Blondi: Kesä vol. 4

Vietämme Peikon kanssa neljättä yhteistä kesää. Aika kuluu niin nopeaa tahtia, että täytyy itsekin käydä välillä blogin vanhoja tekstejä läpi pysyäkseen selvillä kaikesta tapahtuneesta.

I

En muista juuri mitään ensimmäisestä yhteisestä kesästämme. Tai muistan seksin, naurun ja itkun – oikeastaan muuta ei siihen kesään mahtunutkaan. Juuri eronneena ja eron perään uuden ihmissuhteen aloittaneena elin samaan aikaan sekä erokriisin että rakastumisen huuman keskellä. Vaikka olin itse erossa se parisuhteen päättävä osapuoli, oli ero kuitenkin iso asia ja työstettävää, etenkin syyllisyyden tunteen työstämistä, riitti paljon. Siihen samaan tunnevyöryyn vielä pervoidentiteetin löytäminen, niin ei ihme, että tuosta kesästä ei juuri ole muistikuvia.

II

Toinen kesämme oli haasteellinen. Elimme vielä rakastumisvaihetta ja minä olisin halunnut elää Peikon kanssa täydellisessä symbioosissa, mutta Peikon luo juuri äidiltään muuttanut kriisissä oleva teini oli vielä tarvitsevampi kuin minä. Kesän aikana ainakin minä totesin, että jos haluamme saada parisuhteemme kestämään jatkossakin, on meidän muutettava yhteen. Näimme viikossa muutaman kerran ja tuolloinkin Peikolla oli lähes aina kiire kotiin lapsen luo. Muutimme kaikki kolme saman katon alle syksyllä, kun Peikko sai oikeuden päätöksellä lapsen lähivanhemmuuden.

III

Viime kesä meni oikeastaan yhdessä asumista vielä harjoitellen. Yhteisiä pelisääntöjä hakien. Miten me kolme olemme vuorovaikutuksessa keskenämme. Lapsi koki kuitenkin olonsa jo niin turvalliseksi, että uskalsi antaa vuosia varastoon kertyneen pahan olon tulla läpi. Saimme lapselle heti loppukesästä hänen tarvitsemaansa ulkopuolista apua ja tilanne rauhoittui nopeasti. Pidin vain lyhyen loman työpaikanvaihdoksen takia.

IV

Kun tämä kesä alkoi, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Pelkäsin hieman toisintoa viime kesästä. Painostavaa tunnelmaa kotona. Lapsen tarvitsevuutta. Kahdenkeskisen ajan puutetta, joka on ollut suhteemme kipukohta koko sen ajan. Mutta kaikki on sujunut hienosti.

Lasta ei ole juuri näkynyt kotona alkukesästä. Hänellä on nykyään hyviä harrastuksia erilaisen vapaaehtoistyön ja aktivismin muodossa. Melkoisen iso sosiaalinen verkosto, vaikka ei vieläkään sitä ihan parasta ystävää. Ihanan värikäs ja suvaitsevaisuutta arvostava kaveriporukka, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Sanon Peikolle usein nauraen, että jos lapsi joskus toteaa olevansa tylsä ja tavallinen hetero ja haluavansa perustaa ydinperheen, niin se on varmasti hänelle iso pala sulateltavaksi – sen verran monimuotoisia ystäviä hänellä on. Lapselle, tulevalle syksyn lukiolaiselle, on vihdoin tullut oman tilan ja ajan tarvetta. Hän viihtyy kotona ovi kiinni eikä hänellä tarvitse olla jatkuvaa kontaktia Peikkoon tai minuun. Välillä olemme hänen mielestämme noloja, enimmäkseen kuitenkin tosi cooleja vanhempia. Minä ja lapsi tulemme pääsääntöisesti hienosti toimeen ja meillä on luontaisesti paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Lapsi on monessa suhteessa paljon kypsempi oikeaa ikäänsä, toisissa asioissa taas huomattavasti kehittymättömämpi kuin muut ikäisensä.

Entä minä ja Peikko sitten? Olemme edelleen umpirakastuneita. Sitoutuneita parisuhteeseemme. Ihastuminen ja rakastuminen ovat muuttuneet rakkaudeksi. Olen iloinen, että suhteeseemme mahtuu jo niin paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ne ovat edelleen suhteemme kulmakivi, meidän juttumme, mutta on paljon muutakin.

En ajattele itseäni aktiivisesti alistuvana naisena vaan Peikon elämänkumppanina, jolla on myös alistuva ulottuvuus. Jota täytyy päästä toteuttamaan kohtuullisen säännöllisesti. Alistuminen on nykyään enemmän nyansseja ja mielentila kuin rajua fyysistä tekemistä. Ehkä senkin aika tulee taas.

Peikko leikkii säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman muun naisen kanssa. Kaikki nuo naiset ovat myös minun ystäviäni. Nukella on elämässämme erityinen asema. Jos meillä ei olisi kotona asuvaa lasta, eläisimme varmastikin enemmänkin arkeamme yhdessä. Lisäksi minun sydämessäni on erityinen sija eräälle naispuoliselle ystävälleni, joka on noh, enimmäkseen todella hyvä ystävä, joskus myös jotain muuta.

En jaksa tällä hetkellä kiinnostua muista miehistä kuin Peikosta. Tai on minulla yksi, jonka kanssa saattaisin keksiä jotain kivaa tekemistä. Jonka katse tuntuu hyvältä. Peikko on luvannut käydä keskusteluja miehen kanssa ja kysellä, mitä hänen intresseihinsä kuuluu.

Meillä on sopivan kokoinen ystäväpiiri, joka koostuu lähes sataprosenttisesti pervoista. Tai ystäviä ne ovat totta kai, sitten vasta pervoja. Pervoystäviä. Sellaisia, joiden kanssa voi olla oma itsensä.

Katsotaan, mitä kaikkea kivaa kesä vol. 4 tuo vielä tullessaan.

Plan B

Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa, että suosikki pervovideoitani ovat kink.com:in The Upperfloor. Näissä videoissa on eräänlainen seremoniamestari, joka vetää pervoille järjestettyjä illlalliskutsuja. Parhaissa videoissa on mukana sekä ammattilaisia että paikallisia pervoskeneläisiä, joista jälkimmäiset saavat minut erityisen liekkeihin.

Kuinkas sattuikaan, että yksi asia johti toiseen, ja nukkekin mainitsi, että hän haluaisi joskus tehdä meille ja pervoystävillemme illan. Nukke halusi palvella kokonaisvaltaisesti isompaa ryhmää, laittaa ruokaa, tarjoilla, olla ehkä vähän esillä jne. Mitä nyt ikinä nuken omistajat keksisivätkään. Tästä lähti ajatukseni juoksemaan, että mitä jos ilta ei olisikaan vahvasti roolitettu ainoastaan nuken osalta. Että otettaisiin myös lähipiiristämme muitakin halukkaita pervoja mukaan.

Eikä aikaakaan kun oli jo olemassa konsepti The Lower Floor ja muutamia kutsuja lähetettynä. Idea otettiin innolla vastaan, ja muutamat ystävät alkoivat pohtia illlan kulkua omista lähtökohdistaan. Nukelle oli suunniteltuna sääntöjä mm. liittyen puhumiseen, puhutteluun, tarjoiluun ja käytökseen. Monet muutkin parit olivat innokkaasti järjestelyissä mukana suunnittelemassa sopivia sääntöjä ja vauhdikkaita tilanteita. Yhtenä parhaana ideana oli hankittuna iso potta keskelle olohuonetta kurittomia alistuvia varten.

Viikko ennen ajankohtaa tuli pari peruutusta, muutama päivä myöhemmin yksi lisää ja päivä ennen tapahtumaa yksi force majeure. Tapahtumamme oli kutistunut viiteen osallistujaan, ja päätimme peruuttaa sen kokonaan. Mieli oli pettynyt, mutta tästäkin prosessista otimme opiksemme, ja uusi tapahtuma on tulossa entistä ehompana.

Kuitenkin minulla ja blondilla oli vapaa ilta ja nukella jääkaappi täynnä ruokaa, joten oli syytä keksiä Plan B. Teimmekin hyvin omaperäisen suunnitelman istua iltaa rennosti kolmisin. Suunnitelmissa oli saunaa, nuken tekemää ja tarjoilemaa ruokaa ja ennen kaikkea kolminkeskistä yhteistä tutustumisaikaa, joka oli aikaisemmin ollut kortilla. Ei huono plani.

Meidän kolmen yhteinen dynamiikkamme oli arvoitus kaikille, koska meillä ei ole ollut mahdollisuutta tutustua siihen aikaisemmin. Nyt olimme kaikki avoimin mielin liikkeellä tarkoituksenamme katsella, kosketella ja nauttia illasta ja sen antimista rennosti.

Tästä illasta on jo melkoisen kauan, ja kirjoitankin tavoilleni poikkeuksellisesti vasta nyt siitä. Ilta oli napakymppi ja niin onnistunut, että olen jo muutaman viikon pohtinut, miten siitä kirjoittaisin. Valitsin muutaman tuokiokuvan suunnilleen aikajärjestyksessä.

Nukke sylissäni käsiteltävänä blondin auttaessa vieressä. 

Pitkän kaavan mukaan saunaa. 

Nukke saa meiltä lisää tiukkaa käsittelyä roikkuen kattoparrussa. 

Nukke sängyllä sidottuna leikkiessämme nukkeleikkejä. 

Naiset jäävät tutustumaan toisiinsa, ja minä vaihdan kerrosta. 

Syömme loistavaa alku- ja pääruokaa ja juomme Plan B nimistä punaviiniä nuken tarjoilemana. 

Pidän tiukasti kiinni nukesta blondin kiusotellessa häntä. 

Aamuyön tunneilla makaan lattialla oikaisten selkääni ja nukke tulee viereeni kehräämään. Nukke saa käskyn sohvalta ja alkaa työstää minua sekä käsillä että suullaan. Blondi haluaa näyttää mallia ja palaa myöhemmin käskyttämään.

Yöllä kotiin blondin kanssa pyöräillessämme olimme erittäin hämmentyneinä. Mikä ilta! Jokainen tiesi ja ennen kaikkea otti paikkansa. Jokaisella oli se otettava paikka, johon hän halutessaan pystyi siirtymään. Ei kyräilyä, ei draamaa, ainoastaan positiivista hyvää fiilistä. Olin juuri kokenut jotain, minkä en aikaisemmin ollut uskonut olevan mahdollista. Meillä on suuret odotukset jatkosta joskin jalat silti tiukasti maassa.

Uuden suuren edessä

Olen ja olemme leikkineet nukkeleikkejä. Kaikki kolme yhdessä syöden, mutta jälkiruoka nautittiin minä ja blondi istuen samalla puolen nuken nautiskellessa kädet kohti kattoa. Jälkihoitona oli keskustelua, naurua ja paljon koskettelua. Yhteistä maistelua siitä, mihin tämä voisi johtaa.

Nukke sai meiltä pannan. Tetriksen askarteleman, nätin, kevyen ja pelkistetyn. Pantaan ei liity mitään suuria omistajan elkeitä, vaan ainakin tällä hetkellä se on melkein kuin yksi elementti muiden joukossa, kuten vaikkapa piiska. Nukella pantaan elemettinä liittyy monenmoista mielenkiintoista, niin miksei hän voisi sen käyttöä harjoitella ja fiilistellä. Tällä hetkellä pantaan liittyy muutamia sääntöjä, joita olemme blondin kanssa asettaneet. Hyvin maukkailta ovat säännöt maistuneet tähän asti, puolin ja toisin.

Nukke oli kutsunut kutsunut meidät molemmat Soen keikalle. Blondi jättäytyi ilomielin pois, sillä proge ja migreeni eivät ole ylimmät ystävät. Aloitin iltamme vääntämällä nuken jalkojeni päälle takapuoli pystyssä lämmittäen sekä kämmeneni että nuken pakarat. Muutenkin ilta jatkui purkaen sadistisia paineitani ja se maistui erinomaiselta. Muutama "saisinko, pliis" anelunkin kuulin. Lopulta päädyin tekemään jotain, tosin aivan luvan kanssa, jota en ole viime vuosina tehnyt kuin blondini kanssa.

Ilta jatkui keikan parissa. Oli hieman kuumottavaa olla "vieraan" naisen kanssa liikenteessä paikassa, jossa periaatteessa voisin törmätä yhteisiin tuttuihin. Julkinen paikka on muutenkin kovin eri kuin makuuhuone. Kävin päässäni melko paljon keskustelua, miten vapautuneesti voisin koskea nukkeen julkisella paikalla. Vaikka olin täysin sovitusti liikenteessä ja tiesin, etten ollut tekemässä mitään mikä loukkaisi blondia, niin silti pääni hannasi vastaan. Saman hannauksen koin vahvasti aikaisemminkin illalla makuuhuoneessa. Ilta kuitenkin jatkuin ja mielikin vapautui. Loppuillasta nojailin seinää vasten nuken nojatessa minuun. Käteni vaelsi nuken hameen alle ja löysi hänen pyhimpäänsä. Nautin nuken kiihtyneen hengityksen tahdissa.

Kotimatkalla annoin nukelle tehtävän kirjoittaa blondille, mitä illan aikana tapahtui, Pyyntö oli kuulemma hieman outo, mutta hän lupasi yrittää. Herätyskello soi aamulla klo 6, ja tehtävän suoritus odotti sähköpostissamme.

Yöllä kotiin, rakkaan vierelle pyöräillessä, tuoksuen nukelle, päässäni sinkoili paljon ajatuksia. Mietin enimmäkseen kuinka onnellinen ja etuoikeutettu olen. Pohdin, kuinka hienoja asioita voikaan luottamuksellisesti tapahtua, kun avaa itsensä ja löytää ympärilleen hienoja ihmisiä. Mietin mustasukkaisuutta ja miten blondi pystyykin nauttimaan tästä tilanteesta.

Jos blondini haluaisi tehdä jotain samanmoista, niin olisinko valmis? Olen sanonut, että en voi tehdä mitään sellaista, mitä en olisi valmis hänelle suomaan ja se pitää. Olenko mustasukkainen nukesta, sillä hänen elämässään on muitakin? Olen tietenkin, mutta se ei saa mitenkään estää nukkea vastuullisesti toteuttamasta itseään. Kasvun paikka minulla. Ketäänhän ei voi omistaa, kuten blondi aina sanoo. Mietin vastuuta nukesta. Jos ja kun hän on osa meidän kuvioitamme, on meillä myös vastuu hänestä. Omalta osallamme voimme kantaa vastuuta hänen hyvinvoinnistaan, kasvustaan ja tarpeistaan. Saavun kotiin ja kömmin nukkuvan blondini viereen. Nukahdan hieman levottomana mutta onnellisena.

Aamupäivällä nukke viestittää, että rikkoo juuri sääntöään, koska ei ole riisunut pantaansa herättyään, vaan halunnut fiilistellä se päällä vielä hetken. Voiko noin suloista olentoa moisesta rankaista? Helposti...

Blondi: Lamaannuttava pelko

Pelkään. Pelkään tällä hetkellä niin paljon, että en pysty kunnolla hengittämään. Pelkään, huolehdin, murehdin.

Peikko on valitellut koko syksyn vatsaansa. Joka on usein kipeä ja ärtynyt. Hän on käynyt asian tiimoilta kerran lääkärissä, kävi tänään toisen. ”Ei siellä varmasti mitään ole, mutta tähystetään sun vatsa varmuuden vuoksi. Ehkä joku orastava vatsahaava.” Tähystys on huomenna aamulla.

Minä olen aina pelännyt. Että minulle itselleni tapahtuu jotain. Että sairastun rintasyöpään. Että sairastun johonkin muuhun vakavaan sairauteen. Tarkkailen itseäni ja mahdollisia oireita. Nyt mä hikoilen aika paljon, voisikohan tämä olla sitä? Nyt musta tuntuu tältä, onkohan se tuota? Tuntuuko mun pää tänään? Tuntuu. Onko se sellainen migreenituntu vai joku muu olo? Tuntuuko mun niskassa tänään? Onko kipua? Säteileekö se? Ovatko sormet puutuneet? Entä alaselkä? Miltä se tuntuu tänään? Tuleekohan se koskaan kestämään joogaa? Uskallanko mä tehdä sen liikkeen, etten mä mene rikki? Onko tämä nyt psykosomaattista kipua vai tuntuuko musta oikeasti tältä? Entä jos mä kuitenkin vaan kuvittelen?

Pienenä pelkäsin, että äitini kuolee. Vielä lukioikäisenä ajattelin, että en kestä, jos äiti kuolee, että menen perässä. Käytin tämän murehtimiseen paljon aikaa ja energiaa. Nyt kun äiti on jo reilusti seniori, tiedän, että hän oikeasti kuolee joskus eikä asia ahdista minua enää.

Kun veljeni lapset olivat pieniä, pelkäsin, että veljelleni tai hänen vaimolleen sattuu jotain. Että lapset jäävät ilman vanhempia. Pelkään, että veljeni lapsille tapahtuu jotain. Että he jäävät auton alle. Kuolevat onnettomuudessa. Tai sairastuvat vakavasti. Lapsia kuolee koko ajan. Ja sairastuu.

En juuri lue tiedotusvälineistä katastrofiuutisia. Minun ei tarvitse, koska oma mieleni tuottaa jatkuvaa virtaa mahdollisia katastrofeja eteeni.

Pelkään eniten sitä, että Peikolle tapahtuu jotain pahaa. Että hän sairastuu ja kuolee. Tai jää pyörän kanssa auton alle. Olen aivan vakuuttunut siitä, että Peikko tulee joskus sairastumaan vakavasti. Koska hänellä on ollut niin paljon surua. Suru ei ole päässyt ulos, joten se tulee joskus kehosta ulos. Sairautena.

Pelkään, pelkään, pelkään. En aina, mutta usein.

Mutta tälle löytyy onneksi ihan nimikin. Yleinen ahdistuneisuushäiriö. Voisin valita, että söisin jatkuvasti mielialalääkkeitä. Lääkkeet ovat tehokkaita, ja kun syön niitä, en murehdi enkä pelkää. Ero on todella selvä. Kun syön lääkkeitä, minulla on aina kivaa. Lääke ei minulla latista positiivisia tunteita, mutta blokkaa ahdistusajatukset ja murehtimiset pois. Olen kuitenkin valinnut, että olen mieluummin ilman. Useastakin syystä. Tärkein syy on varmasti se, että useimmiten pärjään ilman eikä pelko ja huoli rajoita liiaksi elämääni. Minut tunnetaan superpositiivisena ja yltiöoptimistisena ihmisenä – hyvin pitkälti niitä olenkin. Ihan aidosti. Mutta sitten on tämä toinen puoli, joka vie välillä voimia.

Olen onneksi diagnoosini kanssa hyvin sinut, ja enimmäkseen tulemme ihan hyvin toimeen. Kykenen sanottamaan olojani ja tunteitani niin hyvin, että usein pelko on päällä vain hetken. Voin päättää tönäistä sen syrjään ja olla välittämättä siitä. Sitten on välillä näitä hetkiä, jolloin pelko tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vatsahaavaepäily muuttuu mielessäni joksikin tappavaksi. Kauhuskenaarioksi. Syöväksi. Tiedän, että lääkekaapissa on sellaisia täsmävaikuttavia pillereitä. Niitä kun nyt ottaisin puolikkaan, niin en pelkäisi. Olisi helpompi hengittää. Olen viimeksi ottanut sellaisen pillerin nelisen vuotta sitten tilanteessa jossa minulla ei ollut vaihtoehtoa. Tänään on, joten jätän ottamatta.

Näen, että Peikkokin pelkää. Käy mielessään läpi asioita. Yritän pysyä rauhallisena. Mä en kulta kestä, jos sulle tapahtuisi jotain. Sun täytyy pysyä terveenä. Sun täytyy aina olla mun. Haluaisin tsempata ja sanoa, että sä pärjäät kyllä – kaikki on varmasti hyvin. Mutta kun pelkään.

PS. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tähystys tehtiin, eikä mitään löytynyt. Koepala otettiin ja tutkittiin, eikä mikään ollut vialla. Myös vatsa voi nykyään paremmin, kun ei Peikonkaan tarvitse enää miettiä, mitä siellä saattaisi olla. 

Blondi: Kiitollisuudesta

Selailin vanhempia postauksiani ja huomasin, että olen aina näin vuoden vaihtuessa kirjoittanut asioista, joista olen kiitollinen. Teen sen nytkin, vaikka lista tuskin on merkittävästi muuttunut vuosien varrella. Kiitollisuus on tunne ja taito, jota olen harjoitellut elämässäni paljon. Se on myös tuottanut hedelmää, ja kiitollisuuden aiheita löytyy omasta arjesta paljon. Joka päivä.

Kulunut vuosi on mennyt hurjan nopeasti. Harjoittelemme edelleen uusperhearkea Peikon ja lapsen kanssa. Uskon ja toivon, että pahimmat väännöt ovat jo takanapäin, mutta eipä näistä koskaan tiedä. Lapsi kasvaa ja itsenäistyy kovaa vauhtia, eikä kasvaminen käy aina kivuttomasti.

No mutta tässä nämä tämän vuoden aiheet:

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla terveenä ja kivuttomana. Marraskuun alussa ilmassa oli lievää hätäännystä ja ahdistusta, ja odottelin kaamosmasennuksen laukaisemia kipuja. Kipuja ei kuitenkaan koskaan tullut ja mielialakin pysyi plussan puolella marraskuun muutamaa ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta. Energiataso vuoden lopussa on ehdottoman positiivinen. Riittävän hyvä. 

Olen kiitollinen, että olen saanut pidettyä säännöllisen joogarytmin koko syksyn. Teen astangajoogaa ja mieleni rakastaa harjoituksen toistoa. Aina samat liikkeet samassa järjestyksessä. Satoja, tuhansia kertoja. Ja silti harjoitus ei ole koskaan sama. Koska keho ja mieli ovat aina erilaiset. Välillä keho on väsynyt, välillä energinen, välillä mieltä tympäisee, välillä se vaeltaa, usein taas rauhoittuu hiljentymään harjoitukseen. Olen aloittanut astangajoogan elämäni aikana useita kertoja. Ja saanut siinä aina kehoni rikki. Pakottamalla liikaa, vaatimalla siltä liikaa. Vasta nyt tuntuu siltä, että osaan suhtautua omaan kehooni riittävän lempeästi, enkä enää riko sitä harjoituksella. Teen sen verran mihin pystyn ja jaksan, ja se riittää. 

Olen kiitollinen ystävilleni. Sekä pervo- että vaniljasellaisille. Vaniljaystäviä minulla on vain muutama, on aina ollut. Pervoystäväpiiri on hieman isompi, ei sekään suuren suuri. Tuttavia toki on paljon. Olen kiitollinen pervoystävilleni, joiden ansioista saan olla juuri sellainen kuin olen. Joiden seurassa ulkopuolisuuden tunteeni eivät aktivoidu. Joiden seurassa kaappi on ja pysyy jatkossakin auki.

Olen kiitollinen työstäni ja kollegoistani. Olen tällä hetkellä elämäni parhaassa ja mielenkiintoisimmassa työpaikassa ja saan tehdä asioita, joita haluan. Olen ollut aiemminkin onnekas töiden suhteen, ja päässyt usein tekemään sellaista työtä kuin olen halunnut. Saanut vapautta ja vastuuta juuri niin paljon kuin olen halunnut. Mutta nykyinen työni on vaan niin huippu! Tärkeä asia, jonka puolesta on kiva tehdä duunia, mutta jossa ei kuitenkaan tarvitse olla mukana sydänverellä ihan joka päivä. Joustavat työajat, joustava työn tekemisen rytmi. Vaikka töitä on välillä paljon, on meidän tiimissä kuitenkin aina yhtä hyvä henki. Ja tiukemman työputken jälkeen on mahdollisuus lepoon. Osaan nykyään yhä paremmin myös ottaa työn vain työnä, niin merkityksellistä kuin se onkin.

Olen kiitollinen perheestäni. Sekä lapsuudenperheestäni että omastani, johon kuuluvat Peikko lapsineen. Peikko ja etenkin hänen nuorempi lapsensa, joka asuu kanssamme, ovat opettaneet minulle elämästä paljon. Tunteiden määrä on ollut suurempi, kuin mitä olen saanut kokea koko tähänastisen elämäni aikana. Olen saanut mahdollisuuden opetella sietämään negatiivisia tunteita, ristiriitoja ja kasvaa sitä myötä ihmisenä. Olen saanut seurata lapsen kasvua ja kehitystä jo lähes kolmen vuoden ajan kömpelöstä esiteinistä fiksuksi ja tiedostavaksi nuoreksi naiseksi. Olemme opetelleen lapsen kanssa yhdessä uusia asioita ja löytäneet ne meidän omat jutut. En osaa edelleenkään ajatella itseäni vanhempana, vaikka sellainen minä lapselle selvästi olen. Lapsi on valinnut itse kasvaa ilman omaan äitiään. Matka ei ole aina helppo, mutta onneksi tukea ja apua on saatavilla.

Ja totta kai näin lopuksi olen kiitollinen Peikosta. Elämästä. Sattumasta. Joka toi meidät yhteen. Avioerostani ja sen jälkeisestä surffailustani Suomi24-foorumin kinky-chatissa. Siitä yhdestä kokonaisesta, hyvää suomea olleesta lauseesta, jonka Peikko minulle kirjoitti ja johon tartuin. Kaikesta, joka on tapahtunut sen jälkeen. Asiat eivät ole aina olleet helppoja ja niiden ratkomiseksi on vaadittu joskus paljonkin työtä. Kompromisseja. Kärsivällisyyttä. Toisen kuuntelemista ja huomioimista. Ja ennen kaikkea rakkautta. Koska ilman sitä meitä ei olisi. 

Blondi: Ei niin pervoa

Merkintä viime sunnuntailta

Pervorintamalla sekä on että ei ole hiljaista. Kotona Peikon kanssa ei tapahdu kovin paljon kirjoittamisen arvoista tällä hetkellä. Tai kyllä se kaikki on kirjoittamisen arvoista, mutta kovin pitkään en jaksa toistaa itseäni. Leikkipostausten kirjoittaminen tuntuu jotenkin niin kovin vieraalta.

Seksi ja leikkiminen Peikon kanssa on edelleen yhtä mahtavaa kuin ennenkin. Seksiä on paljon, se on monipuolista, enemmän tai vähemmän pervoa. Mieltäni ja kehoani ei juuri kiinnosta alistuminen tällä hetkellä. Seksi Peikon kanssa ei ole koskaan täysin vaniljaista, mutta pidemmästä leikistä, jossa olisi tapahtunut jotain aivan uutta, on jo aikaa. Eikä asia vaivaa minua. Ei myöskään Peikkoa. Toteamme, että näin on hyvä ja riittävä juuri nyt. Ehkä pientä muutosta on tapahtunut siinä suhteessa, että kun jumitan erilaisiin minulle haitallisiin toimintoihin tai tunnetiloihin, palauttaa Peikko minut napakasti takaisin tähän todellisuuteen yksinkertaisesti käskemällä. Nyt sä kulta lopetat tuon. Heti. Käskeminen arjessa juuri tuollaisissa tilanteissa tuntuu hyvälle ja saa minut taas raiteilleen.

Yhtä usein kuitenkin nautimme toinen toisemme seurasta ilman seksiä. Käpertyminen ja nukahtaminen toisen viereen, toisen vierestä aamulla herääminen. Arjen nousut ja laskut. Valtava kiitollisuuden ja onnellisuuden tunne siitä, että on rakastettu ja rakastaa itse.

Arki on myös lapsen arjen seurailua ja lapsen elämässä mukana olemista. Teini-iän välillä raastavia tunteita. Surua siitä, että kontaktia lapsen ja äidin välillä ei ole. Iloa siitä, että lapsi itsenäistyy kovaa vauhtia ja ottaa isoja askeleita kodin ulkopuolella. Solmii uusia ystävyyssuhteita ja löytää toivottavasti vielä lisää ihmisiä ympärilleen. Ylpeyttä, että olen saanut olla myötävaikuttamassa lapsen kasvuun ja arvoihin ehkä paljon enemmän kuin ajattelin. Lapsesta on kasvamassa suvaitsevainen nuori aikuinen, joka kyseenalaistaa monia asioita. Joka antaa kaikkien kukkien kukkia. Puolustaa eläinten oikeuksia. Tekee paljon vapaaehtoistyötä. Pohtii isoja kysymyksiä.

Arki koostuu tällä hetkellä normaaleista uusperheen palasista. Välillä kipuilen edelleen lapsen olemassaoloa arjessamme. Kuitenkin yhä vähemmän ja vähemmän sitä mukaa mitä tärkeämmäksi lapsi minulle muodostuu. Kuitenkin mikä parasta - en ole lapselle enää lainkaan Peikosta mustasukkainen nyt kun asumme yhteisessä kodissa. Koska yhteistä aikaa ja yhdessäoloa on niin paljon. Meidän kaikkien kolmen kesken, mutta myös eri kokoonpanoilla.

Joskus pidempikestoinen kahdenkeskinen aika Peikon kanssa on kortilla. Pienellä vaivalla sitä saa kuitenkin järjestettyä - tästä suuri kiitos kuuluu isommalle lapselle, joka ottaa teini-ikäisen säännöllisesti luokseen yökylään. Ajoittain hermostun myös lapsen äitiin, joka pommittaa Peikkoa erilaisilla sähköposteilla. Joskus myös minua. En lue posteja koskaan, joten en tiedä, mitä niissä lukee. En kuitenkaan jaksa tuntea vihaa tai katkeruutta ihmistä kohtaan, jota en tunne. Ajattelen aina, että olisi kauheaa, jos minulle täysin vieras ihminen onnistuisi viemään energiaani ja saamaan minua tuntemaan negatiivisia tunteita. Onneksi tähän ei tarvitse suostua ja yhteydenotot voi eri keinoin rajata minimiin. Yritys lyödä kiiloja minun ja Peikon parisuhteeseen ei ole myöskään tuottanut tulosta. En usko, että liioittelen jos sanon, että minulle ei pysty kertomaan Peikosta mitään sellaista, jota en jo tietäisi. Koska olemme valinneet, että meillä ei ole luurankoja kaapissa toinen toistemme suhteen. Kipeät, rankat ja hävettävätkin asiat menneisyydestä on nostettu pöydälle ja juteltu selviksi.

Tänään vietimme rennon ja aurinkoisen sunnuntain lapsen ollessa poissa kotoa. Aamukahvin ja –palan jälkeen suuntasimme pyörillä läheiselle saarelle. Saarella noin kymmenen kilometrin rento kävelylenkki luonnossa, meren läheisyydessä. Paljon puhetta ja rentoa yhdessäoloa. Yhteisen tulevaisuuden suunnittelua. Vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa. Mukaan pieni greippipuun taimi lapselle kotona olevan sitruunapuun seuraksi, minulle perinteinen juoru orkideoiden silmiinpistävän täydellisyyden vastapainoksi. Kotona yhdessä kokkailua ja herkullista ruokaa. Näin pervoa siis tänään.

Ai niin. Peikon ollessa iltapäivällä yksin elokuvissa (asia, josta hän nauttii suunnattomasti) sain luvan leikkiä kotona. Ja myös laueta. Käytin runkkaamiseen vahingossa hyrrää. En yksinkertaisesti muistanut kysyä lupaa sen käyttöön. Muuten saan runkkailla millä leluilla tahansa, mutta hyrrä on varattu Peikolle ja sen käyttöön minun täytyy pyytää aina erikseen lupa. Tajusin erehdykseni vasta kun Peikko kyseli minulta leikkini toteutusta. Hups...

Blondi: Kiitollisuus kannattaa

Kiitollisuus on teema, jota ei voi koskaan työstää liikaa. Liian usein jäämme kiinni niihin kurjiin ja ikäviin aiheisiin, vaikka jokaisen arjesta löytyy paljon aiheita olla kiitollinen. Kiitollisuus on lisäksi tunne, joka ruokkii itse itseään. Sellainen positiivinen noidankehä. Kun alkaa aktiivisesti listata asioita, joista on kiitollinen, huomaakin pian, että lista on lähes loputon. Huomion kiinnittäminen positiivisiin asioihin luo positiivisuutta jo sinänsä. Positiivisesti ajatteleva ihminen vetää puoleensa muita samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Ja myös positiivisia asioita ja tapahtumia. Kiitollisuus ja positiivisuus ruokkivat itse itseään. Siksi niiden aktiivinen työstäminen kannattaa. Kiitollinen ja positiivinen elämänasenne ei tarkoita sitä, etteikö vastoinkäymisiä olisi tai niiltä jotenkin välttyisi. Ei. Vaan se tarkoittaa sitä, että energia suunnataan hyvään, ei pahaan.

Olen itse välillä ärsyttävyyteenkin asti positiivinen ihminen. Kuulen usein ihmettelyjä siitä, että en suutu enkä hermostu oikeastaan mistään. Negatiiviset, kyyniset ja katkerat ihmiset ovat sellaisia, joita en halua lähelleni. Energiasyöppöjä. Myrkyttäjiä, jotka eivät koskaan löydä mistään mitään hyvää. Ajattelen aidosti, että saan ja minun pitää valita läheiset ihmiseni ja ystäväni siten, että he tuovat minulle energiaa eivätkä vie sitä. Toki kaikki ihmiset ovat välillä surullisia, pettyneitä ja vihaisia, minäkin – ajatukseni koskeekin enemmän yleistä asennetta elämään, ihmisiin ja asioihin. Jokaisella on mahdollisuus ja oikeastaan myös velvollisuus karsia lähistöltään pois energiasyöpöt ihmiset.

*****

Hankalan syksyn jälkeen olen erityisen kiitollinen monistakin asioista. Olen kiitollinen Peikosta, joka asuu nykyään kanssani. Suhteemme on hyvä ja vahvalla pohjalla. Matka tähän asti ei ole ollut missään nimessä kivuton eikä isoiltakaan ristiriidoilta ole vältytty. Olen kiitollinen siitä, että saan joka ilta mennä Peikon viereen nukkumaan ja myös herätä hänen vierestään. Olen etuoikeutettu, koska olen löytänyt vierelleni kumppanin, joka täydentää minua. Jonka kanssa jaan saman arvomaailman. Joka on kuitenkin monessa mielessä täysin vastakohtani. Onneksi näin.

Osaan nykyään olla erittäin kiitollinen myös Peikon lapsista. Jotka enimmäkseen ihastuttavat arkeani. Välillä myös vihastuttavat. Elämä on hurjan erilaista verrattuna siihen, mitä olen aikaisemmin elänyt, mutta ehdottomasti positiivisella tavalla.

Olen kiitollinen kauniista asunnostamme, joka nykyään yhden ihmisen sijaan mahduttaa sisäänsä kolme henkilöä. Asunto on kaikkien meidän näköinen ja täydellisellä paikalla keskustan liepeillä. Lapsi taittaa koulumatkansa kävellen, minä ja Peikko pyöräilemme töihin. Kaikki tarpeellinen on käden ulottuvilla.

Olen kiitollinen monista hyvistä ystävistä ja kivoista ihmisistä ympärilläni. Osa on ajalta ennen Peikkoa, osa hänen mukanaan tulleita. Ystävät ovat olleet minulle aina suuri mysteeri. Olen oikeastaan saanut ensimmäiset oikeat ystävät vasta täysin aikuisena. Ehkä en ole ollut valmis ystävyyssuhteisiin aiemmin. Teini-ikänä liikuin isoissa porukoissa ja ihmisiä oli aina paljon ympärilläni. En ole koskaan ollut yksin. Silti tunne erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta oli niin suuri, että sydänystävää en koskaan omistanut. Nyt joko vuosien kuluessa tai pervoidentiteetin löytymisen myötä erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemus on vähentynyt eikä tunne aktivoidu enää niin usein. Kiitos teille kaikille - ystäville ja tuttaville, kun olette olemassa!

Olen kiitollinen työstäni, nykyään vakituisesta sellaisesta. Kymmenen vuoden hanketyön jälkeen nykyinen työni sai pysyvän rahoituksen vuoden lopussa, ja minulla on siis vakituinen työ. Mielekäs sellainen. Pieni, mukava työyhteisö ilman sisäisiä ristiriitoja. Työn ohella kulkevat opinnot täydennyskoulutusmielessä. Johtamista, melko haastavaa sellaista, mutta silti antoisaa.

Olen kiitollinen siitä, että olen tällä hetkellä kivuton. Ei ylimääräisiä kipuja. Vain perusmigreenit, joiden kanssa pystyn hyvin elämään. Kivulle en osaa olla kiitollinen. Tiedän, että se on opettanut minulle paljon asioita, mutta kiitollisuuteen en silti pysty.

Olen kiitollinen pimeyden taittumisesta ja tulevasta keväästä. Pimeys syö mieltä ja kehoa vuosi vuodelta yhä pahemmin. Nyt, talvipäivänseisauksen jälkeen, suunta on taas oikea. Valoisa aika lisääntyy joka päivä sekunti sekunnilta. Jossain kohtaa sekunnit muuttuvat minuuteiksi ja valon määrä kasvaa huimasti.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Blondi: Leikitä, leikitä...

Oloni alkaa vähitellen normalisoitua. Lääkkeet tehoavat, ja kivut ovat olleet poissa jo reilun viikon. Mieli on korkealla ja jaksaminen plussan puolella ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Olen nauttinut arjesta ja kivuttomuudesta sekä virkeydestä. Jaksanut valvoa yli kymmeneen. Keskittyä olemiseen ja elämiseen. Tehdä jotain muuta kuin itkeä. Ehkä ymmärrän ensi vuonna aloittaa lääkkeet ennen kuin kaamosmasennus iskee täysillä päälle. Mietin, että kumpi oli muna ja kumpi kana. Tuliko ensin paha migreeniputki, joka laski mielialan alle kriittisen pisteen? Vai oliko mieliala valmiiksi jo niin alhaalla, että migreeni ja somaattiset kivut tulivat siksi? Asiaan en tietenkään tule koskaan selvyyttä. Samanlaisia vyyhtejä on elämässäni takana jo sen verran monta, että onneksi jossain kohtaa aina ymmärrän, että mistä oikeasti on kyse. Popsin pillereitä vielä viikon tai kaksi, ja sitten kun päivä alkaa pidetä – ja siihen ei muuten ole enää paljon aikaa, ajan kuurin alas.

Kaamosmasennusoireilun jäljiltä fyysinen vastustuskykyni on terveistä elämäntavoista ja noin kymmenestä päivittäisestä vitamiinipilleristä huolimatta alhaalla. Poden sitkeää flunssaa, ja eilen sain vielä kurkunpääntulehduksen riesakseni. Ensimmäinen kerta koskaan. Tauti on siitä jännä, että kurkku ei satu lainkaan, mutta sieltä ei yksinkertaisesti tule ääntä. Pystyn kuiskaamaan vähän, mutta kuiskaaminen on täysin kiellettyä, koska se voi vahingoittaa tulehtunutta kurkunpäätä pysyvästi. Niinpä olen tällä hetkellä hiljaa. Kirjaimellisesti. Vaivat ovat kuitenkin kipujen jälkeen pientä, ja olen erinomaisella tuulella sairaslomasta huolimatta. Apteekkireissulla shoppailin itselleni törkeän kalliin vaatekappaleen (ah, Noolan), jonka olin suunnitellut ostavani vasta veronpalautusrahoista. Noh, pari päivää sinne tänne.

*****

Jaksoin tänään ehdottaa Peikolle seksiä töiden jälkeen lapsen ollessa harrastuksissa. Käydessäni vessassa kuulin Peikon availevan leluarkkua, ja pohdin, että mitähän on tulossa. Tiesin, että ei rajua eikä kovakouraista minun ollessani puolikuntoinen, mutta epäilemättä jotain. 

Kömmin sänkyyn peiton alle Peikon seuraksi, näen tyynyn vieressä hyrrän. Lämmittelen Peikkoa suullani, ja viime aikojen vähäisestä seksimäärästä johtuen Peikko huokaisee ja sanoo olevansa niin herkillä, että laukeaa pian. Jos kykenisin puhumaan, niin naurahtaisin ja sanoisin, että koska meidän seksi on ollut sun laukeamisesta kiinni. Pienen alkulämmittelyn jälkeen asettaudun mukavasti Peikon päälle istumaan. Liikumme rauhallisesti toinen toistamme tiiviisti silmiin katsoen, minä myös hymyillen ja hiljaa hyristen.

Peikko laittaa hyrrän klitorikselleni, ja ottaa nänneistäni lujaa kiinni. Puristaa ja vääntää samaan aikaan. Haukon henkeä kivusta ja intensiivisestä nautinnosta. Jollain tavalla pakotettu äänettömyyteni tekee tunnelmasta tavallistakin jännittyneemmän – toki myös pitkä leikkitauko. Peikko tarkkailee reaktioitani, ja katsoo, mitä pystyn ottamaan vastaan. Yritän vetää Peikon kättä kasvoilleni ja toivon, että hän läpsisi kasvojani lujaa. Olen kaivannut sitä. Vastaukseksi eleeseeni saan huvittuneen hymähdyksen ja isällisen taputuksen poskelle.

Kun Peikko huomaa, että selviän ja nautin, kaivaa hän yöpöydältään klipsut ketjuineen. Tunnelma on kaunis ja rauhallinen, kun hän sovittelee klipsut nänneihini. Antaa minun tottua rauhassa painon ja puristuksen tunteeseen. Ja alkaa sitten leikkiä ketjulla. Joka kerta kun hän vetää ketjusta, kiristyivät klipsut tiukemmin nännien ympärille. Nautin, ja huomaan nojaavani hieman taaksepäin ja hakevani lisää puristusta nänneihin. Peikko ottaa ketjun hampaidensa väliin, nykäisee minut eteenpäin. Äännähdän kivusta, mutta hengittelen rauhassa.

Jossain kohtaa Peikon kädet siirtyvät kasvoihini. Hän kysyy, onko pääni jo täysin kivuton. Nyökkään. Saan Peikon sormet suuhuni. Hän pakottaa suuni auki. Peikon sormet suussani kuolaan hänen päällensä. Tunne on kiihottava. Peikko siirtää kädet suuni päälle. Ynisen hiljaa mielihyvästä. Kädet siirtyvät kaulalleni. Hellästi. Tunnen miellyttävän paineen, happi kulkee koko ajan vapaasti. Vajoan syvällä omaan tilaani. On vain tämä hetki. Kunnes tunnen terävän sivalluksen poskellani. Tätä olen odottanut lähes kuukauden. Peikon käsi sivaltaa poskiani. Kerta toisensa jälkeen.

Peikko viskaa minut sängylle selälleni. Työntää sormensa suuhuni kastellakseen ne. Ja sitten sisääni. Saan hyrrän klitorikselleni enkä kestä kauan. Istun puoli-istuvassa asennossa ja saan juuri ja juuri kuiskaamalla kysyttyä, että saisinko kiltti laueta. Laukean lähes äänettä, koska kurkustani ei tule muuta kuin voimakasta sisään- ja uloshengitysääntä. 

Peikko komentaa minut makaamaan selälleni ja työntyy sisälleni. Vetäytyy kuitenkin pian pois. Hän kaivaa jotain leluarkusta. Kuulen liukkaripullon napsahtavan auki. Peikko voitelee kätensä ja työstää sillä minua avonaisemmaksi. Seuraavaksi saan sisääni ison mustan dildon. Sillä naidaan minua rajusti, ja tunnen orgasmin lähestyvän. Peikko lopettaa. Ottaa dildon pois, heittää sen vatsalleni ja työntyy taas sisääni. Lopettaa. Työntää dildon sisälleni ja antaa minulle hyrrän käteen. Leikipä nyt, niin mä katselen. Peikko siirtyy polvilleen rintakehäni ja kaulani viereen ja alkaa runkata. Katson häntä hypnotisoituneena. Saan heti toruja. Sä leikit nyt, etkä yhtään kurki sieltä. En voi silti olla katsomatta, ja saan kovan läpsäisyn poskelleni. Nyt sä keskityt siihen leikkimiseen. Suljen silmät ja keskityn. Orgasmi tekee tuloaan. Kysyn lupaa. Sä saat tulla, mutta mun jälkeen. Peikko runkkaa itselleen orgasmin ja laukeaa kaulalleni. Tunnen kuumia pisaroita myös leuallani. Nyt sä saat tulla.

Tulen taas äänettä, jalat yhteen puristuen. Sähän olet ihan sotkussa, kulta. Peikko levittää spermaa kasvoilleni, kaulalleni, rinnoilleni. Sotkuinen tyttö. Toivoisin tilanteen jatkuvan ikuisesti. Pyydän Peikolta äänettä viiruja takapuoleeni. Hän kertoo, että olen vielä niin puolikuntoinen, että ne jäävät tällä kertaa väliin. Ja se on vain ja ainoastaan hyvä, koska tunnen jo itkun tulevan. Itken ilosta, helpotuksesta, vähän kaikesta. Peikko vetää minut syliini ja kysyy, että onko kaikki hyvin. Nyökkään ja itken lisää. Hän hellittelee minua ja toruu leikkisästi juuri vaihdettujen petivaatteiden sotkemisesta.

Jään makoilemaan. Peikko käy syömässä pikaisesti ja palaa takaisin sänkyyn. Vetää käteni jalkoväliinsä. Mä haluan, että sä teet mut kovaksi. Voit käyttää joko käsiä tai suuta. Valitsen suun. Peikko kovettuu hetkessä ja tulee sisälleni. Nai itselleen orgasmin nopeasti ja rajusti. Kierähtää pois päältäni, tulee viereeni ja ottaa minut kainaloon. Huokaisee. Toi tuli niin tarpeeseen. Nyt mulla on tyydytetty olo. 

Blondi kiittää

Olemme saaneet viime aikoina paljon positiivista palautetta blogistamme. Monia eri kanavia ja foorumeita pitkin. Ja nyt tarkoitan siis todella positiivista palautetta. Koskettavan, lähes itkettävän kaunista. Lämmintä ja aitoa. Pitkiä sähköposteja, joissa kerrotaan, miten merkityksellisiä kokemuksemme ja niistä kirjoittaminen ovat lukijoille olleet. Miten pervoilusta on haettu ja saatu potkua pitkään parisuhteeseen. Miten sillä on saatu jopa pelastettua suhteita. Kun on uskaltauduttu puhumaan siitä, mitä oikeasti halutaan ja mitä ei. Miten tekstejämme on näytetty suhteen toiselle puoliskolle ja kerrottu, että tuollaista minä haluan. Tuollaisesta olen kiinnostunut. Palautetta on tullut sekä miehiltä että naisilta. Alistavilta ja alistuvilta osapuolilta.

Saamme paljon kiitosta siitä, että kirjoitamme tunteista. Siitä, mitä korviemme välissä tapahtuu. Itselleni pervoilu on ollut merkittävää juuri tunteiden työstämisen välineenä, ja siksi myös kirjoitan niistä paljon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on väline jäsentää, työstää ja sanoittaa tunteita, joten tunnepostauksia on luvassa jatkossakin.

Toki nautin myös seksistä kirjoittamisesta ja arvostan yhtälailla kommentteja siitä, jos tekstimme on toiminut jollekin runkkumatskuna. Sekin on aivan sallittua :). Ja imartelevaa.

Omaa mieltäni lämmittävät erityisesti sellaiset alistuvien naisten palautteet, jossa kerrotaan, että miten kirjoittamamme on auttanut päästämään irti. Pelosta. Kontrollista. Häpeästä. Mikä kullekin se käsiteltävä juttu on ollut. Olen iloinen myös siitä, että tekstimme ovat saanet monet alistuvat (naiset) ymmärtämään oman arvonsa ja oikeutensa. Koska meillä todella on niitä, ja niistä täytyy usein itse olla tietoinen ja pitää huolta, että ne toteutuvat.

Blogin kautta olemme myös päässeet tutustumaan moniin ihaniin ihmisiin. Ihan livenä. Tavanneet erilaisissa tilaisuuksissa ja yhteyksissä. Joko pervobileissä tai muuten vaan mukavasti jutustellen. Tätä en olisi uskonut silloin, kun Peikko aloitti blogin pitämisen. Että se todella mahdollistaisi kontakteja ihan elävässä elämässä.

Joten vielä kerran, kiitos teille kaikille kauniista palautteistanne! Ja siitä, että olette <3.

PS. Palautteen antamista on nyt helpotettu lukijoiden pyynnöstä. Kommenttilaatikon yläpuolelta löytyy meiliosoite, johon voi kirjoittaa. Julkaisemme usein osia sähköposteista blogissamme, joten jos haluat, ettei postiasi käytetä teksteissä, niin mainitsethan siitä erikseen. Myös kommenttikenttään on tehty muutoksia. Kommentointa varten ei tarvitse enää rekisteröityä, vaan niitä voi jättää anonyymeinä ilman tunnistautumista. Muistakaahan pervot pysyä asialinjalla ;).

Comfortably numb

Lapsi asuu nyt oikeuden päätöksen jälkeen virallisesti Peikolla, isällään - eli meillä. Olemme kaikki kolme kiitollisia ja helpottuneita. Suunnittelimme oikeuden päätöksen jälkeen juovamme kuohuviiniä, mutta Peikko leipoikin sata korvapuustia. Juhlimme siis niillä!

Blondi: Ilmassa lukemista ja pervoilua

Tarkoituksena oli kirjoittaa pervoilusta, mutta jotenkin mieli hakeutuu kiitollisuuteen, onnellisuuteen ja tasapainoon. Olo on seesteinen. Taustalla soivat Mirel Wagnerin melankolisen rauhalliset sävellykset. Jaksan vain harvoin kuunnella musiikkia, koska mieli tuottaa niin paljon kaikkea sälää, ja musiikki tuntuu pääsääntöisesti sellaiselta ylimääräiseltä. Rasittavalta. Nyt kuitenkin jaksan.

Olen viime aikoina jaksanut keskittyä myös lukemiseen. Kirjallisuuteen. Lukeminen on aina ollut minulle elinehto – jotain josta elän. Jotain, joka saa mieleni rauhoittumaan ja fokusoitumaan. Kun luen, uppoan kirjaan täysin, eikä muuta maailmaa silloin olen. Luen flow-tilassa, aika ja paikka katoavat. Mieli tyyntyy ja rauhoittuu. Ei ylimääräisiä ajatuksia. Ei minulla sinänsä ole mitään ajatuksia, joita haluaisin aktiivisesti paeta, mutta pääni tuottaa pääsääntöisesti liikaa tavaraa, ja on välillä rauhoittavaa, kun on vain hetki ja teksti, ei muuta.  Kuhina korvien välissä ja jatkuva itsetarkkailu loppuvat.

En ole avioeroni jälkeen juuri lukenut. Tai no olen, mutta ehkä pari-kolme kirjaa kuukaudessa – joka vastaa aiempaa viikkoannostani. Ja totta kai ammattikirjallisuus tuohon päälle, mutta sitä lukemista ei lasketa rentoutumiseksi, vaan se on tiedonhakua ja uuden oppimista. En ole yksinkertaisesti jaksanut keskittyä ja syventyä kirjoihin. On ollut niin paljon muuta. Pervoilua. Uusi parisuhde. Sopeutumista. Eron työstämistä. Vielä puolitoista vuotta eron jälkeen jotkut tilanteen laukaisevat fyysisiä muistoja, ja vasemman käden nimetön tuntuu oudon tyhjältä. Tunne on outo, mutta kehon muisti pitkäikäinen. Mieli työstää asioita huomattavasti kehoa nopeammin.

Olen lukenut muutaman sivun silloin tällöin, en useita tunteja kerrallaan kuten aiemmin. Myönnän, että osaan käyttää kirjoja myös pakokeinona. On helpompaa vain lukea, kun ei tarvitse miettiä mitään. Kun edellinen kirja loppuu, käsi nappaa yöpöydältä seuraavan. Noh, kirjariippuvuus ei ole ehkä riippuvuus pahimmasta päästä. Pervoilu täyttää minulle pitkältä samaa funktiota kuin lukeminen. Silloin saan päästää kaikesta irti. Mieli tyyntyy ja rauhoittuu, tietoiset ajatukset ja ajattelu jäävät taka-alalle.

Olen aiemminkin sivunnut sitä, että suhteemme Peikon kanssa alkaa rauhoittua. Peikko varmasti huokaisee syvään helpotuksesta J. En halua enää seksiä 24/7, vaikka toki haluan edelleenkin paljon, eikä minulle välillä tahdo riittää mikään. Elämään ja suhteeseemme on kuitenkin tullut muita sävyjä. Nautin oleilusta, yhdessä sängyssä makoilusta – kummallakin oma kirja kädessä. Lasten kanssa tekemisestä.

Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan suhteemme aikana olen saanut kiinni siitä, että kun Peikko tekee lasten kanssa jotain, niin se ei ole minulta pois. Ja miten lasten kanssa voi tehdä myös kivoja juttuja yhdessä. Ilman, että ne ovat se välttämätön paha, joiden kanssa on vain tultava toimeen, koska eroonkaan ei pääse. Ilman ajattelua, että lapsiin kulutettu aika on pervoilulta ja meiltä kahdelta pois. En laske enää tunteja minuutteja sekunteja siihen, koska saamme olla kahdestaan ja harrastaa seksiä. Mieleni osaa suunnata jo muihin(kin) asioihin. Tiedän, että tulen kipuilemaan tämän lapsiasian kanssa vielä tuhannet kerrat, mutta uskon, että nämä pienet ilon ja onnistumiset kokemukset ovat askeleita hyväksymisen ja sopeutumisen pitkällä tiellä.

*****

Olemme olleet koko juhannuksen yhdessä. Perjantain pervoporukalla, lauantain lasten kanssa. Poljin tänään kotiin hyvin mielin. Nautin, kun sain olla yksin rauhassa ja hiljaisuudessa, maata kirja kädessä sohvalla.

Kun Peikko tuli iltapäivästä kylään, olisin voinut jatkaa lukemista tai vaihtoehtoisesti viettää hetken sängyssä vaniljaista, hellää seksiä harrastaen. Peikon ja hyrrän päällä istuen ja fiilistellen.

Peikolla oli kuitenkin muita suunnitelmia. Hän päätti, että nyt on aika kuitata taannoinen huono käytökseni chatissa. Istuskelemme sohvalla. Peikko avaa paidan alta rintaliivini ja käsittelee rintojani kovakouraisesti. Käskee minut poikittain sohvalle takapuoli pystyyn. Vetää housut kinttuihin ja piiskaa minua kädellä. Kovaa. Hämmästyttävän kovaa. Kyse on myös siitä, että mieleni ei ole ehtinyt mukaan millään tasolla, joten kipua on vaikea kestää. Tiedän, että minulla on käytössä keltainen ja punainen, joista Peikko myös muistuttaa minua. Ajattelen kuitenkin, että jos Peikko päättää, että nyt on hyvä hetki kuitata rikkomus, ei minulla ole siihen mitään vastaan sanottavaa ilman todellista syytä. Syyksi ei mielestäni riitä se, ettei minua juuri nyt satu huvittamaan. 

Kädellä piiskaaminen sattuu, ja tiedän, että en pääse kipua karkuun, vaan joudun antamaan sille periksi. Alan itkeä. En niinkään kivusta kuin harmituksesta. Kova pääni ei päästä minua luikertelemaan tilanteesta mitenkään ulos. Yritän karkuun monta kertaa, mutta viimein Peikko lukitsee käteni ylös selän taakse lukko-otteella. Asentoon jossa vastaanpaneminen saa aikaan halvaannuttavan kivun. Roikun pää sohvan käsinojan yli, ja valun kyyneleitä puulattialle. Peikko kysyy minulta, että ymmärränkö mistä rangaistus tulee. En pysty vastaamaan, joten minulle kerrotaan asia. Huonosta käytöksestä.

Peikko keskeyttää ja antaa minulle käskyn pysyä paikalla. Kuulen, miten hän käy penkomassa arkusta jotain. Peikko tulee takaisin ja vetää housuni kokonaan pois. Kuulen, miten hän puristaa kädelleen liukuvoidetta. Seuraavaksi tunnen käden sisälläni ja hyrrän klitoriksella. Alan nauttia, vaikka en haluaisi. Peikko sanoo, että hän laskee viiteen, niin saan laueta. Tiedän, että en tänään pysty tulemaan käskystä ja kerron sen Peikolle. Häntä ei kiinnosta. Jos sä haluat tulla, niin sä tulet kun mä sanon viisi. Uhma alkaa nostaa päätään. (Ja sä et muuten määrää, koska mä laukean). Peikko nai minua kädellä rajusti, mutta en pysty laukeamaan. Ei sitten, sanoo Peikko välinpitämättömästi ja vetää kätensä pois.

Käteni sidotaan selän taakse kiinni köysillä. Asento on raskas ja hankala, ja minua ärsyttää sekin. Peikko alkaa piiskata takapuoltani uudelleen, tällä kertaa hapsupiiskalla. Pian hän vaihtaa sen bambukeppiin. Ja lyö lujaa. Yritän nousta istumaan monta kertaa. (Sähän et muuten piiskaa mua, jos mä en halua, mä häivyn tästä NYT). Peikko viskaa minut rajusti hiuksista repien takaisin sohvalle.  Monta kertaa. Ja puhuttelee. Kysyy, että miten minun pitää jatkossa käyttäytyä. Pyytää minua sanomaan. (Ja miten vitussa sä luulet, että mä pystyn sanomaan yhtään mitään, jos sä piiskaat mua.) Saan kakistettua pakon alla kaksi adjektiivia kurkustani piiskan avittamana. Mä haluan vielä kolmannen. Ja sä tiedät, ettei tämä lopu, ennen kuin sä sanot sen. Mutta kun mä en oikeasti keksi. Ai et keksi vai. Noh, mä voin kyllä odottaa.

Päätän olla täysin hiljaa ja välittämättä kivusta. Vaikka tiedän, että tulen häviämään tämän pelin. Naps, naps, naps. Bambukeppi naputtelee kovin. Pakaroita, reisiä. Jossain kohtaa saan tapin peppuuni, ja Peikko työstää minua kohti orgasmia antamatta lupaa laueta. Sitten taas piiskaa. Onnistun olemaan hiljaa ja liikkumatta vain hetken. Lopulta minun on pakko kakistaa kolmas adjektiivi kurkustani. Olen täynnä vihaa.

Peikko nai minut kädellä ja hyrrällä kohti orgasmia. Saat laueta, kun mä olen laskenut viiteen. Viitosella. (Ihan sama, mä en muuten aio sitten laueta) Yksi. Ja hallitsematon orgasmi pyyhkii yli koko kehon. (Arrgghhh, tämäkin vielä. Olin oikeasti päättänyt olla laukeamatta). Suututtaa taas niin paljon, että alan itkeä. Että en pystynyt edes odottamaan viiteen, vaan laukesin holtittomasti ilman lupaa. Peikko kiskoo minut sohvalta pystyyn ja komentaa suihkuun. Enkä mene. Kyllä sä muuten menet, olet sen verran sotkuinen. Marssin nujerrettuna suihkuun ja tulen sieltä kulmat kurtussa sänkyyn.

Olen kuitenkin helppo kuten aina. Peikko tekee minulla kivoja juttuja, ja alan päästä omaan tilaani. Ja sitten Peikko jo lopettaakin. Juuri kun aloin upota. Peikko naureskelee ja kertoo, että olen saanut tältä päivältä tarpeeksi.

Kysyn, että saisinko vielä tänään leikkiä. Sähän voit aloittaa vaikka heti. Niin, mutta kun mä en edelleenkään pysty… Käymme sängyssä pornoa sananvaihtoa, ja olen todella kiihottunut. Peikko ottaa arkusta lempileluni ja hieroo sitä edes takaisin klitorikseni yli. Katsoen minua koko ajan silmiin. Klitoriksen yli liikkuvat pallot ja tilanteen kiihottavuus saavat minut laukeamaan nopeasti. Seuraavaksi Peikko laittaa lelun sisälleni ja ottaa hyrrän käteensä. Laukean parissa minuutissa holtittomasti itseni linkkuun vetäen. Peikko jättää minut makaamaan hyrrä jalkojen välissä ja lelu edelleen sisälläni. Haukon happea ja huohotan. 

Koska sä niin halusit leikkiä itsesi kanssa, niin mä jätän sut leikkimään. Eiiiii. Yritän anella. Ei kiltti enää. Kaksi isoa orgasmia peräkkäin ovat vieneet haluamiseni muille maille. Koska sä niin halusit leikkiä, niin nyt sä leikit itsellesi vielä yhden. Ja tekstaat mulle, kun olet tullut. Odotan kunnes ovi sulkeutuu ja alan työhön. Ja voin kertoa, että työltä se todella tuntui. Saan työstettyä itselleni pienen supistuksen alavatsaan. Pienen, mutta kuitenkin orgasmin. Tekstari lähtee Peikolle sovitusti.

*****

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämän blogin sadas postaus. Matka jatkuu!

Blondi: Kiitollisuudesta

Olen ollut lähiaikoina poikkeuksellisen kiitollinen monesta asiasta. Peruskiitollisena, positiivisena ihmisenä olen ajatellut, että jos en bloggaisi pervoilusta, niin voisin hyvänä kakkosvaihtoehtona blogata positiivisuudesta ja kiitollisuudesta.

Olen tuntenut poikkeuksellisen suurta nöyryyttää ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut Peikon elämääni. Polku Peikon kanssa ei ole ollut helpoimmasta päästä ulkoisten olosuhteiden takia, mutta ehdottomasti sen arvoinen. On mielenkiintoista, miten ulkoapäin tulevat vaikeudet ovat lujittaneet suhdettamme ja vieneet sen yhä vakavammalle pohjalle.

Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua Peikon jälkikasvuun. Ihaniin nuoriin ihmisiin. Olen kiitollinen, että saan toimia heille luottoaikuisena. Sellaisena tasaisena ja turvallisena. Omana itsenäni. Olemme lasten kanssa toinen toisillemme vuorotellen mustasukkaisia, koska haluamme kaikki palan Peikosta. Mustasukkaisuus ei kuitenkaan vähennä kiintymyksen määrää.

Olen kiitollinen, että olen saanut Peikon kautta tutustua moniin uusiin ja ihaniin ihmisiin. Osasta on tullut ihan oikeita ystäviä, osa on muuten vaan hyviä tyyppejä. Ystäviä ja luottoihmisiä ei tässä elämässä voi koskaan olla liikaa. Olen joskus ajatellut, että aikuisiällä alkaneessa ystävyydessä on jotain hyvin erityislaatuista, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen ja kunnioitukseen toista ihmistä kohtaan, ei totuttuun tapaan. Sellainen ystävyys on myöskin vapaa menneisyyden painolasteista, ja antaa mahdollisuudet vaikka mihin.

Olen kiitollinen ihanasta työyhteisöstä, jonka omaan. Erilaisista ihmistä siellä. Hyvästä yhteishengestä. Siitä, ettei selän takana puhuta pahaa muista. Tällä viikolla yhdessä syödystä joulupuurosta. Lucian ilmaantumisesta taloon. Kauniista laulusta ja kyynelistä, joita laulut saivat minut itkemään.

Olen kiitollinen äidilleni. Villasukista ja taatelikakusta, jotka hän toi minulle tällä viikolla. Kolmesta parista rikkinäisiä villasukkia, jotka hän otti mukaansa parsittaviksi. Kun uusavuton tytär ei osaa . Rakkaudesta ja välittämisestä, joita tekojen takaa löytyy. Koska sanat ovat vaikeata.

Olen kiitollinen siitä, että olen riittävän terve ja toimintakykyinen. Voin tehdä asioita, joita haluan. En kaikkia, mutta riittävästi. Mieleni ja kehoni toimivat, kun pidän niistä huolta.

Jos tavaroille voi olla kiitollinen, niin olen kiitollinen polkupyörälleni ja tietokoneelleni. Pyörä antaa minulle vapaudun ja riippumattomuuden tunteen. Se vie minut sinne, minne haluan. Myös lumessa ja pakkasessa. Ilman, että minun täytyy miettiä, löydänkö parkkipaikan tai että polttoaine on kallista. Tietokone kytkee minut ihmisiin. Tietokoneen avulla pidän Peikkoon yhteyttä, silloin kun näkeminen ei ole mahdollista. Tietokone yhdistää minut myös sosiaaliseen mediaan ja pervoyhteisöön. Lisäksi tietokoneen näppäimistö antaa minulle mahdollisuuden pukea ajatukset sanoiksi.

Olen kiitollinen tästä vuodesta. Kaikesta, jota se on minulle antanut. Uuden pyörän rikkoutuneen tilalle. Uuden työn. Uuden ihmissuhteen rikkomani tilalle (En pysty kirjoittamaan rikkoutuneen. Ehkä senkin vuoro vielä tulee). Olen kiitollinen myös kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat tänä vuonna olleet elämässäni vain läpikulkumatkalla. He olivat kaikki tarpeellisia. Ilman heitä en olisi se, mikä nyt olen.

Ilman luopumista kaikesta vanhasta minulla ei olisi sitä, mitä minulla nyt on. Luopuminen ei ole käynyt kivuttomasti, mutta on ollut välttämätöntä. Satojen itkettyjen itkujen lisäksi vuoteen mahtuu myös ennen kokemattoman suuri määrä iloa, naurua ja nautintoa. Kiitos elämä. Että olet ja kannat.