Et %&¤¤# esitä yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Minulla oli taannoin pitkä pervoilun täyteinen viikonloppu, joka alkoi tuntua kaikessa irtautumisessaan lomalta. Pääsin yllättäen irti kaikesta arjen tuomista velvoitteista ja ajatuksista. Nautin ainoastaan upeasta seurasta, yhteydestä ja kivoista tapahtumista.

Palaset loksahtelivat paikoilleen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun sekä tuoreen Subspace ry:n ensimmäiset bileet että PervParkin lemmikkiteemaiset bileet osuivat samaan viikonloppuun. Subspace muisti upeasti muita kinky-yhdistysten hallituksia muutamalla ilmaislipulla, ja lisäksi kun sain kunnian toimia Pervparkin lemmikkinäyttelyn toisena tuomarina, oli viikonlopun pöytä katettu kukkuroilleen. Koko kattauksen kruunasi vielä rakas ystävämme misu, joka osallistui samoihin juhliin ja lupautui vielä ottamaan minut yökylään. Ja jottei koko viikonloppu olisi yhtä ilotulitusta, niin mukaan mahtui vielä peurakolari, mutta siitä myöhemmin.

Minulla on hävyttömän vähän kokemusta pääkaupunkiseudun bileistä, joten minun on hankala vertailla aikaisimpiin kokemuksiini. Joka tapauksessa subittaret olivat tehneet hyvää työtä. Bilepaikka oli ihan Helsingin keskustan ravintolassa ja hyvin eristettynä ravintolan muista osista. Ovella vieraat toivotettiin tervetulleiksi, ja subittarien puheenjohtaja kävi erikseen kättelemässä muiden yhdistysten kutsuvieraita, mikä oli erittäin lämmin tapa. Positiivisena yllätyksenä VIP-vieraita muistettiin vielä muutamalla juomalipulla. Bileitä juonettiin pitkin iltaa, ja kun mainitsin että voisin ilomielin heiluttaa piiskaa, niin pyyntöni kuulutettiin myös kaiuttimista ulos. Suurin osa juonnoista hävisi kuitenkin muiden äänien alle.

Ohjelmaa oli sopivasti parin tunnein välein, joskin matala yleisöä lähellä oleva lava toimi jossain esityksissä huonommin ja toisissa taas paljon paremmin. Draaman kaari esityksissä oli selvästi pohdittu, sillä tempo ja tekeminen kiihtyi iltaa kohden.

Pidin paikkaa hyvänä joskin hieman ahtaana. Paikalla oli muutamia laitteita, jotka kuitenkin pääosin olivat vain piiskaukseen sopivia. Alkuillan ihmismassoissa kunnon piiskaus olisi ollut mahdotonta, mutta puolenyön jälkeen tilaa oli huomattavasti paremmin.

Itse olin paikalla lähinnä tarkkailemassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin sekä tapaamassa rakkaita ystäviä. Minulla oli ilo seurata yhden ystävän seikkailua maailmassa, jossa katse ja pään kääntäminen saa toisen haukkomaan happea ja pöksyt kosteiksi.

Loppuillasta pääsimme vielä misun kanssa yhdessä piiskaaman yhdessä - kiitokset tästäkin innokkaalle subittarelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton nokan kohti Pervparkin bileitä. Pikkuruisen automme tuulilasinpyyhkimet vinkuivat puhaltimen tahtiin, räntäsateen hakatessa tuulilasiin. Olin valmistautunut lemmikkien tuomarointiin pohtimalla temppuja, joita voisi pyytää lemmikkien suorittamaan sekä keksimällä kiperiä kysymyksiä lemmikkien omistajille. Misu oli ensin murehtinut oman lemmikin puuttumista, mutta näyttelyn aattona hän sai pikakommennuksen toiseksi tuomarisiksi, jolloin oma lemmikki olisikin ollut moraalisesti arveluttavaa. Kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesken kiivaan tuomarien välisen keskustelun, näkyvyyden autosta ollessa vaan muutaman metrin, jokin tömähtää automme etupäähän. Vauhtia oli mittarissa kelistä johtuen noin 60km/h, mutta silti törmäyksen tunsi selvästi. Käänsimme vauhtia pyyhkimiin, mutta emme silti nähneet mitään poikkeavaa, joten lopuksi päättelimme osuneemme joko lumikokkareeseen tai johonkin lintuun.

Kaartaessamme PervParkin pihaan olin hämmäntynyt paikasta sekä miljööstä. Biletalo oli suuri upea omakotitalo, jollaista en ollut ennen nähnyt. Minun pyöritellessäni silmiäni pihamalla oli misu kurkannut automme etupuolelle ja huusi minua pikaisesti paikalle. Jatkoin silmieni pyörittelyä nähdessäni pienen peuran, johon olimme ilmeisesti törmäneet ja jota olimme laahanneet automme puskurissa perille asti. Onneksi misulla leikkaa nopemmin kuin minulla ja hän laski nopeasti 1+1, nappasi peuran kaulapantaansa ja kertoi vievänsä tämän lemmikkinäyttelyyn. Minä seurasin ontuvan peuran ja misun perässä biletaloon.

Talo on kokemus ja varmasti Suomen mittapuulla ainutlaatuinen. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen tämän kokemaan. Henkilökunta on ystävällistä, iloista ja auttavaista. Illan juontajan sanavalmius teki minuun ison vaikutuksen, ja esitellessään lemmikeistä peuramme, hän kertoi edellä kirjoitetun tarinan höystettynä peuran reidestä löytyvällä Michelinin talvirengaskuviolla.

Suhtauduimme tuomarointiin sille kuuluvalla vakavuudella ja mm. haastattelimme kaikki lemmikit ja niiden omistajat. Joillakin lemmikeillä oli erittäin kiinnostavia erikoistaitoja, joiden esittämisestä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Peurakin löysi yllättäen jonkin jäkälänpalan minun kilttini alta, jonka jälkeen minulla oli täysi työ pitää elukka poissa jäkäläpesästäni.

Muutaman tunnin haastattelun jälkeen saimme lemmikit järjestykseen ja palkinnot jaetuksi ja pääsimme itsekkin tutkailemaan talon antimia.

*****

Olen onnekas. Minulla on upeita ystäviä, joiden kanssa ja avulla näyttää tapahtuvan niin hauskoja ja mielenkiintoisia asioita, että koen olevani etuoikeutettu. Olen piiskannut niin että olkapäätäni särkee. Jäkälääni on syöty. Olen oppinut itsestäni isoja asioita näiden ystävien  ja tapahtumien kautta ja tiedän, että näitä kokemuksia on jatkossa tiedossa lisää. Olen nauranut ja kiroillut niin, että poskeni ovat hellinä. Enkä voi unohtaa sitä hetkeä sunnuntaiaamuna, aivot jumissa ja kroppa totaalisen väsyneenä, kun katselen juna-aikataulua ja esitän jonkun sumean kysymyksen, jossa on ainakin kolme jos-sanaa. Misu katselee minua helvetin ymmärtäväisen näköisen pitkään ja tokaisee: Et vittu voi esittää yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Rajavartija

Joskus yksi sivulause voi olla lähtölaukaisuna jollekin isommalle.

Misun kanssa olemme jakaneet ajatuksiamme yhä enemmän. Välillä pohdimme mitä passiivisuus voi tehdä suhteille. Vauhdikkaasti siirrymme seuraavaksi pohtimaan alistavien mielenliikkeitä. Kuitenkin viime aikoina olemme yrittäneet porautua yhdessä Misun omaan ajatusmaailmaan ja erityisesti hänen henkisiin muureihinsa ja blokkeihinsa. En voi itselleni mitään, mutta Misu ja hänen näkymättömät muurinsa kiinnostavat minua valtavasti. Jopa siinä määrin, että kuvittelen kirjoittavani käyntikorttiini ”Muurinmurtaja”, silloin kun näemme. Onneksi tunteeni ei ole yksipuolinen, vaan  Misu on kertonut suoraan, että turvallinen alusta itsetutkiskeluun on enemmän kuin tervetullutta.

Jokunen kuukausi sitten huomasin ilokseni, että olisimme samassa tilaisuudessa ja myös hyvin sopivassa mielentilassa. Mielessäni oli pyörinyt eräs ajatus Misun suhteen, ja ajatus ei päästänyt minua millään eroon. Niinpä otin etukäteen Misuun yhteyttä kysyäkseni, mitä hän ajattelisi, jos saisi hieman huomiotani illan aikana. Huolimatta siitä että huomion laatu jäi määrittelemättä, hän vastasi ”totta kai”. Olin varma, että kuvitelmamme ja toiveemme tulevista tapahtumista olisivat hyvin erilaiset, mutta sepä onkin monesti koko keiton suola.

Ilta läheni loppuaan. Siihen oli kuulunut välillämme ainoastaan pientä flirttiä, koskettelua ja sylissä istumista. Olin ajatellut, että sopiva heti olisi juuri ennen kotiinlähtöä, ja siihen tulikin sopiva tilaisuus. Nappasin Misua kädestä kiinni ja kerroin että nyt mennään. Blondini katseli meitä vierestä, ja tiesin hänen tulevan mukaamme. Uskalsin toivoa yllättäväni Misun housut kintuissa, ja jälkeenpäin hän taisikin sanoa jo ajatelleensa hetkemme menneen ohi. 

Siirryimme omaan tilaan, jossa painoin Misun seinää vasten ja otin tiukan otteen hänen ranteistaan nostan ne hänen päänsä yli. Kerroin, että nyt on viimeinen hetki peruuttaa tai muuten minä vien, ja turvasana pysäyttää tarvittaessa. Hän katseli minua hieman ihmeissään, mutta luotti ja antoi luvan jatkaa. 

Painoin hänet polvilleen ja komensin suun auki ja kielen ulos. Kaivoin penikseni esiin ja painoin sen hänen valmiiseen suuhunsa pitäen yhä tiukasti kiinni hänen ranteistaan. Misu otti tilanteen niin kuin epäilinkin hetkeäkään epäröimättä ja alkoi ahnaasti työstämään penistäni. Pienen maistelun jälkeen tiukensin otettani hänen ylösvedetyistä ranteistaan ja painoin pohjaan saakka, useasti ja pitkään. 

Välillä Misu koetti karata kakoen, mutta palasi heti nätisti suu auki hakien penikseni takaisin suuhunsa. Komensin kädet hänen selkänsä taakse ja otin käsilläni kiinni hänen päästään. Painelin penistäni syvälle hänen kurkkuun ja vedin sen välillä ulos antaen hänen ottaa muutaman sekunnin happea ja painoin taas takaisin. Korostin tilannetta vielä peittämällä hänen nenänsä toisella kädellä. Onko olemassa kauniimpaa näkyä kuin nainen, joka kuolasta levinnein meikein ja pyytävin silmin hakee hanakasti penistäsi takaisin suuhunsa? Ei ole.

Laukeaminen on hyvin harvoin minulle tärkeä asia. Se oli nytkin etukäteissuunnitelmissani niin kaukainen ajatus jo erikoisen tilanteen takia, että minun henkinen orgasmini oli se henkeään haukkova Misu. En muista kumpi sen kysyi, minä vai blondi. ”Haluatko spermat suuhusi?” Vastaus oli heikko, juuri kuultavissa, joten kysyin uudestaan. Misu vastasi haluavansa ja hänen elekielensä puhui samaa kieltä. Runkkasin lopuksi spermat hänet suuhunsa ja kuulin jälkikäteen se olleen hyvä palkinto reippaasta suorituksesta. Olen samaa mieltä.

Blondi kysyin minulta jälkeenpäin, mitä oli parasta tuossa tilanteessa. Kerroin hänelle saman, mitä tuossa yllä lukee kursiivina. Kysyin saman kysymyksen blondiltani. ”Parasta oli kun suutelin Misua ja hän maistui ihan sinulta”.

Joskus kuukausia sitten keskustellessani Misun kanssa hän kertoi, että hänen suunsa on luotu naimiseen, mutta hän saa kokea sitä liian harvoin. Olen samaa mieltä ensimmäisestä sivulauseesta!

Saisinko pelätä? Ole hyvä.

Olen pohtinut muutaman viime päivän ajan paljon pelkoja. Minä pelkään monia asioita. Monet peloistani ovat varmasti samanlaisia kuin muillakin, joskin pelkään pelkääväni joitain asioita aivan liikaa. Osa peloistani on normaalia vanhempana olemista. Onhan tyttärellä valot pyörässä ja järki päässä? Osa taas kummallisia pelkoja, jotka saavat minut säpsähtämään kun puhelin soi tai vihaamaan kaamosta, joka kiusaa blondini jaksamista.

Tämä pohdintani lähti liikkeelle merkillisestä tapahtumasarjasta liittyen misuun. Muistattekohan häntä? Minun ja misun välillä on hieno kasvava jännite, ystävyys ja arvostus, jota on hankala sanoittaa. Jännitettä on ladattu lukuisilla keskusteluilla, joissa olemme avoimesti kertoneet mitä toisessa ja maailmassamme näemme ja mihin kaikkeen se voisi johtaa. Esimerkiksi harmitteluun siitä, että misun iltalenkkipolut eivät kulje Turussa päin.

Olemme leikkineet tasan kerran, mikä on tavallaan sulaa hulluutta ja siihen on linkki yllä. Joku voisi nyt ihmetellä, miksi sitä jännitettä nyt niin kannattaa varastoida? Sitä välillä ihmettelemme mekin. Olemme sanoittaneet tilanteen niin, että kumpikaan meistä ei  osaa leikkiä kalenterin kanssa. Jos polkumme sopivasti kohtaavat, niin katsomme mihin jännite riittää. Mutta kuinkas hieman yllättäen kävikään? Loppujen lopuksi hyvin, mielestäni.

Olin pelireissulla misun kotikaupungissa. Olin tietoisesti ylimalkaisesti kertonut etukäteen olevani kaupungissa. Kuitenkin harrastukseni luonteeseen kuuluu, että kisat voivat loppua tunnin päästä tai kymmenen. Näin ollen olin ilmoittanut epämääräisesti, että minun varaani ei voi sen päivän suhteen laskea, mutta saatan soittaa, jos ehtisin kahville. Kävi kuitenkin niin, että suoritukseni jäi osuman päähän finaalista ja olin hieman yllättäen vapaana jo aamupäivästä.

Tämä vaihtoehto oli kummitellut mielessäni jo koko kuluvan viikon, ja niinpä olin varuiksi pakannut kassiini tarvikkeita, joiden avulla olisin halunnut koettaa mielestäni yhtä erityisen makoisaa juttua misun kanssa. Jotain sellaista mistä olimme puhuneet jonkin verran, ja rivien välistä olin ymmärtänyt sen olevan misullekin iso fantasia. Minun fantasiassani, jos vaan maailma toimisi tahtoni mukaan, olisin ottanut taksin, ajanut misun ovelle ja soittanut ovikelloa. Oven avauduttua olisin yllättänyt misun ns. housut kintuissa ilman mahdollisuutta valmistautua. Olisin painanut hänet seinää vastaan ja antanut kaksi sekuntia aikaa vastata, painanko kaasua vai jarrua. Koska maailmassani on kuitenkin liikaa muuttujia, otin puhelimen käteen ja soitin misulle.

Tavallaan kävi niin kuin eniten pelkäsin, vaikka olinkin siihen varautunut. Misulle ei tapaaminen sopinut, vaikka hän olikin pähkinöinä suunnitelmastani ja siitä, mitä kaikkea olisi voinutkaan tapahtua. Suunnitelmiani en toki hänelle paljastanut ja siksi en niistä tähänkään kirjoita. Hän oli sopinut itsensä kanssa jotain muuta. Jotain, jonka hän olisi voinut peruakin, mutta me molemmat tiesimme, että on turha puskea leikkiä, jos ajatukset osoittavat jo muualle. Sovimme puhelun lopussa, että hän viestittää, jos kuitenkin tulee jokin muutos. Misu jäi pohtimaan tilaansa.

Olin toki pettynyt, sillä hyvä suunnitelma meni sivu suun. Toisaalta olen aika rationaalinen ajatusteni kanssa ja jos jonkun haluaa näin yllättää, niin pitää pystyä nielemään pettymyksensä. Minä nielin omani mukisematta ja tiesin, että jännitteemme tästä varmasti kasvaa. Kurkkasin nopeasti juna-aikataulua ja huomasin seuraavan junani lähtevän n. 15 minuutin kuluttua. Asemalle olisi matkaa noin 10 minuuttia. Laitoin pikaisesti tavarani kasaan ja lähdin juoksujalkaan asemalle. Viestitin vielä misulle, että toivottavasti en sekoittanut päivääsi. Kiiruhtaessani luonnollisesti pohdin että anti-kliimaksi koko päivälle olisi, että päästyäni junaan saisinkin misulta viestin, vaikka sitä en kovin todennäköisenä pitänyt. Päätin kuitenkin soittaa hänelle vielä kertoakseni lähdöstäni, mutta en saanut häntä kiinni seuraavaan 20 minuuttiin. Junassa sain seuraavan viestin:

Oi sekoitit kyllä! Et päivääni, vaan pääni. Lämmittelelin suihkussa ja tajusin olevani kuin säikähtänyt eläin ajovalossa.

Olin lievästi sanonut ihmeissäni ja niinpä me seuraavat kaksi tuntia kirjoittelimme peloista.

Jos mä olisin nyt kuvitellut esim. että tavataan ja mennään kahville tms, niin olisin ollut heti valmis.

Kun mä tajusin, että jotain ennalta arvaamatonta on tiedossa, niin menin ihan paniikkiin ja karkasin...tajuatko?

Tajusin. Kerroin, että tajusin sen jo etukäteen ja siksi halusinkin toimia näin. Ravistella häntä, tuottaa yllätyksen ja antaa vain vähän valmistautumis- ja miettimisaikaa. Vaikka misu on avoin, luonteva, reilu ja kokeileva, niin silti minua olisi ihan pikkuisen kiinnostanut nähdä tämän misun taakse.  Ja vaikka misu kirjoitti mulla lähti miljoona sekaista ajatusta risteilemään päässä ja sekosin siihen kaaokseen, niin lopulta saimme vähän siitä kaaoksesta kiinni. Se möykky mikä muodostui epäonnistumisen pelosta, rooleista tai niiden kadoksissa olemisesta ja ulkonäköpaineista, ajoi tällä kertaa tämän eläimen kuumaan suihkuun. Pohdimme mitä ikiaikaiset roolit tekevätkään meille. Kun tottuu yhteen rooliin, niin saattaa haudata sen toisen niin kauas, ettei enää löydä sitä tai ainakin pelottaa kaivaa se esille. Tottumuksesta saattaa tulla toinen nimemme. Kun sitten lopulta haluaisi kaivaa sen toisen roolin esille, niin helposti ylös tulee myös pelko. Osaanko minä vielä? Kelpaanko? Enhän tuota pettymystä?

Minä kerroin omista peloistani. Mietin useasti ennen kuin tapaan jonkun, että riitänkö, olenko tarpeeksi hyvä tai niin kuin tälläkin kertaa onko suunnitelmissani mitään järkeä? Minua auttaa näissä peloissani tieto siitä, että vastakappaleeni hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Edellä kirjoitettu on varmasti myös iso kriteeri omissa ystävissäni. Jos joskus välillä saan jonkun hullun idean, vaikka pelkäänkin sen epäonnistumista, niin mitä sitten? Mitään ei saa jollei yritä. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että hyvät ystävyydet kestävät pelotkin ja niiden mukanaan tuomat pettymykset.

Viisminuuttinen

Minulta kysytään välillä mielipidettä, miten toimia orastavassa suhteessa. Yleensä vielä tilanteessa, jossa kroppa huutaa kokemuksien perään, mutta mieli sanoo muuta. Luulen, että me kaikki olemme joskus olleet tuossa tilanteessa. Minä ainakin ja silloin valitsin kokemuksen. Nyttemmin neuvon kaikkia kysyjiä kuuntelemaan itseään, sillä jos joku asia tuntuu oudolta tai väärältä, se hyvin usein sitä myös on.

Itse olen alkutaipaleeni jälkeen pitänyt tiukasti kiinni tuosta ajatuksesta ja luottanut intuitiooni. Varmasti olen menettänyt joitakin kokemuksia, mutta säästynyt draamoilta, mustasukkaisuuksilta, ihmissuhdepeleiltä... Kuitenkin viimeisen viikon sisällä jouduin tiukkaan paikkaan henkilökohtaisesti oppieni kanssa.

Jo yli vuosi sitten kun julkaisin treffi-ilmoituksen, siihen vastasi eräs nainen, olkoon hän misu, jonka en ikipäivänä olisi uskonut vastaavan ilmoitukseeni. Olin hieman häkeltynyt ja ihmeissäni, ja jälkikäteen on helppo tunnustaa, en uskaltanut myöskään tehdä asian suhteen mitään, vaikka maaperä olisi saattannut olla hyvinkin otollinen. Kuitenkin viestittely välillämme jatkui, joskin hyvin epäsäännöllisesti, mutta enemmän ja vähemmän vihjailevasti.

Viime kesänä tein pienin tripin ja kävin samalla moikkaamassa misua. Oli vapauttavaa heittää odotukset, mielikuvat ja huhut nurkkaan ja tavata ihminen. Kipinä ja viestittely jäi. Ehkä joskus?

Upea blondini lähti pienelle kahden päivän reissulle ja jopa kehoitti minua keksimään ohjelmaa itselleni. Niinpä minä sitten arvoin intuitioni kanssa ja kävin samalla keskustelua misun kanssa. Ja miksi näin? Hän on selvästi nainen, joka ei jätä ketään kylmäksi ja siksi varmasti myös hieman pelottava. Misu on suora, särmikäs ja omanarvonsa tunteva, jopa suorempi kuin minä, joka on hämäävää ja samalla hyvin arvostettavaa.

- En ole alistunut xx kuukauteen. 
- Minut ymmärretään usein väärin. 
- Saatan nauraa päin naamaan sessiossa ja minut ymmärretään myös siksi väärin. 
- En sano turvasanaa. 
- Jos minua ei ymmärretä saatan mennä moodiin josta en pääse pois mikä saattaa pahimillaan johtaa...
- En pysty sanomaan Herra sanaa.

Minun vaistoni ihmettelee, että jos tällainen misu ei löydä sopivaa leikkiseuraa, niin ensinnäkin miksi minä? Miksi hänen tuntosarvensa saavat minusta kiksit? Mitä jos homma meneekin ihan pipariksi ja päädymme johonkin typerään puhumattomaan tilaan? Kun näitä asioita pyörittelin, niin päätin, että jotkut asiat on hyvä jättää fantasiaksi eikä ottaa liian suurta askelta tuntemattomaan. Päätin lopulta perua koko jutun mihin vaikutti typerä pieni "fakta" joka lopulta osoittautui huhuksi.

Mutta tapahtui jotain hassua - jotain johon aina itsekin kannustan. Keskustelimme lisää, ja minun ajatukseni muuttuivat. Minusta alkoi tuntua, että jospa minulla olisi kuitenkin annettavaa hänelle ja hänellä on syynsä valita juuri minut. Kuitenkin jahkaamiseni oli johtanut siihen, että olin ehtinyt sopia jo lastenhoitotyötä aamupäiväksi ja matkaamistakin misun luo olisi muutama sata kilometri. Niinpä reippaasti My little Ponya ja Little Big Planet:ia aamupäivä, kiiruhtaminen juna-asemalle ja ehdin pelipaikalle iltapäiväksi.

Misu oli upea ja sellaisena olen tottunut hänet näkemäänkin. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta minulle naurettiin päin naamaa hetkellä jolloin asemani oli vahvimmillaan. Nauroin takaisin ja pyyhin naurun pois. En usko ymmärtäneeni häntä kertaakaan väärin, vaan päinvastoin painoin kaasua. En välitä arvonimistä kuten Herra tai Master, mutta koska haaste oli heitetty, niin kauniisti hän katsoi silmiini ja kysyi "Kiltti Herra, saisinko laueta?" Useasti.

Turvasanaa voi olla vaikea sanoa, eikä se ole minulle koskaan saavutus vaan merkki epäonnistumisestani. Mutta luin, että hänen oli vaikea päästää sitä koskaan suustaan. Joten pieni harjoittelu olisi aina paikoillaan. Hän laukesi käsilleni ja useamman minuutin työstön jälkeen uudestaan ja selvästi ilman lupaa. Otin hänet puhutteluun tästä rikkeestä, johon hän naama totisena selitti "että se oli sellainen viisminuuttinen orgasmi". Sanoin, että en usko moisiin (kyllä minä nyt uskon) ja komensin hänet nelinkontin. Ja sitten piiskasin häntä. Melko armottomasti, lopulta vähän seisten hänen päällään ja ilmoitin, että voit ihan itse päättää koska rangaistuksesi on kuitattu. Ja voi sitä mielen taistoa, takapuoli viiruilla, vartalo kiemurrellen ja riuhtoen karkuun ja viimein ne sanat: nyt vois olla kuitattu.

Loppu niitä viisminuuttisia tai monta minuuttista. Misun silmät katselivat jonnekin kaukaisuuteen, kädet sidottuina nilkkoihin ja työstin häntä varsidildolla ja hyrrällä. Hän tuli, tuli, tuli, kiemurteli karkuun, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. En enää pysty. Komensin jalat auki ja tulemaan vielä minulle kerran, kaksi... Lopuksi tärisevänä kainaloon.

En osaa ja halua nukkua vieraissa paikoissa, joskin vieraista paikoista tulee joskus myös tuttuja. Niinpä illan tullen lähdin juna-asemalle. Junassa kaivoin kassistani hyvää whiskyä ja maistelin sitä kotimatkalla. Pyöräilin kovassa pakkasessa yöllä hiljaisen kaupungin läpi kotiin. Nautin henkisestä viisminuuttisestani. Kotona lähetin tekstarin.

- Et varmasti arvaa, mitä nyt tekisi mieli?

Sain lyhyen vastauksen:

- Viisminuuttista?

*****

Sain kuulla seuraavana päivänä, että misu selvittää usein ajatuksiaan kirjoittamisen keinoin. Lisäksi blondi saa paljon kertomuksista, jos hän ei ole itse mukana leikissä. Iloisena yllätyksenä sain hänen tarinansa, jonka luin vasta edellä kirjoitetun jälkeen. Hän myös antoi luvan julkaista tekstinsä.

*****

Misun silmin

Mulla on niin vähän aikaa valmistautumiseen! Enkä sittenkään osaa muuta kuin istua alas ja odottaa, odottaa että tulee todellakin kiire. Kämppä hujan hajan edelleen, viimeisiä muuttolaatikoita ja pussukoita sisältöineen odottamassa paikoilleen pääsyä. Tukka pitäis värjätä, kynnet lakata, sheivata...mitä mä puen päälle? Mitä multa odotetaan? Tuota kysymystä en uskaltanut edes esittää. Tiedänhän olevani tekemisissä todella fiksun ihmisen kanssa, jonka olemuksesta huokuu rauha ja hyväksyntä. Tiesin että näin on hyvä, ei minulta odoteta mitään muuta.

Miten se alistuminen taas menikään? Hitto kun en osaa! Tiedän osaavani ottaa kyrvän suuhun, syvemmälle ja syvemmälle, tiedän ne naiselliset avuni, joilla miehiä huumataan, mutta jotenkin minusta tuntui ja vähän toivoinkin, että nyt en niillä pärjää. Näin ajatellen en sittenkään osannut yhtään arvailla, mitä oikeastaan on luvassa. Olimme viestitelleet viime päivinä ahkerasti, muttei mistään kovin konkreettisesta. Päätin etten ala laatimaan listoja, sillä olenhan tekemisissä ihmisen kanssa, jonka kanssa puheyhteys on ja se toimii. Katsotaan mitä tästä tulee. Olin kuitenkin kertonut vaikeudestani pyytämiseen liittyen sekä siitä, etten halua käyttää turvasanaa. 

Jossain keskustelussamme kerroin myös, että minulle on miltei mahdotonta kutsua ketään Herraksi. En vain pysty. Pakon edessä olen sen joskus tehnyt, mutta se kuulostaa kammottavalta ääneni hajotessa sen sanan kohdalla. Pyytämisen kanssa on vähän sama asia. Pyydän vain saadakseni, ellen saa, pyyntöni on ollut turha. Siispä vältän pyytämistä silloin kun on pienikin epäilys, etten saa haluamaani.

Tunnit hupenevat käsistä ja minä touhuan kaikkea muuta kuin pitäisi. Kahta tuntia ennen h-hetkeä pääsen kuitenkin käyntiin ja hyppään suihkuun ja alan valmistautumisen. Tukka jäi värjäämättä, pikainen siivous, meikki...mutta MITÄ mä puen päälle? Miten mun odotetaan pukeutuvan? Rakastan laittautumista ja asuja, roolien mukaan pukeutumista, mutten näin. Minä en voi pukea itseäni alistuvaksi. Alistumiseni lähtee kahden ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta, hyväksyvästä, arvostavasta, kunnioittavasta...ja sitten tarvitaan "se jokin". Kaikki edellä mainittu on olemassa, joten ei hätää, tää menee hyvin. Ellei muuta, niin me voidaan nauraa makeasti itsellemme yhdessä ja todeta, että käyhän se näinkin.

Tekstari:"taksissa", vedän syvään henkeä ja lähden alas sinua vastaan. Vaihdettiin hymyt, halit ja pikaiset kuulumiset. Katselin sinua siinä sohvalla istuessamme ja mietin, mitähän tästä tulee. Epävarmuutta tunsin kuitenkin vain itseni puolesta, miten osaan, menenkö lukkoon, jne.

Yllätyin hieman kun sinä sitten pyysit minut lähellesi, tai en siitä, vaan miten. Istumaan eteesi selkä sinuun päin ja laskin pääni sinun rintaasi vasten. Sekin yllätti, että se oli niin helppoa ja luontevaa. Juttelimme siinä vielä niitä näitä ja samalla aloitit pikkuhiljaa nännieni käsittelyn. Ensin varovaista ja tunnustelevaa, mutta hyvin pian minä jo vikisin kivusta. Riisuit ylävartaloni paljaaksi ja käsittely jatkui entistä kovakouraisempana ja tuntemani kipu oli ajoittain lähes sietämätöntä. Turvasana ei kuitenkaan käynyt edes mielessä. Minä haluan tuntea tätä kipua, haluan sitä seuraavan fiiliksen, sen rentouden mikä siitä seuraa. Siirryit sohvan käsinojan taakse, komentaen taivuttamaan käteni käsinojan yli ja pitämään ne siellä, jonka jälkeen jatkoit nännieni kovakouraista kiduttamista, kyllä, se oli minulle jo kiduttamista. Tuskanhiki liimasi selkäni kiinni sohvaan ja suustani pääsi jo joitain huudahduksia kivun pakottamana. 

Käskit minun pysyä siinä paikoillani kun lähdit hakemaan jotain kassistasi. Tämän täytyy olla se, "hyrrä"! Pujotat sen pikkuhousuihini ja jätät sen siihen tekemään työtään, jatkaen jo tulessa olevien nännieni parissa. En edes tiedä mitä niille teet, tunnen aaltoilevaa kipua, joka kadottaa kykyni keskittyä seuraamaan tapahtumia. Kivun sekaan alkaa vähitellen tunkeutua tunne kiihottumisesta, kiitos hyrrän...ja kivun, tai kivun...ja hyrrän, en edes tiedä, minä vain olen ja tunnen. 

Jossain kohtaa siirryt riisumaan housuni ja tulet istumaan jalkojeni väliin, komentaen ne pysymään levitettynä sivuille. Muistutat myös käsien paikasta. Tässä kohtaa tunnen hetken jotain häpeän kaltaista. Luotan sinuun, seurassasi on hyvä ja helppo olla, mutta silti! Makaan kuitenkin edessäsi alasti, pillu levällään ja kaiken lisäksi minulla on menkat. Ajatukseni tuosta häpeän kaltaisesta tunteesta väistyy sormiesi upotessa pilluuni.

Ei mene montaa sekuntia kun tajuan, että tämä mies osaa käsitellä pillua, siis todella! huh! Alan jo olla lähellä sitä hetkeä, jossa orgasmi aloittaa matkansa varpaankärjistä räjäyttäen joka soluni tuntemaan, kun sanasi tempaavat minut epäuskon kautta todellisuuteen: "Sinä ET sitten laukea ilman lupaa", johon vastaukseksi soperran jotain ymmärtämisen merkiksi. Lopullinen isku: "Sinä pyydät kauniisti lupaa ja tiedät kuinka kutsua minua, ymmärretty?" PAM!!!! Et jumalauta voi tehdä tuota, et voi! - mietin. Taitavat sormesi survovat taukoamatta pilluani samalla kun hyrrä tärisee klitallani, ja saan kuin saankin myönnyttyä vaateeseesi, joskin mieleni valtaa epätoivo. Näin ei voi tapahtua! Miten helvetissä kukaan voi keksiä tuollaista, minulle!? 

Jälkeenpäin mietin, miten kukaan ei koskaan aiemmin ole tuota tajunnut. Minun ei auta muu kuin taistella orkkua vastaan, minä nimittäin en tule kutsumaan sinua herraksi. Apua! En pysty! Tajuan, ettei orkku ole minun hallinnassa, ei tällä kertaa, nyt olen kuin se vietävä pässi narun päässä. Varpaat! Kihelmöivä tunne varpaissani kertoo, että kohta mennään ja lujaa. Mitä mun pitikään tehdä....eiiiiiii, mä en voi! En kuitenkaan mieti hetkeäkään laukeamista luvatta. Alan sopertaa jotain kysymyksen tapaista...."saisinko...?" "Saisinko mitä?" Kysyt ja jatkan "saisinko luvan laueta?" "Ei ei ei, pyydät kauniisti ja muistat miten kutsut minua."  Nyt olen jo epätoivoinen, miten ikinä saan muodostettua halutun lauseen. Minun on pakko, orkku nimittäin tuleeeeee! "Herra, saisinko luvan laueta?" 

Annoit luvan laskettuasi viidestä alaspäin. Se todella tuli mun suusta, mietin ja häpesin. Tunne vei jo hilkulla olleen orkun mennessään ja olin hämilläni. Kauaa en häpeääni ehtinyt tunnustelemaan, kun sormesi lypsivät minut jälleen huipulle ja räjähdin käsiisi. En tiedä lopetitko välillä vai et, mutta minulle se oli vain yhtä ilotulitusta, ilman alkuja ja loppuja. Leijuin, aaltoilin, säkenöin ja huusin, hajosin ja tipahdin, värisin ja ulvoin. Jossain kohtaa muistan sinun kysyneen, etten vain lauennut juuri ilman lupaa. Pienen patistelun jälkeen kerroin tuosta "viisiminuuttisesta", enkä vieläkään tiedä oliko se totta vai ei. Sen tiedän kuitenkin, että hetkeä myöhemmin se oli varmasti totta.

Komensit minut nelinkontin ja kerroit antavasi rangaistuksen tuosta luvattomasta laukeamisesta. Sanoit myös, että saan itse päättää, milloin katson rikkeen kuitatuksi. Piiskasi tuntui hyvältä ja nautin sen tuomasta lämmöstä ja kihelmöinnistä, kunnes sitten alkoi sattua. Kipu viilteli ihollani niin voimakkaasti, että se toi hyökyaaltona voimakkaan pahoinvoinnin tunteen. Ajattelin etten kehtaa pyytää sinua lopettamaan vielä. Mietin kuinka kauan minun pitäisi kestää, että olisin hyvä. Rauhallinen äänesi palautti minut typeristä ajatuksistani kun muistutit, että voin itse päättää, milloin katson rikkeen kuitatuksi. Sittenkin ajattelin kestää vielä hieman. Kevyemmät lyönnit tuntui todella nautinnollisilta ja kehräsin mielessäni. AU! Kipakoita iskuja peräjälkeen niin, ettei edellisen polte ehtinyt laantua seuraavan tieltä. Kauaa en sitä kestänyt ja kerroin rikkeen olevan mielestäni kuitattu. 

Tipahdin hetkeksi lepäämään, sinun poistuessasi hakemaan jotain. Tultuasi käskit minut selinmakuulle ja kiinnitit kahleet minulle ranteisiin ja nilkkoihin, sitten ranteet kiinni nilkkoihin, naps! Kun sitten näin sinun pitelevän mustaa melkoisen suurta varsidildoa kädessäsi, valtasi taas epäusko mieleni...ei tota voi työntää mun sisälle! -ajattelin. Hyrrä klitalle ja sitten aloit mahduttamaan tuota pelottavaa kapistusta sisääni. Tämän jälkeen en oikein selkeästi muista tapahtumia. Muistan sen, että pyysin, anelin, kutsuin sinua herraksi monta kertaa, katsoin silmiisi kun laukesin, laukesin ja laukesin. Jossain kohtaa se muuttui tuskaksi, olin pelkkä ylivirittynyt hermokimppu, johon syötettiin aina vaan lisää ärsykkeitä. Sinä päätit milloin tulen ja päätit milloin olen tullut riittävästi. Minä tulin enemmän kuin sillä hetkellä olisin pystynyt, tulin koska sinä laitoit minut tulemaan, niin kauan, että pyysin, pyysin kauniisti, että lopettaisit. Sellaisena äärimmilleen viritettynä ja reviteltynä kimppuna käperryin kainaloosi palautumaan.

Olen miettinyt tuota tapahtunutta paljon. Olen miettinyt kaikkea mikä siihen johti. Ehkä eniten olen miettinyt sitä niiden tärkeiden ihmisten kautta, niiden jotka olemassaolollaan ja hyväksynnällään mahdollistivat tuon upean hetken. Tänään ajatus siitä liikutti minut kyyneliin. Tunnen suurta kiitollisuutta, kiintymystä ja jotain aivan käsittämätöntä läheisyyttä heitä kohtaan. 

Kiitos Sinulle ja Teille <3.