Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmen kimppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmen kimppa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2024

Kivojen ihmisten kanssa voi tapahtua kivoja asioita

PerusPirkosta kuoriutui alistettava masokisti varsin nopeasti ja dynamiikka välillämme oli hyvin toimivaa. Pirkko pistelee välillä täysillä vastaan ja hänen katseensa yritti samalla tappaa minut. Hän usein upottaa "vihaiset" silmänsä minuun, jotka huutavat "et voi tehdä noin minulle", mutta minä näen niiden lävitse ja vastaan kahta kovemmin. Joskus saatan tiukalla hetkellä, hänen silmien iskiessä tulta, silittää hellästi hymyillen hänen poskeaan ja sanoa "voi pientä". 

"Vittu, toi on ärsyttävää!". 

"Muualla saat kiroilla, mutta minun luona käyttäydytään nätisti ja siihen ei kuulu kiroilu.", on vastaukseni toistuvasti kun upotan hampaani häneen. Ja kyllähän Pirkkokin kesyyntyy ja oppii tavoille, vaikka saman oppimiskäyrän käymmekin lävitse joka tapaamisella. Kuitenkin olen jo huomannut, että V-sana on muuttunut "Vitsiksi". 

Meidän dynamiikka ei perustu pelkästään kesyttämiseen, vaan nautimme paljon keskusteluista ja erityisesti seksuaalisuuden, kinkyyden, fantasioiden ja valtasuhteiden pohtimisesta. Koen olevani jonkin sortin henkinen ja fyysinen menttori Pirkolle ja nautin kyllä tästä matkasta suuresti ja olen varma että tunne on moleminpuoleinen. Olenpas jossain yhteydessä ulkopuoliselle puhunut Pirkosta menttoroitavana, mutta tähän palannen seuraavassa tekstissäni. 

Joissain keskusteluissamme puhuimme fantasioista ja muistaakseni tässä yhteydessä Pirkko mainitsi, että voisi olla upeaa olla kahden miehen käytettävänä. Koska Pirkko on bloginsa lukenut heitin ilmoille  täkyn, että minäpä voin kutsua joskus Insinöörisian kylään, niin saadaan sinulle kiva kokemus. 

- "Jos minä tulen tänne ja tuolla sohvalla istuu joku toinenkin mies, niin minä juoksen varmasti karkuun..."

- "No sittenhän sinut pitää laittaa etukäteen kunnolla kiinni, jottet pääsisi karkuun..."

- "MMMMmmmmmmMMMMM", vastasi Pirkko, kuten hän aina tekee kun joku ajatus tuntuu hänestä liian hyvältä. 

Meillä oli Pirkon kanssa treffit. Kuten yllä kerroin, niin dynamiikkamme ajoi meidät painimaan toviksi futonille, jonka seurauksena Pirkko oli voimaa käyttäen kiinnitetty tiukasti mahalleen X-asentoon. Kaivoin lempipiiskani ison floggerin ja ratsupiiskan esiin vuorotellen niillä pitkin Pirkon takamusta. Välillä kivun yltyessä suureksi pysähdyin ja upotin sormeni häneen hellästi kiusotellen, kunnes taas hetken päästä olin piiskan päässä. Pirkko ulisi ja hymisi nautiskellen tästä kokemuksesta ja mikä parasta minulla oli melkein vapaat kädet piiskailla, koska Pirkko myös rakastaa jälkiä. 

---

Pirkon silmin.

Pahus Peikon puhelin soi kesken kivan piiskamisen ja hän sanoi vastaavansa siihen. Ärsyttävää kun oli kaikkea kivaa juuri menossa. Kuulen sanat, "Moikka sika. Aij sä oot pihalla. Haluatko tulla sisälle katsomaan ja käsittelemään Pirkon persettä". Hah, kylläpä Peikko on nähnyt vaivaa sen eteen että toivoo minun säikähtävän ja luulevan että tänne tulisi joku. Peikko jatkaa puhelua ja tulee istumaan naamani eteen. Hän laittaa peniksensä minun suuhun ja jatkaa muina miehinä juttelua. "Mä laitan peniksen tämän Pirkon suuhun niin on kivempi jutella. Sika lähettää terkkuja ja käskee imemään hyvin!" Niin varmaan, mutta imen minä silti. Peikon penis kovettuu suussani ja en pysty enää keskittymään heidän keskusteluihin. Yht'äkkiä Peikko nousee ja sanoo "okei mä tulen avaamaan oven". Makaan yksin asunnossa ja mietin, että kylläpä hän jaksaa todellakin nähdä vaivaa minua pelotellakseen. Hetken päästä ovi käy ja kuulen vieraan äänen eteisessä. Lävitseni vyöryy tuhat tunnetilaa kauhusta äärimmäiseen kiimaan ja mielihyvään. Niinhän se Peikko sanoi, että minut pitää laittaa kiinni jotten juokse karkuun.

Peikko tulee viereeni ja varmistaa, että kaikki on ok. Hän kysyy haluanko jatkaa ja minä saan aikaiseksi minun perus vastaukseni "MMMMmmmmmMMMMM". Onneksi hän tietää mistä se tarkoittaa. Peikko ja Sika istahtavat eri puolelle viereeni. "Pirkko tässä on sika, sika tässä on Pirkko". Asennostani johtuen en näe Sikaa, mutta saan mumistua jonkun vastauksen. Tunnen vasemmalla puolellani uuden kosketuksen, mikä piirtää pitkin selkääni, mutta palaa nopeasti silittämään pyllyäni. Muistan Peikon kertoneen, että Sika on pyllymiehiä ja nyt ymmärrän sen hyvin. Sika selkeästi käyttäytyy hyvin korrektisti ja silittää minua ihanasti, kun taas Peikko välillä hakkaa pyllyäni lujasti ja sormettaakin  rajusti. Antaudun tilanteella täysin ja nautin tästä kokemuksesta. 

Hämmästelen kuinka rennosti pojat ovat kimpussani. En kuule heidän äänessään mitään egoilua, mustasukkaisuutta tai muutakaan outoutta. Vähän kuin he katsoisivat hyvää leffaa yhdessä välillä kommentoiden tapahtumia. Tuntuu ihanalta olla vaan kohde kun kaksi miestä puhuu minusta ikään kuin en olisi edes paikalla ja samalla tekevät minulle mitä haluavat. 

Jonkun ajan päästä he lopettavat ja tulevat makoilemaan viereeni. Sika vasemmalla puolen ja Peikko oikealle. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tällaista voi tapahtua ja minä olen tässä mukana. Juttelemme rennosti vähän kaikesta, mutta hassusti minä olen se joka on jokaisesta raajastaan kiinni ja osallistun keskusteluun lähinnä mumisten tyynyyn. Hetken päästä Sika poistuu ilman, että olen edes nähnyt hänen kasvojaan. Peikko saattaa Sian pois makuuhuoneesta ja kuvittelen Sian lähtevän kotiin. Kuulen kuitenkin keskustelun mikä alkaa Sian sanoin "Sä lupasit tarjota mulle teetä?".  Makaan kiinnitettynä sänkyyn ja kuuntelen ääniä keittiöstä ja mietin mitä täällä tapahtuu. Ilmeisesti Sika saa teensä sillä hän sanoo nauttivansa sen sohvalla. "Pitäkää hauskaa", kuulen Sian sanovan.  Peikko palaa luokseni ja todellakin pitää kustannuksellani hauskaa, mitä buustaa ajatus siitä että Sika kuulee ulinani. 

Viikkoa myöhemmin Peikko järjestää illanistujaiset kinky ystävilleen. Hän on kutsunut minutkin mukaan, mutta en tiedä uskallanko mihin minulla on syyni.  Haluaisin kuitenkin osallistua kovasti, koska uskon, että tämä tulee olla polkuni. Istujaisten aamuna viestitän Peikolle että haluan tulla. Tulen paikalle viimeisenä, koska Peikon vinkistä halusin leipoa Sialle pullaa (mikä onkin oma hauska tarinansa). Soitan ovikelloa ja Peikko tulee hymyillen avaamaan oven. Näen kuinka yksi mies nousee sohvalta, tulee luokseni ja sanoo "Moikka minä olen xxx, me ei ollakaan tavattu."

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tolulla (polylla) kirkastetut peilit

Narsisti terminä on muotisana. Tuntuu että tässä ajassa joka toisen exä ja joka kolmannen äitipuoli ja joka neljännen oma isä on narsisti. Helppo sana, joka tarkoittaa monille jotain kevyesti sairasta ja jopa mystistä mutta selvästi negatiivista. Koska tämäntyyppiä termejä viljellään paljon, olen hankkinut itselleni henkisen suodattimen. Tämä suodattimeni on toiminut näihin päiviin asti oikein hyvin vaikka välillä se on kaivannut pientä puhdistusta. Viime aikoina kuitenkin puhdistimeeni on silloin tällöin tarttunut uusi termi ja tällä viikolla sinne lävähti sellainen oksennuspallo mikä ei enää ravistelulla irronnutkaan. Yritän kuitenkin vielä kerran puhdistaa tämän vanhan.

Sana joka tukki suodattimeni ja aiheutti yli läikkymisen on poly. Tarkennetaan nyt heti, että minulla ei ole mitään polyja vastaan ja lasken siihen itsenikin kuuluvan. Toisekseen ovat tarkoitukseni kirjoittaa vain vinoista polyista ja unohtaa vaniljaisen käsittelyn kokonaan. Joka tapauksessa minun maailmassa ihmiset ovat tärkeitä eivätkä lokerot. Mutta koska aloitin kirjoittamaan polysta, niin piti minun käydä katsomassa miten se on määritelty (lähteenä wikipedia).

Polyamoria on ajattelu- ja elämäntapa, jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde. 

Olen huomannut, että polyja on kinkypiireissä paljon. Moni kertoo olevansa poly tai elävänsä polysuhteessa. Tähän on varmasti monia syitä, hyvin itsekkäitäkin, eikä varmasti vähimpänä sama syy kuin minulla eli mahdollisuus toteuttaa sellaisia puolia itsestäni nuken kanssa mitä en voi toteuttaa blondini kanssa. Olen myös valmis suomaan saman blondilleni. Kuitenkin vaikka katson olevani poly, niin olen sitä mielestäni vain ja ainoastaan blondin ja nuken kanssa, enkä laske tähän kuvioon satunnaisia sessioleikkikamuja, en vaikka he ovatkin tärkeitä minulle. Minun polyrajani on vedetty siihen veteen missä minulla on mahdollisuus ja halu jakaa elämääni näiden ihmisten kanssa arkenakin. Tästä syystä omasta mielestäni satunnainen kolmenkimppa ei tee kenestäkään polya, mutta jos se osallistujista siltä tuntuu, niin olen vaan tyytyväinen olettaen että kaikilla oli hauskaa.

Kaunista eikö totta? Mistä ne oksennuspallot sitten kumpuavat? Minun pitää jatkaa wikipedian lukemista ja määrittely jatkuu seuraavasti.

Kunkin ihmisen polyamoriset suhteet ovat hänen kaikkien kumppaniensa osapuolten tuntemia ja hyväksymiä.

Tunnen karheutta suodattimessani tietäessäni mitä kaikkea voidaankin tehdä ja tehdäänkin polyisesti jos unohdetaan tämä jälkimmäinen määrittely. Viempä ajatusleikkiä vielä pidemmälle ja kerron ihan konkreettisesti mitä MINÄ suuressa viisaudessani voisin tehdä polyn minulle antamin valtuuksin.


 Vaikka kinkypolyelämäni olisi mahtavaa blondin ja nuken kanssa, niin koska olisin heille heti ensimmäisillä tapaamiskerroilla kertoneeni olevani poly, voisin siis vapaasti etsiä itselleni uutta seuraa. Kyllähän heidän pitäisi ymmärtää MINUA ja tietää MINUN polymääritelmäni. Voisin myös vapaasti käydä maistamassa mettä uusissa kukissa, eikä vanhatkaan säädöt ole pois suljettuja, koska polyilla nyt voi olla useampia seksuaalisia piirteitä sisältäviä suhteita. Koska wikipedian sisälukutaitoni on kovin heikko, tekisin kaiken tämän salassa kertomatta mitään blondilleni tai nukelle. Jos he joskus sattuisivat minulta utelemaan, kehtaavatkin, mitä olen touhunnut kokematonsubityttö84 kanssa, niin ensin suutahtaisin ja lopulta mitään en myöntäisi. Lukisivat nyt tuon wikipedian määrittelyn prkl.  Onneksi tämä uusi subi edes ymmärtää määrittelyiden päälle.

Jos kuitenkin kokisin hieman morkkista ja sattuisin kurkkaamaan peiliin, niin saattaisin hetken nähdä sen kaiken mikä minulla on. Onneksi kuitenkin tulin juuri suihkusta, sessio odottaa nuorikkoni kanssa, ja peilini meni huuruun.  Pyyhkäisen peilini puhtaaksi polylla ja jatkan elämääni. Jos kuitenkin satun kusaisemaan myöhemmin omaan nilkkaani, niin onneksi vielä on marttyyrikorttini käyttämättä.

Ei minua haittaa jos sinä olet poly etkä määrittelyihini osu, tuskin minäkään osun sinun. Eikä minua haittaa jos sinä pidät minua paasaavana polypellenä. Minua haittaa se kieroutuneisuus jolla pyhitetään omat rumat teot ja satutetaan muita. Ja ennen kaikkea se että tällaisen teon jälkeen pestään omatunto piiloutumalla termin taakse. Raukkamaista ja halveksuttavaa sanon minä.

-Peikko

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sloggintäyteinen ja ilmeikäs puolisokkotreffi

Olen tainnut onnistua menestykkäästi linkkaamaan muutaman pervon toisilleen. Pääni toimii niin, että jos toisilleen tuntemattomat ihmiset osuvat mielestäni samaan pervoon viitekehykseen, mieluusti virittelen amorinjouseni tiukaksi ja koetan osua.

Nuken viitekehys on joten kuten selvillä, ja ymmärtääkseni minä ja blondi sovimme siihen mainiosti. Mutta kehys on melko laaja, ja tiedän, että siinä voisi olla ja onkin nuken toivomuksesta tilaa muillekin. Vaikka olen lievästi mustasukkainen muista nuken elämässä, niin voinko olla esteenä hänen onnelleen? En tietenkään. Mutta mitäpä jos törmään johonkin mukavaan ihmiseen, jonka suhteen voisin viritellä joustani hänen ja nuken välillä? Ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

Pistin nukelle ensiksi viestiä, että kiinnostaisko häntä puolikkaat sokkotreffit. Tarkensin, että tulisin moikkaamaan häntä yhden tutun hoitsun kanssa. Tosin treffit voisivat olla ilman minuakin, mutta sääli, jos en pääsisi mukaan leikkimään nukkemasteria. Nukke oli hieman yllättynyt, mutta pian myös kiinnostunut ja innostunutkin. Tästä seurasi lisää keskustelua ja kevyttä facebook-vakoilua, jonka jälkeen hän näytti vihreää valoa. Vaikein osuus hoideltu. Pistin saman kysymyksen hoitsulle, enkä yllättynyt kun vastaus tuli minuutissa "JOOOOO!".

Treffipäivänä pistin hoitsulle viestin, että pakkaa yhdet tukevat sloggit mukaan. Mitä, häh! Miksi? Kerroin, että hoitsun tehtävä oli vaan totella. Olimme sopineet menevämme nuken luo yhdessä, mutta arki pamahti pahasti väliin. Juutuin erääseen tapaamiseen ja jouduin tekstaamaan sieltä nukelle, josko hän menisikin hoitsua vastaan. No, muuttuipa puolisokkotreffit sitten ihan kokonaiseksi.

Hieman ärsyyntyneenä viivästyksestäni pääsin paikalle vasta melkein tunnin myöhässä. Tytöt olivat ilokseni kuitenkin hienosti teen ja jutun ääressä. Nautimme kevyttä iltapalaa ja pohdimme mm. sitä, miten hankalaa on välillä olla vaniljaystävien kanssa, kun ei voi avoimesti olla sitä mitä on.

Pian komensin nuken syliini minun ja hoitsun väliin. Kaivoin hänen rinnat esiin hoitsun katsellessa ja päästin pienen sadistini valloilleen. Levitin nuken jalat auki ja kehotin hoitsua osallistua toimintaan, ja hän ottikin tehtävän ilolla vastaan. Hieman myöhemmin kiepautimme nuken jalkojemme päälle makaamaan mahallaan ja annoimme Peikon ja hoitsun kädestä. Kun nuken vartalo oli hyvin lämmitelty, komensin hänet riisumaan loputkin vaatteet pois ja saattelin meidät kolme yläkertaan.

Sidoin nuken kädet kattoparruun kiinni ja piiskailin häntä lujaa takaapäin sekä floggerilla että bambukepillä. En aivan tarkkaan huomannut mitä nuken etupuolella tapahtui, mutta välillä olin kuulevani herkempiä hetkiä ja välillä avokämmenen läpsähdyksiä. Ärsykkeitä joka tapauksessa nuken vartalo täynnä.

Siirryin takavasemmalle ja nautiskelin silmilläni tyttöjen leikeistä. Hellää ja välillä niin julmaa. Kaivoin kassista toisetkin käsikahleet ja kiinnitin ne leikin lomassa myös hoitsulle, joka selvästi otti ne innoissaan vastaan. Seuraavaksi kieppi narua ja hoitsukin niputettiin samaan kattoparruun kiinni tyttöjen rinnat vastakkain. Tytöt sopivasti pusutteluetäisyydellä annoin piiskani laulaa. Välillä toiselle, toisen odottaessa vuoroaan ja toisinpäin. Kun molempien pakarat olivat punaisena, vaihdoin välineeksi ohuen bambun ja annoin selkeät ohjeet. Nyt saatte lujasti piiskaa, todella lujasti. Ja heti kun haluat antaa periksi sanot hep, mikä tarkoittaa, että vaihdan piiskattavaa. Ja niin me piirileikimme. Tuskaisia voihkaisuja pusuttelun keskellä ja lopulta hikiset, viiruiset ja punaiset takapuolet molemmilla.

Päästin nuken pois kahleista ja komensin hänet sängylle. Kaivoin hoitsun kassista sloggit ja puin ne hänen päällensä. Kaivoin omasta kassistani hyrrän jonka asettelin nätisti hoitsun klitalle ja jätin sen surisemaan. Itse siirryin kiusaamaan nukkea sängylle - tällä kertaa nautinnon kera. Hoitsu kiemurteli hyrrän kanssa ja nukke allani. Lopuksi otin nuken kainaloon ja katselimme hoitsun liikehdintään. Nyt sä voit laueta kerran meille! Sain vastaukseksi kainon pyynnön korjata hyrrän asentoa. Tein sen ilomielin ja siirtyessäni takaisin nuken viereen taisi suuni olla melkoisessa virneessä, koska nukke sanoi Voi vitsi mikä ilme sulla on ja naurahti perään. Niin me sylikkäin katselimme, kuinka hoitsu ajoi itsensä orgasmiin.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

”Oletko sä joku eturauhasvaivainen?”

Kuvitellaanpa syntymäpervo alistuva kotirouva. Sellainen rouva, joka pahimmillaan sammuttaa aina valot ja runkkaa hiiren hiljaa peiton alla, mutta parhaimmillaan olisi valmis tyydyttämään koko legioonan. Sellainen rouva, joka osaa maalata kaikki tulevan session ja tapaamisen kauhukuvat mielessään tuhatkertaisesti. Sellainen rouva, joka lukee rivien välistä, pohtii ja tulkitsee, mutta ei varmista tulkintojaan, vaan pitää mieluummin epävarmuuden sisällään ja rakentaa vielä tämän ympärille paksut muurit. Tällaiseen rouvaan minulla on ollut ilo tutustua. Rouva on kaunis, menestyvä, puhelias ja elämässään hyvin pärjäävä. Saanko esitellä Aavan, joka on aiemminkin vieraillut blogissa.

Kuten ehkä muistattakin, Aavalla on aviomies, biljardikaverini Ilkka. Ja kuten Sydney Sheldoninkin kirjoissa, Ilkka on menestyvä, pitkä, komea ja rauhallinen ”jätkä”, jonka mieluusti kutsut jokaiseen saunailtaan ja juot hänen kanssaan oluen saunankuistilla parantaen maailmaa.

Ilkalla ja Aavalla on minusta ärsyttävä ongelma. Heillä molemmilla on pervoutensa/fetissinsä, mutta ehkäpä se suurin yhteinen tekijä on ollut häviksissä. Tai siis tuossahan se on ihan vieressä, mutta sen käyttöönotto on erinäisten asioiden takia hieman epäonnistunut. Muutaman hassun tapahtuman jälkeen olin mielenkiintoisessa ja kutkuttavassa tilanteessa, kun Ilkka oli järjestämässä rentoa yhteistä iltaa kolmisin. Suunnitelmissa oli jos ei muuta niin ehkäpä harjoitellaan vähän piiskan käyttöä.

Illan suhteen Ilkka taisi toivoa minusta jonkinmoista esimerkkiä ja käynnistävää voimaa. Aava taas ei uskaltanut toivoa mitään, sillä hän uskoi, että toiveet ja hän itse epäonnistuvat kuitenkin. Minä taas mielessäni toivoin ravistelua. Halusin töniä tätä pariskuntaa ja toivoa heidän kurkkivan vähän laatikon ulkopuolelle - irti päästämistä ja nauttimista. Muutaman Ilkan kanssa sovitun kuningasidean ja -suunnitelman kanssa astuimme iltaan.

Tarkoituksena oli viettää rento ilta ystävien kesken. Syödä hyvin ja juoda muutama lasillinen.  Jutella mukavia, kuunnella musiikkia ja katsoa mitä ilta tuo mukanaan. Sellaiseksi ilta meinasikin jäädä, kunnes Ilkka komensi naisensa suihkuun.

Kysyin Ilkalta, mitäs jos ravistelisin Aavaa hieman heti alkuun ja kävisin yllätyssuihkussa. Ilkka oli heti mukana suunnitelmassa. Harmikseni suihkun ovi oli lukossa ja koputukseni ja sanani minulla on pieni hätä aiheutti suihkun puolella pienimuotoiseen paniikin. Nytkö? Minulla ei ole vielä kaikki valmista? Ei voi olla totta! Eikö iso mies jaksa pidätellä muutamaa minuuttia? ja kaiken huippuna Oletko sä joku eturauhasvaivainen? Nyt se ovi auki heti! Mutta eihän se auennut, koska Aavan piti saada itsensä valmiiksi.

Oven avautuessa hän yritti luikkia karkuun. Tules takaisin tänne. Aava seisoi kylpytakki päällä katsoen lattiaan. Mä en voi uskoa tätä. Avasin hänen kylpytakkinsa ja komensin takaisin suihkuun. Kyllä sinä voit olla suihkussa sen aikaa, kun vieras mies virtsaa vieressä. Hän yritti häveliäästi peitellä käsillään vartaloaan, mutta peruutti takaisin suihkuun, veti suihkuverhon kiinni ja jatkoi pesuaan. Minä lorottelin vihellellen.

Tarpeeni tehtyäni riisuin vaatteeni ja astuin suihkuverhon taakse hyperventiloivan naisen luokse. Tulin pesettäväksi. Tärisevä käsi oli Aavan silmien edessä. Mä en pysty. Kyllä sä pystyt! Voisko nuo valot edes sammuttaa? Sittenhän mä en näe sun silmiä. Mä en pysty. Mä… Otin tiukan otteen Aavan hiuksista ja painoin hänet seinää vasten. Nappasin hänen toisesta kädestä kiinni ja vein sen penikselleni. Olet tehnyt tämän varmasti monta kertaa aikaisemmin. Ja niinhän hän olikin. Kiltisti hän pesi ja hiveli. Käskystä jopa silmiin katsoen. Mitä kauemmin tilanne kesti, sitä enemmän Aava nautti. Juuri kun nautintoa alkoi olla liikaa, ehkäpä jopa puolin ja toisin, kiitin hyvästä pesusta ja käskin tulemaan olohuoneeseen viihdyttämään herroja.

Kylläpäs se tuleminen olohuoneeseen kesti. Oli puettavana sukkaa, pikkuhousua, rintsikoita ja muitakin hepeniä. Oli vähän janokin ja piti vielä uudestaan käydä vessassa. Me annoimme Aavan jännittää ja selittää. Taisimme jopa nauttia siitä pienestä hermostuneisuudesta. Lopulta kun kauniit hepenet olivat päällä ja perustarpeet tyydytetty, Aava istutettiin eteemme nojatuoliin. Kauniit pikkuhousut käskettiin pois jalasta. Toinen jalka nostettiin sohvan reunaa vasten ja toinen levitettiin nojatuolin reunaan. Ilkka otti vuorostaan pallon ja jatkoi. Aava, olet ollut tuhma. Olet runkannut ilman lupaa (mikä tapahtui ed. yönä). Nyt on rangaistuksen vuoro. Nyt sinä runkkaat meille, ja me katsomme. Aava ei ollut uskoa tapahtunutta ja yritti tapansa mukaan puhua itsensä ulos tilanteesta vedoten olosuhteisiin, rangaistusta heikentäviin tekijöihin yms. Nyökyttelimme Ilkan kanssa hyvin ymmärtäväisenä ja komensimme Aavan toimeen. Mä en pysty laukeamaan tässä asennossa! Me ei haluta sun laukeavan vaan runkkaavan meille!

Niinpä hän aloitti mekaanisen runkkauksen. Häveten. Välillä käskystä silmiin katsoen. Hetken päästä Ilkka jatkoi. Tähän liittyy pieni lisätehtävä. Samalla kun sinä runkkaat, kerrot meille yhden oman aidon fantasiasi. Tähän tarinaan pitää sisältyä sanat kalu, pillu ja sperma. Aava aloitti hengittelyn ja tiukan henkisen ja sanallisen vastarinnan. En pysty. Pää lyö ihan tyhjää… Ja ei hän alkuun pystynytkään. Rajoilla liikuttiin. Vahvistimme käskyä pienen toimenpitein, ja lopulta Ilkka auttoi tarinan alkuun. Olemme mökillä… Ja niin se tarina alkoi. Ja mitä enemmän vauhtiin Aava pääsi, sitä pervommaksi tarina muuttui. Lopulta olin huomaavinani, että ulos tuli isompikin asia kuin vain fantasia. Lisäksi Aavan hengitys kiihtyi ja hän taisi alkaa nauttia omista sanoistaan runkkauksensa keskellä. Lopuksi kun tarinassa olimme virtsanneet Aavan päälle, oli rangaistus kuitattu. Ja koska tarinassa Aava konttasi paljon, niin hän sai komennuksen kontata kohti makuuhuonetta…

Olin upealla fiiliksellä illan päätteeksi. Vaikka Aava oli hermostunut, jännittynyt ja monen uuden asian edessä, hän hengitteli urheasti tilanteista läpi. Ilkka taas pisteli menemään dominoivan ottein ja uskon hänen löytäneen uusia puolia itsestään. Ja näinpä lopuksi vielä sellaisenkin Aavan silmät jotka huusivat tyhjyyttä. Tai ei ihan tyhjyyttä vaan tuokaa se legioona!

torstai 22. elokuuta 2013

Blondi: Elämän suola ja sokeri

Olen hyvässä kirjoitusfiiliksessä. Meillä oli Peikon kanssa ihana arkileikkiheti luonani. Peikko on nyt mieltynyt nahkaläpyskään ja käyttelee sitä namisti rinnoilleni. Rintojani ei oikeastaan aiemmin ole piiskattu. Jotain pientä naputtelua bambulla satunnaisesti. Lätkä on kuitenkin sen verran leveä ja joustava, että sillä pystyy käsittelemään rintoja varsin pitkään ja monipuolisesti.

Istun Peikon päällä. Hänen kalunsa on sisälläni ja hyrrä klitoriksellani. Minun lempifiilistelyasentoni, silloin kun ei ole tarkoitus tehdä mitään rankempaa. Asento on äärimmäisen intiimi, koska pystyn katsomaan joko Peikkoa silmiin tai sitten asioita, joita hän tekee minulle. En laukea juuri koskaan asennossa, mutta pelkästään siinä oleminen on orgastisen nautinnollista. Sellainen noin puolen tunnin pituinen orgasmin partaalla roikkumissessio. Peikko käsittelee rintojani ja klitorikseni sykkii. Hän ottaa läpyskän käteensä ja piiskaa rintojani. Ympäriinsä. Naputtelee ensin hellästi. Koventaa lyöntivoimaa vähitellen. Napsauttelee silloin tällöin myös kovempia, kivuliaampia iskuja nänneihini. Käteni lentävät muutaman kerran rintojeni suojaksi, mutta Peikko komentaa ne hellästi pois. Koska en saa nostaa käsiä suojaksi. Välillä Peikko puristaa ja venyttää nänniäni ja piiskaa rintaa sen ympäriltä. Aistimus on uskomaton. Lätkä käy myös poskillani ja kasvoillani. Silittelee ja hyväilee minua. Kunnes taas satuttaa. Saan Peikon kämmenestä kasvoilleni. Pitkään. Ehdin nauttia kunnolla.

Peikko kiepauttaa minut allensa ja ottaa omansa. Kömpii lelulaatikolle ja nai minulle rauhallisesti orgasmin hyrrällä ja kauniilla mustalla dildolla. Olen spermasta märkä, joten liukastetta ei tarvita, vaikka uusi dildo on kookas. Orgasmi tulee lähes varoittamasta nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä luvan, kun laukean huutaen. Orgasmi nostaa minut linkkuun puoli-istuvaan asentoon. Ison orgasmin mukana tulee iso itku. Roikun Peikon kaulassa ja itken. Itken vielä, kun makoilemme sängyllä. Arkileikille oli sekä fyysinen että psyykkinen tarve, ja se purkautui puhdistavana itkuna

*****

Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Ihailen tässä samalla rinnoissani olevia mustelmia.

Olin eilen illalla nukahtamassa, kun päähäni pälkähti sanapari primaaritarve –sekundaaritarve. Kömmin puoliunessa sängystä ylös ja kirjoitin sanaparin keittiössä sijaitsevaan muistikuutioon. Sieltä se löytyi tänään. Hieman piti virkistää muistia, että mitä tuo mahtoikaan tarkoittaa, mutta nyt alan saada ajatuksesta kiinni. Eilen ajatus oli mielestäni vähintäänkin Nobelin arvoinen, tänään vain kirjoittamisen arvoinen.

Ajatus on muotoutunut kesän aikana ja mukailee Maslowin tarvehierarkiaa. Olen päässyt sekä leikkimään naisen kanssa että toteuttamaan haaveeni kahden miehen kanssa leikkimisestä. Molemmat asetelmat ovat olleet mahtavia, ja toivon, että kokemuksia tulee vielä paljon lisää. Mielellään samojen ihmisten kanssa kuin tähänkin mennessä eli terkkuja vaan teille ihanat…

Kuitenkaan mitkään kokemukset eivät ole täyttäneet minussa niitä samoja tarpeita kuin Peikon kanssa leikkiminen täyttää. Toki lähtökohtakin on aivan eri, koska Peikko on rakastettuni ja parisuhteessa kanssani, muut ihania ystäviä. Tällöin myös tunnelataus on aivan eri, vaikka olen nauttinut äärettömästi kaikesta muustakin.

Tästä pääsin siihen ajatuksen, että minulla on myös erilaisia tarpeita. On primaaritarve, jonka täytyy tulla tyydytetyksi. Sen voi tyydyttää vain Peikko. Tarve pitää sisällään käytettynä olemista, paikan näyttämistä, seinille heittelyä. Sitä, jota tästä blogista löytyy. Sitä, mitä minä tarvitsen voidakseni toimia arjessa. Voidakseni hyvin. Ollakseni minä. Kokonainen. Se on jotain, joka kumpuaa hyvin syvältä pervoidentiteetistäni, ja ilman sen tarpeen täyttymistä olisin vajaa. Siksi se on primaaritarve. Jollekin muulle primaaritarve voi olla kipu, kumi, eritteet – onhan näitä.

Sitten on sekundaaritarpeita, ja niitä onkin isompi määrä laajemmassa skaalassa. Saada suudella naisen pehmeitä huulia. Tuntea käsi naisen iholla. Sisällä. Tuottaa naiselle mielihyvää. Olla kahden, noh miksei useamminkin miehen käytettävänä. Tuntea olevansa täysin muiden armoilla. Vain esine.

Pystyn kuitenkin elämään mainiosti ilman, että nämä tarpeet täyttyvät. Ne ovat sitä ylimääräistä hyvää, joka tulee jos on tullakseen. Olen ollut avoimella mielellä, ja kaikenlaista kivaa on tullut vastaan. Se kiva täydentää pervoidentiteettiäni, mutta ei ole välttämätöntä. Siksi tarpeet ovat sekundaaritarpeita.

Uskon, että sekundaaritarpeita tulee matkan varrella lisää, toivottavasti myös mahdollisuuksia täyttää niitä. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että primaaritarpeeni muuttuisi kovinkaan radikaalisti. Täydentyy toki. Saa uusia vivahteita ja ilmiasuja. Monipuolistuu ja syvenee.

Huh, harvinaisen korkealentoista tekstiä humanistilta. Tosin en vieläkään tiedä, että kumpi tarpeista on suola ja kumpi sokeri! 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Käytettävänä

Peikko on kesäloman alussa luvannut minulle sellaisen leikin, jonka jälkeen en jaksa edes kättäni nostaa. Hän on muutaman päivän vihjaillut, että saatan joutua kovaan käsittelyyn. Virittänyt omaa mieltään ja samalla minun. Sovimme vain harvoin leikkejämme etukäteen, mutta tämä on yksi niistä kerroista. Kerron Peikolle, että minua hermostuttaa. Mitä jos mun ei teekään mieli? Jos mulla on migreeni? Jos ei me muuten vaan jakseta? Peikko vakuuttaa minulle, että huoleni on aivan turhaa. Jos ei leikitytä, niin ei tarvitse leikkiä.

Vaihdamme aamulla netin kautta muutaman sanan. Peikko kertoo, että hän saapuu luokseni noin puoliltapäivin, ja voin jo nyt varautua siihen, että saatan joutua laittamaan hepeneitä päälleni. Niitä minun inhoamiani alusvaatteita siis.

Kerron, että olen lähdössä aamupäivällä ruokaostoksille. Saan käskyn laittaa klipsit nänneihini kauppareissun ajaksi. Kultaa, eiiiii. Mä en halua. Kumpi meistä päättää sen? No, sä. Okei mä laitan. Kysyn yksityiskohtaiset ohjeet. Mitkä klipsut, saanko laittaa myös liivit? Onneksi helle ei ole kuumimmillaan, saan klipsut peitettyä rintaliiveillä ja löysällä paidalla. Pyöräilen kauppaan hyvillä mielin. Klipsut eivät tee kovin kipeää ja ne tuntuvatkin enemmän korvieni välissä. Olen koko kauppamatkan hajamielinen – myös jännittynyt. Onneksi minulla on mukana ostoslista, niin saan kaikki tarvittavat asiat ostettua. Juurin kun olen palauttamassa ostoskärryjä, Peikko kävelee minua vastaan. Tiesin, että hän on tulossa samaan kauppaan. Katselen hämilläni pitkin lattioita. Peikko kaappaa minut tiukkaan halaukseen. Hän tuntee klipsit paitani alla ja puristaa kovin. Inahdan. Kun pääsen kotiin, rintojani särkee, ja olen iloinen, että saan klipsit pois.

*****

Vähän siivoilua ja seuraavaksi Peikko tuleekin jo ovesta sisälle. Istumme hetken sohvalla ja vaihdamme kuulumisia. Hetken kuluttua Peikko kiskoo minulta housut pois jalasta. Kyllä, olen virittynyt ja valun jo valmiiksi. Minua työstetään sormilla ja hyrrällä. En ole ehtinyt käydä vessassa, joten kysyn lupaa siihen. Sitä ei myönnetä. Jonkin ajan kuluttua Peikko komentaa minut ottamaan vaatteet pois päältäni. Hän nappaa kaapista kaksi pyyhettä ja vie minut minut suihkukoppiin. Vääntää suihkun auki ja kastelee minut lämpimällä vedellä. Sä voit nyt pissata. Seisaallasi. Yritän todella, mutta olen niin jännittynyt, että en saa pisaraakaan herutettua. Saat mennä kyykkyyn. Yritän, mutta mitään ei tapahdu. Peikko laskeutuu tasolleni lattialle. Puhuu kuin pienelle lapselle. Sulla ei ole mitään hätää. Sä olet tässä mun kanssa ihan turvassa. Rentoudu ja pissaa ihan rauhassa. Saan pienen lirun tulemaan, mutta rakko ei ole läheskään tyhjä. No, mun täytyy sitten varmasti näyttää sulle esimerkkiä. Tunnen Peikon kuuman virtsan valuvan kaulalleni ja rinnoilleni ja nautin. Toivon mielessäni, että hän virtsaisi kasvoilleni, mutta en pysty pyytämään sitä. Vielä. Lopuksi Peikko suihkuttaa minut puhtaaksi, ja komentaa minut pissalle pytylle sekä laittamaan kauniit alusvaatteet päälle. Valitsen mustat stay up:it, mustat pitsiset alushousut ja samaa sarjaa olevat rintaliivit.

Kun olen valmis, on Peikko jo makuuhuoneessa, joten menen sinne. Mulla on ihan hassu olo näissä. Onko susta hassua, kun sä näytät kauniilta? Eiii, mutta näissä vaatteissa. Sä olet todella kaunis. Peikko kiskaisee pääni sängyn reunalle ja nai minua suuhun. Peppuun. Käyttää sormia ja hyrrää. Varsidildoa. Enkä saa laueta. Tätä jatkuu pitkään.

*****

Sitten ovikello soi. Odotatko sä jotain? Een. Olen aivan vakuuttunut, että oven takana on Peikon naapurikorttelissa asuva tytär. Oletko sä aivan varma, ettet sä odota ketään? Olen.

*****

Peikko kierähtää päälleni ja puristaa minut tiukasti patjaa vasten. Nyt kuuntelet tarkkaan. Kuunteletko sä? Joo. Tuolla oven takana on x (kuulen hyvän pervotuttuni, miespuolisen sellaisen nimen). Pääni yrittää ymmärtää, mitä on tapahtumassa. Mä tiedän, että sä olet haaveillut leikkimisestä kahden miehen kanssa pitkään. Nyt sulla on siihen mahdollisuus. Me ollaan suunniteltu tätä pitkään. x:llä on omistajansa lupa tähän, ja ollaan kolmestaan juteltu kaikki valmiiksi. x harrastaa sun kanssa vain ja ainoastaan turvaseksiä. Se on mun vallan alla, joten mä olen koko ajan vastuussa siitä, mitä tapahtuu. Sä voit nyt sanoa punaisen, ja laittaa pelin poikki. Kukaan ei suutu eikä loukkaannut siitä. Sitten x lähtee vaan kotiin tuolta oven takaa. Muuten se tulee tänne sisälle, me käytetään sulta taju kankaalle, ja sitten x lähtee kotiin. Me jäädään sitten vielä kahdestaan tänne. Mä voin peittää sulta silmät, jos sun on helpompi olla niin. Ymmärrätkö sä? Jooh. Peikko tarkkailee ilmeitäni ja katsoo minua silmiin. Haluatko sä? Kyllä mä haluan. Oletko sä varma kanssa? Joo, kyllä mä olen. En halua, että mun silmät peitetään.

Teen päätöksen minuutissa. Jostain syystä ein sanominen ei käy mielessäni. Koska todella haluan tätä.

*****

Peikko nappaa hiuksistani kiinni, vie minut olohuoneeseen ja käskee kumartumaan ruokapöydän päälle. Sitten hän menee avaamaan oven. Ovelta on suora näkymä ruokapöydälle. Ja minuun. Peikko ja x rupattelevat kevyesti keskenään. Ihan kuin minua ei olisikaan. Voitko sä x hoidella tota sen aikaa kun mä käyn nopsaan pesulla? Meillä oli tossa äsken vähän peppujuttuja.

Tunnen miten vieraat kädet koskevat minua. Olen jo Peikon käytön jälkeen melkoisen tiloissa, joten en oikeastaan mieti mitään. Tunnen kuitenkin miten hengitykseni kiihtyy ja sydän hakkaa. Olen hieman jännittynyt. Vieraat kädet silittävät minua, koskevat rintojani, ovat kohta sisälläni, piiskaavat.

Peikko tulee kylpyhuoneesta. Piiskaaminen jatkuu. Välillä minua silitetään. Peikko ojentaa x:lle varsidildon. Tää haluaa, että sitä naidaan tällä. Käytä sä tätä, niin mä otan tuon hyrrän. Kaksi miestä työstää minua. Välillä sisälläni on myös sormia. En tiedä, kummalle ne kuuluvat. Tärisen holtittomasti ja haluan vain laueta. Kysyn ja anelen lupaa. Sano, että saisiko narttu laueta, niin saat tulla. Kuulen Peikon sanovan. Yritän taistella orgasmia vastaan, koska en halua sanoa lausetta. Peikko nauraa hyvätahtoisesti ja selventää tilannetta x:lle. Tää on aina tällainen. Että se laittaa vastaan, kun se ei halua sanoa jotain, ja yrittää olla laukeamatta. Mutta ei se sitten kuitenkaan pysty. Totta. Kakistan lauseen suustani ja tulen holtittomasti kaksi kertaa peräkkäin.

*****

Seuraavaksi minut talutetaan makuuhuoneeseen, ja saan istua ja hengähtää hetken. Tuotko sä ne rappuset sieltä keittiöstä, niin mä saan ton koukun kattoon? Huikkaa Peikko x:lle.

Minut sidotaan seisomaan kädet pään yli köytettyinä. Olen paljaana ja käytettävissä. Katson ensimmäistä kertaa x:ää silmiin. Kahden miehen kädet ovat vartalollani, suussani, sisälläni. Minun eritteistäni märkiä käsiä pyyhitään kasvoihini. En suostu sanomaan narttu-sanaa taaskaan. Ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä, koska se saadaan minusta kuitenkin ulos. x pitää minua aloillani, ja Peikko piiskaa. Kaivaa laatikosta jotain. Meillä on käytössä tällainen vehje, jos toi ei suostu tottelemaan. Tiedän, että Peikon kädessä on bastardo. Hän naputtelee sillä takapuoltani ja lyö siihen yhden kovan iskun. Kirahdan kivusta.

Peikko ja x kyykistyvät. Laita sormet vaan tänne, kyllä tänne mahtuu kahdet ihan hyvin. Minulla on kahden miehet sormet sisälläni ja olen todella täynnä. Hyrrä klitoriksella. Saisiko narttu laueta, kiltti, kiltti, kiltti! Ja narttu laukeaa, monta monta kertaa.

*****

Minut siirretään sängylle poikittain. Pääni roikkuu lievästi sängyn reunan yli – tiedän jo, mihin suutani aiotaan käyttää. Saan kahleet nilkkoihini. Kädet pujotetaan polvitaipeiden alta, ja jalat levitetään auki. Kädet ja jalat sidotaan tiukasti sänkyni jalkoihin. Olen niin tiukassa paketissa, että en pysty liikkumaan lainkaan.

Sidottuna käyttöä varten

Peikko nai minua suuhun samalla kun x on jalkovälissäni nuolemassa minua. x:n sormet ovat sisälläni. x ja Peikko kommunikoivat koko ajan ikään kuin minua ei olisi. Tarviitko sä lisää liukkaria? En mä, kyllä tänne pari sormea menee ihan hyvin. Onko sulla kumihanskoja, niin voitais kokeilla fistausta? Ei. No ei sitten viitsi, etteivät mun kynnet raavi. Vaihdetaanko paikkoja? Joo. x on suussani, Peikko jalkojeni välissä. Oletko sä ennen nähnyt livenä, kun nainen squirttaa? En. Katso, täältä sitä tulee vaikka kuinka paljon. Peikko valuttaa nesteitäni käsistään vatsalleni. Tätä vaan tulee ja tulee, just niin paljon kuin mä haluan. Lentääkö siltä kanssa oikein kunnolla? Kyllä siitä joskus suihkuaa.

*****

Muistikuvat ovat enää vain hajanaisia. Jossain kohtaa x lähtee, ja jäämme Peikon kanssa kahden. Tuskin tietäisin enää nimeäni, jos sitä minulta kysyttäisiin. Olen Peikon jalkojen välissä, ja olemme jo hiukan rauhoittuneet. Peikon otteet ovat lempeät, kun hän vetää minut päällensä. Saisinko mä kiltti tapin? No, tuo se tänne, niin laitetaan. Ota nyt se hyrrä samalla mukaan, kun sä kohta kuitenkin vingut sitä.

Tärisen Peikon päällä, ja olen irti kaikesta. Voisitko sä kulta käskeä mua leikkimään itseni kanssa? Kuulen kysyväni. Asia, jota olen halunnut jo pitkään tehdä, mutta en ole pystynyt. Nyt millään ei ole enää mitään väliä, rajat ovat merkityksettömiä.

Peikko kiskaisee minut selälleni, josta kömmin puoli-istuvaan asentoon. Minun leikkiasentooni. Millä sä haluat leikkiä? Saan pyytämäni dildon toiseen käteen ja toiseen käteeni hyrrän. Mä laitan sulle varmuuden vuoksi vähän liukkaria. Peikko pitää minua tiukasti hiuksista kiinni ja katsoo silmiin. Katse siirtyy jalkoväliini. Kiltti, älä katso sinne. Mä katson juuri niin paljon, kun mua huvittaa. Orgasmi tulee nopeasti. Kysyn lupaa laueta, ja tulen lujaa Peikon silmiin katsoen. Peikko tulee päälleni ja laukeaa sisälleni.

Hengitämme yhdessä. Ainakin luulen hengittäväni. Peikko silittelee minua takaisin tähän maailmaan. Jossain kohtaa jaksan käydä suihkussa. Syömme Peikon kanssa melko hiljaisina. Kummallakin on nälkä, ja kumpikin on omissa ajatuksissaan. Tunnen, miten alan täristä. Menemme takaisin sänkyyn, ja purskahdan itkuun. Itken pitkään Peikon kainalossa. Itku vain tulee, kuten usein rankemman leikin jälkeen. Makoilemme ja juttelemme tapahtuneesta. Peikko kertoo leikin suunnittelusta ja keskusteluista, joita on sen tiimoilta käynyt sekä itsensä että muiden osallisten kanssa. Kyselee vointiani, minä kyselen hänen. Kumpikin voi hyvin, mutta sulateltavaa on paljon.

Silittelen hajamielisenä Peikon kalua, ja kohta olen taas hänen jalkojensa välissä. Nyt seksi on hellää. Peikko rakastelee minua rauhallisesi minun hyrräillessä samalla itseäni. Kerron Peikolle, että haluaisin vielä tulla varsidildolla ja hyrrällä. Peikko laukeaa kauniisti sisääni. Sä saat sitten itse käyttää hyrrää. Hän nappaa varsidildon, työstää sillä hetken minua, ja laukean huutaen. Sammutan hyrrän, ja olen juuri ottamassa sitä jalkojeni välistä pois. Antoiko joku sulle luvan sammuttaa sen? Napsautan hyrrän takaisin päälle. En oikeasti tiedä, kuinka monta kertaa tulen. Jossain kohtaa Peikko ottaa hyrrän käteensä ja jatkaa leikittämistäni. Jatkaa ja jatkaa. Olen niin rättipoikki ja käytetty, että en voi muuta kuin laueta ja laueta. Pyydän Peikko lopettamaan, kunnes taas laukean. Jossain kohtaa minuun alkaa sattua väärällä tavalla, ja sanon, että nyt sattuu liikaa. Peikko uskoo ja lopettaa, turvasanaa ei tarvita. Ilman kipua hän olisi todennäköisesti nainut minut tajuttomaksi. Nyt olen sitä vain puolittain. Huomaan taas itkeväni.

*****

Loppuillan vain makaan Peikon vieressä enkä jaksa liikkua. Edes nostaa kättäni. Ajatukseni ovat yhtä sekasotkua. Mieleeni nousee välähdyksiä tapahtuneesta, mutta en pysty erittelemään ajatuksiani. Keho tuntuu raskaalta. Käytetyltä. Jyrän alle jääneeltä.

Peikko tekstailee x:n kanssa ja varmistelee, että myös hänellä on kaikki kunnossa. Ja hänellä on. Pyydän Peikkoa kiittämään x:ää ja kertomaan, että olen häneen yhteydessä, kun taas joskus pystyn liikkumaan. Illalla uni ei tule vaikka olen aivan poikki. Joudun turvautumaan lääkkeeseen.

*****

Seuraavana aamuna herään aikaisin. Olen nukkunut hyvin. Keho ja lihakset ovat kuitenkin niin kipeät, että otan buranan ja myöhemmin magnesiumia. Tankkaan paljon kahvia.

Tätä kirjoittaessa tapahtuneesta on vajaa vuorokausi aikaa (julkaisu reilu viikko tapahtuneesta). Käyn edelleen puoliteholla, eivätkä ajatukseni ole kovin jäsentyneet. Kirjoittaminen auttaa onneksi hahmottamaan tapahtumia ja ajatuksiani.

Kokemus oli minulle hieno – toivottavasti se oli sitä kaikille osapuolille. Vahvimpana muistona ja tunteena minulla on tällä hetkellä kahden miehen kädet yhtä aikaa sisälläni. Luulen, että haluan kokeilla tätä toistekin.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kolmen kimppa - suunnittelua osa 2/2

Siitä asti kun olin antanut itselleni luvan viedä tämän leikin loppuun asti, aloin pikkuhiljaa ja määrätietoisesti haastamaan, valmistamaan ja varmistamaan blondiani erilaisissa asioissa. Tärkeimpänä varmaankin se, että mitä tapahtuu juuri silloin, kun blondi mielikuvissani roikkuu käsistään katosta, minä piiskailen häntä ja ovikello soi. Nyt varmasti moni ajattelee, että jos kerran poju on teidän tuttunne, niin miksette vaan ota askelta ja leiki ilman yllätystä? Olen miettinyt tätä kysymystä paljon, ja loppujen lopuksi tullut siihen tulokseen, että tilanteen luonteeseen sopii, ettei blondin tarvitse miettiä asiaa etukäteen, jolloin hän ei ehdi jännittää asiaa ja näin ollen pystyy helpommin päästämään tilanteessa irti. Irti päästäminen tosin voi olla jo tapahtunut ennen kuin ovikello soi. Toisaalta meidän (pojun myös) suhteemme ja huumorintajumme kestävät täysin sen, jos turvasana tulee ilmoille ennen kuin leikki alkaa. Toisaalta pidän myös yllätysten järjestämisestä.
 
Uskoisin pitkälti leikin onnistumisen kulminoituvan tuohon muutamaan minuuttiin ovikellon soidessa. Tästä syystä olen suunnitellut puhuttelevani tiukasti blondia ennen ovikellon soimista. Virittää tilannetta suuntaan, jossa päätökseni ovat tiukkoja ja hyvin suunniteltuja. Olen kiristänyt otettani harjoituksenomaisesti jo muutaman viikon ajan. Tästä olette voineet lukea myös blondin päivityksistä. Olen ikään kuin kokeillut, mitä tapahtuu, kun siima lyhenee. Vaikuttaako se luottamukseen, dynamiikkaan, hyvinvointiimme? Onneksi en ole huomannut mitään negatiivista, vaan enemminkin päinvastoin. Blondi on muutamassa sivulauseessaan kertonut nauttivansa tiukemmasta ja määrätietoisemmeasta otteestani. Tietäisipä vaan… 

Yllätys yllätys, olemme puhuneet viime aikoina paljon fantasioista. Blondi on kertonut, että hän tykkäisi joskus katsella, jos leikittäisin jotain muuta naista. Minä taas olen puhunut blondin fantasiasta olla niin käytettynä, että hän ei jaksaisi sängystä nousta. Ymmärrän kyllä sen, että jotkut fantasiat on hyvä jättää fantasioiksi. Esimerkiksi fantasia roikkua käsiraudoista katosta saattaa kuulostaa kiihottavalta, mutta on käytännössä mahdotonta. En kuitenkaan odota, että tämä kokemus olisi tajunnan räjäyttävä, jossa kaikki fantasiapalaset loksahtelisivat paikoilleen. Minulle riittäisi, että ensimmäisellä kerralla kaikille jäisi hyvä maku suuhun. 

Blondin avauduttua enemmän fantasiastaan, sain urkittua, että ehdottamasti toisen miehistä täytyy olla minä (check), mieluusti hän näkisi, että toinen mies alistuisi myös minulle, jonka uskon tuovan turvallisuutta blondilleni (check), leikkikaverin pitää olla tuttu ja turvallinen (check), kaikki turha tiukkapipoinen säätäminen pitää olla poissa ja leikin pitää ollaa hauskaa (check), itse kun inhoan kaikkea säätämistä yli kaiken. Eräs fantasia, joka nousee esille kerta toisensa jälkeen. Blondi tahtoisi miehen/naisen/subin, joka leikin jälkeen nuolisi hänet puhtaaksi spermastani (uncheck).

*****

Heinäkuu on tässä ja nyt. Se sai minut miettimään, missä menen suunnitteluni ja työstämiseni suhteen. Olen jutellut yhden Ystävättäreni kanssa paljonkin kolmannen pyörän tuomista mahdollisista ongelmista. Tämä Ystävätär omaan suoraan tapaansa astuu aina suoraan asian ytimeen, ja heitti jo keskustelumme alkumetreillä minulle sen vaikeimman kysymyksen: ”Mitä tapahtuu, kun blondi vinkuukin tämän toisen miehen kanssa enemmän kuin konsanaan sinun kanssa?” Siinä se tuli, suoraan kasvoilleni, juuri niin kuin olin asiaa pahimmillaan pelännyt. Tästä keskustelusta on kulunut jo noin puolisen vuotta, joten paljon on ehtinyt tapahtua.

Olen hyväksynyt, että kaikkea ei voi saada, ja kaikkea on turha yrittää kontrolloida. Jos nyt käy niin, että blondi vikisee pojun käsittelyssä pahemmin kuin koskaan minun kanssani, niin onko se minulta pois? Ei ole. Pelkäänkö, että blondini ihastuu naps vaan pojuun ja dumppaa minut kokemuksemme jälkeen? Periaatteessa saatan typerästi ajatella niin, mutta tunnen blondini paremmin kuin kukaa muu, joten tiedän että, meidän suhteemme on suurimmalta osin täysin muuta kuin sitä, kuka vikisee kovimmin, milloin ja kenen kanssa.

Kaikki tämä johtaa loppupeleissä omaan epävarmuuteni (perhana sentään kuinka turhaa). Kerran täällä vain eletään, ja mitään hyvää ei juurikaan tapahdu, jollei välillä hyppää pois omalta mukavuusalueeltaan. Nyt on minun ison kasvuni paikka, ja se hetki on pian. Olen ylpeä jo siitä, että olen päässyt tähän asti, ja loppu on kaikki plussaa. Tiedän, että minä en ole peruuttamassa tätä enää, enkä usko että pojukaan. Jos blondi h-hetkellä peruuttaa leikin, niin tiedän, että sillä hetkellä kun hän turvasanan sanoo, hän jo katuu ja toivoo, että voisi palata 5 minuuttia taaksepäin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin pettynyt jos turvasana ilmoille lausutaan. Ei, en olisi, vaan enemminkin iloinen, että se sanottaisiin hetkellä, jolloin se varmasti blondini kuuluisikin sanoa.

*****

Muutama sana yleisemmin kimpoista. Pervoystäväpiirissäni arvioisin hieman yli puolen leikkivän säännöllisesti muiden kanssa. BDSM-Baarissa jokaisella truukinkyllä näyttäisi (ainakin omien sanojensa mukaan) olevan useampi narttu/leikkikaveri/satunnaispano. Minulla niitä ei ole ollut. Miksiköhän? Olenkohan nössö? 

En ole koskaan tehnyt asioita siksi, että ”niin kuuluu tehdä” tai siksi, että tekemällä tämän ja tuon ”saatan paremmin mahtua porukkaan.” Koskaan aikaisemmin ei ole tullut eteen tilannetta, jossa kaikki hyvät asiat olisivat konkretisoituneet näin, että minulla olisi ollut aito mahdollisuus kokeilla jotain tällaista. Ei minulla tosin ole takana sellaista suhdettakaan, jossa olisin luottanut ja tuntenut jotain näin syvästi. Luottanut myös siihen, että vaikka olisin totaalisen väärässä, niin suhteemme ja huumorintajumme kestää tämän leikiten. 

Paljon kysymyksiä päässä. Nautin ajatuksesta, että leikin blondin kanssa ennen ovikellon soimista ja keskustelusta, jota suunnittelen käyväni leikin lomassa. Tällä hetkellä suurin epävarmuustekijä ajatuksissani on dynamiikka minun ja pojun välillä. Tästä johtuen kävin lyhyen meilikeskustelun pojun kanssa, ja ymmärtääkseni kaikki on hyvin sovittuna. Pieni hermostuneisuus kuulunee kuvaan ja takaa vaan sen, että hyvä flow löytyy. Niin kuin se on aina tähänkin mennessä löytynyt.

****

Ovikello soi...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kolmen kimppa - suunnittelua osa 1/2

Olen ja olemme useasti miettineet mikä alistumisessa tai alistamisessa viehättää. Olemme onnellisessa asemassa senkin puolesta, että kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut kokeilemaan toisen roolia. Minulla oli joskus sovittuna leikki erään Dommen kanssa, mutta senkin fuktio oli täysin opetusmainen. Halusin yrittää päästä edes pikkaisen kiinni alistuvan mielentilaan, ja näin ehkä oppia itsekin jotain. No, se ei koskaan toteunut, ja tällä hetkellä en ole asiasta kovin kiinnostunut, eikä sopivaa Dommeakaan ole näköpiirissä.

Blondi kokee omalta osaltaan roolinsa samoin. Hän haluaa pysyä visusti omassa alistuvuudessaan ja hyvä niin. Joskus olemme toki leikillämme pohtineet, mitä tapahtuisi, jos roolit vaihtuisivat, mutta jo pelkkä ajatus ja mielikuvat saavat meidät huvittumaan.

Pysykäämme siis rooleissamme ja syventäkäämme niitä. Blondille käytettävänä oleminen on yksi nautinnollisimmasta asioista. Käytännössä mitä enemmän häntä käyttää, sitä syvemmälle kuplaansa hän vajoaa. Usein merkillistä kyllä, mitä syvemmälle hän vajoaa, sitä syvemmälle hän haluaa. Tämä aiheuttaa tilanteita, jolloin blondi haluaa, haluaa ja haluaa vaan lisää, lisää ja lisää. Kerran tällaisen leikin jälkeen, jo muutamia kuukausia sitten, blondi kertoi että ”olisi kiva että kaksi miestä käyttäisi minua niin, etten sen jälkeen jaksaisi nousta sängystä.” Hmm, ajatteli Peikko.

Olen tarkka omistamastani, ja leikkiminen oman naisen ja toisen miehen kanssa ei ole ollut omalla listallani ylimpänä. Olemme keskustelleet yleensäkin paljon mustasukkaisuudesta, ulkopuolisista leikkikavereista ja tähän liittyvistä tunteista ja peloista. Kaikki tämä keskustelu on ollut yleisellä tasolla - ohjenuoranamme kuitenkin se, että suhteemme ajaa kaikkien edelle, ja meillä pitää olla hyvä ja helppo olla, olisi sitten joskus pyörässämme useampikin apuratas kiinni.

”Hmm”, ajatteli siis Peikko ensimmäisen kerran kuukausia sitten, ja alkoi pohtia fantasiaa. Ensin pohdiskelin asiaa paljon omalta kannaltani. Yksinkertaisesti miltä tuntuisi nähdä ja olla mukana kun joku toinen mies työstää minun blondiani. Aluksi ajatus oli vaikea, mutta mikäpä hyvä asia ei tässä maailmassa olisi sitä joskus.

Palailin blondin kanssa hänen fantasiaansa aina silloin tällöin sivumennen. Välillä olemme puhuneet, että kolmas pyörä olisi nainen, välillä niin, että blondi ja nainen leikkisivät kaksin, ja minä katselisin. Aina kun tähän ko. fantasiaan ollaan palattu, olen pyrkinyt pitämään sensorini herkillä ja fiilistellä, mitä blondi oikeasti tahtoisi. Pikku hiljaa blondin fantasia on mielessäni muodostunut meidän fantasiaksemme, ja olen saanut luotua jopa pienen käsikirjoituksen aikaiseksi, miten hetkemme toimisi. Nyt haluan vielä mainita, että tätä kirjoittaessa ja suunniteltaessa blondilla ei ole ollut mitään aavistusta, kuinka pitkällä suunnitelmani ovat, ja että minäkään en ole varma tilanteen ollessa käsillä, kuulenko blondin suusta ensimmäisen kerran turvasanan.

Päästyäni itseni kanssa sinuiksi apupyöräajatuksen kanssa, aloin pohtia sopivaa leikkikaveria. Vaatimuksia oli oikeastaan kolme. Hänen pitää olla kiinnostava blondin mielestä, dynamiikka minun ja tämän miehen välillä pitää olla hyvä ja miehen pitää olla hetero kuten minäkin, tai ainakin tiedostaa, että mitään bi-elementtejä ei leikissämme oleteta. Koska en voinut kuvitella lähteväni hakemaan seuraa netistä tai treffi-ilmoituksella, päätin pysyä pervoystävissämme.

Mielessäni skannailin vaihtoehtoja läpi, mutta jostain syystä aina tuli eteen jotain, joka ei täysin sopinut kriteereihin. Sitten eräänä iltana, yllättäen, palaset loksahtivat paikoilleen. Mies oli seisonut lähempänä kuin kuvittelinkaan. Täydelliset speksit vaatimuksiani kohtaan jopa vielä niin, että mies on alistuva, ja voisin ottaa hänet haltuuni leikkimme ajaksi. Samaista miestä blondi oli kehunut komeaksi, reippaaksi ja oikein mukavaksi. Mitä enää vitkastelin? Oli aikaa ottaa yhteyttä hänen omistajaansa.

Heti seuraavan aamuna otin yhteyttä ystävääni, jota kutsun tässä yhteydessä Rouvaksi, ja otin puheeksi hänen sotapojunsa lainaamisen.

Tässä ote keskustelustamme: 

Moikka

Moi!

Voinko mennä suoraan asiaan?

Menehän, puran samalla vanhaa joustinpatjaa.

- Tämä on nyt sitten täysin hypoteettista ja vaan meidän kahden keskistä. Sopiiko?

Toki. Apua, osaanko mä sanoa mitään?

Blondilla on haave / fantasia.

- Apua… Tarvitsette multa tai meiltä apua?

Jossa kaksi miestä (minä toinen) käyttäisi sitä rajusti, jopa niin, ettei jaksaisi nousta sängystä sen jälkeen. Olen pohtinut asiaa ja ihmisiä, joita tunnen, ja anoa kenen kanssa voisin kuvitella tämän tekeväni ja myös blondi voisi (tiedän tämän) olisi sotapojusi. Voitko mitenkään kuvitella, että voisi onnistua?

- Ymmärrän kyllä idean, ja lainaisin pojua kyllä, mutta en tiedä, kuinka innostunut se itse on.

Juu, ja siksi puhun sulle enkä pojullesi

Tämän jälkeen kävimme monta asiaa periaatteellisella tasolla läpi niin, että Rouva sai kaikki haluamansa tiedot, ja minä kerroin mitä odotan ja mitä en odota. Tietenkin keskustelimme myös turvallisuuskysymykset läpi aloittaen turvaseksistä ja päättyen jälkihoitoon, jota myös sotapojukin saattaisi tarvita. Keskustelu kiihtyi loppua myöden, ja huomasin, että lopuksi ideoimme jo leikkiä yhdessä. Mietimme myös miten saisimme siihen yhdistettyä pojun omia fetissejä ja fantasioita, jos Rouva vaikka komentaisi sotapojunsa käyttööni leikin ajaksi. Innostuin asiasta kovin.

Pojulla oli tiukka rutistus elämässään juuri seuraavien kahden päivän aikana, joten Rouva lupasi ottaa asian puheeksi heti kun tilanne olisi sopiva.

Seuraava keskustelu käytiin minun ja Rouvan välillä pari päivää myöhemmin:

- Huomenta

Huomenta. Puhuin sotapojun kanssa eilen videochatissa. Vaikutti ihan innostuneelta ;). Siitä sun ideasta siis. Eli toinen kynnys ylitetty, jos eka oli mun lupa ja toinen sotapojun kiinnostus. Loppu onkin onneksi ihan teidän niskoillanne.

Eli voin jatkossa ideoida asiaa sotapojusi kanssa?

Kyllä

Suunnittelin kirjoittavani pojulle seuraavana päivänä, mutta yllätyksekseni hän oli jo itse (innoissaan) kirjoittanut minulle. Kävimme hieman sähköpostikeskustelua, jossa ensin kerroin omat suunnitelmani ja näkemykseni ja sen,  miten poju niihin liittyisi. Onneksi pojulla ei tuntunut olevan mitään sitä vastaan (jopa päinvastoin), että minä olen ohjaksissa myös hänen suhteensa (uusi kokemus meille molemmille).

”Ja se on kyllä ihan ok, jos pomotat tilanteessa, ehkä jopa ihan mukavakin vivahde. Tosin jos aiot käskyttää, niin sitten ei saa unohtaa käskeä nuolemaan pillua! ;)”

Kävimme läpi tarkkaan turvaseksin tuomat rajoitukset, ja lopuksi pohdimme yllätyksemme ajankohtaa. Erinäisistä kesäkiireistä johtuen ensimmäinen sopiva ajankohta oli noin heinäkuun puolessa välissä, joka oli noin kuukauden päässä siitä hetkestä, kun tätä tekstiä alun perin kirjoitin.

Kärsimättömänä ihmisenä leikin siirtyminen aluksi yli kuukauden päähän oli pienoinen pettymys. Nyt kuitenkin kun olen päässyt kirjoittamaan omia ajatuksiani ylös, ja keskustellut pojun ja Rouvan kanssa, niin alan kääntymään ajatukseen, että kuukausi tekee minulle hyvää. Saan rauhassa kohdata omat pelkoni ja ajatukseni (esim. mustasukkaisuudesta), ja mahdollisesti pehmittää blondiani tulevaan koetukseen, josta aion kertoa seuraavassa päivityksessä lisää...