Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukeaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukeaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Opas orgasmikontrolliin osa 1

Bloggaus vuosien aikana minulta useimmin kysytyt kysymykset ovat koskeneet orgasmikontrollia. Jonkun kerran minua on kannustettu kirjoittamaan asiasta ja en voi väittää etteikö aihe olisi kummitellut mielessäni jo tovin. Haastavaksi kirjoittamisen aiheesta tekee sen, ettei minulla ole oikein ollut vertaistukea aiheen tiimoilta, sillä koen että tätä aihetta voisi lähestyä monelta eri suunnalta. Joten nyt tämä teksti olkoon hyvin peikkomaisista lähtökohdista kirjoitettu enkä yritä kertoa että minun tapani olisi yhtään sen oikeampi kuin jonkun toisen. 

Toinen syy sille, että tämä teksti ei ole syntynyt aikaisemmin liittyy siihen, että jotkut ihmiset eivät saa koskaan orgasmia ja olen joskus huomannut että keskustellessani tästä aiheesta minut on saatettu ymmärtää väärin. Tiedostan vahvasti sen, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät tule koskaan saamaan orgasmia ja tiedän että syitä tähän voi olla useita aina lähtien sairauksista päätyen fyysiseen mahdottomuuteen. Eli tekstilläni ei ole tarkoitus loukata ketään tai edes aiheuttaa pahaa mieltä.

Miksi minä kirjoitan tästä? Olen ehkä vähän vanhakantainen, sillä ajattelen fetissin olevan jotain, mitä ilman on hyvin vaikea olla. Esim. Fetlife.ssa saa linkitettyä omaan profiiliinsa fetissejä ja vaikka kuinka kiva olisi antaa ääneni vaikka märille t-paidoille tai tiukoille farkkupepuille, niin huolimatta siitä että edellä mainitut asiat ovat kivoja, niin ne eivät ole minulle fetissejä. Voin aivan hyvin elää hyvin seksuaalisena Peikkona ilman niitä, mutta en voisi ilman orgasmikontrollia. Minulla on siis vahva fetissi alistuvan orgasmeihin ja orgasmikontrolli on iso osa sen toteuttamista.

Fetissini ei ole laskeutunut minuun ulkopuolelta vaan koen, että se on ollut minussa aina. Kuitenkin se miten fetissini näin vaikka 10v sitten poikkeaa melko paljon siitä miten näen sen tänään. Kuten kaikessa tekemisessämme sekä kokemus että halu oppia uutta muokkaa tekemisiämme ja toivottavasti vielä parempaan suuntaan.

Kun syöt lempijäätelöäsi tai kumppanisi koskettaa sinua kiihottavasti, niin aivosi kertovat jäätelön maistuvan hyältä ja kosketuksen olevan taivaallista. On mielenkiintoista pohtia, että piiskan sivalluksesta aivot kertovat meille tämän sattuvan ja höyhenen kosketuksen kutittavan. Kun tätä ajatusta viedään vähän pidemmälle, niin aivosi kertovat sinulle, että juuri nyt tämä kiihotus on tarpeeksi sinulle ja saat orgasmin. Tästä orgasmikontrollissa on pitkälti kyse. Pikkuhiljaa vastakappale ehdollistetaan sille, että nämä viimeiset askeleet ennen orgasmia vaihdetaan johonkin toiseen toimintaan. Lelun kanssa nämä askeleet ovat muutettu äänekseni ja kun lasken hänelle yhdestä viiteen hän saa laueta päästessäni viimeiseen numeroon. Välillämme ehdollistaminen on hyvin vahvaa sillä leluni laukeaa minun päästessäni viimeisen numeroon, vaikka hän itse kuvittelee sen olevan syystä tai toisesta sillä hetkellä mahdotonta. Tällä hetkellä olen ehdollistamassa häntä myös toiseen toimintaan, mutta kertonen siitä joskus myöhemmin. Kun suhdetta ja ehdollistamista jaksaa rauhassa rakentaa olemme tilanteessa missä lelu ei pysty laukemaan ilman ääntäni ja toisaalta taas jos vaikka vaatteet päällä otan hänet syliini ja lasken niin hän laukeaa, joka ainoa kerta. Meidän suhteessa hänen orgasmin ovat minun.

Miten tähän päästään? Hyvään lopputulokseen ei ole oikotietä. Kaikki perustuu luottamukseen, arvostukseen, hyvään kommunikointiin, tunneälyyn, valtasuhteeseen ja sekä vahvaan haluun (omalla kohdallani fetissiin) rakentaa ehdollistamista. Se ei tarkoita sitä, että ensimmäiset sanani lelulleni olisivat olleet "sinä et saa sitten laueta ilman lupaani", vaan niin kuin elämässä yleensäkin hyvät asiat rakennetaan hitaasti.

Toimivassa valtasuhteessa alistuva usein haluaa olla hyvä "tyttö". Tämä usein tarkoittaa sitä, että alistuva haluaa toimillaan tehdä dominoivan osapuolen tyytyväiseksi ja iloiseksi. Parhaimmillaan dominoiva tuntee rehellisistä ylpeyttä alistuvastaan ja näyttää tuntemuksensa hänelle. Kun alistuva taas tuntee olevansa ylpeyden kohde se on parasta materiaalia rakennettaessa orgasmikontrollia.

Luonnollisesti jokainen meistä laukeaa hieman eri tavalla ja eri määriä. Joillekin luonnostaan orgasmi saattaa olla kovan työn takana kun taas jollakulla toisella se kurkkii nurkan takana koko ajan. Omasta kokemuksestani yksi valtasuhteilun parhaita puolia on se, että edellä kuvailemani jana lyhenee hurjasti. Valtasuhteiden dynamiikka parhaimmillaan vie niin syviin tiloihin, että jotkut muurit orgasmien edessä saattaavat helposti murtua, koska dynamiikka vie tilannetta vahvasti. Mitä enemmän orgasmia pohtii, sitä kauemmas se juoksee, mitä enemmän on hyvän dynamiikan sisällä sitä lähemmäs orgasmi tulee itsestään. Niinpä rakentamalla hyvän valtasuhdedynamiikan, orgasmi usein jo odottaa lähempänä kuin osaat kuvitellakaan. 

Kannattaa aloittaa pienin fyysisin askelein. Parhaassa tapauksessa ensimmäinen askel on edellä kuvaamani tilanne, missä orgasmista ensin tehdää luonnollinen osa toimivaa valtasuhdetta. Seuraava sopiva askel on siitä kertominen. Tämä voi olla sana tai lause miksei jopa ele (tähän myöhemmin), mieluusti jopa sellainen mikä liittään teitä vielä enemmän yhteen. Hyviä tapoja aloittaa voi olla esimerkiksi käsky "Haluan, että sanot "Lelu laukeaa", vähän ennenkuin laukeat". Aluksi tämä varmasti tulee olemaan vaikeaa, mutta "hyvä tyttö" haluaa onnistua ja väitän että jo muutaman kerran jälkeen saatte tulosta aikaiseksi. Muistakaan kuitenkin, että alussa varmasti tulee pieniä pettymyksiä, jotka saattavat muuttua isoiksikin alistuvan mielessä. Muista, että rakennat jotain uutta ja dominoivan tuki tilantteessa kuin tilanteessa on tärkeää. 

Tähän lauseeseen on hyvä päättää tämä teksti ja jatkaa aiheesta myöhemmin. 


lauantai 13. maaliskuuta 2021

Onnellisin horo

BDSM-Baarissa on keskusteltu viime aikoina jonkin verran subin lainaamisesta ja kävipä keskustelu kuumana myös aiheesta ”huoraaminen fetissinä”. En halunnut kyseisiin keskusteluihin osallistua, sillä kokemukseni mukaan fokus näissä keskusteluissa tuppaa karkaamaan tunnepitoiseksi hötöksi sekä vahvoiksi oletuksiksi. Koin siis, että tämä soppa ei tarvitse lisää kokkeja tällä alustalla.

Huora ja huoraaminen ovat hyvin vahvoja sanoja, joihin meillä kaikilla varmastikin liittyy vahva tunnelataus. Tämä vaikutelma saattaa estää  tutkimasta aihetta mielenkiinnolla ja terveesti. On hyvä tiedostaa, että näidenkin termien takaa löytyy ihmisiä, jotka haluavat toteuttaa itseään fiksusti ja turvallisesti. Olen ollut onnekas ja saanut seurata vierestä yhtä tällaista kuviota ja hieman siihen itsekin osallistua. Jospa siis keittäisin ihan itse soppani.

Viime kesänä, ollessani sinkkuna ja hieman murheissani siitä miten olin moiseen tilanteeseen joutunut, insinöörisika lähestyi minua hersyvällä keskustelulla, mikä eteni suunnilleen näin:

- Kuules Peikko (nimi muutettu), mitäs jos etsisimme meille yhteisen kesähoron?

Olen jo tottunut, että insinöörisialta saattaa tulla ajatuksia ja ehdotuksia laidasta laitaan, joten omassa angstissani naurahtelin hänen ehdotusta, sillä arvailin tähän liittyvän myös ajatus piristää minua. Koska omat ajatukseni olivat niillä hetkillä varsin alamaissa, niin en suurta innostusta hänelle vastaillut, vaan totesin jotain omaan tyyliini.

- Käy, jos minun ei tarvitse tehdä juuri mitään.

Tämä riitti insinöörisialle ja niinpä alta aikayksikön hän oli muotoillut hyvin "sikamaisen" deitti-ilmoituksen, missä hän kertoi kahden partaisen setämiehen etsivän kesähoroa, mutta sopivalla yksilöllä olisi mahdollisuus valmistua setien pysyväisluontoiseksi kullinlutkutuslisensiaatiksi. Minä jatkoin hymyilemistä luettuani hänen ilmoituksensa ja muistan ensimmäisen kommenttini olleen että taitaa setämiehille tulla hiljainen kesä. Kuinka väärässä olinkaan.

Joitakin päiviä myöhemmin insinöörisika kehotti hankkimaan jäätelöä pakkaseen, sillä tänään olisi tulossa #9 käymään pihamaallani kahvilla ja jätskillä. Ja kyllä, hän todellakin numeroi deittinsä. Se joka leikkiin lähtee se leikin kestäköön ja niin minä kiltisti tein valmistelut ja illansuussa insinöörisika toi #9 jätskille. 

Koska tarkoitus oli tutustua toisiimme turvallisesti ja kevyesti, niin olimme sopineet istuvamme pihalla kahvia ja jätskiä nauttien. Kuinka ollakaan myös ukkosen herra oli setien puolella, ja päräytti samoihin aikoihin sateen suorastaan pakottaen sedät tarjoamaan jätskin syömistä sisätiloissa. 

Muistan istuneemme insinöörisian kanssa sohvalla #9 istuessa muutaman metrin päässä keittiön pöydän ääressä. Kahvit ja jäätelöt oli nautittu sekä jää rikottu small talkin osalta. Hiljalleen siirryttiin pihviin eli siihen, mitä annettavaa kullakin olisi pervouden saralla. Kuinka ollakaan tällä nuorella neidolla oli kerrassaan iso fantasia ja fetissi palvella vanhempia herrasmiehiä (kyllä, osaamme olla myös sitä!) ja hän kertoi koko ikänsä fantasioineen tällaisesta tilanteesta ja ei voinut tästä syystä kerta kaikkiaan päästää ilmoitusta menemään sormiensa lävitse. 

Muutama desilitra jäätelöä santsattuaan insinöörisika sitten jo kehoittikin tätä punaposkista kesähorokokelasta tulemaan makoilemaan setien jalkojen päälle jotta voisimme tehdä lähempää tuttavuutta. Ja voi sitä tahtojen taistoa mitä horo kävi läpi! Kiinnostus oli selkeästi valtavaa, mutta voisikohan sitä ihan näin ekoilla treffeillä. Olla ihan helppo huora? Kyllä voisi ja siitä se sitten lähti.

Oma elämäntilanteeni muuttui jokunen viikko tuon tapaamisen jälkeen, mutta jo siihen aikaan mahtui muutamia yhteisiä makoisia hetkiä, joissa horo näytti innostuneisuutensa ja halunsa olla setien ikioma horo. Oman elämäntilanteeni muuttuessa pudottauduin kesähoro-kuviosta ulos, mutta voi pojat millaista kyytiä ja huolenpitoa kesähoro sai insinöörisian puolesta. 

Nyttemmin kun oma parisuhdestatukseni on muuttunut, on minut otettu takaisin kuv

ioon kädet ja jalat levällään. Dynamiikassamme kesähoro saa olla horo tai huora, ja mitä enemmän häntä käytämme huoran tavoin sitä enemmän hän nauttii. Tässä yhteydessä saattaa helposti ajatella, että ystävyytemme perustuu pelkästään tämän dynamiikan ympärille, mutta näin ei tilanne suinkaan ole. Me näemme viikottain, monesti vaan rötväillen isolla sängyllä minun käteni horon rinnoilla ja insinöörisian kädet horon perseen päällä.

Kauhean kätevää horolle kun toinen meistä saa suurimmat kiksit perseestä ja toinen rinnoista. Pelailemme, katsomme elokuvia, kokkaamme (horo kokkaa), syömme ja ennenkaikkea nauramme. Välillä horo saa kyytiäkin ja ei niin tavatonta että minä vaikka katselen televisiota olohuoneessa ja samalla makuuhuoneesta kuuluu huuto "horo laukeaa!", jonka jälkeen insinöörisika huutaa minulle "tule nyt katsomaan millainen huora tämä on!". Minä kävelen makuuhuoneeseen ja horo katselee minua hymyillen silmiin ja se ilo paistaa hänen joka sanasta ja eleestä kun hän sanoo "olen tämän alueen likaisin lortto."

- Sun vuoro, tokaisee insinöörisika.

Miksi halusin kertoa tästä? Vaikka edellä kerrottu ei ole minun mieltymyksistä niitä kaikkein kiihottavampia (vaikka se sinne tuntuu kipuavankin), niin koen olevani etuoikeutettu kun voin elää jotain tällaista turvallista ja fiksua iloittelua, jossa kaikki saa sen palasen mitä kaipaavat. Samalla en voi välttää pohtimatta sitä kuinka moni fantasia jää toteuttamatta siksi koska oma pää väittää että "näin ei voi tehdä". On toki olemassa fantasioita, jotka on syytäkin jättää sellaisiksi, mutta silti haluaisin väittää että monet unelmat, väittää ympäristö tai oma pää mitä vaan, on toteutettavissa kunhan siihen ympärille löytyy oikeat turvalliset ihmiset.