Ihanaa naista huhuilee 55-vuotias mies Pohjois-Helsingistä. Elän hyvin itseni näköistä, iloista, nauravaista ja välillä jopa hassua elämää. Elämäni on hyvällä mallilla. Minulla on unelmatyöpaikka, muutama rakas ystävä, kilpaharrastus, jonka otan vakavasti, koira (joka adoptoi minut vuosi sitten) sekä aktiivinen arki. Henkisesti olen käynyt ison koulun, mikä on tehnyt minut vahvaksi, enkä hätkähdä pienistä. Toivoisin, että sinäkin olisit suurimmat itsetutkiskelusi tehnyt. Olen aina pienten, heikompien ja eläinten puolella. Minulla on vahva eettinen kompassi, jota tarkkailen aktiivisesti. Arvomaailmani on vasemmalla ja vihreän värinen. Aitous kolahtaa minuun lujaa, ja olen allerginen kaikelle hähmäiselle. Näytän tunteeni vahvasti, ja kun pidän sinusta, tunnet sen joka solullasi. Olen hyvä kommunikoija ja haluan ratkaista asioita, en jäädä niihin jumiin. Odotan, että sinäkin kommunikoit avoimesti ja ymmärrät sen arvon. Kannan vastuuni, ja toivon sinun kantavan omasi. Herkkyys ei ole minulle heikkouden merkki, ja saatan kyynelehtiä katsoessani kosinta- tai eläintenpelastusvideoita – ja olen siitä ylpeä. Hymyilen ja nauran paljon, ja haluan ympärilleni hyvää. Pidän erittäin hyvää huolta lähimmäisistäni, ja kun löydän oman prinsessani, aion hemmotella hänen päänsä pyörryksiin. Seksuaalinen identiteettini voisi olla lähimpänä termiä DaddyDom, kuitenkaan pelkäksi daddyksi pikkuiselle minusta ei ole. Kiinnostun ihmisestä pohjattomasti, eikä minulla ole mitään valmista agendaa seurattavaksi kanssasi, vaan elän hetkessä. Haluan kysyä, kuunnella, oppia ja ymmärtää juuri sinua ja toivon että sen myötä voisimme rakentaa yhdessä jotain kaunista. Kuitenkin kinkyys on vain pieni siivu minua enkä halua että minut määritellään sen kautta. Haaveilen vahvasti ja paljon, mutta en kuuta taivaalta. Usein pienet asiat ja nyanssit ovat parhaimpia. Tämän hetken suurin haaveeni olisi ihastua korviani myöten. Mistä sinä haaveilet? Etsin sinua upea nainen, joka haaveilet ja arvostat suunnilleen samoja asioita kuin minäkin. Parhaassa tapauksessa voisit asua lähellä pääkaupunkiseutua, mutta alle 2h välimatka on vaan pieni hidaste. Minulle ei ole merkitystä sinun ammatillasi, koulutuksella, bodycountilla tai jopa ihmissuhteillasi. Jos meillä kolahtaa niin kolahtaa. Energiat eivät valehtele. Mitä ihmettä sinä enää mietit? ;-) Älä aja onnesi ohitse, vaan lähetä minulle viesti. t. Tunteellinen Peikko Ps. You can't do epic shit with basic people.
maanantai 27. huhtikuuta 2026
Sinulle - turvallisuudesta ja alistumisesta haaveileva upea nainen
torstai 26. lokakuuta 2023
Kaksi + yksi tuokiokuvaa
Vaikka voisin olla paremmassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti, niin osaan olla kovin iloinen siitä, että henkinen tai fyysinen kinkykuntoni on harvoin jos koskaan yskinyt. Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä, että omaisin puolikkaan rautakangen ja jaksaisin jyskyttää menemään puoli yötä. Ennemmin tarkoitan sitä, että ihminen kenen kanssa päädyn ihokkain on sitä luokkaa, että hän saa koneeni hyrisemään ihan itsekseen. Sitä paitsi olen kovin kovin "helppo" sopivan ihmisen kanssa.
Kuitenkin ikääntyminen on vähintäänkin ikävää, jollei muuten niin ajatuksena että kaikki tämä kiva loppuu joku päivä. Vaikka viime vuosina olen löytänyt parrastani harmaita sävyjä olen huomannut henkisellä puolelle jotain iän tuomaa kasvua, mikä on tuonut minulle sekä rajoja että rentoutta elämääni. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tule ikää sitä vähemmän haluan kuluttaa sitä tyhjänpäiväisyyksiin. Tämä taas on tuonut mukanaan ajatusmallia, että hitsi olen hyvä ihan just tällaisena ja voin nauttia täysillä just niistä jutuista mistä nautin. Varmasti osaltaan siksi, että annoin itselleni siihen mahdollisuuden, tapahtui tässä hiljan jotain mitä on tapahtunut minulle tasan kerran aikaisemmin.
Lelu oli kylässä ja viattomasti kertoi kuinka lääkäri oli kehottanut häntä syömään enemmän proteiinia, jotta salilta palautuminen olisi tehokkaampaa. Koska ihan lääkäri oli moista määrännyt, niin päätin antaa omat annokseni hyvään tarkoitukseen. Eikä aikaakaan kun lelu oli kiinni futonin reunalla, pää kivasti roikkuen patjan yli minun ladatessa annostani häneen. Näissä oraalileikeissämme on jotain merkillistä kun emme pysty edes sanomaan kumpi niistä pitää enemmän. Niinpä omilla olemuksillamme, haluillamme ja kiimoillamme ajamme toisemme johonkin merkilliseen sykkyrään, missä kumpikaan ei saa toisesta tarpeekseen. Siksipä kiihdytimme toisemme tilanteeseen, missä penikseni oli juurta myöten lelun kurkussa ja vaikka halusin vetäytyä hetkeksi, jotta lelu saisi pikkasen lisää happea, hän painoikin käsillään minut pakaroistani takaisin. Se hetki, kaikessa kiihottavuudessaan, sai pääni räjähtämään ja samalla päästelin yllättäen pienin annoksen, pienen orgasmin kera, lelun kurkkuun. Hetken päästä riuhtaisin itseni irti lelun vetäessä happea vieressä. Levittelen eritteitä pitkin hänen kuolaisia kasvojaan, työnsin sormet hänen kurkkuunsa ja samalla minut otti valtaansa tunne että kiihdytykseni jäi kesken. Komensin suun auki ja minuutin sisään annoin lelulle uuden annoksen ison orgasmin kera.
- - - - - - - -
Lelun ja häkin ensi kohtaaminen oli ikimuistoinen. Häkkiin liittyy minulle jotain kivaa arvostusta ja tiedän jo nyt, että pääsemme maistelemaan häkin tuomaa dynamiikka hyvin monelta eri kantilta. Minä jossain kohdin mietin, että voisin vaikka kömpiä sinne sisään ja yrittää ottaa hauskan selfien tms. mutta ensimmäinen yhteinen aamu muutti näkemyksiäni paljon. Lelu on kertonut minulle, että hänen elämänsä pahimmilla hetkillä hän on joskus käpertynyt monen peiton alle johonkin omaan pesäänsä ja suojellut näin itseään "pahalta" maailmalta. Muistin tämän tarinan ja tilasin lelulle yllätyksenä painopeiton, koska toivoin sen tuovan lisää turvaa. Niinpä ensimmäisenä iltana, teimme häkkiin lelulle nätin pedin. Siirsimme häkin futonin viereen minun puolelleni, jotta pystyin silittämään häntä kaltereiden välistä. Illalla talutin hänet häkkiin, pistin oven kiinni (en lukkoon) ja siirryin lukemaan hänen viereensä. Lelukin yritti lukea hetken, mutta uni otti voiton muutamassa minuutissa. Otin pudonneen kirjan hänen päältään ja sammutin valot.
Olen hyvin aamunvirkku ja niinpä olin seuraavana aamuna hereillä paljon ennen lelua. Keittelin kahvit ja nautiskelin aamupalaa kunnes aloin kuulla heräämisen ääniä. Menin toivottelemaan lelulle huomenet ja kumarruin häkin viereen. Avasin häkin oven hitaasti jolloin tapahtui jotain äärimmäisen kaunista ja merkillistä. Minun avatessa häkin ovea, lelu kääriytyi tiukasti pettoihinsa ja sanoi suoraan sydämestään täysin tosissaan "apua, älä päästä tänne kylmä ilmaa".
sunnuntai 19. kesäkuuta 2022
Intiimi kuittaus kiimassa
Tykkään puskea rajoja, sekä omiani että leluni. Olen varsin tarkka havannoija sekä sisältä että ulkoapäin ja intuiitioni on tarkin mittarini. Olen tottunut siihen että vaistoni ja intuiitioni kertovat minulle tarkkaan sopivat askelmerkit ja ne ovat olleet hyvin harvoin väärässä. Niinpä mahdollisimman usein haluankin elää hetkessä ja usein päätökseni tulevat nopeasti ja perustuvat siihen mikä juuri sillä hetkellä tuntuu parhaalta. Koen myös näkeväni elämässäni tilaisuuksia siellä minne monen muiden katseet eivät yllä tai sitten ne ovat vaan tilaisuuksia mitkä sopivat juuri minulle.
Kuitenkaan rajoja ei oikein voi ylittää ennen kuin ne on luotu. Tähän liittyen annoin lelulleni tovi sitten kirjoitustehtävän, jonka aihe oli: "Miten haluaisin valtasuhteen näkyvän elämässäni / arjessani". Kuten aina tämän tapaisissa tehtävissä aika ei ole minulle määrittävä tekijä vaan sisältö ja niinpä leluni sai itse päättää kauanko tämän tekstin tekemiseen hän tarvitsee aikaa. Tästä huolimatta kävi niin, että leluni ei saanut tekstiä aikaiseksi määräaikaan mennessä.
Meillä ei ole vielä ollut useita mahdollisuuksia käydä yhdessä kinkybileissä. Ne kerrat kun olemme bileisiin päässeet ovat kuitenkin olleet kovin intensiivisiä. Minulle bileet parhaimmillaan näyttäytyvät paikkoina, joissa rajoja on helppo venytellä. Julkisuus, stimuloiva ympäristö ja hyvät laitteet tuovat usein mukanaan kivan mausteen, joka vaan helposti puskee minua eteenpäin. Olen myös ollut huomaavani, vaikka leluni tätä tuskin ääneen myöntäisi, että bileiden ilmassa on varmaan jotain, mikä tekee hänet entistä kiimaisemmaksi ja halukkaammaksi kokea uusia asioita.
Olimme istuneet vasta tovin Sweet Surrender -bileissä, kun silmiini osui upea valurautainen matalahko häkki. Komensin leluani katsomaan samaan suuntaan samalla kommentoiden, että mikä ihana paikka tuo onkaan lelulleni. Nähtyään häkin, lelun suusta pääsi spontaani "eikä!", mutta hänen silmänsä kertoivat ihan muuta. Hetken päästä suuntasimme häkin viereen, aukaisin sen oven ja käskin leluni konttaamaan sinne sisään. Jotain primääristä nousi hänestä pintaan samalla hetkellä ja se oli nähtävissä ulkopuoleltakin. Jokaisella konttausaskeleella lelu muuttui enemmän ja enemmän poissaolevaksi ja veltoksi. Lopulta hän valahti silmät kiinni, kiimasta kiemurrellen pitkin häkin reunoja. Minä istahdin häkin oven eteen ja aloitimme keskustelun siitä miten tärkeää on pitää kiinni sovituista tehtävien aikarajoista. Keskustelu ei tuntunut etenevän mihinkään, sillä leluni yritti koko ajan saada käteni joko hänen kaulalleen tai jalkojenväliin, jonne kyllä saatoin hetkeksi ne myös viedä vain ottaakseni ne pian häkin ulkopuolelle. "Minähän olen kiltti!" huudahdukset tulvivat ulos häkistä, mutta en ottanut niitä kuuleviin korviini. Vein välillä käteni uudestaan hänen kaulalleen ja hänen jalkojen väliin vetääkseni ne taas pois ja jättäen leluni kiemurtelemaan häkkiin. Huomasin jopa pienen kiukun kasvavan häkin sisällä, mikä on aina tervetullutta vaikkakin aika huonosti siedän mitään topping for bottom yrityksiä. Nousin seisomaan, avasin häkin oven ja aloin tökkimään maiharin kärjelläni ensin leluni kylkiä ja rintoja. Lopuksi "astuin" maiharillani leluni posken päälle painaen hänet häkin pohjaa vasten. Jotain upean maagista tapahtui, lelu hävisi totaalisesti jonnekin ja hänen raajansa rimpuilivat pitkin häkin seiniä.
- Tiedätkö leluni että jos nyt käskisin laukeaisit pitkin häkin reunoja?
Leluni silmin:
Tiedän tai tiedostan että tykkään välillä hurjistakin jutuista ja kovemmasta valta-asetelmasta. Minulle se siis tarkoittaa tiukempaa asetelmaa tai ehkä ulospäin jopa nöyryyttävämpää otetta.
Minulle häkissä oleminen ja se meidän juttu siinä oli juuri sitä.
Jollaintavalla se meni jopa yli pääni sisällä koska muistan että siinä kun pidit jalkaasi päälläni en oikein osannut enää hallita itseäni. Vähän kuin olisi katsonut tilannetta sivusta käsin tai ikään kuin keho vain otti itsensä valtaan. Pelottavaa ehkä jollain mittapuulla mutta kuitenkin äärimmäisen nautittavaa ja vapauttavaa.
En oikein osannut niitä tunteita heti käsitellä, mutta yhtäkaikki minulla on aina hyvin luottavainen olo tällaisessakin leikissä vaikka se saattaa näyttää rajulta ulospäin.
Jatkoin maiharileikkiäni vielä tovin. Välillä käyden keskustelua siitä miten tärkeää on pitää kiinni sovituista tehtävistä ja lupauksista, sillä ne luovat pohjan koko suhteelle. Välillä viestini meni kuuroille korville ja niinpä jouduin taputtelemaan leluni poskille, jotta hän sai takaisin silmäkontaktini. Lopulta edessäni oli hyvin nöyrtynyt ja alistunut lelu, joka varmasti ymmärsi viestini tärkeyden. Laitoin hänet takaisin häkin lattialle ja painoin maiharillani hänet lattiaa vasten. Samalla hetkellä ystävä pariskuntamme tulivat kuin tilauksesta paikalle.
- Haluatteko nähdä miten ehdollistetut orgasmit toimivat?
Sain vastaukseksi kaksi nyökkäystä penkiltä. Taputtelin leluni poskia ja käskin hänen katsoa minua silmiin. Hän sai vaivoin silmänsä auki. Painoin käteni hänen kaulalleen ja käskin hänen katsoa silmiini.
- En pysty
- Kyllä pystyt!
Laitoin toisen käteni leluni jalkojenväliin, toisen painaessa hänet tiukasti kaulasta häkin lattiaa vasten. Laskin ripeästi yhdestä viiteen ja lopetettuani irrotin molemmat kädet nopeasti ja istahdin häkin oven eteen. Siinä yhdessä katsoimme häkissä laukeavaa leluani.
Edellä kerrotun jälkeen siirryimme varsin nopeasti hotellille ja päädyimme kuumaan suihkuun missä käytin leluni suuta rajusti. Lopulta hänen maatessa rättiväsyneenä suihkun lattialla virtsasin hänen päällensä. Tämän jälkeen pesin hänet hellästi. Kannoin hänet sänkyymme missä kuivasin hänet huolella ja hellästi sekä peittelin hänet lopulta lämpimästi nukkumaan.
Leluni silmin:
Minä koen kaiken sellaisen mitä meillä oli bileissä ja jälkeenpäin hotellissa ja suihkussa pään nollauksena ja oman paikkani vahvistamisena. Se tekee mielelleni hyvää, se on kuin jonkinlaista mielen terapiaa ja avaa toki niitä blokkeja lisää.
Minussa on sellainen puoli joka välillä janoaa sitä että saa ja voi alistua ja väliin sellainen primal puoli joka tykkää kovasti fyysisestä kosketuksesta, unohtamatta kuitenkaan sitä henkistä puolta ja minusta meillä oli melko kattavasti nämä kaikki ainekset siellä bileissä ja hotellissa.
Minun on pitänyt miettiä mitä esim minulle merkitsee tai miltä tuntuu kun päälleni virtsataan. On jännä huomata että sen voi nähdä kahdella eri tavalla. Joko täysin nöyryyttävänä, jolloin se saa päässäni lievästi negatiivisen sävyn ja se tehdään ikään kuin nöyryytysmielessä.
Tai ikään kuin jopa arvostavana eleenä olla tai kuulua toiselle, jolloin se muuttuu mielessäni heti kiihottavaksi ja jollaintapaa hyvin intiimiksi tapahtumaksi.
torstai 12. toukokuuta 2022
Orgasmi aitiopaikalta
Vaikka näennäisesti voisi kuvitella leluni olevan varsin rauhallinen pakkaus, mitä hän onkin arjessamme, mutta sängyssä hänestä kuoriutuu melkoinen willikissa. Hän rimpuilee, raapii, puree tyynyä, ryömii, kierii, yrittää ohjailla ja kastelee futonini kerta toisensa jälkeen. Parasta tässä aktiivisuudessa on se, että hän ei muista tästä toiminnastaan juuri mitään jälkikäteen, mutta hänen lihaksensa tosin muistuttavat tästä viimeistään aamulla. Joku voisi kuvitella, että moinen käytös voisi olla kiva kitkeä pois, mutta rakastan tätä kaikkea. Muutaman kerran tosin hänen nyrkkinsä on eksynyt penikseni ympärille suunnilleen samalla hetkellä kun leluni on lauennut ja olen pienessä paniikissa joutunut vääntämään hänen nyrkkinsä auki varsin ripeästi.
Joskus kuitenkin on kiva työstää leluani ihan rauhassa ja joko kiinnittää hänet tiukasti tai sitten vaan muuten rajoittaa liikkumista kevyemmin. Tässä yhtenä iltana arkisessa tilanteessa leluni halasi itseään tai ainakin se minulta näytti tältä. Tässä hetkessä jokin mielessäni napsahti, niin kuin usein tällaisissa tilanteissa saattaa käydä ja hetkeä myöhemmin hänellä olikin rannekahleet, kädet vedettynä tiukasti vartalon yli etupuolelta tiukkaan halaukseen ja olin kiinnittänyt kahleet tiukasti hänen selkänsä takaa narun kanssa. Talutin hänet futonille ja tuuppasin hänet mahalleen. Työnsin ison lieriötyynyn hänen lantionsa alle, jotta hänen takapuolena olisi kivasti esillä ja revin housut hänen päältään.
Minulle valtadynamiikka perustuu paljon tilanne- ja tunneälyn varaan. Minusta meillä kaikilla on paljon kiihottavia asioita, joista haaveilemme, mutta jokin blokki päässämme estää sen toteuttamista tai jopa siitä puhumisen. Minusta toimivalla valtasuhteella on mitä parhain pohja purkaa tällaisia blokkeja ja jopa lopulta murtaa ne, jolloin kokonaisuus voi muuttua entistä nautinnollisemmiksi.
Istuin lelun jalkojen päällä kämmenet hänen pakaroillaan ja tokaisin jotain seuraavaa. Nyt minulla on hyvä hetki tutkia sinua peppuasi. Huolimatta siitä, että lelun peppu on kyllä välillä kovassakin käytössä, niin hänelle ajatus siitä että katselen ja "tutkin" sitä, on kerrassaan sietämätön. Mutta lelu on luotu käytettäväksi ja jopa sietämätön asia voi kiihottaa lisää. Niinpä levittäessäni hänen pakaroitaan alkoi taas se julmettu rimpuilu ja neuvottelu aiheesta. Tällä kertaa tosin hänen neuvotteluvaltit olivat melko vähissä sillä hänen kädet olivat tiukasti kiinni ja olin jo valmiiksi fyysisesti niskan päällä. "Ei, ei, ei, ei noin voi tehdä!", allani rimpuileva lelu kuvitteli saavasi tahtonsa läpi. Levitin hänet pakarat auki ja sanoin "Nyt kuule tuijotan suoraan sinun peppureikääsi ja se tuijottaa minua takaisin". Rimpuilu ja neuvottelu jatkui entistä kovempana.
Hetkeä myöhemmin kyllästyin neuvottelun desibeleihin ja tukin lelun suun pallogägillä. Voi kuinka kuolalla voikin olla rauhoittava vaikutus ja pian vastustelut alkoivat keventyä eikä aikaakaan kun allani oli täysin muovailtava lelu. Asettelin anaalikoukun lelun sisään, jonka jälkeen allani olikin omassa subtilassaan leijaileva kiimainen nainen. Leikittelin koukun kanssa ja annoin kiiman kasvaa. Otin sormeni avuksi ja täytin hänen toisenkin reikänsä. Hänen vartalonsa ja elekielensä kertoi suunnattomasta kiimasta. Hetkeä myöhemmin työnsin penikseni hänen sisäänsä samalla leikkien koukun kanssa. Kuulin pallon takaa aneluja orgasmista, mutta mielessäni olikin jotain muuta. Nautiskelin tovin lelustani, kunnes aloin laskea hänellä hyvin hitaasti. Lelu yritti pallon läpi viestittää, ettei pystyisi pidättelemään, mutta näihin neuvotteluihin en usko. Hänen orgasminsa ovat Minun. Niinpä tyydyttelin itseäni hitaasti eteenpäin ja päästyäni numero neljään, oli lelu jo tapansa mukaan ajanut itsensä täysin odottavaan tilaan. Irtaannuin hänestä nopeasti ja sanoin että "Ei vielä!".
Lelu aloitti itkupotkuraivarinsa, jota säestettiin huudoin "Ei ei ei!! Noin ei saa tehdä!! Miksiiiiiii!!!". Kysyin rauhallisella äänellä kumpi meistä hänen orgasmeistaan päättää, mutta vastaus oli epämääräistä ei-muminaa. Istahdin uudestaan lelun jalkojen päälle ja aloin läpsia lujaa hänen pakaroitaan samalla muistuttaen kumpi näistä orgasmeista päättää.
Hieman myöhemmin työnnyin uudestaan leluuni. Toinen käteni painoi hänet niskasta vahvasti patjaa vasten ja toinen käteni leikitteli koukun kanssa. Pian olimme taas kiiman kieputtimessa. Aloin uudestaan laskea lelulleni, mutta tällä kertaa vielä hitaammin jos mahdollista, kuitenkin koko ajan leikkien koukun kanssa. Päästyäni neljään irtaannuin lelusta kokonaan, pitäen kiinni ainoastaan koukusta. Lopulta päästin irti koukusta ja nousin seisomaan sängyn viereen ja sanoin "Viisi". Leluni laukesi "yksin" kiemurrellen edessäni. Koin etuoikeutetuksi itseni kun voin kokea jotain tällaista.
lauantai 30. huhtikuuta 2022
Orgasmikontrolli, seuraava taso.
Orgasmikontrollissa minun fetissiäni ehkäpä eniten kutittelee ajatus siitä, että minun sanoihin on kytkettynä leluni upein seksuaalinen nautinto. Edellistä lausetta vielä buustaa se ajatus, että leluni ei ollut ennen tapaamistamme lauennut koskaan, mutta nyt hänestä on koulutettu minulle lelu, joka laukeaa aina kun minä niin haluan. Olen muutaman kerran aloittanut leluni kanssa keskustelua siitä, että olisin täysin valmis opettamaan hänet laukeamaan myös itsekseen, mikä voisi olla hänelle joskus kätevää, mutta leluni haluaa asian olevan juuri näin. Hänen orgasminsa ovat minun. Arvostan! 💓
Orgasmikontrolli tuo mukanaan nautittavia sivupolkuja. Minun omat orgasmini tulevat usein "namutellen". Tämä tarkoittaa sitä, että nautin usein hitaasta fiilistelystä ennen omaa huippuani. Melkein joka kerta kun laukean, niin kuiskuttelen hitaasti sanat yhdestä viiteen leluni korvaan ja kun laukean, niin lelu tekee samoin täysin samalla hetkellä kanssani. Tällainen tilanne ja tunne on käsittämättömän nautinnollinen. Lelu kiemurtelemassa allani orgasminsa kourissa samalla hetkellä kun itse purkaudun ja painaudun lujasti häneen.
Olemme olleet joitakin kertoja tilanteessa, missä aloittaessani laskemista näen leluni silmistä epätoivon "en pysty mitenkään enää". En ole koskaan ollut huolissani, vaan tiedän miten hän toimii, mitä hän toivoo ja ennen kaikkea mitä minä haluan. Näiden asioiden välissä ei ole tyhjää tilaa ja niinpä lelun orgasmi purkautuu taikatempun tavoin joka ainoa kerta, koska näin käsken.
Joskus mietin nautinko orgasmien tuottamisesta liikaa. Tätä voi katsella kahdesta eri suunnasta. Toinen ovat hetkiä jolloin, hieman leikkisästi tosin, pelkään että orgasmoin leluni tajuttomaksi. En tiedä olisiko se edes mahdollista, tavoitteeni se ainakaan ei ole. Leluni tosin taitaa olla sitä mieltä, että hänen sanavarastostaan puuttuu kokonaan tässä yhteydessä sana "liikaa".
Toiset taas ovat hetkiä jolloin ajan leluni orgasmin omani edelle. Tätä tapahtuu aina välillä ja se ei edes suuremmin häiritse minua, mutta olen joka tapauksessa alkanut rakentaa tämän ympärille orgamiskontrollin seuraava tasoa. Olen yhdessä olomme aikana aina välillä kuiskutellut leluni korvaan, että aina kun minä laukea, se voisi olla samalla lupa hänelle laueta. Tämä ajatus vähän muuttaisi, dynamiikkaamme, sillä aina aikaisemmin hänen orgasminsa on ollut sidottuna minun ääneeni ja sanaani ja nyt edellisten lisäksi se voisi olla sidottuna myös minun orgasmiini. Olen huomannut leluni vartalon reaktioista, että ajatuksena tämä ei ole ollut täysin tervetullut, mutta mielenkiintoisella tavalla näin. Kyse ei niinkään ole siitä, että nyt taikasanani katoaisi, vaan lelun ajatuksesta "pystynkö minä?"
Minä ajattelen orgasmikontrollista niin, että haluan opetella ja kouluttaa tapoja mitkä palvelevat MEitä. Se että kontrolli tällä hetkellä välillämme on maagista, ei tarkoita ollenkaan sitä että tähän haluaisin pysähtyä. En halua pysähtyä koskaan. Niinpä seuraavaa askelta on nyt kuiskuteltu leluni korvaan jo tovi ja oli aika ottaa seuraava askel.
Olin antanut leluni orgasmoida itsensä jo kovin pehmeäksi. Mutta kuten usein käy, se "kiima nousee aina uudestaan jostain". Namuttelin hitaasti leluni päällä ja tällä kertaa halusin, että laukeaisimme yhdessä, mutta ilman että minä keskittyisin laskemiseen. Niinpä kumarruin leluni korvan juureen ja kuiskuttelin hänelle tuhmia sanoja mikä saa hänet entistä kiimaisemmaksi. Kerroin myös, että en aio laskea hänelle, mutta hän saa laueta samalla kuin minäkin. Leluni suusta tulleen äänähdyksen olisi voinut tulkita epätoivon ja jopa pienen kiukun huudahduksesi. "Tiedän että pystyt tähän", ja jatkoin namutteluani. Huomasin kuinka leluni vartalo tuli vielä enemmän yhtä kanssani vaikka hän oli omissa tiloissaan. Hän ikään kuin tunnusteli minua sisältäpäin, kuunteli hengitystäni ja resonoin vartalollaan kanssani vaikka hän olikin omassa kuplassaan. Minä unohdin leluni orgasmin, sillä tiesin mitä tulee tapahtuvaksi. Namuttelin itseni loppuun ja kun laukesin, leluni huutolaukesi täristen allani.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2022
Brutaalia 🧡
Saatan huomata ja huomioida ihmisissä mitä merkillisimpiä asioita. Tällainen asia voi olla vaikka ryhti, (erikoinen) tyyli, (tunne)äly, käytöstavat, hyvä peppu, ryhti tai moni muu asia, mutta se ei ole koskaan ollut suu, enkä usko että tuleekaan olemaan. En muista koskaan sanoneeni tai pohtineeni, että olipas hänellä kaunis suu. Semisti huvittavaksi asian tekee se, että jos vaikka huulet ovat punatut se usein jopa huonontaa asiaa pääkopassani, Jos minun maailmassani suulla esteettisesti ei ole juurikaan merkitystä, niin kinkyily mielessä kyllä on ja siellähän suu voi kyllä olla hyvä ja jopa taivaallinen.
Pidän siitä, että koskettelen toista suullani. Suuseksi antavana osapuolena on yksi elämäni suurimmista nautinnoista ja vastaanottajanikin se on varsin nautinnollista. Kuitenkin suuseksi ottajana lienee parasta mitä suulle voi tehdä. Pidän erittäin paljon siitä kun käytän lelun suuta kuten hänen pillua, eli käytännössä miten haluan. Mitä syvemmälle suuhun ja kurkkuun uppoudun sitä enemmän dynamiikka kutittelee takaraivossani. Mehukkaimpia skenaarioita ovat tilanteet missä lelun pää roikkuu hieman sängyn reunan yli, jolloin syvälle hänen kurkkuunsa on erityisen helppo tunkeutua. Minulla on tiukka ote lelun ranteista ja penikseni uppoaa niin syvälle lelun kurkkuun kuin on mahdollista. Lelun halukas suu haluaa penikseni hänen kurkkuunsa ja minä pidän huolen siitä että se myös siellä pysyy. En tiedä juurikaan nautinnollisempaa tilannetta kun allani rimpuileva lelu, joka on syvällä suustaan kiinni minussa. Tällaisessa tilanteessa saatan mielessäni laskea hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen irtaannun nopeasti lelustani pitäen kiinni kuitenkin hänen ranteistaan. Lelu vetää happea, yökkii, kuolaa ja nauttii. Muutaman hengenvedon jälkeen, painaudun uudestaan häneen ja mieleni kehrää.
Joku aika sitten, olimme edellä kuvatussa tilanteessa. Pidin lelusta lujasti kiinni samalla kun olin painautuneena niin syvälle hänen kurkkuunsa kuin mahdollista. Se kiima, nautinto ja dynamiikka mikä kellui ympärillämme sai minut todella kiihottaneeseen tilaan ja koin että voisin laueta siinä staattisessa tilassa ainoastaan painautuneena syvälle hänen kurkkuunsa. Lelun rimpuilu allani teki tilanteesta entisestään kiihottavamman. Säikähdin kuitenkin itse vähän tilannetta ja niinpä se jäi siltä osin toteuttamatta.
Keskustelimme asiasta jälkikäteen ja kerroin kaiken edellä kirjoittamani lelulleni ja hän kertoi tilanteen olleen hänelle äärimmäisen kiihottava ja taisinpa lukea hänen rivien välistä pienen pettymyksen että en ollut vienyt tilannetta loppuun asti.
Niinpä muutama ilta sitten olimme uuden äärellä vielä siitä tietämättä mitään. Olimme leikkineet jo tovin kunnes kuiskasin leluni korvaan, että hän saisi laueta vielä kerran, jonka jälkeen minä laukean hänen suuhunsa. Tällaiset sanat ovat bensaa leluni kiimaan ja se mielihyvä tulevasta herkusta sai hänet kiemurtelemaan kiihkosta. Niinpä annoin lelun laueta vielä kerran ja siirryin lähellä hänen suutaan ja aloin käyttämään sitä. Lelu sulki silmänsä ja voihki nautinnosta, sillä hän rakastaa kun hänen suutaan käytetään. Lopulta kun orgasmini tuli siirryin hajareisin leluni päälle ja painoin penikseni niin syvälle hänen kurkkunsa kuin se oli mahdollista ja annoin sen sykkiä siellä. Muistan huutaneeni ja murisseeni suuresta nautinnosta. Tilanne oli äärimäisen kiihottava sekä omasta nautinnostani käsin, että leluni, joka myös voihki nautinnosta, kiimasta, hapenpuutteesta ja siitä pitkäaikaisesta toiveestaan mikä para'aikaa toteutui. Olisin halunnut jäädä nautintooni kiinni, mutta irtaannuin lelustani ja hän veti happea ja alkoi huutamaan nautinnosta.
Myöhemmin kävimme uutta tilannetta läpi ja kerroin vähän säikähtäneeni tilannetta. Lelu ihmetteli mitä säikähdin ja kerroin että tilanne oli minusta kaikesta nautinnosta huolimatta melkoisen brutaalia. Lelu vastasi viestini: Brutaalia 🧡.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2022
bOObsienergiaa
Minulla on fetissi naisten rintoihin. Tämän lisäksi minulla on kasapäin mielitekoja liittyen kinkyyteeni ja seksuaalisuuteni, mutta yksikään näistä ei näyttäydy minulle lähellekään niin vahvasti kuin rinnat. Minun maailmassani rintoja ei saa edes kutsua tisseiksi, sillä minusta t-sana ei yksinkertaisesti tee kunniaa näin kauniille asialle. Ystäväpiirissäni tälle nimeämisasialleni aina aluksi naureskellaan, mutta yleensä varsin nopeasti heille käy selväksi että pyhän asian kanssa ei saa vitsailla. ;-)
Miten tämä fetissini minulle näyttäytyy? Ehkäpä yksi mielenkiintoisimmista esiintymistavoista liittyy mielikuvitukseeni. Minulla on hurjan vilkas ja villi mielikuvitus. Pääni sisällä minun on aina ollut äärimmäisen helppoa rakentaa mielenmaisemia, tarinaketjua, mielikuvia, (kinky)fantasioita jne. Jos haluaisin tässä ja nyt, kahvilassa kirjoittaessani, uppoutua johonkin muistooni tai jopa fantasiaani, niin siihen riittäisi muutama sekunti ja silmien sulkeminen. Mielenkiintoiseksi, ainakin omasta mielestäni, tämän asian tekee se, että vaikka fantasiani uisivat kuinka syvällä toisen sisässä, kevyessä piiskauksessa tai vaikka henkisessä kontrollissa, niin näissä fantasioissani on aina mukana rinnat. Minulle ei ole olemassa valtadynamiikka, mihin ei liittyisi vahvasti rinnat.
Tässä yhteydessä voisi joku kysyä, voiko alistuva olla minulle siis puhdas rintava objekti. Periaatteessa se varmaan voisi olla mahdollista, mutta silloin hänen pitäisi haluta olla juuri sitä. Tavallisesti fetissini näyttäytyy niin, että rinnat saavat minulta paljon huomiota. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en näkisi ihmistä, mutta omassa päässäni monet asiat tuntuvat paremmilta rintojen kera. Koska minulla on myös valta, niin voin onneksi sitä käyttäessäni suunnitella monet asiat niin että pääsen nauttimaan kaikesta haluamastani.
Olen ollut todistamassa useita tilanteita, joissa jokin fetissi saattaa buustata tilanteen hetkessä taivaisiin. Minun ja lelun dynamiikassa yksi tällainen on hyvin istuvat nahkahanskat. Paljas käteni lelun kaulalla aiheuttaa selkeän reaktion, mutta jos käteni onkin verhottu nahalla, lelu valuu nopeasti omaan tilaansa. Minussa tapahtuu jotain samanmoista liittyen rintoihin. Jos vaikka minulle annettavassa suuseksissä nöpöttävä nänni koskettaa jalkaani tai vaikka penistäni se aiheuttaa minussa jotain sellaista mielihyvää mihin haluaisin jäädä kiinni ja toivoa ajan pysähtyvän.
Siitä huolimatta, että rintoja kuuluu puristaa, purra, hoitaa, imeä, silitellä, hieroa, öljytä, piiskata ja vaikka läpsiä, niin siihen liittyy paljon muutakin. Minulle rinnat eivät näyttäydy pelkästään kiihottavana asiana vaan myös äärimmäisen esteettisenä. Jos tähän esteettisyyteen liittyy jokin sopiva vaatekappale, mikä ei suinkaan läheskään aina tarkoita rintaliivejä, pyörivät sukkani jaloissa. Nyt uppoudun sektorille, jota itsekään en oikein ymmärrä, sillä esimerkiksi urheilutoppi on minulle useasti todella TOP, kun taas vaikka läpinäkyvät kalliit liivit usein taas ehdottomasti NOU. Sama asia, jos vaikka vertaan uimapukua ja pitsiunelmaa, niin minun valintani olisi uimapuku. Pahinta väärinkäyttöä rinnoille on pukea ne vaatteisiin, missä on varsin vähän kangasta, sillä mielikuvitukselleni pitää jättää tilaa. Toisaalta taas kun kauniit asiat ovat kauniisti piilossa vaatteiden alla, herää mielenkiintoni varmasti. Cleavage on minulle useasti taivas, kunhan se antaa vihjeen jostain kauniista ja kunhan se ei ole tyrkky. Näillä spekseillä on joku joskus yrittänyt ostaa minua miellyttävää alusasua ja käytännössä aina epäonnistunut. Onneksi leluni on tässäkin asiassa ihastuttava poikkeus.
Minusta kaikki, jotka väittävät, että koolla ei olisi väliä asiassa kuin asiassa, niin ainakin vähän valehtelevat. Koolla on toki minullekin väliä, mutta fetissini korreloi kokoa vaan tiettyyn pisteeseen ja suuntaan. Joskus olen jopa hävennyt omaan pinnallisuuttani tässä asiassa, mutta myöhemmin antanut periksi ja hyväksynyt asian niin kuin se kohdallani vaan on. Paljon kokoa enemmän kuitenkin fetissinystyröitäni kutittelee esteettisyys ja naisellisuus.
Koen olevani hyvin etuoikeutettu, kun pääsen toteuttamaan tätä fetissiäni täysillä leluni kanssa. Hän haluaa olla leluni, niin minähän sitten todellakin leikin leluni kanssa kuten haluan. Muistelen suhteemme alussa leluni ihmetelleen, kun hänen rintansa olivat aina mustelmilla, purtuna tai vähintään muksittuna. Minä vaan kohauttelin olkapäitäni ja kerroin sen kuuluvan tähän pakettiin. Kaiken sen iholla tapahtuvan lisäksi, käteni usein hakeutuvat leluni rinnoille arkisissa tilanteissakin. Kun katsomme vaikka tv.tä yhdessä, lelun pää painautuneena syliini, käteni vaeltelevat aina hänen rinnoilleen. Joskus ne jäävät liivien päälle silittelemään ja joskus ne kaivautunet niiden alle. Se on minun tapani kerätä hyvää energiaa. Joskus illalla ennen nukahtamista otan leluni lusikkaan ja painan käteni tiukasti hänen rinnoiltaan.
Käytännössä aina kun lelu on lähdössä omaan kotiinsa, minä kaappaan hänet takaapäin syliini, laitan kämmenet hänen rinnoillensa ja sanon kerääväni hetken positiivista bOObsienergiaa.
torstai 24. maaliskuuta 2022
Voiko (fetisseistä) nauttia liikaa?
Yksi upeimmista asioista liittyen kinkyyteen on mahdollisuus, että seuraavan oven takaa avautuu jotain uutta ja upeaa. Tässä yhteydessä metaforani ei viittaa uusiin ihmisiin vaan siihen oivallukseen että elämällä vaistot ja mieli apposen auki voi ikään kuin vahingossa löytää itsestään ja partneristaan uusia kutkuttavia asioita.
Yksi suurimmista kinkeistäni on aina ollut reaktiot. Se tuleeko reaktio ulos orgasmina, kyyneleenä, huutona, nauruna tai vaikka lumoutuneena tuijotuksena on aina ollut kovin toisarvoista. Olen aina ollut myös pohjattoman kiinnostunut ihmisistä ja tämä yhdistettynä edellä kertomaani kinkkiini tuntuu välillä ajavani minut niin syvään päähän että mietin riittääkö happeni.
Leluni kanssa tällainen pandoran ovi aukesi vahingossa, minun kerran leikkiessä nahkakäsineet kädessä. Nämä käsineet eivät olleet edes kummoiset, kylläkin ihan hyvin istuvat, mutta kirpparilta hankkimani ja varsin perus sellaiset. Kuitenkin se tunne, fiilis ja tuike lelun silmissä sai minut kiinnostumaan ja kokeilemaan olisiko tässä jotain isompaa ja olihan siinä. Myöhemmin tilasin ulkomailta näyttävämmät ja siistimmät käsineet, mutta nälän kasvaessa katsoessani leluni tuiketta päädyin Sauson kivijalkaliikkeeseen etsimään laatua. Lopulta köyhdyinkin melkein 200e, mutta kassissani oli mitä ihanimmat, ohuimmat, laadukkaimmat ja sopivasti liian tiukat käsineet ainoastaan meitä varten.
Tovi sitten makailimme lelun kanssa vierekkäin intensiivisen orgasmileikin päätteeksi. Olimme pukeutuneet leikkiimme hyvinkin sopivasti sillä lelullani oli villasukat jalassa ja minulla käsineet kädessä. Jälkihoitomaisesti silittelin lelua ja piirtelin hänen selkäänsä. Sormeni vaeltelivat pitkän tovin hänen vartalollaan. Hieman myöhemmin käteni siirtyivät hänen kasvoilleen, piirrelleen hiusrajassa, silitellen korvalehteä, viipyillen hänen huulillaan ja päätyen hänen kaulalleen. Siinä hetkessä kun nahka painautuu lelun kaulalla, hän yleensä vetää syvään happea ja puhaltaa sen hitaasti ja rennosti ulos ja pikkuhiljaa valuu omaan mikämikämaahansa. Meillä oli kiireetön viikonloppu, niin halusin kokeilla mitä tapahtuu jos ollaankin vaan tässä hetkessä ja niinpä pidin käteni hänen kaulallaan ja vaan fiilistelin. Leluni tuntui olevan rennossa omassa mielentilassaan, missä hän keskittyi vaan hengittämiseen. Välillä hänen kätensä painautuivat minun kaulalla olevaa kättäni vasten ja yrittävät saada minua tiukentamaan otettani, mutta siirsin hänen kätensä pois. Nyt olemme vaan tässä.
Pidemmän tovin päästä laitoin toisen käteni leluni nenän ja suun eteen. En niin että olisi estänyt hengittämistä vaan että hän pystyi hengittämään käsineiden läpi. Kului useampi minuutti. Välillä hetkeksi kiristin otettani kaulalla tai kasvoilla, mutta myöhemmin löysensin taas otetta varsin kevyeksi. Kului taas useampi minuutti kunnes jotain mielenkiintoista tapahtui. Leluni oli maannut varsin pitkään aivan paikoillaan keskittyen vaan hengittämiseen, mutta yllättäen hänen oikea kätensä alkoi liikehtiä. Ensin vaan hieman, myöhemmin käsi nousi hieman ylös ja alkoi täristä. Lelun suusta alkoi tulla sanoja. Poistin käteni hänen suunsa päältä ja kysyin mitä sanoit? Hän puhui minulle selkeitä sanoja mutta omaa tarinaansa mitä en ymmärtänyt. Kävin lyhyen keskustelun leluni kanssaan, missä hän oli omassa nahkamaailmassaan. Hänen vartalonsa alkoi pikkuhiljaa herätä tilanteeseen ja näin järjettömän kiiman nousevan pintaan. Minun on pakko saada laueta, nousi lelun huulilta. Pidin toista kättä lelun kaulalla ja vein toisen käden hänen jalkojen väliin. Silitin hetken kiusoitellen hänen sisäreisiä ja häpyään enkä tiedä olenko koskaan nähnyt moista kiimaa. Upotin lopulta kaksi nahkaista sormea hänen sisäänsä, laskin viiteen ja annoin hänen laueta. Leluni laukesi niin lujaa ja holtittomasti että minun oli pakko painautua hänen päällensä ja kuiskutellen komentaa hänen korvaansa hengitä minun tahdissa.
Muutama tunteja myöhemmin istuimme sylikkäin sohvalla ja purimme tilannetta. Totesimme että ed. kuvattuun tilanteeseemme ei liittynyt hapettamista, voimaa, kipua tms. Tilannetta ja dynamiikkaa puskeva voima kiteytyy nahkakäsineisiin sekä meidän lujaan luottamukseen ja valtadynamiikkaan. Emme kokeneet tilanteessa mitään vaarallista, mutta se voima millä fetissi puski lelun syvälle ja millaisena kiimana se purkautui ulos oli molempien mielestä jotain sanoinkuvattoman upeaa ja vahvaa. Totesimme sen olevan jotain niin yhteistä, isoa ja vahvaa nautintoa, että tulemme rakentamaan tätä rauhassa ja rakkaudella.
keskiviikko 11. elokuuta 2021
Et voi tehdä minulle noin, mutta teethän? (pussy to ass to mouth)
Useasti puhutaan, että parasta mitä valtasuhteessa voi tapahtua on (turvallinen) rajojen ylitys. Äkkiseltään mieleen tulevia hyppyjä tuntemattomaan voisi olla vaikka ensimmäinen avokämmenen läpsäisy poskelle, ensimmäinen sylkäisy kasvoille, ensimmäinen julkinen piiskaus tai vaikka ensimmäistä kertaa toisen kutsuminen lutkaksi. Kaikelle on ensimmäinen kertansa.
Itselleni (toisen) rajojen ylitykset eivät ole olleet koskaan tavoite, vaan ne ovat vaan tapahtuneet. Parhaimmillaan tilanteen intensiivisyys vaan vie minut pisteeseen, missä haluan tehdä jotain uutta rajoja rikkovaa ja olen aina onnistunut lukemaan tilanteen oikein ja viemään sen uudella tavalla päätökseen. Jostain syystä edellä kerrottu on ollut lelun kanssa aina todella helppoa. Olemme myös puhuneet asiasta ja todenneet, että välillämme on erittäin vahva molemminpuolinen luottamus mikä luo meille vahvan pohjan ja mahdollisuuden puskea välillä yli aitojen.
Rajoja ylittäessä luottamus on kaksisuuntaista. Helposti ajatellaan, että kun alistuva luottaa alistajaansa, niin rajoja voidaan rikkoa. Toki tämä on täysin totta, mutta omassa maailmassani ei yksikään raja ylittyisi, jollen myös luottaisi leluuni vähintään yhtä paljon. Luottamukseni pitää kantaa kokemuksen yli. Jälkeenpäin voimme nautiskella koetusta ja todeta että "siistiä" tai jos kokemus ei olisi mieluinen jostain syystä, niin voisimme keskustella asian halki ja jatkaa. Tähän mennessä on ollut ainoastaan kovin siistiä.
----
Olin painanut lelun mahalleen futonin päälle ja työntynyt häneen takaapäin. Painoin käsilläni hartioista ja niskasta hänet tiukasti patjaa vastaan. Tarkoitukseni oli "namutella", eli ainoastaan viihdyttää itseäni omaan tahtiini. Välillä kiihdytin tahtia ja rutistin häntä hartioista lujaa ja välillä taas namuttelin rauhallisesti nautiskellen. Lelu ei kuitenkaan tiedä namuttelusta juuri mitään ja hän aloitti vinkumisen ja anelun laukeamisestaan varsin pian. Olin varsin höveliäällä tuulella ja annoinkin hänen laueta muutaman kerran.
Lelusta tulee useasti muutaman orgasmin jälkeen aivan kyltymätön ja niin kävi nytkin. Kyltymättömänä hän pyrkii pääsemään tilanteisiin, missä hän saisi mahdollisimman monta orgasmia mahdollisimman nopeasti. Siitä se ajatus sitten lähti.
Lelu on vielä varsin kokematon peppujutuissa, mutta oikeassa mielentilassa siinäkin aivan kyltymätön. Kastelin muutaman sormeni liukkariin ja painoin ne hellästi leluni peppuun. Hetken päästä irtauduin lelusta ja työnsin penikseni hänen peppuunsa. Kiersin toisen käteni tiukasti takaapäin hänen kaulalleen ja painoin toisen kämmeni hänen suunsa ja nenänsä päälle peittäen hapen saannin. Tuntui, että lelu sekosi allani nautinnosta. Hänen vartalonsa kokonaisvaltainen kiemurtelu hyväili minua mikä sai minut vaan kiihdyttämään tahtia ja tiukentamaan otettani. Helläsin välillä vähän toista kättäni ja annoin lelun ottaa muutaman kerran happea, jonka jälkeen kuiskin hänen korvaansa luvan laueta. Käänsin hänen päänsä toiseen suuntaa ja annoin luvan myös toiselle korvalle. Olin melkoisen primitiivisen kiihkon ja nautinnon vallassa ja irroittauduin lelusta ja siirryin hänen kasvojensa eteen. Painoin hänen päänsä tiukasti toiselta poskelta patjaa vasten ja työnsin peniksen hänen suuhunsa. Lelu rimpuili kun paraskin painija matossa puolelta toiselle, mutta käteni piti hänen päänsä paikoillaan. Hänen koko olemuksensa huusi minulle, että noin ei vain voi tehdä ja samaan aikaan sekä kiihko että eleet puhuivat täysin toista. Lelu repi käsillään ja jaloillaan tyynyjä sekä peittoja, jotka hän painoi jalkojensa väliin ja tiesin että jos olisin sillä hetkellä käskenyt, hän olisi lauennut. Aloin toiselle kädellä runkkaamaan itseäni ja lelun tajutessa tämän hän halukkaasti jäi odottamaan palkintoaan minkä hän pian saikin minun muristessa lujaa.
torstai 5. elokuuta 2021
"Helppo"
Lelu kysyi minulta yhtenä iltana suunnilleen seuraavan kysymyksen.
Häiritseekö sinua kun olen niin helppo?
Tiesin tasan tarkkaan mihin lelu kysymyksellään viittasi ja minulla olikin siihen vastaus valmiina, mutta kysymys jäi silti kummittelemaan mieleeni. En kuitenkaan kyseenalaistunut vastaustani vaan jäin ennemmin pohtimaan miten tähän on päädytty.
Kun tapasimme lelun kanssa oli ihastuminen monella tasolla rajua ja nopeaa. Jos kommunikaatiomme olisi silloin ollut samalla tasolla mitä se on nyt, olisimme välttyneet monilta karikoilta, mutta tapanani ei ole jossitella historiani kanssa vaan katsella eteenpäin. Kuitenkin kurkin nyt sen verran peräpeiliini, että yritän kertoa mitä minun mielestäni tapahtui.
Sekä lelulla että minulla on historiassamme pitkiä ajanjaksoja, jotka ovat jättäneet meihin isot jälkensä. Meidän molempien taisteluarvet ovat hieman samankaltaiset, mutta meidän selviytymiskeinomme ovat olleet totaalisen erilaiset. Siinä missä lelu on selviytynyt kääriytymällä sisäänpäin ja rakentamalla muurin eteensä, niin minä taas halusin uskoa kaikista hyvää ja otin kaiken vastaan avosylin. Lelulle uusi ihminen oli uhka, minulle taas mahdollisuus. Meidän tavatessa molempi huonompi.
Meidän keskinäinen arvostuksemme ja luottamuksemme on kasvanut hyvin pienistä sirpaleista ja sen peilin olemme lyöneet säpäleiksi useasti. Olemme molemmat kasvaneet hurjasti tällä matkalla. Olen äärimmäisen ylpeä lelustani siinä kuinka paljon hän on tehnyt töitä sekä itsensä kanssa että suhteemme eteen. Minä olen ollut välillä varsinainen jäärä. Olen hyvin tietoinen menneisyyden traumoistani, mutta siitäkin huolimatta en ole osannut aina laittaa itseäni toisen asemaan. En ole siis elänyt niin kuin opetan. Kuitenkin kerätessäni sirpaleita olen aina pyrkinyt kyseenalaistamaan myös oman toimintani ja isolla yhteistyöllä olemme saaneet peilimme kasaan.
Kaiken edellä kerrotun sisällä, meillä on ollut ihan ensi askelista lähtien aivan maaginen kemia ja valtadynamiikka. Huolimatta sirpaleistamme olemme olleet toisillemme raadollisen rehellisiä. Hetkinä kun olen keränneet sirpaleita en ole koskaan ajatellut, että minulle olisi valehdeltu ja uskon lelun vastavuoroisesti ajattelevan samoin. Varmaan tästä syystä valtadynamiikamme on koko ajan ajanut meitä pidemmälle ja syvemmälle. Huolimatta historioistamme lelu on alusta lähtien heittäytynyt täysillä valtani alla ja se heittäytyminen on ollut niin kokonaisvaltaista, että se on nostanut minusta esiin puolia joista olin aikaisemmin osannut vaan haaveilla. Olen välillä käyttänyt valtadynamiikastamme termiä "sairas" kun olen yrittänyt kuvata sellaista primitiivistä dynamiikkaa, missä me molemmat puskemme toisiamme ja itseämme syvemmälle eikä maalia edes näy.
Lelulle alistuvuus on tuonut nautinnon joka aikaisemmin on häneltä puuttunut ja minä taas olen löytänyt lelun myötä tapoja tuottaa nautintoja aivan käsittämättömillä tavoilla. Olen pikku hiljaa kouluttanut itselleni lelun, jolle voin antaa orgasmeja hyvin pienin elein, kuten vaikka kuiskuttamalla korvaa tai työntämällä peniksen hänen kurkkuunsa. Helppoa, joku voisi sanoa. Se on meille harjoiteltua ja koulutettua helpoutta. Se ei ole kuitenkaan mitään sellaista mitä voisin ojentaa pois itsestäni ja tiedän ettei lelukaan voi. Ennen kuin joku vääräleuka kysyy mistä tiedän ettei se voisi olla yhtä helppoa jonkun toisen kanssa, niin sinulle vastaus: Minä tiedän.
Vastaus alussa kuulemaani kysymykseen on siis että minua ei häiritse että leluni on helppo.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2021
Voit katsoa Minua turvallisesti silmiin
Vietimme lelun kanssa toistaiseksi pisimmän yhtäjaksoisen ajan saman katon alla ollessamma viikon vuokramökillä. Tähän viikkoon mahtui aurinkoa, kirjoja, kesäruokaa, yatzya, vesileikkejä, saunaa ja tuhottomasti seksiä. Olin pakannut mukaan myös täpötäyden lelukassini, mutta se avattiin vaan kerran ja kerronpa siitä vähän lisää.
Vaikka olenkin rinta fetisisti, niin jostain syystä olen kovasti tykästynyt myös lelun takapuoleen. Luultavasti osasti siitä syystä että se on varsin neitseellinen. Mökiltä löytyi levitettävä sohva, johon asettelin lelun mahallaan X-asentoon iso tyyny hänen lantionsa alla. Laitoin kahleet hänen nilkkoihin ja ranteisiin. Nämä kahleet yhdistin köysillä, jotka vedin tiukasti sängyn alta. Kaivoin kassista ison juuri lelulle tekemäni floggerin jolla piiskasin alkuun hänen takapuolteen, välillä nousten selkää ylöspäin ja välillä taas laskeutuen kohti takareisiä. Floggeri lienee ainoa piiska mistä lelu oikeasti myös nauttii ja niinpä hän välillä sekä kehräsi että tuskautui piiskani alla. Välillä kun intesiteetti nousi kovaksi, pysähdyin ja silittelin hänen ihoaan ja saattoi sormeni käydä hänen sisälläänkin. Palasin kuitenkin uudestaan piiskanvarteen sivaltaen häntä ympäri kehoaan.
Silittelin sormenpäälläni lelun peppureikää, lähinnä vaan siksi että tiedän sen kovasti häntä nolostuttavan. Saatoin samalla kysellä hänen mieltymyksistää peppuseksiin liittyen, mikä jaksaa minua huvituttaa, sillä vastaukset kaikessa kiemurtelussaan ovat kerrassaan ihania. Kaivoin kassistani anaalikoukun, jota lelu ei edes tiennut minulla olevan, ja kävelin sen kanssa hänen kasvojensa eteen. Käskin hänen katsella mitä minulla oli käsissäni ja hänen silmänsä revähtivät apposen auki.
- Mikä tuo on!!!!?
- Ei niinkään mikä se on, vaan mihin se menee.
Käskin lelun avata suunsa ja upotin koukun syvälle hänen suuhunsa. Siirryin hänen takapuolensa pariin ja toivoin hänen ajattelevan, että koukku ei tarvitsisi muuta liukastetta vaikka näin en luonnollisesti toiminutkaan. Upotin koukun nautrinnollisen ininän säestäessä leluun ja pian sen jälkeen toisen käteni hänen sisäänsä. Toinen käsi hänen sisässään ja toinen koukun kahvalla vuorotahtiin heiluttelin käsiäni ja voi sitä nautinnon ja rimpuilun määrää. Lelu ajautui nopeasti tilaan missä hän ei saa nautinnoltaan edes sanaa suusta, jotta voisi pyytää lupaa laueta. Voi pientä. ;-)
Viimein hän onnistui kakistamaan suustaan kysymyksen, johon vastasin että tuo ei tällä kertaa riitä. Haluan, että kysyt lupaa seuraavasti: Saisinko laueta anaalikoukku perseessäni? Lelu väitti ettei pystyisi moiseen, johon vastasin ettei tietenkään tarvitse, sillä tiesin lopputuloksen joka tapauksessa. Muutaman kerran lelu aloitti kysymyksen reippaasi, mutta ensin sana anaalikoukku oli liian vaikea saatika sitten perse. Usean yritykseen jälkeen kokonainen lause tuli hänestä ulos ja annoin hänen laueta. Hän repi itseään kahleissaan ja laukesi pitkään ja rajusti. Käskin hänen laueta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Koska hän on hyvä ja koulutettu lelu hän tietenkin totteli.
Viimeisimmän orgasmin jälkeen lelu oli melkein onnistunut rimpuilemaan itsensä sängyn alle ja hänen hengityksensä oli tiheään ja raskasta. Ulkolämpötila huiteli 30C ja mokissä sisälläkin oli lähes sama lämpötila, joten en uskaltanut viedä tilannetta pidemmälle. Irrotin lelun kahleistaan ja hain pienen pöytätuulettimen jonka laitoin puhaltamaan hänen kasvoilleen. Piirtelin sormellani leluni selkää, kylkeä, jalkoja ja rintoja hänen tullessa takaisin.
Hetkiä myöhemmin makasimme kyljellään nenät vastakkain katsellen toisiamme. Kämmeneni oli eksynyt lelun hävyn päälle.
- Tiedäthän että voit katsella minua silmiin aina turvallisesti?
- Tiedän, mutta se on välillä tosi vaikeaa.
- Jännää että pystyt siihen näin, mutta et silloin kuin sormeni ovat sisälläsi.
- Niin
- Opit vielä, olen siitä varma.
Painoin sormeni leluni sisään ja laukaisin hänet vielä kaksi kertaa.
lauantai 30. marraskuuta 2019
Pölyisiä ajatuksia
Minä ja lelu olemme tässä alkusyksystä asti tutustuneet toisiimme ja rakentaneet suhdettamme, jonka olemme määritelleet Ds-suhteeksi, missä minä olen Peikko ja hän on leluni. En ole ollut missään vaiheessa huolissani tai mustasukkainen siitä, että lelulla on aviomies kotona. Kaikki negatiiviset tunteet ovat helpompia kun pelataan avoimin kortein. Lelulla tuntui kuitenkin olevan huoli, jonka hän tasaisin väliajoin toi tietooni. Hän pohti, että jos hänellä on aviomies kotona, niin luonnollisesti se voisi tarkoittaa sitä, että minullakin voisi ja saisi olla joku muu ihminen joskus ja tällainen ajatus pelotti häntä. Pelko oli hyvin ymmärrettävää sillä olemmehan rakentamassa kaunista Ds-suhdetta ja ajatus uudesta ihmisestä kuviossa saa paholaiset hakkaamaan ajatuksia.
Syksyn aikana olen vaihtanut kuulumisia vanhan hyvän ystäväni kanssa, jota kutsun vaikka johtajattareksi. Hän on ihminen, jonka kanssa on aina ollut helppo jutella. Hänen oma elämänsä on ollut melkoisessa murroksessa ja kun nyt syksyllä hän on saanut vähän omia palasiaan kokoon hän on syystä tai toisesta viestitellyt aina välillä kanssani, mikä on ollut mukavaa. Jossain viestittelyn välissä, muutama kuukausi sitten, hän kuitenkin heitti vähän kuin puskasta että voisiko meillä olla joku juttu, vaikka FWB? Olin yllättynyt tästä, monestakin syystä, ja vastasinkin että minulla on upea juttu menossa lelun kanssa, enkä halua kikkailla.
Kuitenkin kuvio kutkutti mieltäni, kahdesta isosta syystä. Ensinnäkin johtajatar on tosi hyvä tyyppi ja toisekseen olisin hyvinkin valmis lähtemään suljettuun polykuvioon. mikä voisi samalla tuoda rauhan leluni pohdinnoille. Niinpä rohkaistuin ja edellä mainituin perusteluin esitin asian lelulleni. Mitä jos meitä olisi suljetusti neljä? Suljetulla tarkoitan olotilaa, missä kaikilla on hyvä olo juuri näin eikä kellään ole tarvetta lisäihmisille. Alkushokin jälkeen, mitä enemmän leluni asiaa pohti, sitä paremmalta se hänestä tuntui. Lopulta hyppäsimme kuplaamme sisään. Nyt olemme tilanteessa, jossa kaikki vähän ihmettelee tahoillaan mitä tapahtuu ja miltä mikäkin tuntuu. En ole kokenut mustasukkaisuuden aaltoja mistään suunnasta tai muutenkaan negatiivisia viboja. Tilanne on kaikille ideaali juuri nyt, niin mitäpä jos vaan nautitaan.
Hassuinta tilanteessa lienee se, että kukaan meistä ei asu samalla paikkakunnalla paitsi luonnollisesti lelu ja hänen miehensä. Niinpä omat suhteiluni ovat tähän asti olleet täsmäiskuja asunnollani tai hyvin satunnaisesti johtajattaren asunnolla. Johtajatarta näen harvakseltaan, mutta silloin yön yli, kun taas leluani näen viikottain ja joskus yön yli. Kun pysähdyn tätä kaikkea pohtimaan, niin olen äärettömän tyytyväinen tilanteeseeni.
En silti halua väittää, että kaikki olisi helppoa ja mutkatonta. Ei todellakaan. Iltaisin on useasti ikävä ihoa, mikä ei välity whatsup.n kautta. Kun katson leffaa, niin useasti pohdin kuinka kivaa olisi jos joku jakaisi leffan ja salmiakit kanssani. Minun pääni tuottaa välillä jopa hassuja omistushaluisia ajatuksia, joissa nainen jakaisi arkeni, haaveeni, unelmani, suruni ja koko elämäni kanssani saman katon alla. Tällöin kuitenkin puhallan pölyt pois ajatuksistani ja kertaan itselleni mitä kaikkea ihanaa ja kaunista minulla on juuri näin.
