Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuseksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuseksi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Brutaalia 🧡

Saatan huomata ja huomioida ihmisissä mitä merkillisimpiä asioita. Tällainen asia voi olla vaikka ryhti, (erikoinen) tyyli, (tunne)äly, käytöstavat, hyvä peppu, ryhti tai moni muu asia, mutta se ei ole koskaan ollut suu, enkä usko että tuleekaan olemaan. En muista koskaan sanoneeni tai pohtineeni, että olipas hänellä kaunis suu. Semisti huvittavaksi asian tekee se, että jos vaikka huulet ovat punatut se usein jopa huonontaa asiaa pääkopassani, Jos minun maailmassani suulla esteettisesti ei ole  juurikaan merkitystä, niin kinkyily mielessä kyllä on ja siellähän suu voi kyllä olla hyvä ja jopa taivaallinen.

Pidän siitä, että koskettelen toista suullani. Suuseksi antavana osapuolena on yksi elämäni suurimmista nautinnoista ja vastaanottajanikin se on varsin nautinnollista. Kuitenkin suuseksi ottajana lienee parasta mitä suulle voi tehdä. Pidän erittäin paljon siitä kun käytän lelun suuta kuten hänen pillua, eli käytännössä miten haluan. Mitä syvemmälle suuhun ja kurkkuun uppoudun sitä enemmän dynamiikka kutittelee takaraivossani. Mehukkaimpia skenaarioita ovat tilanteet missä lelun pää roikkuu hieman sängyn reunan yli, jolloin syvälle hänen kurkkuunsa on erityisen helppo tunkeutua. Minulla on tiukka ote lelun ranteista ja penikseni uppoaa niin syvälle lelun kurkkuun kuin on mahdollista. Lelun halukas suu haluaa penikseni hänen kurkkuunsa ja minä pidän huolen siitä että se myös siellä pysyy. En tiedä juurikaan nautinnollisempaa tilannetta kun allani rimpuileva lelu, joka on syvällä suustaan kiinni minussa. Tällaisessa tilanteessa saatan mielessäni laskea hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen irtaannun nopeasti lelustani pitäen kiinni kuitenkin hänen ranteistaan. Lelu vetää happea, yökkii, kuolaa ja nauttii. Muutaman hengenvedon jälkeen, painaudun uudestaan häneen ja mieleni kehrää.

Joku aika sitten, olimme edellä kuvatussa tilanteessa. Pidin lelusta lujasti kiinni samalla kun olin painautuneena niin syvälle hänen kurkkuunsa kuin mahdollista. Se kiima, nautinto ja dynamiikka mikä kellui ympärillämme sai minut todella kiihottaneeseen tilaan ja koin että voisin laueta siinä staattisessa tilassa ainoastaan painautuneena syvälle hänen kurkkuunsa. Lelun rimpuilu allani teki tilanteesta entisestään kiihottavamman. Säikähdin kuitenkin itse vähän tilannetta ja niinpä se jäi siltä osin toteuttamatta. 

Keskustelimme asiasta jälkikäteen ja kerroin kaiken edellä kirjoittamani lelulleni ja hän kertoi tilanteen olleen hänelle äärimmäisen kiihottava ja taisinpa lukea hänen rivien välistä pienen pettymyksen että en ollut vienyt tilannetta loppuun asti. 

Niinpä muutama ilta sitten olimme uuden äärellä vielä siitä tietämättä mitään. Olimme leikkineet jo tovin kunnes kuiskasin leluni korvaan, että hän saisi laueta vielä kerran, jonka jälkeen minä laukean hänen suuhunsa. Tällaiset sanat ovat bensaa leluni kiimaan ja se mielihyvä tulevasta herkusta sai hänet kiemurtelemaan kiihkosta. Niinpä annoin lelun laueta vielä kerran ja siirryin lähellä hänen suutaan ja aloin käyttämään sitä. Lelu sulki silmänsä ja voihki nautinnosta, sillä hän rakastaa kun hänen suutaan käytetään. Lopulta kun orgasmini tuli siirryin hajareisin leluni päälle ja painoin penikseni niin syvälle hänen kurkkunsa kuin se oli mahdollista ja annoin sen sykkiä siellä. Muistan huutaneeni ja murisseeni suuresta nautinnosta. Tilanne oli äärimäisen kiihottava sekä omasta nautinnostani käsin, että leluni, joka myös voihki nautinnosta, kiimasta, hapenpuutteesta ja siitä pitkäaikaisesta toiveestaan mikä para'aikaa toteutui. Olisin halunnut jäädä nautintooni kiinni, mutta irtaannuin lelustani ja hän veti happea ja alkoi huutamaan nautinnosta. 

Myöhemmin kävimme uutta tilannetta läpi ja kerroin vähän säikähtäneeni tilannetta. Lelu ihmetteli mitä säikähdin ja kerroin että tilanne oli minusta kaikesta nautinnosta huolimatta melkoisen brutaalia. Lelu vastasi viestini: Brutaalia 🧡.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Osoite: Nahkainen Hallusinaatiotie 1

Olen elänyt pienessä pimiössä ajatuksieni kanssa liittyen fetisseihin. Olen toki lukenut fetisseistä ja jopa pienessä mittakaavassa kouluttanut niistä terveydenhuollon ammattilaisia. Taidan itsekin pari sellaista kevyttä omistaa. Tämän lisäksi ystäväpiiriini kuuluu monenmoista fetisistiä, joiden tarinoita olen kuullut ja nähnyt laidasta laitaan. Voisi siis hassusti kuvitella, että ymmärtäisin tai tietäisin fetisseistä jotain, mutta itse asiassa minusta tuntuu nyt, että tiedän lähinnä sen miten vähän tiedän. Mutta onneksi käsissäni on nyt pienimuotoinen tutkimusalusta. Kerron, mikä sai edellä kirjoitetun liikkelle.

Nautin reaktioista ehkä jopa liikaa, koska pyrin kaivelemaan niitä välillä turhastikin esiin. Kuitenkin nautin, kun naama edessäni vääntyy kivusta tai naurusta. Jos kroppa käsissäni värähtelee holtittomasti liian monen orkun jälkeen, minunkin mieleni orgasmoi. Nahkatytöstä on helppo kaivella reaktioita. Jos vaikka laitan nahkahansikkaat käteeni hänen korvan juuressa ilman, että kosketan häntä, se riittää. Pelkkä se pieni natiseva ääni pukiessani hanskoja saa hänet veteläksi. Toisaalta jos hän takapuoli pystyssä odottaa piiskaa, ja laskenkin nahkaisen floggerin odottavan tytön selälle, hänen polvensa saattavat pettää alta.

Osaisinkin jättää tämän tähän. Nahkatyttö oli kylässä, ja häntä oli pyöritelty, satutettu, huputtettu ja kurkutettu ympäri sänkyä. Hän oli selällään sängylläni hänen päänsä taivutettuna patjan yli. Käteni (näköjään aina nahkahansikkaissa tässä kontekstissa) olivat hänen kaulallaan ja penikseni hänen kurkussaan, kaivelen reaktioita hänestä ulos ja niitähän pulppuaa.

Kuitenkin kiero mieleni mietti, mikä olisi tästä seuraava taso, ja yht'äkkiä muistin, että minullahan on useita nahkavuotia laatikossa odottamassa tulevia askarteluja. Laitan nahkatytölle hupu päähän, jolloin hän rauhoittuu ja jää kiltisti odottamaan, kun itse suuntaan hakemaan vuodat käyttöön. Tuon useamman vuodan mukanani ja alan kiertää niitä nahkatytön ympäri. Saan nätisti kierretty jalat tiukasti yhden vuodan sisään ja ylävartalon käsineen kahden muun sisään. Viimeistelen pika-askarteluni kiertämällä koko paketin ympäri useamman nahkavyön tiukkaan. Nahkatyttö oli vuorattu nahkaan niin että ainoastaan jalat nilkoista alaspäin olivat paljaat. Jo pelkkä askarteluni sai nahkatytön vapisemaan koko vartaloltaan holtittomasti. Tiukka paketointi sai tilanteen vähän rauhoittumaan, mutta en voinut välttää kiusausta ja työnsin vielä huppuun ja tytön jalkojen väliin lisää nahkaisia välineitä.

Jotain "erilaista" tapahtui minussa. Raotin huppua sen verran, jotta sain nahkatytön käyttööni. Käytännössä hän makasi edessäni nahkapaketissa suunsa käytössäni. Painoin penikseni pohjaan hänen suuhunsa hänen täristessä allani. Laskin käteni hänen tiukasti nahanpeittämille rinnoille ja koin jotain mitä en ole aikaisemmin kokenut. En osaa pukea tunnetta vielä sanoiksi, mutta jos kerron sen sitä kautta, että en olisi ihmetellyt, jos olisi lauennut siihen paikkaan ilman sen kummempaa liikettä.

Jälkihoidossa nahkatyttö kertoi "nähneensä" edessään nahkaisen tien ja tajunneen sillä hetkellä, että hänen mielensä oli melkein alkanut hallusinoida siitä ärsykkeiden määrästä. Nyt varmaan pohdimme yhdessä, uskaltaisikohan sitä tietä kulkea?

tiistai 30. elokuuta 2016

Testissä luksusvibraattori

Saimme yhteydenoton Libido.fi-nimiseltä seksilelukaupalta, jossa meiltä kysyttiin, että olisimmeko halukkaita testaamaan heidän laajasta valikoimastaan jotain meitä kiinnostavaa. Tämän tyyppiset yhteydenotot ovat aina mieleisiä, mikäli aidosti kiinnostumme jostain lelusta tai tuotteesta.

Päädyimme surffailemaan Libido.fi:n graafisesti tyylikkäille ja teknisesti hyvin toteutetuille sivuille. Ihan mahtavaa, että monet netissä toimivat seksikaupat panostavat nykyään sivujen ulkoasuun kunnolla, ja myös tekninen alusta oli tässä sitä luokkaa, että tuotteiden selailu ja vertailu kävi sujuvasti. Iso plussa muuten sivuilta löytyvälle omalle BDSM-osiolle, jonka tarjonta oli yllättävän laaja.

Iskin heti silmäni Vive-luksusmerkin nystyräpäiseen Shiatsu-vibraattoriin, jonka ulkomuoto muistutti paljon wand-tyyppisiä leluja. Valitettavasti tämä tuote oli loppu, joten meitä pyydettiin valitsemaan toinen tilalle. Tilaukseen päätyi samaisen Vive-merkin Ombra-vibraattori.

Kerrottakoon, että en ole koskaan wandia lukuunottamatta ollut järin kiinnostunut perinteisistä vibraattoreista. Nehän ovat niitä väriseviä härpäkkeitä, joita joko työnnetään sisään erilaisiin reikiin tai käytetään vaikka klitoriksen stimulointiin. En ole oikein ymmärtänyt sitä, että mihin sitä värinää tarvitaan sisälläni, tavallinen dildo on ajanut aina asiansa. Joten siinä mielessä tämän tyyppistä vibra-lelua oli hauska päästä testaamaan, koska vertailukohtaa aiempaan ei ollut.

Peikko haki paketin lähi-Ärrältä viime lauantaina, ja uutta lelua päästiin heti testaamaan. Vivelle pakkauksesta iso plussa - tuli Applen viimeistellyt pakkaukset mieleen lelua kotelosta kuoriessa.

Kun sain laatikon auki ja lelun käteen, oli toinen reaktioni, että miten tämä voi olla näin pieni. Mutta hei, nyt puhutaan venytysfetissin omaavasta pervosta eikä mistään peruskäyttäjästä.

Lelu oli kaunis kuin koru ja sen pinta ihanan samettinen. Fiilis oli vähän sama kuin Lelon laatulelujen kanssa. Toimintoja lelussa oli paljon mm. erilaisia värinätaajuuksia ja voimaakkuuksia. Kuten kaikissa leluissani, niin tässäkin tasainen perusvärinä miellytti itseäni eniten. Ehkä joku haluaa ottaa orgasminsa sambarytmiin värisevän lelun tahdissa, minä en.


Testasimme ensin lelua Peikon antaessa minulle suuseksiä. Olen usein suuseksissä todella lähellä laukemista toivoen, että kunpa saisi jotain sisääni. Tässä vibra toimi hyvin eikä ollut Peikon suutyöskentelyn tiellä. Vibran värinä tuntui neutraalin miellyttävältä, mutta en kuitenkaan lauennut. Peikko antoi vibran toisen pään muotoilusta plussaa, kultaisesta renkaasta sai hyvin pidettyä kiinni. Perudildossahan on monesti se haaste, että ne soveltuvat muotoilunsa vuoksi erinomaisesti runkkaamiseen, mutta kun toisen pitäisi käyttää niitä minuun, niin hyvää otetta on haastava saada.

Seuraavaksi sain vibran peppuuni, ja täytyy sanoa, että siellä se toimi erinomaisesti. Kokonsa puolesta lelu sopii meille erinomaisesti peppuleluksi, ja sellaisena sitä tulee varmasti käytettyä jatkossakin keskinäisissä leikeissä. Laukesin leikin lopuksi hyrrä klitoriksellani, Peikko sisälläni ja vibra pepussa. Ei lainkaan huonompi yhdistelmä <3.

Ombran plussat by blondi
- kaunis muotoilu ja miellyttävä hygieeninen pinta
- helppo pitää puhtaana
- ladattava, ei vaadi pattereita, yksi lataus kestää pitkään
- vedenkestävä eli soveltuu suihkuleikkeihin
- riittävän joustava ja pehmeä peppuleikkeihin, pysyy hyvin paikalla

Ombran miinukset by blondi
- pieni koko (minulle)
- ei riittävästi tehoja laukemista varten (minulle)
- liikaa erilaisia ohjelmia
- todella kova hankintahinta

Kaiken kaikkiaan Ombra oli miellyttävä, mutta ei kuitenkaan tajunnanräjäyttävä tuttavuus. Lelu menee ilman muuta jatkoon - keksimme sille vielä paljon käyttöä sekä keskenämme että muiden ihanien ihmisten kanssa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Rajavartija

Joskus yksi sivulause voi olla lähtölaukaisuna jollekin isommalle.

Misun kanssa olemme jakaneet ajatuksiamme yhä enemmän. Välillä pohdimme mitä passiivisuus voi tehdä suhteille. Vauhdikkaasti siirrymme seuraavaksi pohtimaan alistavien mielenliikkeitä. Kuitenkin viime aikoina olemme yrittäneet porautua yhdessä Misun omaan ajatusmaailmaan ja erityisesti hänen henkisiin muureihinsa ja blokkeihinsa. En voi itselleni mitään, mutta Misu ja hänen näkymättömät muurinsa kiinnostavat minua valtavasti. Jopa siinä määrin, että kuvittelen kirjoittavani käyntikorttiini ”Muurinmurtaja”, silloin kun näemme. Onneksi tunteeni ei ole yksipuolinen, vaan  Misu on kertonut suoraan, että turvallinen alusta itsetutkiskeluun on enemmän kuin tervetullutta.

Jokunen kuukausi sitten huomasin ilokseni, että olisimme samassa tilaisuudessa ja myös hyvin sopivassa mielentilassa. Mielessäni oli pyörinyt eräs ajatus Misun suhteen, ja ajatus ei päästänyt minua millään eroon. Niinpä otin etukäteen Misuun yhteyttä kysyäkseni, mitä hän ajattelisi, jos saisi hieman huomiotani illan aikana. Huolimatta siitä että huomion laatu jäi määrittelemättä, hän vastasi ”totta kai”. Olin varma, että kuvitelmamme ja toiveemme tulevista tapahtumista olisivat hyvin erilaiset, mutta sepä onkin monesti koko keiton suola.

Ilta läheni loppuaan. Siihen oli kuulunut välillämme ainoastaan pientä flirttiä, koskettelua ja sylissä istumista. Olin ajatellut, että sopiva heti olisi juuri ennen kotiinlähtöä, ja siihen tulikin sopiva tilaisuus. Nappasin Misua kädestä kiinni ja kerroin että nyt mennään. Blondini katseli meitä vierestä, ja tiesin hänen tulevan mukaamme. Uskalsin toivoa yllättäväni Misun housut kintuissa, ja jälkeenpäin hän taisikin sanoa jo ajatelleensa hetkemme menneen ohi. 

Siirryimme omaan tilaan, jossa painoin Misun seinää vasten ja otin tiukan otteen hänen ranteistaan nostan ne hänen päänsä yli. Kerroin, että nyt on viimeinen hetki peruuttaa tai muuten minä vien, ja turvasana pysäyttää tarvittaessa. Hän katseli minua hieman ihmeissään, mutta luotti ja antoi luvan jatkaa. 

Painoin hänet polvilleen ja komensin suun auki ja kielen ulos. Kaivoin penikseni esiin ja painoin sen hänen valmiiseen suuhunsa pitäen yhä tiukasti kiinni hänen ranteistaan. Misu otti tilanteen niin kuin epäilinkin hetkeäkään epäröimättä ja alkoi ahnaasti työstämään penistäni. Pienen maistelun jälkeen tiukensin otettani hänen ylösvedetyistä ranteistaan ja painoin pohjaan saakka, useasti ja pitkään. 

Välillä Misu koetti karata kakoen, mutta palasi heti nätisti suu auki hakien penikseni takaisin suuhunsa. Komensin kädet hänen selkänsä taakse ja otin käsilläni kiinni hänen päästään. Painelin penistäni syvälle hänen kurkkuun ja vedin sen välillä ulos antaen hänen ottaa muutaman sekunnin happea ja painoin taas takaisin. Korostin tilannetta vielä peittämällä hänen nenänsä toisella kädellä. Onko olemassa kauniimpaa näkyä kuin nainen, joka kuolasta levinnein meikein ja pyytävin silmin hakee hanakasti penistäsi takaisin suuhunsa? Ei ole.

Laukeaminen on hyvin harvoin minulle tärkeä asia. Se oli nytkin etukäteissuunnitelmissani niin kaukainen ajatus jo erikoisen tilanteen takia, että minun henkinen orgasmini oli se henkeään haukkova Misu. En muista kumpi sen kysyi, minä vai blondi. ”Haluatko spermat suuhusi?” Vastaus oli heikko, juuri kuultavissa, joten kysyin uudestaan. Misu vastasi haluavansa ja hänen elekielensä puhui samaa kieltä. Runkkasin lopuksi spermat hänet suuhunsa ja kuulin jälkikäteen se olleen hyvä palkinto reippaasta suorituksesta. Olen samaa mieltä.

Blondi kysyin minulta jälkeenpäin, mitä oli parasta tuossa tilanteessa. Kerroin hänelle saman, mitä tuossa yllä lukee kursiivina. Kysyin saman kysymyksen blondiltani. ”Parasta oli kun suutelin Misua ja hän maistui ihan sinulta”.

Joskus kuukausia sitten keskustellessani Misun kanssa hän kertoi, että hänen suunsa on luotu naimiseen, mutta hän saa kokea sitä liian harvoin. Olen samaa mieltä ensimmäisestä sivulauseesta!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Blondi: Merkillisiä suujuttuja

Olemme harrastaneet Peikon kanssa viime aikoina suujuttuja. Vähän erilaisia sellaisia. Sormet kurkkuun –juttuja. En tiedä, onko niillä mitään erityistä termiä.

Taustaksi kerrottakoon, että olen oireillut syömishäiriöllä useita vuosia nuorena aikuisena. Ahminut ruokaa. Yrittänyt päästä siitä eroon. Oksentamalla. Ilman, että olen koskaan onnistunut siinä. Oksentamisessa. Keinot ja kerrat, kun olen oksentamista yrittänyt, ovat monet. Olen lukenut kateudesta vihreänä bulimiakuvauksia, joissa oksentamista seuraa euforia, leijuolo, haaveiltu tyhjyys. Mutta minun oksennusrefleksini ei vain toimi. Mikä on totta kai ollut onni onnettomuudessa – bulimia olisi riistäytynyt nopeasti käsistä paljon pahemmaksi kuin mitä se kohdallani oli. En ole oksentanut kuin joskus teininä pahassa krapulassa. Hetkinen, muutamia kertoja kyllä aikuisenakin ilmeisesti ruokamyrkytyksen tai pilaantuneen ruoan seurauksena. Minulla ei ole koskaan ollut oksennustautia eikä muutakaan vatsatautia sen puolen.

Ja nyt nautin siitä, kun Peikko tunkee sormensa kurkkuuni. Syvälle. Niin pitkälle, että kakomisrefleksi tulee. Ulos tulee kuitenkin vain paksua, sitkeää limaa. Kuten silloinkin, kun yritin itse oksentaa. Peikon sormet kurkussani tunnen kuitenkin olevani vapaa eivätkä ne liity itseni kiduttamiseen tai rankaisemiseen. Päinvastoin. Voin antaa kontrollin jollekin muulle, koska en enää tarvitse sitä itse. Peikon tekemänä sormet kurkussa – juttu on äärimmäisen intiimiä ja jopa herkkää. Minä kiihottuneenakäytettynäkuolaisenakyyneletsilmistävaluen, Peikko tyynenä ja turvallisena minun kanssani. Kokeilemassa. Yhdessä. Tapoja käyttää. Katsoa miten toinen reagoi. Ja jos reaktio on positiivinen, niin viedä pikkuhiljaa pidemmälle. Yhä vain uusia juttuja. Kummallisiakin sellaisia. Ja kuitenkin toisaalta niin selkeitä ja loogisia. 

Suujuttuihin liittyvät kaikki vaatimattomat fetissini, mikäli niitä minulla edes on. Sormet, käyttäminen, kuola, ruumiinaukkojen venyttäminen, sotkeminen. Tästä on hyvä jatkaa!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Blondi: Hienovaraista, hienovireistä

Olin tällä viikolla opintojeni puitteissa Helsingissä. Kotimatkalla junassa yritin surffailla VR:n verkossa, mutta netti tökki niin pahasti, että viihdytin itseäni lukemalla koneeltani minun ja Peikon vanhoja Messenger-keskusteluja. Jotka ovat kaikki tallella. Olen lueskellut niitä monesti aikaisemminkin, nauranut ja itkenyt. Keskustelut vievät minut takaisin avioeron jälkeisiin melko sekaviin kuukausiin, joista en ehkä muistaisi kovinkaan paljon muuten.

Minun ja Peikon keskusteluyhteys on alusta asti ollut pelottavan hyvä. Itselläni ei ollut tuolloin oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä haluan. Onneksi Peikko oli kärsivällinen. Hän tiesi vakaasti, mitä hän itse halusi ja kaivoi ja tonki päätäni niin pitkään, että vähitellen palaset siellä asettuivat kauniisti järjestykseen. Peikko johdatteli minut läpi tunnemyrskyjen ja oli läsnä arjessani. Niin kauan, että meistä muodostui pari.

Bongasin keskusteluista junassa pätkän, jossa keskustelemme suustani. Olemme tunteneet toisemme reilun viikon, kun keskustelu on käyty. 

blondi: vaikka mä en tykkää mistään spermaleikeistä niin se oli eilen ihan järkyttävän kiihottavaa kun silitit mun suuta. kun mulla oli sun spermaa huulissa

Peikko: sä saanet kiksit kun katselet miten sua käytetään

blondi: jooh

Peikko: sun suu on herkkää aluetta

blondi: mä olen tajunnut sen vasta nyt

Peikko: näin olen ymmärtänyt

blondi: mahtava oivallus

Päästelen suustani usein hysteeristä huutonaurua, kun luen vanhoja sanojani. Jotka eivät oikeasti edes ole vanhoja. Vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitettuja. Niin paljon ehdottomuuksia. Mä en tykkää tästätuostasiitä. Mä en koskaa sitätätätuota. Mutta olen myös lempeä itselleni. Enhän minä tuolloin voinut tietää.

Kerroin Peikolle eilen illalla peiton alla ollessamme lukemastani pätkästä. Ja siitä, että olimme jo tuolloin puhuneet paljon suustani. Koska sen koskettaminen ja käyttäminen ovat edelleen sellaisia asioita, jotka saavat jotain liikahtamaan syvällä sisälläni. Joista vaivun heti jonnekin kauas.

*****

Peikko vetää minut tiukasti kainaloonsa. Kääntää itseään vasten. Silittelee suutani lempeästi. Niinhän sä olet aina tykännyt. Tästä. Kun sun suuta, kasvoja, kaulaa koskee. Silittely ja puhe jatkuvat. Ja minä olen jossain syvällä. Turvassa. Peikon sormet vaeltavat suuni ympäri. Käyvät välillä suussani hakemassa kosteutta. Siirtyvät takaisin huulilleni. Märkinä. Vaativampina. Sormet kulkevat omistavasti hampaillani, kielelläni, työntyvät kurkkuuni. Ne tutkivat suuni jokaisen onkalon päätyen takaisin huulille. Koskettavat kovemmin. Vaatien. Ruhjoen. Puristaen. Siirtyvät kaulalleni. Käsi kurkkuni ympärillä. Puristamassa hellästi. Omistavasti. Rakastavasti. Sormet kulkevat takaisin kasvoilleni. Tutkivat lisää. Ei ole aikaa. Ei ole ajatuksia. On vain tämä hetki. Minun suuni. Sormet. Kasvot. Kaula. Peikon puhe.

Peikon sormet hakeutuvat hiuksiini. Ottavat lujasti kiinni. Kiepauttavat minut hiuksista jalkoväliin. Peikko on suussani kovana. Otan hänet syvälle suuhuni. Kurkkuun asti. Ohi kurkunpään. Puristan huulillani hänen kalunsa juurta. Paikkaa, josta tiedän hänen erityisesti nauttivan. Peikko nai minua suuhun voimakkaasti. Päättäväisesti. Ei ruhjo, eikä revi, otteet ovat ainoastaan määrätietoiset. Kun hän alkaa olla lähellä laukeamista, olen kuolasta märkä. Peikko hellittää otteensa hiuksistani. Rytmittää enää kevyesti. Kunnes ei voi enää pidätellä. Orgasmi on iso, ja tiedän, että se tulee syvältä. Tuntuu, että spermaa vain tulee ja tulee sykkivästä kalusta. Putsaan Peikon huolellisesti ja siirryn hieman ylemmäs. Hänen rintakehänsä päälle. Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Ja taas jälleen kerran. Peikko pyyhkii spermaisen suuni. Levittää spermaa poskilleni. Kasvoilleni. Hiuksiini. Sotkuinen tyttö. Mun ja hyvällä tavalla sotkuinen.

Pyydän lupaa käydä vessassa pissalla ja saan sen. En koskaan pese sotkuja pois kasvoiltani yöksi. En puhdista suutani. Pissaan, hörppään pienen kulauksen vettä ja kömmin Peikon kainaloon. Koska siinä on minun paikkani. Minun. Etuoikeutetun.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Peikon orgasmien kahdet kasvot

Olen nyt pari päivää pari päivää maistellut keksimääni otsikkoa ja miettinyt, miksi tästä aiheesta kirjoittaminen sekä kiinnostaa että... niin että tuntuu miltä? Kiusalliselta vai muuten vaan oudolta?

Tämä tarina sai alkunsa minuun kohdistetusta "jälkihoidosta" blondin tyydyttäessä minua hyvin vaniljamaisesti suullaan. Jonkin aikaa orgasmini jälkeen blondini totesi, että sä laukeat niin paljon lujemmin näin kuin leikkiessämme. Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta meille kummallekaan, mutta jäin kuitenkin miettimään kommenttia ja myöhemmin yöllä kirjoitin itselleni muistiin, omasta mielestäni, huippuotsikon...

Tuskin siinä mitään ihmeellistä on, mutta leikkiessämme minun orgasmillani ei ole juurikaan väliä, siis minun mielestäni. En osaa sanoa, miksi asia on aina ollut näin, mutta uskoisin sen osaltaan johtuvan siitä että leikkiessäni orgasmini on kuin nykyaikainen viisiottelu. Monta hyvin erilaista lajia, välillä keskitytään ja tähdätään, välillä ollaan kaikki aistit valppaina toimimaan salamannopeasti ja lopuksi viimeisillä voimilla runnotaan maaliin vartalo hikisenä. Jos kuitenkin näen maalin, niin yleensä sinne loppukirien kiihdytän. Aikaisemmin nostin kädet pystyyn ja laskettelin suu hymyssä maaliin. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut, että silläkään ei ole enää juuri väliä, ja niinpä maalintulo on usein vähän sotkuista, koska se taas on kovin blondin mieleen. Vaikka sotkuinen maaliintulo ei ole fyysisesti läheskään se maukkain tapa, on sen henkinen puoli sitten sitäkin enemmän. Emmeköhän me kaikki Dominoivat halua merkitä omamme, välillä väliaikaisemmin ja joskus pysyvämmin.

Kun henkinen orgasmi ja leikki on takana, minulle iskee aina fyysinen tarve päästellä maaliin hymyillen katsellen maisemia ilman viisiottelua. Tällöin haluan keskittyä itseeni ja omaan nautintooni. Nauttia jokaisesta kosketuksesta, jarrutella ja namutella. Tätä blondini kutsuu Peikon jälkihoidoksi.

Blondi kommentoi: Olen kirjoittanut paljon orgasmeista. Omistani, mutta myös Peikon. Alussa ihmettelin sitä, että Peikko ei leikkiessään kanssani välttämättä halunnut laueta lainkaan. En ollut asiasta loukkaantunut vaan ainoastaan ihmeissäni. Olin vaniljaseksissä tottunut siihen, että totta kai mies aina tulee - mikä se pointti muuten sitten olisi. Miehelle siis. Peikko kertoi, että leikkiessä hänen fokuksensa on aivan jossain muussa kuin hänen orgasmissaan, lisäksi se on leikkiessä usein niin kovan työn takana, että hän jää mieluummin ilman. Ja ottaa sen sitten halutessaan jälkeenpäin.

Nykyään Peikko kuitenkin laukeaa lähes aina leikkiessämme. Useimmiten minun päälleni tai sisälleni. Ja ne spermat. No, ne käytetään varsin usein minun sotkemiseeni. Paikan näyttämiseen. Merkitsemiseen.

Eniten Peikko nauttii orgasmistaan, kun hän saa sen sen leikin jälkeen. Joskus samana iltana, joskus seuraavana. Rankemman leikin jälkeen kaipaamme molemmat hellyyttä. Peikko vaniljaista seksiä ja silittelyä, minä enimmäkseen silittelyä ja kainalossa makoilua.

Peikko saa ehdottomasti voimakkaimmat orgasminsa suuseksissä. Sellaisessa, jossa hän saa vaan makoilla ja nauttia. Ei määrää tahtia. Ei käytä suutani. Antaa minun tuottaa hänelle nautintoa. Hellästi. Leikitellen. Pitkittäen. Omassa tahdissani.

Koska tunnemme toinen toistemme mieltymykset ja herkät paikat niin hyvin, on nautinnon tuottaminen toiselle helppoa. Tosin vaatimaton kun olen, niin olen melko varma siitä, että suuseksitaitoni ovat muutenkin paljon keskimääräistä paremmat... Kunnes toisin todistetaan :).

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Blondi: Jouluilua

Ensimmäinen yhteinen joulu Peikon kanssa on hyvässä vauhdissa. En ole jouluihminen, mutta edessä ovat pitkät jouluvapaat ja päivän kääntyminen valoisampaan päin. Viime viikon talvipäivän seisaus on minulle aina psykologisesti merkityksellinen päivä. Tiedän, että tuon vuoden pimeimmän päivän jälkeen suunta on kohti valoa ja kevättä. Toki päivän piteneminen kestää, mutta suunta on oikea. Se riittää.

En ole viettänyt joulua varmaankaan viiteentoista vuoteen ennen viime joulua, jolloin juhlin sitä Peikon ja hänen lastensa kanssa. Aiemmassa kahden aikuisen parisuhteessani olimme ex-mieheni kanssa joulun poikkeuksetta matkoilla. Poissa kotoa. Joten sinänsä minun ja Peikon jouluperinteiden yhteensovittaminen on äärettömän helppoa. Koska minulla ei ole niitä. Riittää kun saan paljon lepoa ja aikaa kirjojen kanssa. Peikko ja lapset ovat jouluihmisiä. Mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Ei niin, että rahaa pitäisi tuhlata ylettömästi tai tehdä asioita vain siksi, että aina ennenkin on tehty niin. Ei perinteitä perinteiden vuoksi, vaan asioita siksi, että niistä pidetään.

Eilen vietimme rennon joulun lasten kanssa. Vanhempi lapsista, joka asuu kivenheiton päässä meistä, oli kyläilemässä koko päivän alkaen aamupuurosta. Kokoonpanon täydensi vielä äitini, joka tuli syömään ja viettämään iltapäivää luoksemme. Jaoimme lahjat, ja sain pitkään himoitsemani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-trilogian, joka kertoo 1980-luvun alun Tukholman homopiireistä ja ajasta, jolloin Ruotsissa todetaan ensimmäiset hiv-tartunnat. Olen lukenut jo ensimmäisen osan puoliväliin – ilman kyyneleitä ei tästä lukupaketista selvitä. Suosittelen lämpimästi. Kirjan ensimmäinen osa on muistaakseni jo käännetty suomeksi. Nyt kotona vallitsee kirjoitus- ja lukurauha kun Peikko pesueineen suuntasi sukuloimaan.

*****

Perinteisen jouluaaton jälkeen menimme illalla sänkyyn, ja sain Peikolta lisää paketteja. Pervosellaisia. Olen puhunut Peikolle erilaisista nännijutuista – klipsuista, painoista, nipistimistä. Asioista, joita eivät rintani eikä mieleni olisi olleet valmiita vastaanottamaan vielä joku aika sitten. Pelkkä ajatuskin nänneistä roikkuvista painoista ahdisti. Päästyäni kokeilemaan kapistuksia eräissä kotibileissä, pervosellaisissa luonnollisesti, olin myyty. Peikko on rintamiehenä luonnollisesti myös ihastunut viritelmiin.

Kiitos, pukki!
Paketeista ilmaantui iso lätkä takapuolta ja reisiä varten, moottorilla varustettu vedenkestävä pepputappi, kauniit hopeanväriset pyykkipojat ja nänneihin uudet, laadukkaat nipistimet. Sellaista mallia, että niihin saa roikkumaan painoja ja oikeastaan vähän kaikenlaista. Ai niin. Pervopukki toi sitten niitä painojakin. Vähän reilumminkin. Pussillisen painoja, joista yksi painaa 60 grammaa kappale.
Tykkään <3

Ihailimme yhdessä nipistimiä ja siroja, pieniä pyykkipoikia. Totesimme kuitenkin heti että pyykkipojat ovat puristusvoimaltaan niin lujat, että niitä ei ainakaan toistaiseksi voi käyttää. Ne ovat kuitenkin niin kauniit, että ajattelin ripustaa ne paidankaulukseen vaikka koruksi sopivassa tilanteessa. Toiset nipistimet vaikuttivat erittäin laadukkailta ja sopivilta, niissä puristusvoimaa saa säädettyä Itsenä kiehtoo iso, jykevä metallirengas, joka roikkuu nipistimistä.
Painoja, nam...


*****

Peikko ottaa nipistimet käteensä. Pyydän, että voisiko hän testata niitä minulle. Nännini ovat vielä arat parin päivän takaisesta käsittelystä. Peikko leikkii ensin metallisilla renkailla, jotka tuntuvat kylmiltä. Sovittelee renkaita nännieni ympärille. Liikuttelee kylmää metallia rintojani pitkin. Hellii nännejäni, mutta nappaaa sitten nännin tiukkaan puristusotteeseen ja kiinnittää siihen nipistimen. Paine ja puristus tuntuivat alussa kovilta, joten hengittelen syvään ja totuttelen tuntemukseen. Toinen nänni saa saman käsittelyn. Kun nipistimet ovat asettuneet paikoilleen ja olen tottunut tuntemukseen, alkaa tuttu kihelmöinti jalkovälissä. Se ihana tunne, joka säteilee nänneistä vatsanpohjan kautta emättimeen ja saa minut valumaan. Joka voimistuu aina kun Peikko koskee nänneihini. Imee niitä. Tai vetää tasaisesti nipistimissä olevista isoista renkaista.

Asettaudun Peikon päälle ja otan hänen kalunsa sisälleni. Keinuimme rauhallisesti, ja Peikko leikkii renkailla. Vedän itseäni kokeeksi hieman taaksepäin. Nipistimet pysyivät paikoillaan, ja paineen tunne kasvaa nautinnollisesti.

Siirrän itseni Peikon jalkojen väliin ja otan hänet suuhuni. Peikko pitää usein nänneistäni kiinni, kun annan hänelle suuseksiä. Nyt hän nappaa luontevasti renkaista kiinni. Oloni on sopivan tukala ja jättää minulle vain vähän liikkumavaraa. Aina kun liikutan itseäni, päätäni, suutani, lisääntyy nipistimien tuoma paine hetkellisesti. Peikko on syvällä kurkussani, koska liikkumatilaa on niin vähän. Hän päästää renkaista irti.

Päätän kokeilla pujottaa renkaat Peikon kalusta läpi. Ne solahtavat syljestä liukkaan kalun juureen melko vaivattomasti. Nännini on kahlittu kahdella renkaalla Peikon kalun ympärille. Tunne on kiihottava sekä fyysisesti että psyykkisesti. Joka kerta kun liikun tai kun Peikko työntää itseään syvemmälle suuhun, venyivät nännini ja paineen tunne niissä säteilee suoraan jalkoväliini. Peikko laukeaa kohtuullisen nopeasti. Huomaan, että asetelmana minä lukittuna nänneistäni hänen kaluunsa antamassa suuseksiä kiihottaa myös häntä. Nuolen Peikon huolellisesti puhtaaksi ja lepään hetken hänen alavatsansa päällä. Yritän taitella renkaita pois siinä heti onnistumatta. Peikko pujottelee lopulta renkaat pois kalustaan. Vetää minut vatsansa päälle. Pyyhkii spermaiset huuleni ja levittää sperman kasvoilleni.

Tänään joulunvietto jatkuu ystäväporukan kanssa – vuorossa sellainen pervompi joulu eilisen perhejoulun vastapainoksi.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tyrkky

Kävin kaupungilla syntymäpäivälahjaostoksilla. Koska tyttäreni oli tullut samaa matkaa kaupungille ja jatkanut siitä matkaa kuntosalille, suunnittelin kotiin päästyäni levitteleväni askarteluvälineet ja jatkavani piiska-askartelujani. Kotiin päästyäni aloin kaivaa esille tarvikkeita. Blondi katseli minua sohvalta ja sanoi suu hymyssä "sä voisit askarrella minua?" Kieltäydyin kohteliaasti ja jatkoin askartelutarvikkeiden kaivamista sängyn alta. Eikä aikaakaan kun blondi makoili samalla sängyllä silmät kysyvästi räpsyen "voisitko askarrella minua?" Nostelin leikkimielisesti joitain keskeneräisiä floggereita sängylle ja kommentoin, että "tällä pikkuisella floggerilla olisi hyvä piiskata rintojasi". "Jooh", vastasi blondi kiemurrellen tarvikkeitteni välissä, "mä olen niiiiiiin tyrkky". 

Sitä saa joskus mitä tilaa, pohdin ja komensin blondin riisuutumaan ja kaivamaan lelulaatikosta jalkojenlevittimet. Kiinnitin blondin ranteisiin ja nilkkoihin kahleet. Nilkkojen väliin laitoin noin 80 cm pitkän levittimen ja käsikahleet kiinnitin nilkkakahleisiin. "Nätti paketti", kommentoin ääneen, ja kerroin jättäväni blondin sängylle sillä aikaa kun askartelisin olohuoneessa."Eih, kun askartele mua...", kuului blondin pyyntö.

Käänsin blondini niin, että hänen päänsä roikkui vähän sängyn reunan yli, juuri sopivalla korkeudella, jotta hänen suutaan voisi käyttää hyväksi. Sängyllä oli yhden pienen keskeneräisen floggerin leikatut nahat. Käärin ne rullalle ja menin seisomaan hajareisin blondin pään yläpuolella. Piiskasin vuorotellen hänen häpyään ja rintojaan. Välillä painoin penikseni syvälle hänen suuhunsa tai nain häntä suuhun samalla piiskaten. Piiskasin tasaisesti hänen häpyään, ja kun blondi ei pystynyt pitämään haarojaan auki, vaihdoin piiskauksen kohteen hänen rintoihinsa. Rintojen piiskauksessa on jotain, mistä blondi ei tykkää, ja niinpä kerroin hänelle, että piiskaan häpya niin kauan kuin hän pitää jalat auki, ja jos jalat menevät kiinni, siirryn välittömästi rintoihin. Tätä jatkoin tasatahtiin lantioni kanssa. Kuola valui blondin poskia pitkin, ja välillä jalat napsahtivat kiinni, mutta aukesivat pian piiskan siirtyessä rinnoille
.
Kerran blondi sai kunnon vanhan nytenvälitäenäämistäänpiiskauksesta -kohtauksensa, mutta lopetin sen heti alkuunsa. Huomasin blondini kasvoilta pienen ärtymyksen, mutta nyt hei askarrellaan. Laitoin hyrrän blondin jalkojen väliin, ja jatkoin suunkäyttöä ja rintojen piiskausta. Jos tuo hyrrä tippuu jalkojesi välistä, kaivan bastardon esiin." Blondi kesti hienosti piiskaukseni loppuun asti, joten päätin antaa hänelle pienen palkinnon. Siirryin hänen jalkojensa väliin, ja upotin kolme sormea häneen hyrrän suristessa klitalla. Blondi oli hyvin herkillä, ja orgasmi oli jo lähellä. Työstin voimakkaasti sormilla, ja pian hän aloitti kyselynsä "Kiltti? Kiltti? Kiltti?". "Tällä kertaa sä sanot saisiko tyrkky tulla, kun pyydät lupaa." Blondi nosti itsensä istumaan ja katseli minua kyselevin silmin. "Ei... En halua. En pysty". 

"Sitten et tule, nyt pää alas!" Blondi katseli minua yhä epäuskoisena, ja painoin hänen päänsä alas. Jatkoin hänen kiusaamista ja pian hän kysyi "saisinko tulla?". "EI KELPAA!". Blondi ejakuloi käsilleni ja taisteli orgasmiaan vastaan. Hän kiemurteli, voihki, esitti vääriä kysymyksiä, mutta olin armoton. Hän venytti orgasmiaan niin pitkälle kuin pystyi, ja kysyi lopulta voihkaisevin ja holtittomin äänin "saisiko tyrkky tulla?". "OLE HYVÄ!"

Blondi nousi istuma-asentoon, tiukkaan linkkuun, ja painautui kättäni vasten ja tuli lujaa ja kauan. Hän kaatui kyljelleen, jonka jälkeen tuli lohduton itku. Otin hänet syliini. Myöhemmin sain kuulla olevani ärsyttävä, ja minulle on näytetty kieltä tänään useamman kerran. Kuritonta eikös?

Blondi: Alistuminen ei ole aina helppoa, kivaa, nautittavaa tai vaivatonta. Tällä kertaa se ei ollut mitään niistä. Kaikesta tyrkyttämisestä huolimatta olin sellaisella karkkikauppafiiliksellä, että olisin halunnut jotain kivaa, mukavaa, helppoa, nautittavaa. Kasan isoja orgasmeja esimerkiksi. Jota minulle ei tänään suotu. Sain inhottavasti piiskaa, ja olin koko ajan ärsyyntynyt. Inhoan kun rintojani piiskataan siten, että ne heiluvat. Ja kun ne D-kupit heiluvat. Kipu ei ollut tänään kova, mutta rintojen heiluminen tuntuu epämiellyttävältä. Peikko näki ja aisti, että olin ärsyyntynyt ja käytti tunnetilaa hyväksi jatkamalla ja jatkamalla. Argghh. Mur. Sitten jouduin kysymään lupaa ärsyttävällä tavalla. Toki olisin voinut valita ilman olemisen, mutta siihen minusta ei vielä ole. Joten oli pakko antaa periksi ja nöyrtyä.

Päivästä muotoutui kuitenkin miellyttävä. Aikani itkettyäni ja niskojani nakeltuani sain kauniisti kysymällä Peikolta luvan jatkaa leikkimistä suihkussa kahden dildon kanssa. Peikko askarteli hapsupiiskoja olohuoneen pöydällä, ja minä runkkailin suihkussa. Näin meillä!

Myöhemmin makoilimme sängyllä, ja Peikko kehui löytäneensä mukavaa pervopornoa netistä. Hivuttauduin hänen jalkoväliinsä, ja annoin Peikolle suuseksiä. Minun oli pakko käydä kurkkimassa koneella, että katsooko hän todella pornoa samalla kun minä touhuan hänen jalkojensa välissä. Peikko vilautti minulle videota, jossa ihme ja kumma, oli juuri suuhun naimista menossa. Jossain kohtaa kysyin Peikolta, että mitä jos nyt lopettaisin. Peikko nappasi tiukan otteen niskastani, työnsi minut takaisin sinne minne kuulun ja vastasi, ettei se ole vaihtoehto. Pornoa katsova Peikko laukesi kovaäänisesti suuhuni, ja nuolin hänet puhtaaksi. Könyttyäni takaisin Peikon kainaloon hän pyyhki hellästi suuni puhtaaksi.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Blondi: Alkusyksyn kiireitä

Alkusyksy on lähtenyt käyntiin sellaista vauhtia, että ei ole tarvinnut arjessa miettiä, miten ajan saa kulumaan. Eilen illalla arjen askareet katkaisi tervetullut illanvietto pervoporukalla. Minun ja Peikon osalta illanvietto jäi maltilliseksi, koska tälle päivälle on aikataulutettu monenlaista puuhaa. Saimme kuitenkin nauraa ja viihtyä usemman tunnin mahtavassa porukassa, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Peikko kömpi kotiin ennen minua, seurasin perässä reilun tunnin kuluttua.

Kehoni on hieman sekaisin tällä hetkellä, ja olen vuotanut verta enemmän tai vähemmän jo lähes pari viikkoa. Reaktio on kuitenkin minulle tyypillinen, enkä jaksa huolestua siitä. Vaikka minä valun, on Peikko kuitenkin saanut omansa. Viime yönä tulin Peikon viereen nukkumaan, ja hän heräsi. Löysin itseni hänen jalkovälistään, joka on menkkojen aikana ehdottomasti lempipaikkani. Tänään kun heräsimme, sama toistui.

Suuseksin antaminen Peikolle on edelleen lähes parasta, mitä tiedän. Mielihyvän tuottaminen toiselle. Ja se kiihottava valta-asetelma, kun on polvillaan toisen jalkojen välissä. Peikon kädet hiuksissani ja niskassani. Välillä hellinä, välillä vaativina pitämässä päätäni paikoillani, jotta hän voi käyttää suutani haluamallaan tavalla. Laukeaminen kurkkuun. Peikon siistiminen toimituksen jälkeen. Lievä arkuus kurkunpäässä jälkeenpäin. Jotain, joka muistuttaa minua Peikosta silloinkin kun hän ei ole läsnä. Suloisen nöyryyttävät läpsäisyt poskille, kun olen valmis. Hyvä tyttö. Sä olet mun, ja mä voin käyttää sua ihan niin kuin mä haluan. Kiihottavaa kuittailua siitä, että miten kätevää on, kun ei tarvitse koskaan mennä suuseksin jälkeen suihkuun, koska minä siivoan jäljet. Tai miten menkkani eivät koskaan estä Peikon nautintoa. Muistutus paikastani ja asemastani. Siitä, mikä ja kuka minä olen.

Ai niin. Ensi viikonloppuna käymme katsastamassa TAFF:in Tampereella. Tule sinäkin!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Blondi: Mieli lepää - arkiseksiä

Heinäkuu oli pervorintamalla täynnä monenlaista uutta. Nyt mieli on tyytyväinen, mutta väsynyt. En kykenisi tällä hetkellä ottamaan vastaan hirveästi mitään uutta. Kesäloma on tältä erää vietetty, ja yritän vähitellen palailla arkirytmeihin. Arkirytmiä seuraavat myös arkisäännöt. Enimmäkseen koneella ja pervosivustoilla oleilua rajoittavat säännöt. Kesälomalla mieli vaelteli positiivisen levottomasti, kun aloitti aamun lukemalla pervoblogeja - nyt se hupi jää tehtäväksi vasta työpäivän jälkeen.

*****

Olemme Peikon kanssa tutustuneet netin kautta erääseen viehättävään alistuvaan naiseen. Toivon, että saamme hänestä myös ihan liveystävän - sellaisia ei ole koskaan liikaa. Peikko on ottanut naisen lempeästi siipiensä suojaan, ehkä vähän myös minäkin. Peikko ei ole hakenut itselleen leikkikaveria, mutta on kuitenkin päätynyt joitakin kertoja leikkimään naisen kanssa netin välityksellä. Olen lukenut käydyt keskustelut. Ja nauttinut joka sanasta. Itse en nettileikkiin taivu (se mielikuvien puute…), mutta tykkään ajatuksesta hurjasti. Siitä, että Peikko voi antaa ihanalle naiselle kivan ja turvallisen sekä samalla nautittavan kokemuksen alistumisesta. Siitä, että nainen voi antaa Peikolle jotain, josta Peikko puolestaan nauttii. Kaikki tämä tuo suhteeseemme lisää, eikä ole keneltäkään pois. Roolit ovat selvät, samoin se, että leikki tapahtuu ystävinä.

Eräänä iltana pääsin seuraaman tällaista tilannetta livenä - siis kirjoitetussa muodossa. Taisinpa itsekin jotain leikkiin kirjoitella. Kokemus oli miellyttävä, ja siinä oli paljon tunnetta mukana. Kiihotuin nettileikistä niin paljon, että kun nainen oli lauennut kauniisti, oli minun pakko kysyä Peikolta lupa käydä leikkimässä itseni kanssa.

Kipinät minun ja Peikon välillä sinkoilivat vielä leikin jälkeisenäkin päivänä. Peikko harjoitutti minua pitkästä aikaa ottamaan hänen kättään sisälleni. Ja minä nautin ja nautin siitä täysinäisyyden tunteesta. Venymisestä. Ja kiireettömyydestä. Kun voi vaan rauhassa tunnustella ja kokeilla. Kuitenkin täysin ilman paineita suorittamisesta. Vaikka minä niin haluaisin sen käden joskus kokonaan sisälleni. Lopuksi hyrrän ja neljän sormen rauhallinen yhteispeli toivat minulle ison orgasmin.

Peikko päätti, että samalla harjoittelemme myös suujuttuja. Peikko nauttii, kun hänen kalunsa on syvällä kurkussani. Jaksoimme keskittyä tähänkin nautittavaan puuhaan ihan rauhassa. Nautin itsekin siitä tunteesta, kun kalun kärki ohittaa kurkunpääni ja saan huuleni puristettua aivan kalun juuren ympärille. Ja kun se kalun kärki liikkuu kurkunpään läpi edestakaisin, niin tunnetta on vaikea intiimiydessään kuvailla. Kunhan vain saan happea tarpeeksi, niin voisin jatkaa vaikka miten pitkään. Tänään sain Peikolta paljon hyvä tyttö –kehuja ja poskelle läpsyttelyä, kun jaksoin keskittyä kurkunpään rentouttamiseen ja hengittämiseen. Kiihottavinta suuhun nainnissa käyttävänä olemisen jälkeen on kyllä se kuola, jota tulee aivan hillitön määrä. Paksua sitkeää limaa, jolla on sitten kiva leikkiä. Lopuksi otin itselleni hieman vapauksia ja pitkitin Peikon laukeamista. Peikon orgasmi oli poikkeuksellisen voimakas ja äänekäs, ja hän laukesi pitkästä aikaa suuhuni. Jotenkin kaikki seksi oli äärettömän kaunista ja hellää, sellaista rauhallista kahden ihmisen yhdessäoloa.

*****

Loman loppumisen kunniaksi tilasin uusia seksileluja. Paketti tuli nopeaan postista, ja lelut päätyivät hyvässä järjestyksessä arkkuun. Heitin lähes kaikki vanhat dildot pois uusien tilalta. Panostin laadukkaisiin leluihin, jotka toivottavasti kestävät pitkään. Vanhat dildot olivat sellaisia halpiksia, sekalaisen värisiä. En pidä itse värikkäistä seksileluista, joten uudet dildot ovat näyttävän mustia. Hankin myös elämäni ensimmäiset geishapallot. Ajatus niistä sisälläni ei hirveästi sinänsä kiihota, mutta ajatus siitä, että minulla on pallot sisällä Peikon käskystä erinäisissä tilanteissa, kiihottaa kyllä. Mutta katsotaan, mihin kaikkeen pallot taipuvat.

Hankintalistalle jäi vielä pumpattava dildo. Onko kenelläkään kokemusta sellaisista? Jos on, niin minkä merkkisiä härpäkkeitä käytätte? Vinkkejä ja linkkejä tuotteista ja ostopaikoista saa laittaa tulemaan. 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Blondi: Menkkaseksiä meidän tapaan

Olen ollut koko viikon lievästi itkuinen. Alamme jo Peikon kanssa ymmärtää, mihin tunnetilani milloinkin liittyvät. Itkuisuus ei tällä kertaa liity menkkoihin, vaan siihen, että minulle ei ole näytetty paikkaani hetkeen. Tosin alkuviikon voimakas vyöhyketerapiahoitokin tekee varmasti tehtävänsä ja lisää itkuisuutta.

Olen laittanut Peikolle ruokaa. Syömme ja menemme sänkyyn. Kerjään Peikolta, että hän käyttäisi minua. Kulta. Kiltti. Mä tarvitsen. Kiltti saisinko. Kiltti mä tarvitsen käyttämistä. Peikko nappaa minut tiukasti kainaloon. Mä tarvitsen muru nyt unta. Ja nukahtaa nopeasti. Kuin pieni lapsi. Lueskelen vähän aikaa, mutta nukahdan pian itsekin.

Heräämme, ja silittelen Peikon kalua. Hivuttaudun Peikon jalkojen väliin ja otan hänen kalunsa suuhuni. Peikon otteet alkavat koveta. Otapa kulta paita pois. Olen paitaa lukuun ottamatta alasti. Otan paidan pois, ja Peikko käy vessassa. Kun hän tulee, hän kiskaisee minut hiuksista sängynlaidalle. Pääni roikkuu lievästi alaspäin, ja Peikko nai minua suuhun. Pitkään ja rauhallisesti. Antaa minunkin nautiskella. Tunnen hänen kalunsa kurkunpäässäni, ja tunne on huumaava. Kurkkuni alkaa erittää sitkeää limaa. Valun. Kasvoni ovat märät. Peikko vetäytyy välillä pois, jotta saan hengittää kunnolla.

Hän nappaa käteensä hyrrän ja voitelee sormensa liukuvoiteella. Saan Peikon sormet peppuuni ja hyrrän tiukasti klitorikselleni, ja hän nai minulle nopeassa tahdissa kaksi orgasmia. Sormet tuntuvat taivaallisilta. Lopetettuaan hän pyyhkii sormensa reisiini. Kiskaisee minut hiuksista jalkoväliinsä. Viipyy pitkään syvällä kurkussani. Rauhallisesti. Pitää minua niskasta ja hiuksista paikallani. Pitää kuitenkin huolen, että saan riittävästi happea. Pystyn rentoutumaan ja nauttimaan. Kehuu ja hellittelee samalla. Hyvä tyttö.

Lopulta Peikko ei pysty enää odottamaan, vaan laukeaa syvälle kurkkuuni. Niin syvälle, että se laukaisee lievän kakomisrefleksin. En pysty nielemään, ja minun on pakko kiskaista itseni irti Peikon käsistä. Sperma kurkustani valuu Peikon vatsalle ja kalulle. Anteeksi, saan huohotettua. Nuolen aina Peikon puhtaaksi suuseksin jäljiltä, ja nytkin odotan käskyä puhdistaa hänet. Sitä ei kuitenkaan tule. Sen sijaan Peikko kaapii spermaa vatsaltaan ja hieroo sitä kovakouraisesti kasvoihini. Niin, tämähän ei muuten sitten kuulu tänne, minun päälleni. Ymmärsitkö sä? Seuraavaksi sä yrität varmasti vähän paremmin? Jooh. Peikko lyö sotkuisia kasvojani lujaa avokämmenellä. Sotkee lisää. Kaulaani. Hiuksiani. Rintojani. Ja läpsii. Molempia poskiani. Kaapii itsensä puhtaaksi ja sotkee kaiken minuun.

Makaan sängyllä huohottavana myttynä, ja Peikko vetää minut kainaloonsa. Hassu tyttö. Kun tykkäät, että sua sotketaan. Käymme suihkussa. Keitän kahvia, ja istumme sängyssä juttelemassa. Mä alan vasta nyt ymmärtää, miten paljon sä tarvitset tuota. Käytetyksi tulemista. Että miten suoraan ja välittömästi se vaikuttaa sun hyvinvointiin. Että miten kokonaisvaltaisesti sä tarvitset tuota. Sä olet nyt ihan kuin eri ihminen, kun sä tiedät taas paikkasi.

Nousemme ylös, ja kihnaan vielä Peikossa. Hän kiepauttaa minut ympäri, puristaa kovin nänneistäni ja upottaa hampaansa kaulan ja olkapään välissä olevaan isoon lihakseen. Puree pitkään ja lujaa. Nauttii, koska tietää, että minuun sattuu. Olen kuitenkin edelleen niin omissa tiloissani, että kipu tuntuu siedettävältä, ja tilanne itsessään on kiihottava. Noin, nyt sut on merkitty taas vähäksi aikaa.

Ai niin, kiitos kuukautiskuppi, kun olet olemassa ja mahdollistat monenlaisen kivan seksin menkkojen aikana.

****

Toiset kasvot: Peikko kertoo

Taas kävi niin että toisistamme riippumatta aloimme kirjoittaa samasta asiasta. Oma otsikkoni oli nimetty: Mä haluuuun, mä tarviiiin. Koska oma osuuteni olisi tällä kertaa vain pieni tuokiokuva, niin yhdistimme tekstimme. Aihe on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ja maukas, että varmasti palaan tähän vielä joskus.

Istuimme syömässä blondini laittamaa hyvää lounasta. Ilmapiiri välillämme oli hieman sekava, koska meillä oli ollut viime päivinä vähän keskenäistä aikaa, ja illaksi oli tiedossa jos jonkinlaista ohjelmaa ja kutsua. Onnistuin esittämään kommentin, tosin viattoman ja jopa harmittoman, mutta silti huomasin että blondini silmäkulmat kostuivat. Hän yritti urheasti niellä pahan olonsa pois, mutta se ei ollut vaihtoehto. Halasimme pitkään ja keskustelimme asiasta.

Oikeastaan taas siinä hetkessä tajusin, kuinka lujaa blondini elää tätä kaikkea. Toki minäkin elän, mutta katselemme ulospäin hieman eri ikkunoista. Voisimme yleisesti puhua, että blondi tarvitsee leikkiä, alistumista ja sen tuomia fiiliksiä jotta kaikki muu ( = arki) tuntuisi helpommalta. Me käytämme yhdessä tästä kaikesta lausetta: "blondilleni täytyy näyttää paikkansa".

Myöhemmin leikin jälkeen, josta blondi tuossa yllä kertoi, oli maailmamme taas paremmin paikoillaan. Blondini tiesi sen jälkeen paikkansa, ja niin tiesi hänen maailmansa.

Kuten minullekin niin varmasti teillekin yllä oleva tuo esiin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuten lupasin, yritän kirjoittaa aiheesta enemmän joskus myöhemmin. Haluaisitko sinä kertoa omista kokemuksistasi, joko yleisesti kommentoimalla tai privaatisti viestittämällä? Olisi mukava kuulla, miten te muut koette saman asian?

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Blondi: Merkitty

Peikko on pyöritellyt minua pidemmän tovin sängyssä. Hän ei ole lauennut, kuten en minäkään. Tiedän, että meillä on pian menoa enkä pysty keskittymään tarpeeksi, joten orgasmi ei tule.

Peikko vie minut suihkuun. Hän ottaa suihkuletkusta suihkupää pois ja suuntaa vesisuihkun klitorikselleni. Roikun, roikun ja roikun. Sanon Peikolle, että en pysty ja hän lopettaa. Kuuma vesihöyry ja suihkukoppi saavat minut haukkomaan happea. Peikko avaa suihkukopin oven hetkeksi aikaa, jotta saan kunnolla hengitettyä ja komentaa minut lattialle. 

Polvistun. Odotan. Suihku kastelee minut kokonaan. Avaan silmäni ja näen Peikon katselevan minua tarkkaan. En aluksi tajua, mitä tapahtuu. Sitten ymmärrän, että Peikko virtsaa päälleni. Kauniisti rinnoilleni samalla kun päälleni valuva vesi pesee ne puhtaaksi. En näe virtsaa, mutta tunnen sen kuumuuden ihollani. Hetki kestään pitkään ja katsomme toisiamme koko ajan silmiin. Minä lattialla polvillani istuen, Peikko ylläni seisten. Pääni lyö tyhjää. Olemme käyneet skenaariota aiemmin läpi useammankin kerran keskustellen. Kumpaakaan ei toistaiseksi kiinnosta virtsa eritteenä, mutta alistamisen/alistumisen  ja nöyryyttämisen välineenä kylläkin.

Peikko poistuu suihkusta ja jättää minut suihkukopin lattialla keräilemään itseäni sen jälkeen kun on varmistanut, että minulla on kaikki hyvin. Istun lattialla pitkään. En tiedä, haluaisinko itkeä vai nauraa vai jotain muuta. Lämmin vesi valuu päälleni. Aivoni eivät toimi. Eivät tajua, mitä juuri on tapahtunut. Mustat ja punaiset pallot sinkoilevat korvieni välissä edestakaisin, enkä kykene loogiseen ajatteluun. Pesen itseni rauhallisesti. Katson koko ajan suihkukopin lattiaa, enkä pysty nostamaan katsettani, vaikka olenkin yksin.

Kömmin kylpyhuoneesta Peikon viereen sängylle. Olemme kumpikin pitkään hiljaa ja hengitämme. En pysty puhumaan enkä katsomaan Peikkoa silmiin. Alan ymmärtää, että äsken tapahtui jotain sellaista, josta pidin todella paljon.

Otan Peikon kalun suuhuni. Tunnen, miten hän nauttii. Hän pyöräyttää minut pois jalkovälistään ja tulee päälleni. Sisälleni. Vasta nyt pystyn katsomaan häntä silmiin. Haluatko, että mä laukean sun suuhun vai sisälle? Suuhun, saan jotenkin vastattua. No, katsotaan maltanko mä, kun sä tunnut niin hyvälle. Tiedän, että Peikko puhuu myös jotain muuta, mutta en kykene ottamaan puhetta vastaan. Hän vetäytyy sisältäni, repii minut hiuksistani jalkoväliinsä ja nai minua raa´asti suuhun kunnes laukeaa kurkkuuni. Nuolepa mut  sitten kunnolla puhtaaksi, ettei mun tarvitse enää mennä suihkuun. Tiukka ote hiuksistani ei hellitä hetkeksikään. Nuolen huolellisesti. Peikko nostaa päätäni sen verran, että pystyn katsomaan häntä silmiin. Hän läpsii poskeani kovakouraisesti. Hyvä tyttö. Hyvin hoidettu. Suthan on tänään sitten merkattu oikein kunnolla. Niin että sä tiedät, kenelle sä oikeasti kuulut. Nyt sä varmasti taas muistat paikkasi vähän aikaa.  Käytetty raasu. Laitapa nyt vaatteet päälle, niin päästään lähtemään.

Hipsin pitkin asuntoani ja yritän saada ajatuksiani kasaan ja pääni toimimaan. En edelleenkään ymmärrä kaikkea, mitä juuri tapahtui. Tiedän kuitenkin sen, että tapahtunut vei meitä molempia hurjasti eteenpäin ja vahvisti dynamiikkamme entisestään. Minulla ei ole ollut kovinkaan montaa kertaa sellainen olo, että haluaisin tai ylipäätään suostuisin luomaan katseeni kohti lattiaa. Nyt teen sen automaattisesti. Olen tänään ottanut ison askelen häpeän tunteen voittamisessa ja siinä, että pystyn myöntämään itselleni, että nautin nöyryytetyksi tulemisesta.

Puen päälleni ja meikkaan samalla kun nautin yhden siiderin. On aika lähteä naapurikortteliin ystävän synttäriä juhlistamaan.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Blondi: Kirjoitusapua Peikolle

Peikko makoilee sängyllä ja kirjoittaa blogitekstiä. Minun hän on käskenyt olla hiljaa, jotta hän saa kirjoittaa rauhassa. Hän vie käteni kalunsa päälle. Silittelen ja nautiskelen läheisyydestä. Vedän Peikon housuja alemmas, jotta saan kalun kunnolla käteeni siliteltäväksi. Peikko kirjoittaa keskittyneesti.

Kumarrun nuolaisemaan kalua. Nopeasti ja vaivihkaa. Toistan toimenpiteen muutaman kerran. Ihailen Peikon keskittymiskykyä, kun hän naputtelee tyynesti kasaan uutta blogitekstiä minun ollessani hänen jalkovälissään. Otan käden suun avuksi. 

Peikko napsauttaa läppärin kiinni ja sanoo tekstin olevan valmis. Kysyn, että saisinko lukea tekstin. Et saa. Ehkä sitten, kun sä olet ollut kiltti tyttö, niin annan sulle luvan. Peikko tarttuu kovakouraisesti hiuksiini, ja tyydyttää itsensä suuhuni. Ensimmäistä kertaa koskaan alusta loppuun asti niin, että hän määrää rytmin. Yleensä jossain vaiheessa hän on aina irrottanut kätensä hiuksistani, jotta saan itse rytmittää tahtia. Mutta ei tällä kertaa. Peikko laukeaa kurkkuuni puristaessaan minua tiukasti itseään vasten. Hän pitää minusta tiukasti kiinni, kun nuolen hänet puhtaaksi.

Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Kehuu. Kuten pientä lasta tai eläintä kehutaan. Läpsii lempeästi poskelle. Kun sä nyt hoidit hommasi noin hyvin, niin sä saat käydä lukemassa blogitekstin. Nyt. Saan myös käskyn kahden tekstin yhdistämisestä.

Peikko poistuu sängystä keittiöön, ja kuulen hänen laittavan ruokaa. Jään yksin sängylle. Kasvot punoittaen. Kiihottumisesta. Häpeästä. Kädet ja kasvot spermassa suloisesti nöyryytettynä ja käytettynä. Tunne siitä, että Peikko käytti ja otti omansa - sen minkä hänelle kuuluu, on huumaava. 

Jonkun ajan päästä pystyn keskittymään niin paljon, että saan blogitekstin luettua. En kuitenkaan saa kaivettua päästäni, mitä tekstille piti tehdä. Kysyn, saan vastauksen, muokkaan tekstit Peikon toivomaan muotoon. Käyn pesemässä kasvoni ja käteni. Olen onnellinen.