Peikko painaa kaasua

Aloitin pelaamaan Tinderiä. Loin sinne maanläheisen, aidon ja oudonkin hahmon eli juuri sellaisen kuin kuvittelen olevani. Kuvaukseeni, kaiken peikko vihjausten lisäksi, laitoin lauseen että, elämäni tärkeimmät kirjaimet ovat D ja s. Saat lainata omaan profiiliisikin, mutta turhaan, ei meinaan toimi. Latasin sinne toki muutaman kuvankin, mutta luulempa, että minulle tulisi enemmän tykkäyksiä ilman niitä. Ei sillä, sain muutamia tykkäyksiä ja kovasti itsekkin tykkäsin kaikista joissa oli mielestäni potentiaalia ja jopa pervoviittauksia profiileissaan. Mutta kun viikon mukavan kirjoittelun jälkeen tykkääjää kysyy, että mitä nuo sinun kirjaimet D ja s tarkoittaa niin päätin vastata, että jos et tiedä, niin luulempa että meidän ei kannata jatkaa kirjoittelua. 

BDSM-baariin loin tarkkaan harkitun ilmoituksen, jossa mahdollisimman aidosti, tarkasti ja ytimekkäästi kerroin itsestäni ja toiveistani ja sainkin muutaman vastauksen ja pääsin muutamille kahvihetkillekin. Kivoja ihmisiä kaikki, mutta molemminpuolin tuntui lopullinen salama puuttuvan.

Eräänä iltana, kyllästyneenä kaikkeen deittailuun, tulin pohtineeksi, että mitäpä jos koettaisin jotain toisin. Miksi minun pitäisi odottaa, että joku ihanuus kirjoittaisi minulle? Mitäpä jos minä kirjoittaisinkin suoraan hänelle. Näin sitten toimin ja lähetin muutaman viestin. Hups mitä tapahtuikaan? Kaasupolkimeni osuu para-aikaa lattiaan.

En tiedä miten muut toimivat uusia ihmissuhteita solmiessaan, mutta jos minä vaistoan löytäneeni kaltaiseni, niin minua on vaikea pysäyttää. Nyt ison kauppakeskuksen Hesburgerissa minä aloitin tutustumisen Keijuun ja minun kaasupolkimeni on ollut siitä lähtien pohjassa. Sanotin Keijulle tuntemuksiani ja hän niihin avoimin mielin vastasi ja tuntuu, että hänenkään käsi ei hapua käsijarrulle. Menemme päivä kerrallaan, aikatauluja fiksaten, koska tuntuu että haluamme toisistamme vähintään pienen palasen joka päivä.

Kännykkäni sanoin plim ja sain viestin Keijulta. Huomasin hymyileväni.

Ps. Keiju on minun antamani nimi ja se ei ole hänen nikkinsä.

Peikko paniikissa

Olin selviytyjä tai naiivisti luulin olevani. Tiedät varmaan tämän kaverityypin, jota ei tunnu kaatavan mikään, vaan hän hoitaa tilanteen kuin tilanteen. Minä luulin olevani tuo kaveri. Tämä kaveri oli käynyt mielestään kovan henkisen koulun sekä selvinnyt siitä ja siksi osaltaan pohti, miten jotkut eivät muka selvinneet arjestaan ja elämästään ilman mielialalääkkeitä tai terapiaa. Tämä kaukainen kaveri jopa jollain tasolla halveksi tätä ihmisryhmää. Nyt jälkiviisaana, onneksi, voin kertoa kuinka pihalla tuo kaveri olikaan.

Kaverin elämä oli sujunut pitkään alamäkeä. Oli tapahtunut useita kipeitä ja jopa traumaattisia kokemuksia, joista yksi oli jo pelkkä elettävä arki. Mutta tämä kaveri porskutti väsyneenä eteenpäin. Mutta sitten jysähti vielä kerran, kun kaveri joutui koskettamaan kuolleen isänsä jalkaa ja soittamaan apua.

Kaveri päätti hoitaa tämänkin pitkälti ihan itse, nopeasti ja tehokkaasti. Niinpä hän jo seuraavana päivänä ajoi isänsä asunnolleen tarkoituksenaan antaa pikkuserkulleen joitain isänsä huonekaluja. Sillä reissulla katkesi tämän kaverin kamelin selkä.

Ensimmäinen pum rinnassa tuntui vaan hassulta. Hetken päästä toinen jo säikäytti. Kolmas ja kaveri tiesi, että kaikki ei ollut kunnossa. Hengitys muuttui kiihkeäksi pintahengitykseksi ja pulssi takoi kahtasataa. Mieli karkasi ulos kaverista, ja tilalle tuli suunnaton pelko joka pusertui takaraivosta sisään ja kutituksen tavoin valtasi kehon. Kaveri ehti pohtia sitä surua, jota hänen lapsensa kokisivat, kun häntä ei enää olisi.

Kaverin mieltä oli potkittu liikaa ilman pysähtymistä ja hoitoa ja niinpä se hajosi pitkin auton seiniä. Se kaikki, joka oli kerääntynyt sisään, puski paniikkina pihalle.

Tästä alkoi pitkä koulu ja toipuminen. Nyt tiedän, että tämä matka kestänee loppuiän. Sain hyvää ulkopuolista apua sekä melko hyvin toimivia lääkkeitä. Sain paljon faktatietoa ja se auttoi tapauksessani paljon. Alussa paniikit olivat päivittäisiä, mutta pikkuhiljaa ne harvenivat. Kerran ne jo loppuivat, mutta yllättivat silti puskista vielä kerran. Sitten ne loppuivat, vaikka aina joskus kutittelivat takaraivoani. Pienin kikoin sain ne kuitenkin aina poistumaan.

Mutta mieli oli vielä koetuksella usean vuoden, muutaman kerran isoin sykäyksin sekä arjessani päivittäin. Kunnes lopulta pääsin aloittamaan alusta. Olet nyt vihdoin sinut historiani kanssa, ajattelin noin kerran vuodessa ja yritin nauttia elämästäni. Nyt en enää ajattele noin, sillä en usko koskaan olevani täysin sinut. Kävin kovan koulun, mutta minä selvisin.

Elämä on juuri nyt mahtavaa, ja uskon sen jatkuvan sellaisena. Paljon parempaa kuin olen koskaan uskaltanut kohdalleni kuvitella. Minulla on hyvä työ, upeat tyttäret ja mahtavin nainen ikinä. Meillä on mitä mainioimpia ystäviä, harrastuksia ja yhteisiä menoja. Ennenkaikkea olen myös terve, hah...

Viikko sitten matkalla kauppaan niin yllätyksenä kun vaan voi tapahtua, paniikki puski päälle. Ensimmäistä kertaa noin seitsemään vuoteen. Ensimmäinen olotila oli puhdas paniikki ja seuraavana kuolema. Ehdin pohtia miten käy tyttäreni, joka asuu kanssamme. Sitten muistin hengittää rauhallisesti syvään sekä tehdä jotain absurdia, joka ajaisi paniikin hevon helvettiin. Juoksin ja lauloin. Paniikki jäi vähän taakseni, mutta kuvotus, tärinä ja kuolemanpelko jäivät päälle. En saanut parsittua itseäni kokoon, vaan otin tärisevin käsin lennosta taksin, ajoin lähimmälle yksityiselle lääkäriasemalle ja otin ensimmäisen vapaan ajan. Puolen tunnin päästä kävelin "terveenä" kotiin tietoisena, että sydän ja mies ovat kunnossa, mutta mieli ei vieläkään.

Miksi lähdin kirjoittamaan tästä? Siksi että minun piti yksinkertaisesti saada asia ulos. Olin lopulta enemmän harmistunut siitä, että en saanut aluksi ollenkaan otetta miksi tämä tapahtui juuri nyt kuin niistä ikävistä fyysisistä tuntemuksista, mitä paniikki toi tullessaan. Varmasti kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja välillä vanhatkin varjot pimentävät näkyvyyttäni. Parhaan vastauksen taisin kuitenkin saada ihan lähipiiristä: Kun asiat ovat hyvin niin ehkäpä mielenikin uskaltaa päästellä höyryjään ulos. Toivon niin.

Vaniljabileissä

Meidät oli Peikon kanssa kutsuttu hyvän ystäväni syntymäpäiville. Juhlat olivat naamiaiset, ja oli hauskaa, joskin haastava miettiä, miksi haluaisimme pukeutua. Pohdin ensin vakavissani, että olisin pukeutunut dommeksi – korsetti, vahvat meikit, piiska käteen. Asun eteen ei olisi tarvinnut nähdä hirveästi vaivaa, koska kaikki tykötarpeet olisivat löytyneet omasta kaapistamme. Lopulta päädyin kuitenkin muuhun ratkaisuun. Pukeuduimme Peikon kanssa hahmoiksi lempielokuvistamme – täytyy sanoa, että asuvalinnat olivat erittäin onnistuneet.

En ole mikään pukeutuja, en pervokontekstissa enkä muutenkaan. Nämä olivatkin lapsuuteni jälkeen ensimmäiset naamiaiset. Toki pervobileetkin ovat monella tavalla naamiaisten kaltaiset, mutta eivät ihan kuitenkaan. Itse en pervobileissä pukeudu miksikään muuksi kuin mikä oikeasti olen. Pukeutumisella on enemmänkin minun kohdallani kyse yhdestä keinosta oikeanlaiseen tunnelmaan virittäytymiseksi.

Naamiaisissa oli aivan loistava tunnelma ja juhlat olivat erittäin onnistuneet. Juhlakalu ja hänen ystäväpiirinsä on vapaamielistä ja suvaitsevasta, eikä juhlissa tarvinnut pingottaa turhaan. Ystäväni tietää pervoidentiteestä, ja virittelimme aiheesta hieman keskusteluakin illan aikana.

Ilta kului minulta enimmäkseen tanssilattialla ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Pervobileisiiin reilut pari viimeistä vuotta tottuneena nämä juhlat erosivat kuitenkin muutamassa seikassa, josta saimme Peikon kanssa hyvää keskustela aikaiseksi.

Juhlissa monet ihmiset olivat todella humalassa. Pervobileissäkin nautitaan totta kai alkoholia, mutta mielestäni melko maltillisesti. Koska asioiden tekemistä varten ei tarvitse alkoholia, niitä on lupa tehdä muutenkin. Ei tarvitse juoda itseään sen rajan yli, että uskaltaisi tehdä jotain, mitä ei muuten tekisi. Koska asiat ovat sallittuja. Toki moni pervokin varmasti ottaa muutaman rohkaisevan juoman, mutta kuitenkin – pervobileiden pointtina ei ole juominen. 

Naamiaisissa oli eräs pikkutuhmasti pukeutunut naishenkilö, joka tanssi alkuillan näyttävän flirttailevasti tanssilattialla ja oli mukavaa katseltavaa. Loppuiltaa kohden homma alkoi kuitenkin mennä överiksi. Hinkkaamista useaa eri miestä vasten, vyötärölle noussut hame, paljaana vilkkuva jalkoväli. Ja kaikki tämä tolkuttomassa humalassa. Loppuillasta notkumista pöydässä pää käsien välissä puoliksi tajuttomana. En moralisoi paljasta alapäätä, mutta sitä kylläkin, missä kunnossa nainen itseään esitteli. Kunpa hänellä olisi ollut rohkeutta tehdä samat jutut selvin päin ja aidosti nauttia tekemästään.

Pervobileissä on myös tottunut siihen, että asioita tapahtuu. Sessioita, leikkimistä, kiusoittelua. Tajusimme jossain kohtaa Peikon kanssa, että ai niin, nämä eivät olekaan sellaiset leikkibileet. Ulkoisesti ne olisivat kuitenkin voineet olla sellaiset(kin). Bileväellä oli päällä paljon samantyyppisiä vaatteita kuin pervobileissäkin. Korsetteja, goottilookkeja, näyttäviä meikkejä, peruukkeja, sopivasti paljasta pintaa. Pervobileissä olen tottunut koskemaan ihmisiä, totta kai luvan kanssa. Nyt sain vähän väliä muistuttaa itseäni, että nämä eivät ole sellaiset koskemisbileet, nyt kädet kuriin. Äläkä vaan kysy keneltäkään, että saisinko mä btw koskea sua, koska sä olet tosi hyvän ja haluttavan näköinen… Huvitimme sen sijaan Peikon kanssa itseämme juttelemalla siitä, kenen kanssa bileissä haluaisi leikkiä. Mä ottaisin kyllä tuon, koska… Ei kun ehkä tuo olisi kuitenkin potentiaalinen… Jos mun pitäisi panna täällä jonkun kanssa, niin se olisi varmasti toi, koska… Tolle olisi niin kiva antaa piiskaa, koska…

Kaikesta huolimatta ilta oli aivan mahtava – tästä on hyvä virittäytyä oman pervokerhomme pikkujouluihin, jotka ovat aivan nurkan takana!

Sitoutumisesta

Olen viime aikoina pohtinut ja myöhemmin vähän ihmetellytkin, miksi niin harvat tuntemani kinkyt ovat naimisissa. Jos vielä kuristan joukkoa väittämällä, että suurin osa naimisissa olevista saivat ensin papin siunauksen ja myöhemmin alkoivat pervoilla. Tästähän voisin sitten kääntäen väittää, että pervotreffeillä tavanneet harvemmin päätyvät naimisiin. Onkohan näin?

Itselläni avioliitto oli nuorena jotenkin selviö, vähän kuin peruskoulu ja armeija. Paljon myöhemmin, kun avioliittoa oli jo kokeiltu, olin varma, että se ei ole enää minua varten. Nyttemmin kun suurimmat aallot ovat tyyntyneet, olen tajunnut, että harvemmin se avioliitto itsessään suhteita kaataa, tosin se tekee hieman hankalammaksi lähteä suhteesta.

Instituutioista en kyllä pidä, ja lasken avioliiton ja ehkä myös kihlautumisenkin sellaiseksi. En pidä ajatuksesta, että morsian on aina valkoinen unelma ja sulhanen aina prinssi mustassa puvussaan. Miksi asioita ei voisi tehdä eri tavalla? Eräs ystäväsubini kertoi useasti, että jos hän päätyy joskus Masterin kanssa naimisiin, hän tulee suvulleen ulos kinkykaapistaan pukeutumalla häihinsä niin, että kaapin karmit roikkuvat kaulassa. Voi kun näihin juhliin tulisi joskus vielä kutsu.

Kinkyillä tietenkin monet erilaiset dynamiikat aiheuttavat esteitä perinteiselle sitoutumiselle. Jotkut saattavat olla jo naimisissa, ja leikkivät avioliittonsa ulkopuolella, toinen saattaa olla osana orjalaumaa ja kolmas rakastettuna polyperheessä. Tietenkin tärkeintä olisi, että paikasta huolimatta jokaisella olisi hyvä ja jopa rakastettu olo.

Itselläni ei ole kokemusta kuin D/s - (sessio)suhteista, joissa itselleni sitoutuminen / sitouttaminen on usein näytellyt isoa osaa. Olen halunnut usein käyttää sitoutumisessa merkkinä pantaa. Panta on hankittu siinä vaiheessa suhdetta, kun molemmille on ollut selviö jatkaa ja syventää suhdetta. Panta on myös ollut merkkinä sille, että toinen haluaa todella alistua minulle ja yleensä myös sille, että hän on aina käytettävissäni. Panta on aina ollut uniikki, ja ainakin periaatteessa siitä luopuminen ei ole ollut vain ilmoitusasia.

Miksiköhän kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt? Minulla on hämmästyttävän hyvä olla siinä, missä nyt olen. Uskon että dynamiikkamme ja perheemme on parasta, jota voin toivoa, ja ehkä siitä syystä ajatukseni on viime aikoina aina vaan enemmän harhaillut jonkinmoiseen "viralliseen" sitoutumiseen. Olemme keskustelleet asiasta paljon, ja kumpikaan meistä ei usko että avioliitto olisi se ratkaisu. Entäs sitten jos menisimme kihloihin? No, se olisi lupaus siitä avioliitosta, josta emme välitä. Mitäs jos vaan sovitaan että blondi on Peikon ja Peikko blondin. Vai keksimmeköhän jotain ihan muuta?

*****

Blondi: Minulla on ennen Peikkoa kokemusta yhdestä lyhyestä avoliitosta ja yhdestä pitkästä avioliitosta, jota edelsi parin vuoden kihloissaolo. Olen itse aina nuorempana ajatellut, että en koskaan mene naimisiin, mutta kun oikea ihminen tuli kohdalla, tuntui päätös hyvälle ja luontevalle. Ensin opintojen loppusuoralla kihloihin ja sitten parin vuoden päästä naimisiin.

Häistä ja kermakakkumorsiamena olosta en sitten perustakaan. Jostain edelleen selittämättömästä syystä minun kuitenkin on vihitty kirkossa. Pienessä sellaisessa tosin. Vieraita häissäni oli muistaakseni 11 henkilöä ja hääjuhla pidettiin kotonamme hyvien bileiden muodossa. Minulla ei ollut hääpukua, hääkampausta, häämeikkiä eikä hääkimppua. Menin naimisiin tummassa kotelopuvussa ja bleiserissä. Hiukset olivat niin lyhyet, että laitoin ne paikoilleen hääpäivän aamuna samalla kun sudin kasvoihini meikin. Kukkana minulla oli yksi gerbera. Sormukseen oli panostettu enemmän. Jo kihlasormus oli uniikki ja teetetty, samoin vihkisormus. Sormus mukaanlukien häiden budjetti oli muistaakseni 5000 markkaa. Siihen päälle noin tuhannen markan vaatteet minulle ja sama setti exälle. Niin, ja siitä erosta on tätä kirjottaessa tarkalleen kaksi vuotta.

Peikon kanssa parisuhteemme on ollut alusta asti erilainen. Se ei ole perustunut mihinkään yhteiskunnallisin konventioihin ehkä mahtunut lokeroihin. Lisäksi pervoelementti tuo siihen paljon sellaisia asioita, joita ei tavallisissa suhteissa ole.

Vaikka suhteessamme on välillä ollut pari kiperämpää vaihetta, olemme alusta asti olleet kuitenkin hyvin sitoutuneita toisiimme. Termiä pannoitus en ollut kuullut ennen kuin Peikko kertoi siitä minulle. Aluksi asia tuntui hyvin oudolta, mutta pian jo kiinnostavalta. Peikko ei ole mitenkään virallisesti pannoittanut minua. Sain jo hyvin suhteemme alkumetreillä, varmastikin ensimmäisen kuukauden aikana valita itselleni pannan. Alussa panta oli Peikolle symbolina erittäin tärkeä, nykyään tuskin enää niin. Oma symboliarvonsa sillä toki on.

Suhteemme ensimmäisenä kesänä tilasimme käsin tehdy kaulakorut, samanlaiset molemmille. Niissä lukee kummassakin meille itsellemme merkitykselliset sanat. Nuo korut ovat roikkuneen siitä asti kauloissamme emmekä ole ottaneet niitä koskaan pois. Lisäksi kannan peukalossani Tetrisen takomaa pervosormusta, jossa on stanssattuna vanha kunnon ICD-10:n mukainen tautiluokka F65.6 (monimuotoiset sukupuoliset kohdehäiriöt).

Kuten Peikko jo kirjoittikin, niin meistä kumpiaan ei oikein usko avioliittoon instituutiona. Ei meillä ole periaatteellisella tasolla mitään sitä vastaan, mutta huomaamme kumpikin pohtivamme kysymystä miksi? Lisäksi erilliset omaisuudet (ja niitähän on siis todella kasapäin...) ja Peikon lapset vaatisivat kohtuullisen kasan paperia, jotta saisimme kasaan jonkunlaisen järkevän paketin.

Enemmän nautin ajatuksen tasolla siitä, että Peikko omistaa minut. Sillä tavalla kuin pervosuhteissa omistetaan. Kukaanhan ei voi koskaan omistaa toista ihmistä, mutta pervokontekstissa olen Peikon. Niinpä olemme pohtineet jotain tähän asetelmaan sopivaa. Ja meidän näköistämme. Jotain, jonka kaikki voisivat nähdä, mutta joka aukenisi kuitenkin vain meille. Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan!

"Potilassuhde" syvenee

En tiedä voinko enää puhua "potilassuhteesta" kertoessani Ilkasta ja Aavasta ;-). Istuimme lauantaina nelistään alasti (hyvä Aava, uskalsit) paljussa lumisateessa ja paransimme maailmaa roppakaupalla. Jossain vaiheessa iltaa Aava kysyi: mitä huomenna tapahtuu Tetriksen kanssa? Te lukijat, jotka ette hoksaa mistä nyt on kyse, kurkatkaa täältä. Vastasin, etten enää tee mitään sessiokäsikirjoituksia, koska ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu. Mieluummin pidän hauskaa ja annan flown ja tilanteen viedä.

Sunnuntaina ovikelloni soi, ja Ilkka tuli kylään. Ehdimme vaihtaa vain muutaman sanan ennen kuin kello soi jo uudestaan, ja Herra Huu ja Tetris saapuivat. Muutamat iloiset tervehdykset eteisessä jonka jälkeen ohjasin Tetriksen makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Herra Huu ja Ilkka esittäytyivät, ja juttelimme rentoja Tetriksen valmistautuessa. Hetken päästä Tetris olikin jo kädet sidottuina kattokoukussa, silmät peitettyinä ja jalat levittimessä edessämme.

En halua kertoa yksityiskohtaisesti, mitä leikissämme tapahtui, sillä mieluusti säästän sen Tetrikselle hänen omaan blogiinsa (toivottavasti päivitys tulee). Mieluusti silti kerron muutaman omakohtaisen kohokohdan ja tunnelman.

Aluksi olin hieman jännittynyt yleisöstä, ja niin taisivat olla kaikki. Ilkka otti tuolin olohuoneesta ja tuli istumaan lähemmäs. Nappasin aivan aluksi takaapäin tiukan otteen Tetriksen rinnoista ja kysyin "onko kaikki hyvin?". Tetris kuiskasi vastauksen: "minua pelottaa, että pystynkö rentoutumaan." Myöhemmin leikin loputtua, peppu punaisena ja viiruilla, rinnat hellinä, "pillu muussina" (Tetriksen omin sanoin), toistakymmentä orgasmia saaneena (joista viimeiset muutamat pakotettuina), taputtelin hänen poskeaan ja sanoin "Hyvä tyttö. Kiva, että pystyit rentoutumaan".

Piiskailin floggerilla Tetriksen peppua hyrrä työnnettynä hänen pikkareisiinsa. Tetris kiemurteli orgasmin partaalla, ja kun hän kysyi lupaa laueta, käskin hänen kysyä luvan Ilkalta, joka istui hänen lähellään. Tetris hiljeni, mutta sai lopulta sanotuksi, ettei halua kysyä lupaa Ilkalta, koska Ilkka ei osallistu leikkiin. Hetken pohdin, mitä tehdä. Tiesin, että varmastikin saisin Tetriksen kysymään lupaa vaikka saunatontulta, mutta pidin hänen mielipiteestään, koska se kertoi minulle, kuinka paljon hän arvostaa itseään. Kaiken lisäksi hänen vastauksensa oli relevantti. Niinpä pyysinkin Ilkan ottamaan hyrrästä kiinni. Ja niin Tetris pääsi oikeutetusti kysymään lupaa. Hymyilin kun Ilkka vastasi jotenkin näin "Niin... Minähän olen sellainen mies joka tällaisissa tilanteissa sanoo..."

Tetris tulee varmaan jatkossa joko vihaamaan tai sitten rakastamaan ketjullisia butterfly- nänninipistimiä. Tällaiset nipistimet tiukasti nänneissään tehtävänään pitää nipistimien välissä oleva ketju suussaan orgasmin loppuun asti, Tetris taisteli urheasti, kun sormetin häntä rajusti Herran Huun piiskatessa. Seurauksena monta keskeytettyä orgasmia, sillä hieman ennen h-hetkeä suusta kuului aina se ylimääräinen "huoh". Ensiksi tätä harjoiteltiin seisten, mutta useamman keskeytyksen ja turhautumisen jälkeen siirryimme makuuasentoon. Tetris yritti kovasti, kiemurteli, rimpuili ja turhautui, kun ketju tippui ja orgasmi vietiin nenän edestä. Lopulta Tetris pyysi lopettamaan ja turhautuneena tirautti muutaman kyynelen. Siirryin hänen kasvojen viereen, tsemppasin, rohkaisin ja kannustin. Kiltisti hän otti ketjun suuhunsa ja koetimme vielä kerran. Kannustin "muista suu!" huudoin, ja kuin ihmeen kaupalla hän lopulta onnistui ja palkkio värisytti hänen kehoaan. Ilkka jälkeenpäin kommentoi, että minua oikein jännitti onnistuisiko Tetris. Hyvä tyttö.

Lopputekstien häämöttäessä Tetris pyysi saisiko vielä piiskaa. Urhea tyttö oli palkkionsa ansainnut. "Pidätkö viiruista?", kysyin ja sain myöntyvän vastauksen. Kaivoin Bastardon esiin. Laitoin vielä hyrrän hänen jalkojen väliin ja kerroin, että kun hän laukeaa meille vielä kerran, saa hän palkinnoksi viirut. Hän tulee hetken päästä kiltisti, tosin hänen paikkansa ovat niin hellänä, että pienikin kosketus saa Tetriksen kiemurtelemaan ja anelemaan armoa. Herra Huu haluaa kuitenkin leikkiä hyrrällä. Niinpä istahdan Tetriksen päällä, jotta hän pysyy paikoillaan ja annan lupaamani viirut.

Peittelen Tetriksen peiton alle ja silittelen häntä hetken. Tarkistan, että kaikki on ok ja kerron saattavani Ilkan autolleen. Vaihdamme muutaman sanan matkalla autolle. Ilkka kertoo saaneensa monia vinkkejä lähinnä asennepuolella. Toteamme molemmat olevamme tyytyväisiä päivän saldoon.

Palatessani sisälle juomme kahvit ja juttelemme leppoisia. Vähän leikistä, vähän joulusta, vähän Ilkasta ja Aavasta. Ovella vielä halaan Tetristä ja kehun häntä mahtavasta suorituksesta.

Vaihdamme Ilkan ja Aavan kanssa viestejä illan aikana. Molemmat tuntuvat olevan innoissaan ja hyvällä mielin. Toivotut joululahjat ovat saaneet väistyä uusien lelujen tieltä. Tekstaan illalla Tetrikselle ja kysyn hänen vointiaan. Hän vastaa olevansa hyvillä mielin, ja että käsittely oli kova mutta upea. Tetris kyselee vielä miten Blondi otti tämän kaiken. Hän otti sen upeasti ja osasi nauttia siitä, että sain käsitellä masokistia. Win-win.

*****

Blondi: Olin itse alusta asti innoissani tästä leikkiasetelmasta ja sen sisältämästä oppipoika-asetelmasta. Olemme minä, Tetris ja Peikko jo aiemminkin pyöritelleen ajatusta jostain keskinäisestä jutusta, ja tämä oli oiva paikka toteuttaa se. Lisäksi uusi tuttavapariskuntamme on hyvin sympaattinen ja halukas oppimaan, joten oikeastaan kaikki osaset osuivat paikoilleen. Lisäksi tiesin, että Peikko oli halukas leikkimään masokistiksi itseään mieltävän henkilön kanssa, ja tässä oli myös mahdollisuus sen halun toteuttamiseen.

Olimme etukäteen käyneet keskinäiset rajamme läpi. Peikko leikkisi housut jalassa, ei suuseksiä. Muita rajoja ei asetettu. Lisäksi sovimme, että jos käytetään meidän leluja penetroinnissa, niin kondomin kanssa.

En jännittänyt itse tulevaa, enkä jaksanut huolehtia, mitä tunteita leikki minussa aiheuttaa. Tämähän oli oikeasti ensimmäinen kerta suhteemme aikana, kun Peikko leikki jonkun muun kuin minun kanssani bileleikit poislukien. Olemme kuitenkin puhuneet rajoista ja toisten kanssa leikkimisestä niin paljon, että en juuri miettinyt asiaa sen jälkeen, kun asiasta oli sovittu.

Mikä sitten oli se minun roolini tässä leikissä? Viedä lapsi pois jaloista. Että terveiset vaan kaikille Ikeasta :). Ai niin, en mä muuten edes syö niitä lihapullia...

*****

Peikon jälkikirjoitus, ote chatista seuraavana päivänä:

Aava: Arvaas mitä? Ilkka on muuttunut MIES! JIIIHAAA!
Peikko: Äkkiäpä se tapahtui. Kerros?
Aava: Lähdettiin kauppaan, ja Ilkka ilmoitti autossa, että haluaa minun runkkaavan ja tulevan ennen prismaa (kuinka romanttista. Kiltti Aava teki työtä käskettyä. Mutta ohiajajat häiritsivät, tilanne häiritsi, kiire häiritsi, ja Ilkka pysähtyi pysäkille ja sen jälken tuijottaminen häiritsi a lot. MUTTA ILKKA EI ANTANUT PERIKSI!
Peikko: Kuulostaa hyvältä.
Aava: Ja kun aikaa oli kulunut 50min Aava tuli :). Mieti… huh huh.
Peikko: Mahtavaa
Aava: Ja Ilkka vaan totesi, että me odotetaan tässä vaikka aamuun asti.
Peikko: Voi Aava raukkaa
Aava: Ja musta alkoi tuntua et me oikeesti ei lähdetä ennen.
Peikko: Ja se tais tuntua hyvälle?
Aava: Jep. Aava hyppi melkein tasajalkaa koko kauppareissun ajan ja hoki n. 30 kertaa Ilkalle: Mä NIIN rakastan sua. Ja Ilkka hymyili.

Hyvä tyttö

"John Malkovich" (te jotka olette nähneet kuvan, ymmärrätte), opetti minulle edelliskesänä, miten naisen pepulle kuuluu taputtaa, ja mahdollisesti buustata taputusta sanomalla hyvä tyttö. Jos oikein muistan tämän taputuksen, niin siinä piti olla koko kämmen mukana ja taputus tapahtui alhaalta ylöspäin hyvin isämäisesti. Hyvä tyttö kuuluu myös sanoa isämäisesti, hieman ärsyttävästi, samalla tavalla kuin isä sanoo 3-vuotiaalle tyttärelleen hän onnistuttua syömään jäätelöä ensimmäisen kerran sottaamatta. Tietysti vaikutus Malkovichin nuorikkoon kuten blondiinkin, johtaa kevyeen ärsyyntymiseen, mutta sehän taitaa olla tarkoituskin. Muistan harjoitelleeni edelliskesänä ko. käden liikettä blondiini, ja muistan blondini tuhahdukset "perkeleen Malkovich". John vei taputtelun myöhemmin vielä muutaman asteen korkeammalle valmistamalla "virallista" pyllyntaputusöljyä, jota sain pienen pullon tupaantuliaisissa lahjaksi.

The original Pyllyntaputusöljy

Mutta voi se sanojen mahti olla yhtä iso kuin taputuksen. Moni alistuva haluaa nimenomaan olla se hyvä tyttö. Nimenomaan sellainen tyttö, joka tekee jonkun asian niin hyvin, että ansaitsee olla hyvä tyttö. Sellainen hyvä tyttö, jota tiukan piiskauksen jälkeen taputetaan poskelle ja kehutaan hyväksi tytöksi. Tai sellainen joka leikin jälkeen sovitusta putsaa suullaan Herransa peniksen.

Olen blogini kautta tutustunut erääseen alistuvaan naiseen, jolle sanat "hyvä tyttö" antavat erityisiä värityksiä. Aluksiahan en tätä tiennyt, mutta ensimmäisen kerran kun erehdyin tämän hänelle sanomaan, hän vastasi muistaakseni jotain "ei ei noita sanoja" ja aloitti tiukan kehräämisen, joka myöhemmin taisi johtaa virtuaaliseen leikkiinkin ja "hyvä tyttö" sanontaan aivan syystä.

Blondin kanssakin leikkiessä, ainakin vähän sottaisia leikkejä, hän joskus katselee sub spacestaan ympyräisillä silmällään pyytäen äänettömästi minua sanomaan nuo sanat. Ja kun ne sanon hän sulkee silmänsä, painaa päänsä alas, huokaisee ja valuu vähän syvemmälle.

Meidän dynamiikassa ja arjessa kehuja, kohteliaisuuksia ja hyvää tyttöä viljellään puolin ja toisin ahkerasti. Paljon siis kaiken pervokontekstin ulkopuolellakin. Otamme toisen huomioon välittäen ja annamme toiselle tilaa. Tämän on mielestämme hyvän suhteen perusta.

Blondi kommentoi: Täällä myös eräs hyvä tyttö -kommentin kerjääjä ja siitä syttyvä ilmoittautuu palvelukseen! Muistan ensimmäisen kerran, kun Peikko lausui sanat minulle, niin ainoastaan ärsyynnyin niistä. Nyt slogan on pervokonteksin ulkopuolellakin käytössä eräänlaisena hellittelyterminä, ja toki myös alkuperäisessä käytössään Peikon hätistäessä minua pois kimpustaan rauhaa halutessaan. Hyvä tyttö, menes nyt. Eilen taasen annettuani Peikolle suuseksiä, sain kehuja sillä toisenlaisella hyvä tyttö -tavalla. Hyvä tyttö. Sä tiedät paikkasi niin hyvin. Se on siellä mun jalkojen välissä. Hyvä tyttö, hienosti hoitelit mut. Ja putsasitkin vielä noin huolellisesti. Peikko pyyhkii käsillään loput spermat huuliltani ja levittää ne kasvoilleni. Silittelee. Hellii. Kertoo, miten hyvä tyttö olen. Ja minähän olen! Mutta vain Peikolle.

Comfortably numb

Lapsi asuu nyt oikeuden päätöksen jälkeen virallisesti Peikolla, isällään - eli meillä. Olemme kaikki kolme kiitollisia ja helpottuneita. Suunnittelimme oikeuden päätöksen jälkeen juovamme kuohuviiniä, mutta Peikko leipoikin sata korvapuustia. Juhlimme siis niillä!

Blondi: Jälkeisiä tiloja

Vappu on onnistuneesti takana päin. Elämäni ensimmäinen pervosellainen. Olo ei ole valvotun yön jälkeen kovinkaan kummoinen, mutta välillä valvominen kannattaa. Olin kutsunut luokseni Peikon kautta saamiani pervotuttuja, joista suurimman osan luokittelisin nykyään ystäviksi. Tuttuja alun perin pervokontekstin kautta, mutta pelkkä pervous ei riitä siihen, että ystävyys syntyisi. Joten ehkä he ovat ihan vaan pervoja ystäviä? Tai ystäviä, jotka jakavat kanssani samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet?

Tetris ja Aino Kainen ovat lähiaikoina kirjoittaneet blogeissaan paljon kaapista ulos tulemisesta. Eilisessä seurassa ulostuloja ei tarvinnut tehdä, koska lähtöasetelma oli kaikille itsestään selvä. Tunne on vapauttava, vaikka en juuri käytäkään energiaa pervouteni salaamiseen. Mutta se, että voi puhua ihan mistä tahansa ilman, että täytyy sensuroida sitä tiettyä osaa pois. Sitä tärkeää ja olennaista, isoa osaa identiteetistä – ehkä jopa elämäntavasta.

En ole oikeastaan koskaan kutsunut isompaa joukkoa ihmisiä kotiini juhlimaan. Koti on minulle pyhä paikka, johon vain harvat pääsevät. Hermoilen ennen iltaa emännän roolista. Osaanko? Toimiiko kaikki? Onhan ruoka hyvää? Riittäähän se? Oliko nyt jotain allergioita? Viihtyvätköhän kaikki? Onko asuntoni riittävän sitä ja tätä? Olenhan minä riittävän sitä ja tätä? Peikko vakuuttelee ja rauhoittelee, että kaikki menee hyvin. Susta pidetään kyllä. Sulla on kaunis asunto. Sä olet hyvä ihmisten kanssa.

Kaikki sujuu hyvin, enkä saa mitään viime hetken paniikinomaista itkupotkuraivaria.  Toki vappuruokia ja -tarvikkeita ostaessani jumitan itselleni tyypilliseen tapaan kaupan hyllyjen välissä. Saan kaupassa kulutettua yli puolitoistatuntia, josta viimeiset puoli tuntia valitsen kertakäyttölautasia ja lautasliinoja. Niiden ulkonäöllä ei ole minulle väliä, mutta jään jumiin, enkä pysty päättämään. Lopulta kiskaisen hyllystä ostoskärryyn jotain – ne kalleimmat ja yksinkertaisimmat.

*****

Viimeiset vieraat poistuvat aamulla kello kuusi. Kuukahdan sänkyyn Peikon viereen ja nukahdan heti. Heräämme jossain kohtaa aamupäivää ja harrastamme hellää seksiä. En edes halua laueta, vaan nautin kun Peikko on sisälläni. Ehkä laukean kuitenkin? Peikon iho tuntuu taivaalliselta väsynyttä ja hieman kohmeloista ihoani varten. Ikkunaa tarkenee jo pitää auki, ja Peikon lisäksi raitis ilma tekee iholleni hyvää. Nukahdamme uudelleen? Jatkamme siitä, mihin jäimme. Makoilen Peikon päällä ja juttelemme siitä, että haluaisin oppia ottamaan Peikon käden kokonaan sisääni. Siitä, millaisia tuntemuksia se saa korvieni välissä aikaan.

Peikko kaivaa hyrrän. Jostain? Istun Peikon päällä hyrrä jalkojeni välissä ilman, että Peikko on sisälläni. Hieron itseäni hyrrää vasten. Peikko leikkii rinnoillani. Nipistelee nännejä lujaa. Ja yht´äkkiä tunnen, miten orgasmi lähtee tulemaan nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä lupaa ennen kun laukean. Saan ensimmäistä kertaa koskaan orgasmin pelkän hyrrän ja rintojen stimulaation avulla. Ilman, että mitään on sisälläni. Peikko pitää minua tiukasti paikoillaan, enkä pääse hyrrän päältä mihinkään. Tärisen holtittomasti, ja hyrrän aiheuttama voimakas ärsyke on liikaa. En kuitenkaan pääse pois. Peikko läpsii minua lujaa kasvoihin ja rintoihin. Käyttää muutenkin kasvojani. 

Peikko kiepsauttaa minut selälleni, ja huokaisen helpotuksesta, kun hyrrä irtoaa iholtani. Peikko toteaa, että saattaisin olla riittävän rento käsiharjoituksia varten. Hän kaivaa liukuvoiteen laatikosta ja voitelee sillä kätensä. Olen muutenkin märkä vanhoista leikeistämme. Hengitän ja keskityn rentouttamaan lihaksiani. Käsi tuntuu valtavan suurelta. Testailemme erilaisia kulmia ja asentoja, ja kyselen välillä Peikolta, että miten päin hänen kätensä on ja kerron omista tuntemuksistani. Puuhailu on enemmän teknisluontoista harjoittelua kuin nautintoa. 

Jossain kohtaa Peikko päättää, että harjoitukset riittävät ja ottaa käden seuraksi hyrrän. Olen herkkänä ja herkillä ja iho tuntuu aralta ja väsyneeltä. Suloisenmakelta. Pakenen yhdistelmää turhaan. Lopulta selkäni on kiinni sängynpäädyssä, enkä pääse enää karkuun. En tiedä, miten monta kertaa Peikko saa minut laukeamaan. Muistan itse kaksi kertaa. Todennäköisesti kertoja on ainakin tuplasti tuo määrä. Nautinto menee jo yli, enkä tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Peikko vetää jossain kohtaa kätensä pois, ja jään sängylle istumaan tiiviiksi paketiksi ja vedän jalat kiinni rintaani. En ole tässä maailmassa. Peikko vetää minut makaamaan lähelleen. Itku tulee väkisin. Kokemus oli niin intensiivinen ja liikaa, että en voi muuta kuin itkeä. Itken kuitenkin nautinnosta sekä tunnemyrskystä, eikä minulla ole mitään hätää. Haukon happea. Painan molemmat kädet voimakkaasti rinnalleni ja keskityn hengityksen tasaamiseen. Ulos. Sisään. Rauhallisesti. Hengityksen ääntä kuunnellen. Peikko silittelee minua rauhoittavasti.  Nukahdamme taas.

Heräämme kun Peikon jälkikasvu soittaa ja kertoo tulevansa syömään. Puolen tunnin päästä vappujuhlan jäljet on siivottu ja pöytä katettu nuorisoa varten. Kaikin puolin täydellinen vappu siis!

PS. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette käyneet lukemassa blogiamme yli 30 000 kertaa. Jatkossa lukemista on halukkaille enemmänkin - sivun oikeasta yläkulmasta löydät linkin uuteen, ei-pervoaiheiseen hajatelmablogiini.  

Blondi: Käsi hiekassa ja sinussa

Peikko-kulta!

Olemme keskustelleet viime aikoina blogimme nimestä. Haluaisin vaihtaa nimen, ja pyysit perustelua blogitekstin muodossa.

Kun aloitit kirjoittamaan Vielä puuttuu onni -blogia, olimme juuri tavanneet. Kerroit minulle blogista, ja kysyit, että onko ok, että kirjoitat myös minusta. En tiedä blogin nimen syntyhistoriaa. En tiedä, oliko sinulla blogipohja valmiina odottamassa ja jo nimettynä silloin kun tapasimme. Tiedän, että olet pitänyt useampaakin blogia elämäsi varrella, joten nimi on saattanut olla sinulla jo valmiina.

Pidän blogin nimestä kovin – olen pitänyt koko sen olemassa olon ajan. Nimi Vielä puuttuu onni oli hyvin perusteltu suhteemme alkuaikoina. Vaikka silloinkin joku kyseli sinulta, että miten niin puuttuu onni? Sinullahan on kaikki. Vastasit, että silloin kun aloitit blogin, niin sinulla oli toive tulla onnelliseksi. Ja että et muistanut, koska olisit viimeksi ollut aidosti onnellinen. Ennen tapaamistamme.

Olen tiennyt tämän blogin alkuajoista asti toisesta blogiaihiostasi, jossa ei ole yhtään tekstiä. Blogin nimi on Käsi hiekassa ja sinussa. Ihastuin, ei rakastuin nimeen heti kun kuulin sen. Käsi ja sinussa on sellainen sanapari, joka on vedonnut minuun suhteemme alusta asti. Siis sinun kätesi minussa. Sisälläni. Rinnoillani. Hiuksissani. Mielessäni. Kätesi ovat aina olleet minulle merkitykselliset ja tärkeät.

Kerroit minulle Käsi hiekassa ja sinussa -nimen tarinan, ja mielestäni sekin on hyvin kaunis. Käsi hiekassa on osa sinulle tärkeää kirjoitusta, missä sankari "näki" ja "tunsi" ympäristönsä painamalla kätensä hiekkaan. Haluan itse ajatella, että hän käyttää kykyään hyväkseen erityisesti hankalissa tilanteissa. Kun hän haluaa paeta tätä todellisuutta. Hän voi laittaa kätensä hiekkaan ja paeta todellisuutta tärkeän ihmisen luo. Mutta tämä on jo minun tulkintaani. 

Käsi hiekassa ja sinussa -lause ei ole suoraan tarinasta, vaan se on keksimäsi sanaleikki, joka puhuttelee minua. Ajatus siitä, että jonkun toisen elementin, tässä tapauksessa hiekan kautta, saa yhteyden itselle merkitykselliseen ihmiseen, on huimaavan kaunis. Että olisi käsi lämpimässä hiekassa ja samalla ulottuisi mielikuvissaan rakkaaseen ihmiseen. Hänen ajatuksiinsa ja mieleensä. Tunteisiinsa.

Hiekka vertautuu täysin pantaan, jota joskus käytämme leikkiessämme. Panta ankkuroi minut siihen hetkeen ja alistumiseen. Käytän pantaa joskus myös käskystäsi etätehtävissä, jolloin se ankkuroi mieleni sinun mieleesi ilman fyysistä läsnäoloasi. Hiekka vertautuu myös koruihin, joita kannamme kaulassamme. Koru toimii paljolti pannan tavoin. Se muistuttaa minulle olemassaolostasi silloinkin kun et ole fyysisesti läsnä. Kätesi on tuolloinkin minussa.

Toivoisinkin, että voisimme vaihtaa blogimme nimeksi Käsi hiekassa ja sinussa em. syistä. Nimi on kaunis ja merkityksellinen minulle – tiedän, että sen olevan sitä myös sinulle.

Koen itse, että blogin nykyinen nimi ei kuvaa enää todellisuuttasi, vaikka kaunis onkin. Uskon ja toivon, että sinulla on jo onnesi. Tai oikeastaan tiedän, että sinulla on. Minun kanssasi. Ja minulla sinun.

***

Peikko puoltaa nimenvaihtoa. Lupa myönnetty.

Blondi: Kun yksi kosketus riittää

Olemme seurustelleet Peikon kanssa kohta vuoden. Vuoteen mahtuu aivan järkyttävä määrä seksiä. Monenlaista, monipuolista, ihanaa seksiä. Enemmän seksiä kuin koko siihenastiseen elämääni.

Söimme Peikon kanssa eilen vatsamme täyteen, ja menimme päiväunille alasti peiton alle. Peikko otti minut tiukasti syliinsä. Hengitimme ja olimme lähekkäin. Peikko puristi nänniäni. Tunsin, miten päästä varpaisiin levisi tulikuuma halun aalto. Intensiivinen tunne, joka säteili jalkoväliini ja sai minut välittömästi märäksi.

Olen etuoikeutettu, kun lähes vuoden jälkeen yksi kosketus saa aikaan tuollaisen reaktion.

Edit: Peikko kysyi, haluaisinko kirjoittaa päivitykseen pienen täydennyksen. Blogiimme on tullut muutamia kysymyksiä/kommentteja, mikä ilahduttaa meitä todella paljon. Hienoa, että ihmiset lukevat ja löytävät samaistumispintaa.

Olen saanut tänään Peikolta luvan leikkiä jo kerran itsekseni. Peikko oli ystävällisesti hankkinut minulle muutaman uuden pervofilmin, joita sitten kotikoneella katselin. Filmistä eräs kohta kolahti todella lujaa, ja laukesin, noh, kovin ja kovaäänisesti. Ajattelin juuri kysyä lupaa toiseen kertaan, kun sain koneelle tuon täydennyspyynnön.

Kysyin, että jos vastaan kysymyksiin kauniisti, niin saisinko sitten leikkiä vielä toisen kerran. Peikko jätti vastauksen roikkumaan, joten kirjoitan tätä täydennystä toivottavasti orgasmipalkalla.

Meiltä on kysytty, että mikä kapistus tuo usein mainitsemamme hyrrä on. Noh, se on sellainen alun perin niskahierontaa varten kehitetty härpäke, jonka pervot ja siveellisen amerikkalaiset kotirouvat ovat ottaneet omakseen. Tässä yksi versio hyrrästä. Kun Peikko ensimmäistä kertaa tuli luokseni kylään, oli hänellä iso treenikassi mukana. Kassista löytyi mm. tuo hyrrä, jota silloin vähän hämmästelin. Nyttemmin olen oppinut, että hyrrä on lukuisten pervojen standardiväline numero yksi. Tuolla hyrrällä syntyy uskomaton määrä uskomattoman isoja orgasmeja. Suosittelen. Meillä hyrrää käyttää vain Peikko. Minulla ei ole lupaa koskea siihen, kun leikin itsekseni. Hyrrä on siis meidän lempinimemme sauvalle tai wandille –meidän korviimme ne kuulostavat turhan kylmiltä nimityksiltä.

Meiltä kysyttiin myös, että olemmeko lukeneet Fifty shades of Grey –trilogiaa, ja kommentoitiin, että tapahtumat siinä vastaavat melko paljon meidän vaiheitamme. Meistä kumpikaan ei ole toistaiseksi lukenut trilogiaa. Itse olen selaillut sitä. Luulen, että minulta intohimoisena lukutoukkana ja kirjallisuuden ystävänä jää kyseinen trilogia lukematta, koska sen kieli on niin kömpelöä, että itse tuskastuin siihen kielellisistä syistä. Suomeksi käännettynä en uskalla edes avata teosta. Tiedä, olen kieli- ja kirjallisuuspoliisi, mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Mutta mahtavaa, että joku löytää meistä yhtymäkohtia kirjan pariskuntaan. Olemme ilmeisesti onnistuneet antamaan itsestämme turhankin hienostunen kuvan blogissamme .

Peikolta vastausta odotellen…

Pikaisesti odottaessa

Meidät oli kutsuttu viettämään ystävieni luokse peli-iltaa. Olimme saman päivän aikana pohdiskelleet useasti millä menisimme paikalle. Matkaa ei olisi kuin viisi kilometriä, joten se sujuisi mukavasti polkupyörillä, mutta sääennuste ei ollut puolellamme. Julkisilla pääsisi sateen sattuessa, mutta matkaan menisi aikaa ja kävelyä sateessa olisi silloinkin tiedossa. Siirsimme päätöksen viime tinkaan jotta voisimme katsoa säätilan lähtöhetkellä.

Blondi oli kuiskutellut päivän aikana useasti korvaani kuinka hänen tekisi mieli yhtä ja toista ja minä tietysti olin välillä ottanut hänen tilastaan kaiken irti ja antanut ymmärtää mutta blondin mielestä en ymmärtänyt antaa. Välillä käteni saattoi siirtyi hänen housuihinsa ja toinen käsi tiukasti hiuksiin, mutta vaan sopivan pieneksi turhauttavaksi hetkeksi.

Tuli lähdön aika ja valmistauduimme pyöräilyyn. Ollessamme juuri lähdössä niin sade yltyi ylivoimaiseksi ja jouduimme keksimään uuden suunnitelman. Soitin ystävälleni, joka oli tulossa samaiseen peli-iltaan koska ajattelin hänen tulevan omalla autollaan sateen yltyessä, mutta en saanut häntä kiinni. Päätimme ottaa taksin. Puin eteisessä kenkiä jo jalkaani blondin soittaessa taksia. Samalla kun hän oli kertomassa osoitetta niin kaverini soittikin minulle takaisin ja tarjosi kyytiä. Hän kertoi olevansa alaovella noin 25 minuutin kuluttua. Hmm. n. 20 minuuttia luppoaikaa kuuman ja kiimaisen blondini kanssa ennen lähtöä. Nappasin tiukan otteen hänen hiuksistaan ja kysyin että "jos nyt blondin oloa helpotetaan pikaisesti, niin oletko tolkuissasi lähtemään 20 minuutin kuluttua?" Hän katseli minua epäuskoisesti mutta vastasi nopeasti "jooh".

Komensin hänet riisumaan vaatteet navan alapuolelta ja hänen riisuutuessa kävin lelulaatikollani hakemassa tarranauharannekiinnikeet sekä vibran (olin mielissäni kun moiset lelut löytyivät, sillä pelkäsin että kaikki käyttökelpoiset lelut olisivat blondin luona). Talutin blondini kattokoukun alle, kiinnitin ranteet nauhoihin ja vedin kädet tiukasti kohti kattoa. Painoin hieman yläselkää eteenpäin jotta takapuoli tuli kivasta esille ja annoin avokämmenieni hetken laulaa hänen pakaroillaan. Blondi vaikeroi mutta otti iskut kauniisti vastaan. Tämän jälkeen komensin jalat levälleen ja upotin sormen hänen kosteaan ja kuumaan vakoonsa. Siirsin vibran hänen klitorikselleen ja työstin muutamalla sormella samalla. Blondi kiemurteli nautinnossaan ja roikkui käsiensä varassa. Pian hän olikin huipussaan ja kysyi kauniisti lupaa jonka hän sai. Irrotin kiinnikkeet ja talutin hänet sohvalle. Lyhyen hetken jälkeen hän alkoi pukea posket punoittaen ja kysyin että onko nyt helpompi olo lähteä? Takamusta kuulemma kuumotti mutta hänen olonsa oli loistava.

Blondi ihmettelee: Räytymispäivä

Pidän tänään virallista räytymispäivää. Ärsyttää. Olo on alavireinen. On migreeni. Kuukautiset tulossa. Ihan peruskuviolla siis mennään. Ai niin, ja Peikkoa on kova ikävä.

Aloitin räytymisen töistä päästyäni käymällä lähikaupassa hakemassa salmiakkia. Kun tulin kotiin, vaihdoin puhtaat petivaatteet ja keitin ison mukin espressopohjaista maitokahvia. Sellaisen noin neljän desin saavillisen. Nyt mietin, että minkä kirjan aloittaisin. Yöpöydällä odottavat Mia Vänskän saattaja ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Puitteet räytymiselle ovat siis aivan täydelliset. Toisaalta tekisi mieli myös kirjoittaa enemmänkin, mutta pää ei toimi kovin hyvin.

Olemme Peikon kanssa nykyään niin tiivisti yhdessä, että olosuhteiden pakosta johtuva muutamankin päivän ero tuntuu ikuisuudelta. Parisuhteemme on vahva ja tasaisella pohjalla, mutta silti tai ehkä juuri sen takia ikävöin. Tiedän, että myös Peikolla on ikävä. Kumpikaan meistä ei halua enää nukkua yksin. Yksin nukkuminen on tylsää ja kurjaa. On kurjaa nukahtaa yksin, ja on kurjaa herätä aamulla yksin. On niin outoa, kun Peikon tasainen hengitys ei kuulu vierestäni.

En oikeasti tiedä, mitä haluan kirjoittaa, joten en kirjoita mitään. Olen onnellinen. Piste. Nyt räytymään.

Ai niin, olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa julkisesti sidottavana – nätisti vaatteet päällä. Ihana Köysi-ihminen sitoi minut joogasta tuttuun aura-asanaan, joka tosin minun tekemäni ei näytä aivan yhtä sulavalta kuin kuvan sulavan joogin. Pääasia oli, että sekä sitojalla ja sidottavalla oli kivaa!

Loppuja ja uusia alkuja

Elin pitkään sairaassa avioliitossa. Tässä liitossa oli toinen sairas aikuinen joka tuntui välillä tekevänsä kaikkensa jotta sekä minulla että jälkikasvullamme olisi mahdollisimman paha olo. Jotkut teot olivat jopa niin pahoja että vielä tänään, vuosienkin jälkeen, niitä haavoja paikkaillaan. Tässä liitossa olivat kulissit tärkeimmät. Oli uusia kirjoja / tauluja joita teekutsuilla ihmeteltiin. Oli oma erinomaisuus jonka takaa oli helppo miettiä mitä kummaa ne naapurin pikkuporvarit oikein tekivät ja miten he lapsiansa kasvattivat. Oli kiva kesämökki jota hehkutettiin kaikille ja "onneamme" siellä vaikka oikeasti paikka oli kahden erilaisen aikuisen riitaisa sotatanner.

Olin pahassa raossa. Lapset olivat pieniä ja he tarvitsivat minua, edes yhtä aikuista. En päässyt irti, joten minun piti keksiä selviytymiskeino. Aloin pelata hänen peliään. Purin hammasta ja kestin. Hymyilin, join välillä teetä ja välillä jopa mietin naapureiden "outoa" menoa.  Sanoin vuosikausia "rakastan sinua", vaikka sanat sattuivat ja olisin halunnut oksentaa. Kasvatin kuorta. 

Vihdoin mieli läikkyi liikaa. Tein nopean päätöksen ja astuin samantien ulos vankilasta. Ilma oli heti kevyempää. Ihmiset hymyilivät. Sain kertoa omia ajatuksiani ja tuntea omat haluni. Näin mitä olen ja aloin opetella sitä lisää. Tajusin että matka olisi pitkä, mutta en halunnut katkeroitua. Halusin tuntea olevani vielä aidosti onnellinen. Pitää huoltaa jostakin, rakastaa ja olla rakastettu. Tein päätöksen, että enää en sanoisi "minä rakastan sinua", muuta kuin silloin kun se tuntuu oikealta, hyvältä ja aidolta.

Blondin kanssa elämä on tuntunut paremmalta, oikealta ja aidommalta kuin kenenkään kanssa koskaan. Tunteemme ja suhteemme on syventynyt huimasti ja olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt. On ollut jo jonkin aikaa täysin selvää että olen rakastanut. Kuitenkin edellä kertomani oli aiheuttanut sen, että en ollut heti saanut näitä sanoja suustani. Ja kun ne eivät heti olleet tulleet niin niistä oli tullut jo jonkinmoinen "peikko" itselleni. (Olen joissain asioissa melko ankara itselleni.) Sitten eräänä iltana herkän rakastelun jälkeen. Makaamme kainalokkain unen ja valveen rajamailla. Sormeni piirtelevät blondin selkää ja hän on nukahtamaisillaan viereeni kun sanat tulevat aivan itsestään, suunnittelematta, tunteella ja spontaanista. Minä rakastan sinua.