Blondi: Lomalla

Tämän kesän loma on erittäin odotettu. Takana on raskas kevät uudessa työssä. Vaikka työpäivät ovat venyneet, en ole silti päästänyt itseäni uupumaan. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin ja pitänyt huolta, että liikun säännöllisesti pahimmankin kiireen keskellä.

Ja kuitenkin kävi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olen koko loppukevään kärsinyt oudoista, epätyypillisistä migreeneistä. Treenien jälkeisestä jännityspäänsärystä. Vyyhteytyneistä kiputiloista. Viimeinen niitti oli viiden päivän migreeniputki, joka ei vaan ottanut katketakseen millään. Siihen päälle vielä hurja väsymymystila. 

Kunnes, huokaus, taas vaihteeksi ymmärsin, että kyse on mielialasta. Ajattelen joskus, että olisi helpompaa, jos tuntisin ahdistusta tai masennusta ja pystyisin reagoimaan niihin. Mutta kun kaikki tulevat minusta aina kipuina ulos. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tajusin tilanteen melko varhaisessa vaiheessa ja aloitin lääkityksen. Mietin tällä hetkellä aktiivisesti terapiaan hakeutumista, mutta prosessi on vielä kesken. Olen vuosia sitten käynyt reilun vuoden terapiassa, mutta täysin väärällä terapeutilla. Hän kyllä kannatteli minua tuolloin pahimman yli, mutta juuri muuta terapiassa ei tapahtunutkaan. 

Minulla on mielialalääkkeisiin viha-rakkaussuhde. Vihaan lääkkeitä, koska ne estävät orgasmini erittäin tehokkaasti. Rakastan lääkkeitä, koska ne pitävät minut kivuttomana, antavat buustia olemiseen ja katkaisevat kärjen jatkuvalta murehtimiselta. Tässä kohtaa parisuhdetta kykenen jo elämään orgasmihaasteiden kanssa jotenkin. Kivoja ne eivät ole, mutta toisaalta eipä kipujen kanssakaan tule seksiä harrastettua. 

Myös teini on aiheuttanut haasteita tänä keväänä. Olisi mukava kirjoitella niistä enemmänkin, mutta koska lapsen äiti lukee blogiamme, niin kunnioitamme lapsen yksityisyyttä, emmekä lähde sen enempää avamaan oireilua. Turvattomasti kiintyneen lapsen oireilu on jokakeväistä ja on voimakkaammillaan aina juuri ennen koulujen loppumista. Itse ajattelen, että kevääseen ja koulun loppumiseen konkretisoituu joka vuosi aikuistumisen pelko. Taas vuotta vanhempi, syksyllä taas uusi luokka-aste edessä ja lähempänä aikuisuutta. Kun kesä alkoi, rauhoittui teinin oireilu, ja arki sujuu taas rauhallisesti. Luonnollisesti oireilu kuormitti minua ja myös Peikkoa sekä parisuhdettamme, ja oli ehkä minulle se tekijä, joka napsautti kamelin selän katki. Mene ja tiedä näistä.

Kesäloma sujuu meillä rauhallisissa merkeissä. Peikko odottaa elokuussa alkavia uusia projekteja, käy kisaamassa ja pyörittää arkea kotona ollessaan. Minä ja lapsi olemme paljon kaksin Peikon kisareissujen ajan. Tuolloin on minun tehtäväni pitää lapsi hengissä. Tiedossa on myös minun ja Peikon yhteisiä reissuja sekä reissuja pervoystävien kera. Ja totta kai pervokesän kohokohta, mökkiviikko Turun Baletin vuokraamalla mökillä <3. 

Aurikoista kesää kaikille!

Pennun tarina

Saimme kauniilta pennulta meren takaa tämä tekstin. Harvasta ihmisestä voi sanoa, että joku on ihmisenä kaunis, mutta pentu on sitä. Todella. Siksi teksti kosketti minua. Itketti. Pentu, meilä molemmilla on sinua ikävä <3.

//blondi

*****

Herään. Ja aavistan mitä on tulossa. En saa käydä pissalla heräämiseni jälkeen. Tämä oli sääntönä. Ei ennen kuin saan luvan. Eikä ole hätäkään, tai varmasti olisi, mutta en hetkellisesti omista rakkoa. Urheasti juon silti energiajuomaa kun ajan Nuken pihaan. Ja itsehän tätä pyysin. Hymyilevä Nukke avaa oven, pusuja, lisää hymyjä, halaus. Nousen portaat eteiseen hymyillen. Palleassa kipristelee jännitys, mihin mä olen taas itse laittanut.

"Etpä tulekkaan siitä yhtään eteenpäin, jäät siihen eteiseen. Jos nyt on jotain kerrottavaa, sanottavaa, kysyttävää, niin nyt on se hetki. Kohta me ei enää puhuta samaa kieltä."

Hämmentyneenä hymyilen ja kysyn haluaako Nukke ostaa mun pyörän, loogista, tiedän. Ja että saanko juoda energiajuoman loppuun. Kerron että selkä hermostuttaa hieman. Peikko tulee nurkan takaa, halaus. Sovitaan miten kerron jos tulee joku oikea hätä. Hyvä.

"Nyt sä riisut kaikki vaateet."

Tauko. Mä odotan. Vapaa pudotuksen reuna.

"Ja puet nuo penkillä olevat asiat päällesi."

Taas tauko. Reuna katoaa, tämä ei menekään niin helposti. Mun sisukset kiipeää portaita, jokaiselle portaalle astuminen on työlästä. Kun hyppäisi sellaisen kehikkoon viritetyn paksun pahvin läpi, ylämäkeen, jokaisella lauseella, tietämättä mitä sen takana on. Nurmikko jalkojen alla, juoksu askeleita, hyppään, olkapää edellä.

"Ja kun sä olet valmis, menet tohon lattialle polvilleen."

Selvä. "Ja haukahdat kahdesti"

Mitä? Haukun. Minä. Ja hyppy pahvin läpi.

Nukke poistuu eteisestä. En nää Peikkoa enkä Nukkea. Kuulen hiljaista puhetta. Riisu nyt. Riisuminen on helppoa. Seison alasti eteisessä, hyppy. Katson tavaroita penkillä. Panta kaulaan. En olekaan koskaan pitänyt pantaa, hyppy.

Vilkaisen peiliin, se on kaunis. Nahkaa ranteisiin, tuttu ystävä.

Polvisuojat, hyppy. Polvilleen lattialle, hyppy.

Hauku. Ei en. Hauku. Kahdesti vain. Hauku. Ei en pysty. Hauku. Nauran hiljaa itselleni, hermostuneesti. Hauku nyt! Ääni tarttuu kurkkuun. Tee se. Hauku. Hyppän taas ja Nukke tulee hihnan kanssa.

Tänään olen koira, pentu, Virosta. Löytö Narttu. En voi vastata, en puhu omistajieni kanssa samaa kieltä. Rangaistuksenkseni oli kirjattu että minun on huolehdittava puhumattomuudestani itse. Mun suuta ei sidota. Aluksi vaikea olla luistamatta, ajatus luiskahtaa käpälistä. Omat pikkuhousut teipattuna suuhun eivät muistuta kokoajan. Vaikka olisin halunnut, kuola valui alku viikosta jo vain ajatuksesta. Mutta se vapauttaa minut. Jälleen. Mun ei tarvitse kommunikoida, osallistua keskusteluun, olen paikalla ja en ole. Voi katsoa, päästää ääniä mutta en puhua. Se rauhoittaa, siinä on rauhaa. Minut on vapautettu itsestäni. Persoonastani.

Juon kupistani. Missä se pissahätä on. Konttaan, pitkin lattiaa. Katse lattiassa.

Nukke asettaa eteeni lattialle kaksi häntää. Toinen kiinnitetään, pitää valita kumpi. Tassulla. Valitsen, hyppy. Nukke kiinnittää hännän. Plugi minussa toisen kerran elämässäni. Se tuntuu hyvältä.

Olen vielä kiinni kehossani, siinä mitä teen. Miten konttaaminen tuntuu hassulta. Mitenköhän mun keho liikkuu, miten päästää irti. Taistelen irti kehostani ja sen rajoituksista ja miten se rajoittaa mun mieltä. Kaikki mikä ei satu väärällä tapaa on hyvä, unohda se ihmiskeho.

Noudan kiltisti mustaa silikonista dildopalloani. Aina en tarpeeksi nopeasti, rottinkia pakaraan.

Kun olen kuuliaisesti toteuttanut saamani käskyt. Minut on tutkittu suuta myöten. Pääsen omalle paikalleni, lattialle. Lepäämään. Sisuksissa hurisee kehräys. Tässä minun kuuluu olla. Lattialla, omistajani jaloissa. Rapsutuksia, silityksiä. Hiljaista puhetta, naurahduksia. En tiedä mistä puhutaan, en ymmärrä ihmisten kieltä, vapaapudotus häilyy tietoisuuden rajoilla. Rauha.

Madotus. Mitä. Silmät auki. Peikko hakee jotain, rapistelee paketista ulos paperia, kiertää sen auki. Puhuu jotain heisimadoista. Mitä tää nyt on. Mitä te teette mulle. Nojaan sohvaan, en huomaa pyörittäneeni päätäni Nuken kysyessä mun loistilanteestani tai koskeneeni koirilta kiellettyyn sohvaan. Rottinkia, pakaroille, kovaa. Ulisen. Kyynel, kipu aiheuttaa sen. Kaksi käsiparia pitää kiinni, rauhoittelee, rauhallinen ääni lukee edelleen tuoteselostetta.

"Pidäpä sen huomio hetki muualla niin saadaan tää lääke annettua."

Mitä te laitatte mun suuhun! Mitä se on! 20 millin ruisku tuodaan mun kasvojen eteen, Peikon lämpimät kädet nappaa mun poskista kiinni. Hyppy.

"Nää ei yleensä pidä siitä kun niitä tällee lääkitään. Se on sitten vaan pakko väkisin."

Ruisku kiilataan hampaiden väliin. Ei, ei mitä tää on. Mitä tää on. Käsi suun eteen.

"Niele."

Ja mä nielen kakoen ja kyynelehtien sen niljakkaan happaman mitä mun suuhun on laitettu.

Vapaa pudotus aaltoilee ja sykkii. Mua viedään taas hihnassa. Pissalle. Nukke yrittää mua ulos. Jämähdän eteiseen. En varmasti tule! Kisko vaan, kisko kuinka paljon vaan. En tule. En hyppää.

Rappuset alas. Ne vie mut kylpyhuoneeseen. Lattia on vuorattu sanomalehdellä. Pennut opetetaan sisäsiisteiksi. Pitää pissata siihen paperille. Lattialle. Pää hakkaa vastaan. Ja rakkoa ei ole vieläkään. Miten on mahdollista hävittää yksi elin. Ei onnistu. Yritän. Pettymystä omistajan äänessä kun en onnistunut. Mun olisi pitänyt.

Mua pestään, kovakouraisesti. Vettä suussa, silmissä. Päälle heitetään saippua vettä. Kahdet kädet kiskoo, käsiä joka puolella, vettä. Joka kerta kun kädet käy sisäreisillä mun selkärangassa rätisee. Sormet mun sisään. Ulvahdan. Siinähän se rakko on. Lisää. Kovempaa. Ne sormet mun sisään. Pestään perusteellisesti. No ainakin tuli puhdasta. Mä olisin halunnut että ne kädet jatkaa. Lyö jo! Tehkää jotain! Mä kellun! Upottakaa! Mutta nyt ei tulisi tapahtumaan niin, tämä ei ollut helppo.

Mun pään sisällä oli hiljaista, äänet kuulostaa pehmeiltä ja kaukaisilta. Mulla ei ole enää mun ihmispersoonaa. Kristallipallon päälle on vedetty hopean harmaa, valoa läpi päästävä kangas.

Kun tää pentu on jätetty rauhoittumaan hetkeksi hiljaisuuteen se kuivataan. Raput ylös, helpompi kuin alas. Peikko ottaa syliin, sellaiseen keho lukkoon, jalat auki. Pitää narttu pennut astuttamiseenkin totuttaa. Nukke pukee vyötä päälle. Ja mä tahdon jo tulla, mä tahdon tulla jo!!!

Astutetaan. Niin että korvissa soi.

Ja mä huudan. Makaan alasti kerällä sohvalla. Ja saan luvan puhua. Tuntuu kankealle. Puhua ääneen. Ihan kuin ei tunnistaisi omaa ääntään, se tuntuu hetkellisesti vieraalle.

On kevyt polkea yövuoroon panta kaulassa. Tämä oli viimeinen leikki ennen lähtöäni merien taa. Ja tätä jälkeen päin miettiessäni se on todella arvokas muisto. Ja pieni narttupentu kantaa tätä muistoa ja nukelta saamaansa pantaa suunnattomalla ylpeydellä.

Plan B

Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa, että suosikki pervovideoitani ovat kink.com:in The Upperfloor. Näissä videoissa on eräänlainen seremoniamestari, joka vetää pervoille järjestettyjä illlalliskutsuja. Parhaissa videoissa on mukana sekä ammattilaisia että paikallisia pervoskeneläisiä, joista jälkimmäiset saavat minut erityisen liekkeihin.

Kuinkas sattuikaan, että yksi asia johti toiseen, ja nukkekin mainitsi, että hän haluaisi joskus tehdä meille ja pervoystävillemme illan. Nukke halusi palvella kokonaisvaltaisesti isompaa ryhmää, laittaa ruokaa, tarjoilla, olla ehkä vähän esillä jne. Mitä nyt ikinä nuken omistajat keksisivätkään. Tästä lähti ajatukseni juoksemaan, että mitä jos ilta ei olisikaan vahvasti roolitettu ainoastaan nuken osalta. Että otettaisiin myös lähipiiristämme muitakin halukkaita pervoja mukaan.

Eikä aikaakaan kun oli jo olemassa konsepti The Lower Floor ja muutamia kutsuja lähetettynä. Idea otettiin innolla vastaan, ja muutamat ystävät alkoivat pohtia illlan kulkua omista lähtökohdistaan. Nukelle oli suunniteltuna sääntöjä mm. liittyen puhumiseen, puhutteluun, tarjoiluun ja käytökseen. Monet muutkin parit olivat innokkaasti järjestelyissä mukana suunnittelemassa sopivia sääntöjä ja vauhdikkaita tilanteita. Yhtenä parhaana ideana oli hankittuna iso potta keskelle olohuonetta kurittomia alistuvia varten.

Viikko ennen ajankohtaa tuli pari peruutusta, muutama päivä myöhemmin yksi lisää ja päivä ennen tapahtumaa yksi force majeure. Tapahtumamme oli kutistunut viiteen osallistujaan, ja päätimme peruuttaa sen kokonaan. Mieli oli pettynyt, mutta tästäkin prosessista otimme opiksemme, ja uusi tapahtuma on tulossa entistä ehompana.

Kuitenkin minulla ja blondilla oli vapaa ilta ja nukella jääkaappi täynnä ruokaa, joten oli syytä keksiä Plan B. Teimmekin hyvin omaperäisen suunnitelman istua iltaa rennosti kolmisin. Suunnitelmissa oli saunaa, nuken tekemää ja tarjoilemaa ruokaa ja ennen kaikkea kolminkeskistä yhteistä tutustumisaikaa, joka oli aikaisemmin ollut kortilla. Ei huono plani.

Meidän kolmen yhteinen dynamiikkamme oli arvoitus kaikille, koska meillä ei ole ollut mahdollisuutta tutustua siihen aikaisemmin. Nyt olimme kaikki avoimin mielin liikkeellä tarkoituksenamme katsella, kosketella ja nauttia illasta ja sen antimista rennosti.

Tästä illasta on jo melkoisen kauan, ja kirjoitankin tavoilleni poikkeuksellisesti vasta nyt siitä. Ilta oli napakymppi ja niin onnistunut, että olen jo muutaman viikon pohtinut, miten siitä kirjoittaisin. Valitsin muutaman tuokiokuvan suunnilleen aikajärjestyksessä.

Nukke sylissäni käsiteltävänä blondin auttaessa vieressä. 

Pitkän kaavan mukaan saunaa. 

Nukke saa meiltä lisää tiukkaa käsittelyä roikkuen kattoparrussa. 

Nukke sängyllä sidottuna leikkiessämme nukkeleikkejä. 

Naiset jäävät tutustumaan toisiinsa, ja minä vaihdan kerrosta. 

Syömme loistavaa alku- ja pääruokaa ja juomme Plan B nimistä punaviiniä nuken tarjoilemana. 

Pidän tiukasti kiinni nukesta blondin kiusotellessa häntä. 

Aamuyön tunneilla makaan lattialla oikaisten selkääni ja nukke tulee viereeni kehräämään. Nukke saa käskyn sohvalta ja alkaa työstää minua sekä käsillä että suullaan. Blondi haluaa näyttää mallia ja palaa myöhemmin käskyttämään.

Yöllä kotiin blondin kanssa pyöräillessämme olimme erittäin hämmentyneinä. Mikä ilta! Jokainen tiesi ja ennen kaikkea otti paikkansa. Jokaisella oli se otettava paikka, johon hän halutessaan pystyi siirtymään. Ei kyräilyä, ei draamaa, ainoastaan positiivista hyvää fiilistä. Olin juuri kokenut jotain, minkä en aikaisemmin ollut uskonut olevan mahdollista. Meillä on suuret odotukset jatkosta joskin jalat silti tiukasti maassa.

Blondi: Hienovaraista, hienovireistä

Olin tällä viikolla opintojeni puitteissa Helsingissä. Kotimatkalla junassa yritin surffailla VR:n verkossa, mutta netti tökki niin pahasti, että viihdytin itseäni lukemalla koneeltani minun ja Peikon vanhoja Messenger-keskusteluja. Jotka ovat kaikki tallella. Olen lueskellut niitä monesti aikaisemminkin, nauranut ja itkenyt. Keskustelut vievät minut takaisin avioeron jälkeisiin melko sekaviin kuukausiin, joista en ehkä muistaisi kovinkaan paljon muuten.

Minun ja Peikon keskusteluyhteys on alusta asti ollut pelottavan hyvä. Itselläni ei ollut tuolloin oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä haluan. Onneksi Peikko oli kärsivällinen. Hän tiesi vakaasti, mitä hän itse halusi ja kaivoi ja tonki päätäni niin pitkään, että vähitellen palaset siellä asettuivat kauniisti järjestykseen. Peikko johdatteli minut läpi tunnemyrskyjen ja oli läsnä arjessani. Niin kauan, että meistä muodostui pari.

Bongasin keskusteluista junassa pätkän, jossa keskustelemme suustani. Olemme tunteneet toisemme reilun viikon, kun keskustelu on käyty. 

blondi: vaikka mä en tykkää mistään spermaleikeistä niin se oli eilen ihan järkyttävän kiihottavaa kun silitit mun suuta. kun mulla oli sun spermaa huulissa

Peikko: sä saanet kiksit kun katselet miten sua käytetään

blondi: jooh

Peikko: sun suu on herkkää aluetta

blondi: mä olen tajunnut sen vasta nyt

Peikko: näin olen ymmärtänyt

blondi: mahtava oivallus

Päästelen suustani usein hysteeristä huutonaurua, kun luen vanhoja sanojani. Jotka eivät oikeasti edes ole vanhoja. Vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitettuja. Niin paljon ehdottomuuksia. Mä en tykkää tästätuostasiitä. Mä en koskaa sitätätätuota. Mutta olen myös lempeä itselleni. Enhän minä tuolloin voinut tietää.

Kerroin Peikolle eilen illalla peiton alla ollessamme lukemastani pätkästä. Ja siitä, että olimme jo tuolloin puhuneet paljon suustani. Koska sen koskettaminen ja käyttäminen ovat edelleen sellaisia asioita, jotka saavat jotain liikahtamaan syvällä sisälläni. Joista vaivun heti jonnekin kauas.

*****

Peikko vetää minut tiukasti kainaloonsa. Kääntää itseään vasten. Silittelee suutani lempeästi. Niinhän sä olet aina tykännyt. Tästä. Kun sun suuta, kasvoja, kaulaa koskee. Silittely ja puhe jatkuvat. Ja minä olen jossain syvällä. Turvassa. Peikon sormet vaeltavat suuni ympäri. Käyvät välillä suussani hakemassa kosteutta. Siirtyvät takaisin huulilleni. Märkinä. Vaativampina. Sormet kulkevat omistavasti hampaillani, kielelläni, työntyvät kurkkuuni. Ne tutkivat suuni jokaisen onkalon päätyen takaisin huulille. Koskettavat kovemmin. Vaatien. Ruhjoen. Puristaen. Siirtyvät kaulalleni. Käsi kurkkuni ympärillä. Puristamassa hellästi. Omistavasti. Rakastavasti. Sormet kulkevat takaisin kasvoilleni. Tutkivat lisää. Ei ole aikaa. Ei ole ajatuksia. On vain tämä hetki. Minun suuni. Sormet. Kasvot. Kaula. Peikon puhe.

Peikon sormet hakeutuvat hiuksiini. Ottavat lujasti kiinni. Kiepauttavat minut hiuksista jalkoväliin. Peikko on suussani kovana. Otan hänet syvälle suuhuni. Kurkkuun asti. Ohi kurkunpään. Puristan huulillani hänen kalunsa juurta. Paikkaa, josta tiedän hänen erityisesti nauttivan. Peikko nai minua suuhun voimakkaasti. Päättäväisesti. Ei ruhjo, eikä revi, otteet ovat ainoastaan määrätietoiset. Kun hän alkaa olla lähellä laukeamista, olen kuolasta märkä. Peikko hellittää otteensa hiuksistani. Rytmittää enää kevyesti. Kunnes ei voi enää pidätellä. Orgasmi on iso, ja tiedän, että se tulee syvältä. Tuntuu, että spermaa vain tulee ja tulee sykkivästä kalusta. Putsaan Peikon huolellisesti ja siirryn hieman ylemmäs. Hänen rintakehänsä päälle. Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Ja taas jälleen kerran. Peikko pyyhkii spermaisen suuni. Levittää spermaa poskilleni. Kasvoilleni. Hiuksiini. Sotkuinen tyttö. Mun ja hyvällä tavalla sotkuinen.

Pyydän lupaa käydä vessassa pissalla ja saan sen. En koskaan pese sotkuja pois kasvoiltani yöksi. En puhdista suutani. Pissaan, hörppään pienen kulauksen vettä ja kömmin Peikon kainaloon. Koska siinä on minun paikkani. Minun. Etuoikeutetun.

Blondi: Jälkeisiä tiloja

Vappu on onnistuneesti takana päin. Elämäni ensimmäinen pervosellainen. Olo ei ole valvotun yön jälkeen kovinkaan kummoinen, mutta välillä valvominen kannattaa. Olin kutsunut luokseni Peikon kautta saamiani pervotuttuja, joista suurimman osan luokittelisin nykyään ystäviksi. Tuttuja alun perin pervokontekstin kautta, mutta pelkkä pervous ei riitä siihen, että ystävyys syntyisi. Joten ehkä he ovat ihan vaan pervoja ystäviä? Tai ystäviä, jotka jakavat kanssani samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet?

Tetris ja Aino Kainen ovat lähiaikoina kirjoittaneet blogeissaan paljon kaapista ulos tulemisesta. Eilisessä seurassa ulostuloja ei tarvinnut tehdä, koska lähtöasetelma oli kaikille itsestään selvä. Tunne on vapauttava, vaikka en juuri käytäkään energiaa pervouteni salaamiseen. Mutta se, että voi puhua ihan mistä tahansa ilman, että täytyy sensuroida sitä tiettyä osaa pois. Sitä tärkeää ja olennaista, isoa osaa identiteetistä – ehkä jopa elämäntavasta.

En ole oikeastaan koskaan kutsunut isompaa joukkoa ihmisiä kotiini juhlimaan. Koti on minulle pyhä paikka, johon vain harvat pääsevät. Hermoilen ennen iltaa emännän roolista. Osaanko? Toimiiko kaikki? Onhan ruoka hyvää? Riittäähän se? Oliko nyt jotain allergioita? Viihtyvätköhän kaikki? Onko asuntoni riittävän sitä ja tätä? Olenhan minä riittävän sitä ja tätä? Peikko vakuuttelee ja rauhoittelee, että kaikki menee hyvin. Susta pidetään kyllä. Sulla on kaunis asunto. Sä olet hyvä ihmisten kanssa.

Kaikki sujuu hyvin, enkä saa mitään viime hetken paniikinomaista itkupotkuraivaria.  Toki vappuruokia ja -tarvikkeita ostaessani jumitan itselleni tyypilliseen tapaan kaupan hyllyjen välissä. Saan kaupassa kulutettua yli puolitoistatuntia, josta viimeiset puoli tuntia valitsen kertakäyttölautasia ja lautasliinoja. Niiden ulkonäöllä ei ole minulle väliä, mutta jään jumiin, enkä pysty päättämään. Lopulta kiskaisen hyllystä ostoskärryyn jotain – ne kalleimmat ja yksinkertaisimmat.

*****

Viimeiset vieraat poistuvat aamulla kello kuusi. Kuukahdan sänkyyn Peikon viereen ja nukahdan heti. Heräämme jossain kohtaa aamupäivää ja harrastamme hellää seksiä. En edes halua laueta, vaan nautin kun Peikko on sisälläni. Ehkä laukean kuitenkin? Peikon iho tuntuu taivaalliselta väsynyttä ja hieman kohmeloista ihoani varten. Ikkunaa tarkenee jo pitää auki, ja Peikon lisäksi raitis ilma tekee iholleni hyvää. Nukahdamme uudelleen? Jatkamme siitä, mihin jäimme. Makoilen Peikon päällä ja juttelemme siitä, että haluaisin oppia ottamaan Peikon käden kokonaan sisääni. Siitä, millaisia tuntemuksia se saa korvieni välissä aikaan.

Peikko kaivaa hyrrän. Jostain? Istun Peikon päällä hyrrä jalkojeni välissä ilman, että Peikko on sisälläni. Hieron itseäni hyrrää vasten. Peikko leikkii rinnoillani. Nipistelee nännejä lujaa. Ja yht´äkkiä tunnen, miten orgasmi lähtee tulemaan nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä lupaa ennen kun laukean. Saan ensimmäistä kertaa koskaan orgasmin pelkän hyrrän ja rintojen stimulaation avulla. Ilman, että mitään on sisälläni. Peikko pitää minua tiukasti paikoillaan, enkä pääse hyrrän päältä mihinkään. Tärisen holtittomasti, ja hyrrän aiheuttama voimakas ärsyke on liikaa. En kuitenkaan pääse pois. Peikko läpsii minua lujaa kasvoihin ja rintoihin. Käyttää muutenkin kasvojani. 

Peikko kiepsauttaa minut selälleni, ja huokaisen helpotuksesta, kun hyrrä irtoaa iholtani. Peikko toteaa, että saattaisin olla riittävän rento käsiharjoituksia varten. Hän kaivaa liukuvoiteen laatikosta ja voitelee sillä kätensä. Olen muutenkin märkä vanhoista leikeistämme. Hengitän ja keskityn rentouttamaan lihaksiani. Käsi tuntuu valtavan suurelta. Testailemme erilaisia kulmia ja asentoja, ja kyselen välillä Peikolta, että miten päin hänen kätensä on ja kerron omista tuntemuksistani. Puuhailu on enemmän teknisluontoista harjoittelua kuin nautintoa. 

Jossain kohtaa Peikko päättää, että harjoitukset riittävät ja ottaa käden seuraksi hyrrän. Olen herkkänä ja herkillä ja iho tuntuu aralta ja väsyneeltä. Suloisenmakelta. Pakenen yhdistelmää turhaan. Lopulta selkäni on kiinni sängynpäädyssä, enkä pääse enää karkuun. En tiedä, miten monta kertaa Peikko saa minut laukeamaan. Muistan itse kaksi kertaa. Todennäköisesti kertoja on ainakin tuplasti tuo määrä. Nautinto menee jo yli, enkä tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Peikko vetää jossain kohtaa kätensä pois, ja jään sängylle istumaan tiiviiksi paketiksi ja vedän jalat kiinni rintaani. En ole tässä maailmassa. Peikko vetää minut makaamaan lähelleen. Itku tulee väkisin. Kokemus oli niin intensiivinen ja liikaa, että en voi muuta kuin itkeä. Itken kuitenkin nautinnosta sekä tunnemyrskystä, eikä minulla ole mitään hätää. Haukon happea. Painan molemmat kädet voimakkaasti rinnalleni ja keskityn hengityksen tasaamiseen. Ulos. Sisään. Rauhallisesti. Hengityksen ääntä kuunnellen. Peikko silittelee minua rauhoittavasti.  Nukahdamme taas.

Heräämme kun Peikon jälkikasvu soittaa ja kertoo tulevansa syömään. Puolen tunnin päästä vappujuhlan jäljet on siivottu ja pöytä katettu nuorisoa varten. Kaikin puolin täydellinen vappu siis!

PS. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette käyneet lukemassa blogiamme yli 30 000 kertaa. Jatkossa lukemista on halukkaille enemmänkin - sivun oikeasta yläkulmasta löydät linkin uuteen, ei-pervoaiheiseen hajatelmablogiini.  

50-luvun saunassa yhteenkuuluvuuden fiiliksiä

Nykyisestä asunnostani puuttuu sauna. En varsinaisesti ole mikään himosaunoja, mutta aina välillä kunnon lämpö tekee hyvää. Menneellä viikolla ehdottelin blondille, jos hän varaisi saunavuoron omasta taloyhtiöstään,  koska sauna siellä sijaitsee sopivasti samassa rapussa. Saimmekin sopivan vuoron samalle viikolle arki-illan alkuun.

Samainen viikko oli ollut blondille kovin kiimainen. Hän oli rekisteröitynyt eräälle hyvin stimuloivalle www-sivustolle sekä kirjoitellut ja lukenut blogitekstejä. Tuon yhdistelmän tuloksen arvaa, ja niinpä aloin saada kuumana käyvältä blondilta viestejä erilaisista mieliteoista.  ”Surkuttelin” ja olin hyvin ”ymmärtäväinen” blondini tilasta.

Saunaa edeltävänä hetkinä makoilimme sängyllä, blondi lukien koneeltaan jotain blogia. Koska blondin viikko oli ollut kovin kiimainen, päätin lyödä vähän lisää löylyä. Laskin hänen housut pois ja siirryin hänen jalkojensa väliin. Hellästi suutelin sisäreisiä ja häpyä. Koskettelin kielenkärjellä klitorista ja välillä annoin helliä suudelmia. Halusin vain nostaa blondini kierroksia ja niinpä pidättäydyin pelkissä hellissä eleissä ja pidin sormeni kurissa. Blondi olisi halunnut siirtää saunaan lähtöä, mutta minä jämäkästi pepulle taputellen komensin hänet pakkaamaan saunatavarat.

Myöhemmin jo kerran saunottuamme ja pestyämme komensin blondin suihkun alle. Painoin hänen selkänsä seinää vasten, otin toisella kädellä hänen molemmat kätensä tiukasti hänen päänsä yläpuolelle ja toisen käden sormet upotin hänen sisäänsä. Suullani imin ja purin hänen rintojaan. Blondi kesti käsittelyä muutaman hetken ja pyysi lupaa laueta. Annoin luvan. En halunnut jättää tilannetta siihen, vaan jatkoin samantien useamman sormen kera. Blondi kiemurteli ja voihki selkä painautuen voimakkaasti välillä seinää ja välillä minua vasten. Hetken päästä hän alkoi soperrella kainoja pyyntöjään, ”kiltti, älä vaan lopeta, kiltti älä lopeta”. Sinänsä moiset pyynnöt ovat hieman vaarallisia minulle, sillä yleensä haluni on tehdä juuri päinvastoin, mutta tällä kertaa en raaskinut. Työntelin kättäni voimakkaasti, ja pian blondin jalat alkoivat täristä hänen kaartuessa päälleni, ja hän aneli lupaa laueta. Annoin luvan ja blondi tärisi ja vapisi käteni päällä. Vedin käteni pois, pesin käteni ja poistuin saunaan blondin vielä täristessä ja haukkoessa henkeään. Hetken päästä saunan ovi avautui. Blondi saapui maahan katsellen. Hän istui laudetta alemmalle tasolle kuin minä jalkojeni juureen ja painoi poskensa hitaasti reidelleni. Siirsin käteni hänen hiuksilleen ja poskilleen ja silittelin rakastani.  

Blondi: Ystävyydestä ja yhteenkuuluvuudesta

Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi tässä maailmassa. Elämässä. Ihmisten keskellä. En huonommaksi kuin muut, en paremmaksi. Ainoastaan erilaiseksi. Jollain perustavanlaatuisella tavalla. Olen kuitenkin aina ollut ulospäin sosiaalinen ihminen, ja minua on siunattu erinomaisilla vuorovaikutustaidoilla. Olen kameleontti, joka sopeutuu seuraan kuin seuraan. Kameleontti, joka muuttaa väriään vastaamaan ympäristöään. Niin paljon, ettei lopulta enää muista, millainen itse on.

Yläasteen ja lukion pyörin tiiviissä kaveriporukoissa, mutta silti en koskaan tuntenut oloani kotoisaksi. Opiskeluaikoina en enää edes yrittänyt viettää aikaa opiskelijaporukoissa. Yliopistolla kaikki tuntuivat elävän omassa kuplassaan. Putkinäköisinä. Elämästä vieraantuneina. Asiaan vaikutti toki, ettei silloinen kumppanini opiskellut, vaan oli jo mukana työelämässä. Aikuisena minulla on ollut muutamia läheisiä ystäviä, mutta ei koskaan mitään kiinteää kaveri- tai ystäväporukkaa, johon kuuluisin. Olen jättäytynyt pois sosiaalisista kontakteista juuri ulkopuolisuuden tunteen takia. Kun olen nähnyt kavereita, olen puhunut usein paljon, mutta en oikeasti sanonut mitään. Nauranut oikeissa kohdissa ja tuntenut itseni feikiksi. Joukkoon kuulumattomaksi.

Peikon myötä olen saanut paljon uusia tuttuja, kavereita, jopa ystäviä. Pervoja, totta kai. Pervous yhdistävänä tekijänä ei tietenkään tarkoita, että olisin automaattisesti paras kaveri kaikkien saman kylän pervojen kanssa. Kuten ei tarkoita mikään muukaan harrastus. Toki pervous on suurimmalle osalle ihmisistä enemmän kuin pelkkä harrastus. Kyse on kuitenkin seksuaali-identiteetistä, joka on ihmisessä syvällä. Syvemmällä kuin vaikka, noh, agility-harrastus tai postimerkkeily.

Koen, että jaan monien kanssapervojen kesken jotain sellaista, joka tekee minusta vähemmän ulkopuolisen. Tunnen olevani yksi muista. Tunne on minulle uusi, ja joukkoon kuulumisen kokemus hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Ei se, että sulaudun porukkaan, vaan se, että en koko ajaa tunne itseäni erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Minun ei tarvitse miettiä asiaa lainkaan. Voin olla sellainen kuin oikeasti olen ilman mitään ylimääräisiä kuorrutuksia tai vääränlaisia tuntemuksia. Ulkopuolisuuden tunnelukko ei aktivoidu.

En suhtautunut Peikon ystäviin suhteemme alussa täysin varauksettomaksi. Minulla oli ennakkoluuloja. Pelkoja uusia asioita kohtaan. En osaa eritellä, mitä odotin tai pelkäsin. Ehkä ajattelin, että pervous on jotenkin enemmän pinnassa tai näkyvillä. Että se manifestoituu jollain tietyllä tavalla. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan ihmiset olivat ihanan tavallisia. Silti kaikissa, joiden kanssa olen ystävystynyt paremmin, on joku pieni selittämätön särö. Ja se särö tekee ihmisistä mielenkiintoisia ja aitoja. Samanlaisia kuin minä? Meillä kaikilla on omat juttumme – monilla minut mukaan lukien ei täysin kivuton menneisyys.

Istuimme viime viikonloppuna iltaa hyvien tyyppien kanssa. Pervo-sellaisten. Saunoimme, söimme, vähän joimmekin, pelailimme. En ole monenkaan kanssa keskustellut aikaisemmin siitä, mitä kukin tekee. Mikä se kunkin juttu on. Alistamien, alistuminen, fetissit, masokismi, sadismi, kaikki edellisistä tai joku muu. Ihminen on kuitenkin aina viime kädessä kiinnostavampi kuin se mitä hän kenenkin kanssa tekee.

Jossain kohtaa yötä päädyimme leikkimieliseen roastaukseen, jossa kuka tahansa sai kysyä toiselta mitä tahansa. Oli aidosti mielenkiintoista päästä kysymään toiselta tyhmiä kysymyksiä. Mikä sua kumissa viehättää? Miten sä löysit itsesi? Mitä sä saat alistumisesta? Miten te olette tavanneet? Miten pitkään olet tiennyt olevasi pervo? Miten teidän yhteinen tutkimusmatka on sujunut? Mitä olette oppineet toisiltanne? Toki loppuyön tunteina käyty keskustelu sisälsi myös sopivasti kaksimielistä huumoria ja väsynyttä räkätystä. Uskon kuitenkin, että kaikkien rajoja kunnioitettiin, eikä ketään painostettu vastaamaan. Itse nautin keskustelussa eniten siitä, miten erilaisista asioista ihmiset syttyvät ja saavat nautintoa. Tuntui hyvältä päästä utelemaan niitä tyhmiäkin kysymyksiä, joita ei päivän valossa tule kysyttyä. Matka voi taas jatkua.