Peikko painaa kaasua

Aloitin pelaamaan Tinderiä. Loin sinne maanläheisen, aidon ja oudonkin hahmon eli juuri sellaisen kuin kuvittelen olevani. Kuvaukseeni, kaiken peikko vihjausten lisäksi, laitoin lauseen että, elämäni tärkeimmät kirjaimet ovat D ja s. Saat lainata omaan profiiliisikin, mutta turhaan, ei meinaan toimi. Latasin sinne toki muutaman kuvankin, mutta luulempa, että minulle tulisi enemmän tykkäyksiä ilman niitä. Ei sillä, sain muutamia tykkäyksiä ja kovasti itsekkin tykkäsin kaikista joissa oli mielestäni potentiaalia ja jopa pervoviittauksia profiileissaan. Mutta kun viikon mukavan kirjoittelun jälkeen tykkääjää kysyy, että mitä nuo sinun kirjaimet D ja s tarkoittaa niin päätin vastata, että jos et tiedä, niin luulempa että meidän ei kannata jatkaa kirjoittelua. 

BDSM-baariin loin tarkkaan harkitun ilmoituksen, jossa mahdollisimman aidosti, tarkasti ja ytimekkäästi kerroin itsestäni ja toiveistani ja sainkin muutaman vastauksen ja pääsin muutamille kahvihetkillekin. Kivoja ihmisiä kaikki, mutta molemminpuolin tuntui lopullinen salama puuttuvan.

Eräänä iltana, kyllästyneenä kaikkeen deittailuun, tulin pohtineeksi, että mitäpä jos koettaisin jotain toisin. Miksi minun pitäisi odottaa, että joku ihanuus kirjoittaisi minulle? Mitäpä jos minä kirjoittaisinkin suoraan hänelle. Näin sitten toimin ja lähetin muutaman viestin. Hups mitä tapahtuikaan? Kaasupolkimeni osuu para-aikaa lattiaan.

En tiedä miten muut toimivat uusia ihmissuhteita solmiessaan, mutta jos minä vaistoan löytäneeni kaltaiseni, niin minua on vaikea pysäyttää. Nyt ison kauppakeskuksen Hesburgerissa minä aloitin tutustumisen Keijuun ja minun kaasupolkimeni on ollut siitä lähtien pohjassa. Sanotin Keijulle tuntemuksiani ja hän niihin avoimin mielin vastasi ja tuntuu, että hänenkään käsi ei hapua käsijarrulle. Menemme päivä kerrallaan, aikatauluja fiksaten, koska tuntuu että haluamme toisistamme vähintään pienen palasen joka päivä.

Kännykkäni sanoin plim ja sain viestin Keijulta. Huomasin hymyileväni.

Ps. Keiju on minun antamani nimi ja se ei ole hänen nikkinsä.

Saisinko pelätä? Ole hyvä.

Olen pohtinut muutaman viime päivän ajan paljon pelkoja. Minä pelkään monia asioita. Monet peloistani ovat varmasti samanlaisia kuin muillakin, joskin pelkään pelkääväni joitain asioita aivan liikaa. Osa peloistani on normaalia vanhempana olemista. Onhan tyttärellä valot pyörässä ja järki päässä? Osa taas kummallisia pelkoja, jotka saavat minut säpsähtämään kun puhelin soi tai vihaamaan kaamosta, joka kiusaa blondini jaksamista.

Tämä pohdintani lähti liikkeelle merkillisestä tapahtumasarjasta liittyen misuun. Muistattekohan häntä? Minun ja misun välillä on hieno kasvava jännite, ystävyys ja arvostus, jota on hankala sanoittaa. Jännitettä on ladattu lukuisilla keskusteluilla, joissa olemme avoimesti kertoneet mitä toisessa ja maailmassamme näemme ja mihin kaikkeen se voisi johtaa. Esimerkiksi harmitteluun siitä, että misun iltalenkkipolut eivät kulje Turussa päin.

Olemme leikkineet tasan kerran, mikä on tavallaan sulaa hulluutta ja siihen on linkki yllä. Joku voisi nyt ihmetellä, miksi sitä jännitettä nyt niin kannattaa varastoida? Sitä välillä ihmettelemme mekin. Olemme sanoittaneet tilanteen niin, että kumpikaan meistä ei  osaa leikkiä kalenterin kanssa. Jos polkumme sopivasti kohtaavat, niin katsomme mihin jännite riittää. Mutta kuinkas hieman yllättäen kävikään? Loppujen lopuksi hyvin, mielestäni.

Olin pelireissulla misun kotikaupungissa. Olin tietoisesti ylimalkaisesti kertonut etukäteen olevani kaupungissa. Kuitenkin harrastukseni luonteeseen kuuluu, että kisat voivat loppua tunnin päästä tai kymmenen. Näin ollen olin ilmoittanut epämääräisesti, että minun varaani ei voi sen päivän suhteen laskea, mutta saatan soittaa, jos ehtisin kahville. Kävi kuitenkin niin, että suoritukseni jäi osuman päähän finaalista ja olin hieman yllättäen vapaana jo aamupäivästä.

Tämä vaihtoehto oli kummitellut mielessäni jo koko kuluvan viikon, ja niinpä olin varuiksi pakannut kassiini tarvikkeita, joiden avulla olisin halunnut koettaa mielestäni yhtä erityisen makoisaa juttua misun kanssa. Jotain sellaista mistä olimme puhuneet jonkin verran, ja rivien välistä olin ymmärtänyt sen olevan misullekin iso fantasia. Minun fantasiassani, jos vaan maailma toimisi tahtoni mukaan, olisin ottanut taksin, ajanut misun ovelle ja soittanut ovikelloa. Oven avauduttua olisin yllättänyt misun ns. housut kintuissa ilman mahdollisuutta valmistautua. Olisin painanut hänet seinää vastaan ja antanut kaksi sekuntia aikaa vastata, painanko kaasua vai jarrua. Koska maailmassani on kuitenkin liikaa muuttujia, otin puhelimen käteen ja soitin misulle.

Tavallaan kävi niin kuin eniten pelkäsin, vaikka olinkin siihen varautunut. Misulle ei tapaaminen sopinut, vaikka hän olikin pähkinöinä suunnitelmastani ja siitä, mitä kaikkea olisi voinutkaan tapahtua. Suunnitelmiani en toki hänelle paljastanut ja siksi en niistä tähänkään kirjoita. Hän oli sopinut itsensä kanssa jotain muuta. Jotain, jonka hän olisi voinut peruakin, mutta me molemmat tiesimme, että on turha puskea leikkiä, jos ajatukset osoittavat jo muualle. Sovimme puhelun lopussa, että hän viestittää, jos kuitenkin tulee jokin muutos. Misu jäi pohtimaan tilaansa.

Olin toki pettynyt, sillä hyvä suunnitelma meni sivu suun. Toisaalta olen aika rationaalinen ajatusteni kanssa ja jos jonkun haluaa näin yllättää, niin pitää pystyä nielemään pettymyksensä. Minä nielin omani mukisematta ja tiesin, että jännitteemme tästä varmasti kasvaa. Kurkkasin nopeasti juna-aikataulua ja huomasin seuraavan junani lähtevän n. 15 minuutin kuluttua. Asemalle olisi matkaa noin 10 minuuttia. Laitoin pikaisesti tavarani kasaan ja lähdin juoksujalkaan asemalle. Viestitin vielä misulle, että toivottavasti en sekoittanut päivääsi. Kiiruhtaessani luonnollisesti pohdin että anti-kliimaksi koko päivälle olisi, että päästyäni junaan saisinkin misulta viestin, vaikka sitä en kovin todennäköisenä pitänyt. Päätin kuitenkin soittaa hänelle vielä kertoakseni lähdöstäni, mutta en saanut häntä kiinni seuraavaan 20 minuuttiin. Junassa sain seuraavan viestin:

Oi sekoitit kyllä! Et päivääni, vaan pääni. Lämmittelelin suihkussa ja tajusin olevani kuin säikähtänyt eläin ajovalossa.

Olin lievästi sanonut ihmeissäni ja niinpä me seuraavat kaksi tuntia kirjoittelimme peloista.

Jos mä olisin nyt kuvitellut esim. että tavataan ja mennään kahville tms, niin olisin ollut heti valmis.

Kun mä tajusin, että jotain ennalta arvaamatonta on tiedossa, niin menin ihan paniikkiin ja karkasin...tajuatko?

Tajusin. Kerroin, että tajusin sen jo etukäteen ja siksi halusinkin toimia näin. Ravistella häntä, tuottaa yllätyksen ja antaa vain vähän valmistautumis- ja miettimisaikaa. Vaikka misu on avoin, luonteva, reilu ja kokeileva, niin silti minua olisi ihan pikkuisen kiinnostanut nähdä tämän misun taakse.  Ja vaikka misu kirjoitti mulla lähti miljoona sekaista ajatusta risteilemään päässä ja sekosin siihen kaaokseen, niin lopulta saimme vähän siitä kaaoksesta kiinni. Se möykky mikä muodostui epäonnistumisen pelosta, rooleista tai niiden kadoksissa olemisesta ja ulkonäköpaineista, ajoi tällä kertaa tämän eläimen kuumaan suihkuun. Pohdimme mitä ikiaikaiset roolit tekevätkään meille. Kun tottuu yhteen rooliin, niin saattaa haudata sen toisen niin kauas, ettei enää löydä sitä tai ainakin pelottaa kaivaa se esille. Tottumuksesta saattaa tulla toinen nimemme. Kun sitten lopulta haluaisi kaivaa sen toisen roolin esille, niin helposti ylös tulee myös pelko. Osaanko minä vielä? Kelpaanko? Enhän tuota pettymystä?

Minä kerroin omista peloistani. Mietin useasti ennen kuin tapaan jonkun, että riitänkö, olenko tarpeeksi hyvä tai niin kuin tälläkin kertaa onko suunnitelmissani mitään järkeä? Minua auttaa näissä peloissani tieto siitä, että vastakappaleeni hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Edellä kirjoitettu on varmasti myös iso kriteeri omissa ystävissäni. Jos joskus välillä saan jonkun hullun idean, vaikka pelkäänkin sen epäonnistumista, niin mitä sitten? Mitään ei saa jollei yritä. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että hyvät ystävyydet kestävät pelotkin ja niiden mukanaan tuomat pettymykset.

Blondi: Veteenpiirrettyjä viivoja

Olemme Peikon kanssa pohtineet viime aikoina paljon rajojamme ja sääntöjämme. Luottamusta ja sen rikkomista. Meillä on nykyään elämässämme yhteinen nukke, josta pidämme parhaamme mukaan huolta. Nukke on Peikon leikkikaveri, ehkä jopa vähän myös minun. Tosin minulla on asian, tai siis oman estoisen pääni kanssa vielä jonkin verran työstettävää. Että minäkin joskus voisin leikkiä jonkun muun kanssa? Muutakin kuin piiskata tuttuja bileissä.

Nukke on Peikon ensimmäinen vakituinen leikkikaveri meidän parisuhteemme aikana. Vaikka muitakin on ollut, on kyse ollut lähinnä yksittäisistä tai muutamista leikkikerroista. Joista ei ole ollut tarkoituskaan tulla mitään vakavampaa tai jotka eivät ole toimineet niin hyvin, että niistä olisi tullut jotain vakavampaa.

Nyt elämässämme on ihminen, joka näyttää asettuvan kuvioomme hyvin vakituisemmaksi osaksi. Sekä ihmisenä, ystävänä että pervona. Kokonaisuutena. Jotenkin asiat tuntuvat loksahtelevan paikoilleen omalla painollaan luonnollisesti. Ilman suuria ponnisteluja.

Samalla olen taas kerran päässyt tutkailemaan omaa mustasukkaisuuden tunnettani tai oikeastaan sen puuttumista. Jostain syystä iso kasa yhteiskunnallisia yksiavioisuuden normeja yrittää tunkea päähäni. Että minun tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mustasukkainen. Olen todella miettinyt ja pohtinut asiaa. Tutkinut itseäni. Kääntänyt ja vääntänyt. Ja ihmetellyt mustasukkaisuuden puutetta. Olen myös miettinyt sitä, että onko minussa jotain vikaa, kun en ole mustasukkainen? Tai voinko olla niin tunnevammainen, että en yksinkertaisesti tunnista tunnetta? Kuitenkin kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen oireet loistavat poissaolollaan, kuten myös psykosomaattiset kivut, jotka yleensä kertovat että päässäni ei ole kaikki kunnossa. Onneksi olen kuitenkin saanut lievän mustasukkaisuuden kokemuksen, joten tiedän, että kykenen tunteeseen.

Eilen Peikko oli sovitusti nuken kanssa liikenteessä. Olimme sopineet, että yhteinen ilta on ok, koska minä en kuitenkaan edes ole kotona, vaan töissä ja koulutuksessa. Eli aika ei ole poissa yhteisestä ajasta. Tulin eilen illalla kotiin melko väsyneenä. Lapsi oli kotona kipeänä, enkä olisi jaksanut pitkän päivän jälkeen olla läsnä. Olin lisäksi luvannut käydä piipahtamassa vanhemman lapsen luona ihan muissa asioissa – sellaisissa, jota Peikko ei olisi voinut hoitaa. Huomasin pienen ärtymyksen tunteen liittyen Peikon poissaoloon. Mutta tunne liittyi hyvin vahvasti siihen, että hän ei ollut kotona jakamassa tilannetta kanssasi eikä siihen, että kenen kanssa hän oli liikenteessä. Sama ärtymyksen tunne olisi herännyt, vaikka hän olisi ollut kuntosalilla tekemässä treeniä. Voidaanko tämä tunne luokitella mustasukkaisuudeksi?

*****

Uuden ihmisen tullessa elämäämme olemme saaneet miettiä myös rajoja. Muistan joskus kirjoittaneeni, että minusta ei tuntuisi hyvältä, jos Peikko harrastaisi penetraatioseksiä jonkun muun kuin minun kanssani. Tuon lauseen jälkeen totesin kuitenkin, että jos hän sitä kuitenkin haluaisi, olisi se minulle todennäköisesti ok tilanteesta ja ihmisestä riippuen. Veteen piirretty, keinotekoinen viiva.  Nyt olemme tilanteessa, jossa tällaista on tehty. Minun luvallani ja suostumuksellani. Huomasin taas jälleen kerran tutkiskelevani, että miltä asia minusta tuntuu. Tai pitäisikö sen nyt tuntua jotenkin erityiseltä? Ei tuntemuksia. Toki turvaseksiasiat puhuttivat ja niistä keskustelimme Peikon kanssa pitkään. Peikko puolestaan on käynyt saman keskustelun nuken kanssa, ja olemme päässeet ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja on myös turvallinen.

Meistä kahdesta Peikolla on selvästi enemmän työtä mustasukkaisuuden tunteiden kanssa. Koska koko ajan kun hän pohtii omia tekojaan ja rajojaan, käy hän myös dialogia itsensä kanssa. Olisinko minä valmis antamaan blondille samat oikeudet? Karkeasti sanottuna olla toisen miehen pantavana. Vastaus on pohdiskelun jälkeen ainoa mahdollinen eli positiivinen.

Alan vähitellen uskoa yhä vahvemmin siihen, että kun rakkautta jakaa, sen määrä myös lisääntyy. Että rakkauden määrä on ikään kuin lisääntyvä luonnonvara. Kun sitä hoitaa, hellii ja jakaa, tulee sitä myös lisää. Jaettavaksi sekä parisuhteeseen että sen ulkopuolelle. Jotenkin tämän oivalluksen myötä myös polyamoria näyttäytyy ymmärrettävämpänä. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että seksiä voi kyllä jakaa monien ihmisten kesken, mutta rakkautta ei. Nyt alan uskoa, että sekin on mahdollista.

Teemme Peikon kanssa mielenkiintoista matkaa, emmekä tiedä vielä yhtään, mihin se johtaa. Suunta vaikuttaa kuitenkin oikealta, joten se riittää tässä vaiheessa. 

Panenko itseni mukavuusalueeltani?

Olen miettinyt viime aikoina paljon rakastelua/sekstailua omista lähtökohdistani, ja nyt sekstailulla tarkoitan penetraatioseksiä. Olen melkein aina pitänyt sekstailua yliarvostettuna, hyvin fyysisenä sisään-ulos -suorittamisena. Voisin jopa väittää, että oman kinkyilyhistoriani aikana olen sekstaillut vain noin joka kymmenennessä sessiossa. Jälkihoitona tai muuten vaan toki paljon useammin. Edellä kerrottuun on muutama syy, joita on vaikea laittaa järjestykseen. Mutta koska ne kaikki ovat osaltaan minulle hyvin tärkeitä, koetan selittää.

Sekstailuun liittyy minulla aina tunnetta. Ajatus satunnaispanosta juuri baarissa tavatun naisen kanssa kuulostaa minusta pelottavalta. En tunne häntä, en luota häneen, en tiedä mistä hän tykkää ja ennen kaikkea en tiedä, miksi hän haluaa minua. Minulle on tärkeää, että kahden ihmisen välillä on jokin toimiva sovittu side tai suhde, on se sitten rakkaus-, ystävyys-, orja- tai vaikka leikkisuhde. Kun tällainen side on olemassa, pystyn toimimaan ja nauttimaan haluamallani tavalla ja uskon saman koskevan vastapuoltakin.

Jos edelliset kriteerit täyttyvät, kaivan esiin uuden. Inhoan kumin käyttöä, koska se vie parhaimman terän fyysisestä nautinnostani. Kuulostan varmasti itsekkäältä, mutta todellisuudessa olen kiltisti jättäytynyt usein ilman mainitsematta asiasta, sillä en halua kiusallisia tilanteita. Miten sitten tämä asia järjestettäisiin? Jos olisin tilanteessa, jossa blondin lisäksi olisin jossain toimivassa suhteessa, jossa sekstailu tulisi ajankohtaiseksi, se tarkoittaisi sitä, että kävisimme molemmat sukupuolitautipolilla tarkistuttamassa itsemme, jonka jälkeen voisimme touhuta vapaasti. Lapsiahan en voi enää saada. Edellä kerrottuun liittyy myös suuri luottamus siihen, että suojaamattomia harha-askelia ei suhteemme ulkopuolella oteta. Luottamus pitää olla kunnossa.

Meillä on sopimus blondin kanssa, että emme sekstaa, ainakaan edellä mainitun määritelmän mukaan muiden kanssa. Koskaan en ole ollut tilanteessa, jossa tätä sääntöä olisi pitänyt kyseenalaistaa. Kuitenkin olen ollut tilanteissa, joissa olisin palavasti halunnut napata alistuvaa hiuksista kiinni ja painaa penikseni hänen kurkkuunsa. Uudestaan, uudestaan, uudestaan - kunnes kyyneleet ja meikit valuvat poskilla. Kunnes hän haukkoisi henkeä ja katsoisi nöyrästi väsyneenä kohti lattiaa. Ilman, että olisin lauennut. Ilman, että olisin edes halunnut laueta.

Usein leikkiessä, myös muiden kuin blondin kanssa, panetukseni on melkoinen. Sillä hetkellä se ei juurikaan minua haittaa, vaan ennemminkin pitää minut vireessä. Kotona "ongelma" on helppo ratkaista, koska paineet voin aina purkaa blondiin, mutta reissussa tilanne on toinen. Joskus jos koti on lähellä, blondi voi auttaa tässäkin tilanteessa ja joskus sitten vaan kärvistelen.

Mitäs sitten jos tilanne olisi erilainen? Kriteerit täyttyisivät ja säännöt joustaisivat jonkun henkilön kohdalla? Eniten työtä, ainakin minun kohdallani, aiheuttaisi oma epävarmuuteni. Olen aina sanonut, että jos blondi suo minulle jotain, olen valmis suomaan sen myös hänelle. Koska olen huomattavasti enemmän mustasukkainen kuin blondini, niin tässä olisi minulla iso kasvun paikka. Tällaisessa tilanteessa tavallaan jopa toivoisin, että blondi olisi samanmoisessa tilanteessa, jotta punttimme olisivat tasan, vaikka ajatusmaailmani tältä osin ei olekaan ihan reilassa. Joka tapauksessa tapahtuisi asia kummin päin vaan, niin kotiin tullessa pitäisi olla tyytyväinen siitä, mitä on tapahtunut. Lisäksi kotona pitäisi odottaa samasta syystä tyytyväinen vastakappale.

PS. Testi on muhinut luonnosarkistossa jonkin aikaa. Elämä on vienyt eteenpäin ja tilanteet ovat muuttuneet tekstin kirjoittamishetkestä. Päivitystä seuraavissa teksteissä.

PSS. Ei se kumin käyttö nyt niin pahalta tuntunutkaan...

Hyräilen kun pakenen

Olen pohtinut viime aikoina paljon fiiliksiä, hyviä ja huonoja. Mieleni on ostanut kausilipun vuoristoradalle ja päättänyt käyttää sitä koko radan edestä. Tähän ajeluun on ollut syynä viime viikonloppu, jolloin osallistuimme blondin kanssa parina "tilaisuuteen" joka pisti voimat liikkeelle.

Piirsimme kartan. Ensin yhteisen ja jatkoimme yksin. Täydensimme hieman lopulta yhdessä. Katselin kartan tapahtumia ja tunsin palan rinnassani. En sellaista pientä huolestunutta palaa, vaan sellaisen joka vaikeutti hengittämistä.

Istuin tuolilla ja etuoikeutettuna katsoin näytelmää toisesta kartasta. Ystäväni itki ja päästi pahaa oloa pois. Tunsin kuinka kyyneleet valuivat poskelleni. Hän sanoi jotain raapaisevaa ja suljin silmäni, painoin pääni ja nieleskelin. En halunnut itkeä ääneen.

Kuulimme asioita joita ei oltu kerrottu kenellekään ennen. Minäkin kerroin, ääneen ja blondilleni kaksin. Juuri ennen nukahtamista kerroin blondilleni: hyräilen kun pakenen. 

Viikonloppuun kuului myös paljon naurua, iloa ja uskomattomia ihmisiä, uusia ystäviä jopa. Siihen kuului hellääkin hellempää seksiä. Rakkausseksiä jos blondilta kysyttäisiin.

Päätin taas, että kirjoitan vielä sen tarinan. Kaiken sen, mitä muistan siitä kuin vuoristoratavaununi kiihdytti alaspäin aina siihen asti kunnes piirsimme kartallemme sydämen. Kirjoitan jos uskallan.

Blondi: Piiskaa, itkua ja räkää

Minua ei ole piiskattu pitkään aikaan. Edellisestä kerrasta on ainakin reilu kuukausi. Syynä kehno jaksamisen taso marraskuussa. Tällä viikolla libido on palautunut jo normaalille tasolle, ja seksi ja alistuminen ovat pyörineet mielessäni paljon. Etenkin piiskan saaminen. Lapsen ollessa kotona meillä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista toteuttaa mitään kovaäänisempää leikkiä eli piiskaus on ollut poissuljettu vaihtoehto. Muuten olemmekin sitten kokeillut kaikenlaista uutta kivaa.

Perjantai-illalla kävin ylikierroksilla. Kerjäsin Peikkoa käyttämään minua. Olin Peikon päällä ja sain nautinnollista käsittelyä rinnoilleni. Riuhdoin kuitenkin kärsimättömänä, koska halusin vain lisää ja kovempaa. Lopulta Peikko veti minut pois päältään ja tuli polvilleen kasvojeni lähelle. Runkkasi itselleen orgasmin ja laukesi kasvojeni päälle. Ensimmäisen kerran koskaan. Hiljenin ja rauhoituin hämmästyksestä ja nautinnosta kun tunsin kuumien pisaroiden valuvan kasvoilleni ja kaulalleni. Peikko sotki kasvoni spermaan ja komensi minut sen jälkeen pesulle.

Jotta ei tulisi sellaista kuvaa, että pervoilu on jotenkin totista touhua, löytyy tästäkin asiasta nautinnon ja alistumisen lisäksi myös humoristinen puoli. Tunsin spermavanan valuvan kohti silmääni enkä ehtinyt pyyhkiä sitä pois. Kun avasin silmäni, niin auts. Jos ette vielä tienneet, niin tuo muuten niin nautinnollinen tavara kirvelee silmissä aika lailla. Kahden runsaalla vedellä tehdyn huuhtelun jälkeen silmä lakkasi vuotamasta ja pääsin nukkumaan.

*****

Lauantaina olin henkisesti valmistunut saamaan piiskaa. Lapsen huonosti nukutun yön takia hänen harrastuksensa jäi kuitenkin väliin, emmekä saaneet ajattelemaamme leikkihetkeä. Olin itsekin valvonut yöllä ja itkuinen jo pelkästä unen puutteesta. Kun kuulin, että lapsi jääkin kotiin, en voinut mitään muuta kuin itkeä katkerasti. Räkäisenä ja lukittautuneena makuuhuoneeseen vihasin koko maailmaa. Peikko huomasi minun olevan aidosti hajoamistilassa ja järjesti lapsen muutamaksi tunniksi pois kotoa. 

Makoilimme sohvalla lähekkäin ja itkuni jatkui edelleen. Kun aloitan itkemisen, en saa sitä loppumaan. Etenkin jos itkuun liittyy vielä väsymys. Peikko silitteli minua ja jossain kohtaa sain itkun loppumaan. Hän tiedusteli vointiani. Kysyi, onko pääni kipeä. Ei. Olenko syönyt mitään. En. Olenko käynyt vessassa. En. Nyt sä nouset ylös ja käyt vessassa. Sitten sä syöt vaikka yhden banaanin. Otat vaatteet pois ja tulet makuuhuoneeseen. Viivyin vessassa pitkään. Niistin litrakaupalla räkää ja pesin itkemisestä turvonneet kasvoni ja silmäni. Totesin peiliin katsoessa, että en ole tässä olotilassani mikään kovin hehkeä näky, mutta nyt saa kelvata.

Hipsin makuuhuoneeseen vaisuna. Peikko on avannut leluarkun jo valmiiksi. Vetänyt peiton osittain lattialle. Sängyllä odottavat nahkaiset käsikahleet. Peikko komentaa minut polvilleni sängyn reunaa vasten. Jalat haralleen ja vatsa sänkyä vasten. Hän sitoo polvieni alapuolelle nahkaremmit. Vetää niistä narut läpi ja kiskoo jalkani haralleen. Kiinnittää kummankin jalan erikseen sängynjalkaan. Hengittelen ja keräilen itseäni. Peikko kävelee sängyn toiselle laidalle. Kädet suoraksi sängyn päälle. Saan ranteisiini nahkaiset kahleet. Niiden läpi pujotetaan köysi, jonka toinen pää sidotaan jonnekin. Saan polvieni alle vielä tyynyt tekemään asennosta mukavamman. Olen apposen auki ja hyvin käytettävänä. Peikko tulee taakseni seisomaan.

Ensimmäiset piiskaukset tulevat avokämmenellä. Lujaa ja kipeästi – siltä ainakin tuntuu. Toki olen myös erittäin kipuherkkä itkemisestä ja valvomisesta. Kyynelet alkavat valua lähes saman tien. Jossain kohtaa kipu helpottaa hieman, kun ihoni ja lihakseni alkavat lämmetä. Peikon kaivaessa arkusta hapsupiiskan alan jo nauttia. Piiskojen välissä saan myös hyrrää, varsidildoa ja silittelyä. Muistaakseni yhden orgasmin. Kipu yltyy taas. Ei kiltti noin kovaa, ei saa. Kipu ei kuitenkaan lopu, vaikka itken ja anelen. Saan irrotettua toisen käteni nahkakahleesta ja vedän sen takapuoleni suojaksi. Peikko sitoo käteni lempeästi takaisin. Olen niin räkäinen, että saan tuskin hengitettyä. Pyydän kuin pikkulapsi, että Peikko niistäisi minua ja hän tekee sen. Jokin terävä, todennäköisesti bastardon viiruttaa takapuoltani. Yritän muistaa hengittää, mutta en onnistu siinä kovin hyvin. Kipua on liikaa.

Saan liukuvoidetta sisääni. Peppuuni. Peikko sovittelee sinne jotain, joka tuntuu dildolta. Emättimeeni saan jotain, joka tuntuu isommalta. Hyrrän klitorikselle. Peikko nai minulle parissa minuutissa maata järisyttävän orgasmin. Etenkin voimakkaasti liikkuva sauva (?) pepussani tuntuu mielettömän hyvältä. Saan luvan laueta, huudan ja tulen. Ehkä itkenkin. Pitkään. Huohotan sängyn päällä. En saa huohotusta loppumaan. Sanoin Peikolle, että antaa minun hengittää. Puristan lujaa Peikon käsiä ja yritän saada hengityksen tasoittumaan. Vedän syvään ja nopeasti henkeä ja minua alkaa huimata lievästi. Tiedän, että hyperventiloin pian, jos en saa hengitystä rauhoittumaan. En ole koskaan hyperventiloinut, mutta tunnen fysikaalisen mekanismin niin hyvin, että tiedän, mitä saattaa olla tulossa.

Peikko hengittää kanssani ja saan hengityksen rauhoittumaan. Olo tasaantuu. Peikko irrottaa minut kahleistani ja ja pyytää nousemaan sängylle. Hän käärii minut peittoon ja vetää pitkäksi aikaa kainaloonsa.

Takana on poikkeuksellisen itkuinen ja räkäinen leikki, joka tuli ehdottomasti tarpeeseen. 

Blondi: Ajatuksia itkemisestä

Sain blogimme kautta kysymyksen liittyen itkemiseen leikin jälkeen.

"Blondi usein kertoo itkevänsä rajumman leikin jälkeen, ja haluisinkin kysyä miksi? Itse eilen session jälkeen aloin kyynelehtiä. Meillä nämä touhut ovat vasta opetteluasteella, enkä osannut selittää tätä ollenkaan miehelleni tai itselleni."

Minulle pervoilu on ennen kaikkea sisäisestä ja ulkoisesta kontrollista irtipäästämistä. Kontrolli otetaan minulta pois, tahdon sitä tai en. Siksi liitän omalta kohdaltani itkemisen kontrollista irtipääsemiseen ja sellaiseen katharsis-tyyppiseen kokemukseen tai olotilaan.

Pervoilu saa tutkitustikin monenlaisia hormoneja hyrräämään. Varmasti paljon enemmän kuin tavallinen seksi. Adrenaliinia, noradrenaaliia, endorfiinia. Elimistö ja mieli puolustautuvat kivulta ja joskus myös alistumiselta, ja keho alkaa tuottaa hormoneita. Myös mielihyvän kokemus saa aikaan hormonimyrskyn. Leikkiessä keho ja mieli eivät ole normaalitilassa, vaan kumpikin joutuu välillä koville. Sanan positiivisessa mielessä. Koville joutuminen koskee ennen kaikkea alistuvaa osapuolta, mutta välillä toki myös alistavaa. Pelkästään jo hormonitasapainojen nopeat heilauttelut herkistävät itkemiselle. Itku voi tulla, kun pitoisuudet lähtevät nousemaan, ja vastaavasti myös silloin, kun ne alkavat laskea (sub drop).

Näiden fyysisten seikkojen lisäksi minulla itkeminen liittyy pervoilussa oikeastaan kahteen eri asiaan. Itken, kun olen vihainen ja turhautunut. Silloin, kun Peikko laittaa minut tekemään jotain jota en haluaisi, mutta teen kuitenkin. Kun mieli joutuu taipumaan vaikka ei haluaisi. Turhautuminen tulee tuolloin ulos itkuna. Itken myös, kun kipua on paljon, enkä pääse sitä karkuun. Toki käytössä on turvasana, mutta sen käyttämisen kynnys on korkea. Monesti Peikko lopettaa kivun tuottamisen itkuuni, mutta ei aina. En voi siis ajatella, että nyt kun alan itkeä niin kipu loppuu. Ehkä tässäkin on kyse turhautumisesta ja kiukusta, koska en pysty kestämään niin paljon kipua kuin haluaisin vaan joudun luovuttamaan ja antamaan periksi.

Useimmiten pervoiluitkuni on kuitenkin sellaista erittäin puhdistavaa, syvältä sisältä tulevaa itkua. Sana katharsis kuvaa tuollaista itkua ja tunnetilaa hyvin. Tuolloin olen usein kantanut sisälläni jotain negatiivista tunnetilaa, ja pervoilu antaa mahdollisuuden päästää siitä irti. Turhautumista, ahdistusta, huolta. Itku tulee yleensä ison orgasmin jälkeen tai vasta leikin loputtua makoillessani turvallisesti Peikon kainalossa. Peikko osaa ottaa itkuni hyvin vastaan. Olen itkenyt paljon alusta asti ja se on ollut Peikolle ok. Luulen, että hän jopa pitää kyynelehtivästä, niiskuttavasta ja räkäisestä naisesta kainalossaan.

Olen toki muutenkin sellainen ihminen, joka itkee helposti. Ilosta, surusta, pahasta olosta. Oikeastaan mistä vain. Joten sama pätee myös pervoiluun. On varmasti paljon ihmisiä, joille pervoilu ja itkeminen ei mahdu samaan lauseeseen, mutta minä en kuulu niihin.

Miten te kanssapervot suhtaudutte itkemiseen? Itkettekö leikkiessä, leikin jälkeen? Millaisiin asioihin te liitätte itkemisen pervoilussa? Entä miten te dominoivat? Itkettekö te? Miten suhtaudutte alistavan osapuolen itkuun?

Peikon ja Blondin parisuhdepalsta

Olemme alkaneet saada yhä enemmän erilaisia yhteydenottoja ihmisiltä. Osa on puhdasta fanipostia, jotkut ovat lähettäneet linkin oman blogiinsa, ja jotkut ovat jopa kysyneet meiltä neuvoa. Nöyrä ja suuri kiitos kaikista yhteydenotoista.

Noin viikon sisällä olemme saaneet kaksi hyvin samanmoista viestiä, joissa on kysytty mielipidettä ja neuvoa hyvin samantapaiseen ongelmaan. Luvalla referoin jälkimmäistä kysyjää, ja kopioin osan hänen viestistään tähän. Hieman editoin myös alkuperäistä vastaustani ennen kuin sen tässä julkaisen.

Neiti I kirjoitti meille:

Haluaisin kuulla teidän mielipiteen erääseen asiaan... Olen XXv neitonen, ja seurustellut miehen kanssa 3,5 vuotta. Olen aina ollut kiinnostunut alistumisesta. Nyt vähän vanhemmalla iällä olen alkanut haaveilla, että pääsisin itse joskus subin rooliin (kokemuksina siis joitain alistuskokeiluja, piiskausta yms).

Peikko vastaa:

Kerromme mielellämme mielipiteemme asiaan kun asiaan, kunhan vastapuoli ymmärtää ja tiedostaa, että se on vain mielipiteemme.

Ongelmana on, että mieheni on vanilja. Mies tietää, että pidän rajummasta, mutta pelkästään seksilelujen tuominen makuuhuoneeseen kertoo hänen mielestään siitä, että mies ei ole riittävä sängyssä. Olen yrittänyt vihjailla miestäni ihan pienilläkin asioilla, kuten kysynyt voisiko hän sitoa silmäni tai lukita käteni, mutta miehen mielestä tämä on hänelle vain epämukavaa. Kerran tosin leikimme roolileikkiä muutaman päivän. Roolileikissä mies sai tehdä minulle mitä halusi. Totesin että tämäkään ei toimi, koska mies ei ymmärrä että tuollaiseen suhteeseen täytyy edetä pienin askelin, eikä heti loikata pitkälle. Sen lisäksi miehen riittämätön tietämys asioista haittasi meininkiä.

Olen laittanut hänet lukemaan muutaman blogitekstinne näyttääkseni miten monimuotoista alistaminen ja kinkyily voikaan olla, samalla yrittäen tutustuttaa häntäaiheeseen. No, ei innostunut. 

Melkoisen yleinen ongelma miehille on juuri tuo tuo, että seksilelut koetaan kilpailijaksi omaa miehisyyttä vastaan. Samoin se, että rajummat leikit menevät ulos omalta mukavuusalueelta. 

Voisin kuvitella, että jos liittonne on toimiva, ja haluatte hyvää toisillenne, niin rajumpikin leikki voisi toimia. Ehkäpä parisuhde/seksi tarvitsisi pieniä muutoksia oikeaan suuntaan, jolloin kumpikin pääsee omaa vauhtiaan kohti tavoitettaan. Jos yhteinen matka alkaa kutkuttamaan, niin yleensä se kyllä vie sitten mukanaan. 

Sinulta se vaatii kärsivällisyyttä, ja mieheltäsi aitoa ymmärrystä, rohkeutta, halua oppia ja viedä sinua D/s polkua eteenpäin. Itse kehoittaisin keskustelemaan ja kertomaan aidosti, mitä tarvitset ja kaipaat. Voisit painottaa sitä kuinka tärkeää alistuminen sinulle on ja että ilman sitä et ole kokonainen (onko näin?). Painottaisin, että mikään ei ole mieheltäsi pois vaan että hänkin voisi kokea jotain uutta ja mielekästä. 

Palautteen antaminen on ensiarvoisen tärkeää puolin ja toisin. Uusi asia liitettynä mahdolliseen pieneen itsetunto-ongelmaan tai pelkoon miehuuden kyseenalaistamisesta ei ole helppo tunne. Sinun kannattaa siis kertoa kuinka hyviltä ne ensimmäiset piiskaniskut tuntuivat ja että "kun otit kiinni hiuksistani olin taivaissa". Voisin toivoa ja uskoa, että poikakaverisi saattaisi tykätä myös siitä että sinä saat hyviä fiiliksiä. 

Mutta mutta, ikävä kyllä tosiasia on myös se että kaikille ihmisille D/s ei vaan sovi. Oman kokemukseni mukaan suurin osa kaltaisistanne pariskunnasta päätyy muuhun ratkaisuun, koska toinen ei vaan taivu tarpeeksi toisen haluihin. Mutta on hyvä muistaa, että kinkyttömyys ei tee poikakaverista yhtään huonompaa ihmistä.

Mitä voin tehdä? Mies on muutoin täydellinen, ja seksi hänen kanssaan on todella hyvää, mutta ei välttämättä minulle riittävää. Olen miettinyt,  voisinko "ulkoistaa" tällaisen asian ja hankkia ulkopuolisen masterin? Mieheni tuskin sitä hyväksyisi, joten tavallaan siis pettäisin. Toisaalta mielestäni olisi ihanaa, jos masterina olisi oma mies, joka tuntisi minut läpikotaisin ja kuitenkin antaisi rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Vai tyydynkö vaan haaveilemaan ja olemaan pikkuhousut märkänä ajatuksesta? Ero tuntuu turhalta vain omien halujeni takia koska muuten kaikki asiat ovat kunnossa...

Käytännössä sinulla on kolme vaihtoehtoa. Joka tapauksessa suosittelisin aloittamaan kohdasta 1

1.)  Edellisessäkin kappaleessa kerrottu keskustelu, keskustelu ja keskustelu. Kertoa suoraan, mitä haluat, kaipaat ja janoat. Perusteluina kannattaa käyttää sitä, että rajummat leikit eivät olisi kummaltakaan pois, vaan päinvastoin vahvistaisi ja toisi erilaista twistiä suhteeseenne. Muista antaa positiivista palautetta, jos asiat edistyvät. 

2.) Ulkoistat alistumisesi eli hankit sessio-Masterin (joka on suurella todennäköisyydellä iso projekti). Tämän joudut tekemään joko

a) salaa

b) luvan kanssa 

Tunnen alistuvia, jotka toteuttavat itseään joko salaa tai luvan kanssa muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Ja sitten on myös niitä, jotka leikkivät myös kotona oman kumppanin kanssa mutta saavat luvan kanssa hakea vielä jotain muuta parisuhteen ulkopuolelta, esim. piiskausta.

Omasta mielestäni molemmat vaihtoehdot voivat toimia. Itselläni on hyviä kokemuksia molemmista. Vaihtoehto a on tietenkin ikävämpi, koska se tuo mukanaan monenlaisia moraalisia ongelmia, ja siinä on aina mahdollisuus että kaikki leviää käsiin. B-vaihtoehto on, yllättävää kyllä, varsin yleistä ja toimivaakin. Jos olet hyvässä ja toimivassa rakkaussuhteessa, mutta jokin kinkytwist jää saamatta, niin voitte päästä sopimukseen, että toteutat tätä asiaa liittonne ulkopuolelle. Tämä edellyttää, että säännöt ovat selvät, KAIKILLE OSAPUOLILLE (esim. tapaamiset 1/kk, turvaseksi, jäljet, puhutaanko tapaamisista kotona).

Mitä ikinä päädytkin tekemään, niin anna itsellesi ja puolisollesi aikaa. Joka tapauksessa kannattaa muistaa, jos päädyt ulkoistamaan halusi, että sessiohan on todella paljon muutakin kuin penetraatiota. Monelle pettämisen raja menee juuri siinä.

*****

Blondin ajatuksia 

Monet yhteydenotoista ovat tulleet varsin nuorilta ihmisiltä, joiden seksuaalisuus on vasta muotoutumassa. Mutu-tuntumalta voisin sanoa, että pervoidentiteettiä pääsee usein toteuttamaan täysipainoisesti vasta vähän vanhempana. Pervo seksuaali-identiteetti ei ole sieltä helpommasta päästä, koska oikean vastakappaleen löytäminen saattaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Harvoin mieltymykset kohtaavat täysin, ja usein joudutaan tekemään kompromisseja puolin ja toisin. Tosin näin on tavallisissakin parisuhteissa ja seksissä.

Itse en usko, että jokaisessa ihmisessä automaattisesti eläisi pieni pervo, kunhan vain tarpeeksi pintaa raaputtaa. On täysin mahdollista, että suhde myös loppuu siihen, ettei omasta kumppanista kerta kaikkiaan saa vastapeluria pervoiluun. Ei vaniljasta saa pervoa tekemälläkään, ajattelen minä. Tästä voi olla eri mieltä. Joskus saa lukea tarinoista, joissa pervo on käännyttänyt vaniljanaisen tai miehen, mutta tällöin mielestäni on kyse siitä, että ihmisellä on ollut pervo seksuaalisuus jo olemassa, ja se on vain kaivettu esille. Ja se kyllä onnistuu, jos molemmilla on siihen halua.

Olen itse ollut pitkässä parisuhteessa ilman, että olisin toteuttanut pervoa puoltani. Parisuhde toimi kaikilta muilta osilta hyvin paitsi seksuaalisuuden kohdalta. Tuolloin ajattelin, että seksuaalisuus parisuhteessa ei ole kovin iso juttu ja täysin yliarvostettua. Nyt kun tiedän paremmasta, en enää suostuisi tekemään kompromisseja. Tuntuukin todella surulliselta, että en koskaan tuntenut seksuaalista halua entistä kumppaniani kohtaan. Tilanne oli molemmille epäreilu.

Pervokortin lyöminen pöytään parisuhteessa, jossa ei ole aiemmin pervoiltu, vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Silti ei ole mitään takeita siitä, että lopputulos onnistuu. Kaiken a ja o on totta kai hyvä keskusteluyhteys. Ds-kuvio tai muu pervoilu tulee olemassa olevaan parisuhteeseen ennen kaikkea puhumalla ja taas kerran puhumalla. Toki joskus voi käydä niin onnellisesti, että parisuhteessa onkin toisistaan tietämättään kaksi pervoa, jolloin palaset voivat loksahtaa helpostikin paikoilleen. Kuitenkin riskinsä siinäkin. Keskustelun tuloksena alistumista kaipaava nainen saattaakin huomata, että hän on parisuhteessa alistumista kaipaavan miehen kanssa. Tällöin on selvää, että asetelmaa ei saada toimivaksi ilman, että leikkikaveria lähdetään hakemaan suhteen ulkopuolelta.

Monet tuntemani alistumista haluavat naiset ja miehet ovat erityyppisissä Ds-suhteissa, mutta vain osa on Ds-suhteessa oman kumppaninsa kanssa. Pervojärjestelyt hoidetaan tuolloin Peikon kuvaamalla tavalla suhteen ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Parhaimmillaan nämä sessiosuhteet toimivat todella hyvin oman kumppanin luvalla. Huonoimmillaan ne taas rikkovat kaiken. Olen sitä mieltä, että vaniljakumppanilta vaaditaan poikkeuksellisen suurta joustoa ja suvaitsevaisuutta, että hän päästää pervon kumppaninsa toteuttamaan itseään muiden kanssa. Jos kumpikin parisuhteessa on pervo, mutta mieltymykset eivät pervorintamalla kohtaa, voisin kuvitella, että suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä löytyy luonnostaan enemmän.

Kuitenkin kannustan kaikkia lyömään tarvittaessa pervokortin pöytään, jos itse kokee vetoa asiaa kohtaan. Vaikka parisuhde loppuisikin siihen, on asian esille nostaminen pitkällä tähtäimellä kuitenkin positiivinen asia ja mahdollistaa varmasti uusien ovien avautumisen ajan myötä.

Itselleni pervoilu on ollut syvästi terapeuttista ja avartavaa. Olen päässyt sen avulla huikeisiin tutkimusmatkoihin itseni sisälle. Lisäksi olen oppinut paljon suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden sietämisestä. Pervoilu on mahdollistanut minulle myös sellaisen ajattelutavan sisäistämisen, että seksuaalisuuden toteuttaminen muiden kuin oman kumppanin kanssa ei ole toiselta pois vaan päinvastoin. Mutta tämä pätee ainoastaan meidän parisuhteeseemme – jokainen toimii, kuten itselleen parhaaksi näkee ja kokee. Toki olen perusluonteeltani sellainen ihminen, että en ole koskaan osannut tuntea mustasukkaisuutta kenestäkään ihmisestä. Samoin olen aina ajatellut, että en voi omistaa ketään toista ihmistä. Näin ollen ajatus muista leikkikavereista ei ole vaatinut kovinkaan suurta prosessointia. Nautin, kun Peikko tekee asioita muiden kanssa, koska tiedän hänen nauttivan. Toki rajat on sovittu eikä mitään tehdä toisen tietämättä. Mielestäni on ihana ajatus, että hän voi tehdä itselleen mieluisia juttuja ja samalla tuottaa mielihyvää jollekin muulle kuin minulle. Miten se voisi olla minulta pois?

*****

Olemme jatkaneet meilivaihtoa asiasta vielä lisää neiti I:n kanssa. Haluaisitko sinä kertoa oman tarinasi tästä aiheesta?

Blondi: Häpeästä ja hipeltämisestä

Tällainen pari kuukautta vanha teksti löytyi arkistojen kätköistä. Painavaa asiaa siis sunnuntain kunniaksi.

*****

Jos ette ole vielä huomanneet, niin olen melko estynyt tapaus. Häpeän kokeminen ja tunteminen ovat minulle vaikeita.  En oikein selviä myötähäpeänkään tunteista.  En ole päässyt kiinni siihen, että mistä vaikeus kokea ja kohdata häpeää johtuu.

Toki myös universaalissa mielessä tunne on haastava. Häpeä on mielenkiintoinen tunne, etenkin kun sitä vertaa syyllisyyteen. Häpeä on syyllisyyttä intiimimpi, salatumpi ja kokonaisvaltaisempi tunne. Se koskettaa hyvin primitiivisellä tavalla ihmisen itseisarvoa.

Häpeää on sekä positiivista että negatiivista. Positiivisella häpeällä on suojaava vaikutus, koska se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Se toimii suojamekanismin tavalla. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton  asia kuten moraalisääntö, normi tai tapa.

Negatiivinen häpeä taas vie voimavaroja, koska se kohdistuu omaan itseen, ja häpeä näyttäytyy kelpaamattomuutena, huonommuutena tai mitättömyytenä. Negatiivinen häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Häpeästä kiinnostuneille suosittelen Ben Malisen ajatuksiin tutustumista. 

Tunnistan itsessäni ennen kaikkea Malisen kuvaileman torjujan. Ja osittain myös salailijan. Torjujat eivät pysty näkemään häpeäänsä, vaan näkevät itsensä pärjäävinä ja menestyvinä. Torjujasta tulee usein itseriittoinen, ja hänen on vaikea myöntää epätäydellisyytensä.

Itseni kaltaisella ihmisellä häpeä yleensä kahlitsee elämää. Kun ei uskalla tai osaa elää täysillä ja näyttää heikkouttaan, elämästä jää paljon kokematta. Tunne-elämää kaventaa myös se, kun ei esimerkiksi voi suuttua. Koska suuttuminen on jotain hävettävää ja se täytyy kieltää. Torjujan häpeä voi ilmetä syyllisyydentunteina, suruna tai vihana. Torjuja blokkaa esiin pyrkivän ahdistuksen järkiperäisellä ajattelulla tai uppoutumalla johonkin konkreettiseen. Eli suorittamalla ja ylianalysoimalla. Juuri niin kuin olen tehnyt koko ikäni.

Salailija rakentavat vahvan muurin oman epätäydellisyytensä ja pelokkuutensa suojaksi. Malinen kertoo, että usein salailijat yliherkistyvät lapsena muiden tarpeille. Olen pienestä pitäen ollut ilmapuntari, joka on vaistonnut kaikkien ihmisten tunnetilat, etenkin painostavan ja ristiriitaisen ilmapiirin lapsuudenkodissa. Olen aina ollut mestari mukautumaan joukkoon kuin joukkoon. Usein sen kustannuksella, että minun on ollut vaikea tunnistaa kuka ja mikä itse oikeasti olen. Malisen mukaan salaaja piilottaa häpeäntunteensa usein vahvan roolin taakse. Hän ei uskalla tuntea tunteita tai ainakin peittää ne muilta ihmisiltä. The story of my life!

Positiivisesta häpeästä ei missään nimessä kuulu päästä eroon, koska se kuuluu elämään – suojaavana tekijänä. Negatiivisesta, energiaa vievästä häpeästä on sen sijaan hyödyllistäkin opetella pois. Häpeästä voi opetella pois altistumalla sille pikkuhiljaa. Tätä olemme tehneet Peikon kanssa.

Pervoilu on ollut mahtava mahdollisuus työstää ja tutkailla häpeän tunnetta. Mahdollistanut varovaisen tarkkailun ja kokemisen pikkuhiljaa. Työskentely häpeän kanssa on ollut antoisaa, mutta ei helppoa. Olemme Peikon kanssa edenneet varovasti tällä alueella. Onneksi. Jos häpeän tunne kasvaa liian suureksi leikissä, lamaannun ja vetäydyn tilanteesta. Peikko lukee minua todella hyvin ja tietää, milloin rajoja voi venyttää ja milloin ei. Häpeän kohtaamiseen liittyy Peikon halu saada minut leikkimään itseni kanssa hänen katsellessa. Haluan sitä myös itse, joten tahtotila on yhteinen. Kuitenkin, kirottu häpeä nostaa joka kerta päätään.

Enää en kuitenkaan lamaannu täysin, kun eteen tulee jotain aiheeseen liittyvää. Ensimmäisen kerran kun Peikko lykkäsi hyrrän käteeni ihan vaan pideltäväksi, jähmetyin enkä kyennyt liikkumaan. Hädin tuskin  hengittämään. Olemme vähitellen siirtynee siihen, että pystyn jo kohtuullisen sujuvasti oikeassa mielentilassa (lue hyvin käytettynä) ottamaan hyrrän käteeni, laittamaan sen päälle ja vieläpä kohdistamaan sen oikeaan paikkaan. Ja jopa nauttimaan. Hyvä minä! Lisäksi tyydytin itseni taannoin melko sujuvasti suihkussa Peikon ollessa viereisessä huoneessa. Edistystä. Jonkin aikaa Peikko on tehnyt sitä, että kun istun hänen päällään, vie hän käteni klitorikselleni. Laitan kyllä vastaan, mutta Peikko on vahvempi. Viime aikoina olen ollut melkein sinut sen kanssa, että käsi on klitoriksella. Pystyn myös liikuttamaan sitä, kun pidän silmät tiukasti kiinni. Ihan kuin pieni lapsi. Kun suljen silmäni, toinen ihminen lakkaa olemasta.  En kuitenkaan nauti itseni koskettelusta noissa tilanteissa, omat sormeni eivät tunnu miltään. Korvien väli ei kykene ottamaan nautintoa vielä vastaan. Pystyn myös laittamaan pyykkipojat omiin rintoihini, kun tiukasti käsketään.

*****

Eilen Peikko ajoi minut orgasmin partaalle monta kertaa ilman, että sain laueta. Lopuksi hän totesi, että saan laueta, jos leikin itse itselleni orgasmin. Ei yhtään siimaa. Ei hellittämistä. Ei ulospääsyä tilanteesta. Sä laitat ton lelun sisällesi, kun mä puen päälleni, ja leikit itsellesi orgasmin. Tarpeeksi monen käskyn ja kasvoille läpsimisen jälkeen sain lelun sisälleni ja jopa sormeni klitorikselleni. Onnistuin myös liikuttamaan käsiä jonkun verran, mutta ei puhettakaan siitä, että olisin pystynyt rentoutumaan tai laukeamaan. Orgasmi pakeni kauas pois. Kuitenkin nautin tilanteesta ja pidin sitä kiihottavana. Myös Peikko näki, että oikeasti yritin ja myös ylitin itseni. Palkkioksi siitä sain leikkiä itselleni yhden orgasmin hänen lähdettyään.

Innostuin häpeänkukistamissuorituksen jälkeen leikkimään itseni kanssa peilin edessä – asia, jota en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Minä yksin peilin edessä. Hihaton paita nostettuna korviin. Rinnat ulkona kupeista, pyykkipojat molemmissa nänneissä. Kuten Peikko minut lähtiessään jätti. Lattiassa imukupeilla kiinni kaksi dildoa. Noh, lopun varmasti arvaattekin?

PS. Kiitos M:lle otsikossa olevasta hipeltely-sanasta. Kysyin M:ltä, että millä voisin korvata runkata-sanan, josta en pidä (lue jota en kehtaa käyttää, koska hävettää). Niinpä hän kehitti minulle termin hipeltää. Käytän jatkossakin.

PPS. Teksti ei kaikilta osin pidä enää paikkansa. Nykyään leikin melko sujuvasti itseni kanssa Peikon katsellessa. Lisäksi olen opetellut sujuvasti käyttämään runkata-sanaa. Eli se siitä häveliäisyydestä...

Kolmen kimppa - suunnittelua osa 2/2

Siitä asti kun olin antanut itselleni luvan viedä tämän leikin loppuun asti, aloin pikkuhiljaa ja määrätietoisesti haastamaan, valmistamaan ja varmistamaan blondiani erilaisissa asioissa. Tärkeimpänä varmaankin se, että mitä tapahtuu juuri silloin, kun blondi mielikuvissani roikkuu käsistään katosta, minä piiskailen häntä ja ovikello soi. Nyt varmasti moni ajattelee, että jos kerran poju on teidän tuttunne, niin miksette vaan ota askelta ja leiki ilman yllätystä? Olen miettinyt tätä kysymystä paljon, ja loppujen lopuksi tullut siihen tulokseen, että tilanteen luonteeseen sopii, ettei blondin tarvitse miettiä asiaa etukäteen, jolloin hän ei ehdi jännittää asiaa ja näin ollen pystyy helpommin päästämään tilanteessa irti. Irti päästäminen tosin voi olla jo tapahtunut ennen kuin ovikello soi. Toisaalta meidän (pojun myös) suhteemme ja huumorintajumme kestävät täysin sen, jos turvasana tulee ilmoille ennen kuin leikki alkaa. Toisaalta pidän myös yllätysten järjestämisestä.
 

Uskoisin pitkälti leikin onnistumisen kulminoituvan tuohon muutamaan minuuttiin ovikellon soidessa. Tästä syystä olen suunnitellut puhuttelevani tiukasti blondia ennen ovikellon soimista. Virittää tilannetta suuntaan, jossa päätökseni ovat tiukkoja ja hyvin suunniteltuja. Olen kiristänyt otettani harjoituksenomaisesti jo muutaman viikon ajan. Tästä olette voineet lukea myös blondin päivityksistä. Olen ikään kuin kokeillut, mitä tapahtuu, kun siima lyhenee. Vaikuttaako se luottamukseen, dynamiikkaan, hyvinvointiimme? Onneksi en ole huomannut mitään negatiivista, vaan enemminkin päinvastoin. Blondi on muutamassa sivulauseessaan kertonut nauttivansa tiukemmasta ja määrätietoisemmeasta otteestani. Tietäisipä vaan… 

Yllätys yllätys, olemme puhuneet viime aikoina paljon fantasioista. Blondi on kertonut, että hän tykkäisi joskus katsella, jos leikittäisin jotain muuta naista. Minä taas olen puhunut blondin fantasiasta olla niin käytettynä, että hän ei jaksaisi sängystä nousta. Ymmärrän kyllä sen, että jotkut fantasiat on hyvä jättää fantasioiksi. Esimerkiksi fantasia roikkua käsiraudoista katosta saattaa kuulostaa kiihottavalta, mutta on käytännössä mahdotonta. En kuitenkaan odota, että tämä kokemus olisi tajunnan räjäyttävä, jossa kaikki fantasiapalaset loksahtelisivat paikoilleen. Minulle riittäisi, että ensimmäisellä kerralla kaikille jäisi hyvä maku suuhun. 

Blondin avauduttua enemmän fantasiastaan, sain urkittua, että ehdottamasti toisen miehistä täytyy olla minä (check), mieluusti hän näkisi, että toinen mies alistuisi myös minulle, jonka uskon tuovan turvallisuutta blondilleni (check), leikkikaverin pitää olla tuttu ja turvallinen (check), kaikki turha tiukkapipoinen säätäminen pitää olla poissa ja leikin pitää ollaa hauskaa (check), itse kun inhoan kaikkea säätämistä yli kaiken. Eräs fantasia, joka nousee esille kerta toisensa jälkeen. Blondi tahtoisi miehen/naisen/subin, joka leikin jälkeen nuolisi hänet puhtaaksi spermastani (uncheck).

*****

Heinäkuu on tässä ja nyt. Se sai minut miettimään, missä menen suunnitteluni ja työstämiseni suhteen. Olen jutellut yhden Ystävättäreni kanssa paljonkin kolmannen pyörän tuomista mahdollisista ongelmista. Tämä Ystävätär omaan suoraan tapaansa astuu aina suoraan asian ytimeen, ja heitti jo keskustelumme alkumetreillä minulle sen vaikeimman kysymyksen: ”Mitä tapahtuu, kun blondi vinkuukin tämän toisen miehen kanssa enemmän kuin konsanaan sinun kanssa?” Siinä se tuli, suoraan kasvoilleni, juuri niin kuin olin asiaa pahimmillaan pelännyt. Tästä keskustelusta on kulunut jo noin puolisen vuotta, joten paljon on ehtinyt tapahtua.

Olen hyväksynyt, että kaikkea ei voi saada, ja kaikkea on turha yrittää kontrolloida. Jos nyt käy niin, että blondi vikisee pojun käsittelyssä pahemmin kuin koskaan minun kanssani, niin onko se minulta pois? Ei ole. Pelkäänkö, että blondini ihastuu naps vaan pojuun ja dumppaa minut kokemuksemme jälkeen? Periaatteessa saatan typerästi ajatella niin, mutta tunnen blondini paremmin kuin kukaa muu, joten tiedän että, meidän suhteemme on suurimmalta osin täysin muuta kuin sitä, kuka vikisee kovimmin, milloin ja kenen kanssa.

Kaikki tämä johtaa loppupeleissä omaan epävarmuuteni (perhana sentään kuinka turhaa). Kerran täällä vain eletään, ja mitään hyvää ei juurikaan tapahdu, jollei välillä hyppää pois omalta mukavuusalueeltaan. Nyt on minun ison kasvuni paikka, ja se hetki on pian. Olen ylpeä jo siitä, että olen päässyt tähän asti, ja loppu on kaikki plussaa. Tiedän, että minä en ole peruuttamassa tätä enää, enkä usko että pojukaan. Jos blondi h-hetkellä peruuttaa leikin, niin tiedän, että sillä hetkellä kun hän turvasanan sanoo, hän jo katuu ja toivoo, että voisi palata 5 minuuttia taaksepäin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin pettynyt jos turvasana ilmoille lausutaan. Ei, en olisi, vaan enemminkin iloinen, että se sanottaisiin hetkellä, jolloin se varmasti blondini kuuluisikin sanoa.

*****

Muutama sana yleisemmin kimpoista. Pervoystäväpiirissäni arvioisin hieman yli puolen leikkivän säännöllisesti muiden kanssa. BDSM-Baarissa jokaisella truukinkyllä näyttäisi (ainakin omien sanojensa mukaan) olevan useampi narttu/leikkikaveri/satunnaispano. Minulla niitä ei ole ollut. Miksiköhän? Olenkohan nössö? 

En ole koskaan tehnyt asioita siksi, että ”niin kuuluu tehdä” tai siksi, että tekemällä tämän ja tuon ”saatan paremmin mahtua porukkaan.” Koskaan aikaisemmin ei ole tullut eteen tilannetta, jossa kaikki hyvät asiat olisivat konkretisoituneet näin, että minulla olisi ollut aito mahdollisuus kokeilla jotain tällaista. Ei minulla tosin ole takana sellaista suhdettakaan, jossa olisin luottanut ja tuntenut jotain näin syvästi. Luottanut myös siihen, että vaikka olisin totaalisen väärässä, niin suhteemme ja huumorintajumme kestää tämän leikiten. 

Paljon kysymyksiä päässä. Nautin ajatuksesta, että leikin blondin kanssa ennen ovikellon soimista ja keskustelusta, jota suunnittelen käyväni leikin lomassa. Tällä hetkellä suurin epävarmuustekijä ajatuksissani on dynamiikka minun ja pojun välillä. Tästä johtuen kävin lyhyen meilikeskustelun pojun kanssa, ja ymmärtääkseni kaikki on hyvin sovittuna. Pieni hermostuneisuus kuulunee kuvaan ja takaa vaan sen, että hyvä flow löytyy. Niin kuin se on aina tähänkin mennessä löytynyt.

****

Ovikello soi...

Blondi: Merkitty

Peikko on pyöritellyt minua pidemmän tovin sängyssä. Hän ei ole lauennut, kuten en minäkään. Tiedän, että meillä on pian menoa enkä pysty keskittymään tarpeeksi, joten orgasmi ei tule.

Peikko vie minut suihkuun. Hän ottaa suihkuletkusta suihkupää pois ja suuntaa vesisuihkun klitorikselleni. Roikun, roikun ja roikun. Sanon Peikolle, että en pysty ja hän lopettaa. Kuuma vesihöyry ja suihkukoppi saavat minut haukkomaan happea. Peikko avaa suihkukopin oven hetkeksi aikaa, jotta saan kunnolla hengitettyä ja komentaa minut lattialle. 

Polvistun. Odotan. Suihku kastelee minut kokonaan. Avaan silmäni ja näen Peikon katselevan minua tarkkaan. En aluksi tajua, mitä tapahtuu. Sitten ymmärrän, että Peikko virtsaa päälleni. Kauniisti rinnoilleni samalla kun päälleni valuva vesi pesee ne puhtaaksi. En näe virtsaa, mutta tunnen sen kuumuuden ihollani. Hetki kestään pitkään ja katsomme toisiamme koko ajan silmiin. Minä lattialla polvillani istuen, Peikko ylläni seisten. Pääni lyö tyhjää. Olemme käyneet skenaariota aiemmin läpi useammankin kerran keskustellen. Kumpaakaan ei toistaiseksi kiinnosta virtsa eritteenä, mutta alistamisen/alistumisen  ja nöyryyttämisen välineenä kylläkin.

Peikko poistuu suihkusta ja jättää minut suihkukopin lattialla keräilemään itseäni sen jälkeen kun on varmistanut, että minulla on kaikki hyvin. Istun lattialla pitkään. En tiedä, haluaisinko itkeä vai nauraa vai jotain muuta. Lämmin vesi valuu päälleni. Aivoni eivät toimi. Eivät tajua, mitä juuri on tapahtunut. Mustat ja punaiset pallot sinkoilevat korvieni välissä edestakaisin, enkä kykene loogiseen ajatteluun. Pesen itseni rauhallisesti. Katson koko ajan suihkukopin lattiaa, enkä pysty nostamaan katsettani, vaikka olenkin yksin.

Kömmin kylpyhuoneesta Peikon viereen sängylle. Olemme kumpikin pitkään hiljaa ja hengitämme. En pysty puhumaan enkä katsomaan Peikkoa silmiin. Alan ymmärtää, että äsken tapahtui jotain sellaista, josta pidin todella paljon.

Otan Peikon kalun suuhuni. Tunnen, miten hän nauttii. Hän pyöräyttää minut pois jalkovälistään ja tulee päälleni. Sisälleni. Vasta nyt pystyn katsomaan häntä silmiin. Haluatko, että mä laukean sun suuhun vai sisälle? Suuhun, saan jotenkin vastattua. No, katsotaan maltanko mä, kun sä tunnut niin hyvälle. Tiedän, että Peikko puhuu myös jotain muuta, mutta en kykene ottamaan puhetta vastaan. Hän vetäytyy sisältäni, repii minut hiuksistani jalkoväliinsä ja nai minua raa´asti suuhun kunnes laukeaa kurkkuuni. Nuolepa mut  sitten kunnolla puhtaaksi, ettei mun tarvitse enää mennä suihkuun. Tiukka ote hiuksistani ei hellitä hetkeksikään. Nuolen huolellisesti. Peikko nostaa päätäni sen verran, että pystyn katsomaan häntä silmiin. Hän läpsii poskeani kovakouraisesti. Hyvä tyttö. Hyvin hoidettu. Suthan on tänään sitten merkattu oikein kunnolla. Niin että sä tiedät, kenelle sä oikeasti kuulut. Nyt sä varmasti taas muistat paikkasi vähän aikaa.  Käytetty raasu. Laitapa nyt vaatteet päälle, niin päästään lähtemään.

Hipsin pitkin asuntoani ja yritän saada ajatuksiani kasaan ja pääni toimimaan. En edelleenkään ymmärrä kaikkea, mitä juuri tapahtui. Tiedän kuitenkin sen, että tapahtunut vei meitä molempia hurjasti eteenpäin ja vahvisti dynamiikkamme entisestään. Minulla ei ole ollut kovinkaan montaa kertaa sellainen olo, että haluaisin tai ylipäätään suostuisin luomaan katseeni kohti lattiaa. Nyt teen sen automaattisesti. Olen tänään ottanut ison askelen häpeän tunteen voittamisessa ja siinä, että pystyn myöntämään itselleni, että nautin nöyryytetyksi tulemisesta.

Puen päälleni ja meikkaan samalla kun nautin yhden siiderin. On aika lähteä naapurikortteliin ystävän synttäriä juhlistamaan.

Blondi: Kaksi todellisuutta - ihmishirviön tunnustuksia

Olen taas kipuillut yhteisen arkemme kanssa. En siis parisuhteen, vaan arjen. Arki tuntuu välillä haastavalta Peikon jälkikasvun takia. Joista nuorempi asuu vielä kotona isällään.  Pidän Peikon lapsista paljon ja tulen heidän kanssaan erinomaisesti toimeen, mutta välillä yksinkertaisesti toivoisin, ettei heitä olisi. Arki olisi helpompaa. Ja Peikko olisi kokonaan minun. Minun. Minun. Peikko tietää ja hyväksyy ajatukseni. Kuitenkin nyt kun kirjoitan ne mustaa valkoiselle, tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Ihmishirviöksi. Itsekkääksi. Keskenkasvuiseksi.

Vapaaehtoisesti lapsettomana olen tottunut siihen, että päätän itse, mihin aikani käytän. Toki arjessani on hoidettavia velvollisuuksia siinä missä muidenkin arjessa, mutta melkoisen vähän. Kun saan palkka- ja luottamustyöni hoidettua, on sen jälkeen kaikki aika omaani. Jonka saan käyttää, miten itse parhaaksi näen. Harvoin teen mitään kovin kummallista tai eksoottista. Parasta on se, kun voi töiden jälkeen heittäytyä sohvalle lukemaan, ja nousta sieltä seuraavaksi nukkumaan.

Nautin arjessani eniten siitä, että se ei ole sidottu aikatauluihin eikä muihin ihmisiin. Minun ei tarvitse katsoa kellosta, että nyt on aika lähteä kotiin, nyt on aika tehdä ruokaa, nyt on aika ulkoiluttaa lemmikki (siis se nelijalkainen). Pidän siitä, että elämäni on lipuvaa ja jollain tavalla syklistä sen sijaan, että päivä olisi lineaarisesti katkottu pieniin jaksoihin. Pari-kolmen tunnin pätkiin. Kukaan tai mikään ei keskeytä olemistani. Kukaan ei tarvitse huomiotani.

Nyt opettelen erilaista arkea. Sellaista, jossa huomiostani kilpailevat lapset ja lemmikkieläin. Joiden ehdoilla arki sujuu. Eniten kipuilen sen kanssa, että minulla on tällä hetkellä kovin vähän vaikutusvaltaa yhteiseen arkeemme. Haluaisin, että voisin viettää Peikon kanssa enemmän aikaa kahdestaan. Myös minun luonani. Se, että emme pysty olemaan luonani kovinkaan paljon, on vaikeinta kestää. Se, että en juuri koskaan saa Peikkoa yöksi luokseni. Nyt oleilumme on sidottu melkoisesti Peikon kotiin – etenkin yöpymiset. Peikko käy luonani kyllä säännöllisesti, mutta aika jonka pystymme luonani viettämään, on aina rajallinen. Koska on lapsi ja lemmikki. Jotka vaativat hoivaa. Joiden luokse täytyy aina lähteä jossain vaiheessa. Jotka luovat minulle sellaisen tunteen, että aikaa eletään parin tunnin pätkissä. Että keskeytymätöntä kahden aikuisen ihmisen yhdessäoloa ei juuri ole. Voisi vaikka lähteä viikonlopuksi reissuun. Voisi hautautua viikonlopuksi peiton alle. Voisi tehdä juttuja ilman, että täytyy huomioida muita ihmisiä. Voisi olla tekemättä juttuja.

Enimmäkseen olen tyytyväinen arkeemme, ja se tuntuu sujuvan mukavasti. Välillä taas iskee epätoivo, ja löydän itsestäni itsekeskeisen hirviön. Joka syyllistää ja vaatii sellaisia asioita, jotka eivät tällä hetkellä ole mahdollisia. Joka tekee arjesta valtataistelun. Joka hakemalla hakee negatiivisia asioita. Asioita, joille ei Peikko voi tällä hetkellä mitään. 

Peikko yrittää olla rakentava ja ennen kaikkea ratkaisukeskeinen. Meidät kummatkin on koulutettu ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Vain termit, joita käytämme, eroavat toisistaan. Mutta tuolloin, pahan olon iskiessä, ei yleensä mikään auta. Paha olo on vain pakko saada ulos. Ilman, että asioille edes haluaisi löytää ratkaisun. Pahaa oloa ei voi ratkaista, koska se kumpuaa asioista ja olosuhteista, joille kumpikaan meistä ei voi mitään. Muutettavaksi jää oma ajattelu, asennoituminen ja suhtautuminen asioihin – helpommin sanottu kuin tehty.

Olemme puhuneet paljon yhteen muuttamisesta. Jollain aikataululla. Toistaiseksi en ole valmis luopumaan omasta kodistani ja omasta rauhastani. Siitä, että saan olla yksin eikä kukaan keskeytä minua. En ole lainkaan varma siitä, että pystynkö koskaan asumaan lapsen kanssa saman katon alla. Sen tiedä, että eläimen kanssa en pysty, minä allerginen ihminen. Lapsi on jo murrosikäinen, eikä vaadi enää hoivaa 24/7. Huolenpitoa kuitenkin. Enkä tiedä, onko minusta siihen. Siihen, että luopuisin omastani. Tavastani olla ja elää. Arjen yksinkertaisuudesta ja helppoudesta.

Mutta sitten tulee taas hetki, kohtaus arjesta. Peikon vanhempi lapsi, joka asuu alle korttelin päässä minusta, viestittelee:  Lähtisitkö sä kävelylle? Jooh, totta kai. Kyllä mulle sopii. Kiva. No jos mä tulen sulle siinä seiskan aikoihin. Ai niin, otatko sä multa sitten ne vessapaperit ja talouspaperit, jotka lupasin sulle. Jooh. Hei, mulla olis sulle vaatteita, haluaisitko sä katsoa niitä? Joo, olispa mahtavaa. Pitkä kävely pakkasilmassa. Naurua, ajatusten vaihtoa, arjen kuulumisten läpikäyntiä. Voisinko mä tulla sulle silittämään pari mun paitaa, kun mulla ei vielä ole omaa silitysrautaa eikä lautaa? Tule vaan. Vanhojen valokuvien katselua. Lisää naurua. Halaamme lämpimästi, kun hän lähtee. 

Ehkä minusta kuitenkin olisi tähän?