Peikko painaa kaasua

Aloitin pelaamaan Tinderiä. Loin sinne maanläheisen, aidon ja oudonkin hahmon eli juuri sellaisen kuin kuvittelen olevani. Kuvaukseeni, kaiken peikko vihjausten lisäksi, laitoin lauseen että, elämäni tärkeimmät kirjaimet ovat D ja s. Saat lainata omaan profiiliisikin, mutta turhaan, ei meinaan toimi. Latasin sinne toki muutaman kuvankin, mutta luulempa, että minulle tulisi enemmän tykkäyksiä ilman niitä. Ei sillä, sain muutamia tykkäyksiä ja kovasti itsekkin tykkäsin kaikista joissa oli mielestäni potentiaalia ja jopa pervoviittauksia profiileissaan. Mutta kun viikon mukavan kirjoittelun jälkeen tykkääjää kysyy, että mitä nuo sinun kirjaimet D ja s tarkoittaa niin päätin vastata, että jos et tiedä, niin luulempa että meidän ei kannata jatkaa kirjoittelua. 

BDSM-baariin loin tarkkaan harkitun ilmoituksen, jossa mahdollisimman aidosti, tarkasti ja ytimekkäästi kerroin itsestäni ja toiveistani ja sainkin muutaman vastauksen ja pääsin muutamille kahvihetkillekin. Kivoja ihmisiä kaikki, mutta molemminpuolin tuntui lopullinen salama puuttuvan.

Eräänä iltana, kyllästyneenä kaikkeen deittailuun, tulin pohtineeksi, että mitäpä jos koettaisin jotain toisin. Miksi minun pitäisi odottaa, että joku ihanuus kirjoittaisi minulle? Mitäpä jos minä kirjoittaisinkin suoraan hänelle. Näin sitten toimin ja lähetin muutaman viestin. Hups mitä tapahtuikaan? Kaasupolkimeni osuu para-aikaa lattiaan.

En tiedä miten muut toimivat uusia ihmissuhteita solmiessaan, mutta jos minä vaistoan löytäneeni kaltaiseni, niin minua on vaikea pysäyttää. Nyt ison kauppakeskuksen Hesburgerissa minä aloitin tutustumisen Keijuun ja minun kaasupolkimeni on ollut siitä lähtien pohjassa. Sanotin Keijulle tuntemuksiani ja hän niihin avoimin mielin vastasi ja tuntuu, että hänenkään käsi ei hapua käsijarrulle. Menemme päivä kerrallaan, aikatauluja fiksaten, koska tuntuu että haluamme toisistamme vähintään pienen palasen joka päivä.

Kännykkäni sanoin plim ja sain viestin Keijulta. Huomasin hymyileväni.

Ps. Keiju on minun antamani nimi ja se ei ole hänen nikkinsä.

Panenko itseni mukavuusalueeltani?

Olen miettinyt viime aikoina paljon rakastelua/sekstailua omista lähtökohdistani, ja nyt sekstailulla tarkoitan penetraatioseksiä. Olen melkein aina pitänyt sekstailua yliarvostettuna, hyvin fyysisenä sisään-ulos -suorittamisena. Voisin jopa väittää, että oman kinkyilyhistoriani aikana olen sekstaillut vain noin joka kymmenennessä sessiossa. Jälkihoitona tai muuten vaan toki paljon useammin. Edellä kerrottuun on muutama syy, joita on vaikea laittaa järjestykseen. Mutta koska ne kaikki ovat osaltaan minulle hyvin tärkeitä, koetan selittää.

Sekstailuun liittyy minulla aina tunnetta. Ajatus satunnaispanosta juuri baarissa tavatun naisen kanssa kuulostaa minusta pelottavalta. En tunne häntä, en luota häneen, en tiedä mistä hän tykkää ja ennen kaikkea en tiedä, miksi hän haluaa minua. Minulle on tärkeää, että kahden ihmisen välillä on jokin toimiva sovittu side tai suhde, on se sitten rakkaus-, ystävyys-, orja- tai vaikka leikkisuhde. Kun tällainen side on olemassa, pystyn toimimaan ja nauttimaan haluamallani tavalla ja uskon saman koskevan vastapuoltakin.

Jos edelliset kriteerit täyttyvät, kaivan esiin uuden. Inhoan kumin käyttöä, koska se vie parhaimman terän fyysisestä nautinnostani. Kuulostan varmasti itsekkäältä, mutta todellisuudessa olen kiltisti jättäytynyt usein ilman mainitsematta asiasta, sillä en halua kiusallisia tilanteita. Miten sitten tämä asia järjestettäisiin? Jos olisin tilanteessa, jossa blondin lisäksi olisin jossain toimivassa suhteessa, jossa sekstailu tulisi ajankohtaiseksi, se tarkoittaisi sitä, että kävisimme molemmat sukupuolitautipolilla tarkistuttamassa itsemme, jonka jälkeen voisimme touhuta vapaasti. Lapsiahan en voi enää saada. Edellä kerrottuun liittyy myös suuri luottamus siihen, että suojaamattomia harha-askelia ei suhteemme ulkopuolella oteta. Luottamus pitää olla kunnossa.

Meillä on sopimus blondin kanssa, että emme sekstaa, ainakaan edellä mainitun määritelmän mukaan muiden kanssa. Koskaan en ole ollut tilanteessa, jossa tätä sääntöä olisi pitänyt kyseenalaistaa. Kuitenkin olen ollut tilanteissa, joissa olisin palavasti halunnut napata alistuvaa hiuksista kiinni ja painaa penikseni hänen kurkkuunsa. Uudestaan, uudestaan, uudestaan - kunnes kyyneleet ja meikit valuvat poskilla. Kunnes hän haukkoisi henkeä ja katsoisi nöyrästi väsyneenä kohti lattiaa. Ilman, että olisin lauennut. Ilman, että olisin edes halunnut laueta.

Usein leikkiessä, myös muiden kuin blondin kanssa, panetukseni on melkoinen. Sillä hetkellä se ei juurikaan minua haittaa, vaan ennemminkin pitää minut vireessä. Kotona "ongelma" on helppo ratkaista, koska paineet voin aina purkaa blondiin, mutta reissussa tilanne on toinen. Joskus jos koti on lähellä, blondi voi auttaa tässäkin tilanteessa ja joskus sitten vaan kärvistelen.

Mitäs sitten jos tilanne olisi erilainen? Kriteerit täyttyisivät ja säännöt joustaisivat jonkun henkilön kohdalla? Eniten työtä, ainakin minun kohdallani, aiheuttaisi oma epävarmuuteni. Olen aina sanonut, että jos blondi suo minulle jotain, olen valmis suomaan sen myös hänelle. Koska olen huomattavasti enemmän mustasukkainen kuin blondini, niin tässä olisi minulla iso kasvun paikka. Tällaisessa tilanteessa tavallaan jopa toivoisin, että blondi olisi samanmoisessa tilanteessa, jotta punttimme olisivat tasan, vaikka ajatusmaailmani tältä osin ei olekaan ihan reilassa. Joka tapauksessa tapahtuisi asia kummin päin vaan, niin kotiin tullessa pitäisi olla tyytyväinen siitä, mitä on tapahtunut. Lisäksi kotona pitäisi odottaa samasta syystä tyytyväinen vastakappale.

PS. Testi on muhinut luonnosarkistossa jonkin aikaa. Elämä on vienyt eteenpäin ja tilanteet ovat muuttuneet tekstin kirjoittamishetkestä. Päivitystä seuraavissa teksteissä.

PSS. Ei se kumin käyttö nyt niin pahalta tuntunutkaan...

Blondi: Matalalentoa

Aika on kulunut hurjan nopeasti, ja kohta on jo joulukuu.  Syksy on mennyt enemmän tai vähemmän uusperhekuvioon ja yhdessä asumiseen sopeutumisessa. Vaikka muutos on ollut positiivinen ja elämä Peikon ja hänen tyttärensä kanssa on antoisaa, vie muutos aina myös voimia. Varmasti meiltä kaikilta. Tuntuu, että pervoilulle ei ole ollut aikaa, energiaa eikä myöskään kiinnostusta. Uusi elämänvaihe on vienyt mukanaan, ja pervoilu on jäänyt taka-alalle. Olen käyttänyt paljon energiaa tutustuakseni Peikon lapseen kunnolla. Olemme tehneet yhdessä paljon asioita, enimmäkseen ihan arkisia. Opetelleet yhteisiä toimintatapoja.

Voimia on vienyt myös kaamos ja siitä aiheutuva mielialan lasku. Pimeä syksy on minulle vuosi vuodelta hankalampi kestää. Apuna kaamosmasennusta vastaan taistelussa ovat mm. kirkasvalolamppu kotona ja työpaikalla sekä iso kasa vitamiineja. Niistä huolimatta en tahdo jaksaa. Niinpä olenkin laskenut oman vaatimustasoni lähelle nollaa. Yritän hyväksyä sen, että tällä hetkellä en jaksa mitään ylimääräistä. Sen, että en pysy hereillä edes iltakymmeneen asti. Sen, että päivät tuntuvat väkinäiseltä puurtamiselta ja rämpimiseltä.

Kun mielialani laskee riittävästi, tulevat kivut. Ensin pitkä migreeniputki. Joka laskee mielialaa ja kehon vastustuskykyä entisestään. Seuraavaksi alkavat psykosomaattiset kivut. Hermosärky niskassa ja kädessä. Kipu väsyttää ja tekee entistäkin huonovointisemmaksi ja mieliala laskee lisää. Kuten monta kertaa aiemminkin haen ja saan ratkaisun pilleripurkista. Nostan serotoniini- ja noradrenaliinitasoja kemiallisesti. Kun ei muukaan auta.

Kivuista ja mielialastakin johtuen pervoilu on ollut vähäistä. En ole pystynyt vastaanottamaan mitään muuta kuin hellyyttä ja läheisyyttä. Olen itkenyt Peikolle katkerasti huonommuuden tunnettani. Kun mä olen tällainen vajaa. Ja ihan epäkelpo. Miksen mä voi olla vaan ihan normaali ja jaksaa asioita? Peikko vakuuttaa, että riitän hänelle juuri tällaisena kuin olen. Saan vielä flunssan muun kurjan olotilan lisäksi, enkä jaksa senkään vertaa.

Ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana en ajattele seksiä. Se tuntuu hämmentävältä, mutta ei pelottavalta. Harrastamme kuitenkin hellää ja pehmeää vaniljaseksiä. Sellaista, että saa olla toisen lähellä ja iholla. Ottaa vastaan ja nauttia. Suhteeseemme tulee koko ajan lisää sävyjä, kun opimme tuntemaan toisemme paremmin. Ihmisinä. Tiiminä. Perheenä.

Peikko häärii kadehdittavan virkeänä pervokuvioiden kimpussa. Minunkin edestäni. Luennoi. Pitää yhteyttä ihmisiin – uusiin ja vanhoihin tuttuihin.  Jaksaa kiinnostua ihmisten asioista.  Opastaa, neuvoa, keskustella.

*****

Kohtuullisen synkän ja hankalan marraskuun katkaisivat onneksi eilen paikallisen pervoyhdistyksen pikkujoulut. Mietin koko päivän, että jaksanko lähteä vai en, mutta päätin kuitenkin jaksaa. Sillä ajatuksella, että lähden kotiin, jos en oikeasti jaksa. Ennen pikkujouluja leikimme Peikon kanssa pitkästä aikaa. Maltillisesti, ilman kipua. Pääsin irti arjesta hetkeksi, kun sain leijua omassa tilassani Peikon silmien ja katseen kannatellessa minua.

Olen iloinen, että osallistuin pikkujouluihin. Juhlat olivat vain jäsenille, joten paikalla oli enimmäkseen tuttuja. Tunnelma juhlissa oli iloinen ja vapautunut. Minun Peikolle pakkaama lelukassi tuli käyttöön piiskoineen, hyrrineen ja erilaisine nipistimineen. Muutama juoma, hyviä ystäviä, kevyttä leikkiä runsaalla huumorilla ja ilolla höystettynä. Niistä koostui minun pikkujouluni. 

Blondi: Vähän kaikeasta, ainakin omistamisesta ja sen merkityksellisyydestä

Harjoittelemme Peikon kanssa yhteiseloa. Arki on kovin erilaista, kun asuu toisen kanssa saman katon alla. Siihen liittyy sellainen turvallinen varmuus, vaikka ei minun ole kyllä missään vaiheessa tarvinnut olla epävarma parisuhteemme laadusta tai kestävyydestä. Huomaan jo nyt, miten jatkuva ikävä on helpottanut. Ja tunne siitä, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi. Koska nyt sitä on. Paljon yhteistä aikaa. Arkista tekemistä. Arkisia hetkiä. Yksi asunto. Toinen ei ole koko ajan menossa tai tulossa. Paitsi tietysti omiin arkisiin menoihinsa. Huomaan koko ajan koskettelevani Peikkoa. En malta päästää hänestä irti, nyt kun elämme arkea yhdessä. Myös Peikon lapsi janoaa kosketusta ja läsnäoloa. Makoilemme usein kaikki kolme isolla parisängyllä. Lasken leikkiä, että voitaisiin yhtä hyvin asua yksiössä, kun kaikki ovat yhdessä ja samassa kasassa.

Seksin harrastaminen asunnossamme on toistaiseksi hieman, hmm, rajoitettua. Koska täällä ei ole vessanoven lisäksi ainoatakaan ovea. Yksinasuvana olen kiikuttanut makuuhuoneiden ovet vinttiin – ensi viikon projektina on asentaa ovi sekä lapsen että meidän makuhuoneemme oviin. Toistaiseksi olemme harrastaneet rauhallista vaniljaseksiä, mutta ah, niin ihanaa sellaista. 

Olen tänään ollut aidosti koko päivän onnellinen siitä, miten hyvältä Peikko tuntuu sisälläni. Siis siinä ihan perinteisessä penetraatioseksissä. Pentraatioseksistä nauttiminen on minulle vieläkin melko uusi ja hämmentävä kokemus, koska olen koko ikäni kammonnut sitä. Koska se ei ole tuntunut miltään. Nyt se tuntuu hyvälle sekä kropassa että korvien välissä. En malttanut Peikonkaan kanssa nauttia siitä suhteemme alkuaikoina, ja ahdistus oli silloinkin usein läsnä. Nyt se on nautittava lisä kaikkeen muuhun. Minulle penetraatioseksi on ensisijaisesti fiilistelyseksiä. Toki usein leikissä Peikko penetroi minua, mutta silloin vain ottaakseen omansa ja näyttääkseen asemansa. Tai näin minä asian tulkitsen.

Tuntuu hassulta, että olen lähes aina heti märkä, kun Peikko haluaa tulla sisääni. Vaikka hän ei olisi edes koskenut minuun millään tavalla. Tänään aamulla hän tuli lempeästi sisääni yhdellä pitkällä, sujuvalla työnnöllä. Rakasteli minua hellästi ja intensiivisesti. Silmiin katsoen. Sano mulle, että mä olen sun oma, mutisin Peikolle. Sä olet kokonaan mun oma. Sanat saivat kierrokseni nousemaan oitis potenssiin kymmenen. Kun Peikko oli lauennut, sain vielä hänen sormet sisälleni. Olin sängyllä puoli-istuvassa asennossa ja katselin Peikkoa ja Peikon sormia spermasta märässä emättimessäni. Laukesin nopeasti Peikon olkapäätä purren.

Illalla aloin vielä tarkemmin pohtia tuota omistamista. Omistettuna olemista. Ja sitä, miten merkityksellistä se on minulle. Miten vapauttavaa se on minulle. Minulle omistaminen tarkoittaa sitä, että minusta pidetään huolta ja tarpeeni tyydytetään. Enkä puhu pelkästään seksuaalisista tarpeista vaan ihan arkisista asioista. Oloni on turvallinen ja tiedän, että voin luottaa toiseen. Sellainen luja perusluottamus, ja totta kai tieto siitä, että olen Peikon käytettävissä hänen niin halutessaan.

Omistaminen ei ole minulta pois, päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että luottamus on niin luja, että saan tulla ja mennä vapaasti. Kokeilla ja tehdä asioita muiden kanssa ennalta sovittujen rajojen puitteissa. Nyt noin puolitoista vuotta pervosuhteessa oltuani ajatus siitä, että sitoutuisi vain yhteen leikkikumppaniin loppuiäksi, tuntuu hassulta. Eikä tämä tarkoita sitä, että minulla olisi monia leikkikavereita. Olen hyvinkin yksiavioinen, mutta ajatus siitä, että minun on mahdollista leikkiä myös muiden kanssa, on vapauttava. Ja taas ajatus siitä, että seksi/leikki olisi sidottu vain parisuhteeseen, tuntuu vieraalle.

Omat ajatukseni eivät ole radikaalisti muuttuneet – tunnistan aina olleeni äärettömän liberaali näiden asioiden suhteen. En ole koskaan kyennyt olemaan mustasukkainen kenestäkään. Ei minun olen koskaan tarvinnut. Enkä myöskään edes osaa. Kuitenkin vasta pervoilu on mahdollistanut käytännössä sen, että myös muiden kuin oman kumppanin kanssa voi leikkiä/harrastaa seksiä. Enkä nyt puhu siitä penetraatioseksistä – se on varattu vain Peikolle.

Nautimme Peikon kanssa kumpikin siitä, kun toinen leikkii jonkun toisen kanssa. Peikko on bileissä aktiivinen – minulle se ei ole luontainen miljöö leikkiä. Miksi siis kieltäisin sen Peikolta, etenkin kun hän nauttii siitä? Piiskamisesta, käskyttämisestä, pienestä kiusaamisesta. Riippumatta siitä, mitä Peikko tai minä teemme muiden kanssa, olen kuitenkin hänen. Omansa. Kokonaan. 

Blondi: Piiskaa ja putoamisia

Piiska on harvoin tuntunut niin hyvältä kuin eilen (kuinkahan monennen kerran kirjoitan tämän saman lauseen…). Sain, mitä itse pyysin eli piiskaa. On mielenkiintoista, miten erilaiselta piiska tuntuu, kun sitä pyytää itse verrattuna siihen kun sitä vaan tulee. Eilinen piiskaus oli huomattavasti rajumpi ja pidempi kuin se pääsiäisleikin piiskaus, joka päättyi rajuun itkuun.

Makoilen Peikon vieressä jo hieman rauhoittuneena leikin ja monen orgasmin jälkeen. Saan kakistettua suustani toiveen piiskasta. Peikko kysyy toiveelle syytä, enkä osaa vastata muuta kuin että nyt vaan tuntuu siltä ja että tarvitsen. Peikko kaivelee välineitä arkusta, sitoo ranteeni yhteen nahkakahleilla, napsaisee kahleet myös nilkkoihini ja määrää minut kontalleen sängyn päälle. Tämän jälkeen hän vetää toisiinsa kiinnitetyt ranteet jalkojeni välistä ja lukitsee ranteet nilkkoihin. Saan napakan komennuksen pysyä paikallani. Koska sä olet itse pyytänyt piiskausta, sä pysyt ihan paikallasi. Jos yrität karata tai kellahdat kyljellesi, tämä loppuu. Pidät pepun pystyssä ja rinnan kiinni peitossa. Ymmärsitkö sä? Jooh.

Iso nahkainen hapsupiiska lämmittelee ensin takapuoleni, pakarani ja reiteni. Siitä osaan jo nauttia. Sitten Peikko siirtyy bambukeppiin. Onnistun pysymään lähes paikoillani, mutta vetäydyn vaistomaisesti kippuralle jalkojeni päälle. Nyt reippaasti peppu pystyyn ja reidet esille. Muuten mä naputtelen sua koko ajan tälle samalle alueelle ja se alkaa sattua aika pian. Nostan takamukseni ylös jalkojen päältä ja paljastan takareiteni piiskalle.  

Kun isku tulee kovemmin, nousen jalkojeni päälle puoli-istuvaan asentoon vetämään henkeä. Peikko nappaa niskastani kiinni ja painaa minut takaisin rinta kiinni peittoon. Pitää niskastani lujaa kiinni ja piiskaa. Jossain kohtaa onnistun päästämään irti, enkä enää laita vastaan. Samalla myös kipu katoaa jonnekin taustalle. Piiskaus jatkuu niin pitkään, että endorfiinit ja adrenaliinit lähtevät liikkeelle ja leijun irti kaikesta.

Kun piiskaus loppuu, en kykene liikkumaan mihinkään. Ehkä kahleet ovat edelleen paikoillaan, ehkä ei. En tiedä. 

Peikko silittelee takapuoltani ja fiilistelee, että tuohon saisi pisteeksi i:n päälle bastardolla nätin ohuen viivan. Hän tulee kuitenkin jo viereeni makaamaan. Endorfiinihuuruissa kuiskaan hiljaa, että haluaisin sen yhden. Piiskasta, jonka pervopukki toi minulle joululahjaksi. Piiskasta, jota on käytetty tasan kaksi kertaa. Joka on kerran tiputtanut minut itkien polvilleni kahden iskun jälkeen repien ihooni kaksi siistiä haavaa. Joka kerran taltutti mullehetinytkaikkisadatorgasmit-kohtauksen lähes pelkällä terävällä naputtelulla ilman lyöntejä. Peikko nousee sängystä ja kaivaa bastardon arkusta. Kiertelee ja kaartelee minua. Antaa odottaa. Olen niin omassa tilassani, että en oikeastaan reagoi mihinkään. Ja naps, piiska osuu. En juuri tunne sen osumista ihooni, mutta parin sekunnin viiveellä tulee syvälle asti ulottuva vihlova kipu, joka saa minut haukkomaan henkeä. Peikko vetää minut viereensä. Hän kietoo peiton ympärilleni ja silittelee minut takaisin tähän maailmaan.

Olen koko leikin jälkeisen iltapäivän hajanainen ja minun on vaikea keskittyä. En saa ajatuksia pysymään kasassa. Ensin kaikki alkaa ärsyttää ja sitten illemmalla jo itkettää ja ahdistaa. Ymmärrän taas kerran putoavani sub drop-nimiseen tilaan, johon päädyn lähes aina intensiivisen leikin jälkeen. Onneksi Peikko on koko ajan kanssani. Pääsen kainaloon ja kiinni iholle. Vierihoitoon. Jälkihoitoon. Makaamme lähekkäin. Hivuttaudun Peikon päälle ja liu’utan itseni hänen jalkoväliinsä. Harrastamme pitkään hellääkin hellempää seksiä, joka normalisoi mukavasti miinuksella olevat välittäjäainetasoni.

Täydellistä.

*****

Toiset kasvot (Peikko kertoo)

Aina välillä leikin jälkeen blondille jää vajavainen olo. Itse hän sanoisi, että nyt häntä pitäisi heitellä vähän seinille. Kun blondi haluaa jotain kesken leikin, hän saattaa vihjata siihen hienovaraisesti eleillä tai kysyä hiljaa. Nyt hän painoi katseensa kohti lattiaa, ja sanoi tuskin kuultavasti "tahtoisin piiskaa". Minä en tietenkään hänen vastausta "kuullut" ja pyysin häntä puhumaan vähän kovemmin. Saan hieman kovemman uusintakysymyksen mihin vastaan "miksi?". Blondi jähmettyy pidemmäksi ajaksi eikä keksi muuta kuin että "se tuntuu vaan niin hyvältä.". 
- "oletkos ollut kilttinä?", jatkan.
- "ainahan minä"
- "Aina? Miten se yksi luvaton laukeeminen viime kerralla ja minun tunnuksilla kirjoittaminen baariin?
- "Mutta se oli vahinko... Jooh. No melkeen aina." 

Sidon blondin sängylle sopivaan asentoon. Käsken häntä kuuntelemaan tarkkaan, ja kerron että koska hänellä on tapana tiukoissa tilanteissa karata tai pyörähtää pois piiskan alta, niin tällä kertaa jokainen tuollainen tuo 10 kerran iskurangaistuksen bambulla. Blondi nyökyttelee ymmärtävänsä, johon vastaan tiukalla bambuiskulla ja kertaan mitä nyökyttelystä olemme sopineet.

Käytän isoa floggeria, jonka vaihdan välillä bambuun. Käyn läpi takapuolta, reisiä ja jalkapohjia. Vauhdin yltyessä blondi rimpuilee kaikin mahdollisin keinoin mm. kaartamalla selkänsä tai yrittäen kevyesti istua. Aikani jaksan katsella tätä, mutta sitten muutamaan kertaan joudun komentamaan hänet "painamaan rinnan sänkyyn". Pian tätäkään käskya ei noudata, ja painan blondin ylävartalon tiukasti sänkyyn samalla piiskaten. Blondi silminnähden nauttii eleestä, ja hänen vartalonliikkeet hidastuvat ja pian pysähtyvät ottamaan alistuneesti ja nautinnollisesti vastaan sen mitä on tarjolla. Viimeistelen työni 50 floggeriniskulla.

Blondi makaa paikoillaan takapuoli pystyssä hiljaa nautinnollisesti hengittäen. Tiedän, että hän nauttisi jäljistä ihollaan, mutta toisaalta hän inhoaan välinettä jolla ne saa aikaiseksi. Silittelen blondin takapuolta ja vedän sormella viivoja siihen. "Tähän tulisi kaunis viiva bastardolla...", kysyn retorisesti vetäen samalla viivaa sormellani. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulen äänen "haluaisin". Haen bastardon ja lyön sillä muutaman äänekkään ja yllättävän iskun sängylle blondin viereen, mutta hän ei hievahdakkaan. Mallailen iskupaikkaa hetken, ja sitten anna mennä. Piiska osuu ihoon, mutta blondi ei liikahdakkaan. Pienen pienen hetken ehdin ihmetellä lyöneeni liian hiljaa, kunnes kuulen voihkaisun ja blondi vetää itsensä hitaasti kerälle.

Blondi: Jälkeisiä tiloja

Vappu on onnistuneesti takana päin. Elämäni ensimmäinen pervosellainen. Olo ei ole valvotun yön jälkeen kovinkaan kummoinen, mutta välillä valvominen kannattaa. Olin kutsunut luokseni Peikon kautta saamiani pervotuttuja, joista suurimman osan luokittelisin nykyään ystäviksi. Tuttuja alun perin pervokontekstin kautta, mutta pelkkä pervous ei riitä siihen, että ystävyys syntyisi. Joten ehkä he ovat ihan vaan pervoja ystäviä? Tai ystäviä, jotka jakavat kanssani samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet?

Tetris ja Aino Kainen ovat lähiaikoina kirjoittaneet blogeissaan paljon kaapista ulos tulemisesta. Eilisessä seurassa ulostuloja ei tarvinnut tehdä, koska lähtöasetelma oli kaikille itsestään selvä. Tunne on vapauttava, vaikka en juuri käytäkään energiaa pervouteni salaamiseen. Mutta se, että voi puhua ihan mistä tahansa ilman, että täytyy sensuroida sitä tiettyä osaa pois. Sitä tärkeää ja olennaista, isoa osaa identiteetistä – ehkä jopa elämäntavasta.

En ole oikeastaan koskaan kutsunut isompaa joukkoa ihmisiä kotiini juhlimaan. Koti on minulle pyhä paikka, johon vain harvat pääsevät. Hermoilen ennen iltaa emännän roolista. Osaanko? Toimiiko kaikki? Onhan ruoka hyvää? Riittäähän se? Oliko nyt jotain allergioita? Viihtyvätköhän kaikki? Onko asuntoni riittävän sitä ja tätä? Olenhan minä riittävän sitä ja tätä? Peikko vakuuttelee ja rauhoittelee, että kaikki menee hyvin. Susta pidetään kyllä. Sulla on kaunis asunto. Sä olet hyvä ihmisten kanssa.

Kaikki sujuu hyvin, enkä saa mitään viime hetken paniikinomaista itkupotkuraivaria.  Toki vappuruokia ja -tarvikkeita ostaessani jumitan itselleni tyypilliseen tapaan kaupan hyllyjen välissä. Saan kaupassa kulutettua yli puolitoistatuntia, josta viimeiset puoli tuntia valitsen kertakäyttölautasia ja lautasliinoja. Niiden ulkonäöllä ei ole minulle väliä, mutta jään jumiin, enkä pysty päättämään. Lopulta kiskaisen hyllystä ostoskärryyn jotain – ne kalleimmat ja yksinkertaisimmat.

*****

Viimeiset vieraat poistuvat aamulla kello kuusi. Kuukahdan sänkyyn Peikon viereen ja nukahdan heti. Heräämme jossain kohtaa aamupäivää ja harrastamme hellää seksiä. En edes halua laueta, vaan nautin kun Peikko on sisälläni. Ehkä laukean kuitenkin? Peikon iho tuntuu taivaalliselta väsynyttä ja hieman kohmeloista ihoani varten. Ikkunaa tarkenee jo pitää auki, ja Peikon lisäksi raitis ilma tekee iholleni hyvää. Nukahdamme uudelleen? Jatkamme siitä, mihin jäimme. Makoilen Peikon päällä ja juttelemme siitä, että haluaisin oppia ottamaan Peikon käden kokonaan sisääni. Siitä, millaisia tuntemuksia se saa korvieni välissä aikaan.

Peikko kaivaa hyrrän. Jostain? Istun Peikon päällä hyrrä jalkojeni välissä ilman, että Peikko on sisälläni. Hieron itseäni hyrrää vasten. Peikko leikkii rinnoillani. Nipistelee nännejä lujaa. Ja yht´äkkiä tunnen, miten orgasmi lähtee tulemaan nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä lupaa ennen kun laukean. Saan ensimmäistä kertaa koskaan orgasmin pelkän hyrrän ja rintojen stimulaation avulla. Ilman, että mitään on sisälläni. Peikko pitää minua tiukasti paikoillaan, enkä pääse hyrrän päältä mihinkään. Tärisen holtittomasti, ja hyrrän aiheuttama voimakas ärsyke on liikaa. En kuitenkaan pääse pois. Peikko läpsii minua lujaa kasvoihin ja rintoihin. Käyttää muutenkin kasvojani. 

Peikko kiepsauttaa minut selälleni, ja huokaisen helpotuksesta, kun hyrrä irtoaa iholtani. Peikko toteaa, että saattaisin olla riittävän rento käsiharjoituksia varten. Hän kaivaa liukuvoiteen laatikosta ja voitelee sillä kätensä. Olen muutenkin märkä vanhoista leikeistämme. Hengitän ja keskityn rentouttamaan lihaksiani. Käsi tuntuu valtavan suurelta. Testailemme erilaisia kulmia ja asentoja, ja kyselen välillä Peikolta, että miten päin hänen kätensä on ja kerron omista tuntemuksistani. Puuhailu on enemmän teknisluontoista harjoittelua kuin nautintoa. 

Jossain kohtaa Peikko päättää, että harjoitukset riittävät ja ottaa käden seuraksi hyrrän. Olen herkkänä ja herkillä ja iho tuntuu aralta ja väsyneeltä. Suloisenmakelta. Pakenen yhdistelmää turhaan. Lopulta selkäni on kiinni sängynpäädyssä, enkä pääse enää karkuun. En tiedä, miten monta kertaa Peikko saa minut laukeamaan. Muistan itse kaksi kertaa. Todennäköisesti kertoja on ainakin tuplasti tuo määrä. Nautinto menee jo yli, enkä tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Peikko vetää jossain kohtaa kätensä pois, ja jään sängylle istumaan tiiviiksi paketiksi ja vedän jalat kiinni rintaani. En ole tässä maailmassa. Peikko vetää minut makaamaan lähelleen. Itku tulee väkisin. Kokemus oli niin intensiivinen ja liikaa, että en voi muuta kuin itkeä. Itken kuitenkin nautinnosta sekä tunnemyrskystä, eikä minulla ole mitään hätää. Haukon happea. Painan molemmat kädet voimakkaasti rinnalleni ja keskityn hengityksen tasaamiseen. Ulos. Sisään. Rauhallisesti. Hengityksen ääntä kuunnellen. Peikko silittelee minua rauhoittavasti.  Nukahdamme taas.

Heräämme kun Peikon jälkikasvu soittaa ja kertoo tulevansa syömään. Puolen tunnin päästä vappujuhlan jäljet on siivottu ja pöytä katettu nuorisoa varten. Kaikin puolin täydellinen vappu siis!

PS. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette käyneet lukemassa blogiamme yli 30 000 kertaa. Jatkossa lukemista on halukkaille enemmänkin - sivun oikeasta yläkulmasta löydät linkin uuteen, ei-pervoaiheiseen hajatelmablogiini.  

Blondi: Kipeänä

Olen ollut muutaman päivän kipeänä. Migreenissä. Varsinainen kipuvaihe on jo ohi, mutta olo ei ole mitenkään normaali. Lihaksia särkee, ihoa sattuu ja se on hellä, kirkkaat valot ja kovat äänet tuntuvat pahalta, himoan hiilihydraatteja ja olen alavireinen. Itkuinen. Migreeni kun on paljon muutakin kuin se kipu.

Saan käytyä lääkkeiden avulla töissä, mutta muuhun eivät voimat riitä. Mikään ylimääräinen ei onnistu. Kun olen kipeänä, en juuri jaksa ihmisten seuraa. En halua, että minulle puhutaan enkä halua, että minuun kosketaan. Kun tuntuu, että en kestä. Että menen rikki ja hajoan. Sympatia on pahinta. ”Voi, mä tiedän miltä susta tuntuu. Viimeksi kun mullakin särki päätä, niin se oli niin rankkaa… ” Ei, jos et sairasta migreeniä, niin et tiedä, miltä minusta tuntuu. Koska tavallisella päänsäryllä ja migreenillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Empatia on astetta siedettävämpää. Kun joku jaksaa muistuttaa, että kipu joskus loppuu ja niitä hyviä päiviä tulee taas. Kun joku sanoo, että voi, on kyllä kurjaa ja rankkaa.

Kun olen kipeä, käännyt hyvin vahvasti sisäänpäin. Käperryn itseeni. En jaksa olla sosiaalinen. Perun menot ystävieni kanssa. Koska en yksinkertaisesti jaksa. Olen lääketokkurassa, unohtelen asioita, tiputtelen esineitä ja keskitän kaikki voimani arjesta selviytymiseen. ”Mutta eihän susta edes huomaa, että sä olet kipeä.” Vittu, ei huomaa, koska olen tehnyt tätä koko ikäni. Jaksanut kivusta huolimatta. Vetänyt monen tunnin koulutuksia, organisoinut seminaareja, istunut kokouksissa. Joista en muista jälkeenpäin mitään. Mutta joista tiedän silti suoriutuneeni erinomaisesti. Koska vaihtoehtoa ei ole.

Jos olisin kipeä muutaman kerran vuodessa tai kerran parissa kuukaudessa, voisin aivan hyvin jäädä sängyn pohjalle sairastamaan. Mutta kun kipupäiviä on useita kuukaudessa, ei se onnistu, jos haluaa käydä töissä. ”Mä en tajua, miten sä jaksat, kun sulla on noin paljon kipuja. Jos mulla olisi, niin mä en varmasti jaksaisi.” Hmm, mikähän on sitten se toinen vaihtoehto että jos ei jaksaisi? Pahimpina aikoina sitäkin on tullut mietittyä, mutta ei kovin rakentava ratkaisu.

Ja kuitenkin, minun mittapuullani olen kivuttomampi kuin koskaan aikaisemmin aikuisikäisenä. Kipu ei ole se joka hallitsee elämääni, vaan minä itse. Kipua on, sitä tulee ja menee. Joskus se jää päälle, jumittuu, vie voimat. Usein en kuitenkaan muista sen olemassaoloa. Tai muistan, koska se pakottaa minut elämään tylsän säännöllistä elämää. Joka päivä suunnilleen samaan aikaan nukkumaan, ja samaan aikaan sängystä ylös. Ruokaa neljän tunnin välein. Ei mitään liikaa tai liian vähän. Ei liikaa tai vääränlaista liikuntaa. Ei kirkkaita valoja. Ei kovia ääniä. Ei valvomista. Nytkin makselen viikonlopun valvomisen velkoja. Koska aina ei pysty eikä jaksa välittää. Joskus vaan haluaa olla tavallinen ja tehdä juttuja, joita muutkin tekevät.

Kun tapasin Peikon, pelkäsin oikeasti, että leikkiminen ja hillitön orgasmointi :-) pahentavat migreeniä. Kun adrenaliini- ja endorfiinitasot nousevat hetkeksi huippuunsa, välillä pidemmäksikin aikaa. Kun ne normalisoituvat, migreenin olisi helppo iskeä. Kuten se aina stressin, positiivisekin sellaisen jälkeen tekee. Näin ei kuitenkaan onneksi ole käynyt. Jos kohtaus on tuloillaan, tulee se joka tapauksessa – leikimme tai emme.

Kestän Peikon seuraa ja kosketusta kipeänäkin. Se tuntuu vähän oudolta ja hämmentävältä. Hänen kanssaan on helppo olla myös puolikuntoisena. Ei tarvitse selitellä omia olojaan. Peikko oli tällä viikolla luonani, kun olin kipeä. Päässä ei ollut sillä hetkellä kipua, mutta koko muuta vartaloa särki ja olo oli kuvottava. Kerroin olostani Peikolle, ja hän kysyi, että voisiko se helpottaa oloani, jos hän nuolisi minua. Vastasin rehellisesti, että en oikeasti tiedä, mutta kokeillaan. Hän peittele yliruumiini kauniisti peiton alle ja siirtyi jalkoväliini. Nuolemaan. Hellästi, ihanasti ja rauhallisesti. Tunsin miten kuvotus siirtyi taka-alalle ja kireät lihakset alkoivat rentoutua. En tiedä kuinka kauan aikaa meni, koska nautiskelin puolittaisessa horroksessa. Tunsin Peikon sormet sisälläni ja laukesin hänen käsilleen ja suuhunsa. Hän peitteli minut kokonaan ja tuli viereeni makaamaan. Pyysin Peikkoa vielä sisälleni, ja rakastelimme hellästi ja rauhallisesti. Että tällaista pervoilua tällä kertaa!

Loppuja ja uusia alkuja

Elin pitkään sairaassa avioliitossa. Tässä liitossa oli toinen sairas aikuinen joka tuntui välillä tekevänsä kaikkensa jotta sekä minulla että jälkikasvullamme olisi mahdollisimman paha olo. Jotkut teot olivat jopa niin pahoja että vielä tänään, vuosienkin jälkeen, niitä haavoja paikkaillaan. Tässä liitossa olivat kulissit tärkeimmät. Oli uusia kirjoja / tauluja joita teekutsuilla ihmeteltiin. Oli oma erinomaisuus jonka takaa oli helppo miettiä mitä kummaa ne naapurin pikkuporvarit oikein tekivät ja miten he lapsiansa kasvattivat. Oli kiva kesämökki jota hehkutettiin kaikille ja "onneamme" siellä vaikka oikeasti paikka oli kahden erilaisen aikuisen riitaisa sotatanner.

Olin pahassa raossa. Lapset olivat pieniä ja he tarvitsivat minua, edes yhtä aikuista. En päässyt irti, joten minun piti keksiä selviytymiskeino. Aloin pelata hänen peliään. Purin hammasta ja kestin. Hymyilin, join välillä teetä ja välillä jopa mietin naapureiden "outoa" menoa.  Sanoin vuosikausia "rakastan sinua", vaikka sanat sattuivat ja olisin halunnut oksentaa. Kasvatin kuorta. 

Vihdoin mieli läikkyi liikaa. Tein nopean päätöksen ja astuin samantien ulos vankilasta. Ilma oli heti kevyempää. Ihmiset hymyilivät. Sain kertoa omia ajatuksiani ja tuntea omat haluni. Näin mitä olen ja aloin opetella sitä lisää. Tajusin että matka olisi pitkä, mutta en halunnut katkeroitua. Halusin tuntea olevani vielä aidosti onnellinen. Pitää huoltaa jostakin, rakastaa ja olla rakastettu. Tein päätöksen, että enää en sanoisi "minä rakastan sinua", muuta kuin silloin kun se tuntuu oikealta, hyvältä ja aidolta.

Blondin kanssa elämä on tuntunut paremmalta, oikealta ja aidommalta kuin kenenkään kanssa koskaan. Tunteemme ja suhteemme on syventynyt huimasti ja olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt. On ollut jo jonkin aikaa täysin selvää että olen rakastanut. Kuitenkin edellä kertomani oli aiheuttanut sen, että en ollut heti saanut näitä sanoja suustani. Ja kun ne eivät heti olleet tulleet niin niistä oli tullut jo jonkinmoinen "peikko" itselleni. (Olen joissain asioissa melko ankara itselleni.) Sitten eräänä iltana herkän rakastelun jälkeen. Makaamme kainalokkain unen ja valveen rajamailla. Sormeni piirtelevät blondin selkää ja hän on nukahtamaisillaan viereeni kun sanat tulevat aivan itsestään, suunnittelematta, tunteella ja spontaanista. Minä rakastan sinua.  

Blondi: Ajatelmia, hajatelmia, lomatunnelmia

Olen kesälomalla. Laiskottelen. Luen. Nukun päiväunia. Luen lisää. Juon kahvia. Juon lisää kahvia. Pukeudun pitkähihaisiin paitoihin, koska käsivarteni ovat niin mustelmilla Peikon hampaiden jäljiltä, ettei niiden kanssa voi esiintyä julkisilla paikoilla. Pohdin, miten mustelmaiset kanssapervot pukeutuvat kesäisin. Yritin eilen etsiä pitkähihaista, mustaa kevyttä pellavapaitaa, tuloksetta. Että kukaan ei myy kesällä mustia vaatteita? Että pastellia muka mun päälle? Pitäkää paitanne!

Parisuhteemme on saanut uuden jännittävän käänteen. Olemme alkaneet harrastaa panemista. Jos nyt muutamaan kertaa vielä harrastamiseksi voi sanoa. Olemme luopuneet kondomista puhtaiden testitulosten jälkeen. Halusin itse testauttaa itseni vauhdikkaan alkuvuoden jälkeen, vaikka harrastinkin turvaseksiä. Koska olen hysteerisen tarkka näistä asioista, kävi Peikkokin testeissä. Kuulemma ihan mielellään. Koska kumpikaan meistä ei lisäänny, ei ehkäisyasioita tarvitse onneksi miettiä.

Minulla on ristiriitainen suhde panemiseen. Olen tehnyt sitä pitkään entisessä elämässäni, ja enimmäkseen se on ollut ahdistavaa. Ajattelin vielä kuukausi sitten, että en enää koskaan halua sitä, se ei voi tuntua missään olosuhteissa hyvältä tai nautittavalta. Että sen täytyy olla tylsää. Ja että ahdistun.

Peikon kanssa paneminen on kuitenkin saanut aivan uusia ulottuvuuksia. Siksi puhukin mieluummin rakastelusta, koska no – välillämme se on sitä. Hän tuntuu aidosti hyvältä sisälläni, ja rakastelu on muutakin kuin sitä iänikuista sisäänulosjuttua ja sitten välillä vaihdetaan vähän asentoa. Kunnes mies tulee, ja se on sitten siinä. Koen, että Peikon kanssa rakastelu on vain yksi osa seksiä eikä lainkaan se tärkein osa. Siinä pääsee fyysisesti niin kovin lähelle toista, ja mikä tärkeintä, siinä näkee toisen kasvot.

Saan itse Peikon silmiin katsomisesta aivan järkyttävän suuret kiksit. Leikkiessäni silmäni ovat enimmäkseen auki, ja Peikko myös hyvin usein pyytää minua pitämään ne auki. Nautin kun saan katsoa Peikkoa silmiin, ja menen nopeasti tosi syvälle vain häntä silmiin katsomalla. Peikon silmät ovat intensiiviset ja ne kannattelevat minua. Niihin on turvallista upota ja vain hengittää ja olla. Levollisena. Läsnä.

Koska tähän mennessä Peikko on lauennut lähes sataprosenttisesti suuhuni, en ole päässyt näkemään hänen kasvojaan hänen lauetessaan. Lisäksi hän on sanonut, ettei koskaan pystyisi pitämään silmiään auki lauetessaan. Rakastellessa toisen kasvojen tutkiminen on kuitenkin mahdollista. Myös sen katseleminen, kun toinen laukeaa. Herätin tänään aamulla Peikon silittelemällä häntä. Seuraavaksi olinkin jo keinumassa hänen päällään –molemmat vielä puoliunessa. Nautiskelin ja pidin poikkeuksellisesti silmät kiinni. Kun tunsin, että Peikko on tulossa, otti hän minua tiukasti hiuksista kiinni ja sanoi avaa silmät. Avasin ne, ja Peikko laukesi tiivisti silmiini katsoen. Kaunista!