja juomassa jotain. Kuulen outoa hihitystä keittiöön asti, ja palatessani makuuhuoneeseen hihitys jatkuu hupun sisällä. 

- "Mikäs on noin hauskaa?"

Hihitys jatkuu ilman vastausta.

- "Kuulitko? Mikä on noin hauskaa?"

- "Mun pää." kuuluu varovainen vastaus. "En tiedä mitä siellä tapahtuu. Sulaudun johonkin."

- "Sulaudu rauhassa."

Hieman myöhemmin nahkatyttö alkaa ähistellä ja rimpuilla paketissaan yrittäen poistaa nilkkasukat jaloistaan. Ihmettelen huvittuneena tapahtuvaa ja kysyn mitä ihmettä tapahtuu? Vastaukseksi sain, että "jalkapohjia kutiaa". Tiedä häntä olisiko tämä hyvä esimerkki topping from bottomista, sillä tiesin, että nahkatyttö pitää jalkapohjien piiskaamisesta. Mutta minunkin lihani on välillä heikkoa. Niinpä hain rottingin ja aloin piiskata nahkatytön jalkapohjia ensimmäistä kertaa. Pain is so close to pleasure, kirjoitti Freddy Mercury aikoinaan. 

Olimme leikkineet jo pitkän tovin, ja lopulta paita märkänä pistin itsekin maaten sänkyyn. Vedimme molemmat happea ja annoimme fiiliksen silitellä meitä kuplassamme. Makoilimme tovin päät sängyllä eri suuntaan puhumatta mitään. Taisinpa hetkeksi sulkea silmäni. 

Hetkeä myöhemmin kun avasin silmäni, huomasin katselevani suoraan nahkatytön piiskattuun jalkapohjaan. Jostain merkillisestä hetkessä elämisen intuitiosta löin nyrkilläni - jossa oli nahkahansikas - nahkatytön jalkapohjaan. Jos joku voi eleillään ja äänillään kertoa, että joku yksittäinen teko on kiihottava ja kuumottava, tapahtui nyt niin. Otin jalan syliini ja jatkoin jalkapohjan hakkaamista nyrkilläni nahkatytön huutaen, vavisten ja rimpuillen.

Nautinto oli sen verran suurta kivusta huolimatta, että irrotin otteeni jalasta ja sanoin, että "tämä herkku loppuu sillä hetkellä, kun vedät jalat pois sylistäni". Ja niinpä se jalka pysyi nätisti sylissäni hänen koko muu kehonsa täristen tulevan orgasmin alla, joka hetkeä myöhemmin räjäytti nahkatytön. Hän rimpuili ja huusi sen verran eläimellisesti, että katsoin paremmaksi siirtyä hänen päälleen makaamaan ja puristaa hänet tiukasti itseäni vasten. Pieni hetki palautusta ja toisen jalan vuoro. Jalka nätisti esille ja hakkasin hänen toisenkin jalkapohjansa, eikä aikaakaan kun hän laukesi uudestaan tällä kertaa pudoten patjalta lattialle.

Myöhemmin hän makasi täristen kainalossani pitäen toista jalkaansa ilmassa. 

- "En voi laskea jalkaani mihinkään, koska jos se koskee johonkin niin laukean"

- "Enemmän olisin huolissani siitä, että laukesit juuri kaksi kertaa ilman, että kysyit lupaa."  

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Merkityksellisiä kohtaamisia II

Tämän tekstin omistan kiirehtivälle lammaspojalle.

Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.

Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.

Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.

Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.

Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.

Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Miten mä voin kysyä lupaa, kun en tiedä miltä orgasmi tuntuu?

Sain eräältä naiselta viestin, jossa hän pohti mahdollisuuttaan ja rohkeuttaan osallistua yhteen Turun Baletin tapahtumaan. Kutsun naista tästä eteenpäin tanssijaksi. Koska itsellänikin oli pieni rooli kyseisessä tapahtumassa, niin rohkaisin häntä mukaan ja liittymään seuraamme tai jopa tulemaan tilaisuuteen kanssamme. Kävimme pientä sähköpostiviestittelyä etukäteen. Siinä kävi selväksi, että hän oli erinäisten sattumien jälkeen löytänyt alistuvan puolensa, mutta hänellä ei ollut ajatustakaan miten tätä tietoa voisi viedä pidemmälle. Erityisesti mieleeni jäi hänen lauseenpätkänsä, jossa hän kertoi "Luulen haluavani piiskaa." Pienellä suostuttelulla hän lupautui tulemaan tilaisuuteen kanssani.

Baletissa me otamme kaikki uudet ihmiset sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta iloisena vastaan. Esittelemme uudelle kasvolle tuttuja nikkejä, näytämme paikat, kerromme säännöt, opastamme miten toimia sekä mikä on turvallista ja mikä ei. Näin tapahtui nytkin. Päästessämme esittelyssämme crossin luo, mainitsin hänen toiveestaan saadaa piiskaa. Kerron, että jos hän haluaa sitä minulta niin nyt olisi loistava hetki. Kerroin myös kuitenkin, että hän voi aivan itse päättää haluaako edes piiskaa tai olenko edes minä tähän hänen mielestään sopiva. Hän jähmettyi hetkesi eteeni mutta pian vastasi myöntyvästi.

- "Otanko nyt kaikki vaatteet pois?"
- "Voit aivan itse tietenkin päättää tämän."

Hänen riisuutuessa kaivoin kassistani muutaman piiskan. Kiinnitin hänet ensin crossiin naama kohti seinään ja lämmitten hänen pakaroitaan floggerilla. Pikkuhiljaa siirryin ohuempiin piskoihin samalla jutellessani hänelle ja kehuessani hänen vartaloaan. Tilanne oli hänelle luonnollisesti uusi ja vähintäänkin outo, mutta hän selvästi nautti tilanteesta. Hänen suustaan ei tullut juurikaan huokauksia kuluvampia ääniä, vaikka piiskana oli melko ohut keppi. Totesin hänelle hänen kipukynnyksensä olevan melko korkea.

-"Olen tottuntu kipuun baletissa."

Käänsin hänet ympäri crossilla ja jatkoin piiskaamista floggerilla hävylle ja ohuemmilla kepeillä reisille. Välillä hän sanoi muutaman kerran, että nyt taitaa riittää, mutta kuitenkin hän halusi vähän lisää. Siirryin hänen iholleen ja kysyin onko ok jos kosketan sinuun. Hän antoi myöntävän vastauksen. Kaivoin hänen rintansa esille ja leikin hetkein nänneillä ja vedin niistä. Myöhemmin kun nännit olivat lämmitetyt, laitoin niihin perhosnipistimet ja niiden välissä olevan ketjun hänen suuhunsa.

- "Nyt pidät tästä kiinni sen aikaa kun piiskaan."

Ja hän piti.

Annoin sormieni kulkea hänen vartalollaan ja etsiä tuottamiani jälkiä. Hän säpsähti aina kun sormenpääni löysivät punaisia uria hänen sääristään. Sormeni hakeutuivat pikkuhiljaa kohti hänen jalkoväliään, mutta varmistin häneltä ensin, että tämä oli paikka jonne saisin mennä. Sain innokkaan nyökyttelyn. Painoin sormeni ja pian toisenkin hänen läpimärkään reikäänsä."Eikö ole merkillistä mitä piiskaus saa aikaan?" Pyörittelen sormiani hänen klitoriksellaan, ja se tuntui tuottavan hänestä enemmän ääntä kuin piiskaus. Lopulta runkkasin häntä rajusti sormillani.

- "Sun on turha yrittää saada minua laukeamaan", hän huokaili sormetukseni välissä.
- "Mä voin kuule tehdä tätä ihan vaan siksi että tykkään."

Myöhemmin illalla JR tuli luokseni ja kysyi, voisinko lainata hänelle auttavaa kättä - hän kun oli "ikävästi" päässyt kahden subin loukkuun. JR on hyvä ystäväni, ja hänen kanssaan tekeminen on aina mitä helpointa ja mukavinta ja suostuikin luonnollisesti tähän pyyntöön. Koska tanssija oli ensimmäistä kertaa tutustumassa tapahtumiimme, kysyin haluaisiko hän tulla seuraamaan leikkiämme. Tosin luonnollisesti etukäteen olin varmistanut sekä JR:ltä, Minkiltä ja Tetrikseltä, että tanssijan mukaan tulo katselijana olisi suotavaa.

Päädyimme tekemään käsitöitä mukavaan huoneeseen, josta löytyi sopiva tasanne, johon JR sijoitteli subinsa. JR:nn keskittyessä Minkkiinsä sain melko vapaat kädet työstää upeaa Tetristä. Orkutteluksihan se meni. Pahimman ja hauskimman kerran. Sadistinen JR, jota on mitä mukavin seurata, antoi mitä mukavimpia käskyjä Minkilleen.

- Kädet asentoon!
- Suu auki!
- Kieli ulos!
- Lausu se Tommi Tabermanin runo rakkaudesta!
- Pyydä kauniimmin! 

Ja mukavinta oli totta kai oli vierestä seurata kuinka kauniisti Minkki totteli ja lopulta pidätettyään pienen ikuisuuden, laukesi huutaen ja käskystä toisenkin kerran.

Itselläni oli kädet täynnä Tetriksen kanssa. Aikaisemmin illan aikana olin laittanut merkille, kuinka esimerkillisesti Tetris oli hoitanut JR:n hänelle antamia käskyjä, joten itsekin olin palkintotuulella. Kädet komennettuna pään yli päätyseinään jalat auki edessäni työstin tetristä varsidildolla, kädellä ja hyrrälle. En tiedä, onko suloisempaa työstettävää kuin subi, joka unohtaa sovitut säännöt aina orgasmin lähestyessä, oli sitten kyseessä vaikka käsien asento tai puhetapa. Onneksi orgasmin saa yleensä aina keskeytettyä ja harjoittelun aloitettua alusta. Monenmoisen selityksen ja rimpuilun jälkeen sai Tetriskin huutaen omansa. Itse hän oli vahvasti sitä mieltä että yksi kerta olisi riittävä, mutta nautiskelimme vielä toisenkin erän.

Kun tämä hetkemme oli päättynyt, halasimme ja juttelimme Tetriksen ja Minkin kanssa tovin viereisellä sohvalla heidän vetäessään happea ja pukiessa vaatteitaan takaisin päälle. Poistuessamme tilasta tanssija seisoskeli huoneemme reunassa hieman keinuttaen itseään. Kerroin JR:lle että he voisivat mennä edellä ja tulisin myöhemmin perässä.

- "Miltä se näytti?"

Pitkä hiljaisuus

- "... mielenkiintoiselta ..."
- "Haluatko kokeilla?"

Pitkä hiljaisuus. Myöntyminen ja riisuutuminen.

Laitoin kumihanskan käteeni, varsidildoon ja hyrrään uuden kondomin ja meniin suoraan asiaan. Upotin dildon hänen katselulla kostutettuun märkään reikäänsä ja painoin hyrrän hänen klitorikselleen. Ja jos hänestä ei aikaisemmin lähtenyt ääntä niin nyt lähti. Ja koska desibelit olivat sen verran nousseet mainitsin, että laukeamiseen kysytään aina lupa.

- "Miten mä voin kysyä lupaa, kun en tiedä miltä orgasmi tuntuu?"

Kyllä hän näköjään kykeni, kaksi kertaa ja kauniisti.

Hieman myöhemmin poistuessamme huoneesta kerroin, että nyt tanssija menee blondini luo ja kertoo hänelle, mitä juuri on tapahtunut.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Et %&¤¤# esitä yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Minulla oli taannoin pitkä pervoilun täyteinen viikonloppu, joka alkoi tuntua kaikessa irtautumisessaan lomalta. Pääsin yllättäen irti kaikesta arjen tuomista velvoitteista ja ajatuksista. Nautin ainoastaan upeasta seurasta, yhteydestä ja kivoista tapahtumista.

Palaset loksahtelivat paikoilleen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun sekä tuoreen Subspace ry:n ensimmäiset bileet että PervParkin lemmikkiteemaiset bileet osuivat samaan viikonloppuun. Subspace muisti upeasti muita kinky-yhdistysten hallituksia muutamalla ilmaislipulla, ja lisäksi kun sain kunnian toimia Pervparkin lemmikkinäyttelyn toisena tuomarina, oli viikonlopun pöytä katettu kukkuroilleen. Koko kattauksen kruunasi vielä rakas ystävämme misu, joka osallistui samoihin juhliin ja lupautui vielä ottamaan minut yökylään. Ja jottei koko viikonloppu olisi yhtä ilotulitusta, niin mukaan mahtui vielä peurakolari, mutta siitä myöhemmin.

Minulla on hävyttömän vähän kokemusta pääkaupunkiseudun bileistä, joten minun on hankala vertailla aikaisimpiin kokemuksiini. Joka tapauksessa subittaret olivat tehneet hyvää työtä. Bilepaikka oli ihan Helsingin keskustan ravintolassa ja hyvin eristettynä ravintolan muista osista. Ovella vieraat toivotettiin tervetulleiksi, ja subittarien puheenjohtaja kävi erikseen kättelemässä muiden yhdistysten kutsuvieraita, mikä oli erittäin lämmin tapa. Positiivisena yllätyksenä VIP-vieraita muistettiin vielä muutamalla juomalipulla. Bileitä juonettiin pitkin iltaa, ja kun mainitsin että voisin ilomielin heiluttaa piiskaa, niin pyyntöni kuulutettiin myös kaiuttimista ulos. Suurin osa juonnoista hävisi kuitenkin muiden äänien alle.

Ohjelmaa oli sopivasti parin tunnein välein, joskin matala yleisöä lähellä oleva lava toimi jossain esityksissä huonommin ja toisissa taas paljon paremmin. Draaman kaari esityksissä oli selvästi pohdittu, sillä tempo ja tekeminen kiihtyi iltaa kohden.

Pidin paikkaa hyvänä joskin hieman ahtaana. Paikalla oli muutamia laitteita, jotka kuitenkin pääosin olivat vain piiskaukseen sopivia. Alkuillan ihmismassoissa kunnon piiskaus olisi ollut mahdotonta, mutta puolenyön jälkeen tilaa oli huomattavasti paremmin.

Itse olin paikalla lähinnä tarkkailemassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin sekä tapaamassa rakkaita ystäviä. Minulla oli ilo seurata yhden ystävän seikkailua maailmassa, jossa katse ja pään kääntäminen saa toisen haukkomaan happea ja pöksyt kosteiksi.

Loppuillasta pääsimme vielä misun kanssa yhdessä piiskaaman yhdessä - kiitokset tästäkin innokkaalle subittarelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton nokan kohti Pervparkin bileitä. Pikkuruisen automme tuulilasinpyyhkimet vinkuivat puhaltimen tahtiin, räntäsateen hakatessa tuulilasiin. Olin valmistautunut lemmikkien tuomarointiin pohtimalla temppuja, joita voisi pyytää lemmikkien suorittamaan sekä keksimällä kiperiä kysymyksiä lemmikkien omistajille. Misu oli ensin murehtinut oman lemmikin puuttumista, mutta näyttelyn aattona hän sai pikakommennuksen toiseksi tuomarisiksi, jolloin oma lemmikki olisikin ollut moraalisesti arveluttavaa. Kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesken kiivaan tuomarien välisen keskustelun, näkyvyyden autosta ollessa vaan muutaman metrin, jokin tömähtää automme etupäähän. Vauhtia oli mittarissa kelistä johtuen noin 60km/h, mutta silti törmäyksen tunsi selvästi. Käänsimme vauhtia pyyhkimiin, mutta emme silti nähneet mitään poikkeavaa, joten lopuksi päättelimme osuneemme joko lumikokkareeseen tai johonkin lintuun.

Kaartaessamme PervParkin pihaan olin hämmäntynyt paikasta sekä miljööstä. Biletalo oli suuri upea omakotitalo, jollaista en ollut ennen nähnyt. Minun pyöritellessäni silmiäni pihamalla oli misu kurkannut automme etupuolelle ja huusi minua pikaisesti paikalle. Jatkoin silmieni pyörittelyä nähdessäni pienen peuran, johon olimme ilmeisesti törmäneet ja jota olimme laahanneet automme puskurissa perille asti. Onneksi misulla leikkaa nopemmin kuin minulla ja hän laski nopeasti 1+1, nappasi peuran kaulapantaansa ja kertoi vievänsä tämän lemmikkinäyttelyyn. Minä seurasin ontuvan peuran ja misun perässä biletaloon.

Talo on kokemus ja varmasti Suomen mittapuulla ainutlaatuinen. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen tämän kokemaan. Henkilökunta on ystävällistä, iloista ja auttavaista. Illan juontajan sanavalmius teki minuun ison vaikutuksen, ja esitellessään lemmikeistä peuramme, hän kertoi edellä kirjoitetun tarinan höystettynä peuran reidestä löytyvällä Michelinin talvirengaskuviolla.

Suhtauduimme tuomarointiin sille kuuluvalla vakavuudella ja mm. haastattelimme kaikki lemmikit ja niiden omistajat. Joillakin lemmikeillä oli erittäin kiinnostavia erikoistaitoja, joiden esittämisestä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Peurakin löysi yllättäen jonkin jäkälänpalan minun kilttini alta, jonka jälkeen minulla oli täysi työ pitää elukka poissa jäkäläpesästäni.

Muutaman tunnin haastattelun jälkeen saimme lemmikit järjestykseen ja palkinnot jaetuksi ja pääsimme itsekkin tutkailemaan talon antimia.

*****

Olen onnekas. Minulla on upeita ystäviä, joiden kanssa ja avulla näyttää tapahtuvan niin hauskoja ja mielenkiintoisia asioita, että koen olevani etuoikeutettu. Olen piiskannut niin että olkapäätäni särkee. Jäkälääni on syöty. Olen oppinut itsestäni isoja asioita näiden ystävien  ja tapahtumien kautta ja tiedän, että näitä kokemuksia on jatkossa tiedossa lisää. Olen nauranut ja kiroillut niin, että poskeni ovat hellinä. Enkä voi unohtaa sitä hetkeä sunnuntaiaamuna, aivot jumissa ja kroppa totaalisen väsyneenä, kun katselen juna-aikataulua ja esitän jonkun sumean kysymyksen, jossa on ainakin kolme jos-sanaa. Misu katselee minua helvetin ymmärtäväisen näköisen pitkään ja tokaisee: Et vittu voi esittää yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

maanantai 3. elokuuta 2015

Nukke häkissä

Olemme aina välillä puhuneet nuken kanssa hänen kaipuustaan olla lemmikkinä. Sellaisena pannoitettuna lemmikkinä, jota voisi talutella remmistä paikasta toiseen ja istuttaa jalkojen juureen rapsutettavaksi samalla kun omistaja vaikka lukee kirjaa. Ajatus on ollut omalta kohdaltani uusi ja semisti kutkuttava, jos ei kuitenkaan mikään sukkiani pyörittävä. Kerran tällaisen leikin piti lähteä isommassa mittakaavassa käyntiin, mutta joskus aikaisemmin kirjoitinkin, kuinka tapahtuma jouduttiin perumaan.

Kesälomallani nukke ilmoitti hankkineensa häkin. Sellaisen ison, koiran kuljetukseen tarkoitetun vaaleanpunaisen häkin. Paksu muovinen pohja ja metallinen häkkiosa, jossa yksi isompi ja yksi pienempi luukku. Tämä hankinta osaltaan vahvisti mielikuvaani siitä, kuinka vahvasti nukke haluaa olla lemmikki. Koska minua taasen hieman kiinnosti lemmikin Omistajan rooli sekä nuken fantasiat, niin kävimme asiasta keskustelua.

Nukke kertoi, että luonnollisesti häkki voisi olla sekä palkinto että rangaistus riippuen vahvasti tilanteesta, lemmikin käyttäytymisestä ja Omistajan toiveista. Ilman Omistajan läsnäoloa häkki toimisi kuitenkin oivana rauhoittumispaikkana, jonne voi ryömiä karkuun arkisia haasteita ja ajatuksia. Jokaisen lemmikin turvanahan toimii oma paikka, jonne voi käpertyä turvaan vaikka arkisille päiväunille.

Satuin olemaan sopivasti mökkeilemässä, erittäin sopivien ystävien kanssa, kun nukke tuli häkkeineen näytille. Kokosimme häkin ja pääsimme sitä testaamaankin muutaman kerran rauhoittumiseen.

Nukelle oli tiedossa piiskausta, ja niinpä sidoin hänet kiinni isoon mäntyyn. Puunhalaus on kuulemma mukavaa. Kädet kiinnitettynä puun ympäri jalat puun vierellä Nukke sai maistella lämppärinä floggeria ja pajukeppejä. Jälkiruuaksi oli tarjolla härkäruoskaa, jonka kanssa oli tarkoitus värjätä nuken selkää ja kylkeä. Muutamat muurahaiset kiusasivat nuken nautintoa, mutta saimme silti yläselän sopivasti viiruille.

Piiskauksen jälkeen nukke pääsi syliin, jonka jälkeen ohjasin hänet häkkiin rauhoittumaan. Minulla oli kaunis ajatus pitää nukkea tovi häkissä samalla kun itse ajattelin hoitaa yhden jo pitkään odottaneen keskustelun. Mutta aina eivät mene aikataulut ja ajatukset nappiin. Keskusteluni venyi ja taisipa nukellekin tulla vähintäänkin yksinäinen olo, ja tullessani takaisin hän oli jo kömpinyt ulos häkistä. Istuimme tovin sylikkäin nuotion vieressä ja kävimme keskustelun tapahtuneesta. Mitään suurta tai edes pientä draamaa ei noussut pintaan, mutta saimmepa ainakin pienen kokemuksen häkkielämästä, joka nyttemmin on saanut aivan uusia suuntia. Voisinpa hyvinkin kuvitella viettäväni normaalia arkista iltaa blondini kanssa vaikka saunoen ja lukien lemmikkimme kiehnätessä jaloissa. Voisimmepa blondin kanssa innostua leikkimään, jolloin lemmikki tietenkin pitäisi laittaa häkkiin, jottei se vaan häiritsi touhujamme.


Nuken silmin

Samaistun vahvasti eläinmaailmaan ja minun on välillä haasteellista kommunikoida ihmisten kanssa. Vaikka en itse näe ihmisten ja eläinten välillä mitään eroa, olemme me ihmiset kuitenkin rakentaneet ympärillemme käsittämättömän muurin. Olemme todella kaukana meille luonnollisesta elämästä, todella kaukana aisteista.

Olen pitkään haaveillut koiran elämästä. Se on eläin, mihin samaistun parhaiten. Olen lojaali, uskollinen ja kiltti, mutta tarpeen vaatiessa erittäin suojeleva lähimmäisiäni kohtaan. Rakastan ulkoilmaelämää ja asioiden pureksimista. Oma rakkaus kyseistä eläinlajia kohtaan toki heijastuu myös tässä.

Minusta on ihanaa heittäytyä aistieni varaan. Joskus metsässä yksin kuljeksiessani minulle tulee hyvin eläimellinen olo. Saatan kontata pahimpien esteiden yli ihan vain siksi, että se on käytännöllistä. Joskus on helpompaa käyttää neljää tassua. Korvani herkistyvät kaikille äänille ja kehoni yksinkertaisesti tuntee lähes kaiken. Minun ei tarvitse vaivata mieltäni kaikilla asioilla, sillä kehoni tuntee puolestani. Harvoin tätä puolta saa ihmisten keskuudessa toteuttaa.

Luin jokin aika sitten artikkelin eräästä pariskunnasta, missä nainen kulkee aina talutushihnassa, eikä lähde minnekään ilman miestään. Artikkeliin oli liitetty kuva, missä pariskunta kävelee kyseisellä tavalla keskellä päivää kadulla.  Minusta ajatus oli erittäin kiinnostava. Kyllä, siinä on miehellä suuri valta, mutta naisella on turva.

Olen muutamaan kertaan saanut maistiaisia koiran elämästä, mutta kukaan ei ole vielä vienyt sitä tarpeeksi pitkälle. Yleensä kouluttajan ote on herpaantunut jo alkumetreillä ja keskittyminen on siirtynyt johonkin muuhun toimintaan…. mikä on tietysti ollut kivaa sekin, mutta itse perusteellisena ihmisenä haluaisin viedä asiat loppuun asti.

Mistä siis haaveilen? Aistien valtaan heittäytymisestä ja kommunikaatiosta ilman puhetta, kuuntelemisesta, kuunnelluksi tulemisesta ja läsnäolosta. Monista niin perus-bdsm kuvioon liittyvistä jutuista, mutta luonnollisesti ja eläinmaailmasta käsin.

Toki ymmärrän, että asiaan kehkeytymättömän voi olla vaikeaa saada haaveesta mitään irti. Haave on hyvin itsekäs. Miten minä haluaisin itseni kohdeltavan ja se asettaa toiselle ne kohtalaisen tiukat raamit.

Koirana oleminen on alistumista, mutta häkkiin liittyy myös valta. Mikäli minuun ei käytetä kättä pidempää, on minusta itsestäni kiinni olenko koskettavissa, vai en. Saan olla keskellä häkkiä aivan kerällä kenenkään ulottumattomissa, saan lukita itseni sisälle ja pitää avaimen itselläni. Toki tietysti samalla salaa toivon omistajan tietävän, missä vara-avain sijaitsee…

Vaikka olenkin paatunut masokisti ja kaipaan aina vain lisää piiskaa (nytkin peppu huutaa kättä läpsyttelemään, sillä mökkireissusta on jo aivan liian pitkä aika), on minustakin kivaa joskus vain olla rapsuteltavissa. Ja aina ei tarvitse sanoa mitään. Ei naapurinikaan koira puhu.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sloggintäyteinen ja ilmeikäs puolisokkotreffi

Olen tainnut onnistua menestykkäästi linkkaamaan muutaman pervon toisilleen. Pääni toimii niin, että jos toisilleen tuntemattomat ihmiset osuvat mielestäni samaan pervoon viitekehykseen, mieluusti virittelen amorinjouseni tiukaksi ja koetan osua.

Nuken viitekehys on joten kuten selvillä, ja ymmärtääkseni minä ja blondi sovimme siihen mainiosti. Mutta kehys on melko laaja, ja tiedän, että siinä voisi olla ja onkin nuken toivomuksesta tilaa muillekin. Vaikka olen lievästi mustasukkainen muista nuken elämässä, niin voinko olla esteenä hänen onnelleen? En tietenkään. Mutta mitäpä jos törmään johonkin mukavaan ihmiseen, jonka suhteen voisin viritellä joustani hänen ja nuken välillä? Ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

Pistin nukelle ensiksi viestiä, että kiinnostaisko häntä puolikkaat sokkotreffit. Tarkensin, että tulisin moikkaamaan häntä yhden tutun hoitsun kanssa. Tosin treffit voisivat olla ilman minuakin, mutta sääli, jos en pääsisi mukaan leikkimään nukkemasteria. Nukke oli hieman yllättynyt, mutta pian myös kiinnostunut ja innostunutkin. Tästä seurasi lisää keskustelua ja kevyttä facebook-vakoilua, jonka jälkeen hän näytti vihreää valoa. Vaikein osuus hoideltu. Pistin saman kysymyksen hoitsulle, enkä yllättynyt kun vastaus tuli minuutissa "JOOOOO!".

Treffipäivänä pistin hoitsulle viestin, että pakkaa yhdet tukevat sloggit mukaan. Mitä, häh! Miksi? Kerroin, että hoitsun tehtävä oli vaan totella. Olimme sopineet menevämme nuken luo yhdessä, mutta arki pamahti pahasti väliin. Juutuin erääseen tapaamiseen ja jouduin tekstaamaan sieltä nukelle, josko hän menisikin hoitsua vastaan. No, muuttuipa puolisokkotreffit sitten ihan kokonaiseksi.

Hieman ärsyyntyneenä viivästyksestäni pääsin paikalle vasta melkein tunnin myöhässä. Tytöt olivat ilokseni kuitenkin hienosti teen ja jutun ääressä. Nautimme kevyttä iltapalaa ja pohdimme mm. sitä, miten hankalaa on välillä olla vaniljaystävien kanssa, kun ei voi avoimesti olla sitä mitä on.

Pian komensin nuken syliini minun ja hoitsun väliin. Kaivoin hänen rinnat esiin hoitsun katsellessa ja päästin pienen sadistini valloilleen. Levitin nuken jalat auki ja kehotin hoitsua osallistua toimintaan, ja hän ottikin tehtävän ilolla vastaan. Hieman myöhemmin kiepautimme nuken jalkojemme päälle makaamaan mahallaan ja annoimme Peikon ja hoitsun kädestä. Kun nuken vartalo oli hyvin lämmitelty, komensin hänet riisumaan loputkin vaatteet pois ja saattelin meidät kolme yläkertaan.

Sidoin nuken kädet kattoparruun kiinni ja piiskailin häntä lujaa takaapäin sekä floggerilla että bambukepillä. En aivan tarkkaan huomannut mitä nuken etupuolella tapahtui, mutta välillä olin kuulevani herkempiä hetkiä ja välillä avokämmenen läpsähdyksiä. Ärsykkeitä joka tapauksessa nuken vartalo täynnä.

Siirryin takavasemmalle ja nautiskelin silmilläni tyttöjen leikeistä. Hellää ja välillä niin julmaa. Kaivoin kassista toisetkin käsikahleet ja kiinnitin ne leikin lomassa myös hoitsulle, joka selvästi otti ne innoissaan vastaan. Seuraavaksi kieppi narua ja hoitsukin niputettiin samaan kattoparruun kiinni tyttöjen rinnat vastakkain. Tytöt sopivasti pusutteluetäisyydellä annoin piiskani laulaa. Välillä toiselle, toisen odottaessa vuoroaan ja toisinpäin. Kun molempien pakarat olivat punaisena, vaihdoin välineeksi ohuen bambun ja annoin selkeät ohjeet. Nyt saatte lujasti piiskaa, todella lujasti. Ja heti kun haluat antaa periksi sanot hep, mikä tarkoittaa, että vaihdan piiskattavaa. Ja niin me piirileikimme. Tuskaisia voihkaisuja pusuttelun keskellä ja lopulta hikiset, viiruiset ja punaiset takapuolet molemmilla.

Päästin nuken pois kahleista ja komensin hänet sängylle. Kaivoin hoitsun kassista sloggit ja puin ne hänen päällensä. Kaivoin omasta kassistani hyrrän jonka asettelin nätisti hoitsun klitalle ja jätin sen surisemaan. Itse siirryin kiusaamaan nukkea sängylle - tällä kertaa nautinnon kera. Hoitsu kiemurteli hyrrän kanssa ja nukke allani. Lopuksi otin nuken kainaloon ja katselimme hoitsun liikehdintään. Nyt sä voit laueta kerran meille! Sain vastaukseksi kainon pyynnön korjata hyrrän asentoa. Tein sen ilomielin ja siirtyessäni takaisin nuken viereen taisi suuni olla melkoisessa virneessä, koska nukke sanoi Voi vitsi mikä ilme sulla on ja naurahti perään. Niin me sylikkäin katselimme, kuinka hoitsu ajoi itsensä orgasmiin.

torstai 18. joulukuuta 2014

Blondi: Rantapalloja

Peikko jo kirjoittelekin orgasmeistani ja hänen omasta orgasmifetissistään. Voin hyvin yhtyä Peikkoon (hei, niinhän mä yhdynkin) ja siihen, että plussapallo-orgasmini ovat historiaa. Olen saanut otettua kiinni koko tähänastisen elämäni orgasmit reilussa parissa vuodessa. En pystyisi edes laskemaan, miten monta kertaa olen Peikon kanssa lauennut, mutta tuhansia nyt kuitenkin. Ja laukean nykyäänkin. Välillä helposti, välillä orgasmi taas antaa odottaa itseään kauemmin. Mutta tulee lähes aina. Ja jos ei tule, niin en yleensä jaksa asiaa juurikaan surra.

Nykyiset orgasmini ovat suuria. Sellaisia hyökyaaltoja. Tai rantapalloja Peikon sanojen mukaan. Orgasmi alkaa varpaista, huuhtoo läpi koko kehon, kestää pitkään ja ennen kaikkea jättää kylläisen olon. Toisin kuin plussapallo-orgasmit, joita halusin aina vaan lisää. Poks, poks, poks. Saisinko lisää kiitos. Iso hyökyaalto-orgasmi jättää minulle kylläisen olon useammaksi päiväksi. Vaikka elämässäni on paljon seksiä ja leikkiä, niin olen iloinen siitä, että nykyään pystyn ajattelemaan jo muitakin asioita.

*****

Tällä viikolla leikimme Peikon kanssa pidemmän kaavan mukaan. Leikeissämme ei ole tällä hetkellä kovin jyrkkiä valta-asetelmia läsnä, ja se sopii molemmille hyvin. Toki suhteemme perusdynamiikka on aina olemassa, ja se riittää. Aloittelemme tätäkin leikkiä rennosti ja huumorilla. Peikko komentaa minua riisumaan vaatteet pois ja menemään mahalleni keskelle sänkyä. Uuden futonimme runkoon on porattu kiinni viisi d-lenkkiä, josta minut saa nätisti sänkyyn kiinni. Kaksi lenkkiä käsiä varten, kaksi jalkoja, ja yksi keskellä sänkyä jalkopäässä. Peikko käskee minua itse laittamaan käsi- ja jalkakahleet paikoilleen. Hän sitoo käteni tiukasti kiinni sängyn päihin ja laittaa tyynyn rintakehäni alle. Sen jälkeen hän sitoo jalkani yhteen nilkoista ja kiinnittää ne jämäkästi sängyn päässä olevaan lenkkiin. Kaivaa esiin floggerin ja bambun ja piiskaa minut perusteellisesti. Pohkeet, reidet, takapuoli, selkä. Emme ole pitkää aikaan leikkineet kivun kanssa, joten vaikka piiskaus on perusteellinen, on se myös maltillinen.

Piiskauksen jälkeen Peikko irrottaa minut ja käskee kääntyä selälleni. Peikko poistuu hetkeksi paikalta ja palaa takaisin paksu, musta nahkavyö mukanaan. Hän sitoo käteni uudestaan kiinni sängyn päätyyn. Pujottaa nahkavyön lantioni alta ja kiinnittää sen jämäkäsi lanteilleni. Seuraavaksi Peikko pujottaa köyden nahkavyön läpi selkäpuolelta ja vetää sen erittäin tiukaksi lukiten köyden sängyn päätyyn. Samalla hän lukitsee myös lantioni sänkyyn täysin liikkumattomaksi. Fiilistelin nahkavyötä pitkään. Sen paino ja jämäkkyys sekä tiukkuus tuntuvat äärettömän hyvältä. Miellyttävältä. Turvalta, joka ankkuroi minut paikalleni. Lopuksi Peikko sitoo jalkani puolittaiseen koukkuasentoon ja levittää minut täysin auki. Ilman mahdollisuutta liikkua mihinkään tai saada vedettyä jalkoja yhteen. Punastuttaa olla niin auki Peikon edessä.

Saan sisääni varsidildon ja klitorikselleni hyrrän. Koska olen pakotettu auki, joutuu Peikko muutamaan otteeseen säätelemään dildon kulmaa ja voimakkuutta. Varren päässä oleva dildo kun ei ole ihan pienimmästä päästä. Peikko työstää minua voimakkaasti ja määrätietoisesti. Tunnen, että orgasmi alkaa lähestyä ja kysyn lupaa tulla. Se kielletään minulta useaan otteeseen. Saan pidätettyä orgasmia vielä jonkun aikaa, mutta lopulta se tulee Peikon kiellosta huolimatta. Juuri kun alan laueta, vetää Peikko dildon pois sisältäni ja hyrrän irti klitorikseltasi. Tulen holtittomasti huutaen, ilman mitään fyysistä stimulaatiota. Myöhemmin käy ilmi, että Peikon tarkoitus oli pysäyttää orgasmi, mutta tällä kertaa hän oli sadasosasekunnin myöhässä. Kun orgasmi on jo lähtenyt tulemaan, ei sitä ainakaan minulla pysäytä mikään.

Nyt kun sä kulta tulit ilman lupaa, niin sä saat sitten tulla vielä vähän lisää. Peikko vie hyrrän suoraan klitorikseni päälle. Avaa minua ja painaa hyrrää lujasti iholleni. Yritän päästä karkuun ja kieltää, mutta turhaan. Nykyinen hyrrämme on niin voimakas, että sitä ei voi laittaa klitorikselleni suoraan, mutta nyt Peikko tekee sen. Muistan, että jossain kohtaa saan taas dildon sisääni ja laukean toisen kerran vaikka en haluaisijaksaisipystyisi.

Peikko irrottaa minut hellästi köysistä. Kietoo peittoon ja vetää kainaloonsa. Jossa tärisen ja tasaannun pitkään. Illalla kun on nukkumaanmenon aika, vajoan välittömästi syvään uneen. 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Blondi: Meidän lelut

Tetriksen ja Pihlan innoittamana tartuinpa minäkin välinepaljasteluun. Meillä pervoleluja säilytetään Peikon Antiikkimessuilta ostamassa vanhassa puisessa arkussa. Arkku on makuuhuoneessa paraatipaikalla sisustusesineenä.

The Arkku

Lapsia, sekä kotona asuvaa että kyläileviä kiinnostaa aina silloin tällöin arkun sisältö. Pienille lapsille on helppo selittää, että arkun avain on kadonnut ja kukaan ei tiedä, missä se on. Että tämä on tällainen aarrearkku.

Peikon tytöt ovat vuorotelleen ihmetelleet arkkua ja halunneet nähdä sen sisältöä etenkin siinä kohtaa, kun arkkuun hankittiin lukko. Tämä siis ennen parisuhdettamme. Nyt uteluita ei enää tule, ja uskon, että kotona asuva teini-ikäinen lapsi hahmottaa, että arkussa on aikuisten juttuja ja sillä selvä.

Arkku kätkee sisäänsä monenlaista härpäkettä. Osa on yhteisiä leikkejämme varten, osa taas muita leikkejä. Yhteiselomme aikana arkun sisältö on vähitellen hioutunut vastaamaan meidän molempien tarpeita. Olemme siivonneet arkusta pois kaikki huonolaatuiset lelut ja panostaneet sen sijaan laatun. Ja mustaan väriin :). Peikko ei siedä arkisten esineiden käyttämistä pervoleluina, joten meillä kaikenlaiset paistinlastat ja muut Ikea-välineet loistavat poissaolollaan.

Sisältöä

Meistä kumpikaan ei tunnustaudu välineurheilijaksi, ja suurin osa arkun leluista onkin melko vähäisellä käytöllä. On kuitenkin mukava tietää, että välineitä on moneen tarpeeseen. Ison osan arkun tilasta vievät Peikon askartelemat massiiviset floggerit, jotka nostin kuvausta varten lattialle.

Peikon lempivälineitä

Niin, mitä välineitä meillä sitten oikeasti käytetään? Arkena käytössä on ehdottomasti eniten hyrrä. Ja dildot. Piiskaamiseen floggeri ja rottinki. Sitomiseen nopeakäyttöiset tarroilla varustetut käsi- ja nilkkakahleet, joissa on pitkät remmit erilaisia kiinnityksiä varten.

Näitä meillä eniten käytetään

Nukumme futonilla. Futonin runkoon on sisäpuolelle porattu D-lenkkejä kiinnityksiä varten. Katosta löytyy koukku, jonka kiinnityksestä olen kirjoittanut aiemmin. Erilaiset huonekalut ovat käytössä luovasti, viimeisenpänä innovaationa olohuoneen iso sohvapöytä nurinpäin käännettynä. Pervoilla voi lähes täysin ilman välineitä, mutta muutama ajatuksella valittu väline tekee siitä nautittavampaa. Kummallekin osapuolelle.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Blondi: Rottinkia

Peikko on ollut kisailemassa satojen kilometrien päässä lähes viikon. Saimme hänet vihdoin lapsen kanssa kotiin. Kummallakin on ollut kova ikävä. Pari tuntia Peikon saapumisen jälkeen lapsi pakkasi puolestaan tavaransa ja suuntasi viikon kestävälle leirille.

Otimme Peikon kanssa pitkät päiväunet, jonka jälkeen purimme kertyneet paineet. Peikko kaataa minut selälleen sängylle. Riisuu housuni. Vetää hihattoman topin rintojeni yli ja kiinnittää nänneihini pyykkipojat. Siirtyy jalkojeni väliin. Painaa jalkani yhteen ja nuolee. Kiusoittelee pitkään. Vain kielen pää ylettyy klitorikselleni ja voihkin turhautuneena. Peikko nostaa jalkani nipussa kohti kattoa ja vie ne lähes pääni yli. Kieli kulkee minussa. Lämpimänä, sietämättömän kuumana. Lopulta Peikko avaa jalkani. Työntää sormensa sisälleni ja jatkaa nuolemista. Pitää sormet täysin paikoillaan. Vaikka kuinka työnnän lantiotani eteenpäin, eivät sormet liikahdakaan. Kunnes viimein työntää ne voimakkaalla liikkeellä sisälleni ja ottaa hyrrän käteensä. Alan ejakuloida lähes saman tien. Nousen puoli-istuvaan asentoon ja katson, miten nestettä roiskuu minusta. Kun olen itse valmis, käskee Peikko hoidella hänet suullani.

*****

Hetken levättyämme ja syötyämme tulemme takaisin sänkyyn. Olen iltapäivällä laittanut uuden rottinkipiiskan likoamaan, ja nyt sille tulee käyttöä. Peikko on sisälläni ja heittää jalkani nipussa pääni yli. Piiskaa rottingilla kokeilevasti takareisiäni ja reisien ulkosyrjiä. Märkä rottinki tuntuu alussa viileältä ja pienet pisarat lentelevät siitä reisilleni.Avaa jalkani ja piiskaa entuudestaan mustelmille olevia sisäreisiäni. Ynisen nautinnosta ja välillä kivusta.

Reilun viikon takaiset mustelmat sisäreidessä ja uusia tulossa <3.
Peikko kokeilee piiskaa rintoihini, joita ei juuri ole aiemmin piiskattu. Ja minä nautin. Peikko puristaa lujaa nännistäni ja piiskaa rintojani vuorotellen. Ja minä uppoan omaan maailmaani, jossa on vain nautinto. Hoen miten hyvältä tuntuu, kiltti voisitko piiskata lisää. Peikko siirtyy jossain kohtaa polvilleen pääni yläpuolelle. Runkkaa itselleen orgasmin ja laukeaa kasvoilleni, avoimeen suuhuni. Kerjään lisää piiskaa. Nyt sä puhdistat mut. Kunnolla. Laitapa se peppu siihen pystyyn ja nuole mut puhtaaksi. Juuresta asti. Jos sä lopetat ta hidastat tahtia, niin mä lyön lujaa. Nuolen Peikkoa puhtaaksi ja hän piiskaa samanaikaisesti rottingilla takapuoltani. Teen työni huolellisesti ja Peikko on tyytyväinen. Mutta minä haluan lisää. 'Peikko kulta, saisinko lisää piiskaa. Kiltti. Mä haluaisin niin kovin.'

Mä tiedän, että sä haluaisit, että mä piiskaan lisää sun rintoja. Mutta mä en tee sitä. Ne on nyt jo ihan mustelmilla, enkä mä tiedä yhtään, miten paljon ne kestää kun piiska on ihan uusi mun kädessä. Toi piiska ei häviä mihinkään, meillä on koko elämä aikaa leikkiä sen kanssa. Peikko saa vastaukseksi vain yninää ja suuret, anovat silmäni. Sä tiedät mitä tapahtuu, jos sä jatkat tuota pyytämistä. Sä tiedät, että suhun tulee sattumaan. 

Peppu pystyyn ja pää alas. Sä saat kymmenen. Tajuan jopa oman tilani keskeltä, että kymmenen kovaa iskua rottingilla on minulle paljon. Edellisestä piiskauksesta on aikaa useampi kuukausi, ja olen tottumaton kipuun. Keskityn hengittämään ja rentoutumaan. Jokaisen iskun jälkeen pääni nousee sängystä ja kohottaudun hengittämään. 'Peikko kiltti, anna mun hengittää välillä.' Peikko antaa. Kerta toisensa jälkeen. Kipu saa minut itkemään, mutta Peikko ei välitä kyyneleistäni. Kun kahdeksan on täynnä, saan mennä mahalleni sängylle ja ottaa loput kaksi iskua takareisilleni. Oletko sä nyt tyytyväinen? Nyökkään. Mä en kuule. Joo, saan vastattua. 'Kiitos kulta.' Ole hyvä.

Viiruja, nam nam.
Leijun pitkään omassa tilassani Peikon vieressä. Annan lopunkin itkun tulla. Kasvoni ovat suloisesti sperman ja kyynelten tahmaamat. Jonkun ajan kuluttua kömmin Peikon kainaloon ja alan ihastella rottingin jättämiä viiruja. Peikko laskee viiruja ja pitää näkemästään. Nauramme ja hymyleimme yhdessä. Meidän on hyvä olla juuri tässä hetkessä.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Piiska Peikon kädessä

Saimme jo joku aika sitten viestin ja pyynnön anonyymistä palautelaatikon kautta. Pyyntö oli mieluinen ja halusin siihen vastata, mutta erinäisten kiireiden takia vastaukseni on viipinyt. Pahoittelut viivästyksestä.

Viesti meni lyhennettynä näin:
Olisi kiva lukea jossain vaiheessa juttua erilaisista bdsm-tarvikkeista, kuten millainen piiska tai raippa on toimiva Peikon kädessä. 
En ole välineurheilija ja vähissä välineissä pyrin satsaamaan laatuun. En tarvitse enkä halua kymmeniä käsirautoja tai piiskoja vaan minulle yleensä riittää yksi hyvä. Toki piiskoissa on hyvä olla muutamia eri kokoisia sillä isoimmalla floggerilla on hankala piiskata esim. häpyä ja sillä pienimmällä taas on turhauttavaa piiskata takamusta. Paikkansa kaikilla.

En myöskään pidä hempeistä piiskoista. Kaikki vaaleanpunaiset, glitterillä höystetyt, sydämen kuvia takamuksiin tekevät taikasauvat jäävät minulta käyttämättä. Jäävät käyttämättä vaikka kuinka kehotettaisiin kokeilemaan, kuinka hyvä se on kädessä. Tähän samaa kategoriaan lasken kaikki muutkin piiskaviritelmät, jotka näyttävät siltä, että ne hajoavat käsiin ennen kuin piiskattavan suusta kuuluu edes huokaisu. 

En voi myöskään sietää mitään piiskausvälineitä jotka ovat ensisijaisesti valmistettu jotain muuta funktiota kuin piiskausta varten. Tähän kategoriaan lasken esim. kaikki Ikeasta löytyvät kuten paistinlastat. Pienen haastavan poikkeuksen tähän periaatteesseeni toi setäihminen joitain viikkoja sitten, kun hän löi käteeni patarumpupalikan, jonka oikeampi termi taitaa olla huopapäinen nuija. Pyörittelin ja ihmettelin sitä kädessäni ja taisinpa todeta, että jossain tilanteissa saattaisin sille löytää käyttöä. Jospa laajenna sääntöni koskemaan lyömisfunktioon niin saan nuijat mahtumaan sen alle.

No millaisista piiskoista sitten pidän? Ehdottomasti käsistäni. Blondi perinteisesti makaamassa mahallaan polvieni päällä kämmeneni piiskaten hänen takamustaan. Käsistä läpsimässä rintoja, häpyä, poskia. Erityisesti rintojen läpsimisessä on jotain hyvin kiihottavaa.

Pidän bambusta piiskametriaalinen. Sitä saa edullisesti isoimmista kukkakaupoista, ja yleensä pääsee jopa itse valitsemaan sopivat palat. Pidän siitä kuinka maanläheistä, taipumatonta ja naputteluun sopivaa materiaalia bambu on. Pidän naputtelusta. Sellaisesta ärsyttävästä pienestä naputtelusta, jonka ensimmäiset naputukset eivät tunnu juuri miltään, muutta muutaman kymmenen jälkeen tuntuvat. Pidän siitä, että bambusta saa katkaistua sopiva pätkiä eri tarkoituksiin. Hieman lyhyemmillä voi naputella vaikka rintoja ja pidemmillä vaikka sisäreisiä tai takamusta. Bambun käytössä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että se hajoaa ennemmin tai myöhemmin ja hajotessaan se repeää. Tämä voi aiheuttaa pienen haavan vaaran. Tämän ongelman voi näppärästi estää vetämällä bambun päälle kutistesukan.

Ehdoton suosikkipiiskausvälineeni on ollut aina floggeri. Ja koska en löytänyt sopivia floggereita (tarpeeksi isoja ja tuuheita) kaupoista, opettelin tekemään niitä itse. Koska floggerissa on laaja piiskausalue, sen käytössä voi käyttää enemmän voimaa, joka taas antaa paremman vallan ja piiskaamisen tunteen. Hyvin lämmiteltynä floggerin kanssa voi piiskausta jatkaa todella kauan, ja se vie parhaimmillaan upeisiin tiloihin piiskan molemmissa päissä.

Lelulaatikosta löytyy myös muutama häijympi piiska vaativimpiin tilanteisiin. Tietysti melkein kaikki piiskat ovat juuri niin häijyjä kuin niiden käyttäjä haluaa olla, mutta pidän ajatuksesta, että olemassa jotain, joka otetaan esiin kuin tilanne sen vaatii. Meillä tälläinen on ollut bastardo. Se otetaan esiin silloin, kun on syytä joko rangaista tai laittaa blondin ajatukset radoilleen. Tässä tarkoituksessa se on toiminut 100-prosenttisesti.

Nyt on käyty top-inhokit ja -suosikit läpi. Postaus floggeriaskarteluistani on tulossa tulevaisuudessa. Jos tästä postauksesta jonkun upeas masotytön kiinnostus heräsi niin haluaisin ystävällisesti muistuttaa sinua tästä.

Blondi: Peikko unohti tahallaan listasta mustan nahkaläpyskän, joka on käden jälkeen minun suosikkini. Se tuntuu namilta rinnoilla ja sisäreisillä, hellästi käytettynä myös poskilla. Peikko käyttää nahkaläpyskää silloin, kun haluaa minulle hyvän fiiliksen ja antaa minulle hetken omassa maailmassani. Toki läpyskä tekee häijyäkin, jos sen haluaa valjastaa siihen käyttöön. 

Olen itse piiskannut niin vähän, että omia suosikkipiiskoja ei ole päässyt vielä syntymään. Pidän erityisesti naisten rintojen piiskamisesta, ja hommaan sopivat kaikki kohtuullisen pienet piiskat. Minusta on hauska läpsytellä paistinlastalla - väline, joka ei istu Peikon käteen. Minulle piiskaus on kuitenkin hyvän olon tuottamista toiselle - ei satuttamista tai edes alistamista. Jos joku saa siitä itselleen mielihyvää ja nautintoa, kun minä käytän piiskaa, niin teen sen mielelläni. Ehkä ei kuitenkaan ihan dommeainesta?

Ai niin, millaisesta piiskasta/piiskauksesta sinä pidät? Ja kummassa päässä piiskaa itse viihdyt?

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Blondi: Reisille. Kirjaimellisesti.

Olen kaivannut piiskaa. Sellaista suloista kipua. Joka laittaa minut paikalleni. Sinne, minne kuulun. Sellaiseen ei ole pitkään aikaan ollut halua. Kummallakaan. Olemme keskittyneet rakentamaan yhteistä elämää ja kotia. Pesineet. Kipu on tuntunut hyvin vieraalta siinä kuviossa.

Tänään Peikko nappasi laatikosta kuitenkin kaksi lempipiiskaani. Bambukepin ja nahkalätkän. Peikko purki ensin minusta pahimmat paineet näin menkkaviikon lopulla naimalla minulle varsidildolla ja hyrrällä ison kasan orgasmeja. Orgasmit tuntuivat niin intensiiviseltä, että en ollut varma mihin edellinen loppui ja mistä seuraava alkoi. Niinpä en tajunnut kysyä lupaan kuin murto-osaan laukeamisista. Peikko oli jo aiemmin naputellut  minua hyvän tovin sisäreisille ja hävylle bambulla. Vastaukseksi hän sai vain tyytyväistä huokailua ja yninää. Rytmikkäitä, pieniä naputuksia. Juuri sellaisia, mistä eniten nautin. Olin kysynyt aikaisemmin lupaa siihen, että saisin katsoa, kun minua piiskataan. Lupaa ei kuitenkaan myönnetty.

*****

Nyt Peikko kuitenkin istuu jalat auki ja nojaa selkänsä sängyn päätyyn. Vetää minut jalkojensa väliin. Lähes syliin. Käskee minua avaamaan jalat. Apposen auki. Kuljettelee bambua edes takaisin sisäreisillä. Pitää toisella kädellä tiukasti leuastani kiinni. Katsothan sä nyt? Kyllä mä katson. Naps, naps. Bambu piirtää kauniita punaisia juomuja reisiini. Sä olit kulta äsken vähän tottelematon. Kun sä laukesit viisi kertaa, ja kysyit lupaa vaan kolmeen. Se on melko huono saldo. Sä saat nyt kuitata sen kymmenellä iskulla. Ja sä lasket iskut. Ymmärsitkö sä? Ymmärsin. Laskenko mä yhdestä kymmeneen vai kymmenestä yhteen? Saat itse päättää.

Reiteni ovat jo hyvin lämmitellyt. Kipu tuntuu silti melko kovalta. Ei kuitenkaan sietämättömältä. Ensimmäiset viisi iskua katson tiukasti reisiäni ja bambun lyöntejä reisilläni. Sitten kallistan päätäni taaksepäin ja siirrän katseeni Peikon silmiin. Koska kuten aina, ne kannattelevat minua parhaiten.  Saan koota itseäni riittävästi iskujen välillä. Reidet yrittävät painua kiinni jokaisen iskun jälkeen, mutta muistan aina avata ne uudelleen. Vihdoin olen laskenut kymmeneen. Peikko silittelee minua hetken ja kehuu hyväksi tytöksi. Kunnes vetää minut jalkojensa väliin. Kuulen Peikon kasaavan tyynyjä selkänsä alle ja tiedän hänen katselevan naidessaan minua suuhun. Lopulta hän tulee päälleni ja nai itselleen orgasmin.

Kun Peikko vetäytyy sisältäni, on hän aivan veressä. Ai, ne menkat olivatkin mulla. Kumpikaan meistä ei jaksa nolostella verta. Peikko käy pikaiseen suihkussa, minä hänen jälkeensä pesemässä itseni. Ryömin Peikon kainaloon. Olen edelleen fiiliksissä, ja pyydän saada lisää piiskaa. Voi kulta, kun sä et enää tänään saa. Hellittelemme pitkään sängyllä. Nousen istuma-asentoon ihailemaan viiruja reisissäni. Istun sängyllä lähes lotusasennossa reidet auki. Puhumme yleisellä tasolla piiskaamisesta. Siitä, millaisesta piiskaamisesta nautin. Musta on kulta ihanaa, kun sä piiskaat mun rintoja...

Peikko ottaa nahkalätkän käteensä ja alkaa naputella sillä rintojani. Nojaudun taaksepäin ja nautiskelen, kun lätkä kiertää rintojani, osuu välillä kylkiin. Kun Peikko on käsitellyt kummatkin rintani, siirtyy hän jo entuudestaan punaisiin reisiini. Hetki on jollain tavalla oudon hellä ja intiimi. Lämpimät reiteni ottavat nätisti vastaan piiskaa. Kumpikin reisi saa omansa. Peikko viimeistelee reiteni vielä kämmenillään. Nautin, hengittelen ja ynähtelen hiljaa. Noin, nyt sä olet valmis. Makaamme sängyllä pitkään sylikkäin.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Blondi: Villasukkaleikkejä

Pyöräilin juuri lähes -20 asteen pakkasessa aamuseiskan junaan, hrrrr. Nautin kuitenkin kun talvi on tullut – minulle pakkanen on aina ollut vain pukeutumiskysymys. Hieman lunta läntisessä Suomessakin, mutta niin paljon enemmän valoa. Heräilen rauhassa junassa ja sulattelen sormia kirjoittamalla.

Sain eilen pitkästä aikaa piiskaa. Olen ollut sen tarpeessa. Muutama sääntörikkomus on odottanut kuittaamistaan, mutta mieli on kaivannut puhdistautumista monenlaisestakin muustakin kuonasta. Myös Peikko on vihjaillut lähes viikon päivät, että hänen kämmeniään syyhyää piiskaamisen puutteesta.

Vaikka yhteistä aikaa on nykyään runsain mitoin, tuntuu leikkiajan ottaminen joskus hankalalta. Olemme usein kahdestaan, kun tulemme töistä kotiin, mutta on haastavaa hypätä suoraan työpäivän jälkeen leikkimoodiin. Usein myös iltaan sattuvat kahdenkeskiset hetket ovat sellaisia, että enemmin olemme viime aikoina harrastaneet puolivaniljaista nautiskeluseksiä maustamalla seksin vaikka hyrrällä ja erilaisilla nipistimillä.  Lisäksi huomaan, että uudet roolit toinen toistemme avopuolisoina muuttavat jonkin verran myös dynamiikkaamme. Kun jakaa arjen toisen kanssa sen nousuineen ja laskuineen tasavertaisena kumppanina, vaatii alistuminen selkeästi enemmän. Siirtymä arkiroolista alistuvan mielentilaan ei käy aina helposti.

Eilinen leikki lähti käyntiin pikkuhiljaa. Kävin suihkussa lapsen vielä ollessa kotona. Tein rauhoittavaa rutiininomaista oman itseni hoitamista. Värjäsin hiukset (no vaaleaksi tietenkin…), nypin kulmia, kuorin ihoa. Menin jalkarasvapurkin kanssa Peikon vierelle sohvalle istuskelemaan ja kysyin, että voisiko hän rasvata jalkani. Sain pitkän ja rauhoittavan jalkojen rasvauksen hieronnan kera. Jotta ei menisi liian romanttiseksi, niin samalla kyselin sujuvasti lapselta sanoja ja kielioppia ruotsin kokeeseen. Kun ulko-ovi sulkeutui, ja lapsi lähti harrastuksiinsa, kävi Peikko suihkussa ja siirtyi omaan mielentilaansa.

*****

Kun Peikko tulee suihkusta, kaappaa hän tiukan otteen minusta ja taluttaa makuuhuoneeseen. Keskustelemme ja vitsailemme jotain kevyttä alkuun. Kuten tavallista, minulla on villasukat jalassa. Kysyn, saanko pitää sukat jalassa. Pakko kai sun on. Kylmällä ilmalla leikkimisestä ilman villasukkia ei tule mitään, koska toiminta keskeytyisi heti alkuunsa suonenvedon  tai jalkakrampin takia, joten parempi näin. Makuuhuone on muutenkin kotimme viilein huone, koska kumpikin haluaa nukkua viileässä. Näin kovilla pakkasilla se on sitten oikeasti kylmä, reilusti alle 20 astetta.

Peikko komentaa minut nojaamaan käsilläni sänkyyn. Takapuoleni on hänen käytettävissään. Tiedätkö sä, mitä varten me ollaan tässä? Sulla kun on noita sääntörikkomuksia tilillä aika paljon? Muistatko sä? Kerron, että olen omasta mielestäni ollut enimmäkseen todella, todella kiltti. Vaikka muistan varsin hyvin sääntörikkomukset. Tunnelma on vielä hyvin kevyt, hakeva jopa. Peikko lämmittelee takapuoltani kämmenillä ja floggerilla. Sä olet ollut kiltti, mutta sä olet myös rikkonut sääntöjä. Muistatko sä? Jooh. Lisää iskuja kämmenistä. Peikko kaivaa hyrrän laatikosta. Hyrrä ei inahdakaan ilman johtoa. Sä et ole ladannut tätä? Olen oikeasti hämmästynyt, koska tiedän täysin varmasti, että olen ladannut hyrrän. Kerron asian Peikolle. Vakuuttelen hänelle vielä muutaman otteeseen, että olen varmasti ladannut hyrrän. Peikko ei leikkiessäkään korota koskaan ääntään minulle, mutta nyt hän tekee sen. Nyt sä jätät sen hyrrän mielestäsi, ja keskityt muuhun. Kavahdan ja vetäydyn hetkeksi pois tilanteesta, mutta pääsen pian takaisin oman mielentilaani.

Peikko asettaa uudet nipistimet, raskaat, kylmät, metalliset selkäni päälle. Ja tekee jotain. Lyö ehkä kovemmin floggerilla. Nipistimistä toinen tippuu lattialle. Noi nipistimet eivät sitten enää tipu. Saan todennäköisesti piiskaa, ja yritän pitää itseni liikkumattomana. Onnistun.

Jostain syystä pidän silmiäni kiinni. Tunnen, kuinka Peikko ripustaa raskaat nipistimet nänneihini. Tiukkaan. Ehkä kiristää niitä säädettävistä ruuveista. Tiedän, että Peikko on askarrellut minulle joululahjaksi ostamiinsa painoihin koukkuja kiinnittämistä varten. Tunnen, miten nipistimien paksuihin ja ennestään painaviin lenkkeihin ripustetaan painoja. Peikko tekee sen rauhassa. Antaa rintojeni tottua painon tunteeseen. Inahtelen nautinnosta. Peikko koskettelee rintojani hellästi. Nännejä. Vetää nipistimistä kevyesti.

Saan vuorotellen hyrrää ja sormia, sitten taas piiskaa. Sä pidät sitten huolen, etteivät noi painot osu missään vaiheessa kiinni sänkyyn. Ymmärsitkö sä? Jooh. Tehtävä on melko haastava, koska nipistimet paksuine metallirenkaineen ovat itsessään melko pitkät ja painojen kanssa pituutta tulee lähelle sängynpeittoa. Peikko lisää painoja. Jostain syystä en halua katsoa rintojani, koska ajattelen, että ne näyttävät painojen kanssa hassuilta, joten nautin tuntemuksista. Peikko lisää painoja useaan otteeseen. Paineen tuntu rinnoissa ja nänneissä on miellyttävä, mutta jossain kohtaa alkaa myös kipu.

Tässä kohtaa Peikko kaivaa leluarkusta joululahjaksi saamani lätkän – siis yhden variaation piiskasta. Lätkä on puinen, pingismailan tapainen, siinä on sileä puupinta. Peikko käsittelee sillä takapuoltani ja reisien ulkosyrjiä, jotka ovat kipuherkät. Tuntuu, että kipu nänneissä ja kipu reisissä on yhteensä liikaa. Kulta mulla on nyt liikaa kipua. Se ei kiinnosta mua yhtään, sulla on olemassa sitä varten turvasana. Hengittelen syvään ja yritän rentoutua. Turvasanan sanominen ei ole tässä kohtaa vaihtoehto. Joudun jatkuvasti keskittymään myös siihen, etteivät painot osu sänkyyn. Se tarkoittaa sitä, että joudun joko pyöristämään selkääni tai seisomaan kevyesti varpaillani. Nämä asennot yhdistettynä piiskaan, sormiin ja hyrrään vievät energiaa ja tuntuvat lihaksissa.

Minua puhutellaan taas. Sullahan on ollut noita sääntörikkomuksia. Muistatko sä? Jooh, muistan. No luetteles nyt, mitä sä olet tehnyt. Keräilen itseäni ja yritän vastata selkeästi. Mä olen lukenut töissä blogia ilman lupaa ja lauennut ilman lupaa. Kuinka monta kertaa sä olet lauennut ilman lupaa? Mietin kuumeisesti. Kaksi. Mieti uudelleen. Keskityn ja mietin. Kaksi. Sä olet kulta lauennut kolme kertaa ilman lupaa. Mä haluan, että sä lasket nyt kolme iskua tästä lätkästä. Ja tällä kuitataan vain ne laukeamiset. Ymmärsitkö sä, mitä sun täytyy tehdä. Toistan ohjeet ja kerron, että ymmärsin. Kysyn vielä, että laskenko yhdestä kolmeen vai kolmesta yhteen. Saat itse valita. Ja noi painot eivät sitten missään välissä kosketa sänkyä.

Hengitän syvään ja valmistaudun. En tiedä yhtään, mitä on tulossa, koska minua ei ole aiemmin käsitelty lätkällä. Saan ensimmäisen iskun. Se on kova, mutta kipu ei ole sietämätöntä. Kykenen olemaan paikoillani ja pitämään painot irti sängystä.  Yksi. Toinen isku on kovempi mutta pysyn paikallani. Kaksi. Kolmatta joudun ottamaan pitkään. Kun se tulee, on se lyöntivoimaltaan kova. Vedän vaistomaisesti toisen jalkani ylös lattiasta. Jalka takaisin lattiaan. Keräilen itseäni. Kolme. Saan sanotuksi.

Seuraavaksi saan Peikon käden syvälle sisääni. Hyrrän klitorikselleni. Olen ollut laukeamaisillani piiskauksen aikana jo monta kertaa sormista ja hyrrästä, mutta aina kun olen ollut tulossa, on Peikko lopettanut. Tunnen miten Peikko taittaa kevyesti kätensä sisälläni ja alkaa hieroa g-pistettäni. En laukea koskaan, kun Peikko tekee niin. Tai en ole ihan varma. Tunne on sellainen huumaavan nautittava – kuin minuutteja kestävä pitkä orgasmi ilman varsinaista huippuvaihetta. Alan ejakuloida tapani mukaan lähes välittömästi, kun Peikko käsittelee g-pistettäni. Tunnen, miten kuumaa nestettä valuu ja valuu minusta. Reisiä pitkin, nilkkoihin, lattialle. Ja niihin villasukkiin totta kai. Peikko on päättänyt kastella minut kunnolla. Ejakuloin pitkään ja paljon ja olen täysin omassa maailmassani. On vain polttava kuumuus, lämmöntunne, nautinto. Käytetyksi tuleminen.

Jossain kohtaa Peikko lopettaa. Katso nyt kulta, miten sä olet kastellut. Tämä lattiahan on aivan märkä. Hän pyytää minua hengittämään syvään. Tajuan käskyn tarkoituksen vasta sitten, kun hän ottaa nipistimet pois rinnoistani. Kipusäikeet tavoittavat aivot nopeasti. Vetäydyn sängyn päälle huohottamaan kädet rintojen päällä.

Selällesi. Pääni yrittää ymmärtää käskyjä. Käännyt hitaasti selälleni. Jalat ylös. Ota kiinni polvien takaa. Kiitän jälleen kerran notkeaa selkääni, kun heitän jalat pääni yli ja nappaan polvien takaa kiinni. Jossain kohtaa Peikko on sisälläni, jossain kohtaa hänen sormensa. Tunnen, että orgasmi on lähellä. Saisinko kiltti avata jalat? Ole hyvä. Laukean lopulta Peikon käsille. Laukeamien on aina ejakuloimisen jälkeen vaikeaa – en tiedä miksi. Onko se kuitenkin niin lähellä orgasmia, että keho ja mieli luulevat jo lauenneensa? Nousen puoli-istuvaan asentoon. Peikko puhuu minulle kauniisti ja rauhallisesti. Katsomme toisiamme silmiin. Katso nyt sua raasu, kun sä olet ihan sotkuinen. Sellainen sotkuinen, vinkuva raasu, jolle mä voin tehdä ihan mitä tahansa. Peikko pitää toisella kädellä hiuksistani kiinni ja toisella kädellä hän laittaa minut taas ejakuloimaan. Pyyhkii välillä märkää kättänsä rintoihini, hiuksiini, kasvoihini. Läpsii kasvojani. Välillä hellästi silittäen, välillä tiukasti avokämmenellä.

Makaan taas selälläni. Kuulen, miten Peikko levittää liukuvoidetta. Saan varsidildon sisälleni ja hyrrän omaan käteeni. Peikko leikittelee dildolla. Nai sillä minua välillä nopeammin, välillä hitaammin. Tärisen. Tunnen, miten iso orgasmi lähtee tulemaan. Ehdin juuri ja juuri kysyä lupaa tulla. Ja tulen. Tulen lujaa. Orgasmi vetää minut sikiöasentoon. Samalla tulee myös hillitön itku. Itken lähes huutaen. En tiedä, mikä on orgasmia ja mikä itkua. Makaan kippurassa kuin pieni lapsi. Itken ja itken. Peikko silittelee minua. Hän pakottaa jalkani auki. Ottaa dildon pois sisältäni ja sammuttaa hyrrän. Vetää minut kainaloonsa. Saan itkeä siinä pitkään. Vihdoin itku loppuu ja muuttuu hymyksi. Olen taas kulkenut pitkän matkan ja saanut sisältäni paljon tunteita ulos. Pääni on täysin tyhjä ajatuksista.

Kun olen rauhoittunut, kysyn Peikolta kauniisti, että saisinko muutaman viirun. Viirut tarkoittavat merkitsemistä bastardolla. Peikko empii, koska hänen täytyy lähteä hetkeksi pois luotani leikin jälkeen. Pärjäätkö sä hetken yksin viirujen kanssa? Kyllä mä pärjään. Hän päättää lopulta, että saan pyytämäni viirut. Käskee minut samaan asentoon, mistä leikki alkoikin. Hengitän ja valmistaudun kipuun. Kun isku tulee, salpaa sen hengityksen ja saa minut kiipeämään pieneksi kasaksi sängyn päälle. Piiska osui poikkeuksellisen ylös, herkälle alaselän alueelle, ja lyönti kirvelee pitkään. Kun olen valmis, asettaudun paikalleni seuraavaa iskua varten. Se lyö minut taas kaksinkerroin sängylle. Sä saat kulta näitä ihan niin monta kuin sä haluat. Voisitko lopettaa nyt, kiltti. En kestä tänään enempää.

Leikin lopuksi Peikko nai itselleen orgasmin ja laukeaa sisälleni. Saan käskyn leikkiä vielä vartin itseni kanssa ja luvan yhteen orgasmiin. Sanon, että en tarvitse enää kiitos, olen jo saanut tarpeeksi. Mua ei kulta yhtään kiinnosta. Jos sä oikein keskityt, niin sä saatat laueta vielä kerran. Saan itse valita, miten leikin. Menen dildon kanssa lämpimään suihkuun. Otan kylpyhuoneeseen myös kännykän, johon laitan tunnollisesti hälytyksen vartin päähän. Leikin nautinnollisesti, mutta ilman orgasmia. Käsky tuntuu kuitenkin hyvälle korvien välissä.

Ennen nukkumaanmenoa puramme vielä leikkiä. Minua itkettää taas. Kerron Peikolle, että minusta tuntui pahalta, kun hän korotti ääntänsä. Keskustelemme siitä, että kyseessä oli leikkiin kuuluva elementti. Jonka minä luonnollisesti ymmärrän. Peikko tietään kuitenkin, että olen täysin allerginen huutamiselle ja äänen korottamiselle. Minulle on pienenä huudettu niin paljon isäni toimesta, että huutaminen laukaisee minussa lähes aina itku-ja ahdistusreaktion.

Käperryn Peikon selkää vasten nukkumaan. Siinä on minun paikkani.

Peikon kasvot: Minusta Dominoivan ei tarvitse koskaan korottaa ääntä saadakseen jonkun asian perille tai tehdyksi. Lisäksi omalta kohdaltani olen kuullut tässä elämässä niin paljon huutoa, että olen sille melko allerginen itsekin. Tilanne, jossa komensin kovaäänisesti blondiani oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että blondi otti sen huutona ja minä taas en. Tiedän blondin jäävän helposti jumiin omiin ajatuksiinsa, tilanteisiin tai jopa wc:n siivoukseen. Omaan korvaani särähti, kun huomasin hänen alkavan pohtia lataamatonta hyrrää ja minusta sen hetki ei ollut silloin ja tein asian kerralla selväksi. Hakemista hakemista...

tiistai 17. joulukuuta 2013

"Potilassuhde" syvenee

En tiedä voinko enää puhua "potilassuhteesta" kertoessani Ilkasta ja Aavasta ;-). Istuimme lauantaina nelistään alasti (hyvä Aava, uskalsit) paljussa lumisateessa ja paransimme maailmaa roppakaupalla. Jossain vaiheessa iltaa Aava kysyi: mitä huomenna tapahtuu Tetriksen kanssa? Te lukijat, jotka ette hoksaa mistä nyt on kyse, kurkatkaa täältä. Vastasin, etten enää tee mitään sessiokäsikirjoituksia, koska ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu. Mieluummin pidän hauskaa ja annan flown ja tilanteen viedä.

Sunnuntaina ovikelloni soi, ja Ilkka tuli kylään. Ehdimme vaihtaa vain muutaman sanan ennen kuin kello soi jo uudestaan, ja Herra Huu ja Tetris saapuivat. Muutamat iloiset tervehdykset eteisessä jonka jälkeen ohjasin Tetriksen makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Herra Huu ja Ilkka esittäytyivät, ja juttelimme rentoja Tetriksen valmistautuessa. Hetken päästä Tetris olikin jo kädet sidottuina kattokoukussa, silmät peitettyinä ja jalat levittimessä edessämme.

En halua kertoa yksityiskohtaisesti, mitä leikissämme tapahtui, sillä mieluusti säästän sen Tetrikselle hänen omaan blogiinsa (toivottavasti päivitys tulee). Mieluusti silti kerron muutaman omakohtaisen kohokohdan ja tunnelman.

Aluksi olin hieman jännittynyt yleisöstä, ja niin taisivat olla kaikki. Ilkka otti tuolin olohuoneesta ja tuli istumaan lähemmäs. Nappasin aivan aluksi takaapäin tiukan otteen Tetriksen rinnoista ja kysyin "onko kaikki hyvin?". Tetris kuiskasi vastauksen: "minua pelottaa, että pystynkö rentoutumaan." Myöhemmin leikin loputtua, peppu punaisena ja viiruilla, rinnat hellinä, "pillu muussina" (Tetriksen omin sanoin), toistakymmentä orgasmia saaneena (joista viimeiset muutamat pakotettuina), taputtelin hänen poskeaan ja sanoin "Hyvä tyttö. Kiva, että pystyit rentoutumaan".

Piiskailin floggerilla Tetriksen peppua hyrrä työnnettynä hänen pikkareisiinsa. Tetris kiemurteli orgasmin partaalla, ja kun hän kysyi lupaa laueta, käskin hänen kysyä luvan Ilkalta, joka istui hänen lähellään. Tetris hiljeni, mutta sai lopulta sanotuksi, ettei halua kysyä lupaa Ilkalta, koska Ilkka ei osallistu leikkiin. Hetken pohdin, mitä tehdä. Tiesin, että varmastikin saisin Tetriksen kysymään lupaa vaikka saunatontulta, mutta pidin hänen mielipiteestään, koska se kertoi minulle, kuinka paljon hän arvostaa itseään. Kaiken lisäksi hänen vastauksensa oli relevantti. Niinpä pyysinkin Ilkan ottamaan hyrrästä kiinni. Ja niin Tetris pääsi oikeutetusti kysymään lupaa. Hymyilin kun Ilkka vastasi jotenkin näin "Niin... Minähän olen sellainen mies joka tällaisissa tilanteissa sanoo..."

Tetris tulee varmaan jatkossa joko vihaamaan tai sitten rakastamaan ketjullisia butterfly- nänninipistimiä. Tällaiset nipistimet tiukasti nänneissään tehtävänään pitää nipistimien välissä oleva ketju suussaan orgasmin loppuun asti, Tetris taisteli urheasti, kun sormetin häntä rajusti Herran Huun piiskatessa. Seurauksena monta keskeytettyä orgasmia, sillä hieman ennen h-hetkeä suusta kuului aina se ylimääräinen "huoh". Ensiksi tätä harjoiteltiin seisten, mutta useamman keskeytyksen ja turhautumisen jälkeen siirryimme makuuasentoon. Tetris yritti kovasti, kiemurteli, rimpuili ja turhautui, kun ketju tippui ja orgasmi vietiin nenän edestä. Lopulta Tetris pyysi lopettamaan ja turhautuneena tirautti muutaman kyynelen. Siirryin hänen kasvojen viereen, tsemppasin, rohkaisin ja kannustin. Kiltisti hän otti ketjun suuhunsa ja koetimme vielä kerran. Kannustin "muista suu!" huudoin, ja kuin ihmeen kaupalla hän lopulta onnistui ja palkkio värisytti hänen kehoaan. Ilkka jälkeenpäin kommentoi, että minua oikein jännitti onnistuisiko Tetris. Hyvä tyttö.

Lopputekstien häämöttäessä Tetris pyysi saisiko vielä piiskaa. Urhea tyttö oli palkkionsa ansainnut. "Pidätkö viiruista?", kysyin ja sain myöntyvän vastauksen. Kaivoin Bastardon esiin. Laitoin vielä hyrrän hänen jalkojen väliin ja kerroin, että kun hän laukeaa meille vielä kerran, saa hän palkinnoksi viirut. Hän tulee hetken päästä kiltisti, tosin hänen paikkansa ovat niin hellänä, että pienikin kosketus saa Tetriksen kiemurtelemaan ja anelemaan armoa. Herra Huu haluaa kuitenkin leikkiä hyrrällä. Niinpä istahdan Tetriksen päällä, jotta hän pysyy paikoillaan ja annan lupaamani viirut.

Peittelen Tetriksen peiton alle ja silittelen häntä hetken. Tarkistan, että kaikki on ok ja kerron saattavani Ilkan autolleen. Vaihdamme muutaman sanan matkalla autolle. Ilkka kertoo saaneensa monia vinkkejä lähinnä asennepuolella. Toteamme molemmat olevamme tyytyväisiä päivän saldoon.

Palatessani sisälle juomme kahvit ja juttelemme leppoisia. Vähän leikistä, vähän joulusta, vähän Ilkasta ja Aavasta. Ovella vielä halaan Tetristä ja kehun häntä mahtavasta suorituksesta.

Vaihdamme Ilkan ja Aavan kanssa viestejä illan aikana. Molemmat tuntuvat olevan innoissaan ja hyvällä mielin. Toivotut joululahjat ovat saaneet väistyä uusien lelujen tieltä. Tekstaan illalla Tetrikselle ja kysyn hänen vointiaan. Hän vastaa olevansa hyvillä mielin, ja että käsittely oli kova mutta upea. Tetris kyselee vielä miten Blondi otti tämän kaiken. Hän otti sen upeasti ja osasi nauttia siitä, että sain käsitellä masokistia. Win-win.

*****

Blondi: Olin itse alusta asti innoissani tästä leikkiasetelmasta ja sen sisältämästä oppipoika-asetelmasta. Olemme minä, Tetris ja Peikko jo aiemminkin pyöritelleen ajatusta jostain keskinäisestä jutusta, ja tämä oli oiva paikka toteuttaa se. Lisäksi uusi tuttavapariskuntamme on hyvin sympaattinen ja halukas oppimaan, joten oikeastaan kaikki osaset osuivat paikoilleen. Lisäksi tiesin, että Peikko oli halukas leikkimään masokistiksi itseään mieltävän henkilön kanssa, ja tässä oli myös mahdollisuus sen halun toteuttamiseen.

Olimme etukäteen käyneet keskinäiset rajamme läpi. Peikko leikkisi housut jalassa, ei suuseksiä. Muita rajoja ei asetettu. Lisäksi sovimme, että jos käytetään meidän leluja penetroinnissa, niin kondomin kanssa.

En jännittänyt itse tulevaa, enkä jaksanut huolehtia, mitä tunteita leikki minussa aiheuttaa. Tämähän oli oikeasti ensimmäinen kerta suhteemme aikana, kun Peikko leikki jonkun muun kuin minun kanssani bileleikit poislukien. Olemme kuitenkin puhuneet rajoista ja toisten kanssa leikkimisestä niin paljon, että en juuri miettinyt asiaa sen jälkeen, kun asiasta oli sovittu.

Mikä sitten oli se minun roolini tässä leikissä? Viedä lapsi pois jaloista. Että terveiset vaan kaikille Ikeasta :). Ai niin, en mä muuten edes syö niitä lihapullia...

*****

Peikon jälkikirjoitus, ote chatista seuraavana päivänä:

Aava: Arvaas mitä? Ilkka on muuttunut MIES! JIIIHAAA!
Peikko: Äkkiäpä se tapahtui. Kerros?
Aava: Lähdettiin kauppaan, ja Ilkka ilmoitti autossa, että haluaa minun runkkaavan ja tulevan ennen prismaa (kuinka romanttista. Kiltti Aava teki työtä käskettyä. Mutta ohiajajat häiritsivät, tilanne häiritsi, kiire häiritsi, ja Ilkka pysähtyi pysäkille ja sen jälken tuijottaminen häiritsi a lot. MUTTA ILKKA EI ANTANUT PERIKSI!
Peikko: Kuulostaa hyvältä.
Aava: Ja kun aikaa oli kulunut 50min Aava tuli :). Mieti… huh huh.
Peikko: Mahtavaa
Aava: Ja Ilkka vaan totesi, että me odotetaan tässä vaikka aamuun asti.
Peikko: Voi Aava raukkaa
Aava: Ja musta alkoi tuntua et me oikeesti ei lähdetä ennen.
Peikko: Ja se tais tuntua hyvälle?
Aava: Jep. Aava hyppi melkein tasajalkaa koko kauppareissun ajan ja hoki n. 30 kertaa Ilkalle: Mä NIIN rakastan sua. Ja Ilkka hymyili.