Pennun tarina

Saimme kauniilta pennulta meren takaa tämä tekstin. Harvasta ihmisestä voi sanoa, että joku on ihmisenä kaunis, mutta pentu on sitä. Todella. Siksi teksti kosketti minua. Itketti. Pentu, meilä molemmilla on sinua ikävä <3.

//blondi

*****

Herään. Ja aavistan mitä on tulossa. En saa käydä pissalla heräämiseni jälkeen. Tämä oli sääntönä. Ei ennen kuin saan luvan. Eikä ole hätäkään, tai varmasti olisi, mutta en hetkellisesti omista rakkoa. Urheasti juon silti energiajuomaa kun ajan Nuken pihaan. Ja itsehän tätä pyysin. Hymyilevä Nukke avaa oven, pusuja, lisää hymyjä, halaus. Nousen portaat eteiseen hymyillen. Palleassa kipristelee jännitys, mihin mä olen taas itse laittanut.

"Etpä tulekkaan siitä yhtään eteenpäin, jäät siihen eteiseen. Jos nyt on jotain kerrottavaa, sanottavaa, kysyttävää, niin nyt on se hetki. Kohta me ei enää puhuta samaa kieltä."

Hämmentyneenä hymyilen ja kysyn haluaako Nukke ostaa mun pyörän, loogista, tiedän. Ja että saanko juoda energiajuoman loppuun. Kerron että selkä hermostuttaa hieman. Peikko tulee nurkan takaa, halaus. Sovitaan miten kerron jos tulee joku oikea hätä. Hyvä.

"Nyt sä riisut kaikki vaateet."

Tauko. Mä odotan. Vapaa pudotuksen reuna.

"Ja puet nuo penkillä olevat asiat päällesi."

Taas tauko. Reuna katoaa, tämä ei menekään niin helposti. Mun sisukset kiipeää portaita, jokaiselle portaalle astuminen on työlästä. Kun hyppäisi sellaisen kehikkoon viritetyn paksun pahvin läpi, ylämäkeen, jokaisella lauseella, tietämättä mitä sen takana on. Nurmikko jalkojen alla, juoksu askeleita, hyppään, olkapää edellä.

"Ja kun sä olet valmis, menet tohon lattialle polvilleen."

Selvä. "Ja haukahdat kahdesti"

Mitä? Haukun. Minä. Ja hyppy pahvin läpi.

Nukke poistuu eteisestä. En nää Peikkoa enkä Nukkea. Kuulen hiljaista puhetta. Riisu nyt. Riisuminen on helppoa. Seison alasti eteisessä, hyppy. Katson tavaroita penkillä. Panta kaulaan. En olekaan koskaan pitänyt pantaa, hyppy.

Vilkaisen peiliin, se on kaunis. Nahkaa ranteisiin, tuttu ystävä.

Polvisuojat, hyppy. Polvilleen lattialle, hyppy.

Hauku. Ei en. Hauku. Kahdesti vain. Hauku. Ei en pysty. Hauku. Nauran hiljaa itselleni, hermostuneesti. Hauku nyt! Ääni tarttuu kurkkuun. Tee se. Hauku. Hyppän taas ja Nukke tulee hihnan kanssa.

Tänään olen koira, pentu, Virosta. Löytö Narttu. En voi vastata, en puhu omistajieni kanssa samaa kieltä. Rangaistuksenkseni oli kirjattu että minun on huolehdittava puhumattomuudestani itse. Mun suuta ei sidota. Aluksi vaikea olla luistamatta, ajatus luiskahtaa käpälistä. Omat pikkuhousut teipattuna suuhun eivät muistuta kokoajan. Vaikka olisin halunnut, kuola valui alku viikosta jo vain ajatuksesta. Mutta se vapauttaa minut. Jälleen. Mun ei tarvitse kommunikoida, osallistua keskusteluun, olen paikalla ja en ole. Voi katsoa, päästää ääniä mutta en puhua. Se rauhoittaa, siinä on rauhaa. Minut on vapautettu itsestäni. Persoonastani.

Juon kupistani. Missä se pissahätä on. Konttaan, pitkin lattiaa. Katse lattiassa.

Nukke asettaa eteeni lattialle kaksi häntää. Toinen kiinnitetään, pitää valita kumpi. Tassulla. Valitsen, hyppy. Nukke kiinnittää hännän. Plugi minussa toisen kerran elämässäni. Se tuntuu hyvältä.

Olen vielä kiinni kehossani, siinä mitä teen. Miten konttaaminen tuntuu hassulta. Mitenköhän mun keho liikkuu, miten päästää irti. Taistelen irti kehostani ja sen rajoituksista ja miten se rajoittaa mun mieltä. Kaikki mikä ei satu väärällä tapaa on hyvä, unohda se ihmiskeho.

Noudan kiltisti mustaa silikonista dildopalloani. Aina en tarpeeksi nopeasti, rottinkia pakaraan.

Kun olen kuuliaisesti toteuttanut saamani käskyt. Minut on tutkittu suuta myöten. Pääsen omalle paikalleni, lattialle. Lepäämään. Sisuksissa hurisee kehräys. Tässä minun kuuluu olla. Lattialla, omistajani jaloissa. Rapsutuksia, silityksiä. Hiljaista puhetta, naurahduksia. En tiedä mistä puhutaan, en ymmärrä ihmisten kieltä, vapaapudotus häilyy tietoisuuden rajoilla. Rauha.

Madotus. Mitä. Silmät auki. Peikko hakee jotain, rapistelee paketista ulos paperia, kiertää sen auki. Puhuu jotain heisimadoista. Mitä tää nyt on. Mitä te teette mulle. Nojaan sohvaan, en huomaa pyörittäneeni päätäni Nuken kysyessä mun loistilanteestani tai koskeneeni koirilta kiellettyyn sohvaan. Rottinkia, pakaroille, kovaa. Ulisen. Kyynel, kipu aiheuttaa sen. Kaksi käsiparia pitää kiinni, rauhoittelee, rauhallinen ääni lukee edelleen tuoteselostetta.

"Pidäpä sen huomio hetki muualla niin saadaan tää lääke annettua."

Mitä te laitatte mun suuhun! Mitä se on! 20 millin ruisku tuodaan mun kasvojen eteen, Peikon lämpimät kädet nappaa mun poskista kiinni. Hyppy.

"Nää ei yleensä pidä siitä kun niitä tällee lääkitään. Se on sitten vaan pakko väkisin."

Ruisku kiilataan hampaiden väliin. Ei, ei mitä tää on. Mitä tää on. Käsi suun eteen.

"Niele."

Ja mä nielen kakoen ja kyynelehtien sen niljakkaan happaman mitä mun suuhun on laitettu.

Vapaa pudotus aaltoilee ja sykkii. Mua viedään taas hihnassa. Pissalle. Nukke yrittää mua ulos. Jämähdän eteiseen. En varmasti tule! Kisko vaan, kisko kuinka paljon vaan. En tule. En hyppää.

Rappuset alas. Ne vie mut kylpyhuoneeseen. Lattia on vuorattu sanomalehdellä. Pennut opetetaan sisäsiisteiksi. Pitää pissata siihen paperille. Lattialle. Pää hakkaa vastaan. Ja rakkoa ei ole vieläkään. Miten on mahdollista hävittää yksi elin. Ei onnistu. Yritän. Pettymystä omistajan äänessä kun en onnistunut. Mun olisi pitänyt.

Mua pestään, kovakouraisesti. Vettä suussa, silmissä. Päälle heitetään saippua vettä. Kahdet kädet kiskoo, käsiä joka puolella, vettä. Joka kerta kun kädet käy sisäreisillä mun selkärangassa rätisee. Sormet mun sisään. Ulvahdan. Siinähän se rakko on. Lisää. Kovempaa. Ne sormet mun sisään. Pestään perusteellisesti. No ainakin tuli puhdasta. Mä olisin halunnut että ne kädet jatkaa. Lyö jo! Tehkää jotain! Mä kellun! Upottakaa! Mutta nyt ei tulisi tapahtumaan niin, tämä ei ollut helppo.

Mun pään sisällä oli hiljaista, äänet kuulostaa pehmeiltä ja kaukaisilta. Mulla ei ole enää mun ihmispersoonaa. Kristallipallon päälle on vedetty hopean harmaa, valoa läpi päästävä kangas.

Kun tää pentu on jätetty rauhoittumaan hetkeksi hiljaisuuteen se kuivataan. Raput ylös, helpompi kuin alas. Peikko ottaa syliin, sellaiseen keho lukkoon, jalat auki. Pitää narttu pennut astuttamiseenkin totuttaa. Nukke pukee vyötä päälle. Ja mä tahdon jo tulla, mä tahdon tulla jo!!!

Astutetaan. Niin että korvissa soi.

Ja mä huudan. Makaan alasti kerällä sohvalla. Ja saan luvan puhua. Tuntuu kankealle. Puhua ääneen. Ihan kuin ei tunnistaisi omaa ääntään, se tuntuu hetkellisesti vieraalle.

On kevyt polkea yövuoroon panta kaulassa. Tämä oli viimeinen leikki ennen lähtöäni merien taa. Ja tätä jälkeen päin miettiessäni se on todella arvokas muisto. Ja pieni narttupentu kantaa tätä muistoa ja nukelta saamaansa pantaa suunnattomalla ylpeydellä.

Pentu saapui taloon

Olin hieman yllättynyt, kun nukke kertoi hankkineensa narttukoiranpennun. Kuulemma oikein suloisen ja ihanan. Nimeksi tälle ihanalle otukselle oli annettu Narttu. Kuitenkin nukke oli hieman huolissaan, jos uusi pentu olisi kuriton tai huonotapainen ja kysyi josko voisin osallistua sen koulutustilaisuuteen. Tarkoitus oli että nukke hoitaa kouluttaminen, ja minä toimisin vaan auttavana käsiparina. Aikaisempi koirankoulutustaustani liittyy aitoihin nelijalkaisiin, mutta pohdittuani asiaa totesin että varmasti Nartun koulutus menee pitkälti samalla konseptilla.

Ennen pennun saapumista kävimme nuken kanssa useamman keskustelun siitä, miten käyttäytyisimme, jotta pennulla olisi mahdollisimman turvallinen ja luonteva olo uudessa kodissaan. Pentu oli saanut myös etäkäteissäännön, joka kielsi wc:ssä käynnin useamman tunnin ennen saapumistaan. Jännittyneenä istuimme sohvalla odottamassa ovikellon soidessa. Vihdoin uusi pentu saapui taloon, ja olimme innoissamme. Jotta pennun ensiaskeleet uudessa kodissaan olisivat mahdollisimman rauhalliset, jäin odottamaan sohvalle nuken mennessä vastaan. Kuulin nuken ohjeistavan tulokasta eteisessä.

Onko sinulla nyt jotain kerrottavaa etukäteen? Turvasana on tämä ja turvaele on tämä. Et ymmärrä kouluttajien kieltä, joten et saa reagoida puhuttuihin sanoihin. Pentu ei saa puhua muuta kuin turvaeleen jälkeen. Ymmärretty? Hyvä. Nyt riisut kaikki vaatteet ja puet nämä. Nukke jatkoi osoittaen kaulapantaa ja polvisuojia. Kun olet valmis haukahdat kaksi kertaa.

Odotimme sohvalle pennun valmistautumista ja pitkien hetkien jälkeen kuulimme kaksi vaimeaa haukahdusta. Nukke nouti pennun eteisestä ja talutti hänet juomakipon kautta olohuoneeseen, jossa hän antoi pennun ruhassa tutkia paikkoja. Olin kovasti häkeltynyt pennun asenteesta. Pennulla oli uusi koti ja tilanne, mutta silti se kantoi itsensä tilaan ja tilanteeseen isolla arvokkuudella. Rotunarttu sanon minä. Nukke talutti pennun pöydän ääreen, jossa oli kaksi pörröistä häntää ja komensi pennun valitsemaan itselleen mieluisimman tassullaan. Tämän jälkeen pentu sai upean hännän, josta se oli kovin iloinen.

Nukke opetti pennulle erinäisiä perustemppuja, kuten istu, maahan, anna tassu ja erityiseksi ylpeydenaiheeksi noussut kieri -komento joka sekin onnistui hienosti. Mikä hämmästyttävintä, kun pennulle heitti sellaista mustaa kumista suonikasta lelua, se hypähteli innokkaasti lelun perän ja toi sen suussaan omistajalleen. Ainoastaan maahan komento aiheutti pieniä vaikeuksia, mutta muutama näpäkkä ohjaus rottingilla sai pennun heti ymmärtämään nuken ajatukset.

Teimme pennulle pienen kehontarkastuksen. Kävimme sen kehon tarkasti läpi ja etsimme mahdollisia ruhjeita, puremisjälkiä, lihasjumeja tms. Mitään hälyttävää emme löytäneet, mutta iloksemme huomasimme pennun osaavan hieman heiluttaa häntäänsä tarkastuksemme aikana.

Olimme hieman huolissamme olisiko pentu mahdollisesti jo sisäsiisti. Kyseessä oli kuitenkin pelastettu löytökoira, niin kaikista sen oppimista tavoista meillä ei ollut varmuutta. Pentu ei ollut vielä pyytänyt ulos, mutta pelkäsimme että vahinko saattaa tapahtua, niinpä nukke lähti taluttamaan häntä kohti wc:tä. Kuitenkin eteisessä nukke vaihtoikin suuntaa ja avasi ulko-ovet ja lähti taluttamaan pentua pihalle. Pentu kuitenkin jämähti keittiön ovenpieleen eikä suostunut liikahtamaan senttiäkään. Koetimme vähän kovempiakin otteia rottingin avulla ilman menestystä, niinpä päättelimme että pennulla tuskin olisi vielä hätää.

Talutimme pennun takaisin olohuoneeseen ja teimme sille pedin jalkojemme juureen, jossa tämä tuntuikin viihtyvän erinomaisesti. Kukapa ei viihtyisi omistajansa hellän rapsutuksen alla. Meillä oli kuitekin vielä paljon tekemistä. Aloin pohtia ääneen onkohan pentua koskaan madotettu, johon nukke ei tiennyt vastausta. Onneksi olimme varautuneet madotukseen.

Tapahtui aiemmin viikolla. Menin apteekkiin ostamaan madotuskuuria. Ystävällinen myyjä ohjasti minut eläinlääkehyllyn eteen ja kysyi mitä tarvitsisin. Kävimme suunnilleen seuraavan keskustelun.

- Mitä saisi olla?
- Tarvitsisin matokuurin.
- Koiralla vai kissalle?

Mietin hetken aivan liian pitkään pohtiessani että kummallekohan. Sain kuitenkin vastatutuksi.

- Koiralle.
- Meillä olisi tällainen tablettikuuri joka annetaan kolmena peräkkäisenä päivänä.

Tiesin tarkkaan, mitä halusin, mutta tämä oli nyt pelattava loppuun asti.

- Onko teillä sellaista pastaa mikä annetaan ruiskeesta. Meidän koira syö sitä mielellään.
- On meillä tällainen jota annetaan painon mukaan. Kuinka paljon koira painaa?
- Koira on tosi pikkainen (piirrän ilmassa pienen pallon syliini), joten uskon että pienin riittää.

Myyjä alkaa ärsyttävästi aukaista pakkauksia ja kertoa, kuinka paljon sitä tarvitaan, ja että rittääkö se varmasti ja ja ja... Näen kuitenkin tutun näköisen paketin hyllyllä ja sanon sen näyttävän tutulta ja otan sen. Ostan vielä tarvikkeena yhden tyhjän muoviruiskun.

Avaan madotuslääkkeen sohvalla ja alan lukea tuoteselostuksesta, mihin kaikkiin loisiin kyseinen lääke pätee. Huomaan, että pentu yrittää kuunnella tarkkaavaisesti, liekö aavistellut jotain. Kerron nukelle, että lääke annetaan ruiskeesta, joka painetaan koiran suuhun. Pentu liikahti levottomasti. Poistun keittiöön paketin kanssa ja vedän ostamaani tyhjään ruiskuun muutaman sentin valkoista viiliä ja palaan takaisin olohuoneeseen. Kehotan nukkea tekemään pennun kanssa jotain mieluisaa toimintaa, jotta saamme salakalavasti ujutettu lääkkeen hänen suuhunsa. Tämä on vanha kikka, minkä muistan toimineen kaikkien koirieni kanssa. Pentu selvästi vaistosi jotain eikä ollut oikein yhteistoiminnallinen. Nukke rapsutteli pentua ja minä yritin puristaa lääkkeen sen suuhun. Pentu kuitenkin painoi huulensa tiukasti suppuun ja näytti vähän pelokkaalta ja vihaiselta. Muistin kuitenkin, että näinhän se useasti lemmikkien kanssa menee. Kokemuksesta painoin pennun posket etusormella ja peukalolla sisään, painoin ruiskun pään pennun huulien välistä sisään ja painoin männän tyhjäksi. Niin kuin koirat usein, tämäkin pentu taisteli oksennusrefleksinsä kanssa, yritti rimpuilla otteestani ja pyöritteli kauhistuneen lääkettä suussaan uskaltamatta nielaista. Painoin käden pennun kuonolle, kehuin sitä ja viimein se nielaisi. Kokemus taisi olla pennulla melko rankka, sillä hän alkoi täristä toimenpiteen jälkeen holtittomasti ja taisipa kyynelkin vierähtää pennun silmistä. Silitimme pentua kovasti ja kehuimme kuinka reipas se olikaan.

Hieman myöhemmin olimme huolissamme siitä mahtaako pennulla olla pissahätä. Muistelin että joskus pennut tykkäävät tehdä tottumuksesta tarpeensa sanomalehden päälle, ja niinpä virittelimme kylpyhuoneeseen sanomalehtiä lattialle ja talutimme pennun sinne. Aluksi näytti, että pääsisimmekin maaliin, sillä pentu istahti nätisti paperille aivan sen näköisenä kuin tekisi tarpeensa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.  Pohdimme että läsnäolomme ja katselevat silmämme olisivat liikaa, joten suljimme oven ja annoimme pennulle pissarauhan. Hetken päästä kun tulimme takaisin, pentu isui nurkassa ja paperit olivat kuivat. Ehkäpä pennulla ei vaan ollut hätä. Koska kuitenkin olimme valmiiksi jo kylpyhuoneessa, päätimme pestä pentumme. Teimme valmiin tervapesuaineseoksen ämpäriin, ja riisuin itseni, koska en halunnut vaatteideni kastuvan, mutta pistin kuitenkin käsiini ihan varmuudeksi kumihanskat. 

Pesin pennun vanhasta muististani läpikotaisin pesuaineella nuken suihkuttaessa vettä käsisuihkusta pennun päälle. Kuten koirat usein, niin ei tämäkään yksilö oikein pesusta pitänyt. Välillä se yritti karkuun ja välillä rimpuilla pesuaineen tai suihkun alta pois. Lopulta kaadoimme loput pesuaineet pennun päälle ja teimme vielä lopullisen huuhtelun. Pohdin ääneen nukelle, että pitäisiköhän pentu pestä vielä sisältäkin käsin, ihan vaan varmuudeksi tämäkin. Nukke oli ehdottomasti samaa mieltä ja niinpä kumihanskan ja suihkun avulla pesimme pentumme vielä sisäisestikin, josta hän tuntui tykkäävän erityisen paljon. Jopa niin paljon että lopetettuamme pentu näytti ensimmäisiä vahvoja kiintymyksen merkkejä puskemalla kuonollaan sekä minun ja nuken käsiin. Luimme tämän huomionosoituksen pyynnöksi jatkaa hieman sisäistä pesua. Pidimme kuitenkin huolen siitä, ettei pentu innostuisi aivan liikaa.

Pesun jälkeen ohjasimme pennun pieneen pehmustettuun kellarikoppiin kuivumaan. Kopin ovella hän kuitenkin turvaeleen kanssa ilmoitti haluavansa kokeilla pissaamista uudelleen. Levitimme sanomalehdet uudestaan lattialle ja veimme pennun takaisin kylpyhuoneeseen. Pentu istahti heti paperien päälle ja selvästi yritti hoitaa asiansa katsovien silmiemme edessä. Se yritti ja yritti, jopa pieneen tuskastumiseen saakka tuloksetta. Suljimme oven ja päätimme antaa hänelle pienen rauhan, eikä aikaakaan kun kylppäristä kuului iloinen lorina. Päätimme kuitenkin antaa pennulle vähän lisää rauhaa jos sattuisi olemaan isompikin hätä.

Siivosimme pissaset paperit lattialta ja samalla hieman toruvasti kerroimme pennulle, miten paljon vähemmällä olisimme päässeet jos tämä olisi onnistunut ensimmäisellä kerralla. Pentu istui nurkassa ja katseli lattiaan. Onneksi se tuntui selvästi ymmärtävän turhan työmme ja häpesi hieman. Pikapesimme pennun uudestaan ja ohjasimme sen takaisin kuivumaan kellarikoppiin. Itse poistuimme hetkeksi kahville ja pohtimaan olisiko koirasta tekemään pentuja.

Kahvitelun jälkeen nukke haki pennun kopistaan ja talutti sen takaisin olohuoneeseen. Pohdimme ääneen pitäisikö astutusta vähän harjoitella. Huomasimme pennun vähän säpsähtävän ajatusta. Nukke oli hankkinut astutukseen sopivia välineitä, joita hän haki olohuoneeseen. Virittelimme sohvalle sopivan alustan harjoittelua varten. Istuin sohvan perälle ja otin pennun syliini niin, että levitin sen takajalat omien jalkojeni ulkopuolelle. Etutassut kiinnitimme tiukasti yhteen. Pidin pennusta tiukasti kiinni, kun nukke suoritti astutuskokeen. Hieman yllättäen pentu tuntui kovin pitävän tilanteesta. Nukke suoritti harjoitusta pitkään, huolellisesti ja pohjaan saakka. Itselläni oli sähköllä toimiva astutuksen apuväline, jonka sain ujutettua vielä oikeaan paikkaan, ja lopulta astutus päättyi useampaankin onnistuneeseen lopputulokseen.

Otimme ylpeydellä reippaan pentumme syliimme. Silittelimme sitä ja kehuimme kuinka upea narttu hän olikaan.

*****

Blondi kysyin myöhemmin mikä oli parasta. Kerroin, että suihkutilanteessa oli jotain todella primitiivisen kiimaista. Pentu istuu lattialla katse maassa, märkänä, surkeana, odottavana, käytettynä, käytettävänä ja kiimassa. Minä pesen häntä hieman kovakouraisesti nuken suihkuttaessa vettä pennun päälle. Myöhemmin istuin nartun kanssa ulkorappusilla ja kävimme suunnilleen seuraavan keskustelun.

- Jossain toisessa tilanteessa olisin voinut raiskata sinut sinne suihkuun.
- Olisit raiskannut. Mä kyllä vähän sitä odotin.
- Ei ehkä ihan sopivaa kuitenkaan koiralle.
- No ei, mutta olisin tykännyt silti.