Blondi: Meidän lelut

Tetriksen ja Pihlan innoittamana tartuinpa minäkin välinepaljasteluun. Meillä pervoleluja säilytetään Peikon Antiikkimessuilta ostamassa vanhassa puisessa arkussa. Arkku on makuuhuoneessa paraatipaikalla sisustusesineenä.

The Arkku

Lapsia, sekä kotona asuvaa että kyläileviä kiinnostaa aina silloin tällöin arkun sisältö. Pienille lapsille on helppo selittää, että arkun avain on kadonnut ja kukaan ei tiedä, missä se on. Että tämä on tällainen aarrearkku.

Peikon tytöt ovat vuorotelleen ihmetelleet arkkua ja halunneet nähdä sen sisältöä etenkin siinä kohtaa, kun arkkuun hankittiin lukko. Tämä siis ennen parisuhdettamme. Nyt uteluita ei enää tule, ja uskon, että kotona asuva teini-ikäinen lapsi hahmottaa, että arkussa on aikuisten juttuja ja sillä selvä.

Arkku kätkee sisäänsä monenlaista härpäkettä. Osa on yhteisiä leikkejämme varten, osa taas muita leikkejä. Yhteiselomme aikana arkun sisältö on vähitellen hioutunut vastaamaan meidän molempien tarpeita. Olemme siivonneet arkusta pois kaikki huonolaatuiset lelut ja panostaneet sen sijaan laatun. Ja mustaan väriin :). Peikko ei siedä arkisten esineiden käyttämistä pervoleluina, joten meillä kaikenlaiset paistinlastat ja muut Ikea-välineet loistavat poissaolollaan.

Sisältöä

Meistä kumpikaan ei tunnustaudu välineurheilijaksi, ja suurin osa arkun leluista onkin melko vähäisellä käytöllä. On kuitenkin mukava tietää, että välineitä on moneen tarpeeseen. Ison osan arkun tilasta vievät Peikon askartelemat massiiviset floggerit, jotka nostin kuvausta varten lattialle.

Peikon lempivälineitä

Niin, mitä välineitä meillä sitten oikeasti käytetään? Arkena käytössä on ehdottomasti eniten hyrrä. Ja dildot. Piiskaamiseen floggeri ja rottinki. Sitomiseen nopeakäyttöiset tarroilla varustetut käsi- ja nilkkakahleet, joissa on pitkät remmit erilaisia kiinnityksiä varten.

Näitä meillä eniten käytetään

Nukumme futonilla. Futonin runkoon on sisäpuolelle porattu D-lenkkejä kiinnityksiä varten. Katosta löytyy koukku, jonka kiinnityksestä olen kirjoittanut aiemmin. Erilaiset huonekalut ovat käytössä luovasti, viimeisenpänä innovaationa olohuoneen iso sohvapöytä nurinpäin käännettynä. Pervoilla voi lähes täysin ilman välineitä, mutta muutama ajatuksella valittu väline tekee siitä nautittavampaa. Kummallekin osapuolelle.

Blondi: Normipäivä

Kahdenkeskinen aika on viime aikoina ollut Peikon kanssa kortilla. Lapsen harrastukset ovat olleet pari viikkoa tauolla, lisäksi minun ja Peikon menot ovat menneet sen verran ristiin, että leikkimiselle ei ole ollut aikaa. Huomaan yhä vahvemmin, että miten käytetyksi tuleminen on minulle todella perustavanlaatuinen tarve, josta on vaikea tinkiä ja jota ilman on vaikea elää. Nyt kun sen makuun on päässyt – 40 vuotta elämästäni sujui toki ilman sitä. Jos en saa seinille heittelyä säännöllisesti, oloni on irtonainen ja hajanainen. Alan kontrolloida pikkuasioita ympärilläni normaalia enemmän, lisäksi kontrolloin itseäni tavallisessa seksissä, koska en uskalla päästää irti. En ennen kuin kontrolli otetaan minulta pois.

Olemme puhuneet asiasta Peikon kanssa. Kuten myös siitä, että kahdenkeskisen ajan ottamiseen täytyy panostaa. Monesti kahdenkeskinen aikamme on sitä, kun istumme iltaa ystäväporukalla tai olemme pervoriennoissa. Jolloin kyse ei ole kahdenkeskisestä ajasta. Onneksi yhteistä aikaa on nykyään kuitenkin paljon enemmän kuin aiemmin erillämme asuessamme, joten en kauheasti kipuile sen suhteen. Olemme paljon yhdessä, ja Peikko tasapainottaa minua pelkällä läsnäolollaan. Myös kolmisin vietetty aika on kivaa, samoin myös lapsen kanssa kahden kesken vietetty. Erilaista, mutta kivaa.

Yllättävä rako leikkihetkelle ilmaantui, kun Peikko piti töistä etäpäivän työstääkseen ja lukeakseen kirjallisia töitä. Sovimme, että poikkean kotiin lounaalla ja katsotaan mitä tapahtuu. Noh, kyllä sen jo etukäteen tiesi, mitä tapahtuu. Peikko on kertonut, että hänen piiskakättään on syyhyttänyt jo pidemmän aikaa. Minä olen taas puolestani kaivannut sotkuista, äänekästä seksiä – käyttämistä, ottamista, alistetuksi tulemista. Työpäiväni alkoi kokouksella, joka meni ihan mallikkaasti. Olin aktiivinen, toin hyvin esiin näkemyksiäni ja ajatus pysyi kasassa. Kuitenkin pyöräillessäni muutaman kilometrin matkan kotiin, huomaan olevani aivan märkä jo astuessani pyörän satulaan.

*****

Tunnen, miten sydän hakkaa kun avaan oven. Sanailemme Peikon kanssa kevyesti päiväkahvihetkestämme. Huomaan, että leluarkku on valmiiksi auki, ja saan käskyn riisua vaatteet. Peikko käskee minua laittamaan käsi- ja jalkakahleet paikoilleen ja kaivaa köysinipun laatikosta. Kuittailen jotain siitä, että kahleiden kiinnitys ei ole minun työtäni. Täällähän ollaan niin sanavalmiita tänään. Peikko nostaa käteni ylös ja ripustaa minut kattokoukkuun niin kireälle, että minulla ei ole mahdollisuutta suojata itseäni käsillä mitenkään. Saan käskyn valita sängyn päällä olevista uusista, itse askarrelluista hapsupiiskoista kaksi. Toisen rintoja varten, toisen vartaloa varten. Kerron, että en halua. Peikko kaivaa bastardon arkusta, joten päätän totella. Osoitan Peikolle jalallani kahta piiskaa. Toista pienempää rinnoille, toista isompaa muuhun käyttöön. Peikko käsittelee rintojani kohtuullisen nätisti, mutta vartaloni saa kipeästi kyytiä. Jossain kohtaa pyydän, että ei kiltti niin kovaa. Sanomallani ei ole tietenkään mitään vaikutusta. Kipu on sen verran kova, että huomaan itkeväni, hiljentyväni ja käpertyväni sisäänpäin.

Käteni irrotetaan köysistä. Saan venytellä puutuneita käsiä hetken, kunnes Peikko komentaa minut polville lattialle. Peikko nai minua syvälle suuhun. Pitää päästäni tiukasti kiinni. Noin, laitapa ne huulet kiinni sieltä juuresta. Juuri noin. Paljon parempi. Käännän katseeni ylöspäin ja katselen Peikkoa mitään näkemättömin silmin. Katso nyt sua, sä olet ihan kuolassa. Tahmainen. Tuollaisenako sä menet takaisin töihin? Keskitypä nyt siihen imemiseen äläkä mun silmiin. Olisiko kiva, jos mä nyt laukeaisin sun kasvoille? Nyökkään. Noh, ehkä sä saat sitä vielä joskus. Välillä vetäydyn irti haukkoakseni happea. Peikko lyö minua kovaa kasvoille. Kovempaa kuin pitkään aikaan. Hieroo kuolaa kasvoihini ja hiuksiini.

Saan käskyn siirtyä sängylle selälleni. Nostapa peppu ylös. Kiepautan jalat pään yli. Saan tyynyn takapuoleni alle. Jalat uudelleen ylös. Tunnen kylmän liukuvoiteen, ja saan tapin peppuuni. Sen suurimman. Täällä ei ole pitkään aikaan käytykään kunnolla. Rentoudu ja hengitä ihan rauhassa. Teen työtä käskettyä. Lopulta tappi asettuu kauniisti paikoilleen. Peikko työntyy sisälleni ja laittaa hyrrän klitorikselleni. Laukean välittömästi – saan siihen luvan. Peikko tietää, miten herkillä olen, ja että kestä pitkään. Hän työstää minua lujaa sormillaan. Kääntää kämmenensä ja sormensa kuperaksi ja hieroo g-pistettäni. Tunne on sanoinkuvaamattoman ihana ja lämmin, ejakuloin tyynyn märäksi. Nousen puoli-istuvaan asentoon ja näen, miten neste roiskuu minusta Peikon käden tahtiin. Peikko lopettaa, roiskii nesteet kädestään päälleni ja kasvoilleni. Sotkuinen tyttö. 

Lopuksi Peikon naidessa minua, hän kysyy, että haluanko hänen laukeavan rinnoilleni. Haluan, kiltti haluan. Se tarkoittaa sitten sitä, että sä  menet sotkuisena takaisin töihin. Olemme aiemmin puhuneet paljon siitä, että pervoilu ja työ pidetään erillään, niitä ei sotketa toisiinsa. Joten siksi asiaa kysytään minulta. Sä saat pestä kasvot, et muuta. Mietin hetken. Mä haluan, että sä laukeat mun rinnoille. Sitten sä sanot, että sä haluat mennä sotkuisena töihin. Keräilen itseäni pitkältä tuntuvan ajan. Jos mä ehdin nyt laueta sun sisälle, niin se on sitten voi voi. Sitten sulta jää sotkut saamatta. Haluaisin mennä sotkuisena töihin. Kiltti. Saan sanottua lauseen mallikkaasti loppuun asti.

Peikko vetäytyy sisältäni ja tulee pääni taakse seisomaan. Hän runkkaa itselleen kiihottavasti orgasmin minun katsellessa alhaaltapäin. Peikko laukeaa kauniisti kaulalleni, rinnoilleni. Levittää kaiken sperman kasvoilleni, hiuksiini, vartalolleni. Nyt sä olet sotkuinen tyttö. Messy. Ihan tahmea ja sotkuinen. Saan myös tehtävän. Seuraavaksi kun minä ja lapsi olemme poissa kotona ja sä olet yksin niin sä leikit itsellesi yhden orgasmin. Riippumatta siitä, tekeekö sun mieli. Ja raportoit siitä mulle tekstarilla. Ohje toistetaan pyynnöstäni vielä myöhemmin, koska en muista kuulemaani. Kysyn vielä tehtävään tarkennusta. Entä jos mulla on silloin migreeni? Kipeänä ei tietenkään tarvitse, minulle tarkennetaan.

*****

Käyn pesemässä kasvoni. Onneksi en ripsiväriä lukuun ottamatta meikkaa, ja sekin on aina vedenkestävää. Joten kasvot näyttävät ihan normaaleilta punaisia poskia lukuun ottamatta. Hiuksiini ja vartalooni en koske. Niissä on kuolaa, ejakuloimaani nestettä sekä Peikon spermaa. Hiukseni ovat niin ultralyhyet tällä hetkellä, että laitan ne vahalla pystyyn, joten ne ovat aina siistit. Nytkin. Mieleeni nousee kohtaus elokuvasta Sekaisin Marista, jossa Cameron Diaz levittää hiuksiinsa sattuman kautta spermaa geelin sijaan. Tai jotain sinne päin. Naurattaa. Tuleepa tämäkin testattua käytännössä. Vedän työvaatteet takaisin päälle. Syön pari voileipää mitään maistamatta. Peikko naureskelee minulle. Yritä nyt muistaa pureskella välillä. Sulla on niiiiin saaneen näköiset silmät. Kokoan itseni ja pyöräilen takaisin töihin. Ruokatunti venähti vähän pidemmäksi kuin normaalisti, mutta onneksi on ylitöitä sisällä josta ottaa. Töissä teen työkaverini kanssa tehokkaasti suunnittelua ja suuntaan vielä iltapäiväksi kokoukseen. Olen yllättävän fokusoitunut, ehkä jopa ylikierroksilla. Vuorovaikutustyylini on muutenkin aktiivinen, joten todennäköisesti kukaan ei huomaa mitään poikkeavaa. Olen jatkuvasti intensiivisen tietoinen siitä, mitä hiuksissani ja vartalossani on. Yritän haistella itseäni ja totean, että kuivuneet eritteet eivät tuoksu miltään. Ehkä häivähdys Peikkoa silloin tällöin, välillä häivähdys seksiä.

*****

Kun tulen töistä kotiin, Peikko ja lapsi ovat jo kotona. Saan iloisen tervehdyksen ja kysymyksen, miten päiväni sujui. Peikko kyseli, missä olin käynyt syömässä ja oliko hyvä työpäivä. Ihan normi, kuittaan takaisin. Ei mitään erityistä. Saan Peikolta vielä tehtäväksi siivota keittiötä. Olemme puhuneet paljon erilaisista tehtävistä, joilla alistumistani voisi vahvistaa ja joita voisin tehdä meditatiivisesti, läsnä ollen. Olen kertonut Peikolle, että esim. joku siivousjuttu voisi olla mieltäni rauhoittava. Ei tylsää perussiivousta, jota en voi sietää, vaan jotain pientä, keskittymistä vaativaa hankaamista, josta nautin ja johon saan keskittyä. Hellan nappuloihin keskittyminen, kahvinkeittimen pesu, roskiskaapin kuuraus, tiskialtaan kiillotus, mikron puhdistaminen, kaakeleiden pesu…

Muuten on selvää, että siivoamme normaalisti kaikki kolme yhdessä, ja huolehdimme yhdessä, että asunto on siisti. Minä katson näin aluksi vielä päältä, ohjailen ja neuvon. Neuroottinen kun olen. Toisten puolesta en kuitenkaan tee. Peikon lapsi on luonnostaan siisti ja tarkka, Peikko sitten taas kaikkea muuta… Olemme kumpikin samaa mieltä, että alistumiseen ei saa liittyä toisten jälkien korjailua tai yhteisiä siivoustehtäviä, vaan jotain muuta. Ylimääräistä. Niinpä Peikon lähdettyä harrastuksiin kuuraan keittiön puhtaaksi. Ajatuksella. En lattiasta kattoon itseäni uuvuttaen, mutta pieniä juttuja. Minulle merkityksellisiä. Tällä kertaa erityisen merkityksellisiä.

Peikon lapsi ilmoitti alkuillasta lähtevänsä lenkille. Samalla kun ovi painui kiinni, hoidin toisenkin tehtäväni pois alta. Laukesin nopeasti ja holtittomasti ja raportoin Peikolle sovitusti tehtävän suorittamisesta. Hyvä raasu. Hyvin toimittu. Että sellainen normipäivä! Ja mulla mitään sotkemisfetissiä ole...

Blondi: Pilviä katossa

Olemme pitkään jutelleet Peikon kanssa siitä, että olisi kiva saada koukku kattooni leikkimistä varten. Olen pohdiskellut ja miettinyt asiaa. Peikko on vitsaillut, että mahtaako luonteeni ja asuntoni fengshui kestää sitä, että puukattoon porataan isohko reikä. Päätimme kokeilla ja ottaa riskin.

Asun vanhassa talossa, jonka alkuperäinen betonikatto on päällystetty puupaneelilla jonkun entisen asukkaan toimesta. Paneeli katossa aiheuttaa itsessään ongelmia poraamiselle. Miten helppoa olisi vain porata reikä suoraan kattoon. En tajua rakentamisesta juuri mitään, mutta tiedän mitä koolaus tarkoittaa. Meistä kumpikaan ei tiennyt, miten koolaus paneelin alla on tehty. Minkä verran paneelin ja betonikaton välissä on tyhjää. Miten koolaukset katossa kulkevat. Paneelissa ei ole nauloja, joista koolausten paikat olisi voinut päätellä. Lisäksi vanhoja rakenteita poratessa on aina vähän tuurista kiinni, että ottaako poran terä kiinni betonin raudoitukseen vai meneekö terä ensimmäisellä yrittämällä sinne minne sen pitääkin.

Päivä 1, tiistai

Ruuvasimme ensin kattolampun irti. Sieltä paljastui pieni reikä. Reiästä näki kuitenkin, että katon ja paneelin välissä on noin 5 cm tyhjää tilaa. Seuraavaksi metallinen mittanauha reiästä sisälle ja sen liikuttelua edestakaisin, jotta koolausten paikat saadaan selville. Peikko arveli, että onnistui laskemaan koolausten paikat oikein.

Merkitsimme koukun paikan kattoon. Poraan oli ostettu valmiiksi pyöreä terä (Tähän Peikko kommentoi, että onko muunlaisiakin teriä olemassa. Haa haa. Mutta siis sellainen pyöreä terä, jolla saa puusta kauniita pyöreitä kappaleita porattua pois). Peikko aloitti poraamisen pienimmällä mahdollisemmalla terällä, jotta kattopaneelista tuhoutuisi mahdollisimman pieni pala. Paneelin reikä tuli porattua menestyksekkäästi eikä näyttänyt kovin pahalta silmissäni. Seuraavaksi oli aika vaihtaa poraan normaali terä ja aloittaa varsinainen betonikaton poraus.

Ja minä inhoan poraamista. Inhoan ääntä, jota porakone pitää. Inhoan sitä, kun poranterä rikkoo pysyvästi kauniita pintoja. Ja inhoan pölyä, jota poraamisesta tulee. Koska porattavana oli sekä puuta että betonia, oli makuuhuone täynnä sekä puu- että betonipölyä. Hengitin syvään, yritin kestää ja toivoa, että poran terä ei osuisi raudoitukseen.

Betonikaton poraaminen lähti nätisti käyntiin. Kunnes… Poran terä osui katon raudoitukseen. Totta kai. Kattopaneelistani puuttui pyöreä n. 2 cm halkaisijaltaan oleva palanen. Turhaan. Jos halusin saada koukun kattooni, vuorossa olisi vielä toisen reiän tekeminen. Ilman, että taaskaan tiedettäisiin, osuisiko poranterä raudoitukseen. Laskimme, että jos poraamme läheltä jo porattua reikää, ei raudoitus voi olla aivan vieressä. Toinen kierros ensin puupölyä ja sitten betonipölyä. Ja tällä kertaa terä upposi riittävän syvälle betoniin.

Seuraava ongelma. Koska koukku täytyy kiinnittää paikalla jakoavaimella, niin mistä löytää avain, joka mahtuu kattojen väliin pienestä reiästä. Ja mahtumisen lisäksi sillä jakoavaimella pitäisi vielä pystyä kiristämään jotain. Täytyykö jakoavaimessa olla taitettu varsi, jonkunlainen vipuvarsi vai millainen sen täytyy olla? Yritin leikkiä reipasta, ja olla niin kuin katossa ei olisi mitään, mikä ei sinne kuulu. Eli 2 kpl reikiä. Peikko lupasi kysyä työpaikkansa teknisiltä ihmisiltä, miten koukun saisi kiristettyä paikoilleen.

Päivä 2, perjantai

Kahden päivän maailmalopun meiningin, itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen tapasimme Peikon kanssa kaupungilla. Peikko kertoi innoissaan, miten koukun saisi kiristettyä muutamalla kätevällä kikalla. Kävimme Claes Ohlsonilla shoppailemassa sopivan jakoavaimen sekä sulkurenkaan varsinaiseen koukkuun. Sulkurenkaasta köydet tai muut kiinnittimet saisi kätevästi ja nopeasti roikkumaan käyttöä varten. Löysin kaupasta lisäksi kauniin valkoisen pilven, joka oli kai alun perin jonkinmoinen lasten naulakonnuppi. Päässäni syntyi idea, että peittäisin pilvellä katossani olevan ylimääräisen reiän.

Asentelin pilven peittämään katon pahoinpitelyn ja oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä vähän valkoista maalia peittämään poraamisesta tulleen puunvärisen alueen paneelissa ja pyöröterän tekemän mustan jäljen. Minäkö tarkka? Hah. Maalaus jäi pensselien ja maalin puutteessa vielä tekemättä, mutta tiedän, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Päivä 3, lauantai

Peikko tuli asentelemaan koukun valmiiksi. Naps naps, koukku vasaralla sisälle. Mutta koukku ei menekään sille porattuun reikään. Käyttämämme poranterä on liian pieni. Peikko huomaa, että alan olla melkoisen epätoivoinen. Onneksi kello on vielä sen verran vähän, että sopivankokoisen poranterän saa haettua kaupasta. Peikko polkee kaupungille. Minä hengittelen syvään ja yritän vakuuttaa itselleni, että kaikki menee hyvin. Maailma ei kaadu muutamaan reikään katossa. Kai? Eihän?

Peikko tulee kaupungilta. Vielä kerran. Lisää poraamista ja pölyä. Ja sitten koukun paikoilleen kiristys. Joka onnistui aivan nappiin!

Sanoin Peikolle, että haluan siivota makuuhuoneen rauhassa. Imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa puhtaat petivaatteet pölyisten tilalle. Tuulettaa. Pölyinen Peikko lähti suihkuun, ja minä jäin siivoamaan. Vetelen makuuhuoneeseen ekopesuaineella appelsiinin ja laventelin tuoksua.

Toteamme kumpikin hymyssä suin, että hieno tuli. Koukku, josta olemme pitkään haaveilleet. Koukku tarjoaa monenlaisia lisämahdollisuuksia leikkiin. Lisämahdollisuuksia tuli testattua vielä samana iltapäivänä. Hellittelimme sohvalla ja nautimme läheisyydestä. Tunsin pian, miten Peikon käsi hakeutui silittämään kasvojani. Aloin vajota. Kuulin Peikon sanovan. Uhkaavan. Lupaavan. Että saisin tällä kertaa poikkeuksellisen kovaa käsittelyä. Seuraavaksi roikuinkin jo kattokoukussa kädet pään yli sidottuna. Peikko nautiskeli, kun en päässyt mihinkään karkuun enkä pystynyt suojaamaan käsillä itseäni. Olin kokonaan käytettävissä. Päästä varpaisiin. Yritin pyöriä, vääntyä ja käännellä. Turhaan. Jossain vaiheessa päädyin koukusta nätisti sidottuna pakettina sängylle. Ja leikki jatkui. Sillä seurauksella, että olo on tätä kirjoittaessa melko lailla katujyrän alle jäänyt.

Peikko vitsailee ja kyselee, että miten aion selittää koukun katossa perheelleni ja ystävilleni. En usko, että kukaan tulee siitä kovinkaan paljon kyselemään. Koukku on makuuhuoneessa, jossa kylässä kävijät eivät juuri oleile. Lähipiirini tietään harrastuksestani, joten he eivät asiaa ihmettele. Muille voin syöttää tarvittaessa pajunköyttä kukka-amppelista tai nyrkkeilysäkistä. Koukku olisi helppo naamioida, mutta minua ei oikeastaan kiinnosta. Se muistuttaa mukavasti arjessani siitä, kuka ja mikä minä olen.

PS. Tunnen tällä hetkellä hieman huonoa omaatuntoa siitä, että tuotan blogiin tekstejä melkoisella tahdilla. Niin paljon, että niitä on aina useampi odottamassa. Etenkin kun Peikkoa ei kirjoituta tällä hetkellä. Hänellä on paljon aiheita ja tekstiaihioita muhimassa, mutta inspiraatio antaa odottaa itseään. Ajattelen hyvin vahvasti, että blogi on Peikon, koska hän on aloittanut sen. Ja nyt minä omin sen teksteilläni. Peikko kuitenkin vakuuttelee, että huoleni on turhaa. Hän pitää siitä, että jäsennän maailmaa kirjoittamalla, ja rohkaisee minua kirjoittamaan niin paljon kuin ikinä haluan. Kiitos Peikko-kulta!

Uuden huonekalun testausta

Olen muutaman (nuoren) naisen loukossa. Välillä tuntuu että yhtälö on mahdoton. Miten pitää kaikki tyytyväisinä ja pysyä siinä virrassa vielä itsekkin aidosti onnellisena. Periaatteessa pidän siitä että naruja on vedetty moneen suuntaan, mutta rajansa kaikella. Nyt aikaani ja läsnäoloani kaipaa useampi taho, tosin eritavalla kukin. Olen yrittänyt järjestellä asioita parhaani mukaan, mutta aina ei vaan voi miellyttää kaikkia. Tai kenties voi mutta silloin omat suunpielet osoittavat varpaisiin. Silti en oikeasti valita sillä elämässäni on juuri nyt ne asiat mithä haluankin.  

Blondi yllätti jälleen positiivisesti. Tällä kertaa todella lämpimästi. Luulempa jopa että hän ei täysin ymmärrä kuinka paljon tämä ele minua miellytti. Blondille koti on turvapaikka. Avara, rauhallinen, pelkistetty josta kuitenkin löytyy kaikki mitä hän tarvitsee. Hän selvästi viihtyy kotonaan ja pitää siitä että asunto on hänen näköisensä. Hän sanoo useasti nauttivansa kotiin saapumisestaan. Hänen maailmansa on paikoillaan kotona. Minäkin pidän hänen asunnostaan edellä mainituista syistä. Yhdessä olemme tosin miettineet miten saisimme kauniiseen kattopaneelin sopivan reiän josta voisimme porata reiän betonikattoon ja kiinnittää ankkurilla sinne koukun. Ehkäpä se pieni koukku sopisi Blondin Feng Shuihin. Mutta taikaisin siihen eleeseen. Blondi kertoi löytäneensä mukavan 50-luvun vuodesohvan, joka tyylillisesti olisi hyvin sopiva hänen kirjastohuoneeseensa ja tarpeeksi pitkä minun jälkikasvun siinä nukkua. Blondi tietää kuinka paljon mietin jälkikasvuani ja että teen paljon töitä sen eteen että arjessani olisi hyvä olla. Se että nyt heillä olisi tarvittaessa oma huone myös blondin luona on iso asia minulle. Nyt tämän pienen hankinnan myötä olisimme jälleen askeleen lähempänä yhteistä helpompaa arkea.

Hakiessamme sohvaa en, ihme kyllä, miettinyt sen pervo-ominaisuuksia. Olin kyllä ihastunut sen kuntoon, tyyliin ja hienoon yksinkertaiseen systeemiin josta pienestä sohvasta saadaan nopeasti levitettyä kunnon sänky. Tuollaisia kun ei enää tehdä.

Myöhemmin kun sovittelimme (jännitimme mahtuuko) sohvaa paikoilleen, katselin sitä myös sillä silmällä. Lyhyt istuinosa, matala selkänoja, melko vankan näköiset jalat. Pienen ideoinnin jälkeen sehän suorastaan huusi blondia polvilleen väärinpäin vatsa nojaten selkäosaan, kädet roikkuen selkänojan ylin ja nilkat kiinnitettyneinä sohvan jalkoihin. Illalla sitten sohva oli pakko koeajaa. Leikimme ensimmäistä kertaa kirjastohuoneessa ja totesimme sohvan olevan lujaa vanhaa laatua.

Koska tämä postaus on myös vuoden viimeisimpäni, niin haluan tuoda esille vielä muutaman asian. Ensinnäkin haluan toivottaa kaikille lukijoille onnellista ja antoisaa uutta vuotta. Saatta joidenkin olla vaikea uskoa, mutta minulle uusi vuosi tulee varmastikkin olemaan parempi kuin vielä tämä käynnissä oleva. Toiseksi haluan kiittää teitä lukijoita. Blogia on luettu n. 12000 kertaa. Kolmanneksi meiltä on useastikkin kysytty miksi kirjoitamme tätä blogia? Olen myös alkanut saada anonyymeja viestejä, aina vaan enemmän, ja poimin sieltä viimeisimmän ja erittäin lämpimän joka vastaa edellisen kysymykseen melkeen täydellisesti. Tämän viestin myötä toivon teille kaikkea hyvää.

comment: kiitos tästä blogista! 

kiitos kiitos kiitos :) 

tälläiseen touhuun ei oma uskallus olisi riittänyt,

 jos en olisi tätä blogia seuraillut. 

hyvää uutta vuotta teille!

Blondin tarkkaavaisuuden herpaantumisesta ja laskuopista

Alkuviikosta törmäsimme leikkiessämme tilanteeseen missä blondi kiimansa huipulla kysyi minulta lupaa laueta. Hän aloitti kysymyksensä ”saisink…” ja sitten jo tultiin. Hetken kiemurreltuaan nautinnossaan hän posket kuumottaen hoki ”anteeksi, anteeksi, anteeksi”. Leikin päätteeksi hän yritti epätoivoisesti ja huumorin keinoin uskotella minulle että jo se että hän oikeasti haluaa ja yrittää kysyä voisi hänen mielestään riittää tässä tilanteessa. Olin kyllä eri mieltä ja mainitsin että asiaan palataan myöhemmin.

Eilen oli harvinaislaatuista herkkua siltä osin että oma jälkikasvuni oli ”juhlimassa” koulun alkua ja asuntoni oli tyhjä. Niinpä olimme suunnitelleet leffailtaa lonkeron ja mansikkarahkan kera. Olin kyllä maininnut blondille että hän ottaisi mukaan pari köysinippua, käsikahleet ja hyrrän miksi magic wandia välillä kutsumme (just in case). Edelliseen päivitykseen viitaten melkein kaikki lelumme ovat muuttaneet blondin asuntoon ja järjestykseen.

Katselimme sohvalla olympialaisia ja silittelen blondiani. Pian käteni juoksi hieman alemmas eikä aikaakaan kun riisuin blondini ja kiusasin häntä sormillani. Eikä toista aikaakaan kun blondini oli unohtanut kaikki komeat 10-ottelijat ja hän pyysi lupaa laueta mitä hän ei saanut. Odottelin hetken ja annoin blondini mielen ja kehon tasaantua ja aloitin uudestaan samalla kaavalla. Hän puristi turhautuneena tyynyä lopetettuani leikin taas kesken.

Komensin hänet makuuhuoneeseen. Kaivoin esille itse askartelemani jalkojen levittimet jotka kiinnitin nahkakahleisiin hänen nilkkojensa ympäri. Kiepautin köyden kattokoukun ympäri ja vedin hänen levitetyt jalkansa 90 asteen kulmassa kohti kattoa. Kiinnitin hänen ranteisiinsa kahleet jotka vedin tiukasti kiinni samoihin lenkkeihin missä nilkat olivat kiinni. ihailin hetken ”taideteostani”, blondini värisi ja odotti kosketustani. Siirryin hitaasti hänen levitettynä olevien jalkojen väliin ja annoin huulteni välillä hipaista häntä ja jokaisella kosketuksellani blondini värähti ja huokaisi. Hetken kiusoiteltuani ajattelin päästää blondin paineista ensin kielen kanssa ja myöhemmin rajusti sormittaen ja wandilla leikkien. Pian hän pyysikin lupaa laueta ja annoin sen. Hetken päästä hän pyysi uusiksi ja komensin ”laske viiteen niin saat tulla”. Kuulin hänen vastaavan jotain mutta en saanut selvää. Hetken päästä sanoin komennon varmistukseksi uudestaan mutta sain vastaukseksi pienen muminan ja päänpuistatuksen. Lopetin leikin ja asetuin hänen päällensä ja otin hiuksista kiinni. ”Miksi et? Etkö kehtaa? ”, kysyin. Sain vastaukseksi heikon huokauksen ja sanan ”niinh”, ”en kehtaa”. Jatkoin, ”Onko niin että minä voin laskea viiteen mutta sinä et?” kysyin, sillä olimme leikkineet aikaisemmin muutaman kerran niin että minä olin laskenut viiteen jonka jälkeen hän oli saanut luvan. Sama herkkä ääni vastasi ”Jooh”. ”Auttaisiko jos tekisimme sen yhdessä? ”, kysyin ja yritin rohkaista. Sain saman herkän ja hieman nolostuneen vastauksen ”jooh”. Niinpä hetken kuluttua olimme samassa tilanteessa hänen kysyessään lupaa ja tällä kertaa sanoin rauhallisesti ”Sano yksi”. Hän pitkään rimpuili vastaan ja taisteli itsensä kanssa mutta sai sanotuksi hiljaisen sanan ”Yksi”. Näin teimme jokaisen numeron kohdalla ja saavuttuamme viiteen annoin hänelle luvan.

Leikin jatkuessa hetken kuluttua olimme taas samassa tilanteessa ja tällä kertaa menimme yhdessä kolmoseen asti jonka jälkeen kysyin mitkä ne loput numerot olivatkaan. Blondini selvästi hämmästyi, mutta halusi kovasti nautintonsa ja kiltisti vastasi loput numerot. Hetken päästä meillä oli jälleen edessä sama tilanne. Blondi kiemurrellen, selvästi hieman liian myöhään, kysyy nätisti lupaa ”Saisinko tulla?”. Pidän pienen tauon vastaukseeni, tarkoituksenani kuulla koko numerosarja häneltä, mutta ennen kuin saan suuni auki, hän tulee voimakkaasti ja seuraavat sanat jotka kuulen ovat ”anteeksi, anteeksi, anteeksi”. Leikkimme oli selvästi kesken, mutta alan irrottamaan köysiä ja kahleita. Blondini makaa polvet rintojaan kohti täristen. Myöhemmin hän kömpii kainalooni ja kysyy varovasti miksi lopetin? Kerron että naiseni keskittyminen on herpaantunut viime aikoina niin paljon että tarvitsemme selvästi lisäharjoitusta asian tiimoilta. Blondini kertoo kuinka asento oli ollut hänelle ihana ja että hän olisi voinut olla siinä vaikka koko yön ja että hänellä tekee aivan mahdottomasti mieli lisää. ”tosi tosi tosi paljon”, hänen omia sanojaan lainaten. Pysyn kovana ja kerron että voimme koettaa jotain samanmoista leikkiä seuraavan kerran vasta sitten kunhan olemme ensin vähän harjoitelleet blondin kärsivällisyyttä ja pidättämistä. Blondini on selvästi tuskastunut päätöksestäni ja yrittää vielä kertoa kuinka paljon hänellä tekee mieli, nukkumattikin oli kuulemma jo lähtenyt ja ja ja… Kerroin että nyt on tottelemattomien pikkutyttöjen nukkumaanmenoaika ja otin hänet kainalooni.

Blondini kuitenkin kävi niin kierroksilla ja kuumana ettei rauhoittumisesta saatikka nukkumisesta tullut mitään. Hän painautui minua vasten jättäen kostean jälkensä jalkaani vasten. Hän kiemurteli, suukotteli, suostutteli ja selitteli. Lopulta hänen sinnikkyyteensä palkittiin ja leikimme vielä hellästi hetken.

Aikaisemmin olin elänyt ulottuvuudessa, missä yöunet vievät suurimman kiiman mennessään. Blondin kanssa sekin on toisin. Aamulla hän oli vielä kovassa flowssa ja teki kaikkensa saadakseen haluamansa. ”mulla tekee tosi tosi tosi paljon mieli”oli meidän aamun avaukseni. Tällä kertaa pysyin tiukkana ja kerroin että oma mieleni pysyy hyvin iloisena kun mietin blondia kiimaisena työpäivässään. Hän oli yllättäen eri mieltä. Häneltä pääsi muutama piilopiikikäs kommentti (ei ollenkaan blondimaista), mutta hän myös kertoi että on vaikea tottua siihen ettei saa mitä haluaa. Tullessani wc:stä blondi oli siirtynyt sohvalla missä hän rutisti tiukasti isoa pehmoleluani rintojaan vasten ja kertoi että tältä saan ainakin huomiota ja nauroi päälle. Minä vastasin kirjoittavani blogipäivityksen illastamme. Hän vielä mainitse että kerro sitten samalla kuinka puutteessa peikko pitää blondiaan. Vastasin että lupaan kertoa että n. 8 orgasmia illassa pitää blondin puutteessa.