Et %&¤¤# esitä yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Minulla oli taannoin pitkä pervoilun täyteinen viikonloppu, joka alkoi tuntua kaikessa irtautumisessaan lomalta. Pääsin yllättäen irti kaikesta arjen tuomista velvoitteista ja ajatuksista. Nautin ainoastaan upeasta seurasta, yhteydestä ja kivoista tapahtumista.

Palaset loksahtelivat paikoilleen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun sekä tuoreen Subspace ry:n ensimmäiset bileet että PervParkin lemmikkiteemaiset bileet osuivat samaan viikonloppuun. Subspace muisti upeasti muita kinky-yhdistysten hallituksia muutamalla ilmaislipulla, ja lisäksi kun sain kunnian toimia Pervparkin lemmikkinäyttelyn toisena tuomarina, oli viikonlopun pöytä katettu kukkuroilleen. Koko kattauksen kruunasi vielä rakas ystävämme misu, joka osallistui samoihin juhliin ja lupautui vielä ottamaan minut yökylään. Ja jottei koko viikonloppu olisi yhtä ilotulitusta, niin mukaan mahtui vielä peurakolari, mutta siitä myöhemmin.

Minulla on hävyttömän vähän kokemusta pääkaupunkiseudun bileistä, joten minun on hankala vertailla aikaisimpiin kokemuksiini. Joka tapauksessa subittaret olivat tehneet hyvää työtä. Bilepaikka oli ihan Helsingin keskustan ravintolassa ja hyvin eristettynä ravintolan muista osista. Ovella vieraat toivotettiin tervetulleiksi, ja subittarien puheenjohtaja kävi erikseen kättelemässä muiden yhdistysten kutsuvieraita, mikä oli erittäin lämmin tapa. Positiivisena yllätyksenä VIP-vieraita muistettiin vielä muutamalla juomalipulla. Bileitä juonettiin pitkin iltaa, ja kun mainitsin että voisin ilomielin heiluttaa piiskaa, niin pyyntöni kuulutettiin myös kaiuttimista ulos. Suurin osa juonnoista hävisi kuitenkin muiden äänien alle.

Ohjelmaa oli sopivasti parin tunnein välein, joskin matala yleisöä lähellä oleva lava toimi jossain esityksissä huonommin ja toisissa taas paljon paremmin. Draaman kaari esityksissä oli selvästi pohdittu, sillä tempo ja tekeminen kiihtyi iltaa kohden.

Pidin paikkaa hyvänä joskin hieman ahtaana. Paikalla oli muutamia laitteita, jotka kuitenkin pääosin olivat vain piiskaukseen sopivia. Alkuillan ihmismassoissa kunnon piiskaus olisi ollut mahdotonta, mutta puolenyön jälkeen tilaa oli huomattavasti paremmin.

Itse olin paikalla lähinnä tarkkailemassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin sekä tapaamassa rakkaita ystäviä. Minulla oli ilo seurata yhden ystävän seikkailua maailmassa, jossa katse ja pään kääntäminen saa toisen haukkomaan happea ja pöksyt kosteiksi.

Loppuillasta pääsimme vielä misun kanssa yhdessä piiskaaman yhdessä - kiitokset tästäkin innokkaalle subittarelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton nokan kohti Pervparkin bileitä. Pikkuruisen automme tuulilasinpyyhkimet vinkuivat puhaltimen tahtiin, räntäsateen hakatessa tuulilasiin. Olin valmistautunut lemmikkien tuomarointiin pohtimalla temppuja, joita voisi pyytää lemmikkien suorittamaan sekä keksimällä kiperiä kysymyksiä lemmikkien omistajille. Misu oli ensin murehtinut oman lemmikin puuttumista, mutta näyttelyn aattona hän sai pikakommennuksen toiseksi tuomarisiksi, jolloin oma lemmikki olisikin ollut moraalisesti arveluttavaa. Kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesken kiivaan tuomarien välisen keskustelun, näkyvyyden autosta ollessa vaan muutaman metrin, jokin tömähtää automme etupäähän. Vauhtia oli mittarissa kelistä johtuen noin 60km/h, mutta silti törmäyksen tunsi selvästi. Käänsimme vauhtia pyyhkimiin, mutta emme silti nähneet mitään poikkeavaa, joten lopuksi päättelimme osuneemme joko lumikokkareeseen tai johonkin lintuun.

Kaartaessamme PervParkin pihaan olin hämmäntynyt paikasta sekä miljööstä. Biletalo oli suuri upea omakotitalo, jollaista en ollut ennen nähnyt. Minun pyöritellessäni silmiäni pihamalla oli misu kurkannut automme etupuolelle ja huusi minua pikaisesti paikalle. Jatkoin silmieni pyörittelyä nähdessäni pienen peuran, johon olimme ilmeisesti törmäneet ja jota olimme laahanneet automme puskurissa perille asti. Onneksi misulla leikkaa nopemmin kuin minulla ja hän laski nopeasti 1+1, nappasi peuran kaulapantaansa ja kertoi vievänsä tämän lemmikkinäyttelyyn. Minä seurasin ontuvan peuran ja misun perässä biletaloon.

Talo on kokemus ja varmasti Suomen mittapuulla ainutlaatuinen. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen tämän kokemaan. Henkilökunta on ystävällistä, iloista ja auttavaista. Illan juontajan sanavalmius teki minuun ison vaikutuksen, ja esitellessään lemmikeistä peuramme, hän kertoi edellä kirjoitetun tarinan höystettynä peuran reidestä löytyvällä Michelinin talvirengaskuviolla.

Suhtauduimme tuomarointiin sille kuuluvalla vakavuudella ja mm. haastattelimme kaikki lemmikit ja niiden omistajat. Joillakin lemmikeillä oli erittäin kiinnostavia erikoistaitoja, joiden esittämisestä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Peurakin löysi yllättäen jonkin jäkälänpalan minun kilttini alta, jonka jälkeen minulla oli täysi työ pitää elukka poissa jäkäläpesästäni.

Muutaman tunnin haastattelun jälkeen saimme lemmikit järjestykseen ja palkinnot jaetuksi ja pääsimme itsekkin tutkailemaan talon antimia.

*****

Olen onnekas. Minulla on upeita ystäviä, joiden kanssa ja avulla näyttää tapahtuvan niin hauskoja ja mielenkiintoisia asioita, että koen olevani etuoikeutettu. Olen piiskannut niin että olkapäätäni särkee. Jäkälääni on syöty. Olen oppinut itsestäni isoja asioita näiden ystävien  ja tapahtumien kautta ja tiedän, että näitä kokemuksia on jatkossa tiedossa lisää. Olen nauranut ja kiroillut niin, että poskeni ovat hellinä. Enkä voi unohtaa sitä hetkeä sunnuntaiaamuna, aivot jumissa ja kroppa totaalisen väsyneenä, kun katselen juna-aikataulua ja esitän jonkun sumean kysymyksen, jossa on ainakin kolme jos-sanaa. Misu katselee minua helvetin ymmärtäväisen näköisen pitkään ja tokaisee: Et vittu voi esittää yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Rajakokemus

Olen todella onnekas. Minulla on rinnallani nainen, joka ymmärtää suhteemme vahvuuden ja siihen liittyen sen, että jos joskus leikitän muitakin, niin se ei ole meiltä pois vaan parhaimmillaan päinvastoin. Toki meillä on tähän liittyen säännöt, joista pidämme kiinni, kuten että leikit eivät ole pois yhteisestä ajastamme tai että leikin housut jalassa muiden paitsi blondin ja nuken kanssa. Vaikka saatte lukea näistä leikeistä aika ajoin täällä blogissa, niin elämämme on niin paljon muutakin. Nämä tarinat ovat vain se osa, kun salamavalo välähtää.

Minä olen siinäkin mielessä onnekas, että en etsi aktiivisesti leikkiseuraa. Enkä sano tätä leuhkiakseni, ei en ollenkaan, vaan enemmänkin siksi, että haluan hieman avata asiaa. Sosiaalisena tapauksena tulen hyvin juttuun monien kanssa. Joskus tutustun ihmisiin bileissä tai saamme vaikka sähköpostin tuntemattomalta joko asiasta tai sen vierestä. Suoria ehdotuksia on todella vähän, ja ne eivät ole edes kiinnostavia. Yleensä ottaen uuden tuttavuuden kanssa keskustelemme jostain ihan muusta, ja jos myöhemmin syntyy syystä tai toisesta kipinää, se voi sitten johtaa iholle. Bileissä voi piiskaajana törmätä upeisiin ihmisiin tai sitten baari-iltana löytää jotain vaikka baaritiskin takaa. Näin kävi kerran, ja siitä hetken päästä lisää.

Housut jalassa? Mitä helvettiä siitä muka saa? Sitäpä olen tässä tänään erityisesti miettinyt vietettyäni intensiivisen pidennetyn ruokatauon pimun kanssa, kiitos liukumien ja joustavan työajan. Pimu haki minut töistä ja palautti myöhemmin takaisin, tosin paluumatkalla hän kirosi töyssyjä tiessä.

Ehkäpä tästä järjestelystä johtuen jäin erityisesti pohtimaan suhdettani näihin leikkeihin. Olenko minä muka karkkikauppamasteri, joka haetaan ja palautetaan ja jota käytetään sopivasti hyväksi? Taidanpa olla - paitsi että minua ei käytetä hyväksi, sillä lähden mukaan vain juttuihin, joista koen, että minulla on annettavaa ja antamisen kautta ennen kaikkea myös saatavaa. Näissä leikeissä elän niistä hetkistä, kun toisen raja tulee vastaan. Joko fyysinen tai henkinen, mieluusti kiedottuna sellaiselle sykkyrälle, joka ei siinä hetkessä aukea. Elän siitä hetkestä, kun toinen anoo aidosti käsijarrua, mutta onnistun vielä kiihdyttämään vauhtia. Elän siitä hetkestä, kun vastakappale väittää, että ei pysty tekemään pyytämääni, mutta tekee sen kuitenkin. Nöyrästi, anoen, kyynel valuen, meikit poskilla, kaikkensa antaneena sekä ennen kaikkea onnistuneena. Sillä hetkellä, siinä leikissä, minä ELÄN.

Näihin leikkeihin valmistautumisessa, jos nyt tällaista sanaa voi käyttää, minulla ei ole kiirettä. Asiat kyllä tapahtuvat, jos ne ovat tapahtuakseen. Joskus hidas temponi johtaa siihen, että ajelen luu ulkona onneni ohitse. Silti uskon, että jos oikein hitaasti lämmittelee, niin lopulta liekki on kuumempaa.

Baaripimuun tutustuin puoli vuotta sitten. Meillä oli kiva kipinä alusta asti, joka lähinnä jäi kuitenkin pienen kiusoittelun tasolle. Pimu saattoi lähestyä minua kiusoittelevalla viestillä, johon minä vastailin kertomalla, miten tuollaiset huutelijat laitetaan aisoihin. Kun välimatkaa on 10 kilometriä, niin on helppo huudella. Törmäsimme matkallamme muutaman kerran pervobileissä, ja taisinpa ensimmäisen kohtaamisemme aikana tunkeutua hänen wc-koppiinsa ja komentaa virtsaamaan katsellessani. Täysin puskista tämä tilanne ei kuitenkaan tullut, sillä pimu oli toivonut, että hänet saisi illan aikana huomioida.

Myöhemmin keskustelimme lisää. Mitä hän on kokenut, miten hän valta-asetelmat kokee, mistä hän pitää, mistä ei ja mikä on ehdoton EI. Kuva alkoi muodostua mieleeni. Tähän kuvaan piirsin tytön, joka piilottaa epävarmuutensa naamarin taakse. Tätä naamaria hän tarvitsee kontrolloidessaan tilannetta. Hän osaa taitavasti pyöritellä ja räpytellä pyöreitä silmiään ja saada vastakappaleensa tekemään juuri ne asiat, joita hän haluaa sillä hetkellä. Hän haluaisi kuitenkin luottaa, unohtaa naamarinsa. Heittää naamarinsa vaikka nurkkaan, päästää irti ja nauttia. Mutta kuten tiedätte, minua kiinnostaa kasvot, joten en ajatellut katsella naamaria.

Pimu oli läksynsä lukenut ja osasi varoitella, että hän ei pidä, jos hänen naamaansa sotketaan. Muita paikkoja saisi kuulemma sotkea mielensä mukaan, mutta naamasotkuista tulisi vaan ällötystä. Olen kyllä hyvä kuuntelija, mutta joskus...

Pimu oli varoitellut minua etukäteen, että en säikähtäisi jos hän nauraisi, itkisi tai muuten näyttäisi tunteitaan. Vastasin tunteiden kuuluvan peliin, ja että on jopa suotavaa niitä päästellä ulos. Niinpä pimu purskahtaa nauruun orgasmiansa pidätellen tiukan piiskauksen ja sormetuksen välillä. Katselen hymyillen takaisin ja kysyn mikä naurattaa. Hän pyörittelee minulle bambinsilmiään, hymyilee kauniisti ja toivoo sukeltavansa karkuun. Läväytän tiukan avarin poskelle ja kysyn uudestaan. Huomaan kuinka hän päänsä sauhuaa miettien, mitä vastata, mutta hän ei saa sanotuksi mitään järkevää. Tartun toisesta nilkasta kiinni, vedän jalan suoraksi ja alan piiskata ohuella bambukepillä sisäreittä ja kerron, että tämä loppuu kun kuulen vastaukseni. Hetken hän taistelee vastaan kunnes sanoo, "Minua nauratti, kun tajusin, etten pääse karkuun." Nappaan häntä kurkusta kiinni, painan hänet sohvaa vasten ja katson tiukasti silmiin. Hymy ja bambinsilmät ovat kadonneet. Kerron hänelle, ketä juuri nyt totellaan ja sylkäisen häntä kasvoihin. Jokin primitiivinen reaktio tavoittaa pimun. Ensin hänen kasvonsa värähtävät, sä et voi tehdä minulle näin, sitten pää ja hetken päästä koko keho tärisee allani. Puristan hänet tiukemmin sohvaa vasten.

Etukäteiskeskusteluissamme olin vihjaillut pimulle että hän joutuu anelemaan tiukan katsekontaktin alla. Hän oli yllättäen naamarinsa kanssa hieman eri mieltä. Olin häntä kiusannut aikaisemmin viikolla ajatuksella, että hän ei saisi laueta kertaakaan koko leikkimme aikana. Itse asiassa se oli kohdaltani tapaamisemme suunnitelma. Jos laukeaminen ei tapahtuisi minun tavallani, se ei tapahtuisi ollenkaan. Yleensä kuitenkin asiat tapahtuvat, kun niitä tarpeeksi haluaa.

Olin kiusannut pimua jo tovin, pääosin käsityönä. Olimme pikkuhiljaa pääsemässä tilanteeseen, jossa missio joko toteutuu tai Cruise näyttelee sen uusiksi. Pimu oli useamman kerran vinkunut lupaa, mutta aina silmät kiinni tai väärin sanamuodoin. Pimu istui sohvalla jalat apposen auki, kämmenet puristaen omia nilkkojaan. Minä runkkasin häntä kädelläni ja vibralla ja komensin häntä katsomaan silmiin. Hän pystyi siihen alkuun hetken, mutta nautinnon kasvaessa hänen katseensa harhautui tai sanat puuroutuivat. Joka kerran lopetin kiusaamisen siihen paikkaan, avokämmen hänen poskelleen, komento katsoa minua silmiin ja aloitin uudestaan alusta. Näin me edettiin, pikkuhiljaa, pienin askelin, ensin kaksi sekuntia, sitten viisi, sitten kymmenen, ja joka kerta kun fokus katosi, niin katosi hänen nautintonsakin. Pimu turhautui, "minä haluaisin vaan tulla!" Ja aloitimme uudelleen alusta. Lopulta katse pysyi silmissäni ja kysymyksetkin tulivat selvästi. Hänen silmänsä tapittavat minua. Hänen koko vartalonsa tärisi kädet puristuneina nilkkoihin. "Saisinko tulla?" Annoin luvan ja samalla hänen katseensa painui taas alas. Otin sormet pois hänen sisältään ja lelun pois klitorikselta. Hän ei ollut uskoa tapahtunutta. Vedimme hetken henkeä ja sama uudestaan. Kolme kertaa.

Lopulta hän onnistui, tyylipuhtaasti, silmät väristen katse tiukasti silmiini koko orgasmin ajan. "Olen ylpeä sinusta, hienosti toimittu!", kuiskasin hänen korvaansa.

Soidinmenot

Olen viime aikoina pohtinut paljon Ds-dynamiikka ja ystäviäni tämän aihepiirin alla. Ds-dynamiikka saattaa olla sovittuine sääntöinen, käytöstapoineen, rituaaleineen, yms. hyvinkin monimutkainen tapa elää, mutta oman kokemukseni mukaan yksi osa-alue on piristävän suoraviivainen. Seksiin tai leikkeihin ei liity mitään pelejä, kauppaa tai draamaa. Jos minun tekee mieli, blondi on silloin käytettävissäni. Poislukien tietysti järkevät syyt kuten esim. migreeni. Mutta kaikki muut arkiset, joskus työpaikan kahvipöydissä naureskellut syyt, kuten en ole käynyt suihkussa, minulla on just nyt hyvä kirja, mua ei huvita ovat poissa laskuista. Enkä tuollaisia syitä kyllä ole kuulukkaan. Hyvin suoraviivaista ja erittäin toimivaa.

Oikeasti tarkoitukseni ei ollut kehaista, että saan kun haluan, vaan pohtia asiaa askelmaa pidemmälle. Minulla on ollut aivan järjetön onni viime aikoina törmäillä aivan huikeisiin ihmisiin. Nämä törmäilyt ovat tapahtuneet housut jalassa, vaikka vastapuolella onkin saattanut olla rinnat tai takamus hellänä törmäyksen jälkeen. Erityisen onnekas olen siksi, että minulla on mahdollisuus tehdä näitä asioita ilman, että draamaviisari kotona kääntyisi punaiselle tai edes keltaiselle.

Mutta eihän tällaisia törmäilyjä tapahdu kuitenkaan ilman luottamusta, tutustumista ja suunnittelua. Luottamuksesta olemme kirjoittaneet jo niin paljon, että en tiedä osaanko enää tuoda esille mitään uutta. Tietysti näissä tilanteissa, joissa leikit ihmisen kanssa ensimmäistä kertaa, luottamus on jo rakentunut etukäteen tarpeeksi. Ollaan saatettu törmätty aikaisemmin esim. bileissä, käyty kahvilla , sen lisäksi esimerkiksi vaihdettu ajatuksia meilitse. Sitten molemmat hyppäävät vähän tuntemattomaan ja toivottavasti nauttivat.

Yksi iso tekijä, joka osaltaan minut pitää käynnissä tässä kaikessa, on mutkattomuus. Minun ei tarvitse esittää kenenkään kanssa mitään soidintanssia, enkä minä odota sitä myöskään muilta. Voin sanoa haluni ja toiveeni suoraan, ja niin saa tehdä myös minulle. Voi pahus kuinka virkistävää se onkaan. Ei tarvitse skypettää kahta kuukautta, ylipuhua toista ja kehua itsensä taivaisiin, jotta toinen uskaltautuu treffeille. Päinvastoin, parhaassa tapauksessa joku saattaa tulla suoraan kysymään, että voisitko vähän hyrräillä minua? No eipäs Elvistellä, näin on tapahtunut tasan kerran.

Olen ollut aina vähän ujo silloin, kun pitäisi astua sen viimeisen kynnyksen yli. Esimerkiksi silloin kun sanot ensikertaa ihmiselle: nyt mennään tuonne pukille ja minä piiskan sinut. Jopa silloin kun tiedän 100 % varmuudella, että toinen siitä tykkäisi ja 90 % varmuudella, että hän lähtisi. Nyt kun olen tosissani onnistunut vähentämään näitä soidintanssiaskeliani, niin aivan upeita asioita on tapahtunut.

Plan B

Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa, että suosikki pervovideoitani ovat kink.com:in The Upperfloor. Näissä videoissa on eräänlainen seremoniamestari, joka vetää pervoille järjestettyjä illlalliskutsuja. Parhaissa videoissa on mukana sekä ammattilaisia että paikallisia pervoskeneläisiä, joista jälkimmäiset saavat minut erityisen liekkeihin.

Kuinkas sattuikaan, että yksi asia johti toiseen, ja nukkekin mainitsi, että hän haluaisi joskus tehdä meille ja pervoystävillemme illan. Nukke halusi palvella kokonaisvaltaisesti isompaa ryhmää, laittaa ruokaa, tarjoilla, olla ehkä vähän esillä jne. Mitä nyt ikinä nuken omistajat keksisivätkään. Tästä lähti ajatukseni juoksemaan, että mitä jos ilta ei olisikaan vahvasti roolitettu ainoastaan nuken osalta. Että otettaisiin myös lähipiiristämme muitakin halukkaita pervoja mukaan.

Eikä aikaakaan kun oli jo olemassa konsepti The Lower Floor ja muutamia kutsuja lähetettynä. Idea otettiin innolla vastaan, ja muutamat ystävät alkoivat pohtia illlan kulkua omista lähtökohdistaan. Nukelle oli suunniteltuna sääntöjä mm. liittyen puhumiseen, puhutteluun, tarjoiluun ja käytökseen. Monet muutkin parit olivat innokkaasti järjestelyissä mukana suunnittelemassa sopivia sääntöjä ja vauhdikkaita tilanteita. Yhtenä parhaana ideana oli hankittuna iso potta keskelle olohuonetta kurittomia alistuvia varten.

Viikko ennen ajankohtaa tuli pari peruutusta, muutama päivä myöhemmin yksi lisää ja päivä ennen tapahtumaa yksi force majeure. Tapahtumamme oli kutistunut viiteen osallistujaan, ja päätimme peruuttaa sen kokonaan. Mieli oli pettynyt, mutta tästäkin prosessista otimme opiksemme, ja uusi tapahtuma on tulossa entistä ehompana.

Kuitenkin minulla ja blondilla oli vapaa ilta ja nukella jääkaappi täynnä ruokaa, joten oli syytä keksiä Plan B. Teimmekin hyvin omaperäisen suunnitelman istua iltaa rennosti kolmisin. Suunnitelmissa oli saunaa, nuken tekemää ja tarjoilemaa ruokaa ja ennen kaikkea kolminkeskistä yhteistä tutustumisaikaa, joka oli aikaisemmin ollut kortilla. Ei huono plani.

Meidän kolmen yhteinen dynamiikkamme oli arvoitus kaikille, koska meillä ei ole ollut mahdollisuutta tutustua siihen aikaisemmin. Nyt olimme kaikki avoimin mielin liikkeellä tarkoituksenamme katsella, kosketella ja nauttia illasta ja sen antimista rennosti.

Tästä illasta on jo melkoisen kauan, ja kirjoitankin tavoilleni poikkeuksellisesti vasta nyt siitä. Ilta oli napakymppi ja niin onnistunut, että olen jo muutaman viikon pohtinut, miten siitä kirjoittaisin. Valitsin muutaman tuokiokuvan suunnilleen aikajärjestyksessä.

Nukke sylissäni käsiteltävänä blondin auttaessa vieressä. 

Pitkän kaavan mukaan saunaa. 

Nukke saa meiltä lisää tiukkaa käsittelyä roikkuen kattoparrussa. 

Nukke sängyllä sidottuna leikkiessämme nukkeleikkejä. 

Naiset jäävät tutustumaan toisiinsa, ja minä vaihdan kerrosta. 

Syömme loistavaa alku- ja pääruokaa ja juomme Plan B nimistä punaviiniä nuken tarjoilemana. 

Pidän tiukasti kiinni nukesta blondin kiusotellessa häntä. 

Aamuyön tunneilla makaan lattialla oikaisten selkääni ja nukke tulee viereeni kehräämään. Nukke saa käskyn sohvalta ja alkaa työstää minua sekä käsillä että suullaan. Blondi haluaa näyttää mallia ja palaa myöhemmin käskyttämään.

Yöllä kotiin blondin kanssa pyöräillessämme olimme erittäin hämmentyneinä. Mikä ilta! Jokainen tiesi ja ennen kaikkea otti paikkansa. Jokaisella oli se otettava paikka, johon hän halutessaan pystyi siirtymään. Ei kyräilyä, ei draamaa, ainoastaan positiivista hyvää fiilistä. Olin juuri kokenut jotain, minkä en aikaisemmin ollut uskonut olevan mahdollista. Meillä on suuret odotukset jatkosta joskin jalat silti tiukasti maassa.

Blondi: Veteenpiirrettyjä viivoja

Olemme Peikon kanssa pohtineet viime aikoina paljon rajojamme ja sääntöjämme. Luottamusta ja sen rikkomista. Meillä on nykyään elämässämme yhteinen nukke, josta pidämme parhaamme mukaan huolta. Nukke on Peikon leikkikaveri, ehkä jopa vähän myös minun. Tosin minulla on asian, tai siis oman estoisen pääni kanssa vielä jonkin verran työstettävää. Että minäkin joskus voisin leikkiä jonkun muun kanssa? Muutakin kuin piiskata tuttuja bileissä.

Nukke on Peikon ensimmäinen vakituinen leikkikaveri meidän parisuhteemme aikana. Vaikka muitakin on ollut, on kyse ollut lähinnä yksittäisistä tai muutamista leikkikerroista. Joista ei ole ollut tarkoituskaan tulla mitään vakavampaa tai jotka eivät ole toimineet niin hyvin, että niistä olisi tullut jotain vakavampaa.

Nyt elämässämme on ihminen, joka näyttää asettuvan kuvioomme hyvin vakituisemmaksi osaksi. Sekä ihmisenä, ystävänä että pervona. Kokonaisuutena. Jotenkin asiat tuntuvat loksahtelevan paikoilleen omalla painollaan luonnollisesti. Ilman suuria ponnisteluja.

Samalla olen taas kerran päässyt tutkailemaan omaa mustasukkaisuuden tunnettani tai oikeastaan sen puuttumista. Jostain syystä iso kasa yhteiskunnallisia yksiavioisuuden normeja yrittää tunkea päähäni. Että minun tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mustasukkainen. Olen todella miettinyt ja pohtinut asiaa. Tutkinut itseäni. Kääntänyt ja vääntänyt. Ja ihmetellyt mustasukkaisuuden puutetta. Olen myös miettinyt sitä, että onko minussa jotain vikaa, kun en ole mustasukkainen? Tai voinko olla niin tunnevammainen, että en yksinkertaisesti tunnista tunnetta? Kuitenkin kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen oireet loistavat poissaolollaan, kuten myös psykosomaattiset kivut, jotka yleensä kertovat että päässäni ei ole kaikki kunnossa. Onneksi olen kuitenkin saanut lievän mustasukkaisuuden kokemuksen, joten tiedän, että kykenen tunteeseen.

Eilen Peikko oli sovitusti nuken kanssa liikenteessä. Olimme sopineet, että yhteinen ilta on ok, koska minä en kuitenkaan edes ole kotona, vaan töissä ja koulutuksessa. Eli aika ei ole poissa yhteisestä ajasta. Tulin eilen illalla kotiin melko väsyneenä. Lapsi oli kotona kipeänä, enkä olisi jaksanut pitkän päivän jälkeen olla läsnä. Olin lisäksi luvannut käydä piipahtamassa vanhemman lapsen luona ihan muissa asioissa – sellaisissa, jota Peikko ei olisi voinut hoitaa. Huomasin pienen ärtymyksen tunteen liittyen Peikon poissaoloon. Mutta tunne liittyi hyvin vahvasti siihen, että hän ei ollut kotona jakamassa tilannetta kanssasi eikä siihen, että kenen kanssa hän oli liikenteessä. Sama ärtymyksen tunne olisi herännyt, vaikka hän olisi ollut kuntosalilla tekemässä treeniä. Voidaanko tämä tunne luokitella mustasukkaisuudeksi?

*****

Uuden ihmisen tullessa elämäämme olemme saaneet miettiä myös rajoja. Muistan joskus kirjoittaneeni, että minusta ei tuntuisi hyvältä, jos Peikko harrastaisi penetraatioseksiä jonkun muun kuin minun kanssani. Tuon lauseen jälkeen totesin kuitenkin, että jos hän sitä kuitenkin haluaisi, olisi se minulle todennäköisesti ok tilanteesta ja ihmisestä riippuen. Veteen piirretty, keinotekoinen viiva.  Nyt olemme tilanteessa, jossa tällaista on tehty. Minun luvallani ja suostumuksellani. Huomasin taas jälleen kerran tutkiskelevani, että miltä asia minusta tuntuu. Tai pitäisikö sen nyt tuntua jotenkin erityiseltä? Ei tuntemuksia. Toki turvaseksiasiat puhuttivat ja niistä keskustelimme Peikon kanssa pitkään. Peikko puolestaan on käynyt saman keskustelun nuken kanssa, ja olemme päässeet ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja on myös turvallinen.

Meistä kahdesta Peikolla on selvästi enemmän työtä mustasukkaisuuden tunteiden kanssa. Koska koko ajan kun hän pohtii omia tekojaan ja rajojaan, käy hän myös dialogia itsensä kanssa. Olisinko minä valmis antamaan blondille samat oikeudet? Karkeasti sanottuna olla toisen miehen pantavana. Vastaus on pohdiskelun jälkeen ainoa mahdollinen eli positiivinen.

Alan vähitellen uskoa yhä vahvemmin siihen, että kun rakkautta jakaa, sen määrä myös lisääntyy. Että rakkauden määrä on ikään kuin lisääntyvä luonnonvara. Kun sitä hoitaa, hellii ja jakaa, tulee sitä myös lisää. Jaettavaksi sekä parisuhteeseen että sen ulkopuolelle. Jotenkin tämän oivalluksen myötä myös polyamoria näyttäytyy ymmärrettävämpänä. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että seksiä voi kyllä jakaa monien ihmisten kesken, mutta rakkautta ei. Nyt alan uskoa, että sekin on mahdollista.

Teemme Peikon kanssa mielenkiintoista matkaa, emmekä tiedä vielä yhtään, mihin se johtaa. Suunta vaikuttaa kuitenkin oikealta, joten se riittää tässä vaiheessa. 

Mistä tiedät, että on kesä?

Työni kautta joudun/saan työskennellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, ja tätä tukemaan olen saanut jopa vähän koulutusta. Viimeaikoina yksi tällainen koulutus on pyörinyt mielessäni liipaten kinkyskeneä, ja yritänkin nyt pirun pitkän huojuvan aasinsillan kanssa saada kirjoitetuksi aiheesta. Aluksi toivoisin, että suljet hetkeksi silmäsi ja mietit oman vastauksesi kysymykseeni: Mistä tiedät että on kesä?

Aistimukset ovat mielteitä (mielikuvia, kuulokuvia, tuntemuksia). Näiden aistiemme kautta luomme oman ”karttamme” todellisuudestamme. Jokaisen meidän karttamme on hieman erilainen. Ihmisten kanssa keskustelu on helppoa, mutta väitetään että kontakti syntyy vasta, kun toinen ihminen kohdataan hänen omassa maailmassaan, miellejärjestelmässään.

Ihmisen miellejärjestelmät ovat:

-          Visuaalinen

-          Kinesteettinen

-          Auditiivinen

-          Loogis-rationaalinen

Joku edellä mainituista on meille ensisijainen, vaikka käytämmekin miellejärjestelmistä kaikkea. Jos palaamme edellä esitettyyn kysymykseeni, ja jos mielikuviisi tuli kaunis kesäinen maisema, jossa silmäsi lepää, niin luultavasti ensisijainen miellejärjestelmäsi on visuaalinen. Jos taas mielikuvissasi kuulit lintujen laulun tai veden liplatuksen, olet luultavasti auditiivinen. Jos taas mielikuvissasi tunsit itsesi uimassa lämpimässä vedessä tai ruohikon kutittelevan jalanpohjaasi, niin saattaisit olla kinesteettinen. Jos taas kurkkaisit lämpömittaria ja huomaisit sen näyttävän 25 astetta, olet loogis-rationaalinen.

Nyt saatat miettiä, miten näitä asioita voidaan ottaa huomioon keskusteltaessa muiden ihmisten kanssa. Annan hieman kärjistetyn esimerkin. Jos olisin kiinteistövälittäjä ja myisin sinulle asuntoa. Visuaaliselle ihmiselle kehuisin asunnon muotokieltä sekä asunnon visuaalista ilmettä, jossa asiakkaan silmä lepää. Kineettiselle kehuisin taas asunnon pintaratkaisuja, marmoria tasoissa ja lattialämmitystä varpaiden alle. Auditiiviselle kehuisin asunnon akustiikkaa ja mahdollisuutta kuulla kesällä linnunlaulua terassilla ja että moottoritien äänet eivät kantaudu asunnolle asti. Loogis-rationaaliselle kertoisin kuinka hyvin talo on suunniteltu. Kertoisin kuinka vesieristeet, salaojat ja kattomateriaalit ovat markkinoiden parasta laatua.

Nyt olen päässyt sortuvan aasinsiltani alkuun ja hyppään skeneemme. Mielestäni ymmärrän ihmisiä melko hyvin, mutta usein suurimpia (joskus ylitsepääsemättömiä) ongelmia kohtaan loogis-rationaalisten ihmisten kanssa. Tälle tyypille on ominaista, että kaikki on ja pitää olla mitattavissa. Tällä tavalla heidän maailmansa pysyy järjestyksessä. Miten tämä toimii puhuttaessa ihmissuhteista, kinkyilystä tai pervosuhteista? Minusta vähän huonosti, ja ehkä juuri siksi ajauduin (huomaa imperfekti) helposti törmäyskurssille tällaisten ihmisten kanssa.

Määrittele tai mittaa nyt sitten Ds-suhde tai helposti heitetty AITO Ds-suhde? Vaikeaa on, mutta väitän että loogis-rationaaliset ihmisten pyrkivät silti määrittelynsä tekemään. Luulen, että he tekevät jonkinlaisia mittayksiköitä ajatuksissaan (ehkä jopa ymmärtämättään), ja koska asiat ovat heille mitattavissa, yrittävät he esittää asioita muille totuuksina. Koska toimin vain puhtaasti oman karttani ja maailmani kautta, minun on vaikea antaa esimerkkiä, mutta haluan kuitenkin yrittää. Eräs loogis-rationaalinen ihminen haukkui minua tosissaan aisuriksi, koska haluan miellyttää naistani ja toteuttaa myös naiseni toiveita suhteessamme. Tämä masteri oli selvästi vetänyt rajansa juuri tähän. Ymmärsin hänen mittarinsa siten, että AITO Master ei subiltaan kysele, vaan tekee mitä haluaa. Me emme puhuneet samaa kieltä silloin emmekä selvästi vieläkään.

Olen kääntymässä ajatukseen, että loogis-rationaalisten ihmisten ongelma mittaamattomissa maailmoissa on se, että he ajavat itsensä loukkuun. He saattavat käpertyä oman ajatuksensa vangiksi, ja muualle ei uskalleta katsella tai muuta ei voida tuntea, koska muuten se oma mitattu maailma saattaa hajota.

Tietenkään asia ei ole ihan näin yksinkertainen, vaikka kuinka haluaisin uskoa niin. Varsinkin netin välityksellä käyty keskustelu on usein niin turhauttavan harhaanjohtavaa, että mieluummin tapaisin ihmiseni livenä. Roolit kun eivät ole sama asia kuin miellejärjestelmät. Ilokseni sain muutama viikko sitten huomata, kuinka eräs netissä kanssani meuhannut henkilö oli livenä totaalisen erilainen, jopa mukava ja mielenkiintoinenkin.

Olen viime aikoina todella yrittänyt ottaa opikseni. Viime aikoina olen hengittänyt enemmän ja muistuttanut itselleni, että en todellakaan puhu samaa kieltä kaikkien kanssa, eikä oikeaa kontaktia kaikkien kanssa välttämättä synny, koska emme kohtaa samassa ”maailmassa”. Vaikka kontaktia ei synny, niin minun maailmani pysyy ennallaan. Minun maailmani ei hajoa, ja suon ilomielin mitattavan maailman, vaikka parisuhteissa, kaikille jotka sitä tarvitsevat.

Mihin maailmaan Peikko sitten mahtaa kuulua. Ensisijaisesti siihen joka työntää kätensä hiekkaan ja…