tiistai 17. joulukuuta 2013

"Potilassuhde" syvenee

En tiedä voinko enää puhua "potilassuhteesta" kertoessani Ilkasta ja Aavasta ;-). Istuimme lauantaina nelistään alasti (hyvä Aava, uskalsit) paljussa lumisateessa ja paransimme maailmaa roppakaupalla. Jossain vaiheessa iltaa Aava kysyi: mitä huomenna tapahtuu Tetriksen kanssa? Te lukijat, jotka ette hoksaa mistä nyt on kyse, kurkatkaa täältä. Vastasin, etten enää tee mitään sessiokäsikirjoituksia, koska ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu. Mieluummin pidän hauskaa ja annan flown ja tilanteen viedä.

Sunnuntaina ovikelloni soi, ja Ilkka tuli kylään. Ehdimme vaihtaa vain muutaman sanan ennen kuin kello soi jo uudestaan, ja Herra Huu ja Tetris saapuivat. Muutamat iloiset tervehdykset eteisessä jonka jälkeen ohjasin Tetriksen makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Herra Huu ja Ilkka esittäytyivät, ja juttelimme rentoja Tetriksen valmistautuessa. Hetken päästä Tetris olikin jo kädet sidottuina kattokoukussa, silmät peitettyinä ja jalat levittimessä edessämme.

En halua kertoa yksityiskohtaisesti, mitä leikissämme tapahtui, sillä mieluusti säästän sen Tetrikselle hänen omaan blogiinsa (toivottavasti päivitys tulee). Mieluusti silti kerron muutaman omakohtaisen kohokohdan ja tunnelman.

Aluksi olin hieman jännittynyt yleisöstä, ja niin taisivat olla kaikki. Ilkka otti tuolin olohuoneesta ja tuli istumaan lähemmäs. Nappasin aivan aluksi takaapäin tiukan otteen Tetriksen rinnoista ja kysyin "onko kaikki hyvin?". Tetris kuiskasi vastauksen: "minua pelottaa, että pystynkö rentoutumaan." Myöhemmin leikin loputtua, peppu punaisena ja viiruilla, rinnat hellinä, "pillu muussina" (Tetriksen omin sanoin), toistakymmentä orgasmia saaneena (joista viimeiset muutamat pakotettuina), taputtelin hänen poskeaan ja sanoin "Hyvä tyttö. Kiva, että pystyit rentoutumaan".

Piiskailin floggerilla Tetriksen peppua hyrrä työnnettynä hänen pikkareisiinsa. Tetris kiemurteli orgasmin partaalla, ja kun hän kysyi lupaa laueta, käskin hänen kysyä luvan Ilkalta, joka istui hänen lähellään. Tetris hiljeni, mutta sai lopulta sanotuksi, ettei halua kysyä lupaa Ilkalta, koska Ilkka ei osallistu leikkiin. Hetken pohdin, mitä tehdä. Tiesin, että varmastikin saisin Tetriksen kysymään lupaa vaikka saunatontulta, mutta pidin hänen mielipiteestään, koska se kertoi minulle, kuinka paljon hän arvostaa itseään. Kaiken lisäksi hänen vastauksensa oli relevantti. Niinpä pyysinkin Ilkan ottamaan hyrrästä kiinni. Ja niin Tetris pääsi oikeutetusti kysymään lupaa. Hymyilin kun Ilkka vastasi jotenkin näin "Niin... Minähän olen sellainen mies joka tällaisissa tilanteissa sanoo..."

Tetris tulee varmaan jatkossa joko vihaamaan tai sitten rakastamaan ketjullisia butterfly- nänninipistimiä. Tällaiset nipistimet tiukasti nänneissään tehtävänään pitää nipistimien välissä oleva ketju suussaan orgasmin loppuun asti, Tetris taisteli urheasti, kun sormetin häntä rajusti Herran Huun piiskatessa. Seurauksena monta keskeytettyä orgasmia, sillä hieman ennen h-hetkeä suusta kuului aina se ylimääräinen "huoh". Ensiksi tätä harjoiteltiin seisten, mutta useamman keskeytyksen ja turhautumisen jälkeen siirryimme makuuasentoon. Tetris yritti kovasti, kiemurteli, rimpuili ja turhautui, kun ketju tippui ja orgasmi vietiin nenän edestä. Lopulta Tetris pyysi lopettamaan ja turhautuneena tirautti muutaman kyynelen. Siirryin hänen kasvojen viereen, tsemppasin, rohkaisin ja kannustin. Kiltisti hän otti ketjun suuhunsa ja koetimme vielä kerran. Kannustin "muista suu!" huudoin, ja kuin ihmeen kaupalla hän lopulta onnistui ja palkkio värisytti hänen kehoaan. Ilkka jälkeenpäin kommentoi, että minua oikein jännitti onnistuisiko Tetris. Hyvä tyttö.

Lopputekstien häämöttäessä Tetris pyysi saisiko vielä piiskaa. Urhea tyttö oli palkkionsa ansainnut. "Pidätkö viiruista?", kysyin ja sain myöntyvän vastauksen. Kaivoin Bastardon esiin. Laitoin vielä hyrrän hänen jalkojen väliin ja kerroin, että kun hän laukeaa meille vielä kerran, saa hän palkinnoksi viirut. Hän tulee hetken päästä kiltisti, tosin hänen paikkansa ovat niin hellänä, että pienikin kosketus saa Tetriksen kiemurtelemaan ja anelemaan armoa. Herra Huu haluaa kuitenkin leikkiä hyrrällä. Niinpä istahdan Tetriksen päällä, jotta hän pysyy paikoillaan ja annan lupaamani viirut.

Peittelen Tetriksen peiton alle ja silittelen häntä hetken. Tarkistan, että kaikki on ok ja kerron saattavani Ilkan autolleen. Vaihdamme muutaman sanan matkalla autolle. Ilkka kertoo saaneensa monia vinkkejä lähinnä asennepuolella. Toteamme molemmat olevamme tyytyväisiä päivän saldoon.

Palatessani sisälle juomme kahvit ja juttelemme leppoisia. Vähän leikistä, vähän joulusta, vähän Ilkasta ja Aavasta. Ovella vielä halaan Tetristä ja kehun häntä mahtavasta suorituksesta.

Vaihdamme Ilkan ja Aavan kanssa viestejä illan aikana. Molemmat tuntuvat olevan innoissaan ja hyvällä mielin. Toivotut joululahjat ovat saaneet väistyä uusien lelujen tieltä. Tekstaan illalla Tetrikselle ja kysyn hänen vointiaan. Hän vastaa olevansa hyvillä mielin, ja että käsittely oli kova mutta upea. Tetris kyselee vielä miten Blondi otti tämän kaiken. Hän otti sen upeasti ja osasi nauttia siitä, että sain käsitellä masokistia. Win-win.

*****

Blondi: Olin itse alusta asti innoissani tästä leikkiasetelmasta ja sen sisältämästä oppipoika-asetelmasta. Olemme minä, Tetris ja Peikko jo aiemminkin pyöritelleen ajatusta jostain keskinäisestä jutusta, ja tämä oli oiva paikka toteuttaa se. Lisäksi uusi tuttavapariskuntamme on hyvin sympaattinen ja halukas oppimaan, joten oikeastaan kaikki osaset osuivat paikoilleen. Lisäksi tiesin, että Peikko oli halukas leikkimään masokistiksi itseään mieltävän henkilön kanssa, ja tässä oli myös mahdollisuus sen halun toteuttamiseen.

Olimme etukäteen käyneet keskinäiset rajamme läpi. Peikko leikkisi housut jalassa, ei suuseksiä. Muita rajoja ei asetettu. Lisäksi sovimme, että jos käytetään meidän leluja penetroinnissa, niin kondomin kanssa.

En jännittänyt itse tulevaa, enkä jaksanut huolehtia, mitä tunteita leikki minussa aiheuttaa. Tämähän oli oikeasti ensimmäinen kerta suhteemme aikana, kun Peikko leikki jonkun muun kuin minun kanssani bileleikit poislukien. Olemme kuitenkin puhuneet rajoista ja toisten kanssa leikkimisestä niin paljon, että en juuri miettinyt asiaa sen jälkeen, kun asiasta oli sovittu.

Mikä sitten oli se minun roolini tässä leikissä? Viedä lapsi pois jaloista. Että terveiset vaan kaikille Ikeasta :). Ai niin, en mä muuten edes syö niitä lihapullia...

*****

Peikon jälkikirjoitus, ote chatista seuraavana päivänä:

Aava: Arvaas mitä? Ilkka on muuttunut MIES! JIIIHAAA!
Peikko: Äkkiäpä se tapahtui. Kerros?
Aava: Lähdettiin kauppaan, ja Ilkka ilmoitti autossa, että haluaa minun runkkaavan ja tulevan ennen prismaa (kuinka romanttista. Kiltti Aava teki työtä käskettyä. Mutta ohiajajat häiritsivät, tilanne häiritsi, kiire häiritsi, ja Ilkka pysähtyi pysäkille ja sen jälken tuijottaminen häiritsi a lot. MUTTA ILKKA EI ANTANUT PERIKSI!
Peikko: Kuulostaa hyvältä.
Aava: Ja kun aikaa oli kulunut 50min Aava tuli :). Mieti… huh huh.
Peikko: Mahtavaa
Aava: Ja Ilkka vaan totesi, että me odotetaan tässä vaikka aamuun asti.
Peikko: Voi Aava raukkaa
Aava: Ja musta alkoi tuntua et me oikeesti ei lähdetä ennen.
Peikko: Ja se tais tuntua hyvälle?
Aava: Jep. Aava hyppi melkein tasajalkaa koko kauppareissun ajan ja hoki n. 30 kertaa Ilkalle: Mä NIIN rakastan sua. Ja Ilkka hymyili.

10 kommenttia:

  1. Onnea Aavalle ja Ilkalle ! Ja Tetris, mä oon niiiiiin kateellinen sulle ! =)

    VastaaPoista
  2. Uuuh! Pointsit Ilkalle tuosta komennosta.

    Ketjutilanteessa käytiin vielä suunnilleen tällainenkin sananvaihto:
    Peikko: Sä tulet nyt se ketju hampaissa.
    Tetris: En mä pysty siinä asennossa! (Nyyh)
    Peikko: Sitten me harjoitellaan tätä niin kauan että onnistut tai sanot turvasanan.
    Tetris: Mä en sano turvasanaa!
    Peikko: -- Otat nyt sen ketjun suuhun niin päästään jatkamaan.
    (Tietysti mä sanon turvasanan, jos tyyliin nivel on menossa sijoiltaan, mutta muuten koettelen mielelläni itseäni niin pitkälle, kun yhteispelissä D:n kanssa vain mennään ja juuri tuossa kohtaa tuntui hyvältä nostaa panoksia).

    VastaaPoista
  3. Niin superhyper kateellinen Tetrikselle... Haluun niin päästä käytettäväksi!

    VastaaPoista
  4. Katos nyt Peikko, miten täällä on subittaret jonossa.

    VastaaPoista
  5. Heh, varausjono yltää pitkälle kevääseen. ;-) Voinko ulkoistaa osan subittarista Ilkalle?

    VastaaPoista
  6. Kateellinen minäkin ! Hienosti kuvailtu.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset vielä Peikolle, Tetrikselle ja Herra Huulle tästä mahdollisuudesta. Erityiskiitos kuitenkin Blondille joka mahdollisti tämän toimimalla lapsenhoitajana.

    T: Ilkka

    VastaaPoista
  8. Te ootte ihania!

    Haluan vaan kertoa, että mun elämästä tuli parempi sen jälkeen, kun tämän teidän blogin (ja itseni) löysin. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kommentin jättäjä ei ole minä, mutta olen ajatellut täysin samojen sanojen kirjoittamista. En ole kuitenkaan vielä saanut Herraltani lupaa pidemmän kommentin kirjoittamiseen, mutta tähän pieneen lupa heltisi. Kiitos siis! <3

      Poista
  9. Hei s! Kiitos kauniista kommentistasi. Hienoa, jos olet kokenut ajatuksistamme olevan apua itsesi löytämisessä.

    VastaaPoista