Kun vaniljan himo yllättää

Varmaan meillä kaikilla on olemassa "herkkuja", joiden himo yllättää meidät säännöllisesti enemmän tai vähemmän. Itselläni syötäviä tällaisia ovat mm. maksamakkara, mätitahna ja raa'at suolatut kalat. Jos "herkun" merkitystä laajennetaan, niin minulla mukaan lasketaan mm. pimeys, hiljaisuus ja yksinkatsotut elokuvat. Jos taas mennään herkkujen kanssa makuuhuoneeseen, jonka blondi tosin kieltää, niin asia muuttuu mielenkiintoiseksi.

Makuuhuoneessa herkkuja yleisimmin nautitaan yhdessä. Tällöin olisi tietenkin suotavaa ja mukavaa, jos samat herkut maistuisivat yhtä hyviltä jokaisen suussa tai kehossa. Uskoisin, että todellisuus on kuitenkin herkun kuin herkun kanssa erilaista. Vaikka paperilla ja jopa ajatuksissa monet asiat menevät yhteen, niin lienee turha odottaa, että kaikki pienetkin nyanssit osuisivat kohdalleen. Toinen voi haluta käyttää peppua, ja toinen taas haluaisi, että vain suuta käytetään eikä missään tapauksessa päinvastoin, niin voidaan yht'äkkiä olla suurten kysymysten äärellä.

Mitäs jos taas ei huvita? Ei kuitenkaan aina jaksa dominoida tai alistua vaikka toinen haluaisikin. En ainakaan minä, vaikka kuinka taustavire olisikin aina päällä. Tietenkin omalla kohdallani tilanne on osaltaan helppo, koska blondi alistuu silloin kuin haluan poislukien muutamat tilanteet/olot. Mitäs jos blondi haluaa leikkiä, piiskausta, alistumista tai rikkeen sovittamista ilman, että minua huvittaa tai aika olisi mielestäni sopiva? Rikkeet kuittaan (näitä on harvoin) silloin kun tilanne on Minulle sopiva, mutta muuten ajatus onkin hankalampi.

Tiedän, että voisin tasan tarkkaan päättää itse, koska leikimme, mutta olisiko reilua kääntää selkä ja kuunnella vain ja ainoastaan itseään? Ei minusta. Kyllä blondillakin on oikeus laittaa pyörät pyörimään. Ei nyt ihan kasaamalla sopivia piiskoja sängylle, mutta kysymällä voisinko saada piiskaa? Oman ison haasteensa huvittamiseen luovat nykyään myös aikataulut. Leikkiaika on kortilla, ja kun sellainen yht'äkkiä tulee eteen, kun kuulen tyttären huikkaavaan ovelta Heippa tulen parin tunnin päästä, niin minulta ei moodin vaihto onnistu samassa hetkessä. Oli miten oli, sovituista säännöistä ja niiden huomioimisesta kuitenkin on syytä pitää kiinni, huvitti tai ei.

Mitäs jos tekee mieli vaniljaa? Hellää, herkkää, hidasta ja penetraatiokeskeistä. En voi puhua muiden puolesta, mutta meillä vaniljan himo syttyy vain minulle. Ymmärrän hyvin, että blondi on elämänsä vaniljakiintiön jo käyttänyt, mutta minun kiintiöni taitaa riittää hautaan asti. Toisaalta taas saisinko mitään tilanteesta, jossa toteuttaisin vaan itseäni ja toinen ei saisi samasta narusta kiinni? Ei, en saisi. Niinpä kompromissit esiin tässäkin tilanteessa. Pyrinkin tarjoilemaan vaniljani jonkin sopivan kastikkeen kera, jonka itse voin jättää nauttimatta.

Tässä kirjoittaessani kävin välillä lukemassa Kellaritytön viimeisimmän tekstin, jossa käsiteltiin vähän samaa asiaa. Samaten muistan Tetriksen kirjoittaneen vaniljan vaikeudesta ja olisikohan pikkusiskokin taannoin kertonut, että vaniljaan ei ole paluuta. No blondi siis ei ajatuksineen ole ainakaan yksin, mutta olenkohan minä?

*****

Blondi kommentoi: Satuimme taas kumpikin kirjoittamaan samasta aiheesta, joten tekstit on helppo yhdistää. Pervoidentiteettini on lievästi uinumassa tällä hetkellä. Tai oikeastaan identiteettini ei ole, mutta arjessa pervoilua on melko maltillisesti, eikä se ole kovin pinnalla ajatuksissani juuri nyt. Prioriteetit ovat jossain muualla. Parisuhteessa, yhdessä asumisessa, koko uusperhekuviossa.

Asia ei ole onneksi mitenkään negatiivinen, vaan kyse on aivan luontaisesta vaihtelusta elämäntilanteiden muuttuessa. Olen nytkin yrittänyt saada pari päivää kivasta leikistä tekstiä paperille, mutta kiinnostus kirjoittaa leikistä on nolla. Peppuleikkejä ja häpeharjoituksia siinä samalla - enempää en saa kirjoitetuksi.

Arki on nykyään niin monimuotoista ja erilaista verrattuna siihen, mitä minulla on koskaan aikaisemmin ollut, joten muut asiat tahtovat jäädä sen jalkoihin. Koska arki on kivaa ja tapahtumarikasta, on vaikea ottaa aikaa muille tärkeille asioille. Harrastuksille, opiskelulle, pervoilulle. Arjessa on ihan yhtä paljon aikaa kuin aiemminkin, mutta orientaatio on muuttunut melkoisesti sitten minun ja Peikon yhteen muuttamisen. Aikaisemmin parisuhteemme perustui minun näkökulmastani enemmän pervoilulle ja leikille ja vähemmän kaikelle muulle. Peikolla on tästä arvatakseni hieman erilainen käsitys. Nyt parisuhde on niin paljon muuta, ja leikki vain pieni osa sitä. 

Hyvin pienilläkin vivahteilla saa tuotua pervoilua arkeen. Tänään sain luvan runkata sillä aikaa, kun Peikko ja lapsi olivat yhteisissä menoissa. Ja voin kertoa, että se orgasmi maistui makealta. Muutama tunnelmaan virittävä video alkupaloiksi, vessan käsisuihkun suihkupää irti ja kaksi lelua sisälle. Namnam.

Joten minäkin nautin vaniljaa tällä hetkellä aivan mieluusti. Kunhan se tarjoillaan minulle kastikkeen kera...

Vuosikin pakettiin

Blondi kysyi jokunen viikko sitten, että haluaisinko kirjoittaa hänen antamastaan aiheestaan. Olin iloinen ehdotuksesta ja otin aiheen innostuneesti vastaan. En ole kuitenkaan saanut itsestäni irti uutta tekstiä enkä halunnut yrittää tuottaa sitä väkisin. Koska minua ei ole siunattu kirjoittamisen lahjalla, niin on paras vain odottaa hyvää hetkeä. Fiilis ennen kaikkea.

Yritän paketoida kuluvan vuoden nousut ja laskut. Se ei ole aiheena blondin ehdottama, mutta tulen sivuamaan hänenkin aihettaan. Nyt kun mietin kuluvaa vuotta taaksepäin, ensimmäisenä tekisi mieli hengittää ja huokaista syvään. Niin paljon nousuja ja laskuja, murhetta ja naurua.

Elatustaistelu kaikkinen typerine käänteineen oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Tavallaan ymmärrän ja hyväksynkin sen, että tällaisissa tilanteissa vastapuoli tekee kaikkensa voittaakseen tapauksen. On se sitten adrenaliininhakuista draamaa, tyhmyyttä tai vankkaa uskomista omaan totuuteensa, se kaikkein tärkein unohtui, nimittäin lapset. Monta asiaa siedän, mutta kuitenkin tyhmyyttä melkoisen huonosti. Tarpeeksi isoja lasten henkisiä haavoja on vaikea toisen paikkailla, vaikka olisi motivoitunutkin.

Tekstejä on blogissa jo sen verran, että en edes muista, olenkohan jo aikaisemmin kirjoittanut, että koko blogi oli jo kerran päätetty lopettaa elatustaiston aikana. Kuitenkin nukuttu yö ja kirkas ajatus siitä, että lopettaminen olisi ollut juuri se asia, jota vastapuoli toivoi, sai sisun pintaan ja näyttämään entistä lujemmin.

Oma jaksaminen on välillä ollut kortilla. No, sitä se on viime vuosina ollut muutenkin, mutta nyt minun on pitänyt ottaa vahvemmin myös muut huomioon ja opetella ottamaan aitoa apua vastaan blondilta. Olen aina halunnut selviytyä yksin jopa siinä määrin, että olen ajanut itseni tilanteeseen josta nouseminen oli vuosien urakka. Nyt minulla on ollut ensimmäistä kertaa vierelläni ihminen, joka on aidosti hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, laskuineni ja nousuineni. Vaikka asia onkin positiivinen, se on vaatinut paljon totuttelua.

Haluan hypätä suoraan asiaan, on sitten kyse uusiin ihmisiin tutustumisessa tai vaikka blondin kanssa yhteen muuttamisessa. Jos joku asia tuntuu hyvältä, voin ja haluan hypätä siihen täysillä mukaan ja mahdollisimman nopeasti. Yksi mottoni onkin kyllä asiat onnistuvat, jos niin on tarkoitettu. Niinpä en osannut hieroa asioita pitkään, kun saimme ajatuksen muuttaa yhteen. Sittenhän se selviää toimiiko ja pääseehän sieltä aina pois. Kiteytettynä omat tavarat roskiin, kierrätykseen ja vanhemmalle tyttärelle. Televisio kainaloon ja hyppy tuntemattomaan.

Pelottiko muutto? Kyllä pelotti ja paljon. Enhän edes vuotta aikaisemmin tiennyt, että nuorempi tytär asuisi kanssasi, ja nyt olimme jo muuttamassa vapaaehtoisesti lapsettoman luokse. Rehellisesti sanottuna pelkäsin etukäteen eniten oman pääni vuoksi. Tarvitsen välillä aikaa sulkeutua (jopa vetäytyä) hiljaisuuteen jonkin oman asian pariin. Onneksi tytär oli jo siihen tottunut etukäteen, ja blondi tottui siihen hyvin nopeasti.

Blondi murehti ennen muuttoa hieman erilaisia siisteyskäsityksiämme. No toinen meistä on hirmuinen nipo ja toinen luonnonlapsi. Arvaatkohan kumpi? Joka tapauksessa arvostan siisteyttä, ja on ollut ilo huomata itsessäni, kuinka tärkeäksi asiaksi se on muuttunut. Lisäksi siisteys luo hyvää oloa. Ja koska en ole truuhamsteri, niin pystyn ottamaan hyvin vastaan kommentteja kulta, voisitko siivota kokkauksesi jäljet?

Ennen muuttoa pohdin myös perhedynamiikkaamme ja ennen kaikkea sitä, millaiseksi se muodostuisi. Jotenkin pohdin, että uudessa perheessä tulee olemaan Peikko&blondi ja isä&tytär. Mutta kuinkas kävikään? Hyvin nopeasti blondi ja tytär löysivät yhteisen sävelen, ja tämä suhde vaan kasvoi ja syveni. Varsin pian huomasin, että asioita joita aiemmin oli kyselty minulta (tyttöjenkin juttuja), kysyttiinkin nyt vaan blondilta. Eikä aikaakaan kun blondi ja tytär alkoivat viettää vapaa-aikaakin yhdessä ja kävivät jopa yhteisissä harrastuksissa. Ja onpa tullut eteen tilanteita joissa meidän perheessä on ollut blondi&tytär vastaan isä, mutta sitähän elämä on parhaimmillaan, eikös? Itse olen kuitenkin ollut huolissani blondista ja varmistellut n. 1000 kertaa hänen jaksamistaan nimenomaan lapsiperheessä, mutta alan jo uskoa, että hän aidon oikeasti nauttii tyttären seurasta. Tytär taasen saa sitä aitoa huomioimista ja välittämistä, joista hänellä on ollut suuri vaje. Miten tämä uusperhe dynamiikka lämmittääkin sydäntäni!

Hyvää ystävääni lainaten elän tuli perseen alla. Useasti olen, teen sitä vieläkin, pakoillut tekemisilläni jotain, kuten pahaa oloa tai huonoa parisuhdetta. Nyt olen opetellut vähän pysähtymään (aargh, kuinka vaikeaa), kiitos blondin. Pysähdyn hetkeksi, annan itselleni aikaa ja myös nukun. Vanhana univammaisena nukun nyt paremmin kuin koskaan (en kuitenkaan antaisi nukkumisilleni parempaa arvosana kuin 7), mutta suunta on parempaan selvästi. Nyt minulla on paikka ja halu käpertyä jonkun viereen, kun varjot hyökkäävät.

En olisi koskaan uskonut joskus olevani tällaisessa suhteessa, jossa sekä minä että blondi voimme tutkailla omaa seksuaalisuuttamme avoimesti ja kunnioittavasti. Kaikesta voimme keskustella ja tarpeen mukaan ottaa lisääkin leikkikavereita. Mikään ei ole kuitenkaan toisen sanelua tai itsestään selvää. Molemmat suomme toisillemme fiksusti toteutettuja leikkejä tarvittaessa myös toisten kanssa.

Meillä on mahtavia ystäviä, joista suurin osa pervoympyröistä. Mahtavia yhteisiä ja yhteisöllisiä  hetkiä ystävien kanssa (illanistujaiset, mökkiviikko, luento, clubit, lukupiiri, pikkujoulut...). Olemme tavanneet paljon uusia nikkejä ja aitoja ihmisiä niiden takana, mikä on todella kiehtovaa.

Hämmästyttävän paljon kannustavia, ihmetteleviä ja kysyviä yhteydenottoja on tullut myös blogin kautta. Osa näistä on johtanut oikeisiin ystävyyssuhteisiin ja muuhunkin. Osa yhteydenottajista on pyytänyt, että heidän viestiään ei siteerata blogissa, mutta olemme silti viestitelleet ja keskustelleet näiden ihmisten kanssa. Tämä kaikki on ollut hämmentävää mutta suuri kiitos siitä.

Toivottavasti jatkossakin pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin, tilanteisiin ja jopa tilaisuuksiin. Näistä kaikesta kuitenkin nautin ja elän. Turun Baletti järjestää 25.1.2014 Uniformal bileet. Tervetuloa mukaan ja nykäisemään hihasta. Jos pyydät kiltisti voit saada myös punaisen takamuksen.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Peikko

Blondi kommentoi: Jos jollekin jäi epäselväksi, niin perheen siisteysnatsi ilmoittautuu palvelukseen :). Peikon huoli minun ja hän tyttärensä toimeentulemisesta ja hänen omasta ajantarpeestaan ovat olleet hänelle se big thing, minulle se oli aidosti Peikon, hmmm. No, sanotaan se kaunistelematta, sotkuisuus. En toisaalta itsekään pidä siivoamisesta, sellaisesta perusviikkosellaisesta. Se on tappavan tylsää, ja mielelläni delegoisin sen jollekin muulle. Joten elän erittäin siististi. Asioille on oma paikkansa ja jäljet korjataan aina. Lisäksi rakastan erilaista hankaamista. Klooripullo, karhunkieli ja hammasharja käteen ja hankaamaan. Erityisen tärkeää minulle on, että keittiö on puhdas ja siisti, samoin kylpyhuone. Muuten sellainen keskitason siisteys riittää, kunhan tavarat ovat omilla paikoillaan eikä ole likaista.

Peikko ei entisessä elämässään juuri siisteydestä välittänyt. Hän on toki itse aina siisti ja puhdas, mutta asunnon kanssa oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pitkiä keskusteluja. Oikeasti ihan vakavia sellaisia. Olin aidosti utelias tavattuani sellaisen ihmisen, joka ei välittänyt kodin sotkuisuudesta. Koska minulle sotku ja kaaos kertoivat yleisestä elämän kaoottisuudesta sekä siitä, että omaa kotia (lue elämää) ei pidetä niin arvokkaana, että sitä haluttaisiin pitää myös siistinä. Peikko otti nämä keskustelut hyvin, vaikka pelkäsin loukkaavani häntä. Pääsimme keskustelussa melko syvälle Peikon avioliiton kipupisteisiin, ja ymmärsin, että oikeasti Peikko nauttii siisteydestä kunhan muu elämä ja puitteet ovat kunnossa.

Olen ollut aidosti yllättynyt siitä, että miten hyvin Peikko on skarpannut asiassa nyt, kun asumme yhdessä. Aluksi hän teki sitä varmasti minun vuokseni, mutta nykyään yhä enemmän siksi, että haluaa itsekin kotimme olevan siisti. Lisäksi olen tehnyt siisteydenpidon helpoksi. Kaikille asioille on oma paikkansa ja säilytyssysteeminsä. Peikko ja tytär mainitsevat kumpikin usein puheessaan, että miten kivaa on, kun koti on siisti ja kaunis. Peikon tytär tulee siisteydenpidossa onneksi enemmän minuun kuin isäänsä. Lapsi on luonnostaan järjestelmällinen ja tarkka - siis niin järjestelmällinen kuin teini-ikäinen nyt voi olla. Laadimme lapsen kanssa listoja asioista, viikkaamme vaatteet siististi, siivoamme kaappien ja laatikoiden sisältöjä. Tosin lapsen huoneen lattiaa ei välillä näy vaatteiden alta, mutta hänen reviiriinsä en puutu.

Tiesin jo ennen yhteenmuuttoa, että Peikko tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää häntä tässä, koska tarvitsen niitä itsekin. Olemme monesti fyysisesti saman katon alla, mutta silti omassa tilassa ja ajassa. Molemmat hautautuineina omaan kirjaansa. Joskus minä kirjaan, Peikko elokuvaan. Vietämme toki aikaa myös fyysisesti irti toisistamme. Kummallakin on omat harrastuksensa ja menonsa. Nautin siitä, että Peikko ottaa rohkeasti omaa aikaa sekä minulta että lapselta. Pakkaa treenikassin ja lähtee. Näkee omia ystäviään. Koska myös minä teen niin. Usein arki-iltaisin näemme kunnolla vasta, kun olemme kumpikin kotiutuneet menoistamme. Vakuuttelen Peikolle kerta toisensa jälkeen, että on ok ja välttämätöntä ottaa omaa aikaa. Ja että siitä täytyy myös nauttia. Ja Peikko oppii pikkuhiljaa. Kuten minä opin monia asioita häneltä. Näin se parisuhde parhaimmillaan toimii!

Minäkin sinua

Viime aikoina on tapahtunut paljon tai oikeastaan yksi isompi asia, joka sivutekemisineen on pitänyt minut poissa blogimme äärestä. Muutin siis tyttäreni kanssa blondin kanssa saman katon alle. Ensin julmettu määrä pakkausta ja tavaroiden poisheittämistä. Myöhemmin uudessa asunnossa tavaroiden purkamista ja lisää poisheittämistä. Nyt me kaikki kolme totuttelemme uusille yhteisille tavoille ja toiveille.

Olen luonteeltani hyvin sopeutuvainen ja rento. Niinpä ajattelinkin, että muutto on vain seuraava sopiva askel blondin ja Peikon polulla, enkä osannut etukäteen jännittää tai murehtia mahdollisia tulevia ongelmia. Kun ongelmia tulee eteen ne hoidetaan pois. Olin ja olen varma, että uusperheessämme joskus ovet paukkuvat ja ääni nousee, mutta vielä suurimmilta kriiseiltä on vältytty. Soitellen sotaan emme kuitenkaan lähteneet, vaan yleisistä toiveista ja tarpeista olemme keskustelleet  kolmisin avoimesti kokoajan.  Olen positiivisesti yllättänyt siitä, miten tytär ja blondi keskenään keskustelevat, viettävät aikaa ja ottavat toisensa huomioon. Minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntua, että itselläni on suurimmat demonit karkoitettavana.

Edellisessä elämässäni elin räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa  pieni väärä sana, ele tai karkkilaatu johti usein räjähdykseen, jonka jälkeen minun ja lasteni itsetunto painettiin maanrakoon. Tämä käyttäytymismalli vain vahvistui suhteen loppua kohden saaden osaltaan aikaiseksi pysyvääkin henkistä vahinkoa.

Edellisen elämäni jälkeen olen elänyt pienen ajan yksin ja suuremman jälkikasvuni kanssa. Pikkuhiljaa opettelin elämään arkea ja kasvamaan henkisesti. Luojan kiitos en törmännyt blondiin jokunen vuosi sitten, sillä uskon, että olisin ollut silloin liian keskeneräinen ja rikki. Ehjä en ole vieläkään (alan uskoa, että tuskin täysin koskaan), mutta tiedostan sen, ja välillä tuntuu että blondi vaistoaa asian jopa minua paremmin. Minulla on kaapit ja unet täynnä demoneita, joita ajan pois. Tarkkailen arjessamme mitättömiä asioita, mitä jos tämä tai tämä... Haistelen voimakkain vedoin ilmapiiriä. Yritän pitää kaikki tyytyväisinä, jottei mieleni rakentaisi olematonta räjähdystä. Koen huonoa omatuntoa omasta ajastani. Ja kaikki tämä turhaa, niin turhaa. Onneksi edellä kerrotut kuvaukset ovat vain lyhyitä säpsähdyksiä historiastani, vaikkakin joskus ihan fyysisiä. Blondi näkee lävitseni. Hän tunnistaa näitä tilanteita, joskus ennen kuin ehdin edes kertoa. Hän antaa minulle tilaa ihan niin paljon kuin tarvitsen, ja tietää sen tärkeyden minulle. Hän ymmärtää että joskus pienen pieni asia voi olla minulle liikaa. Hän pitää minusta huolta juuri niin kun minä pidän hänestä huolta.

Blondi: Muutto? Muutto!

Asumme Peikon kanssa yhdessä. Tästä päivästä eteenpäin. Saman katon alla. Matkassa mukana on Peikon teini-ikäinen tytär. Olemme muuttaneet kaikki kolme minun asuntooni. Meidän asuntoon. Asunto sijaitsee erinomaisella paikalla ja on oikeasti kaunis. Meidän kaikkien mielestä. Minulla ja Peikolla on tästä lyhyt työmatka, teinin koulu ja harrastukset ovat myös vieressä. Lisäksi Peikon vanhempi tytär asuu aivan vieressämme - koira meni hänelle.

Muutto eteni hurjaa vauhtia reilussa kuukaudessa. Toki olemme puhuneet aiheesta paljon aiemminkin, mutta emme kovin konkreettisesti. Olemme puhuneet asiasta aiemmin sillä tasolla, että ehkä joskus asumme yhdessä. Tulevaisuudessa. Sitten kun.

En ole ihan varma, mikä koko muuttoprosessin oikeastaan laukaisi. Minun sanomani lause, että luuletko Peikko, että pystyisimme kaikki asumaan minun nykyisessä asunnossani? Kaikilla tarkoitetaan minua, Peikkoa ja Peikon teini-ikäistä lapsosta. Olen kesän aikana lähentynyt hurjasti Peikon nuorimman lapsen kanssa. Sen kotona asuvan. Ymmärtänyt, että hän voi olla myös muuta kuin välttämätön paha. Että hänen kanssaan on oikeasti hauska tehdä asioita. Että meidän on kiva tehdä asioita yhdessä, kolmestaan.

Kun keskustelu asiasta alkoi, ei siitä tullut loppua vaan pyörät lähtivät päinvastoin pyörimään kunnolla. Ja minua pelottaa. Vähän. Edelleen. Meitä kaikkia varmasti pelottaa. Peikko on kuitenkin sitä mieltä, että muutos on suurin minulle. Ja on ehkä vähän huolissaan siitä, että kestääkö minun pääni muutosta. Tiedostan itse, että muutokset, kaikki arjesta poikkeavat asiat, ovat minulle hankalia. Ja tällä kertaa kyseessä on elämäni suurin muutos. Tähän verrattuna lapsuudenkodista poismuuttaminen, opiskeluiden aloittaminen, naimisiin meno, ero, ovat pikkujuttuja. Avioliitossakin olin oikeastaan viime kädessä yksin. Toisaalta tiedostan myös (tämä tiedostaminen ja tiedostamisen tiedostaminen on välillä hieman rasittavaa…), että muutos on aina mahdollisuus. Jotain, joka auttaa minua päästämään irti vanhasta, ei ehkä niin hyödyllisestä. Arjesta. Rutiineista. Toimintamalleista. Ajatusrakenteista. Illuusiosta, että asioita voisi  tai pitäisi jollain tavalla kontrolloida.

Myös Peikko on kohdannut omia demoneitaan. Hänellä oli jonkin aikaa lievä muuttoangsti päällä, ja hän tahtoi linnoittautua omaan kotiinsa, omaan rauhaansa. Olla yksin. Keskustelimme asian kuitekin läpi, ja syy löytyi entisestä avioliitosta, jossa omaa tilaa ja aikaa ei ollut juuri saanut ottaa. 

Suurin huolenaiheeni on pervoilu. Kuinka sen käy, kun saman katon alla asuu teini? Tähän mennessä minulla ja Peikolla on ollut käytössämme kaksi asuntoa, ja pervoilut on jo pitkään hoidettu minun luonani. Asuntoni on ollut aina käytössä, koska olen asunut täällä yksin. Seksiä on voinut harrastaa pitkään, hartaasti ja kovaäänisesti. Tulevaisuudessa, kun asuntoja on vain yksi, niin en tiedä oikeasti, miten asia järjestyy. Olemme toki harrastaneet seksiä Peikonkin luona, mutta vaniljasellaista. En kuitenkaan pysty hetkeksikään unohtamaan seinän takana olevaa lasta ja heittäytymään seksiin. Noh, onneksi teinillä on kivoja harrastuksia, ystäviä ja ihan vieressä asuva isosisko, joka ottaa teinin aina välillä yöksi hoitoon. 

Joudumme varmasti tekemään Peikon kanssa paljon töitä kahdenkeskisen ajan eteen. Se on asia, jota ei voi ennakoida, vaan se täytyy ratkaista sitä mukaa, kun tarvetta omalle ajalle tulee. Lisäksi täytyy pitää huoli siitä, että molemmille jää myös omaa aikaa. Samoin Peikon ja lapsen kahdenkeskinen aika on turvattava. Hassua tämän ajan miettiminen. Se on tullut elämääni vasta Peikon myötä. Olen jo paremmin sinut asian kanssa kuin suhteemme alkuaikoina, mutta mitenkään luonnostaan se ei minulta käy. 

Toki yhteistä aikaa ja arkea on jatkossa Peikon kanssa huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Ja se on mahtavaa. Päästä jakamaan arkea itselle rakkaan ihmisen kanssa. Olemme tähän mennessä nähneet noin pari kertaa viikossa, eikä sitä voi oikeastaan kutsua edes yhteiseksi arjeksi vaan hetkiksi toisemme seurassa. Joten muutto on ilman muuta hyvä ja toivottu asia. Mutta silti seksi mietityttää. Pinnallista, tiedän. Tiedän, että kelailen päässäni kauhuskenaarioita. Ja toivon, että ne jäävät sellaisiksi, ja arki lähtee sujumaan itsekseen. Töitä joudumme totta kai sen eteen tekemään. Kun kaksi nelikymppistä, omat tavat omaavaa ihmistä ja yksi teini-ikäinen muuttavat yhteen, ei konflikteilta vältytä. Onneksi osaamme ja pystymme kaikki puhumaan, ja tahtoa vaikeidenkin asioiden ratkaisemiseksi on.

Olemme selvinneet muutosta kohtuullisen vaivattomasti. Hieman huonekalujen siirtelyä ja yhden huoneen tyhjäksi raivaaminen Peikon lapselle. Lapsen huoneesta vanhat tapetit pois, ja uudet maalit seiniin. Lapsen valitsemat totta kai. Pakollinen reissu Ikeaan.

Olen iloinnut siitä, kun olen saanut hankkiutua tavarasta eroon. Rankalla kädellä jopa minun mittapuuni mukaan. Aina kun olen saanut heittää jotain pois (lue laittaa kierrätykseen, kiitos FB:n lahjoitetaan-palstat), on olo ollut entistä keveämpi. Hups, puolet kirjoista lähti. Hups, vaatekaapillinen vaatteita lähti. Kaikki ylimääräiset sälät keittiöstä, puolityhjien lipastojen läpikäyntiä ja säilytystilojen järkeistämistä. Siihen nähden, että en pidä tavarasta, on sitä kuitenkin paljon. Aina kun ostan uutta tavaraa kotiin, heitän vähintään tuplamäärän vanhaa pois, ja silti tavaraa kertyy.

Nyt olen onnellisena oivaltanut taas jälleen kerran, että miten pienellä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Peikko ja lapsi tuovat mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, joten tavaraa ei tule kovin paljon lisää. Siivouksessa ja raivauksessa on kyse myös henkisen kuonan poistamisesta ja minimoimisesta, joten se on ollut terapeuttista. Surullisena olen myös todennut, että miten paljon nykyihminen elää elämäänsä tavaroiden ja ostamisen kautta. Itse en ole sen parempi kuin muutkaan, ja tulevaisuudessa mietin entistä tarkemmin ennen kuin hankin niitä harvojakaan tavaroita.

Tästä se sitten alkaa. 

Blondi: Meidän arkea

Peikolla on ollut tänään rankka päivä. Hän on viettänyt koko päivän huoltajuusoikeudenkäynnissä. Erityisen rankaksi oikeudenkäynnin tekee se, että lasten äiti on tuonut oikeuteen kolme hänen ja Peikon avioliiton aikaista perhetuttua todistamaan, miten huono isä Peikko on.

Peikolla ja lasten äidillä on kotona asuvasta lapsesta yhteishuoltajuus. Peikon nuorempi lapsi muutti pois äidiltään viime marraskuussa ja on siitä asti asunut isällään. Vastavedoksi lapsen isälle muuttoon äiti anoo lapsen yksinhuoltajuutta. Onko tässä teidän mielestänne joku ristiriita? Minusta on.

Jos itse olisin sellaisessa tilanteessa, että oma lapseni ei haluaisi asua kanssani, niin tuskin häntä siihen pakottaisin. Lapsen äiti syyttää Peikkoa lapsen manipuloinnista ja siitä, että Peikko kieltää lasta tapaamasta äitiään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin Peikko yrittää rohkaista lasta pitämään kontaktia äitiinsä. Omilla teoillaan äiti on kuitenkin sinetöinyt sen, että lapsi tällä hetkellä näyttäisi minun silmissäni vihaavan äitiään. Ehkä äidin olisikin parempi keskittää voimavaransa siihen, että hänen suhteensa lapseen paranisi oikeusprosessien sijaan. Lapsi on kuitenkin koko ajan prosessissa mukana, vaikka häntä ei ole siihen aktiivisesti sotkettukaan. Lapset yleensä vaistovat vanhempiensa ahdistuksen ja pahan olon, ja nämä tunteet heijastelevat myös lapsiin. Miksei äiti voi tajuta tätä?

Suren itse myös sitä, että lukuisissa lastensuojeluilmoituksissa, joita äiti ystävättärineen on lapsesta tehnyt sekä tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä on heilutettu toistuvasti pervokorttia. Koska lapsen isä on pervo, ei hän ole sovelias huoltaja lapselle. Lapsi altistuu epäterveille vaikutuksille. Oikeudessa blogistamme luettiin valittuja otteita, joiden perusteella lapsen äiti väittää suhdettamme väkivaltaiseksi. Jos blogimme lukisi kokonaan - ilman niitä tuomitsevia silmälaseja - välittyy tästä kuitenkin kuva kahdesta toistaan rakastavasta ja kunnioittavasti ihmisestä, jotka haluavat toisilleen vain hyvää. Olkootkin, että se hyvän tekemisen tapa poikkeaa valtavirrasta. Ja jos jollekin lukijalle, erityisesti lapsen äidille, on jäänyt epäselväksi, niin emme tee tässä blogissa kuvattuja asioita lapsen nähden tai kuullen.

Niin, lasten äitihän on blogimme vakiolukija. Pervoilun lisäksi hän ei juuri elämäämme tunne, mikä on valitettavaa. Koska elämämme on paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ihmettelen, että miksi hän kerta toisensa jälkeen jää jumiin pervoiluun. Mikä siinä on niin kauheaa? Miksei koulutettu, päällisin puolin fiksu ihminen pysty ymmärtämään, että on olemassa erilaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Tiedän toki järjellä ja pitkään ihmisten kanssa auttamistyötä, myös lastensuojelutyötä tehneenä, että kyse ei ole pervoilusta vaan jostain ihan muusta. Yritän itse käyttäytyä sivistyneesti, enkä lähde avaamaan ajatuksiani tämän asian suhteen sen tarkemmin. Kuitenkin kun on kyse lapsen hyvinvoinnista, kuten oikeusprosessissa on, niin pitäisi kyetä näkemään oman keskeneräisyytensä ja katkeruutensa yli. Ja todellakin ajattelemaan sitä lapsen parasta. Ei mustamaalata toisia, vaan ottaa rehellisesti peili käteen ja katsoa, voisiko itse tehdä asioita toisin.

*****

Ai niin, meillä on hyviäkin uutisia. Tai oikeastaan erinomaisia. Muutamme Peikon kanssa yhteen – muutto on jo lähes valmis, vain lopullinen muuttopäivä on sopimatta. Peikko ja lapsi muuttavat minun asuntooni, jatkossa tämä on meidän asuntomme. Eniten muuttoa meistä kolmesta odottaa lapsi. Jos lapsen olisi Peikon tai minun kanssani niin paha olla, kun mitä oikeudessa on tänään väitetty, hän tuskin iloitsisi muutosta. Voisikohan lapsen reaktio indikoida jotain muuta? Hmmm, mene ja tiedä.

Onneksi ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus itse valita, miten maailmaa katselee ja miten käyttäytyy. Joten minä valitsen. Ajattelin kutsua lapsen äidin tutustumaan lapsen uuteen kotiin ja myös minuun. Jos kyse olisi omasta lapsestani, niin olisin kiinnostunut missä lapsi asuu ja kenen kanssa. Tämän jälkeen pallo ei ole enää minulla.