Kaksi + yksi tuokiokuvaa

Vaikka voisin olla paremmassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti, niin osaan olla kovin iloinen siitä, että henkinen tai fyysinen kinkykuntoni on harvoin jos koskaan yskinyt. Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä, että omaisin puolikkaan rautakangen ja jaksaisin jyskyttää menemään puoli yötä. Ennemmin tarkoitan sitä, että ihminen kenen kanssa päädyn ihokkain on sitä luokkaa, että hän saa koneeni hyrisemään ihan itsekseen. Sitä paitsi olen kovin kovin "helppo" sopivan ihmisen kanssa.

Kuitenkin ikääntyminen on vähintäänkin ikävää, jollei muuten niin ajatuksena että kaikki tämä kiva loppuu joku päivä. Vaikka viime vuosina olen löytänyt parrastani harmaita sävyjä olen huomannut henkisellä puolelle jotain iän tuomaa kasvua, mikä on tuonut minulle sekä rajoja että rentoutta elämääni. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tule ikää sitä vähemmän haluan kuluttaa sitä tyhjänpäiväisyyksiin. Tämä taas on tuonut mukanaan ajatusmallia, että hitsi olen hyvä ihan just tällaisena ja voin nauttia täysillä just niistä jutuista mistä nautin. Varmasti osaltaan siksi, että annoin itselleni siihen mahdollisuuden, tapahtui tässä hiljan jotain mitä on tapahtunut minulle tasan kerran aikaisemmin.

Lelu oli kylässä ja viattomasti kertoi kuinka lääkäri oli kehottanut häntä syömään enemmän proteiinia, jotta salilta palautuminen olisi tehokkaampaa. Koska ihan lääkäri oli moista määrännyt, niin päätin antaa omat annokseni hyvään tarkoitukseen. Eikä aikaakaan kun lelu oli kiinni futonin reunalla, pää kivasti roikkuen patjan yli minun ladatessa annostani häneen. Näissä oraalileikeissämme on jotain merkillistä kun emme pysty edes sanomaan kumpi niistä pitää enemmän. Niinpä omilla olemuksillamme, haluillamme ja kiimoillamme ajamme toisemme johonkin merkilliseen sykkyrään, missä kumpikaan ei saa toisesta tarpeekseen. Siksipä kiihdytimme toisemme tilanteeseen, missä penikseni oli juurta myöten lelun kurkussa ja vaikka halusin vetäytyä hetkeksi, jotta lelu saisi pikkasen lisää happea, hän painoikin käsillään minut pakaroistani takaisin. Se hetki, kaikessa kiihottavuudessaan, sai pääni räjähtämään ja samalla päästelin yllättäen pienin annoksen, pienen orgasmin kera, lelun kurkkuun. Hetken päästä riuhtaisin itseni irti lelun vetäessä happea vieressä. Levittelen eritteitä pitkin hänen kuolaisia kasvojaan, työnsin sormet hänen kurkkuunsa ja samalla minut otti valtaansa tunne että kiihdytykseni jäi kesken. Komensin suun auki ja minuutin sisään annoin lelulle uuden annoksen ison orgasmin kera. 

- - - - - - - -

Lelun ja häkin ensi kohtaaminen oli ikimuistoinen. Häkkiin liittyy minulle jotain kivaa arvostusta ja tiedän jo nyt, että pääsemme maistelemaan häkin tuomaa dynamiikka hyvin monelta eri kantilta. Minä jossain kohdin mietin, että voisin vaikka kömpiä sinne sisään ja yrittää ottaa hauskan selfien tms. mutta ensimmäinen yhteinen aamu muutti näkemyksiäni paljon. Lelu on kertonut minulle, että hänen elämänsä pahimmilla hetkillä hän on joskus käpertynyt monen peiton alle johonkin omaan pesäänsä ja suojellut näin itseään "pahalta" maailmalta. Muistin tämän tarinan ja tilasin lelulle yllätyksenä painopeiton, koska toivoin sen tuovan lisää turvaa. Niinpä ensimmäisenä iltana, teimme häkkiin lelulle nätin pedin. Siirsimme häkin futonin viereen minun puolelleni, jotta pystyin silittämään häntä kaltereiden välistä. Illalla talutin hänet häkkiin, pistin oven kiinni (en lukkoon) ja siirryin lukemaan hänen viereensä. Lelukin yritti lukea hetken, mutta uni otti voiton muutamassa minuutissa. Otin pudonneen kirjan hänen päältään ja sammutin valot. 

Olen hyvin aamunvirkku ja niinpä olin seuraavana aamuna hereillä paljon ennen lelua. Keittelin kahvit ja nautiskelin aamupalaa kunnes aloin kuulla heräämisen ääniä. Menin toivottelemaan lelulle huomenet ja kumarruin häkin viereen. Avasin häkin oven hitaasti jolloin tapahtui jotain äärimmäisen kaunista ja merkillistä. Minun avatessa häkin ovea, lelu kääriytyi tiukasti pettoihinsa ja sanoi suoraan sydämestään täysin tosissaan "apua, älä päästä tänne kylmä ilmaa".

Arvostelussa häkki ja sen tekijä

Tämä teksti ei ole kaupallinen yhteistyö missään muodossa. Siinä vaiheessa kun häkki oli kannettu asuntooni ja lasku oli kourassani, kysyin käsityöläiseltä mitä hän olisi mieltä jos kirjoittaisin häkin valmistumisesta blogitekstin? "Mieluusti" oli vastaus, joten täältä pesee.

Kuten saatat muistaa, niin häkkiunelmia maalailtiin jo aikaisemmin tänä vuonna. Eikä unelmointini pelkästään tuohon hetkeen jää, vaan olen tästä useampaan otteeseen haaveillut vuosien aikana. Nyt Saaliin (jota nykyään välillä leluksikin kutsun) tuoman valtadynamiikan myötä, häkki oli viime kuukausina pyörinyt enemmän ja enemmän mielessäni. Vaikka usein olen valmis tekemään vaikka ja mitä ihmiseni puolesta, niin pysäytin itseni välillä pohtimaan, että mitä ja kuinka paljon minä häkistä saisin?

Ensinnäkin nautin elämästäni kun se on näköistäni.
Jos asunnossani olisi kaunis, uniikki ja käsityönä tehty häkki, tietäisin saavani siitä hurjasti mielihyvää ihan esineenä tai huonekaluna. Häkki varmasti toisi minulle mielihyvää esteettisesti sekä tietenkin myös henkisesti muistoina että ideoina. Toisekseen häkissä näyttäytyi minulle kaksi vahvaa dynamiikkapuolta, jotka tarkoituksella työnsin ajatuksissani taustalle, koska kokemuksesta tiesin, että vaikka kuinka näitä puolia suunnittelisin ja fantasioisin etukäteen ne hyvin harvoin osuisivat yksiin reaalimaailman kanssa. Parempi antaa niiden kasvaa omalla painollaan ja jo nyt vähäisillä kokemuksillani tiedän olleeni oikeassa. Näiden speksien kanssa aloin metsästää häkille tekijää. 

Katselin muutamia häkkiviritelmiä sekä ETSY.stä, että google hauilla, mutta suurin osa näistä eivät miellyttäneet silmiäni tarpeeksi ja ne muutamat joita edes harkitsin tyssäsivät joko siihen etteivät moista suostuneet Suomeen postittamaan tai sitten postituskulut nousivat taivaisiin. Takaraivossani kuitenkin välillä tykytti ajatus kysyä häkkiä masokisti.fi sivustolta, sillä tiesin että he olivat häkkejä tehneet ja kotisivuillakin oli muutamia malleja. Kuitenkin olin jättänyt kysymättä, koska kuvittelin käsityönä tehtävän häkin hinnan nousevan yli budjettini, vaikka olinkin valmis maksamaan käsityöstä. Lopulta kuitenkin muotoilin varovaisen viestin masokistille haaveestani ja siitähän lähti pyörät pyörimään vauhdilla.

Tämä käsityön ammattilainen soitti minulle suunnilleen välittömästi viestini lähettämisen jälkeen, mutta koska asiaa olisi riittänyt loputtomiin, niin sovimme puhelintreffit illaksi. Myöhemmin illalla sitten höpöttelimme puolitoista tuntia. Ensi juteltiin häkistä ja käytiin läpi perusasioita kuten koko ja väri jne. Sitten hän ansiokkaasti kyseli minulta asioita, joita en ollut edes osannut miettiä, kuten vaikka pitääkö jalka mahtua kaltereiden läpi, onko pohjalevyä
ja millainen, entä tuleeko kattolevy, entäpä päänaukko ja vaikka minne häkki tulee millä on merkitystä siihen miten päin ovi aukeaisi. Siinä yhdessä puhelussa häkki rakentui mielikuvissamme hyvin pitkälle ja lopulta jäin yön yli vielä pohtimaan muutamaa isompaa kysymystä. Juttua riitti vielä suunnittelun jälkeenkin ja lopulta me jo vähän jaoimme elämäntarinoitamme. 

Seuraavina päivinä palasin suunnitelmiimme nukutuin vastauksin. Kerroin ajatuksestani, että häkki voisi myös toimia joskus olohuoneen pöytänäkin joko saalis sisällä tai ei. Tähän ammattilainen ehdotti, että mitäpä jos häkkiin tehdään irrotettava kansilevy joka on leveämpi kuin itse häkki, jolloin se toimisi paremmin pöytänä. Minun päässäni alkoi pyöriä saman tien ajatuksia teekutsuista tai tiukasti tasoon kiinnitetystä saaliista tai miksei vaikka nuo ideat yhdistettynä ja kerrassaan ihastuin tähän ajatukseen. 

Kaiken kaikkiaan suunnittelu ammattilaisen kanssa ei olisi voinut olla sujuvampaa. Hän vastasi nopeasti, ideoi kanssani paljon, toi realiteetit pöytään, antoi vaihtoehtoja jne. Olin hyvin hyvin tyytyväinen kaikkeen käymäämme kommunikaatioon ja jäin innolla odottamaan lopputulosta. Aikatauluksi sovimme n. 1,5kk mikä ei todellakaan ollut häkin rakennusaika, vaan mukana oli pitämättömiä kesälomia ja esimerkiksi aikaa vieviä työnvaiheita joista en etukäteen tiennyt mitään, kuten vaikka pulverimaalaus. 

Joka tapauksessa häkki valmistui etuajassa ja odotukseni olivat korkealla. Olin saanut muutaman tiiseri valokuvan etukäteen, mikä nosti odotuksia entisestään. Ja jos en ole vielä kehunut tarpeeksi, niin lopulta häkki vielä toimitettiinkin ihan kotiovelle ammattilaisen toimesta, koska "kiva ihan itse nähdä asiakkaan ilme tuotteestani". Hieman huvittuneena kannoimme häkin etupihalta rappusia pitkin toiseen kerrokseen ja pohdimme kuinka moni saa tästä paljon ihmeteltävää. Toivottavasti moni. 

Lopputulos oli parempi kuin osasin odottaa ja odotukseni oli korkealla. Työn jälki on todella viimeisteltyä ja tarkkaa. Jokainen liitoskohta on laadulla tehty ja esimerkiksi vastakkaisten sivujen kalterijaot ja sijainnit ovat täsmälleen identtiset. Häkki on äärimmäisen jämäkkä, niin kuin luonnollisesti sen pitää ollakin ja siitä huolimatta sen voi purkaa tarvittaessa myös osiin.

Pohja- ja kansilevyjen väri sekä laatu olivat parempaa kuin osasin odottaa ja varsinkin se kansilevy monine mahdollisuuksineen avasi ihan uuden maailman. Se kansilevy on paras työtasoni ikinä ja ainakin jo yhden kokemuksen jälkeen olen täysin myyty ;-) 

Kun häkki oli kannettu paikoilleen ja kaikki yksityiskohdat käyty vielä läpi, istuimme kahvikupposelle parantamaan maailmaa. Siinä parannellessa hurahti jälleen tunti ja toistakin kuten helposti samanhenkisen ihmisen kanssa käykin. Häkin lisäksi olin tilannut ammattilaiselta samalla pari muutakin esinettä, sillä hän myös tekee upeita nahkatöitä ja siinä kahvikupposen kanssa kävimme nekin läpi, mutta niistä myöhemmin lisää. 

Lopulta saatoin ammattilaisen vielä autolleen ja totesin siinä matkalla, että tuskin tämä tarpeeni jää ainoaksi tilauksekseni kun ainakin yksi harnessini kaipaisi korjausta tai ehkäpä sitten vaan tilaan uuden. 

Suosittelen masokisti.fi ehdoitta!

Saalis on ehtinyt tutustua häkkiin sekä sisältä että ulkoa. Heidän ensi kohtaaminen päätyi oman pesän sijaamiseen häkin sisään, jonka jälkeen siirsimme häkin parinsänkyni viereen. Illalla saalis kömpi omaan turvapesäänsä ja silittelin häntä kalterien välistä. Saalis nukkui sopivat 10h yöunet kunnes herätyskello herätti töihin. Mutta tästä ja kaikesta muusta lisää myöhemmin.

 

Tarve vs. halu

Heräsin eilen aamulla kotoani Saaliin vierestä ja muutamaa tuntia myöhemmin kävelin jo minilomallani Riikan vanhassa kaupungissa. Olen useasti kuullut tutuiltani, että koko kesäloma pitää nauttia yhteen putkeen, jotta kaikista työasiasoista pääsisi kunnolla irti. Koetin itse vuosikymmeniä toimia edellä kuvatusti, kunnes ymmärsin että aivoni eivät kesälomissakaan toimi niin kuin valtaosalla. Tarvitsen ärsyttävän paljon "ärsykkeitä", jotta dopamiinitasoni pysyvät hallinnassa ja tästä syystä muutamien päivien täsmälomat toimivat kohdallani paljon paremmin kuin neljän viikon nollaus. 

Lampsiessani pitkin Riikan mukulakivikatuja pohdiskelin kuinka paljon meidän tekemisiämme ohjaa halu verrattuna tarpeeseen. Ajattelin nyt hetken leikkiä jonkinsortin (kokemus)asiantuntijaa ja pohdiskella näitä termejä hetken.

Haluaisin väittää, että halu voi nousta melkein mistä vaan. Halu voi nousta vaikka kateudesta, mainoksesta, pornofilmistä, hyvästä tuoksusta jne. Tarve taasen on jotain sisäsyntyistä mikä on meille "elintärkeää". Ehkäpä yksinkertaisin kuvaus näiden kahden termin välillä voisi olla, että meillä jokaisella on tarve syödä, mutta halu syödä eri asioita. Koska kirjoitan kuitenkin kinkyblogia, niin haluan leikkiä vielä suurempaa asiantuntijaa ja pohtia termejä valtasuhde kulmasta.

Joskus aikoinaan taisin olla mukana jokaisessa Turun Baletin kinkybileissä. Joskus bileissä rinnuksissani oli lappu "Bile Master" tms, mikä tänään lähinnä huvittaa minua. Silloin minulla kuitenkin oli palava halu välittää kinkyilyn ilosanomaa ja samalla auttaa yhdistystäkin. Yleensä iltani kohokohtiin kuului muutama rohkaiseva jutustelu untuvikkojen kanssa ja jos oikein villiksi ilta heittäytyi niin saatoinpa jonkun crossilla piiskata. Vaikka koen olevani myös jonkinsortin sadisti, jolla aika ajoin on välillä tarve satuttaa (konsensuaalisesti), niin mitäköhän on pielessä kun tarpeeni ei tuossa täyttynytkään?

Haluaisin väittää, ainakin omalla kohdallani, että suurin osa kinkyidentiteetistäni toimii tarve-sektorilla. Se on jotain perustavanlaatuista minussa, mikä sykkii sielussani ja mitä ilman en kertakaikkiaan ole kokonainen. Tätä tarvetta on kuitenkin hyvin vaikea selittää ymmärrettävästi koska siihen nimenomaan tarvesektorillani sekoittuu niin paljon jotain syvältä sisältäni, kuuluisaa kemiaa ja jotain selittämätöntä taikuutta. Toisekseen haluaisin väittää, ehkäpä vähän tylysti, että jos valtasuhteessa toista ajaa halu ja toista tarve, niin loppupeleissä halukas saattaa olla kovinkin tyytyväinen mutta tarpeilijalta puuttuu jotain. 

Kerron vielä yhden esimerkin, minkä olen kuullut usein ja itsekin joskus moiseen tilanteeseen törmännyt. Kun kinky, jolla on tarve alistua, tutustuu potentiaaliseen D-ihmiseen, jolla taas on halu dominoida, saatetaan törmätä tilanteeseen missä ikään kuin pyöritään saman asian ympärillä mutta kuitenkin lähestytään asiaa totaalisen eri kulmalta. Ehkäpä kivuliain tulema voisi olla, että D-ihmisen mielessä kiiltää halu rajusta seksistä ja s-ihmisen tarve taas ei ole ollenkaan seksiperusteinen. Jos vedän mutkat todella suoraksi väitän että halu-ihmisille vallankaytössä on pitkälti kyse seksistä kun taas tarve-ihmisellä on kyse enemmän tarpeesta dominoida tai alistua ilman että sen pitäisi pitää sisällään seksiä.

Tarkoitukseni ei ole arvostella ketään, eikä varsinkaan kenenkään haluja ja tarpeita. Tarkoitukseni oli hieman ravistella tyypillisiä ajatusmallejamme ja sitä myötä toivottavasti tuoda jollekulle ymmärrystä itsestään ja ympäristöstään. Itselleni on ollut vapauttavaa ymmärtää, että iso osa kinkyidentiteetistäni perustuu tarpeelle. 

Kuumaa kesää kaikille! 

Viikinkien ryöstösaalis

Blogi on elänyt hiljaiseloa ja niin varmaan minäkin. Jos elämäni kinkysektorilla on tapahtunut jotain uutta tai aikaisemmin kokematonta, tällainen tapahtuma on usein myös päätynyt tekstiksi blogiini. Saattaa olla, että oma rimani on myös noussut ennätyskorkeuksiin, mikä lähinnä kai tarkoittaa että inspiraationi kirjoittamiseen on ollut hukassa. Mielenkiintoista kuinka nopeasti kaikki voi muuttua.

Minulla oli upea nainen eilen kylässä ja voisin kutsua häntä tässä tekstissä (todelliseksi) saaliiksi. Ymmärtäisit paremmin jos näkisit hänet ;-) Olimme kivasti illanaikana puskeneet toisemme henkisesti ja fyysisesti CNC.n hengessä melko syvälle. Tämän kivan nautinnollisen matkan jälkeen makoilimme kainalokkain ja keskustelumme ajautui itsetyydytykseen. Aiheena tämä oli minulle erityisen mielenkiintoinen sillä tiesin Saaliilla olevan todella kova valtafetissi, mikä luonnollisesti näyttäytyy niin, että hänen on suorastaan mahdotonta nauttia intiimisti ilman että valta sekä turvallisuus on vahvasti läsnä.

Saalis kertoi aikojen saatossa tilanneen joka ikisen päristimen mitä markkinoilta löytyy ja kerran käynyt kivijalkaliikkeessä kuuntelemassa myyjän luennon aiheesta ja lähtenyt kotiin "orgasmikone" kassissa. Saalis kuitenkin kertoi, että oli sitten kädessä satisfyer, wandi tai "orgasmikone", niin hänessä ei yksinkertaisesti tapahdu yhtään mitään. Pahimmassa tapauksessa hän säpsähtää hereille 20 minuuttia myöhemmin ihmetellen mistä tämä pärinä kuuluu. Minua tämä tarina kiinnosti ja halusin tonkia vähän syvemmälle. Kyselin, että onko olemassa joitain aiheita, materiaalia, videoita tms. mistä hänen mielensä voisi kiihottua silloinkin kun hän on yksin. Saalis pudisteli päätään ja kertoi että ei ole ollut koskaan, ei koskaan. 

"Mutta voin kyllä käydä parranhoito liikkeessä nuuskimassa partaöljyjä."

"Niin ja sitten on yksi historiallinen kirjasarja, mikä kertoo viikingeistä ja niissä on hienoja kuvauksia missä kerrotaan yksityiskohtaisesti miten pitkähiuksiset ja -partaiset viikingit pukevat päällensä kiltit, saappaat ja muut vaatteet"

Minä toki tiesin Saaliin fetissinomaisen suhtautumisen tuuheisiin partoihin ja pitkiin hiuksiin, mutta edellisistä parista lauseesta oma mielikuvitukseni otti melkoisen laukan. Aloin pohtia ääneen mitäköhän siinä kirjassa lukisikaan jos minä kirjoittaisin sen hänelle. Saalis katseli minua silmät pyöreinä ja kysyi voisinko kertoa? 

Nappasin Saaliin tiukkaan lusikaan ja aloin kertoa hitaasti ja rauhallisesti tarinaa missä

viikingit olivat ryöstöretkellään nähneet Saaliin, ja raahanneet hänet kotikyläänsä käyttöesinekseen. Kuvailin kuinka pitkäpartainen ja -hiuksinen jättikokoinen viikinki saapui kiltissään Saaliin luo ja otti hänet rajusti. Tässä kohtaan saatoin kuvailla tapahtumia paljon ylläolevaa tekstiä yksityiskohtaisemmin. 

Jotain kaunista, uutta ja ihanaa tapahtui välillämme. Saalis alkoi kiemurrella otteessani ja yritti siirtää kättäni hänen jalkojensa väliin samalla kun kuiskuttelin tarinaa, mutta puristin hänet tiukemmin itseäni vasten. "Mitä ihmettä minulle oikein tapahtuu?", hän vaikeroi nautinnollisesti. Jatkoin tarinaa kertoen...

jonosta viikinkejä Saaliin teltan ulkopuolella odottamassa vuoroaan (meille CNC ajatus) . Koska tarina oli minun, jonottajat eivät jaksaneet odottaa ja olihan Saaliilla pari reikäänsä vapaana. Saaliin kimppuun tuli toinen ja kolmas ja ja. Joku näistä virtsasi Saaliin päälle samalla kuin muut käyttivät häntä puhtaasti ja ainoasti omiin nautintoihinsa. Kuvailin kuinka Saalis täyttyi heidän spermoistaan ja kuinka he ottivat hänet kerta toisensa jälkeen. 

Paras termi kuvaamaan tilannettamme voisi olla hypnoottinen. Kerroin tarinaa rauhallisesti kuiskutellen Saaliin korvaan hänen rimpuillessa hullun lailla kiimoissaan sanoilleni. Kun tarina päättyi otin tiukan otteen Saaliin niskasta ja paiskasin hänet futonille mahalleen. Jatkoin kertomusta kuinka 

sen klaanin päällikkö oli säästänyt itsensä viimeiseksi ja työnnyin rajustin Saaliin sisään. Painoin hänet niskasta ja poskesta tiukasti sänkyä vasten, päästelin rumia sanoja suustani ja otin Saaliini rajusti.

----

Myöhemmin olimme molemmat hieman hämmentyneinä. Voiko jotain tällaista tapahtua tai mitä juuri edes tapahtui? Purimme tilanteen henkisesti sillä lataus oli molemminpuolin todella kova. Päätin kuitenkin palata aiheen pariin joskus myöhemmin ja ainakin oma pääni on nyt täynnä uusia ideoita.

Illalla kutsuin häntä kasuaalisti ensimmäistä kertaa "Saaliiksi" ja hänen koko vartalo värähti ja hän antoi minulle kiimaisen katseensa. 

ADHDom

Yksi oman elämäni viisauksista kuuluu jotenkin näin. Et voi vaikuttaa eilisen murheisiin, mutta huomiseen iloon kyllä. Edellinen lause kuvaakin elämääni hyvin, sillä hyvin usein mietin mitä kivaa huominen voisi tuoda tullessaan kuin vaikka sitä mitä ikävää tapahtui viime viikolla tai jopa kymmenen vuotta sitten. Pyrin muutenkin aina keskittymään siihen kaikkeen hyvään mitä elämällä olisi minulle tarjottavanaan kuin siihen mikä on tai voisi olla kurjasti. Mielestäni moni asia mikä nyt tuo jokaiselle meille onnellisuutta on asennekysymys. 

Edellisestä huolimatta olen tehnyt melkoista itsetutkiskelua oman historiani kanssa viime kuukaudet. Jotkut näistä pohdinnoista ovat nostaneet negatiivisia asioita vahvastikin pintaan, kun taas hyvin monet jopa lapsuudestani asti kantamat outoudet ovat löytäneet paikkansa. Melkein koko elämäni olen kuvitellut olevani vaan vähän outo ja hassu, mutta nyt kun sille on ihan diagnoosi, niin olenkin vaan hassu ja outo. Tämä siksi, että en halua määritellä itseäni diagnoosin kautta. Minä olen vaan nöyrästi minä.

Olen myös pohtinut kinkyilyhistoriaani ja tapaani toimia valtasuhteissa ja pojat mitä isoja oivalluksia olenkaan sieltä löytänyt. Periaatteessa varmaan voisin vetää suoran viivan ihan bloggaukseni haparoiviin ensiaskeliin 10 vuoden taakse, sillä yksi suurimmista syistä aloittaa bloggaus aikanaan oli saada ulos miten minä näen valtasuhteet, minkä koin usein poikkeavan valtavirrasta. Nyt haluan jakaa isoimman oivallukseni, koska olen tästä itsekin ihan pähkinöinä.

Aivojen välittäjäaine dopamiinin säätelyn poikkeavuus on yksi epäiltyjä syitä ADHD-häiriön taustalla. Luontaisesti sitä saa ihan omasta kehostaan, mutta jos sitä ei saakaan tarpeeksi niin ADHD-ihmiset saattavat luontaisesti hakea sitä ärsykkeiden kautta. Minulle on hyvin luontevaa, yksin ollessani, katsoa tv.stä MM-jalkapalloa, samaan aikaan katsoa toista kanavaa läppäriltä ja silti vaikka selata nettiä kännykästä. Voitte kuvitella millainen multitaskauksen mestari olenkaan. Tällainen käytösmalli on hyvin normaalia diganosoiduille. 

Viedäänpäs tämä askeleen syvemmälle. Syntyvää dopamiinia vapautuu myös silloin, kun ilmassa on lupaus jostain miellyttävästä tai palkitsevasta asiasta, kuten vaikkapa seksistä, urheilusuorituksesta, suklaakakusta, kuohuviinistä, hymystä, ilosta tai vaikka naurusta. Minulle on aina ollut äärimmäisen tärkeää pitää ihmissuhteistani äärimmäisen hyvää huolta. Minulle on hyvin luontevaa sanoa kohteliaisuuksia joka päivä (en koskaan sano turhaan), läpsäyttää kauniille pepulla aina kun mahdollisuus, tarjoilla aamukahvit sänkyyn, auttaa tuntematon kävelmään liukkaan suojatien yli tai vaikka rakentaa salaa rakkaalleni jokin iso yllätys. Olen usein miettinyt mistä tämä pohjaton halu tuottaa lähelleni hyvää ja iloa oikein kumpuaa ja nyt olen saanut sille selityksen. Enkä päivääkään vaihtaisi pois, tai ehkäpä kuitenkin vaihtaisin paljonkin. 

Olen ollut jonkun kerran tilanteissa missä hyväntahtoisuuttani on käytetty väärin. Minulle on täysin normaalia kannustaa, kehua, kannatella, rakastaa, hymyillä ja olla ärsyttävän positiivinen paljon enemmän kuin mitä vastakappaleeni on. Se on jopa sitä mitä haluan. Toisen hymy, onnistuminen, iloisuus tai hyvä olo saa minussa todella ison hyvä olon tunteen. Noissa tilanteissa kehrään äänettömästi. Kuitenkin jos minun intuiitioni haluaa kertoa että tätä edellä kerrottua käytetään jotenkin väärin hyväksi tai vielä pahemmin sille ei anneta arvoa, on yleensä peli täysin menetetty.  Anna ilomielin sinulle todella ison palan itsestäni, mutta kohtele sitä hyvin. Ajatteleekohan myös subit näin? ;-) Toivottavasti!

Hypätäämpä vielä syvään päätyyn. Mitä tapahtuukaan ADHDomin päässä ja sielussa kun hänellä on vastakappale, jonka kanssa edellä kerrottu Power Exchange toimii? Tällainen Domi on pohjattoman kiinnostunut hänestä ihmisenä, mikä saa hänet nauramaan, mistä kaikesta hän fantasioi, mitä hän pelkää, minne hän haluaa mennä, mikä luo hänelle turvallisuutta, millainen hänen historiansa on ollut ja lisäksi kaikki ne muut miljoonat langat Domin päässä. Näitä lankoja Dom pikkuhiljaa kelaan päässän ja rakentaa niistä omaa valtakuplaansa. Hän saattaa jopa joskus sanoa leikkisästi että, "kannattaa varoa mitä kaikkea toivoo?"

Tässä yhteydessä saattaa tulla helposti ajatus, että olen karkkikaupan omistaja joka jakelee namuja söpöille subineitosille. Oikealle ihmiselle olen varmasti ja ilomielin myös sitä. Subin fetissit tai isot mieliteot muuttuvat elämysten ja reaktioiden kautta hyvin helposti myös minun erittäin suuriksi nautinnonkohteiksi. Minun päässäni nämä toiveet ottavat helposti vielä pari astetta suuremmat kierrokset sillä kaikki tämä mitä valtakuplassani tapahtuu on minulle täyttä totta. Esimerkkinä nyt vaikka rajusti käytetty suu tai laadukkaat erittäin tiukat nahkahansikkaat kädessäni. Parasta lienee se, että edelliset kulkevat mukanani aina, vaikka suhde missä ne ovat saaneet alkunsa ovat päättyneet. 

Muistan tilanteen, missä kaunis subini veti ahnaasti vihdoin happea, meikit totaalisesti levinneenä pitkin naamaa kyynelten, kuolan ja sperman sekoituksesta. Minä hellästi sotken hänen naamaansa kädelläni lisää ja leikkisesti totean että, "kannattaa varoa mitä kaikkea toivoo?". Subi tarttui hymyillen kiinni pakarastani ja painoi minut takaisin syvälle kurkkuunsa.

Minulta on useasti kysytty, "etkö sinä halua mitään?" Tällainen kysymys on usein esitetty vaikka jonkun hyvin intensiivisen ja pitkän leikin jälkeen kun toinen ei enää jaksa muuta kuin aukaista suunsa kysymykseen ja minä taas vielä vaatteet päällä tuijotan hänen kauniita kasvojaan ja tyydytettyä mieltä hymyillen.

"Minä otan omani, sinun ei tarvitse olla huolestunut minusta."

Orgasmikontrolli, seuraava taso.

Orgasmikontrollissa minun fetissiäni ehkäpä eniten kutittelee ajatus siitä, että minun sanoihin on kytkettynä leluni upein seksuaalinen nautinto. Edellistä lausetta vielä buustaa se ajatus, että leluni ei ollut ennen tapaamistamme lauennut koskaan, mutta nyt hänestä on koulutettu minulle lelu, joka laukeaa aina kun minä niin haluan. Olen muutaman kerran aloittanut leluni kanssa keskustelua siitä, että olisin täysin valmis opettamaan hänet laukeamaan myös itsekseen, mikä voisi olla hänelle joskus kätevää, mutta leluni haluaa asian olevan juuri näin. Hänen orgasminsa ovat minun. Arvostan! 💓

Orgasmikontrolli tuo mukanaan nautittavia sivupolkuja. Minun omat orgasmini tulevat usein "namutellen". Tämä tarkoittaa sitä, että nautin usein hitaasta fiilistelystä ennen omaa huippuani. Melkein joka kerta kun laukean, niin kuiskuttelen hitaasti sanat yhdestä viiteen leluni korvaan ja kun laukean, niin lelu tekee samoin täysin samalla hetkellä kanssani. Tällainen tilanne ja tunne on käsittämättömän nautinnollinen. Lelu kiemurtelemassa allani orgasminsa kourissa samalla hetkellä kun itse purkaudun ja painaudun lujasti häneen.

Olemme olleet joitakin kertoja tilanteessa, missä aloittaessani laskemista näen leluni silmistä epätoivon "en pysty mitenkään enää". En ole koskaan ollut huolissani, vaan tiedän miten hän toimii, mitä hän toivoo ja ennen kaikkea mitä minä haluan. Näiden asioiden välissä ei ole tyhjää tilaa ja niinpä lelun orgasmi purkautuu taikatempun tavoin joka ainoa kerta, koska näin käsken. 

Joskus mietin nautinko orgasmien tuottamisesta liikaa. Tätä voi katsella kahdesta eri suunnasta. Toinen ovat hetkiä jolloin, hieman leikkisästi tosin, pelkään että orgasmoin leluni tajuttomaksi. En tiedä olisiko se edes mahdollista, tavoitteeni se ainakaan ei ole. Leluni tosin taitaa olla sitä mieltä, että hänen sanavarastostaan puuttuu kokonaan tässä yhteydessä sana "liikaa". 

Toiset taas ovat hetkiä jolloin ajan leluni orgasmin omani edelle. Tätä tapahtuu aina välillä ja se ei edes suuremmin häiritse minua, mutta olen joka tapauksessa alkanut rakentaa tämän ympärille orgamiskontrollin seuraava tasoa. Olen yhdessä olomme aikana aina välillä kuiskutellut leluni korvaan, että aina kun minä laukea, se voisi olla samalla lupa hänelle laueta. Tämä ajatus vähän muuttaisi, dynamiikkaamme, sillä aina aikaisemmin hänen orgasminsa on ollut sidottuna minun ääneeni ja sanaani ja nyt edellisten lisäksi se voisi olla sidottuna myös minun orgasmiini. Olen huomannut leluni vartalon reaktioista, että ajatuksena tämä ei ole ollut täysin tervetullut, mutta mielenkiintoisella tavalla näin. Kyse ei niinkään ole siitä, että nyt taikasanani katoaisi, vaan lelun ajatuksesta "pystynkö minä?" 

Minä ajattelen orgasmikontrollista niin, että haluan opetella ja kouluttaa tapoja mitkä palvelevat MEitä. Se että kontrolli tällä hetkellä välillämme on maagista, ei tarkoita ollenkaan sitä että tähän haluaisin pysähtyä. En halua pysähtyä koskaan. Niinpä seuraavaa askelta on nyt kuiskuteltu leluni korvaan jo tovi ja oli aika ottaa seuraava askel. 

Olin antanut leluni orgasmoida itsensä jo kovin pehmeäksi. Mutta kuten usein käy, se "kiima nousee aina uudestaan jostain". Namuttelin hitaasti leluni päällä ja tällä kertaa halusin, että laukeaisimme yhdessä, mutta ilman että minä keskittyisin laskemiseen. Niinpä kumarruin leluni korvan juureen ja kuiskuttelin hänelle tuhmia sanoja mikä saa hänet entistä kiimaisemmaksi. Kerroin myös, että en aio laskea hänelle, mutta hän saa laueta samalla kuin minäkin. Leluni suusta tulleen äänähdyksen olisi voinut tulkita epätoivon ja jopa pienen kiukun huudahduksesi. "Tiedän että pystyt tähän", ja jatkoin namutteluani. Huomasin kuinka leluni vartalo tuli vielä enemmän yhtä kanssani vaikka hän oli omissa tiloissaan. Hän ikään kuin tunnusteli minua sisältäpäin, kuunteli hengitystäni ja resonoin vartalollaan kanssani vaikka hän olikin omassa kuplassaan. Minä unohdin leluni orgasmin, sillä tiesin mitä tulee tapahtuvaksi. Namuttelin itseni loppuun ja kun laukesin, leluni huutolaukesi täristen allani.

Minun ADHD, minun kinkyt

Sain tänä keväänä ADHD diagnoosin. Olen vuosia(kymmeniä) pohtinut, että mahdanko toimia ihan samalla tavalla kuin monet ympärilläni ja hieman hassusti tämä blogi tuuppasi minut viime syksynä kohti diagnoosia. Olin pyöräilemässä kohti kotiani, kun mieleeni tupsahti hyvä kirjoitusaihe tänne blogiin. Ensiksi innostuin valtavasti, niin kuin aina kivan asian edessä. Palloittelin tekstiä mielessäni monesta suunnasta ja päätin että kirjoitan tekstin heti kotiin päästyäni. Euforinen tunne valtasi minut, niin kuin aina kivan asian edessä ja kiihdytin ajatustyötäni ja vauhtiani. Kunnes yht'äkkiä, jostain mieleni syvyydestä nousee tylsä kilpaileva ajatus, joka kertoo minulle että eipä kannatakaan just nyt kirjoittaa ja mukanaan se tuo jos jonkinmoista tekosyytä viettää iltani toisin. Tässä vaiheessa, vaikka tiedän mielipiteeni vaihtuvan useasti tulevien minuuttien aikana, pelini on tältä osin pelattuna. Tämä hetki katkaisi kamelini selän ja päätin ottaa selvää liittyykö jahkailuuni jokin kirjainyhdistelmä.

Kun olet tavannut yhden ADHD henkilön, olet tavannut ainoastaan sen yhden, jonka kautta ei kannata tehdä yleistyksiä tai oletuksia muista ADHD henkilöistä. Minulle ADHD näyttäytyy kohinana päässä ja nopeutena. Näistä saamistani ylimääristä ominaisuuksista osa on minulle suorastaan supervoima kun taas osa on vähintäänkin rasite. 

Kohina päässäni tekee sen, että minulla on sinkoilevia ajatuksia päässäni liikaa. Tähän kun liittää vanhan traumani, jonka vuoksi minun täytyy olla vahvasti tietoinen ympäristöstäni, tekee tämä yhdistelmä sen, että päässäni on usein aivan liikaa ärsykkeitä. Pyrin huomaamaan kaiken, joka ikisen liikkeen, dynamiikan vaihdoksen, energian vaihdon ihmisten välillä, eleen, sävyn jne. Lista on loputon. Osa edellä kuvatusta on supervoimani, sillä esim. ihmisten kanssa olen erittäin lahjakas ja huomaan helposti mitä tapahtuu sanomattoman kommunikaation takana. Näen yhteyksiä, joita kaikki muut eivät näe ja ennen kaikkea osaan reagoida näkemääni ja kuulemaani tavalla, mikä usein auttaa viemään tilannetta eteenpäin. Työelämässä minun on ollut pakko suunnata työtehtäviin, joissa voin käyttää edellä kertomaani hyväkseni sillä kolikon toinen puoli on kovin raskas. Olen käytännössä koko työurani kokenut olleeni huono työntekijä. Asiantuntija tehtävässä keskittyminen on usein kaiken perusta, mutta mitäs jos pystytkin keskittymään vaan hetken yhteen asiaan, kunnes ajatuksesi ei enää vaan pysy aiheessa. Mitäs jos jalkasi naputtaakin koko ajan lattiaan ja muistiinpanosi täyttyy geometrisista piirustuksista ja kun sinulta joku kysyy jotain heräät omasta maailmastasi nimesi kuullessasi. Tervetuloa maailmaani.

Olen äärimmäisen nopea tekemään päätöksiä ja koen että pystyn myös tekemään nopeasti äärimmäisen hyviä päätöksiä. Päässäni isot kokonaisuudet, dynamiikat ihmisryhmien välillä, teot, saavutukset, odotukset jne. muovautuvat äärimmäisen nopeasti minulle selkeään muotoon ja pystyn näiden perusteella tekemään nopeita hyviä päätöksiä. Saan usein ympäristöltäni vastakaikua, missä päätöstä tai mielipidettäni halutaan pureskella, mikä välillä turhauttaa minua sillä minähän olen jo asian käsitellyt. Toisaalta pystyn vaihtamaan myös mielipiteeni tarvittaessa ja jopa mieluusti päädyn sellaisiin tilanteisiin, mutta silti nopeus on minua kuvaava termi. Nopeus näkyy myös arjessani ärsyttäväsi, sillä usein jaan päivääni osiin, missä nopeudella on liian iso merkitys. Kuvaava ajatustapa minulla on, että on kiva päästä aloittamaan joku asia, mutta minulla on aina kiire saada se loppuun ja päästä aloittamaan seuraava. Tämä on luonnollisesti suoraan verrannollinen esim. huolellisuuteen  ja esim. jos (työ)elämässäni on jokin konkreettinen asia hukassa, minun kannattaa jutella peilin kanssa.

Ihmissuhteissani nopeus ei ole aina hyvä asia. Toisaalta koen, että olen sen avulla löytänyt elämääni upeita asioita kuten vaikka blondin ja leluni. Siinä hetkessä kun olen heidät ensimmäisen kerran tavannut, minun päässäni asiat ovat muotoutuneet jo varsin selväksi ja olen valmis tekemään paljon että nämä asiat myös tapahtuvat. Näen usein potentiaalia siellä missä muut eivät näe ja olen ollut harvoin väärässä. Minun unelmani ovat isolla prosentilla tulleet toteen, sillä visio on mielessäni selkeä ja tiedän miten sinne päästään.

Ihmissuhteen sisällä nopeus ei ole hieno ominaisuus. On varmasti rasittavaa katsella ihmistä, jonka liekki palaa lujaa molemmista päistä. On varmasti rankkaa kuunnella ideoita ja ajatuksia, jotka muuttuvat muutaman minuutin päästä ja vielä takaisinkin. Tätä olen pahimmillani. Mutta onneksi asia ei ole näin mustavalkoinen. Vaikka minulla on varmasti pahojakin hetkiä, niin suurimmalta osin olen onnistunut pärjäämään elämässäni oikein hyvin. Harvat huomaavat nopeuttani tai levottomuuttani, sillä olen oppinut elämään sen kanssa. Kärsin siitä myös paljon itsekin, sillä välillä tuntuu etten osaa pysähtyä ollenkaan, saatikka pysähtyä silloin kun nautinto on korkeimmallaan. Mutta...

Edellä kerrottu on ollut supervoimani myös kinkyydessäni. Olen taitava lukemaan tilanteita ja ihmisiä, mikä tekee sen, että osaan viedä tilanteita eteenpäin usein paremmin kuin vastakappale osaa edes toivoa. Minun päässäni teot muodostuvat nopeasti tilanteen mukaan ja energia ympärilläni on kuin tuttua tutumpi hiekkalaatikkoni. Tilanne muovautuu usein juuri sellaiseksi kuin mielessäni sen rakensin. Mutta vaikka nyt paukuttelen kovasti henkseleitäni, niin ei kaikki aina ole aivan täysin auvoista. Oma pysähtyminen ja nautintoni jää usein taustalla ja syynä lienee vaikeus pysähtyä oman nautinnon edessä. En ole koskaan pitänyt omaa (fyysistä) nautintoani lähellekään tärkeimpänä asioinani, mutta nyt minulla on onneksi tullut uusia mahdollisuuksia tämän tutkimiseen.

Olen kevään aikana kokeillut kevyesti ADHD lääkkeitä. Parasta tässä on se, että koen pystyväni säilyttämään supervoimani, mutta silti tuomaan elämääni uusia asioita. Olen löytänyt itseni muutaman kerran aivan uudesta tilanteesta. Työväenopiston kurssilla olen säpsähtänyt muutaman kerran tilanteessa, missä olen ollut hyvin fokusoitunut opettajaan ja hänen opetukseen. Tällaistako tämä voisi oikeasti olla? Lelun kanssa olen ollut muutaman kerran tilanteessa missä olen pysähtynyt vahvasti ja onnistunut heittämään kiireen pois. Pysähtyminen on tuonut mukanaan uutta nautintoa hetkestä. Voisinko olla vaan tässä ja nauttia. Näköjään voin. Tutkimus jatkukoon. 

HoivaDom

Istuimme kinkyporukalla iltaa tovi sitten. Yhtenä kevyenä ohjelmanumerona illan aikana oli mahdollisuus kertoa itsestään 4 väitettä, joista vain yksi olisi totta ja muut valetta. Omat väitteeni olivat varsin viihteellisiä kuten että olen nähnyt Ron Jeremyn livenä melkein alasti. Vuoron siirtyessä erääseen tuoreeseen tuttavuuteeni, mutta sitäkin mielenkiintoisempaan, kuulin väitteen, että  “Minä en ole rakastanut tässä elämässä kuin yhtä ihmistä”. Sinällään väitteessä ei ole mitään kummallista, mutta kun tämä henkilö on koulutukseltaan myös pappi ja tehnyt sitä työkseen, lisäksi hän on Dom ja paljon muutakin, niin jostain syystä minun oli vaikea tätä väitettä syödä. Kun lopulta tämä väite vielä osoittautui todeksi minun oli pakko saada keskustella asiasta lisää. Kutsun häntä tästä eteenpäin leikkisästi Isäksi.

Minulla, Isällä ja hän alistuvallaan on whatsup ryhmä, missä jaamme paljon asiaa, mutta myös memejä. Sattumoisin yksi memeni koski sielua, aah kuinka ihana sana, ja en voinut olla kysymättä, "Isä, onko meillä sielu?" Hänen vastaus meni jotenkin näin, minulle on sattunut sellaisia asioita elämässä, joita en voi enää laittaa todennäköisyyden piiriin, joten uskon että meillä on sielu. Nyt en enää pysynyt housuissani vaan kysyin, koska voisimme ajan kanssa puhua rakastamisesta ja sielusta?

Keskustelu rakkaudesta ja sielusta on siltä osin haastavaa, että termit pitää aina määritellä henkilökohtaisesti. Huolimatta mitä näiden kohdalla wikipediassa lukee, olen sitä mieltä että näiden termien sisältö ja kokemus on täysin henkilökohtainen. Se mikä minulle on rakkautta, on sitä tuskin sinulle. 

Pahoittelen pitkää aasinsiltaa, mutta ilman edellisiä kappaleita en olisi osannut päätyä seuraavaan. Keskustelun aiheemme olivat syviä, mutta se mikä minulle silti jäi keskusteluistamme päällimmäisenä mieleen oli hoiva. Tätä aihetta sivuttiin hellästi aina välillä ja lopulta siihen uppouduimme syvemmällekin. Taisimme muutaman oluen jälkeen määritellä itsemme hoivaDomeiksi. Mitä enemmän tuota sanaa olen makustellut keskutelumme jälkeen, sitä enemmän se sopii minulle ja varmasti myös Isälle. Olen tainnut sitä jo ehtiä käyttää muissakin yhteyksissä.  

Jälkikäteen innostuin “hoiva” -sanasta ja oli sinällään hauskaa törmätä määritelmään, että hoiva kohdistuu aina ihmiseen. Jos soitan puolestasi ikävän puhelun, se ei ole hoivaa. Jos taas silitän päätäsi, kannustan ja jopa komennan sinun tekemään tämän puhelun, se on hoivaa. Oli hauska huomata Isän kanssa, että meidän Dom -puolemme perustuu pitkälti hoivaan ja sen tuomaan luottamukseen ja arvostukseen. Toisen hyvä olo, on myös meidän hyvä olo. Saamme isoa nautintoa siitä, kun toinen löytää itsestään jotain uutta. Tämä uusi voi parhaimmillaan tarkoittaa jotain henkistä oivallusta, ikävän käytösmallin tiedostamista, henkisen muurin laskemista, hyväksyntää, toivoa ikävään tilanteeseen jne. Joka tapauksessa se on jotain mikä tuo lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä pyyteettömästi hyvää toisen elämään.

Minulle edellä kerrottu on iso osa dominoivuuttani. Jos haluaisin lokeroitua, niin varmaan edellä kerrottu menisi jonnekin Daddymäiseen laatikkoon, mutta minä olen vaan minä. Minulle BDSM näyttäytyy hyvin kokonaisvaltaisena mielentilana, missä piiskat, nyrkki perseessä tai pinnallisuus ovat hyvin hyvin toisarvoista. HoivaDomien arvot perustuvat haluun molempien pyyteettömästä hyvästä olosta. Tässä yhteydessä moni helposti ajattelee meidän olevan pehmoja ja varmaan sitä olemmekin jos vaakakupin toisessa kupissa on egoilu. Jos taas kuvittelet hoivan poislukevan tiukkuuden, niin olet pahasti väärässä. Me painamme rakkaamme maahan jämäkästi tai rankaisemme tiukasti, koska rajat ovat meille rakkautta. 

Lainaus kirjasta: The Hearth of Dominance: a guide to practising consensual dominance

Peikko pohtii peetä

Olen viime kuukausien aikana joutunut selittämään ja perustelemaan omaan suhtautumistani monisuhteisuuteen ja tarkemmin polyamoriaan. Huomaan, että vaikka olen mielestäni ollut aika hyvin kartalla omien tuntojeni ja ajatusteni kanssa, niin sitä ei ole ollut helppo selittää pelilaudan ulkopuolelle. Niinpä pohdin jos yrittäisin kirjoittaa ajatuksiani ylös, se voisi tuoda vastauksen kyselijöille ja ehkäpä jalostaa omiakin ajatuksiani.

Minulle polyily on ensisijaisesti merkityksellisiä ihmissuhteita. En ole kiinnostunut irtotavarasta ja se ymmärtääkseni ei edes mahdu polyilyn alle. Merkityksellinen ihmissuhde taas tarkoittaa kohdallani sitä, että jos olen kiinnostunut tutustumaan mitä löytyy vastakappaleen housuista, niin olen kiinnostunut hänestä myös ihmisenä ja toisin sanoen siis siitä mitä löytyy hänen piponsa alta. 

Kysymys mikä minulle on esitetty viime kuukausina useasti kuuluu ytimekkäästi, "miksi sinulle ei yksi riitä?". Tätä kysymystä olen paljon pohtinut ja yrittänyt löytää siihen kuningasvastausta, mitä luonnollisesti ei ole olemassakaan. Kuitenkin, kun tämä seuraavan kerran minulta kysytään ajattelin täräyttää vastapalloon "miksi juuri minulle pitäisi yksi riittää?". Mutta miksi sitten haluan että minulla olisi useampi merkityksellinen suhde? Minulla on ollu paikoin rankka, äärimmäisen tylsä ja jopa traaginen elämä. Pidin itseäni tiukasti sekä fyysisessä että henkisessä kaapissa melkein 40 vuotta ja kun se kaapin ovi vihdoin aukesi olen selkeästi pyrkinyt elämään eräänlaisen eettisen hedonismin mukaan. En kuitenkaan väitä, että mittaisin kaikki tekoni tai tarpeeni sen mukaan kuinka paljon mielihyvää ne minulle tuottavat, mutta jonkinmoisena ohjenuorana se on kyllä mukana kulkenut. Joku voisi sanoa, että maksan 40 vuoden mittaista mielihyvä velkaa, eikä hän välttämättä täysin väärässä olisi. 

Velkataakastani huolimatta en pidän itseäni huonona velanmaksajana vaan ennemminkin hyvin vastuullisena ja eettisenä. En ole kiinnostunut hakemaan pikavippejä sieltä ja toista täältä. Yleensä jos etsin seuraa, niin tälle suhteelle on olemassa jokin kolo elämässäni ja kerron sen myös tarkkaan tutustuessani ihmisiin. Minulle on myös tärkeää, että kaikki ihmiset joiden kanssa olen suhteessa tietävät paikkansa/roolinsa elämässäni ja he myös itse haluavat olla siinä. Esimerkiksi jos etsin satunnaista kainaloseuraa, jonka kanssa intiimi kanssakäyminenkin on mahdollista, niin kerron tarpeeni ja oletan vastapuolen etsivän myös samanlaista suhdetta jos hän haluaa seuraavan askeleen kanssani ottaa.

Mitä pidemmällä tämä postaus etenee, sitä vahvemmin alan miettimään miksi minun edes pitäisi perustella kenellekään elämäntapaani. Jos tekisin oikeasti jotain väärää, rikkoisin lakia tai sydämiä, niin olisi oikeutettua arvostella minua. Jos kuitenkin elän mahdollisimman reilusti ja eettisesti omaa hedonismiani ja polyisyyttäni, niin se ei ole keneltäkään pois. Minut voi hyväksyä ihan tällaisena tai sitten siirtyä seuraavaan hahmoon. 

Ei polyamoria ole kuitenkaan minulle mikään helppo nakki vaikka suuntaviivat edellisissä kappaleissa vedin suoriksi. Luonnollisesti jos minulla on muita suhteita, niin muita suhteita voi olla myös kumppaneillani. Jos minä esim. dominoivana päättäisin että minulla saa olla muita suhteita, mutta minulle alistuvilla ei saisi olla, niin mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä polyamorian kanssa vaan hyppää lähelle kusipäisyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Minä painin aivan samojen mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden -tunteiden kanssa kuin muutkin, mutta haluan olla parempi ihminen ja päästä lopulta siihen ajatusmaailmaan että toisten hauskanpito ei ole minulta pois. 

Luonnollisesti tunteet saattavat vaikeuttaa monia polyastelmia. Minä tunnen asiat vahvasti ja ihastun helposti, minkä koen vahvuutena, mutta niin paljon kuin haluan rakastaa ja sanoa sen ääneen, niin sen sanon kun se tulee sydämestä. Minulle polyamoria tuo mahdollisuuden elää sellaista ihastumisen, välittämisen ja rakkauden kenttää, mikä on juuri minulle sopiva. Tietysti oletan, että jos kentälleni tulee uusi pelaaja hän tietää mihin seuraan hän on liittynyt ja mitä pelipaikkaa hän tulee pelaamaan. Tämä kenttä mahdollistaa minulle myös tulisesti rakastumisen ja haluaisin tällöin puhua kohdallani primäärisuhteesta. Tämä suhde olisi vahva yksikkö, jonka ympärille kaikki muu rakentuvat. Tämä suhde olisi vahva yksikkö, jonka ympärille kaikki muu halutaan yhdessä rakentaa. Tässä suhteessa ymmärretään se, että muut ihmmissuhteet eivät ole uhka vaan mahdollisuus. 

Loppujen lopuksi kyse lienee siis jonkinmoisesta yhteisestä polykuvion sisältämästä mielihyvästä, jota haluan jokaisen siinä kuviossa mukana olevan kokevan. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että polyamoria olisi tarkoitettu tai sopisi kaikille tai sitä että polyt olisivat jotenkin parempia ihmisiä kuin muut. Vaan se tarkoittaa minun kohdallani sitä, että minä olen poly ja sellainen haluan olla jatkossakin. 

Aloitteleva Daddy kysyy, "Haluatko kahvia ennen kuin lähdet?"

Olen tykästynyt termiin DaddyDom, jolla olen aina välillä kuvaillut itseäni. Muistaakseni ko. termi löytyy myös kuvauksestani bdsmbaarista sekä joskus deitti-ilmoituksestani. En ole kuitenkaan koskaan kokenut olevani perinteinen Daddyhahmo, en ainakaan sen sapluunan läpi mitä luulen  monen katselevan BDSM-skenessä. En ole koskaan innostunut minulle pikkuistelusta ja olenkin yrittänyt väistellä kaikki glitterihyökkäykset, kiiltokuvat ja pastellivärit. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi pikkuistelua kiinnostavana ja arvostaisi sitä, vaan että se ei vaan ole minun whiskylasini. Minulle Daddyily on mennyt enemmän caregiving- tai keskustele-osastolle. Daddy tai ei, jos lähimmäiselläni on hätä, niin mieluusti autan.

Vaikka sijoitan itseni tällä hetkellä ”dominoiva sadisti”-laatikkoon, niin olen aina ajatellut, että joku sopiva ihminen sopivalla käytöksellään voi saada minusta esiin jotain muuta. Tämä tapahtuu mielestäni ihan samalla tapaa kuin esim. masokisti voi herättää ja houkutella minusta esiin todellisen pedon. Tästä syystä olen pyrkinyt pitämään laatikkoni hieman raollaan, jos joku onnistuisi niitä ravistelemaan. 

En varmaan tästä aiheesta kirjoittaisi, jos jotain merkillistä ei olisi tapahtunut asian tiimoilta. Koska tilanne oli molemminpuolin täysin spontaani ja yllätti mestarin itsensäkin, niin yritän kirjoittaa tilanteen mahdollisimman autenttisesti. Minulla oli kylässä ihminen, ei pikkuinen, mutta joku joka hyvin  sopivasti sattui pitämään itseään vanhemmista, kokeneista ja partaisista miehistä. Jotenkin automaattisesti dynamiikkamme siirtyi enemmän "isä - tytär" -leikkiin, vaikka emme sitä sinne tietoisesti työntäneet. Asiat vaan tapahtui. Kun tämä ihminen oli lähdössä kotiin, niin kysyin häneltä...

- Haluatko kahvia ennen kuin lähdet?

- Voin mä ottaa.

- Niin mutta haluatko?

Hän hieman ihmetteli kysymystäni ja jatkoi.

- Siis voin mä ottaa jos sinäkin otat.

Siirryin hänen viereensä ja painoin hänet kurkusta sohvalle selälleen. Työnsin toisen käteni hänen hameensa alle ja työnsin ne hänen märän kupunsa päälle samalla katsoen tiukasti hänen silmiinsä. Hänen silmänsä aukesivat kahvikupin kokoiseksi ja hänen koko vartalo säpsähti ja tärisi hieman. Kysyin häneltä rauhallisesti, mutta jämäkästi.

- Haluatko sormeni märkään pilluusi?

Vieraani tuijotti epäuskoisesti ja ihmeissään silmiini eikä saanut heti vastattua. Hetken päästä hän ääni väristen vastasi.

- Kyllä haluaisin.

Vedin käteni pois hänen housuistaan ja kysyin uudestaan jämäkästi.

- Haluatko kahvia ennen kuin lähdet?   

Huomasin hänen silmistään, kun kaikki kahvilan lamput syttyivät samaan aikaan.

- Ei kiitos.

En voi laskea jalkaani mihinkään.

Nahkatyttö makasi selällään tiukasti nahkaisessa pussissaan pää huputettuna nahkahupulla. Häntä oli ensin satutettu, jonka jälkeen hänen suutaan oli käytetty oksennuksen partaalle. Satutettu lisää ja käytetty syvemmälle ja hyvin pitkään, jolloin leikki sai jo hapetuksen piirteitä. Lopulta hapen loppuessa ja kauhun vallatessa nahkatytön liikkeitä vedän penikseni pois hänen kurkustaan ja hän alkaa heti haukkoa happea rajusti. Huputan hänen päänsä samantien uudelleen ja jätän hänet rauhoittumaan omaan kuplaansa.

Käyn itsekin rauhoittumassa keittiössä ja juomassa jotain. Kuulen outoa hihitystä keittiöön asti, ja palatessani makuuhuoneeseen hihitys jatkuu hupun sisällä. 

- "Mikäs on noin hauskaa?"

Hihitys jatkuu ilman vastausta.

- "Kuulitko? Mikä on noin hauskaa?"

- "Mun pää." kuuluu varovainen vastaus. "En tiedä mitä siellä tapahtuu. Sulaudun johonkin."

- "Sulaudu rauhassa."

Hieman myöhemmin nahkatyttö alkaa ähistellä ja rimpuilla paketissaan yrittäen poistaa nilkkasukat jaloistaan. Ihmettelen huvittuneena tapahtuvaa ja kysyn mitä ihmettä tapahtuu? Vastaukseksi sain, että "jalkapohjia kutiaa". Tiedä häntä olisiko tämä hyvä esimerkki topping from bottomista, sillä tiesin, että nahkatyttö pitää jalkapohjien piiskaamisesta. Mutta minunkin lihani on välillä heikkoa. Niinpä hain rottingin ja aloin piiskata nahkatytön jalkapohjia ensimmäistä kertaa. Pain is so close to pleasure, kirjoitti Freddy Mercury aikoinaan. 

Olimme leikkineet jo pitkän tovin, ja lopulta paita märkänä pistin itsekin maaten sänkyyn. Vedimme molemmat happea ja annoimme fiiliksen silitellä meitä kuplassamme. Makoilimme tovin päät sängyllä eri suuntaan puhumatta mitään. Taisinpa hetkeksi sulkea silmäni. 

Hetkeä myöhemmin kun avasin silmäni, huomasin katselevani suoraan nahkatytön piiskattuun jalkapohjaan. Jostain merkillisestä hetkessä elämisen intuitiosta löin nyrkilläni - jossa oli nahkahansikas - nahkatytön jalkapohjaan. Jos joku voi eleillään ja äänillään kertoa, että joku yksittäinen teko on kiihottava ja kuumottava, tapahtui nyt niin. Otin jalan syliini ja jatkoin jalkapohjan hakkaamista nyrkilläni nahkatytön huutaen, vavisten ja rimpuillen.

Nautinto oli sen verran suurta kivusta huolimatta, että irrotin otteeni jalasta ja sanoin, että "tämä herkku loppuu sillä hetkellä, kun vedät jalat pois sylistäni". Ja niinpä se jalka pysyi nätisti sylissäni hänen koko muu kehonsa täristen tulevan orgasmin alla, joka hetkeä myöhemmin räjäytti nahkatytön. Hän rimpuili ja huusi sen verran eläimellisesti, että katsoin paremmaksi siirtyä hänen päälleen makaamaan ja puristaa hänet tiukasti itseäni vasten. Pieni hetki palautusta ja toisen jalan vuoro. Jalka nätisti esille ja hakkasin hänen toisenkin jalkapohjansa, eikä aikaakaan kun hän laukesi uudestaan tällä kertaa pudoten patjalta lattialle.

Myöhemmin hän makasi täristen kainalossani pitäen toista jalkaansa ilmassa. 

- "En voi laskea jalkaani mihinkään, koska jos se koskee johonkin niin laukean"

- "Enemmän olisin huolissani siitä, että laukesit juuri kaksi kertaa ilman, että kysyit lupaa."  

Mitä yhteistä on pillimehulla ja nahkahupulla?

Ennen kuin olimme nahkatytön kanssa edes tavanneet, niin olimme tavanneet toistemme mielihaluja ja fetissejä läpi. Minä olin saanut kuulla tarinoita siitä, miten juuri tietynlaiset nahkahanskat saavat nahkatytön aivan sekaisin. Silloin minulla ei ollut pienintäkään aavistusta missä määrin, vaikka silloin toisin uskoinkin. Kaivoin lelulaatikon pohjalta vuosia aikaisemmin ostamani, hyvin istuvat nahkahansikkaani. Laitoin ne käsiini, puristelin, ihmettelin ja taisinpa muutaman kuvankin lähettää eteenpäin.

Muistan kun tavailimme minun mielihalujani, ja päästyäni kertomaan niiden harhailevan useasti akselilla kipu-rinnat-orgasmit, taisi nahkatyttö vastata, että kuulostaa juuri sopivalta. Minäkin omassa päässäni järkeilin, yhä ne juuri puetut hanskat käsissäni, että mikseipä se onnistuisi näidenkin kanssa.

Kuitenkin aina kun jotain uutta tapahtuu, jää jotain yleensä myös taakse - sehän on täysin ymmärrettävää. Tässä tapauksessa nahkatyttö oli jättänyt hiljan jotain taakseen. Asia oli heilauttanut häntä sen verran, että sen jälkeen hänen orgasminsa olivat oleet piilossa. Kyllähän ne sieltä kuulemma löytyvät omin käsin, mutta jos joku muu on samassa tilassa, niin henkinen tulppa tuntuu pitävän räjähdyksen sisällä. Edellisistä keskusteluistamme johtuen nahkatyttö otti puheeksi olenko jotenkin pettynyt, koska iso O oli hetkellisesti hukassa. Kerroin, että mitä enemmän hän asiaa pohtii, niin sitä enemmän tulppa laajenee. Ymmärrän tilanteen, ja luottamuksen myötä uskon, että asia tulee muuttumaan. Hän tuntui olevan tyytyväinen vastaukseen, mutta...

Olin sitonut nahkatytön tiukasti sänkyyn kiinni ja kiusannut häntä monin erilaisin nahkaisin keinoin. Nahkahuppu tiukasti päässä käteni painaen hänen kaulaansa sen läpi, toisen käteni sormettaessa häntä rajusti, kuulen hupun läpi huokailua, johon sekoittuu hänen mielihyvänsä materiaalista yhdistettynä fyysiseen stimulointiin.

Poistan välillä hupun ja annan hänen hengittää helpommin, ja jokaisen poiston yhteydessä hänen naamaltaan paistaa pettymys ja toive saada huppu takaisin. Välillä painan käteni tiukasti hupun läpi peittäen hänen hengitystiensä hetkeksi. Tilanne on hieman absurdi, koska hän ei pyristele juurikaan vastaan vaan haluaa tiukempaa kokemusta. Irroitan käteni ja kiristän hupun kaulan kohdalla olevalla narulla.

Siirryn hänen jalkojenväliinsä ja nappaan hyrrän käteeni. Levitän liukkaria kädessäni olevaan nahkahanskaan ja tungen kaksi sormea hänen sisään ja pian yhden lisää toiseen reikään. Käynnistän wandin ja painan sen toisella kädellä klitorikselle ja alan töihin. Käteni työstäessä nahkatytön reikiä ja hyrrän hyristellessä, kuulen hupun sisältä nautinnollista ulinaa. Ei aikaakaan kun huomaan sormieni ympärillä, että tulppa alkaa irrota. Lisään vielä vähän vauhtia ja tunnen kuinka hänen reikänsä supistelevat vahvasti hansikastani vasten.

Jos hän olisi pyörein subin silmin väittänyt jälkikäteen lauenneensa, en olisi epäillyt, mutta siinä hetkessä en ollut täysin vakuuttunut. Mutta silti paras oli vielä tulossa. Lopetin tulpan pyörittelyn ja vedin hupun hänen päästään. Nahkatyttö katseli minua surullisin silmin selkeästi turhautuneena omasta tulpastaan, orgasmin katoamisesta, nahkahupun riisumisesta ja ja ja. Hän purskahti turhautuneeseen itkuun, ja samalla hetkellä muistin miten suuri vaikutus pillimehulla saattaa olla pikkuisiin.

- Et nyt kyllä ala pillittämään omaa turhautumistasi, sanoin ja poistuin huoneesta keittiöön juomaan. Hidastelin tahallani matkalla ja kuuntelin nyyhkytystä. Viimein palattuani takaisin kävelin suoraan hänen taaksen ja laitoin hupun hänen päähänsä. Itku loppui kuin seinään, ja hupun sisältä kuului rauhallista ja tasaista hengitystä.

Nahkatytölle nahka(-p)askartelua

Kun kirjoitan jostain ihmisestä, niin minulle on tärkeää, että hänellä on blogissamme nimi joka kuvaa häntä hyvin. Joskus nimi syntyy suorastaan itsestään, ja joskus sitä joutuu hakemaan ja maistelemaan. Kuitenkin kun nimi on olemassa, niin tekstikin syntyy paremmin. Kuherruskuukauteni päättyessä kerroin olleeni kahvilla, ja tämä tapaaminen on pikkuhiljaa kasvanut korkoa jopa siinä määrin, että tällä viikolla olen pohtinut uutta nimeä. En tiedä olenko nimeen täysin tyytyväinen ja tästä syystä se saattaa vaihtua vielä, vaikka itse kohde näyttikin vihreää valoa nimelleen. Joka tapauksessa olen pikkuhiljaa tutustunut nahkatyttöön.

Pohjustan nimeä hieman. Minä pidän reaktioista ja haen niitä ravistelemalla ympäristöäni joskus vähän turhankin hanakasti. Kouluttaessani tai valmentaessani, siis pervokontekstin ulkopuolella, haluan ravistella yleisöä toivoen, että sitä myöten aukeaisi tilaisuus katsella jotain ongelmaa ihan uudelta suunnalta. Pervoillessa taas ne reaktiot tulevat ulos vastakappaleesta tuskana, ilona, itkuna, nautintona... ja minä niin nautin.

Nahkatyttö oli kertonut, että hänellä on kova fetissi nahkaan ja sen kosketus hänen ihollaan saa aikaan -"niin se voi saada aikaa vaikka mitä". Silmiäni avaavaa oli, kun ensi kertaa laskin itse tekemäni nahkaisen floggerin nahkatytön selälle. Samaisella hetkellä tämä tyttö alkoi voihkia, täristä ja kiemurrella yrittäen liikuttaa vartaloaan niin, että jokainen nahkasuikale koskettaisi vähän paremmin ja lujempaa. Ja floggeri ainoastaan kosketti liikkumatta nahkatytön selkää. Samalla hetkellä tajusin, miten vähän minä fetisseistä tiesinkään.

Nahka itsessään ei heiluta viisariani juuri enempää kuin esim farkkukangas, mutta jos reaktiot ovat edellisen luokkaa, niin mikä ettei. Niinpä tapaamisemme ovat enemmän tai vähemmän pyörineet tämän materiaalin ympärillä, ja enpä muista käyttäneeni nahkahansikkaita näin useasti koskaan. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana raju sormettaminen tiukat nahkasormikkaat käsissä molempiin lähekkäin oleviin reikiin. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja pohdinkin mikä voisi olla seuraava sopiva askel, joka voisi  tuoda isompia reaktioita esiin.

Minulla oli jäljellä vielä muutamia isoja nahkapaloja floggeriaskartelujeni jäljiltä, ja pohdin josko osaisin tehdä niistä jotain käyttökelpoista. Luonnollisesti sen pitäisi olla jotain, joka olisi sekä käyttökelpoista että toisi jotain uutta meille molemmille. Muutaman opettavan Youtube-videon jälkeen päätin kokeilla, osaisinko tehdä jonkinmoisen nahkahupun. En lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan pyrin yksinkertaiseen lopputulokseen, jossa nahkatytön pään saisi huputettua ja sekoitettua.

Muutama uusi työkalua hankittuna mm. nahkapaska ja pirusti intoa puhkuen ja selkeä suunnitelma päässäni aloitin askartelun. Mittailin omaan päätäni, arvioin paljonko saumat vievät tilaa ja sitten piirsin hahmotelman isommalle nahkapalalle. Palaset irti, reunoihin reiät, hupun suuaukkoon purjerenkaat, muutama tiiserikuva nahkatytölle,
reunat neuloen narulla ja suuaukoon purjerenkaiden läpi naru, jotta sen voisi tarvittaessa kiristää kaualalle. Hämmästyksekseni myöhemmin samaisena iltana huppuni oli valmis, ja olin siihen jopa ihan tyytyväinen.

Samalla viikolla hyvä ystäväni lammaspoika (ei oikea nikki) kävi luonani, ja kerroin askarteluistani. Hän on myös jonkinmoinen nahkafani ja pyysi huppua näytille. Hieman nolostellen näytin sen hänelle. "Tää on just hyvä. Juuri sellainen kun laitetaan uhrin päähän ennen kaappausta." 

Jos ihmettelet, miksi täällä ei ole askartelusta parempaa kuvaa, niin se johtuu siitä, että nahkatyttökään ei ole nähnyt huppua kuin sisäpuolelta. Päätin, että parempi niin. Jotkut mielikuvat ja fantasiat on kiva pitääkin sellaisina.

Seuraavassa tekstissäni kerron mitä yhteistä on pillimehulla ja askartelemallani nahkahupulla...

Merkityksellisiä kohtaamisia II

Tämän tekstin omistan kiirehtivälle lammaspojalle.

Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.

Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.

Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.

Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.

Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.

Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.

Pikkulutka Peikon leikkihuoneella

Meillä on ollut Peikon kanssa onni tutustua blogimme kautta moniin ihaniin ihmisiin. Usein myös pariskuntiin, kuten pikkuneiti Lutkiksenkin tapauksessa. Olemme istuneet iltaa yhdessä ja parantaneet maailmaa. Puhuneet arkisia juttuja, mutta myös pervoja. Haluista. Ajatuksista. Olemisesta tässä maailmassa ja parisuhteissa. Joskus tuttavuudet muuttuvat ystävyydeksi, ja seurauksena voi olla jotain alla kuvatun kaltaista. Lutkis - stage is yours!

*****

Ultraraskaan työpäivän jälkeen juna parkkeerasi Turun asemalle, ja raahauduin laukkuni kanssa vastaan tulleen Peikon luo. Tarvitsin tähän väliin hengähdystauon ja ruokaa palautuakseni tuosta raskaasta työ- ja ajatusmäärästä päässäni. Ilokseni löysin pian edestäni ihanaa ruokaa ja Peikon, jolla tiesin olevan suunnitelmia varalleni. Olin miettinyt aiemmin, että hermostuttaisiko minua, mutta miten voisin jännittää seurassa jossa tunnen olevani kotona ja oma itseni? Syötyäni päätin suunnata vessaan, ja sain Peikolta laukkuuni jotain pyöreää ja painavaa, jonka asettaa paikoilleen. Pikkulutkaa hihitytti vessassa, kun laitoin kuulat paikoilleen. Ihme, että ne pysyivät sisällä määränpäähän asti.

Perillä ihmettelin leikkihuonetta ja istuskelin rennosti retrotuolilla. Sitten Peikko pyysi minut istumaan sängylle jalkojensa väliin selkä häneen päin. Peikko käski kertoa tarinoita siitä, kun sisäinen pikkulutkani on ollut vauhdissa. Samalla hän otti tiukasti hiuksista kiinni ja kiusasi nännejä niin, että ulisin kivusta. Tätä jatkui muistaakseni hetken aikaa, mutta yksityiskohdat ovat päässäni melko hataria, sillä pääni läpi meni leveä kaista ristiriitaisia ajatuksia.

Nautin, mutta vihasin kipua samaan aikaan niin paljon. Pelotti, mutta oli jotenkin tosi turvallinen olo. Peikko jatkoi pyörittelyä ja käski ottamaan pikkarit pois. Niissä olikin hommaa sukkanauhavyön takia, ja pikkulutka jatkoi haparoivaa selittelyä.

Sitten tuli pari ihan oikeaa muistikatkosta. En kuollaksenikaan muista, mitä tapahtui kun Peikko antoi litsareita ja sylki naamalle – filmi lyö ihan tyhjää. Kävin varmaan jossain pienellä mutkalla päässäni. Peikko puhui minulle alentavasti, jotain lutkaa pitäisi heitellä seinille tai jotain mutta en oikein kuullut sanoja kunnolla. Sain lähimuistista juuri ja juuri kaivettua viimeiset sanat kun Peikko pyysi toistamaan sen, mitä oli sanonut. Nämä tajunnankarkaamiset olivat ihania, ja muistan olleeni helpottunut kun kykenin muistamaan minulle sanotut sanat. voi haluta niin kovasti jotain sellaista, jota vihaa siinä hetkessä niin paljon. Se, että Peikko yhtäkkiä kovensi otteita ja painoi minut kovalla voimalla sänkyyn ja antoi tulla poskille – se säikäytti ja pelotti, ja tuntui jotenkin samaan aikaan niin turvalliselta ja hyvältä.

Mietin myöhemmin, mikä se vihlaiseva pahanolon tunne oli, joka käväisi päässäni tuossa hetkessä – se oli tunne pienestä lapsesta, joka on jätetty yksin pakkaseen ulos. Se arvottomuuden tunne siinä ohikiitävässä hetkessä oli jollain lailla pelottavaa ja vapauttavaa – ei voinut muut kuin ottaa iskut vastan ja alistua kohtaloonsa. Tarkemmin en osaa sitä mitenkään eritellä, sillä muistikuvat ovat tuolta osin hataria.

Tätä ennen Peikko oli nostanut jalkani kohti kattoa ja lämmitteli kämmenellä pakaroitani. Se teki niin kipeää, että päässäni alkoi murtumaan jokin. Muistan vilauttaneeni pari jarrusanaa, niin rajoilla mentiin kivun kanssa. Jokainen turvasana, jonka sanon, ottaa jonkin verran päähän, sillä haluaisin pystyä kaikkeen, jota minulle annetaan.

Pieni hengähdys ja sain kauniit kahleremmit jalkoihin sekä sidontarannekkeet ranteisiin. En voinut lakata ihailemasta kahleita ja sitä, miltä ne näyttivät siroissa nilkoissa. Sain levittää vartaloni isoon nojatuoliin jalat haralleen ja kädet selän taakse. Siinä paikat auki, tukka tahallaan pystyyn harottuna, naama syljellä ja kämmeneniskuilla sutattuna, oloni oli riisuttu ja kaunis. Tuli olo, että haluaisin paikalle kuvaajan, joka ikuistaisi minut mustavalkoiseen sensuelliin valokuvaan juuri tässä asennossa ja valossa. Ilokseni nänneihini laitettiin roikkumaan toisissaan ketjulla kiinni olevat nännipuristimet, ja ketju laitettiin suuhuni ohjeella, että ketju ei sitten putoa. Ihana värkki! Säälin nännejäni, sillä Peikolla tuntui olevan kova tahtotila kiduttaa niitä.

Peikko runkkasi minua paksulla mustalla varsidildolla ja surruutti wandilla. Voiko dildoon rakastua? Se oli komea kaveri se. Raskaan työpäivän jälkeen koin sen mitä parhaimpana palkintona. Halusin kovasti tulla, mutta mitä kovemmin yritin, sitä kauemmaksi se jotenkin karkasi. Mietinkin jälkeenpäin, että miksi en tule niin helposti kuin haluaisin – ylipäänsä. Se ottaa päähän, vaikka eihän se ole minkään mitta. Ja miksi koetan runkkauksessa miellyttää liikaa toista ja tulla toisen mieliksi.

En osaa päästää irti ylimääräisistä ajatuksista ja siksi en kiihotu siitä niin paljon, että tulisin. Lisäksi olen tottunut vahtimaan kehon kipuja ja tuntemuksia ja analysoimaan niitä liian tarkasti, jotta tiedän milloin sanoa että sattuu. En saa ääntäni päässä hiljenemään, en saa jarruja pois. Paitsi silloin kun Peikko pisti minut täyteen sauvoja, kun makasin selälläni. Siinä vaiheessa koin ihanaa avautumista, ja tuntui kuin olisi tullut tai ollut lähellä, eri lailla kuin mitä normaalissa seksissä. Tunsin kaiken tämän jälkeen oloni kauniiksi leikkikaluksi, joka on astetta enemmän oma itsensä. Astetta enemmän nainen.

Asia, joka minua eniten mietityttää on se, että onko minussa jokin jäinen kuori aina – kuori, jota ei voi kukaan minusta riisua vaikka mikä olisi. Kuori, jonka alla on jokin kaikkein kipein ydin, jota kaikella muulla peitän pois näkyvistä. Mene tiedä. Mutta ärsyttää, että silmiin katsominen ei ole niin helppoa kuin mitä haluaisin. Lisäksi ylianalysoin itseäni ja muita aivan liikaa – tämä häiritsee omaa elämääni välillä ihan normaalioloissakin. Tästä piirteestäni en päässyt irti tälläkään kertaa, ja Peikolla meni leikisti jo hermot minun jatkuvaan purppasuuni. ;) Miksi mietin liikaa! Miksi en päästä irti. Ja kuten Peikko sanoi: ei kaikkea tarvitse analysoida – jokainen on sellainen kuin on, jostain syystä.

Vierekkäin maatessamme, juttelimme lutkasta, joka minussa on ollut ja joksi olen tulemassa. Tajusin, että huomiohuora, joka sisälläni on ollut, onkin ehkä se juttu joka minussa haluaa elää ja kasvaa. Tämä lutka haluaa olla esillä, palvella ja olla käytettävänä. Isommassa porukassa, puolijulkisesti. Tekemässä sitä, mitä häneltä satutaan haluamaan siinä hetkessä. Sisälläni syttyi monta kutkuttavaa ajatusta, miten tätä voisi järkevästi jalostaa eteenpäin ja vapauttaa lutka sisälläni täyteen voimaansa.

- Lutkis

Blondi: Pervo kaapissa vai pervokaapissa?

Pervobloggareiden joukkoon ovat liittyneet Mr. Inathu ja hänen pikkulintunsa laadukkaalla blogillaan. Käykää ihmeessä tutustumassa. 

Ennen varsinaista aihetta minun on pakko tunnustaa, että eläessäni vielä vaniljana, mutta vieraillessani kuitenkin säännöllisesti erilaisilla pervofoorumeilla, olin todella ihastunut Inathun teksteihin ja novelleihin. Kun minä nähkääs sytyn sanoista. Sekä kirjoitetuista ja puhutuista. Pornon katselu ei ole mitään verrattuna hyvin kirjoitettuun tekstiin. Olen usemman kerran runkannut Inathun tekstien lukemisen jälkeen, niiden virittämänä. Erityisesti minuun kolahti tuolloin tämä kertomus.

Nyt kun olen julkisesti tunnustanut ihastukseni ja keräilen vielä rohkeutta pyytää häntä kahville, käyn otsikon kimppuun. 

Inathu kirjoitti tässä postauksessa omassa kaapissa olostaan. Kukin valitsee itse, miten seksuaalisuutensa kanssa elää - minä olen valinnut kohtuullisen avoimen linjan.

Teen itse töitä suvaitsevaisessa työyhteisössä, mutta varsin herkällä alalla, jossa ollaan tekemisissä ihmisten arjessa pärjäämisen kanssa melkoisen syvällä tasolla. En tykkäile somessa aktiivisesti pervoaiheisista jutuista/yhdistysten sivuista enkä kuulu mihinkään Facen pervoryhmään tai pervoyhdistyksen ryhmään. Erilaisia seksuaalinen tasavertaisuus -aiheisia postauksia ja jakoja minulta toki löytyy melko paljon.

Totta kai minut saa erittäin helposti yhdistettyä Balettiin, kunhan vähän selailee Face-kavereitani tai tekee muuta tutkimustyötä netin syövereissä. Tämä ei itseäni kuitenkaan haittaa. Ajattelen, että jos joku näkee sen vaivan, että stalkkaa minut, niin hän on tietonsa ansainnut ja todennäköisesti itse myös samoista asioista kiinnostunut. 

Kärsin itse jonkin verran tästä some-kaapissaolosta, ja olenkin pohtinut viime aikoina, että mitä jos nyt vaan ihan reilusti kävisin tykkäämässä minulle tärkeistä pervoyhteisöistä ja liittyisin muutamiin ryhmiin. Kuitenkin profiilini on niin avoin, että yli puolet kavereistani on tavalla tai toisella minuun sidoksissa työn kautta. Vaihtoehtona olisi luoda toinen tili, jossa voisin sitten huseerata ihan mitä haluaisin tai sanoa mitä haluaisin. Toki tämähän kai oli alun perin somen tarkoituskin…

Tähän minun kaapissaoloni sitten loppuukin. Perheestäni minulle merkitykselliset ihmiset tietävät pervoudestani, samoin Peikon lapset - heille sopivalla tavalla. 

Viimeisen reilun neljän vuoden aikana ystäväpiirini on kutistunut lähes pelkästään pervoihin. Tai kutistua on väärä sana, koska minulla on tällä hetkellä enemmän ystäviä ja sosiaalista elämään kuin koskaan aiemmin. Muutama ystävä, jotka minulla on vanhasta elämästäni jäljellä, tietää pervoidentiteetistäni. 

Koen itse todella tärkeänä, että voin ja saan olla minulle tärkeiden ihmisten kanssa juuri se, mikä minä olen. Seksuaalisuus on kuitenkin niin osa identiteettiä, että jos sitä joutuisi piilottelemaan kaapissa, kokisin itse, että joutuisin kätkemään jotain liian tärkeää. 

On ihanaa, että voin äidilleni tai kollegalleni sanoa, kun he kysyvät kuulumisiani tai mitä viikonlopun suunnitelmiini kuuluu, että me mennään kaveriporukan kanssa kinkyklubille tai istumaan iltaa tai mitä nyt ikinä kalenterissa onkaan. Äitini tai kollegani ei tarvitse tietää sen tarkemmin, mitä kenenkin kanssa teen tai jätän tekemättä. Tosin kollegani on myös läheinen ystäväni, joten hänen kanssa tulee puhuttua pervoilusta vähän enemmänkin. 

Minulle ehdottomasti tärkeintä kuitenkin on, että olen kaikille ystävilleni täysin ulkona kaapista. Noh, luonnollisesti, koska 90 % heistä on pervoja. Olemme käyneet pervoystävieni kanssa hyviä keskusteluja siitä, miten haastavaa vaniljaihmisten kanssa on olla tekemisissä. Kun vuorovaikutuksesta jää aina puuttumaan se jokin. On niin paljon asioita, jotka täytyy jättää kertomatta. Silotella. Selitellä. Kierrellä. Varoa puheitaan ja sanojaan.

Harvoin pervoystävien kanssa tulee arjessa niin hirveästi mitään pervoa edes puhuttua, mutta tärkeintä on tieto siitä, että se on mahdollista. Enimmäkseen keskustelu on ihan tavallista vuorovaikutusta. Mutta jos nyt haluaa puhua seksileluista, niin sen voi tehdä. Viime viikolla muistelimme hyvän ystäväni kanssa lenkillä steariinikokemuksiamme ja seuraavassa lauseessa hyppäsimme sujuvasti kesälomasuunnitelmiin. 

Lisäksi ainakin meidän pervoystäväporukassamme kosketellaan huomattavasti enemmän kuin missään vaniljaporukassa, jossa olen koskaan ollut. On paljon halailua ja silittelyä. Sylissä istumista. Koskettelua. Pussailua. Usein ihan neutraalia sellaista - jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Kosketuksen voima on todella terapeuttinen ja iho kuitenkin ihmisen suurin elin eli sen vaikutusta ei pidä aliarvioida. Tässä minulle ne tärkeimmät syyt, miksi en suostu olemaan kaapissa.

Millaisessa pervokaapissa sinä asustat?

PS. Alkoi harmittaa oma Facebook-kaappiuteni sen verran, että kävin reilusti tykkäämässä Baletin sivusta. Tästä se somepervous alkaa!

Pyhiinvaellusmatka

Blondini sanoo useasti, että jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla seksileluja. Hyvät lelut nostavat paljon seksin, leikin ja sitä myötä parisuhteen tasoa.

Olemmekohan vähän tylsiä sillä meidän leikeissä on melkein aina mukana McHurtilta tilattu Wicked Wand, jota siis hyrräksi kutsumme. Olemme testailleet yhdessä varmaan toistakymmentä erilaista wandia katuporasta lähtien, mutta edellä linkatun jälkeen muut eivät ole mestaria horjuttaneet. Niinpä tuntui luonnollisesti tehdä "pyhiinvaellusmatka" McHurt -liikkeeseen, kun lomailimme Berliinissä.

Lomamme Berliinissä oli myöhästynyt häämatkamme, joka ajoittui sopivasti German Fetish Ball -viikkoon. Matkaseuranamme olivat rakkaat ystävämme Kanji ja Takayumi. Kerron bilekokemuksestani myöhemmin omassa postauksessa.

Berliinin Fetish-viikkoon oli mahdutettu myös seksilelumessut, mutta päätimme säästää rahamme ja tutustua mm. Holocaust Monumentiin ja muihin nähtävyyksiin. Messuilta poisjääminen olikin hyvä veto, sillä tapahtuma oli kuulemma ollut kuin vapputori eli täynnä krääsää.

McHurt sijaitsee metromatkan päässä Alexanderplatzilta, ja lähimmältä metroasemalta kävelymatkaa jää vain muutama sata metriä. Liike ei itseään ulospäin mainosta, ja jos ei tiedä mitä hakee, niin epähuomiossa kävelee helposti ohitse. Liike on kyllä ihan näkyvällä paikalla, mutta ainoa näkyvä elementti on pienen pieni kyltti ovessa.

Itse liike oli mitä mainioin myyjiään myöten. Paikalla oli kaksi reipasta myyjää, joiden kanssa kauppa kävi englanniksi (sinänsä melko harvinaista Berliinissä). Myytävät tuotteet koostuivat pitkälti erilaisista laadukkaista nahkatuotteista alkaen pienistä piiskoista päätyen isompiin makuupussiviritelmiin. Kaikki tuotteet olivat näkyvillä, kosketeltavissa ja jopa testattavissa.


Olimme etukäteen suunnitelleet hankkivamme ainoastaan samanlaisen hyrrän kuin meillä jo on, ihan vaan varuiksi ja bilekäyttöön, mutta toisin kävi. Minä ihastuin ensin muutamiin piiskoihin ja pitkän pohdiskelun jälkeen valitsin itselleni yhden, joka myöhemmin sai tulikasteen bileissä. Nappasimme samantien käsiimme myös havittelevamme hyrrän, mutta myyjä toikin testiin ihka aidon ja alkuperäisen Hitachin (Euroopassa nimellä Europe Magic Wand). Vaikka hinta aluksi hirvitti, niin sen äänettömyys ja paino vakuuttivat meidät. Pääsimme myös ensi kertaa kunnolla tutustumaan pumputtaviin dildoihin, ja lopulta sellainenkin päätyi kassiimme.

Lopulta otin vielä vitriinistä eräänlaisen ruostumattomasta teräksestä tehdyn raapimislelun, koska minä onneton olen liian innokas puremaan kynsiä. McHurtista jäi hyvä fiilis ja suosittelen lämpimästi.

Kanji & Takayumi olivat jollain aikaisemmalla Berliinin-reissullaan käyneet paikallisessa armeijatavaran erikoisliikkeessä, joka oli kuitenkin silloin ollut kiinni. Tällä kertaa otimme junan Alexanderplatzilta ja kävelimme vielä parisen kilometriä päälle. Omat odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta liike yllätti hyvällä valikoimallaan (pääosin vaatetta) ja melko sopivalla hintatasolla. Sovittelin useampaakin vaatetta ja lopulta tein kaupat makeasta t-paidasta ja itsenikin yllättäen ohuesta sadetakista. Kosteita kelejä odotellessa!

Blondi Berliinissä

Berliini on minun ja Peikon osalta koettu. Samoin ensimmäinen yhteinen matkamme muutamaa lyhyttä kotimaanmatkaa lukuun ottamatta. Matka sujui erinomaisesti, eikä siltä olisi voinut toivoa enää paljon enempää. Lähinnä harmituksen aiheita tuotti oman jaksamiseni rajallisuus. 

Lentomme Suomesta lähti niin aikaisin, että vuorokausirytmini sekosi siitä täysin. Niinpä ensimmäinen päivä ihanan kesäisessä Berliinissä meni puolilla valoilla. Toisena päivänä olo oli jos mahdollista vieläkin huonompi. Sellainen jäätävä kokovartaloväsymys, joka lamaannutti sekä mielen että kehon. Melkein itkin Peikolle huonovointisuuttani ja ajattelin, että minusta ei oikeasti ole enää matkustamaan. 

Onneksi koitti kolmas päivä ja mieli ja kehoi alkoivat vihdoin toimia. Lisäksi muistin, että näinhän se matkustaminen on minulla aikaisemminkin mennyt. Ensimmäisen päivän sinnittelee adrenaliineilla kunnes toisena päivänä iskee täydellinen lamaannus. Jatkossa suunnittelen matkaohjelman siten, että toisena päivänä ohjelmassa on ainoastaan lepoa ja kevyttä jaloittelua. 

German Fetish Ballin pääbileet olivat kolmantena matkapäivänä, mutta totesin, ettei minusta ole juhlijaksi. Vaikka olisi aseella uhattu, en olisi jaksanut lähteä hotellilta enää illalla mihinkään. Lisäksi valvominen olisi tainnuttanut minut koomaan koko loppumatkan ajaksi, ja sitä en olisi kestänyt. Onneksi Peikko kuitenkin tuntee rajalliset voimavarani eikä loukkaantunut päätöksestäni vaan päinvastoin kannusti minua kuuntelemaan itseäni. Myös ystäväpariskuntamme suhtautui asiaan hyvin ymmärtäväisesti - suuri kiitos heille myötäelämisestä. Peikko sai myytyä hankkimani ennakkolipun hyvään hintaan bilepaikalla, joten rahallista tappiota ei poisjäännistä juuri koitunut. Kun muu porukka suuntasi kohti bilepaikkaa, minä painoin pääni tyynyyn ja nukahdin välittömästi. 

Kaikenkaikkiaan matka oli kuitenkin hieno elämys, ja uskon, että palaan Berliiniin toistekin. Mitään maailmaa mullistavaa Berliini-huumaa en kokenut, mutta nautin kaupungin välittömästä ilmapiiristä ja keskieurooppalaisesta elämänmenosta. Kaupungin selkeydestä, lievästä rujoudesta, toimivuudesta, puhtaudesta, edullisesta hintatasosta, rennoista ihmisistä. Auringosta, kesästä, valosta, helppoudesta olla oma itsensä. 

Nämä jäivät erityisesti mieleen:

Kaupungin puistot ja vihreys sekä väljä arkitehtuuri. Mihin tahansa suuntasimme, löytyi läheltä aina puisto istuskelua varten. 

Minua on aina kiehtonut Berliinin muuri ja sen historia kaikessa absurdiudessaan. Muurin murtuminen ja Itä-Euroopan murros olivat aikoinaan ensimmäisiä isoja yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia, joita aidosti mielenkiinnolla seurasin. Niinpä Berlin Wall Memorial -muurimuseo olikin must see -listallani. Vietin täällä pitkän hetken vuodattaen ison lätäkön kyyneleitä. Edellinen käyntini Berliiniin sijoittui pari vuotta muurin murtumisen jälkeen, ja tuolloin muuri oli vielä todellisuutta. Sitä oli paljon jäljellä, ja Itä-Berliini oli osittain vielä suljettu paikka, johon metrot eivät kulkeneet. 

Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki keskellä Berliiniä vaikutti myös kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan. Voisin kirjoittaa tähän pitkät pätkät saksalaisten kollektiivisesta syyllisyydestä, joka juontaa juurensa toisesta maailmansodasta ja holokaustista, mutta antaa olla. 

Dönerit, kebabit - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Imren Grill Kreutzbergissä tarjosi meille ikimuistettavan kebab-elämyksen. Suosittelen <3. Valittu monta kertaa Berliinin parhaaksi kebaberiaksi. 

W-Der Imbiss -hipsterimestan tunnelma ja naan-pizzat Kastanienalleella  Peikko itki ilosta syödessään savulohella varustettua Jewish naan -annostaan, minä hurmaannuin tuoreista salaateista. 

Vietnamilaiset herkut Good Morning Vietnam -ravintolassa Mitten ravintolakeskittymässä, jossa söimme herkullisia wokkeja ja joimme riisiviinaan tehtyjä drinksuja - lasitölkeistä totta kai. Kotisivut eivät tee oikeutta ravintolalle, tämä on pakko kokea itse.

Myöhäinen tyttöjen lounas rakkaan ystävän kanssa jossain intialaisessa ravintolassa, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen. Ruoka ja extraisot ja vahvat drinkit sen sijaan jäivät. Ja se superflirtti tarjoilija. 

Mojitot ja caipirinjat, jotka maistuivat siltä kun niiden kuuluu maistua. Isot määrät minttua, rommia, sokeriruokoviinaa ja limeä. Koska en juo olutta, eikä kaupungista juuri saanut siideriä, nautin ihanista jäämurskadrinkeistä ja helteestä.

Galeria-tavaratalon Benefitin kosmetiikkapisteen ystävällinen myyjä, joka teki minusta lähes ihmisen näköisen toisena matkapäivänä erilaisilla anti puffing -tuotteilla ja turvotusta laskevilla rasvoilla. Benefitiä ei Suomesta saa, joten mukaan kertyi muutama kullanarvoinen tuote.

DM Drogerie Markt -päivittäiskosmetiikka/yleissälä -myymälät ja niiden mahtavan edulliset luonnonkosmetiikkamerkit ja valikoimat. Ihonhoitotuotteita ei tarvitsekaan sitten ostaa, hmmm, pariin vuoteen. Rahaa liikkeeseen meni n. 50 euroa, josta ostettiin omat voiteet ja rasvat sekä runsaat tuliaiset kolmelle naispuoliselle henkilölle. Minulla on paha addiktio erilaisiin hammastahnoihin sekä silmänympärystuotteisiin, joten niitä kannettiin kotiin. 

McHurtin myymälä livenä vihdoin <3. Sen superystävälliset, asiantuntevat ja asialliset myyjät, jotka todella tunsivat myymälän tuotteet ja myös kehottivat kokeilemaan niitä rohkeasti. Kadulta katsottuna huomaamattomaan myymälään pääsi kätevästi metrolla. Monet laadukkaimista ja parhaimmista

leluistamme ovat peräisin McHurtin nettikaupasta, mutta oli mahtava päästä testailemaan tuotteita livenä. Mukaan tarttui reissun kallein ostos - uusi hyrrä, Europe Magic Wand, jonka pitäisi olla samanlainen kuin aito, alkuperäinen jenkkiversio. Tätä en olisi koskaan raskinut ostaa, ellen olisi livenä päässyt testaamaan lähes äänetöntä ja uskomattoman tehon omaavaa kapinetta. Lisäksi mukaan tarttui melko iso pumpattava dildo sekä Peikolle piiska ja raapimiseen tarkoittu haarukan näköinen lelu. Raporttia leluista tulossa myöhemmin, kun koeajot on saatu tehtyä. 

Kiitos Berliini, tullaan toistekin!

Pennun tarina

Saimme kauniilta pennulta meren takaa tämä tekstin. Harvasta ihmisestä voi sanoa, että joku on ihmisenä kaunis, mutta pentu on sitä. Todella. Siksi teksti kosketti minua. Itketti. Pentu, meilä molemmilla on sinua ikävä <3.

//blondi

*****

Herään. Ja aavistan mitä on tulossa. En saa käydä pissalla heräämiseni jälkeen. Tämä oli sääntönä. Ei ennen kuin saan luvan. Eikä ole hätäkään, tai varmasti olisi, mutta en hetkellisesti omista rakkoa. Urheasti juon silti energiajuomaa kun ajan Nuken pihaan. Ja itsehän tätä pyysin. Hymyilevä Nukke avaa oven, pusuja, lisää hymyjä, halaus. Nousen portaat eteiseen hymyillen. Palleassa kipristelee jännitys, mihin mä olen taas itse laittanut.

"Etpä tulekkaan siitä yhtään eteenpäin, jäät siihen eteiseen. Jos nyt on jotain kerrottavaa, sanottavaa, kysyttävää, niin nyt on se hetki. Kohta me ei enää puhuta samaa kieltä."

Hämmentyneenä hymyilen ja kysyn haluaako Nukke ostaa mun pyörän, loogista, tiedän. Ja että saanko juoda energiajuoman loppuun. Kerron että selkä hermostuttaa hieman. Peikko tulee nurkan takaa, halaus. Sovitaan miten kerron jos tulee joku oikea hätä. Hyvä.

"Nyt sä riisut kaikki vaateet."

Tauko. Mä odotan. Vapaa pudotuksen reuna.

"Ja puet nuo penkillä olevat asiat päällesi."

Taas tauko. Reuna katoaa, tämä ei menekään niin helposti. Mun sisukset kiipeää portaita, jokaiselle portaalle astuminen on työlästä. Kun hyppäisi sellaisen kehikkoon viritetyn paksun pahvin läpi, ylämäkeen, jokaisella lauseella, tietämättä mitä sen takana on. Nurmikko jalkojen alla, juoksu askeleita, hyppään, olkapää edellä.

"Ja kun sä olet valmis, menet tohon lattialle polvilleen."

Selvä. "Ja haukahdat kahdesti"

Mitä? Haukun. Minä. Ja hyppy pahvin läpi.

Nukke poistuu eteisestä. En nää Peikkoa enkä Nukkea. Kuulen hiljaista puhetta. Riisu nyt. Riisuminen on helppoa. Seison alasti eteisessä, hyppy. Katson tavaroita penkillä. Panta kaulaan. En olekaan koskaan pitänyt pantaa, hyppy.

Vilkaisen peiliin, se on kaunis. Nahkaa ranteisiin, tuttu ystävä.

Polvisuojat, hyppy. Polvilleen lattialle, hyppy.

Hauku. Ei en. Hauku. Kahdesti vain. Hauku. Ei en pysty. Hauku. Nauran hiljaa itselleni, hermostuneesti. Hauku nyt! Ääni tarttuu kurkkuun. Tee se. Hauku. Hyppän taas ja Nukke tulee hihnan kanssa.

Tänään olen koira, pentu, Virosta. Löytö Narttu. En voi vastata, en puhu omistajieni kanssa samaa kieltä. Rangaistuksenkseni oli kirjattu että minun on huolehdittava puhumattomuudestani itse. Mun suuta ei sidota. Aluksi vaikea olla luistamatta, ajatus luiskahtaa käpälistä. Omat pikkuhousut teipattuna suuhun eivät muistuta kokoajan. Vaikka olisin halunnut, kuola valui alku viikosta jo vain ajatuksesta. Mutta se vapauttaa minut. Jälleen. Mun ei tarvitse kommunikoida, osallistua keskusteluun, olen paikalla ja en ole. Voi katsoa, päästää ääniä mutta en puhua. Se rauhoittaa, siinä on rauhaa. Minut on vapautettu itsestäni. Persoonastani.

Juon kupistani. Missä se pissahätä on. Konttaan, pitkin lattiaa. Katse lattiassa.

Nukke asettaa eteeni lattialle kaksi häntää. Toinen kiinnitetään, pitää valita kumpi. Tassulla. Valitsen, hyppy. Nukke kiinnittää hännän. Plugi minussa toisen kerran elämässäni. Se tuntuu hyvältä.

Olen vielä kiinni kehossani, siinä mitä teen. Miten konttaaminen tuntuu hassulta. Mitenköhän mun keho liikkuu, miten päästää irti. Taistelen irti kehostani ja sen rajoituksista ja miten se rajoittaa mun mieltä. Kaikki mikä ei satu väärällä tapaa on hyvä, unohda se ihmiskeho.

Noudan kiltisti mustaa silikonista dildopalloani. Aina en tarpeeksi nopeasti, rottinkia pakaraan.

Kun olen kuuliaisesti toteuttanut saamani käskyt. Minut on tutkittu suuta myöten. Pääsen omalle paikalleni, lattialle. Lepäämään. Sisuksissa hurisee kehräys. Tässä minun kuuluu olla. Lattialla, omistajani jaloissa. Rapsutuksia, silityksiä. Hiljaista puhetta, naurahduksia. En tiedä mistä puhutaan, en ymmärrä ihmisten kieltä, vapaapudotus häilyy tietoisuuden rajoilla. Rauha.

Madotus. Mitä. Silmät auki. Peikko hakee jotain, rapistelee paketista ulos paperia, kiertää sen auki. Puhuu jotain heisimadoista. Mitä tää nyt on. Mitä te teette mulle. Nojaan sohvaan, en huomaa pyörittäneeni päätäni Nuken kysyessä mun loistilanteestani tai koskeneeni koirilta kiellettyyn sohvaan. Rottinkia, pakaroille, kovaa. Ulisen. Kyynel, kipu aiheuttaa sen. Kaksi käsiparia pitää kiinni, rauhoittelee, rauhallinen ääni lukee edelleen tuoteselostetta.

"Pidäpä sen huomio hetki muualla niin saadaan tää lääke annettua."

Mitä te laitatte mun suuhun! Mitä se on! 20 millin ruisku tuodaan mun kasvojen eteen, Peikon lämpimät kädet nappaa mun poskista kiinni. Hyppy.

"Nää ei yleensä pidä siitä kun niitä tällee lääkitään. Se on sitten vaan pakko väkisin."

Ruisku kiilataan hampaiden väliin. Ei, ei mitä tää on. Mitä tää on. Käsi suun eteen.

"Niele."

Ja mä nielen kakoen ja kyynelehtien sen niljakkaan happaman mitä mun suuhun on laitettu.

Vapaa pudotus aaltoilee ja sykkii. Mua viedään taas hihnassa. Pissalle. Nukke yrittää mua ulos. Jämähdän eteiseen. En varmasti tule! Kisko vaan, kisko kuinka paljon vaan. En tule. En hyppää.

Rappuset alas. Ne vie mut kylpyhuoneeseen. Lattia on vuorattu sanomalehdellä. Pennut opetetaan sisäsiisteiksi. Pitää pissata siihen paperille. Lattialle. Pää hakkaa vastaan. Ja rakkoa ei ole vieläkään. Miten on mahdollista hävittää yksi elin. Ei onnistu. Yritän. Pettymystä omistajan äänessä kun en onnistunut. Mun olisi pitänyt.

Mua pestään, kovakouraisesti. Vettä suussa, silmissä. Päälle heitetään saippua vettä. Kahdet kädet kiskoo, käsiä joka puolella, vettä. Joka kerta kun kädet käy sisäreisillä mun selkärangassa rätisee. Sormet mun sisään. Ulvahdan. Siinähän se rakko on. Lisää. Kovempaa. Ne sormet mun sisään. Pestään perusteellisesti. No ainakin tuli puhdasta. Mä olisin halunnut että ne kädet jatkaa. Lyö jo! Tehkää jotain! Mä kellun! Upottakaa! Mutta nyt ei tulisi tapahtumaan niin, tämä ei ollut helppo.

Mun pään sisällä oli hiljaista, äänet kuulostaa pehmeiltä ja kaukaisilta. Mulla ei ole enää mun ihmispersoonaa. Kristallipallon päälle on vedetty hopean harmaa, valoa läpi päästävä kangas.

Kun tää pentu on jätetty rauhoittumaan hetkeksi hiljaisuuteen se kuivataan. Raput ylös, helpompi kuin alas. Peikko ottaa syliin, sellaiseen keho lukkoon, jalat auki. Pitää narttu pennut astuttamiseenkin totuttaa. Nukke pukee vyötä päälle. Ja mä tahdon jo tulla, mä tahdon tulla jo!!!

Astutetaan. Niin että korvissa soi.

Ja mä huudan. Makaan alasti kerällä sohvalla. Ja saan luvan puhua. Tuntuu kankealle. Puhua ääneen. Ihan kuin ei tunnistaisi omaa ääntään, se tuntuu hetkellisesti vieraalle.

On kevyt polkea yövuoroon panta kaulassa. Tämä oli viimeinen leikki ennen lähtöäni merien taa. Ja tätä jälkeen päin miettiessäni se on todella arvokas muisto. Ja pieni narttupentu kantaa tätä muistoa ja nukelta saamaansa pantaa suunnattomalla ylpeydellä.