maanantai 30. syyskuuta 2013
Comfortably numb
Lapsi asuu nyt oikeuden päätöksen jälkeen virallisesti Peikolla, isällään - eli meillä. Olemme kaikki kolme kiitollisia ja helpottuneita. Suunnittelimme oikeuden päätöksen jälkeen juovamme kuohuviiniä, mutta Peikko leipoikin sata korvapuustia. Juhlimme siis niillä!
perjantai 27. syyskuuta 2013
Minäkin sinua
Viime aikoina on tapahtunut paljon tai oikeastaan yksi isompi asia, joka sivutekemisineen on pitänyt minut poissa blogimme äärestä. Muutin siis tyttäreni kanssa blondin kanssa saman katon alle. Ensin julmettu määrä pakkausta ja tavaroiden poisheittämistä. Myöhemmin uudessa asunnossa tavaroiden purkamista ja lisää poisheittämistä. Nyt me kaikki kolme totuttelemme uusille yhteisille tavoille ja toiveille.
Olen luonteeltani hyvin sopeutuvainen ja rento. Niinpä ajattelinkin, että muutto on vain seuraava sopiva askel blondin ja Peikon polulla, enkä osannut etukäteen jännittää tai murehtia mahdollisia tulevia ongelmia. Kun ongelmia tulee eteen ne hoidetaan pois. Olin ja olen varma, että uusperheessämme joskus ovet paukkuvat ja ääni nousee, mutta vielä suurimmilta kriiseiltä on vältytty. Soitellen sotaan emme kuitenkaan lähteneet, vaan yleisistä toiveista ja tarpeista olemme keskustelleet kolmisin avoimesti kokoajan. Olen positiivisesti yllättänyt siitä, miten tytär ja blondi keskenään keskustelevat, viettävät aikaa ja ottavat toisensa huomioon. Minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntua, että itselläni on suurimmat demonit karkoitettavana.
Edellisessä elämässäni elin räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa pieni väärä sana, ele tai karkkilaatu johti usein räjähdykseen, jonka jälkeen minun ja lasteni itsetunto painettiin maanrakoon. Tämä käyttäytymismalli vain vahvistui suhteen loppua kohden saaden osaltaan aikaiseksi pysyvääkin henkistä vahinkoa.
Edellisen elämäni jälkeen olen elänyt pienen ajan yksin ja suuremman jälkikasvuni kanssa. Pikkuhiljaa opettelin elämään arkea ja kasvamaan henkisesti. Luojan kiitos en törmännyt blondiin jokunen vuosi sitten, sillä uskon, että olisin ollut silloin liian keskeneräinen ja rikki. Ehjä en ole vieläkään (alan uskoa, että tuskin täysin koskaan), mutta tiedostan sen, ja välillä tuntuu että blondi vaistoaa asian jopa minua paremmin. Minulla on kaapit ja unet täynnä demoneita, joita ajan pois. Tarkkailen arjessamme mitättömiä asioita, mitä jos tämä tai tämä... Haistelen voimakkain vedoin ilmapiiriä. Yritän pitää kaikki tyytyväisinä, jottei mieleni rakentaisi olematonta räjähdystä. Koen huonoa omatuntoa omasta ajastani. Ja kaikki tämä turhaa, niin turhaa. Onneksi edellä kerrotut kuvaukset ovat vain lyhyitä säpsähdyksiä historiastani, vaikkakin joskus ihan fyysisiä. Blondi näkee lävitseni. Hän tunnistaa näitä tilanteita, joskus ennen kuin ehdin edes kertoa. Hän antaa minulle tilaa ihan niin paljon kuin tarvitsen, ja tietää sen tärkeyden minulle. Hän ymmärtää että joskus pienen pieni asia voi olla minulle liikaa. Hän pitää minusta huolta juuri niin kun minä pidän hänestä huolta.
Olen luonteeltani hyvin sopeutuvainen ja rento. Niinpä ajattelinkin, että muutto on vain seuraava sopiva askel blondin ja Peikon polulla, enkä osannut etukäteen jännittää tai murehtia mahdollisia tulevia ongelmia. Kun ongelmia tulee eteen ne hoidetaan pois. Olin ja olen varma, että uusperheessämme joskus ovet paukkuvat ja ääni nousee, mutta vielä suurimmilta kriiseiltä on vältytty. Soitellen sotaan emme kuitenkaan lähteneet, vaan yleisistä toiveista ja tarpeista olemme keskustelleet kolmisin avoimesti kokoajan. Olen positiivisesti yllättänyt siitä, miten tytär ja blondi keskenään keskustelevat, viettävät aikaa ja ottavat toisensa huomioon. Minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntua, että itselläni on suurimmat demonit karkoitettavana.
Edellisessä elämässäni elin räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa pieni väärä sana, ele tai karkkilaatu johti usein räjähdykseen, jonka jälkeen minun ja lasteni itsetunto painettiin maanrakoon. Tämä käyttäytymismalli vain vahvistui suhteen loppua kohden saaden osaltaan aikaiseksi pysyvääkin henkistä vahinkoa.
Edellisen elämäni jälkeen olen elänyt pienen ajan yksin ja suuremman jälkikasvuni kanssa. Pikkuhiljaa opettelin elämään arkea ja kasvamaan henkisesti. Luojan kiitos en törmännyt blondiin jokunen vuosi sitten, sillä uskon, että olisin ollut silloin liian keskeneräinen ja rikki. Ehjä en ole vieläkään (alan uskoa, että tuskin täysin koskaan), mutta tiedostan sen, ja välillä tuntuu että blondi vaistoaa asian jopa minua paremmin. Minulla on kaapit ja unet täynnä demoneita, joita ajan pois. Tarkkailen arjessamme mitättömiä asioita, mitä jos tämä tai tämä... Haistelen voimakkain vedoin ilmapiiriä. Yritän pitää kaikki tyytyväisinä, jottei mieleni rakentaisi olematonta räjähdystä. Koen huonoa omatuntoa omasta ajastani. Ja kaikki tämä turhaa, niin turhaa. Onneksi edellä kerrotut kuvaukset ovat vain lyhyitä säpsähdyksiä historiastani, vaikkakin joskus ihan fyysisiä. Blondi näkee lävitseni. Hän tunnistaa näitä tilanteita, joskus ennen kuin ehdin edes kertoa. Hän antaa minulle tilaa ihan niin paljon kuin tarvitsen, ja tietää sen tärkeyden minulle. Hän ymmärtää että joskus pienen pieni asia voi olla minulle liikaa. Hän pitää minusta huolta juuri niin kun minä pidän hänestä huolta.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Blondi: Puhdistus
Olemme puhuneet Peikon kanssa käskemisestä. Miten pidän
siitä ja miten tarvitsen sitä. Olen kertonut Peikolle myös, että miten
toivoisin, että hän joskus käskisi minut nuolemaan itsensä puhtaaksi seksin
jälkeen. Suuseksin jälkeen putsaan Peikon automaattisesti, en muuten.
Olemme harrastaneet illalla pitkään rauhallista, nautittavaa
seksiä. Istun Peikon päällä, ja hän laukeaa sisälleni. Peikko ottaa lujasti
hiuksistani kiinni. Nykyään ne ovat niin lyhyet, että hän saa vaivoin
muutamasta pisimmästä tupsusta kiinni. Siirtää minut määrätietoisesti pois
päältään. Ja käskee minua putsamaan hänet. Niin, ettei spermaa jää yhtään
jäljelle. Niin, ettei se tahri vuodevaatteita. Koska minä olen valuttanut sen
hänen päällensä.
Ajattelen, että saan nuolla hänet oman fiilikseni mukaan
puhtaaksi, mutta näin helpolla en pääse. Peikko painaa kasvoni spermaisiin
haaroihinsa, kaluunsa. Nyt sä putsaat ihan kaiken. Huolellisesti. Hieroo
kasvojani spermaan. Tunnen kuinka joku naksahtaa päässäni, ja vajoan omaan tilaani.
Peikko ohjailee kovakouraisesti päätäni. Nyt sä putsaat tuolta ja tuolta.
Nuolet kalun täysin puhtaaksi. Sisäreisissä on vielä jotain, putsaapa nyt
kunnolla. Ja minä putsaan. Maistan sperman ja omat nesteeni suloisessa
sekoituksessa. Minulle on selkeästi jonkinasteinen fetissi Peikon spermaa
kohtaan. Se on minulle niin paljon muuta kuin sitä itseään. Vahva alistumisen
symboli, ja jotain josta siksi nautin.
Lisäksi haaveilen siitä, että joku mies joskus nuolisi minut
puhtaaksi Peikon spermasta. Peikko se ei saa olla – vaan joku, jonka hiuksista
voisin ottaa tiukkaan kiinni, ja rusentaa hänen kasvonsa spermaiseen
jalkoväliini. Anyone?
Kun saan Peikon puhtaaksi, hengittelen pitkään hänen
vatsaansa vasten. Sä olet tuollainen orjatyttö aina välillä. Tykkäät, että sut
laitetaan tekemään tuollaisia juttuja. Ja sä teet ihan mitä tahansa kun mä
käsken. Mä olen kulta ihan sotkuinen. Niinhän sä olet. Sä olet sotkuinen, sä
tykkäät sotkusta. Peikko läpsii sotkuisia kasvojani. Ja tiedän olevani hänen.
Mieleeni ei tule missään vaiheessa käydä pesemässä sotkuja pois. En juuri
koskaan pese yötä vasten Peikon spermaa itsestäni pois, oli sitä sitten
sisälläni, suussani tai kasvoillani tai missä tahansa. Nukahdan nytkin
rauhallisesti kasvot ja hiukset tahmaisina, suussa Peikon ja minun oma makuni.
On nautittavaa, että Peikko ei vierasta omia nesteitään, vaan antaa minulle
normaalisti hyvänyön suudelman.
Kun aamulla heräämme, tulee Peikko sisääni. Olen vielä
täysin märkä hänen eilisistä nesteistään. Hän tyydyttää itsensä sisääni, ja lopuksi
minut käsillään. Pyyhkii vielä kädet vatsaani ja rintoihini. Käyn suihkussa, mutta
tuoksun silti koko päivän Peikolta. Olen onnellinen.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Blondi: Ensimmäinen leikki yhteisessä kodissa
Leikimme tänään ensimmäistä kertaa yhteisessä kodissa.
Kiitos jollekin korkeammalle taholle lapsen tanssiharrastuksesta!
Saavuin kotiin lähes 12 tuntia kestäneen työpäivän jälkeen.
Peikko oli käyttänyt hyväkseen yksinäistä koti-iltaa, ja askarteli hapsupiiskoja
tilaamistaan kauniista nahkavuodista. Varsin pian askartelun jäljet siivottiin
laatikkoon sängyn alle, ja sain Peikon kimppuuni. Tai siltä se ainakin tuntui.
Pienen leikkitauon jälkeen kumpikin oli vireessä – ja minä erittäin tarvitseva.
Olin jo etukäteen kertonut Peikolle, että tarvitsisin käyttämistä. Piiskaa.
Kipua. Kasvoille läpsimistä. Paljon orgasmeja.
Peikko istuu jalkojeni välissä sormet sisälläni ja tivaa
minulta. Kerro, miksi sä tarvitset. Mitä sä tarvitset. Miten sä voit olla näin
märkä. Raasu. Ja minä haukon henkeäni ja yritän kerätä ajatuksiani. Ja onnistun
vastaamaan jotain kohtuullisen järkevää. Että tarvitsen voidakseni ja jaksaakseni arjessa paremmin. Mieleni pysyy tasaisena. Että olen ollut niin pitkään ilman.
Rauhallisemmassa seksissä saadut orgasmit ovat niin
erilaisia kuin käyttämällä tehdyt. Rajusti. Monella sormella. Melkein koko
kädellä. Ja hyrrällä. Pakotettuna monta peräkkäin. Kun ei enää oikeasti pysty.
Niin Peikko ottaa käyttöön ison mustan dildon ja nai lisää. En tiedä, kuinka
monta kertaa laukean. Monta. Kerran myös ilman lupaa, koska olen niin täynnä
nautintoa ja hetkeä, että en yksinkertaisesti tajua kysyä. Lopuksi Peikko
tyydyttää itsensä minuun. Makoilemme ja tasaamme henkeä. Voisinko mä saada
vielä piiskaa? Mä tarvitsisin viiruja. Merkkejä. Mihin sä haluaisit piiskaa? Reisille, peppuun, jalkapohjiin, rintoihin? Ei se ole mun asia päättää sitä, vastaan hiljaa.
Arkusta kaivetaan bastardo ja nahkaläpyskä. Mahallesi.
Tiedän, että joudun vastaanottamaan kipua. Tiedän, että tarvitsen sitä. Tiedän,
että minun täytyy pysyä paikallani eikä tapella vastaan, koska olen itse
pyytänyt piiskaa. Muutama isku nahkaisella, ja sitten bastardo lyö viiltävästi.
Kipu on polttavaa. Ja kovaa. Nousen jokaisen viillon jälkeen vatsaltani käsieni
varaan puoliksi konttaavaan asentoon, ja yritän selvitä kivusta hengittämällä.
Itku tulee nopeasti. Saan ensin neljä kaunista viirua. Puolet enemmän kuin
koskaan aikaisemmin. Peikko kysyy, että haluaisinko vielä yhden. Jooh. Sano se.
Saisinko yhden. Sano kokonaan. Saisinko yhden viirun, kiltti. Piiska viiltää
vielä kerran. Peikko tulee päälleni makaamaan ja rauhoittaa minut. Mitä kuuluu sanoa? Kiitos, saan henkäistyä. Saan kehuja siitä, miten kiltti olen ollut, miten kauniisti pyysin piiskaa ja miten nätisti kiitin siitä. Makoilemme
vielä jonkin aikaa, ja itken puhdistavaa itkua. Olen kaivannut ja tarvinnut
itkemistä. Itken myös ilosta ja onnesta.
Loppuillan leijun autuaana. Naureskelen ja hihittelen. Lapsi kotiutuu jossain kohtaa ja pyörii näyttämässä eri vaatevaihtoehtoja koulukuvausta varten. Kommentoin ja
juttelen iloisesti hänen kanssaan. Koska olen iloinen. Tällä elää taas pitkään.
PS. Pervon niksinurkka tiedottaa. Kookosöljy on erinomainen aine pervoilun aiheuttamiin ruhjeisiin etenkin alapäässä. Se on antibakteerinen luonnostaan ja sisältää paljon kaikenlaista, joka saa ihon ja limakalvot paranemaan nopeasti. Se ei myöskään tahmaa, kuten Bepanthen. Tämänkertaisen leikin jälkeen kävin suihkussa ja totesin, että auts, naarmuja on tullut emättimeen, sen verran paljon suihku kirpaisi. Reilu kerros kookosöljyä lasitölkistä sinne itseensä, ja heti helpotti. Viiruja en tällä aineella kuitenkaan käsittele, koska ne saavat näkyä ja tuntua mahdollisimman pitkään.
PS. Pervon niksinurkka tiedottaa. Kookosöljy on erinomainen aine pervoilun aiheuttamiin ruhjeisiin etenkin alapäässä. Se on antibakteerinen luonnostaan ja sisältää paljon kaikenlaista, joka saa ihon ja limakalvot paranemaan nopeasti. Se ei myöskään tahmaa, kuten Bepanthen. Tämänkertaisen leikin jälkeen kävin suihkussa ja totesin, että auts, naarmuja on tullut emättimeen, sen verran paljon suihku kirpaisi. Reilu kerros kookosöljyä lasitölkistä sinne itseensä, ja heti helpotti. Viiruja en tällä aineella kuitenkaan käsittele, koska ne saavat näkyä ja tuntua mahdollisimman pitkään.
maanantai 16. syyskuuta 2013
Blondi: Vähän kaikeasta, ainakin omistamisesta ja sen merkityksellisyydestä
Harjoittelemme Peikon kanssa yhteiseloa. Arki on kovin
erilaista, kun asuu toisen kanssa saman katon alla. Siihen liittyy sellainen turvallinen varmuus, vaikka ei minun ole kyllä missään vaiheessa
tarvinnut olla epävarma parisuhteemme laadusta tai kestävyydestä. Huomaan jo
nyt, miten jatkuva ikävä on helpottanut. Ja tunne siitä, ettei aikaa ole
koskaan tarpeeksi. Koska nyt sitä on. Paljon yhteistä aikaa. Arkista tekemistä.
Arkisia hetkiä. Yksi asunto. Toinen ei ole koko ajan menossa tai tulossa.
Paitsi tietysti omiin arkisiin menoihinsa. Huomaan koko ajan koskettelevani Peikkoa. En malta päästää hänestä irti, nyt kun elämme arkea yhdessä. Myös Peikon lapsi janoaa kosketusta ja läsnäoloa. Makoilemme usein kaikki kolme isolla parisängyllä. Lasken leikkiä, että voitaisiin yhtä hyvin asua yksiössä, kun kaikki ovat yhdessä ja samassa kasassa.
Seksin harrastaminen asunnossamme on toistaiseksi hieman,
hmm, rajoitettua. Koska täällä ei ole vessanoven lisäksi ainoatakaan ovea.
Yksinasuvana olen kiikuttanut makuuhuoneiden ovet vinttiin – ensi viikon
projektina on asentaa ovi sekä lapsen että meidän makuhuoneemme oviin.
Toistaiseksi olemme harrastaneet rauhallista vaniljaseksiä, mutta
ah, niin ihanaa sellaista.
Olen tänään ollut aidosti koko päivän onnellinen
siitä, miten hyvältä Peikko tuntuu sisälläni. Siis siinä ihan perinteisessä
penetraatioseksissä. Pentraatioseksistä nauttiminen on minulle vieläkin melko
uusi ja hämmentävä kokemus, koska olen koko ikäni kammonnut sitä. Koska se ei
ole tuntunut miltään. Nyt se tuntuu hyvälle sekä kropassa että korvien välissä.
En malttanut Peikonkaan kanssa nauttia siitä suhteemme alkuaikoina, ja ahdistus
oli silloinkin usein läsnä. Nyt se on nautittava lisä kaikkeen muuhun. Minulle penetraatioseksi on ensisijaisesti fiilistelyseksiä.
Toki usein leikissä Peikko penetroi minua, mutta silloin vain ottaakseen omansa
ja näyttääkseen asemansa. Tai näin minä asian tulkitsen.
Tuntuu hassulta, että olen lähes aina heti märkä, kun Peikko
haluaa tulla sisääni. Vaikka hän ei olisi edes koskenut minuun millään tavalla.
Tänään aamulla hän tuli lempeästi sisääni yhdellä pitkällä, sujuvalla
työnnöllä. Rakasteli minua hellästi ja intensiivisesti. Silmiin katsoen. Sano
mulle, että mä olen sun oma, mutisin Peikolle. Sä olet kokonaan mun oma. Sanat
saivat kierrokseni nousemaan oitis potenssiin kymmenen. Kun Peikko oli lauennut, sain vielä hänen sormet sisälleni. Olin sängyllä puoli-istuvassa asennossa ja katselin
Peikkoa ja Peikon sormia spermasta märässä emättimessäni. Laukesin nopeasti
Peikon olkapäätä purren.
Illalla aloin vielä tarkemmin pohtia tuota omistamista. Omistettuna olemista. Ja
sitä, miten merkityksellistä se on minulle. Miten vapauttavaa se on minulle.
Minulle omistaminen tarkoittaa sitä, että minusta pidetään huolta ja tarpeeni
tyydytetään. Enkä puhu pelkästään seksuaalisista tarpeista vaan ihan
arkisista asioista. Oloni on turvallinen ja tiedän, että voin luottaa toiseen.
Sellainen luja perusluottamus, ja totta kai tieto siitä, että olen Peikon
käytettävissä hänen niin halutessaan.
Omistaminen ei ole minulta pois, päinvastoin. Se tarkoittaa
sitä, että luottamus on niin luja, että saan tulla ja mennä vapaasti. Kokeilla
ja tehdä asioita muiden kanssa ennalta sovittujen rajojen puitteissa. Nyt noin
puolitoista vuotta pervosuhteessa oltuani ajatus siitä, että sitoutuisi vain
yhteen leikkikumppaniin loppuiäksi, tuntuu hassulta. Eikä tämä tarkoita sitä,
että minulla olisi monia leikkikavereita. Olen hyvinkin yksiavioinen, mutta
ajatus siitä, että minun on mahdollista leikkiä myös muiden kanssa, on vapauttava. Ja
taas ajatus siitä, että seksi/leikki olisi sidottu vain parisuhteeseen, tuntuu
vieraalle.
Omat ajatukseni eivät ole radikaalisti muuttuneet –
tunnistan aina olleeni äärettömän liberaali näiden asioiden suhteen. En
ole koskaan kyennyt olemaan mustasukkainen kenestäkään. Ei minun olen koskaan
tarvinnut. Enkä myöskään edes osaa. Kuitenkin vasta pervoilu on mahdollistanut käytännössä sen, että myös muiden kuin oman kumppanin kanssa voi
leikkiä/harrastaa seksiä. Enkä nyt puhu siitä penetraatioseksistä – se on
varattu vain Peikolle.
Nautimme Peikon kanssa kumpikin siitä, kun toinen leikkii
jonkun toisen kanssa. Peikko on bileissä aktiivinen – minulle se ei ole
luontainen miljöö leikkiä. Miksi siis kieltäisin sen Peikolta, etenkin kun hän
nauttii siitä? Piiskamisesta, käskyttämisestä, pienestä kiusaamisesta. Riippumatta
siitä, mitä Peikko tai minä teemme
muiden kanssa, olen kuitenkin hänen. Omansa. Kokonaan.
Tunnisteet:
arki,
bdsm,
ds,
dynamiikka,
mustasukkaisuus,
omistaminen,
parisuhde,
pervo,
rajat,
rakastelu,
seksi,
vaniljaseksi
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Blondi: Muutto? Muutto!
Asumme Peikon kanssa yhdessä. Tästä päivästä eteenpäin. Saman katon alla. Matkassa mukana on Peikon teini-ikäinen tytär. Olemme muuttaneet kaikki kolme minun asuntooni. Meidän asuntoon. Asunto sijaitsee erinomaisella paikalla ja on oikeasti kaunis. Meidän kaikkien mielestä. Minulla ja Peikolla on tästä lyhyt työmatka, teinin koulu ja harrastukset ovat myös vieressä. Lisäksi Peikon vanhempi tytär asuu aivan vieressämme - koira meni hänelle.
Muutto eteni hurjaa vauhtia reilussa kuukaudessa. Toki olemme puhuneet aiheesta paljon aiemminkin, mutta emme kovin konkreettisesti. Olemme puhuneet asiasta aiemmin sillä tasolla, että ehkä joskus asumme yhdessä. Tulevaisuudessa. Sitten kun.
En ole ihan varma, mikä koko muuttoprosessin oikeastaan laukaisi. Minun sanomani lause, että luuletko Peikko, että pystyisimme kaikki asumaan minun nykyisessä asunnossani? Kaikilla tarkoitetaan minua, Peikkoa ja Peikon teini-ikäistä lapsosta. Olen kesän aikana lähentynyt hurjasti Peikon nuorimman lapsen kanssa. Sen kotona asuvan. Ymmärtänyt, että hän voi olla myös muuta kuin välttämätön paha. Että hänen kanssaan on oikeasti hauska tehdä asioita. Että meidän on kiva tehdä asioita yhdessä, kolmestaan.
Kun keskustelu asiasta alkoi, ei siitä tullut loppua vaan pyörät lähtivät päinvastoin pyörimään kunnolla. Ja minua pelottaa. Vähän. Edelleen. Meitä kaikkia varmasti pelottaa. Peikko on kuitenkin sitä mieltä, että muutos on suurin minulle. Ja on ehkä vähän huolissaan siitä, että kestääkö minun pääni muutosta. Tiedostan itse, että muutokset, kaikki arjesta poikkeavat asiat, ovat minulle hankalia. Ja tällä kertaa kyseessä on elämäni suurin muutos. Tähän verrattuna lapsuudenkodista poismuuttaminen, opiskeluiden aloittaminen, naimisiin meno, ero, ovat pikkujuttuja. Avioliitossakin olin oikeastaan viime kädessä yksin. Toisaalta tiedostan myös (tämä tiedostaminen ja tiedostamisen tiedostaminen on välillä hieman rasittavaa…), että muutos on aina mahdollisuus. Jotain, joka auttaa minua päästämään irti vanhasta, ei ehkä niin hyödyllisestä. Arjesta. Rutiineista. Toimintamalleista. Ajatusrakenteista. Illuusiosta, että asioita voisi tai pitäisi jollain tavalla kontrolloida.
Myös Peikko on kohdannut omia demoneitaan. Hänellä oli jonkin aikaa lievä muuttoangsti päällä, ja hän tahtoi linnoittautua omaan kotiinsa, omaan rauhaansa. Olla yksin. Keskustelimme asian kuitekin läpi, ja syy löytyi entisestä avioliitosta, jossa omaa tilaa ja aikaa ei ollut juuri saanut ottaa.
Muutto eteni hurjaa vauhtia reilussa kuukaudessa. Toki olemme puhuneet aiheesta paljon aiemminkin, mutta emme kovin konkreettisesti. Olemme puhuneet asiasta aiemmin sillä tasolla, että ehkä joskus asumme yhdessä. Tulevaisuudessa. Sitten kun.
En ole ihan varma, mikä koko muuttoprosessin oikeastaan laukaisi. Minun sanomani lause, että luuletko Peikko, että pystyisimme kaikki asumaan minun nykyisessä asunnossani? Kaikilla tarkoitetaan minua, Peikkoa ja Peikon teini-ikäistä lapsosta. Olen kesän aikana lähentynyt hurjasti Peikon nuorimman lapsen kanssa. Sen kotona asuvan. Ymmärtänyt, että hän voi olla myös muuta kuin välttämätön paha. Että hänen kanssaan on oikeasti hauska tehdä asioita. Että meidän on kiva tehdä asioita yhdessä, kolmestaan.
Kun keskustelu asiasta alkoi, ei siitä tullut loppua vaan pyörät lähtivät päinvastoin pyörimään kunnolla. Ja minua pelottaa. Vähän. Edelleen. Meitä kaikkia varmasti pelottaa. Peikko on kuitenkin sitä mieltä, että muutos on suurin minulle. Ja on ehkä vähän huolissaan siitä, että kestääkö minun pääni muutosta. Tiedostan itse, että muutokset, kaikki arjesta poikkeavat asiat, ovat minulle hankalia. Ja tällä kertaa kyseessä on elämäni suurin muutos. Tähän verrattuna lapsuudenkodista poismuuttaminen, opiskeluiden aloittaminen, naimisiin meno, ero, ovat pikkujuttuja. Avioliitossakin olin oikeastaan viime kädessä yksin. Toisaalta tiedostan myös (tämä tiedostaminen ja tiedostamisen tiedostaminen on välillä hieman rasittavaa…), että muutos on aina mahdollisuus. Jotain, joka auttaa minua päästämään irti vanhasta, ei ehkä niin hyödyllisestä. Arjesta. Rutiineista. Toimintamalleista. Ajatusrakenteista. Illuusiosta, että asioita voisi tai pitäisi jollain tavalla kontrolloida.
Myös Peikko on kohdannut omia demoneitaan. Hänellä oli jonkin aikaa lievä muuttoangsti päällä, ja hän tahtoi linnoittautua omaan kotiinsa, omaan rauhaansa. Olla yksin. Keskustelimme asian kuitekin läpi, ja syy löytyi entisestä avioliitosta, jossa omaa tilaa ja aikaa ei ollut juuri saanut ottaa.
Suurin huolenaiheeni on pervoilu. Kuinka sen käy, kun saman
katon alla asuu teini? Tähän
mennessä minulla ja Peikolla on ollut käytössämme kaksi asuntoa, ja pervoilut on
jo pitkään hoidettu minun luonani. Asuntoni on ollut aina käytössä, koska olen
asunut täällä yksin. Seksiä on voinut harrastaa pitkään, hartaasti ja
kovaäänisesti. Tulevaisuudessa, kun asuntoja on vain yksi, niin en tiedä
oikeasti, miten asia järjestyy. Olemme toki harrastaneet seksiä Peikonkin
luona, mutta vaniljasellaista. En kuitenkaan pysty hetkeksikään unohtamaan
seinän takana olevaa lasta ja heittäytymään seksiin. Noh, onneksi teinillä on kivoja harrastuksia, ystäviä ja ihan vieressä asuva isosisko, joka ottaa teinin aina välillä yöksi hoitoon.
Joudumme varmasti tekemään Peikon kanssa paljon töitä kahdenkeskisen ajan eteen. Se on asia, jota ei voi ennakoida, vaan se täytyy ratkaista sitä mukaa, kun tarvetta omalle ajalle tulee. Lisäksi täytyy pitää huoli siitä, että molemmille jää myös omaa aikaa. Samoin Peikon ja lapsen kahdenkeskinen aika on turvattava. Hassua tämän ajan miettiminen. Se on tullut elämääni vasta Peikon myötä. Olen jo paremmin sinut asian kanssa kuin suhteemme alkuaikoina, mutta mitenkään luonnostaan se ei minulta käy.
Joudumme varmasti tekemään Peikon kanssa paljon töitä kahdenkeskisen ajan eteen. Se on asia, jota ei voi ennakoida, vaan se täytyy ratkaista sitä mukaa, kun tarvetta omalle ajalle tulee. Lisäksi täytyy pitää huoli siitä, että molemmille jää myös omaa aikaa. Samoin Peikon ja lapsen kahdenkeskinen aika on turvattava. Hassua tämän ajan miettiminen. Se on tullut elämääni vasta Peikon myötä. Olen jo paremmin sinut asian kanssa kuin suhteemme alkuaikoina, mutta mitenkään luonnostaan se ei minulta käy.
Toki yhteistä aikaa ja arkea on jatkossa Peikon kanssa
huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Ja se on mahtavaa. Päästä jakamaan arkea itselle rakkaan ihmisen kanssa. Olemme tähän mennessä nähneet noin pari kertaa viikossa, eikä
sitä voi oikeastaan kutsua edes yhteiseksi arjeksi vaan hetkiksi toisemme
seurassa. Joten muutto on ilman muuta hyvä ja toivottu asia. Mutta silti seksi
mietityttää. Pinnallista, tiedän. Tiedän, että kelailen päässäni kauhuskenaarioita. Ja toivon, että
ne jäävät sellaisiksi, ja arki lähtee sujumaan itsekseen. Töitä joudumme totta
kai sen eteen tekemään. Kun kaksi nelikymppistä, omat tavat omaavaa ihmistä ja
yksi teini-ikäinen muuttavat yhteen, ei konflikteilta vältytä. Onneksi osaamme
ja pystymme kaikki puhumaan, ja tahtoa vaikeidenkin asioiden ratkaisemiseksi on.
Olemme selvinneet muutosta kohtuullisen vaivattomasti. Hieman huonekalujen siirtelyä ja yhden huoneen tyhjäksi raivaaminen Peikon lapselle. Lapsen huoneesta vanhat tapetit pois, ja uudet maalit seiniin. Lapsen valitsemat totta kai. Pakollinen reissu Ikeaan.
Olen iloinnut siitä, kun olen saanut hankkiutua tavarasta eroon. Rankalla kädellä jopa minun mittapuuni mukaan. Aina kun olen saanut heittää jotain pois (lue laittaa kierrätykseen, kiitos FB:n lahjoitetaan-palstat), on olo ollut entistä keveämpi. Hups, puolet kirjoista lähti. Hups, vaatekaapillinen vaatteita lähti. Kaikki ylimääräiset sälät keittiöstä, puolityhjien lipastojen läpikäyntiä ja säilytystilojen järkeistämistä. Siihen nähden, että en pidä tavarasta, on sitä kuitenkin paljon. Aina kun ostan uutta tavaraa kotiin, heitän vähintään tuplamäärän vanhaa pois, ja silti tavaraa kertyy.
Nyt olen onnellisena oivaltanut taas jälleen kerran, että miten pienellä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Peikko ja lapsi tuovat mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, joten tavaraa ei tule kovin paljon lisää. Siivouksessa ja raivauksessa on kyse myös henkisen kuonan poistamisesta ja minimoimisesta, joten se on ollut terapeuttista. Surullisena olen myös todennut, että miten paljon nykyihminen elää elämäänsä tavaroiden ja ostamisen kautta. Itse en ole sen parempi kuin muutkaan, ja tulevaisuudessa mietin entistä tarkemmin ennen kuin hankin niitä harvojakaan tavaroita.
Tästä se sitten alkaa.
Olemme selvinneet muutosta kohtuullisen vaivattomasti. Hieman huonekalujen siirtelyä ja yhden huoneen tyhjäksi raivaaminen Peikon lapselle. Lapsen huoneesta vanhat tapetit pois, ja uudet maalit seiniin. Lapsen valitsemat totta kai. Pakollinen reissu Ikeaan.
Olen iloinnut siitä, kun olen saanut hankkiutua tavarasta eroon. Rankalla kädellä jopa minun mittapuuni mukaan. Aina kun olen saanut heittää jotain pois (lue laittaa kierrätykseen, kiitos FB:n lahjoitetaan-palstat), on olo ollut entistä keveämpi. Hups, puolet kirjoista lähti. Hups, vaatekaapillinen vaatteita lähti. Kaikki ylimääräiset sälät keittiöstä, puolityhjien lipastojen läpikäyntiä ja säilytystilojen järkeistämistä. Siihen nähden, että en pidä tavarasta, on sitä kuitenkin paljon. Aina kun ostan uutta tavaraa kotiin, heitän vähintään tuplamäärän vanhaa pois, ja silti tavaraa kertyy.
Nyt olen onnellisena oivaltanut taas jälleen kerran, että miten pienellä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Peikko ja lapsi tuovat mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, joten tavaraa ei tule kovin paljon lisää. Siivouksessa ja raivauksessa on kyse myös henkisen kuonan poistamisesta ja minimoimisesta, joten se on ollut terapeuttista. Surullisena olen myös todennut, että miten paljon nykyihminen elää elämäänsä tavaroiden ja ostamisen kautta. Itse en ole sen parempi kuin muutkaan, ja tulevaisuudessa mietin entistä tarkemmin ennen kuin hankin niitä harvojakaan tavaroita.
Tästä se sitten alkaa.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Pokeria pervokorteilla
Mieleni on tasaantunut, ja on aika yrittää
kirjoittaa paperille viime vuoden tapahtumista. Koetan pysyä kirjoittaessani avoimena,
provosoitumatta ja kertoa asiat avoimesti ja rehellisesti pitäytymällä
ainoastaan pervokontekstissa, liittyen… Niin
liittyen mihin? Arvatkaapa? Aivan totta, lasten huoltajuuskiistaan.
Olen eronnut joitakin vuosia sitten, ja
liitostamme syntyi kaksi upeaa kaunista tyttöä. Tehdessäni lopullisen
riuhtaisun irti avioliitosta ja muuttaessani pois, vanhempi tyttäreni olisi
halunnut lähteä mukaani. Huonojen olosuhteiden takia en
kuitenkaan pystynyt ottamaan tytärtä heti mukanaani. Kannan asiasta huonoa omaatuntoa vieläkin.
Olosuhteet olivat kuitenkin lasten äidin luona sellaiset, että vanhempi tytär
muutti luokseni pian eron jälkeen ja myös jäi sille tielle. Tästä tapahtumasta
on noin kolme vuotta. Käytännössä tämän muuton jälkeen olin yksinhuoltaja
vanhemmalle tyttärelleni. Muutto ei mennyt täysin kiistattomasti, ja asiaa
puitiin lähinnä perheneuvolassa. Siellä asiantuntijan lopuksi kertoma mielipide
“tytön on parempi asua isällään”, lopetti lähivanhempiriitelyn.
Kului vuosia jokunen, ja nuorempi tytär
alkoi voida äitinsä luona huonommin. Lopulta tilanne kärjistyi noin vuosi
sitten, ja hän muutti luokseni. Itse olin tämän jo varmuudella tiennyt noin
puolta vuotta aikaisemmin, kun vanhat tutut merkit olivat tulleet hyvin
vahvasti esiin. En lähde sen koommin taskastelemaan muuton syitä tai turhia
yksityiskohtia, vaan ottakaamme pervokorttipakka esiin. Shuffle and deal.
Yritin aluksi sopia nuoremman tyttäreni
asumiskysymystä, vaikka tiesin tehtävän melkein mahdottomaksi. Ei aikaakaan kun
postilaatikosta tupsahti kaksi haastetta oikeuteen, joista toisessa äiti haki tyttäremme
yksinhuoltajuutta. Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, niin sain myös tietää,
että minusta oli tehty lastensuojeluilmoitus. Viime viikolla oikeudessa minulle
selvisi, että tämän ensimmäisen ilmoituksen oli tehnyt entinen ystäväni ja naapurini, joka
ilmeisesti koki, että lastensuojeluilmoituksen kriteerit täyttyivät. Ilmoituksenhan
voi tehdä silloin kun havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden
vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Kun asiaa käsiteltiin
oikeudessa, tuomari kysyi ilmoituksen tekijältä, miksi juuri hän teki
ilmoituksen eikä esim. äiti. Hän vastasi jotain muuta kuin kysymykseen.
Joitakin päiviä lastensuojeluilmoituksen
jälkeen kävimme tyttäreni ja eksäni kanssa sosiaaliviranomaisten juttusilla
selivittämässä ilmoitusta. Kävimme yksitellen huoneessa juttusilla, enkä juuri
tiedä, mitä muut siellä juttelivat. Minulle sanottiin kuitenkin, että aihetta
lastensuojeluilmoitukseen ei ole, vaan kyseessä on huoltajuusriita, jota äiti
haluaa purkaa tällä tavalla. Sosiaalityöntekijä antoi myös ymmärtää, että jos
hän olisi ollut vastaanottamassa tätä ilmoitusta, hän olisi saattanut olla
ottamatta sitä edes käsittelyyn.
Myöhemmin samaisia ilmoituksia alkoi nousta
kuin sieniä sateella kokonaismäärän noustessa ainakin neljään. Lisäksi alkoi
myös pervokorttien vilauttelu. Lasteni äiti oli löytänyt tämän blogimme, ja sai siitä
itselleen sopivan työvälineen siirtämään keskustelun pois oleellisesta. Näin ollen seuraava käynti sosiaalityöntekijällä
oli jo paljon mielenkiintoisempi. Sain kuulla kuuluvani paikallisen pervokerhon
JOHTOHENKILÖIHIN (niin jäsen olen, mutta en edes hallituksessa), mitä ikinä se
tarkoittaakaan, eläväni bdsm-parisuhteessa, jossa lyön naistani ja tämän kaiken
lisäksi ruoskin ihmisiä livenä.
Nojasin taaksepäin tuolissani, huokaisin syvään, ristin jalat ja
kysyin mistä aloitetaan purkamaan tätä. Sosiaalityöntekijä oli kuitenkin
valveutunut ja osasi hyvin erottaa katkeruuden ja vihan lastensuojeluilmoituksen
taustalla. Lastensuojelusoppaa jatkui vielä tovi, ja lasten äiti päätti kerätä
viimeisimpään ilmoitukseensa kaikki mahdolliset pervoargumentit. Minulle tuli
kirje muutamaa päivää myöhemmin, jossa kerrottiin että viimeisinkään ilmoitus ei
johda toimenpiteisiin.
Tyttäreni oli ärsyyntynyt erinäisistä
juoksukerroista sosiaaliviranomaisten juttusilla, etenkin kun hänellä vihdoinkin
oli toimiva ja rauhallinen arki, jota hän joutui nyyt selittelemään
viranomaisille. Samainen lapsi oli hämmentynyt siitä, että hänen mielipidettään
ei arvostettu. Myös äidin tekemät lastensuojeluilmoitukset hämmensivät häntä. Hän
oli yrittänyt käydä asiaa läpi äitinsä kanssa, mutta ei kovin onnistuneesti. Häneen
jäi pieni epäilyksen siemen siitä kuka on sanonut, mitä ja miksi. Kun
viimeisin, yksityiskohtaisilla pervoyksityiskohdilla varustettu
lastensuojeluilmoitus ja päätös sen aiheettomuudesta oli tullut postiluukustamme,
oli tyttäreni luonnollisesti nähnyt sen suljetussa kirjekuoressa. Kotiintullessani
avasin, luin ja piilotin kirjeen. Kun myöhemmin illalla olin urheilemassa, oli
tyttäreni tehnyt salapoliisityötä, rikkonut minun ja hänen tekemää sopimustamme,
etsinyt kirjeen käsiinsä ja lukenut sen. Kotiin tullessa johtohenkilöllä olikin
keskustelun paikka.
Istuimme alas hänen huoneensa lattialle, ja
kävimme ilmoituksen läpi. Kerroin blogistani, joka oli mainittu ilmoituksessa,
parisuhteestani ja rakkaudestani. Tietenkin kerroin kaiken sillä tasolla kuin
tuon ikäisen lapsen tarvitsee tietää. Tämä nuori neito ei ollut kiinnostunut,
mitä makuuhuoneessani tapahtuu, kukapa lapsi oikeasti olisi. Hän ei ollut
kiinnostunut blogista, vaan hän oli ainoastaan kiinnostunut siitä, onko hänelle
puhuttu totta. Onko äiti puhunut totta? Ilta päättyi siihen, kun silittelin
hänet uneen. Illan viimeisinä sanoina hän vielä kerran kysyi, että olenko kovin
vihainen, kun hän rikkoi sopimuksemme ja että annanko anteeksi. ”Totta kai saat
anteeksi.” Tästä kaikesta on nyt kulunut reilusti yli puoli vuotta, eikä meidän
ole kertaakaan tarvinnut palata aiheeseen. Muutaman kerran olen admin-oikeuksilla
käynyt läpi tyttäreni sivuhistorian ja bookmarkit ilman huolestuttavia
havaintoja.
Seuraava askel oikeusprosessissa oli
ulkopuolinen sovittelija. Sovittelija kävi sekä äidin että minun luonani, ja
hän myös jutteli tyttäreni kanssa kaksin. Tällä haluttiin varmistaa, ettei
minun läsnäoloni vaikuttaisi tyttäreni vastauksiin. Lopuksi hän vielä kutsui
meidät vanhemmat toimistoonsa, jossa kävimme läpi tilanteen ja yritimme sopia
sitä. Sovittelija sanoi minulle etukäteen, että sopimuksen löytäminen näyttää
mahdottomalta, mutta lain mukaan nyt tätä koetetaan. Niinpä me koetimme, ja
itse tilaisuus meni täydelliseksi huuteluksi vieraisiin pöytiin. Pilkkakirveet
ja pervokortit lentelivät. Jopa siinä määrin, että kysyin sovittelijalta, onko
asian edistämisen kannalta järkevää puhua seksielämästäni. Vanha mies korvat ja
posket punoittaen kertoi, että ei ole.
Yhtä asiaa en tarkasti muista, mutta koska
se luultavasti tuli sanotuksi jossain sovittelijan tilaisuuksista, niin liitän
sen tähän. En missään tilanteessa halunnut salata tietoa, että tyttäreni oli
lukenut sosiaaliviraston päätöksen ja sen myös avoimesti kerroin. Juuri niin
kuin kaikki tapahtui. Hyvä kortti, taisi vastapuoli todeta.
Tämän kaiken rinnalla kävimme
perheneuvolassa keskustelemassa. En tiedä tarkalleen, miksi lasten äiti näitä
tapaamisia haki, ja niiden funktio muuttuikin nopeasti pariterapiaksi, josta olin jo saanut tarpeekseni. Pyysin, että
voimavarat keskitetään tyttäreemme sekä tyttären ja äidin toimimattomiin
väleihin. Ennen kuin tähän päästiin, keskustelimme kuitenkin (kaksi
sosiaalityöntekijää, joista toinen oli seksuaaliterapeutti, minä ja lasten
äiti) myös hyvin pariterapiamaisesti. Sain taas selitellä termejä bdsm, Ds-suhde,
perheväkivalta, lyöminen sekä sitä, että miten ihmeessä nämä kaikki voivat
liittyä rakastavaan parisuhteeseen. Pidin jo tuolloin hämmästyttävänä, että
vaikka blogissamme, jota oli luettu pitkään ja hartaasti, selvästi kerrotaan,
miten Ds-dynamiikka toimii, ja vaikka olin sen jo tuolloin vastapuolelle
useasti selvittänyt, niin silti kävimme jälleen asiat läpi. Ei sillä, aihe on
minulle mieluisa, joten kertasin taas asiat.
Kävimme oikeudessa aloittamassa haasteita.
Mukana oli myös sovittelijan lausunto, jossa hän totesi että tyttärelläni on
hyvä asuinpaikka isänsä luona. Tuomari oli perehtynyt sovittelijan lausuntoon
ja sanoi selvästi kantansa, että lapsen tahtoa kuunnellaan näissä asioissa. Hänen
mukaansa sovittelijan lausunto oli varsin kattava ja hän olisi ollut valmis päättämään kanteen hyväkseni. Vastapuolelle tämä ei kuitenkaan käynyt. Syynä heidän mukaansa oli, että lasta ei oltu kuultu yksin vaan
ainoastaan minun kanssani ja näin ollen lapsen todistus ei ole tarpeeksi
pitävä. Kerroin, että lasta kuultiin yksin sovittelijan toimesta minun
ollessani pois asunnosta sillä hetkellä. Vastapuoli totesi, ettei se riitä, ja
vaati täydellistä olosuhdeselvitystä. Tuomari yritti vielä kääntää heidän
päätään mutta turhaan.
Olosuhdeselvityksessä kaksi sosiaalityöntekijää
vieraili sekä äidin ja isän luona. Toiveena on, että mukana on myös avopuoliso,
jos tällainen löytyy. Vierailu oli melko lyhyt, lähinnä pönötystä olohuoneessa
ja tietenkin se pakollinen ja erittäin tärkeä tyttäreni henkilökohtainen haastattelu.
Näiden haastattelujen jälkeen sosiaalityöntekijät kirjoittivat raportin
näkemästään ja kokemastaan. Jotta raportista saatiin mahdollisimman värikäs,
olivat jotkut avioliiton aikaiset ystäväni ottaneet asiakseen soittaa
sosiaalityöntekijöille ja kertoneet kantansa.
Minullakin olisi ollut mahdollisuus kääntää
jokunen todella maukas kortti, mutta en katsonut, että se edistäisi lapseni
asiaa. Erityisesti näistä entistä "ystävistä" jäi yksi mieleen. Tämä ns. ystävä oli
soittanut sosiaalityöntekijöille ja kertonut minun dominoivasta asenteestani
ihmisiä kohtaan viitaten tietenkin bdsm- kontekstiin. Hän kertoi kuinka
avioliitossani olin dominoinut perhettämme, päättänyt kaikesta ja pitänyt pelon
ilmapiiriä yllä. Voi kunpa hän tietäisi. Huvittavinta lienee se, että hän asuu
hyvin kaukana, jopa niin kaukana, että tapasimme häntä noin kerran kolmessa
vuodessa. Kuitenkin hän tuntui tietävän avioliiton aikaisista asioista paremmin
kuin minä.
Olen yrittänyt pitää tunteeni kurissa, ja
olla provosoitumatta sellaisten ihmisten puheista, jotka perustavat
näkökantansa vaan kolikon toiseen puoleen. Em. tapahtumassa oli
kuitenkin kaksi asiaa, jotka saivat minut vihaiseksi. Ensinnäkin ”ystäväni”
otti bdsm-kontekstin esille, ja kertoi huomanneensa minussa näitä piirteitä
avioliitossa ja erityisesti eron hetkenä. Todella hienosti huomattu noin 650 km päästä, etenkin
kun itsekin ”löysin” itseni vasta eron jälkeen. Toiseksi olen auttanut tätä ”ystävääni” isossa, raskaassa ja vakavassa asiassa. Tein sen pyyteettömästi, enkä välttämättä haluaisi kuvitella mitä olisi voinut tapahtua, jos en olisi puuttunut asiaan.
Olosuhdeselvityksen kera marssimme viime
viikolla oikeuteen. Vastapuoli oli nimennyt todistajikseen em. ihmisiä, jotka
kaikki olivat tainneet tehdä myös lastensuojeluilmoituksia.
Olosuhdeselvityksessä ei tullut esille mitään, josta olisi pitänyt olla
huolissaan. Samaisessa ilmoituksessa luki, että lapsi on vakaasti päättänyt
asua isällään ja päätös on pitävä. Hän on myös sen ikäinen, että hänen mielipidettään
kuunnellaan. Niinpä tuomari käsittelyn aluksi kysyi vastapuolelta, olisiko
fiksua sopia asia ilman oikeudenkäyntiä. Hän mainitsi myös, että hän keksisi
käräjäoikeuden määrärahoille parempaakin käyttöä. Vastapuoli oli eri mieltä.
Seuraavaksi tuomari kysyi samaan perusteluun viitaten tarvitaanko todellakin
kolme todistajaa kertomaan sama todistus samasta aiheesta. Todistushan oli
kiteytettynä, että kuinka huono isä olen ja kuinka hyvä äiti on. Vastapuoli
kertoi, että jokaiselle on hieman eri kanta asiaan ja halusi, että todistajia
kuullaan.
Niinpä sitten kuulimme kuinka vaarallinen
isä olen. Pidän lapsiani pelon ilmapiirissä, joka liittyy vahvasti bdsm-harrastukseen (koskakohan he oppivat edes oikeat termit?),
ja näin ollen lapseni eivät uskalla ottaa yhteyttä äitiinsä. Esitimme kyllä
kysymyksen, miten tämä väite toimii jo täysi-ikäisen tyttäreni kohdalla, joka
asuu omillaan. No, siihen ei saatu vastausta. Lisäksi vastapuolen ja kolmen
todistajan voimin kuulin, miten mahdotonta on elää bdsm-suhteessa (Opetukseni
ei ole mennyt läpi. Mutta koska tätä tekstiä arvon vastapuoli taas luette niin se on Ds-suhde!),
niin että siinä on mukana lapsi. Tämä lapsi saastuu kaikesta materiaalista,
välineistä, ja voihkeista. Lisäksi vastapuolen puheet kääntyivät useasti väkivaltaan, ja heidän yksi lempikaneettejahan oli, että suhteemme on väkivaltainen tai se perustuu väkivaltaan.
Sain taas kerran kertoa, että se mitä tapahtuu makuuhuoneessa,
ei kuulu lapsille eikä sen kuulu heille myöskään näkyä. Vastapuolen asianajaja
oli ollut tarkkana ja poiminut blogista kohdan, jossa kerrotaan rakkaani
(blondini) huutaneen niin, että naapuritkin kuulevat. Että miten tämä onnistuu,
kun lapsi on samassa taloudessa? Ystävällisesti vastasin jälleen, että se mikä
tapahtuu makuuhuoneessa, ei ole lapsen silmille eikä korville, ja että meidän
elämämme on paljon muutakin kuin pervoilua ja leikkiä. Vastapuoli oli myös
tulostellut blogista otteita, ja ojensi papereita tuomarille luettavaksi, koska
he eivät itse pystyneet tekstin ollessa niin ällöttävää. Hauskaa sinänsä, kun
he kuitenkin ovat blogimme vakilukijoita. Heillä oli myös paikallaolijan kuvaus yksistä bileistä joissa olin piiskannut. Oikein agentteja liikenteessä, ja miten se bileiden etiketti menikään?
Joka tapauksessa tuomari kieltäytyi
kunniasta, ja mainitsi, että ei ymmärrä miten minun seksuaalisuuteni liittyy
tapaukseen. Myöhemmin kuulimme vielä todistajia, jotka puhuivat vastapuolen
suulla vahvistaen tarinaa. Mielenkiintoisen lisän toi opettaja, joka oli hyvin
valmistautunut tilaisuuteen. Hän kertoi heti olevansa opettaja, opettavansa juuri
tyttäreni ikäisi lapsia, käynyt tyttäreni ikäisten lapsien kanssa paljon
keskusteluja ja kyllä huomaavansa ja löytävänsä koulukiusaajat. Jotenkin hän
rinnasti minut koulukiusaajaan puheessaan, vaikka en ymmärtänyt miten. Samainen
ope kertoi, miten ällöttävää ja vastenmielistä luettavaa blogimme on. Jotain
josta hänelle tulee heti paha olo. Samainen naisope toki saattaisi olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan, miten hyvä ystäväni on saanut poly-suhteen toimimaan alle kouluikäisten lasten pyöriessä jaloissa.
Oikeudessa heiluteltiin myös paljastamaani ässää eli sitä että tyttäreni tietää blogista. Onko blogissani varoitus, entäs salasana ja mitä voin tehdä jotta tyttäreni ei blogia lue, miksi et ole lopettanut blogia? Kahteen ensimmäisen kysymykseen vastasin kyllä ja ei. Viimeiseen taas totesin, että tyttäreni on fiksu nuori, jota ei kiinnosta minun seksielämäni. Ja jos olisin lopettanut blogini, olisin toiminut juuri niin kuin vastapuoli toivoisi, ja siihen leikkiin en lähde.
Oikeudessa heiluteltiin myös paljastamaani ässää eli sitä että tyttäreni tietää blogista. Onko blogissani varoitus, entäs salasana ja mitä voin tehdä jotta tyttäreni ei blogia lue, miksi et ole lopettanut blogia? Kahteen ensimmäisen kysymykseen vastasin kyllä ja ei. Viimeiseen taas totesin, että tyttäreni on fiksu nuori, jota ei kiinnosta minun seksielämäni. Ja jos olisin lopettanut blogini, olisin toiminut juuri niin kuin vastapuoli toivoisi, ja siihen leikkiin en lähde.
Ällöttävällä blogillamme on pian 70 000
lukukertaa, ja palautteen, joka on ainoastaan positiivista, määrä kasvaa koko ajan.
Oikeussalissakin blogin lukijoita oli useampi kerralla, joka on totta kai
imartelevaa. Epäilen vahvasti, siis epäilen, että ainakin yhdelle todistuspenkissä
käyneelle blogimme on mielenkiintoista luettavaa, ehkäpä jopa runkkumatskua.
Yhden todistaneen miehelle tiedän sen sitä olevan.
Olen kovin hämmästynyt. Käytännössä luulin käyväni oikeutta siitä voinko olla tyttärelleni lähivanhempi. Mutta kysymyksen asettelu on muttunut siihen, voinko olla tyttärelleni lähivanhempi jos omaan vinon seksuaalisuuden.
Kaikki todistajana olleet ovat olleet entisiä, osa jopa hyviä, ystäviä. Kun tämä riita alkoi, lähetin heille jokaiselle viestin, jossa ystävällisesti kutsuin heidät erikseen juttelemaan kanssani. Joko kaksin tai niin että otamme lapset mukaan keskusteluun. Halusin tehdä tämän, jotta he olisivat voineet itse kuulla, mitä löytyy kolikon toiselta puolelta. Varmastikin osaatte jo arvata kuinka moni tuli tai edes vastasi minulle.
Olen kovin hämmästynyt. Käytännössä luulin käyväni oikeutta siitä voinko olla tyttärelleni lähivanhempi. Mutta kysymyksen asettelu on muttunut siihen, voinko olla tyttärelleni lähivanhempi jos omaan vinon seksuaalisuuden.
Kaikki todistajana olleet ovat olleet entisiä, osa jopa hyviä, ystäviä. Kun tämä riita alkoi, lähetin heille jokaiselle viestin, jossa ystävällisesti kutsuin heidät erikseen juttelemaan kanssani. Joko kaksin tai niin että otamme lapset mukaan keskusteluun. Halusin tehdä tämän, jotta he olisivat voineet itse kuulla, mitä löytyy kolikon toiselta puolelta. Varmastikin osaatte jo arvata kuinka moni tuli tai edes vastasi minulle.
Nyt kortit ovat pöydällä, ja tuomari pohtii
kumman käsi voittaa. Vähän kuin sodassa, niin yhdessä asiassa tässäkään ei ole
voittajaa. Äidin ja tyttärien välit ovat huonommat kuin koskaan aiemmin. Ikävä
kyllä. Minusta kaikki ansaitsevat sekä äidin ja isän, ja tiedän kokemuksesta,
että yksinhuoltajuus on melkoisen rankkaa. Asianajajani pohti, että tuomarin on
vaikea tehdä päätöstä yli 12-vuotiaan lapsen tahdon vastaisesti. Ja jos
kuitenkin riverillä vastustajat osuvat 1-outtiseen, niin mikään ei muutu. Tytär
on päättänyt asua luonani.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Blondi: Nollausta
Taas yksi virstanpylväs on takana – koettuna on nyt muut
kuin oman kaupungin pervobileet. Suuntasimme paikallisen pervokerhon kanssa
ison porukan voimin omalla linja-autolla Tampereelle Rsyke ry:n Tampere Fetish Factory –bileisiin. Kyseessä olivat dress code -bileet, joten pukeutumiseen oli panostettu erityisesti. Koska pukeutuminen ei ole minulle se juttu, olin paikalla perinteisesti kokomustassa korsetilla ja pannalla höystettynä.
Bileet tulivat tarpeeseen henkisesti raskaan viikon jälkeen.
Mahtavaa nollausta uusien ja vanhojen tuttujen kesken. Koska bileiden
sisällöstä ei julkisesti ole tapana huudella muuta kuin kertoa omia kokemuksiaan,
niin jätettäköön referaatit sikseen. Omaan bilettämiseeni ei kuulu ainakaan
toistaiseksi leikkiminen, joten ilta meni rennosti ystävien kanssa hengatessa
ja silmänruokaa nauttiessa. Peikko oli tahollaan aktiivisempi, ja mustaan
joogamattokassiini koostettu piiska- ja leluarsenaali oli aktiivisesti
käytössä.
Sain illan aikana kasvot monille nimimerkeille netissä. On
mielenkiintoista, miten joistakin esim. BDSM-baarissa aktiivisesti
kirjoittavista ja kuvia julkaisevista luo itselleen sellaisia
ennakko-odotuksia, että he olisivat täydellisiä yli-ihmisiä. Jotenkin saavuttamattoman
kauniita ja erityisiä. Ja sitten kun näitä ihmisiä näkee livenä, niin he
ovatkin aivan tavallisia. Siis sanan positiivisessa merkityksessä. Tai noh,
niin tavallisia kuin nyt pervobileissä ihmiset voivat olla… Toki moni varmasti
ajattelee minusta ja Peikosta samoin. Mene ja tiedä.
Joogamattokassi pääsi pervobileisiin |
Erityisen mieluisaa illan aikana oli erään blogituttumme
tapaaminen ja perehdyttäminen pervomaailman saloihin. Ihailen Peikon
vastuuntuntoista ja huolehtivaa tapaa toimia uusien, kokemattomien ihmisten
kanssa. Ja myös sitä vastaanottavuutta ja rohkeutta heittäytyä tilanteeseen,
jota uusi nuori tuttumme osoitti. Kaunista katseltavaa! Kiitos Sinulle
ihastuttavasta bileseurasta.
Tunnisteet:
bdsm,
bileet,
dress code,
kinky,
leikki,
pervo,
pukeutuminen
torstai 5. syyskuuta 2013
Blondi: Meidän arkea
Peikolla on ollut tänään rankka päivä. Hän on viettänyt koko
päivän huoltajuusoikeudenkäynnissä. Erityisen rankaksi oikeudenkäynnin tekee
se, että lasten äiti on tuonut oikeuteen kolme hänen ja Peikon avioliiton
aikaista perhetuttua todistamaan, miten huono isä Peikko on.
Peikolla ja lasten äidillä on kotona asuvasta lapsesta
yhteishuoltajuus. Peikon nuorempi lapsi muutti pois äidiltään viime
marraskuussa ja on siitä asti asunut isällään. Vastavedoksi lapsen isälle
muuttoon äiti anoo lapsen yksinhuoltajuutta. Onko tässä teidän mielestänne joku
ristiriita? Minusta on.
Jos itse olisin sellaisessa tilanteessa, että oma lapseni ei
haluaisi asua kanssani, niin tuskin häntä siihen pakottaisin. Lapsen äiti
syyttää Peikkoa lapsen manipuloinnista ja siitä, että Peikko kieltää lasta
tapaamasta äitiään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin Peikko yrittää
rohkaista lasta pitämään kontaktia äitiinsä. Omilla teoillaan äiti on kuitenkin
sinetöinyt sen, että lapsi tällä hetkellä näyttäisi minun silmissäni vihaavan äitiään. Ehkä äidin olisikin
parempi keskittää voimavaransa siihen, että hänen suhteensa lapseen paranisi
oikeusprosessien sijaan. Lapsi on kuitenkin koko ajan prosessissa mukana, vaikka
häntä ei ole siihen aktiivisesti sotkettukaan. Lapset yleensä vaistovat vanhempiensa ahdistuksen
ja pahan olon, ja nämä tunteet heijastelevat myös lapsiin. Miksei äiti voi tajuta tätä?
Suren itse myös sitä, että lukuisissa
lastensuojeluilmoituksissa, joita äiti ystävättärineen on lapsesta tehnyt
sekä tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä on heilutettu toistuvasti pervokorttia.
Koska lapsen isä on pervo, ei hän ole sovelias huoltaja lapselle. Lapsi
altistuu epäterveille vaikutuksille. Oikeudessa blogistamme luettiin valittuja otteita, joiden perusteella lapsen äiti väittää suhdettamme
väkivaltaiseksi. Jos blogimme lukisi kokonaan - ilman niitä tuomitsevia silmälaseja - välittyy tästä kuitenkin kuva kahdesta toistaan rakastavasta ja kunnioittavasti ihmisestä, jotka haluavat toisilleen vain hyvää. Olkootkin, että se hyvän tekemisen tapa poikkeaa valtavirrasta. Ja jos jollekin lukijalle, erityisesti lapsen äidille, on jäänyt epäselväksi, niin emme tee tässä
blogissa kuvattuja asioita lapsen nähden tai kuullen.
Niin, lasten äitihän on blogimme vakiolukija. Pervoilun
lisäksi hän ei juuri elämäämme tunne, mikä on valitettavaa. Koska elämämme on
paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ihmettelen, että miksi hän kerta
toisensa jälkeen jää jumiin pervoiluun. Mikä siinä on niin kauheaa? Miksei
koulutettu, päällisin puolin fiksu ihminen pysty ymmärtämään, että on olemassa
erilaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Tiedän toki järjellä ja pitkään ihmisten kanssa
auttamistyötä, myös lastensuojelutyötä tehneenä, että kyse ei ole pervoilusta
vaan jostain ihan muusta. Yritän itse käyttäytyä sivistyneesti, enkä lähde avaamaan ajatuksiani tämän asian suhteen sen tarkemmin. Kuitenkin kun on kyse
lapsen hyvinvoinnista, kuten oikeusprosessissa on, niin pitäisi kyetä näkemään
oman keskeneräisyytensä ja katkeruutensa yli. Ja todellakin ajattelemaan sitä
lapsen parasta. Ei mustamaalata toisia, vaan ottaa rehellisesti peili käteen ja
katsoa, voisiko itse tehdä asioita toisin.
*****
Ai niin, meillä on hyviäkin uutisia. Tai oikeastaan erinomaisia. Muutamme Peikon kanssa
yhteen – muutto on jo lähes valmis, vain lopullinen muuttopäivä on sopimatta. Peikko ja lapsi muuttavat minun asuntooni,
jatkossa tämä on meidän asuntomme. Eniten muuttoa meistä kolmesta odottaa
lapsi. Jos lapsen olisi Peikon tai minun kanssani niin paha olla, kun mitä
oikeudessa on tänään väitetty, hän tuskin iloitsisi muutosta. Voisikohan lapsen
reaktio indikoida jotain muuta? Hmmm, mene ja tiedä.
Onneksi ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus itse valita, miten maailmaa katselee ja miten käyttäytyy. Joten minä valitsen. Ajattelin kutsua lapsen äidin tutustumaan lapsen uuteen kotiin ja myös minuun. Jos kyse olisi omasta lapsestani, niin olisin kiinnostunut missä lapsi asuu ja kenen kanssa. Tämän jälkeen pallo ei ole enää minulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)