Peikko deittailee (blondi myös) ja sikainsinööri askartelee

Uusi sivu on kääntynyt elämässäni, mikä tarkoittaa, että olen siirtynyt deitti-markkinoille. Blondi joskus sanoi osuvasti, että "uusiin ihmisiin tutustuminen on pirun raskasta". Näinhän se on, varsinkin jos etsii jotain merkityksellistä ja toivoo suhteesta kestävää. Olen omasta mielestäni ollut aina tarkka seurastani ja varsinkin heistä, jotka päästän iholle. Koska en kaipaa pettymyksiä suuntaan tai toiseen, niin mieluiten olen todennut jonkin asian toimimattomuuden liian aikaisin kuin liian myöhään. Kaikkein typerintä on huijata itseään epärealistilla haavekuvilla.

Huolimatta siitä, että fyysinen polkumme blondin kanssa lähti eri suuntiin, niin vahva henkinen yhteys ja ystävyys jäi. Olemme olleet erostamme lähtien yhteyksissä säännöllisesti ja tuntuu, että elämässä on tiettyjä asioita, joissa luotamme toistemme arvostelukykyyn jopa enemmän kuin omaamme. Meillä on tapana ottaa videopuhelu, jossa kerromme kuulumiset, usein nauramme ja joskus jopa itkemme. Elämä on. 

Minä olen viime vuosina kehottanut blondia aloittamaan deittailun. "Menee hyvä nainen hukkaan, jos vaan teet töitä ja luet kirjoja." on ollut teesini, jolla olen yrittänyt saada blondia liikkeelle. Hän on kärsivällisesti koettanut selittää, että deittailun aika vielä saapuu, mutta se ei ole nyt. Sitten tapahtui jotain hauskaa, jota olemme nauraneet (hän voi kertoa halutessaan itse), mikä laski blondin pikkarit kertaheitolle pitkän kuivan kauden jälkeen läpimäriksi ja niinpä hän päätti selibaatin riittäneen. Ensi töikseen hän läväytti Baariin hyvin omannäköisensä
deitti-ilmoituksen ja nyt onkin ollut ilo olla seuraamassa ja kannustamassa blondin uutta nousua. Go girl! 

Kuinka ollakaan olin itsekin miettimässä seuranhakuani hyvin pian blondin jälkeen. Jotain kirjoitinkin, mutta sanat eivät löytäneet paikalleen ja tuntui, että toistan vaan latteuksia. Tuskissani sain kuitenkin idean ja kysyin blondilta, että kun rustasit itsellesi noin makean ilmoituksen niin olisitko ystävällinen ja kirjoittaisit sellaisen minullekin. Blondi vastasi saman tien, että hän sellaisen tekisi, mutta yhdellä ehdolla: sanaakaan en saisi muuttaa. Lupasin yhtä nopeasti oman osuuteni diilistä. 10 minuuttia myöhemmin luin kyyneleet silmissä samalla nauraen blondin tekemään ilmoitusta. Diilistämme huolimatta alkuperäiseen tekstiin on kuitenkin lisätty yksi minulle hyvin tärkeä sana, mutta sekin luvan kanssa.

Nyt meillä on ollut ihan uudenlaisia videopuheluita, kun olemme kertoneet deittailuistamme ja koen olevani äärimmäisen onnekas, kun blondi on elämässäni. 

Vaikka minulla on nyt ihmisen tai kahden mentävä kolo, niin minulla on kerrassaan mahtavia kinky-ystäviä. Haluan kertoa pienen tarinan siitä mitä voi tapahtua, kun hulluttelee ja ideoi tarpeeksi ja vastapuolella on vähintään yhtä hullu tapaus. Kutsun tätä ystävääni sikainsinööriksi, mutta en ollenkaan siksi, että hän olisi sika, vaan siksi että hän pitää nimityksestä ja insinööri hän nyt kuitenkin on. Tätä ystävääni kohtasi tragedia, joka saattaisi kevyemmän mielen heittää hautaan, mutta ei tätä. Kuitenkin tästä johtuen hänellä on ollut äärimmäisen paljon vapaa-aikaa ja näin ollen pohdiskella syntyjä syviä kuten nyt vaikka metal bondagea. 

Satuimme törmäämään muutamaan videopätkään, joita voisi kuvailla juuri termillä ”metal bondage” ja siitä se sikainsinöörin idea sitten lähti. Muutaman päivän pohdittuaan hän totesi omaavansa niin pienen asunnon, että sinne ei voisi alkaa rakentaa, joten kuulehan Peikkoseni tämä tulee sinun asuntoosi aiemmin suunniteltujen lisäksi. Tässä vaiheessa vielä nyökyttelin ja annoin insinöörin suunnitella rauhassa. Kuitenkin meillä on tapana käydä iltaisin kävelyllä puhaltamassa pahat ilmat ulos ja niillä kävelyillä idea sitten lähti lentoon. Lopulta sitten myönnyin ja annoin sikainsinöörille luvan hoitaa suunnittelutyöt. 

Kului viikko ja toinen kun asiaan ei palattu, mutta sitten lävähti kesken työpäivän viesti missä kerrottiin, että minun olisi syytä olla kotona tänään klo 18. Ymmärsin, että jos haluaisin omassa kodissani vaikuttaa siihen millaiset systeemit sinne rakennellaan, niin minun olisi syytä olla paikalla. Sikainsinööri saapui illalla molemmat kädet täynnä työkaluja sekä tarvikkeita ja hänellä oli mukanaan vieläpä malli apukäsineen. Siinä sitten mallia mallailtiin olohuoneen seinälle, piirrettiin reikäkohtia symmetrisesti ja loppujen lopuksi sikainsinööri pisti tuulemaan. Hetkeä myöhemmin olohuoneen seinässäni oli 7 isoa reikää, missä on jengat sisällään joihin voi kiertää tarvittaessa jos jonkinmoista legopalikkaa. Asennuksen mukana tuli toki kivat järeät metallirenkaat, jotka voi pyörittää reikiin tukevasti. Toki sikainsinööri halusi vielä kokeilla kättensä jälkeä ja kiinnitti mallinsa seinälleni ja koska lähellä on sopivasti pistorasiakin, niin sain sohvalla katsella hauskaa koeajoa. Tällä sialla on vielä ihan liikaa vapaa-aikaa, niin luulenpa että askartelut eivät tähän jää.

Blondi: Lomalla

Tämän kesän loma on erittäin odotettu. Takana on raskas kevät uudessa työssä. Vaikka työpäivät ovat venyneet, en ole silti päästänyt itseäni uupumaan. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin ja pitänyt huolta, että liikun säännöllisesti pahimmankin kiireen keskellä.

Ja kuitenkin kävi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olen koko loppukevään kärsinyt oudoista, epätyypillisistä migreeneistä. Treenien jälkeisestä jännityspäänsärystä. Vyyhteytyneistä kiputiloista. Viimeinen niitti oli viiden päivän migreeniputki, joka ei vaan ottanut katketakseen millään. Siihen päälle vielä hurja väsymymystila. 

Kunnes, huokaus, taas vaihteeksi ymmärsin, että kyse on mielialasta. Ajattelen joskus, että olisi helpompaa, jos tuntisin ahdistusta tai masennusta ja pystyisin reagoimaan niihin. Mutta kun kaikki tulevat minusta aina kipuina ulos. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tajusin tilanteen melko varhaisessa vaiheessa ja aloitin lääkityksen. Mietin tällä hetkellä aktiivisesti terapiaan hakeutumista, mutta prosessi on vielä kesken. Olen vuosia sitten käynyt reilun vuoden terapiassa, mutta täysin väärällä terapeutilla. Hän kyllä kannatteli minua tuolloin pahimman yli, mutta juuri muuta terapiassa ei tapahtunutkaan. 

Minulla on mielialalääkkeisiin viha-rakkaussuhde. Vihaan lääkkeitä, koska ne estävät orgasmini erittäin tehokkaasti. Rakastan lääkkeitä, koska ne pitävät minut kivuttomana, antavat buustia olemiseen ja katkaisevat kärjen jatkuvalta murehtimiselta. Tässä kohtaa parisuhdetta kykenen jo elämään orgasmihaasteiden kanssa jotenkin. Kivoja ne eivät ole, mutta toisaalta eipä kipujen kanssakaan tule seksiä harrastettua. 

Myös teini on aiheuttanut haasteita tänä keväänä. Olisi mukava kirjoitella niistä enemmänkin, mutta koska lapsen äiti lukee blogiamme, niin kunnioitamme lapsen yksityisyyttä, emmekä lähde sen enempää avamaan oireilua. Turvattomasti kiintyneen lapsen oireilu on jokakeväistä ja on voimakkaammillaan aina juuri ennen koulujen loppumista. Itse ajattelen, että kevääseen ja koulun loppumiseen konkretisoituu joka vuosi aikuistumisen pelko. Taas vuotta vanhempi, syksyllä taas uusi luokka-aste edessä ja lähempänä aikuisuutta. Kun kesä alkoi, rauhoittui teinin oireilu, ja arki sujuu taas rauhallisesti. Luonnollisesti oireilu kuormitti minua ja myös Peikkoa sekä parisuhdettamme, ja oli ehkä minulle se tekijä, joka napsautti kamelin selän katki. Mene ja tiedä näistä.

Kesäloma sujuu meillä rauhallisissa merkeissä. Peikko odottaa elokuussa alkavia uusia projekteja, käy kisaamassa ja pyörittää arkea kotona ollessaan. Minä ja lapsi olemme paljon kaksin Peikon kisareissujen ajan. Tuolloin on minun tehtäväni pitää lapsi hengissä. Tiedossa on myös minun ja Peikon yhteisiä reissuja sekä reissuja pervoystävien kera. Ja totta kai pervokesän kohokohta, mökkiviikko Turun Baletin vuokraamalla mökillä <3. 

Aurikoista kesää kaikille!

Blondi: Hyvästi kesä

Kesä 2016 jää minun muistoihini mahdollisuuksien kesänä ja se antoi esimakua siitä, millaista elämämme Peikon kanssa on parin vuoden kuluttua. Mitään erityistä ja ihmeellistä ei tapahtunut, mutta tapahtui kuitenkin. Vapaus tulla ja mennä itsenäistyvän lapsen myötä. Pieniä kotimaanreissuja. Mökkeilyä pervoporukalla. Alastonuinnit. Ystävien luona vietettyjä iltoja ja viikonloppuja. Kirjoja. Paljon kirjoja. Minulle sopiva viileähkö ilma. Kuitenkin myös riittävästi lämpöä. Elämää. Ihmisiä. Paljon rakkautta. 

Leikkimuisto helteiseltä kesäpäivältä

Kiitos kesä 2016 - olit minulle hyvä <3.

Blondi: Pervo kaapissa vai pervokaapissa?

Pervobloggareiden joukkoon ovat liittyneet Mr. Inathu ja hänen pikkulintunsa laadukkaalla blogillaan. Käykää ihmeessä tutustumassa. 

Ennen varsinaista aihetta minun on pakko tunnustaa, että eläessäni vielä vaniljana, mutta vieraillessani kuitenkin säännöllisesti erilaisilla pervofoorumeilla, olin todella ihastunut Inathun teksteihin ja novelleihin. Kun minä nähkääs sytyn sanoista. Sekä kirjoitetuista ja puhutuista. Pornon katselu ei ole mitään verrattuna hyvin kirjoitettuun tekstiin. Olen usemman kerran runkannut Inathun tekstien lukemisen jälkeen, niiden virittämänä. Erityisesti minuun kolahti tuolloin tämä kertomus.

Nyt kun olen julkisesti tunnustanut ihastukseni ja keräilen vielä rohkeutta pyytää häntä kahville, käyn otsikon kimppuun. 

Inathu kirjoitti tässä postauksessa omassa kaapissa olostaan. Kukin valitsee itse, miten seksuaalisuutensa kanssa elää - minä olen valinnut kohtuullisen avoimen linjan.

Teen itse töitä suvaitsevaisessa työyhteisössä, mutta varsin herkällä alalla, jossa ollaan tekemisissä ihmisten arjessa pärjäämisen kanssa melkoisen syvällä tasolla. En tykkäile somessa aktiivisesti pervoaiheisista jutuista/yhdistysten sivuista enkä kuulu mihinkään Facen pervoryhmään tai pervoyhdistyksen ryhmään. Erilaisia seksuaalinen tasavertaisuus -aiheisia postauksia ja jakoja minulta toki löytyy melko paljon.

Totta kai minut saa erittäin helposti yhdistettyä Balettiin, kunhan vähän selailee Face-kavereitani tai tekee muuta tutkimustyötä netin syövereissä. Tämä ei itseäni kuitenkaan haittaa. Ajattelen, että jos joku näkee sen vaivan, että stalkkaa minut, niin hän on tietonsa ansainnut ja todennäköisesti itse myös samoista asioista kiinnostunut. 

Kärsin itse jonkin verran tästä some-kaapissaolosta, ja olenkin pohtinut viime aikoina, että mitä jos nyt vaan ihan reilusti kävisin tykkäämässä minulle tärkeistä pervoyhteisöistä ja liittyisin muutamiin ryhmiin. Kuitenkin profiilini on niin avoin, että yli puolet kavereistani on tavalla tai toisella minuun sidoksissa työn kautta. Vaihtoehtona olisi luoda toinen tili, jossa voisin sitten huseerata ihan mitä haluaisin tai sanoa mitä haluaisin. Toki tämähän kai oli alun perin somen tarkoituskin…

Tähän minun kaapissaoloni sitten loppuukin. Perheestäni minulle merkitykselliset ihmiset tietävät pervoudestani, samoin Peikon lapset - heille sopivalla tavalla. 

Viimeisen reilun neljän vuoden aikana ystäväpiirini on kutistunut lähes pelkästään pervoihin. Tai kutistua on väärä sana, koska minulla on tällä hetkellä enemmän ystäviä ja sosiaalista elämään kuin koskaan aiemmin. Muutama ystävä, jotka minulla on vanhasta elämästäni jäljellä, tietää pervoidentiteetistäni. 

Koen itse todella tärkeänä, että voin ja saan olla minulle tärkeiden ihmisten kanssa juuri se, mikä minä olen. Seksuaalisuus on kuitenkin niin osa identiteettiä, että jos sitä joutuisi piilottelemaan kaapissa, kokisin itse, että joutuisin kätkemään jotain liian tärkeää. 

On ihanaa, että voin äidilleni tai kollegalleni sanoa, kun he kysyvät kuulumisiani tai mitä viikonlopun suunnitelmiini kuuluu, että me mennään kaveriporukan kanssa kinkyklubille tai istumaan iltaa tai mitä nyt ikinä kalenterissa onkaan. Äitini tai kollegani ei tarvitse tietää sen tarkemmin, mitä kenenkin kanssa teen tai jätän tekemättä. Tosin kollegani on myös läheinen ystäväni, joten hänen kanssa tulee puhuttua pervoilusta vähän enemmänkin. 

Minulle ehdottomasti tärkeintä kuitenkin on, että olen kaikille ystävilleni täysin ulkona kaapista. Noh, luonnollisesti, koska 90 % heistä on pervoja. Olemme käyneet pervoystävieni kanssa hyviä keskusteluja siitä, miten haastavaa vaniljaihmisten kanssa on olla tekemisissä. Kun vuorovaikutuksesta jää aina puuttumaan se jokin. On niin paljon asioita, jotka täytyy jättää kertomatta. Silotella. Selitellä. Kierrellä. Varoa puheitaan ja sanojaan.

Harvoin pervoystävien kanssa tulee arjessa niin hirveästi mitään pervoa edes puhuttua, mutta tärkeintä on tieto siitä, että se on mahdollista. Enimmäkseen keskustelu on ihan tavallista vuorovaikutusta. Mutta jos nyt haluaa puhua seksileluista, niin sen voi tehdä. Viime viikolla muistelimme hyvän ystäväni kanssa lenkillä steariinikokemuksiamme ja seuraavassa lauseessa hyppäsimme sujuvasti kesälomasuunnitelmiin. 

Lisäksi ainakin meidän pervoystäväporukassamme kosketellaan huomattavasti enemmän kuin missään vaniljaporukassa, jossa olen koskaan ollut. On paljon halailua ja silittelyä. Sylissä istumista. Koskettelua. Pussailua. Usein ihan neutraalia sellaista - jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Kosketuksen voima on todella terapeuttinen ja iho kuitenkin ihmisen suurin elin eli sen vaikutusta ei pidä aliarvioida. Tässä minulle ne tärkeimmät syyt, miksi en suostu olemaan kaapissa.

Millaisessa pervokaapissa sinä asustat?

PS. Alkoi harmittaa oma Facebook-kaappiuteni sen verran, että kävin reilusti tykkäämässä Baletin sivusta. Tästä se somepervous alkaa!

Kokemukseni: German Fetish Ball

Vielä pieni flashback Berliinistä

*****

German Fetish Ball Weekend on hieman hämäävä nimenä, sillä virallisia tapahtumia on jo pitkin viikkoa alkaen keskiviikkona ja päättyen sunnuntaihin. Minun ja blondini Berliinin-loma sijoittui sopivasti samalle viikolle alkaen torstaina. Olimme kuunnelleet rakkaita ystäviämme ja matkaseuralaisiamme Kanjia ja Takayumia ja tilanneet bileliput pääbileisiin German Fetish Ball jo kotisuomesta. Lippujen hinta oli aavistuksen suolainen - etukäteen tilattuna 55€/kpl. Arvelimme kuitenkin kokemuksen olevan joka tapauksessa rahanarvoinen ja ainutlaatuinen, sillä bileet ovat ymmärtääkseni kooltaan Euroopan TOP-3 listalla. Tilatut liput tulivat postissa nopeasti etukäteen.

Bilepäivänä huoli jaksamisesta vei blondin ajatukset muualle, ja pitkän pohdinnan jälkeen hän teki viisaan päätöksen jäädä hotellille lepäämään ja jätti bileet väliin. Minä lupasin yrittää myydä hänen lippunsa ovella.

Koska hotellihuoneemme olivat matkaseuramme kanssa vierekkäin ja niitä yhdisti yhteinen väliovi, jonka ystävällinen hotelli henkilökunta kävi avaamassa, päätimme järjestää Turun viralliset bile-etkot huoneissamme.

Noin kymmenen aikaan tilasimme taksin hotellille, ja Kanjia lainaten "marssimme täydessä gearissa läpi hotellin". Hotellimme edessä odottaessamme taksia pyöriä siinä eräs juhlatunnelmissa oleva miesporukka. Yksi miehistä tuli juttusille ja kysäisi minne olemme menossa, koska näytimme niin upeilta. No Takayumia hän lienee tarkoittanut. Bileseura näytti kaverille kaulassa roikkuvaa VIP-passiaan. Olisit kaupannut sen ylimääräisen lippusi sille!

Bilepaikkana oli Spindler & Klatt -niminen ravintola Berliinin keskustassa aivan Spree-joen rannalla. Ulkona oli melko hämärää saapuessamme paikalle, mutta ravintola näytti aivan jonkinmoiselta konttiläjältä keskellä satamaa, mikä tavallaan loi jännää tunnelmaa. Blondin lipunmyynti kävi kivuttomasti kolmannen kysymykseni jälkeen. Oli siis aika astua sisälle.

Sisäänkäynti aukesi isolle terassille, joka oli aivan joen vieressä. Hieman alempana joella oli vielä kelluva terassi, mutta sinne ei tänä iltana päässyt. Kuulemma aikaisempina vuosina se oli kuitenkin ollut bileiden aikana auki. Sisälle bilepaikkaan pääsi kahdesta eri ovesta. Ovet aukesivat isoon ja korkeaan pääsaliin, jonka reunoilla olivat baaritiskit ja päässä isompi esiintymislava. Alkuillasta tällä lavalla esiintyi muutama kumivaateshow, ja näiden jälkeen avoin tila toimi isona tanssilattiana.

Biletila jatkui vasemmalle, josta löytyi matala ja hämyisempi "luola", jonka musatarjonta ja volyymi olivat eri luokkaa. Paikka oli tupaten täynnä tanssivia ihmisiä, joskin reunoilta löytyi aina hyviä paikkoja istahtaa tai nojailla.

WC:t olivat mitä mainioimmat, sillä ne oli tehty vanhoista laivakonteista, jotka oli sijoiteltu päälavan viereen. Miesten WC:ssä oli yksi nerokkaimmista keksinnöistä, mitä olen tässä yhteydessä nähnyt. Miesten pisuaari oli täytetty jääpaloilla, joita tuotiin jatkuvasti lisää, ja nämä eivät siis loppuneet koko illan aikana. Jääpalat olivat vielä valaistu, joten virtsaaminen oli joka kerta mukava kokemus, kun pääsi laskemaan montako jääpalaa sai toimituksen aikana sulatettua.

WC:n edessä oli jonkinmoinen kumienkiillotuspromous menossa, jossa kahdessa eri pisteessä pääsi käsityönä kiillotuttamaan päällään olevat kumit. No luonnollisesti se ei ollut minun juttuni, mutta kyllä siinä silmä hetken lepäsi, kun kuuma kumikissa kiillotti toista.

Darkkari, jos se sellainen nyt oli, löytyi WC:n päältä. Sinne noustiin kapeita rappusia ja se sijaitsi noin kolme metriä biletilan yläpuolella aidattuna. Alkuillasta tila toimi lähinnä pönötysalustana, jossa osa bileväestä nojaili aitoihin ja katseli bilemenoa alempana, kun taas loppuillasta tilassa tapahtui muutakin. Joskin olin kuvitellut etukäteen, että bilesessioita olisi ollut enemmänkin käynnissä. Tilasta löytyi muutama peruslaite, jotka olivat melko vähällä käytöllä. Joka tapauksessa minulla oli ilo päästä vähän piiskaamaan ja leikkimään bileseurani kanssa ja samalla koeajamaan McHurtista ostamani piiska.

Bileet olivat nimensä mukaisesti hyvin fetish-värittyneet ja vieläpä niin, että varmasti yli 90% oli pukeutunut kumiin. Koin itseni siis vähemmistöön, mutta se ei haitannut. Ihmiset olivat iloisia, ystävällisiä enkä törmännyt yhteenkään liian humalaiseen juhlijaan. Useimmat juhlijoista olivat pukeutuneet todella näyttävästi, ja monet olivat käyttäneet hurjasti vaivaa pukujensa eteen. Yhtenä parhaimpana avaruuspukuiset naiset, jotka saivat paljon huomiota.

Paikalla näki aika vähän D/s- kontekstissa olevaa toimintaa tai pareja. En hirmuisesti innostu ponileikeistä, mutta paikalla oli yksi kolmikko, jossa ponit olivat niin upeita silmälappuja myöten, etten voinut olla hyräilemättä. Huolimatta siitä, etten ollut aivan kotonani näissä bileissä, niin kello vierähti aamuviiteen, ennen kuin otimme taksin hotelille. Tästä saa varmasti kiittää mahtavaa bileseuraa, silmäniloa ja iloista meininkiä. Suosittelen.

Lisää virallisia bilekuvia löydät täältä ja täältä.

Pyhiinvaellusmatka

Blondini sanoo useasti, että jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla seksileluja. Hyvät lelut nostavat paljon seksin, leikin ja sitä myötä parisuhteen tasoa.

Olemmekohan vähän tylsiä sillä meidän leikeissä on melkein aina mukana McHurtilta tilattu Wicked Wand, jota siis hyrräksi kutsumme. Olemme testailleet yhdessä varmaan toistakymmentä erilaista wandia katuporasta lähtien, mutta edellä linkatun jälkeen muut eivät ole mestaria horjuttaneet. Niinpä tuntui luonnollisesti tehdä "pyhiinvaellusmatka" McHurt -liikkeeseen, kun lomailimme Berliinissä.

Lomamme Berliinissä oli myöhästynyt häämatkamme, joka ajoittui sopivasti German Fetish Ball -viikkoon. Matkaseuranamme olivat rakkaat ystävämme Kanji ja Takayumi. Kerron bilekokemuksestani myöhemmin omassa postauksessa.

Berliinin Fetish-viikkoon oli mahdutettu myös seksilelumessut, mutta päätimme säästää rahamme ja tutustua mm. Holocaust Monumentiin ja muihin nähtävyyksiin. Messuilta poisjääminen olikin hyvä veto, sillä tapahtuma oli kuulemma ollut kuin vapputori eli täynnä krääsää.

McHurt sijaitsee metromatkan päässä Alexanderplatzilta, ja lähimmältä metroasemalta kävelymatkaa jää vain muutama sata metriä. Liike ei itseään ulospäin mainosta, ja jos ei tiedä mitä hakee, niin epähuomiossa kävelee helposti ohitse. Liike on kyllä ihan näkyvällä paikalla, mutta ainoa näkyvä elementti on pienen pieni kyltti ovessa.

Itse liike oli mitä mainioin myyjiään myöten. Paikalla oli kaksi reipasta myyjää, joiden kanssa kauppa kävi englanniksi (sinänsä melko harvinaista Berliinissä). Myytävät tuotteet koostuivat pitkälti erilaisista laadukkaista nahkatuotteista alkaen pienistä piiskoista päätyen isompiin makuupussiviritelmiin. Kaikki tuotteet olivat näkyvillä, kosketeltavissa ja jopa testattavissa.


Olimme etukäteen suunnitelleet hankkivamme ainoastaan samanlaisen hyrrän kuin meillä jo on, ihan vaan varuiksi ja bilekäyttöön, mutta toisin kävi. Minä ihastuin ensin muutamiin piiskoihin ja pitkän pohdiskelun jälkeen valitsin itselleni yhden, joka myöhemmin sai tulikasteen bileissä. Nappasimme samantien käsiimme myös havittelevamme hyrrän, mutta myyjä toikin testiin ihka aidon ja alkuperäisen Hitachin (Euroopassa nimellä Europe Magic Wand). Vaikka hinta aluksi hirvitti, niin sen äänettömyys ja paino vakuuttivat meidät. Pääsimme myös ensi kertaa kunnolla tutustumaan pumputtaviin dildoihin, ja lopulta sellainenkin päätyi kassiimme.

Lopulta otin vielä vitriinistä eräänlaisen ruostumattomasta teräksestä tehdyn raapimislelun, koska minä onneton olen liian innokas puremaan kynsiä. McHurtista jäi hyvä fiilis ja suosittelen lämpimästi.

Kanji & Takayumi olivat jollain aikaisemmalla Berliinin-reissullaan käyneet paikallisessa armeijatavaran erikoisliikkeessä, joka oli kuitenkin silloin ollut kiinni. Tällä kertaa otimme junan Alexanderplatzilta ja kävelimme vielä parisen kilometriä päälle. Omat odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta liike yllätti hyvällä valikoimallaan (pääosin vaatetta) ja melko sopivalla hintatasolla. Sovittelin useampaakin vaatetta ja lopulta tein kaupat makeasta t-paidasta ja itsenikin yllättäen ohuesta sadetakista. Kosteita kelejä odotellessa!

Blondi Berliinissä

Berliini on minun ja Peikon osalta koettu. Samoin ensimmäinen yhteinen matkamme muutamaa lyhyttä kotimaanmatkaa lukuun ottamatta. Matka sujui erinomaisesti, eikä siltä olisi voinut toivoa enää paljon enempää. Lähinnä harmituksen aiheita tuotti oman jaksamiseni rajallisuus. 

Lentomme Suomesta lähti niin aikaisin, että vuorokausirytmini sekosi siitä täysin. Niinpä ensimmäinen päivä ihanan kesäisessä Berliinissä meni puolilla valoilla. Toisena päivänä olo oli jos mahdollista vieläkin huonompi. Sellainen jäätävä kokovartaloväsymys, joka lamaannutti sekä mielen että kehon. Melkein itkin Peikolle huonovointisuuttani ja ajattelin, että minusta ei oikeasti ole enää matkustamaan. 

Onneksi koitti kolmas päivä ja mieli ja kehoi alkoivat vihdoin toimia. Lisäksi muistin, että näinhän se matkustaminen on minulla aikaisemminkin mennyt. Ensimmäisen päivän sinnittelee adrenaliineilla kunnes toisena päivänä iskee täydellinen lamaannus. Jatkossa suunnittelen matkaohjelman siten, että toisena päivänä ohjelmassa on ainoastaan lepoa ja kevyttä jaloittelua. 

German Fetish Ballin pääbileet olivat kolmantena matkapäivänä, mutta totesin, ettei minusta ole juhlijaksi. Vaikka olisi aseella uhattu, en olisi jaksanut lähteä hotellilta enää illalla mihinkään. Lisäksi valvominen olisi tainnuttanut minut koomaan koko loppumatkan ajaksi, ja sitä en olisi kestänyt. Onneksi Peikko kuitenkin tuntee rajalliset voimavarani eikä loukkaantunut päätöksestäni vaan päinvastoin kannusti minua kuuntelemaan itseäni. Myös ystäväpariskuntamme suhtautui asiaan hyvin ymmärtäväisesti - suuri kiitos heille myötäelämisestä. Peikko sai myytyä hankkimani ennakkolipun hyvään hintaan bilepaikalla, joten rahallista tappiota ei poisjäännistä juuri koitunut. Kun muu porukka suuntasi kohti bilepaikkaa, minä painoin pääni tyynyyn ja nukahdin välittömästi. 

Kaikenkaikkiaan matka oli kuitenkin hieno elämys, ja uskon, että palaan Berliiniin toistekin. Mitään maailmaa mullistavaa Berliini-huumaa en kokenut, mutta nautin kaupungin välittömästä ilmapiiristä ja keskieurooppalaisesta elämänmenosta. Kaupungin selkeydestä, lievästä rujoudesta, toimivuudesta, puhtaudesta, edullisesta hintatasosta, rennoista ihmisistä. Auringosta, kesästä, valosta, helppoudesta olla oma itsensä. 

Nämä jäivät erityisesti mieleen:

Kaupungin puistot ja vihreys sekä väljä arkitehtuuri. Mihin tahansa suuntasimme, löytyi läheltä aina puisto istuskelua varten. 

Minua on aina kiehtonut Berliinin muuri ja sen historia kaikessa absurdiudessaan. Muurin murtuminen ja Itä-Euroopan murros olivat aikoinaan ensimmäisiä isoja yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia, joita aidosti mielenkiinnolla seurasin. Niinpä Berlin Wall Memorial -muurimuseo olikin must see -listallani. Vietin täällä pitkän hetken vuodattaen ison lätäkön kyyneleitä. Edellinen käyntini Berliiniin sijoittui pari vuotta muurin murtumisen jälkeen, ja tuolloin muuri oli vielä todellisuutta. Sitä oli paljon jäljellä, ja Itä-Berliini oli osittain vielä suljettu paikka, johon metrot eivät kulkeneet. 

Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki keskellä Berliiniä vaikutti myös kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan. Voisin kirjoittaa tähän pitkät pätkät saksalaisten kollektiivisesta syyllisyydestä, joka juontaa juurensa toisesta maailmansodasta ja holokaustista, mutta antaa olla. 

Dönerit, kebabit - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Imren Grill Kreutzbergissä tarjosi meille ikimuistettavan kebab-elämyksen. Suosittelen <3. Valittu monta kertaa Berliinin parhaaksi kebaberiaksi. 

W-Der Imbiss -hipsterimestan tunnelma ja naan-pizzat Kastanienalleella  Peikko itki ilosta syödessään savulohella varustettua Jewish naan -annostaan, minä hurmaannuin tuoreista salaateista. 

Vietnamilaiset herkut Good Morning Vietnam -ravintolassa Mitten ravintolakeskittymässä, jossa söimme herkullisia wokkeja ja joimme riisiviinaan tehtyjä drinksuja - lasitölkeistä totta kai. Kotisivut eivät tee oikeutta ravintolalle, tämä on pakko kokea itse.

Myöhäinen tyttöjen lounas rakkaan ystävän kanssa jossain intialaisessa ravintolassa, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen. Ruoka ja extraisot ja vahvat drinkit sen sijaan jäivät. Ja se superflirtti tarjoilija. 

Mojitot ja caipirinjat, jotka maistuivat siltä kun niiden kuuluu maistua. Isot määrät minttua, rommia, sokeriruokoviinaa ja limeä. Koska en juo olutta, eikä kaupungista juuri saanut siideriä, nautin ihanista jäämurskadrinkeistä ja helteestä.

Galeria-tavaratalon Benefitin kosmetiikkapisteen ystävällinen myyjä, joka teki minusta lähes ihmisen näköisen toisena matkapäivänä erilaisilla anti puffing -tuotteilla ja turvotusta laskevilla rasvoilla. Benefitiä ei Suomesta saa, joten mukaan kertyi muutama kullanarvoinen tuote.

DM Drogerie Markt -päivittäiskosmetiikka/yleissälä -myymälät ja niiden mahtavan edulliset luonnonkosmetiikkamerkit ja valikoimat. Ihonhoitotuotteita ei tarvitsekaan sitten ostaa, hmmm, pariin vuoteen. Rahaa liikkeeseen meni n. 50 euroa, josta ostettiin omat voiteet ja rasvat sekä runsaat tuliaiset kolmelle naispuoliselle henkilölle. Minulla on paha addiktio erilaisiin hammastahnoihin sekä silmänympärystuotteisiin, joten niitä kannettiin kotiin. 

McHurtin myymälä livenä vihdoin <3. Sen superystävälliset, asiantuntevat ja asialliset myyjät, jotka todella tunsivat myymälän tuotteet ja myös kehottivat kokeilemaan niitä rohkeasti. Kadulta katsottuna huomaamattomaan myymälään pääsi kätevästi metrolla. Monet laadukkaimista ja parhaimmista

leluistamme ovat peräisin McHurtin nettikaupasta, mutta oli mahtava päästä testailemaan tuotteita livenä. Mukaan tarttui reissun kallein ostos - uusi hyrrä, Europe Magic Wand, jonka pitäisi olla samanlainen kuin aito, alkuperäinen jenkkiversio. Tätä en olisi koskaan raskinut ostaa, ellen olisi livenä päässyt testaamaan lähes äänetöntä ja uskomattoman tehon omaavaa kapinetta. Lisäksi mukaan tarttui melko iso pumpattava dildo sekä Peikolle piiska ja raapimiseen tarkoittu haarukan näköinen lelu. Raporttia leluista tulossa myöhemmin, kun koeajot on saatu tehtyä. 

Kiitos Berliini, tullaan toistekin!

Et %&¤¤# esitä yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Minulla oli taannoin pitkä pervoilun täyteinen viikonloppu, joka alkoi tuntua kaikessa irtautumisessaan lomalta. Pääsin yllättäen irti kaikesta arjen tuomista velvoitteista ja ajatuksista. Nautin ainoastaan upeasta seurasta, yhteydestä ja kivoista tapahtumista.

Palaset loksahtelivat paikoilleen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun sekä tuoreen Subspace ry:n ensimmäiset bileet että PervParkin lemmikkiteemaiset bileet osuivat samaan viikonloppuun. Subspace muisti upeasti muita kinky-yhdistysten hallituksia muutamalla ilmaislipulla, ja lisäksi kun sain kunnian toimia Pervparkin lemmikkinäyttelyn toisena tuomarina, oli viikonlopun pöytä katettu kukkuroilleen. Koko kattauksen kruunasi vielä rakas ystävämme misu, joka osallistui samoihin juhliin ja lupautui vielä ottamaan minut yökylään. Ja jottei koko viikonloppu olisi yhtä ilotulitusta, niin mukaan mahtui vielä peurakolari, mutta siitä myöhemmin.

Minulla on hävyttömän vähän kokemusta pääkaupunkiseudun bileistä, joten minun on hankala vertailla aikaisimpiin kokemuksiini. Joka tapauksessa subittaret olivat tehneet hyvää työtä. Bilepaikka oli ihan Helsingin keskustan ravintolassa ja hyvin eristettynä ravintolan muista osista. Ovella vieraat toivotettiin tervetulleiksi, ja subittarien puheenjohtaja kävi erikseen kättelemässä muiden yhdistysten kutsuvieraita, mikä oli erittäin lämmin tapa. Positiivisena yllätyksenä VIP-vieraita muistettiin vielä muutamalla juomalipulla. Bileitä juonettiin pitkin iltaa, ja kun mainitsin että voisin ilomielin heiluttaa piiskaa, niin pyyntöni kuulutettiin myös kaiuttimista ulos. Suurin osa juonnoista hävisi kuitenkin muiden äänien alle.

Ohjelmaa oli sopivasti parin tunnein välein, joskin matala yleisöä lähellä oleva lava toimi jossain esityksissä huonommin ja toisissa taas paljon paremmin. Draaman kaari esityksissä oli selvästi pohdittu, sillä tempo ja tekeminen kiihtyi iltaa kohden.

Pidin paikkaa hyvänä joskin hieman ahtaana. Paikalla oli muutamia laitteita, jotka kuitenkin pääosin olivat vain piiskaukseen sopivia. Alkuillan ihmismassoissa kunnon piiskaus olisi ollut mahdotonta, mutta puolenyön jälkeen tilaa oli huomattavasti paremmin.

Itse olin paikalla lähinnä tarkkailemassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin sekä tapaamassa rakkaita ystäviä. Minulla oli ilo seurata yhden ystävän seikkailua maailmassa, jossa katse ja pään kääntäminen saa toisen haukkomaan happea ja pöksyt kosteiksi.

Loppuillasta pääsimme vielä misun kanssa yhdessä piiskaaman yhdessä - kiitokset tästäkin innokkaalle subittarelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton nokan kohti Pervparkin bileitä. Pikkuruisen automme tuulilasinpyyhkimet vinkuivat puhaltimen tahtiin, räntäsateen hakatessa tuulilasiin. Olin valmistautunut lemmikkien tuomarointiin pohtimalla temppuja, joita voisi pyytää lemmikkien suorittamaan sekä keksimällä kiperiä kysymyksiä lemmikkien omistajille. Misu oli ensin murehtinut oman lemmikin puuttumista, mutta näyttelyn aattona hän sai pikakommennuksen toiseksi tuomarisiksi, jolloin oma lemmikki olisikin ollut moraalisesti arveluttavaa. Kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesken kiivaan tuomarien välisen keskustelun, näkyvyyden autosta ollessa vaan muutaman metrin, jokin tömähtää automme etupäähän. Vauhtia oli mittarissa kelistä johtuen noin 60km/h, mutta silti törmäyksen tunsi selvästi. Käänsimme vauhtia pyyhkimiin, mutta emme silti nähneet mitään poikkeavaa, joten lopuksi päättelimme osuneemme joko lumikokkareeseen tai johonkin lintuun.

Kaartaessamme PervParkin pihaan olin hämmäntynyt paikasta sekä miljööstä. Biletalo oli suuri upea omakotitalo, jollaista en ollut ennen nähnyt. Minun pyöritellessäni silmiäni pihamalla oli misu kurkannut automme etupuolelle ja huusi minua pikaisesti paikalle. Jatkoin silmieni pyörittelyä nähdessäni pienen peuran, johon olimme ilmeisesti törmäneet ja jota olimme laahanneet automme puskurissa perille asti. Onneksi misulla leikkaa nopemmin kuin minulla ja hän laski nopeasti 1+1, nappasi peuran kaulapantaansa ja kertoi vievänsä tämän lemmikkinäyttelyyn. Minä seurasin ontuvan peuran ja misun perässä biletaloon.

Talo on kokemus ja varmasti Suomen mittapuulla ainutlaatuinen. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen tämän kokemaan. Henkilökunta on ystävällistä, iloista ja auttavaista. Illan juontajan sanavalmius teki minuun ison vaikutuksen, ja esitellessään lemmikeistä peuramme, hän kertoi edellä kirjoitetun tarinan höystettynä peuran reidestä löytyvällä Michelinin talvirengaskuviolla.

Suhtauduimme tuomarointiin sille kuuluvalla vakavuudella ja mm. haastattelimme kaikki lemmikit ja niiden omistajat. Joillakin lemmikeillä oli erittäin kiinnostavia erikoistaitoja, joiden esittämisestä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Peurakin löysi yllättäen jonkin jäkälänpalan minun kilttini alta, jonka jälkeen minulla oli täysi työ pitää elukka poissa jäkäläpesästäni.

Muutaman tunnin haastattelun jälkeen saimme lemmikit järjestykseen ja palkinnot jaetuksi ja pääsimme itsekkin tutkailemaan talon antimia.

*****

Olen onnekas. Minulla on upeita ystäviä, joiden kanssa ja avulla näyttää tapahtuvan niin hauskoja ja mielenkiintoisia asioita, että koen olevani etuoikeutettu. Olen piiskannut niin että olkapäätäni särkee. Jäkälääni on syöty. Olen oppinut itsestäni isoja asioita näiden ystävien  ja tapahtumien kautta ja tiedän, että näitä kokemuksia on jatkossa tiedossa lisää. Olen nauranut ja kiroillut niin, että poskeni ovat hellinä. Enkä voi unohtaa sitä hetkeä sunnuntaiaamuna, aivot jumissa ja kroppa totaalisen väsyneenä, kun katselen juna-aikataulua ja esitän jonkun sumean kysymyksen, jossa on ainakin kolme jos-sanaa. Misu katselee minua helvetin ymmärtäväisen näköisen pitkään ja tokaisee: Et vittu voi esittää yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Suhde on herkkä taitolaji

Minua on ravisteltu viimeisen puolen vuoden aikana normaalia enemmän. Syksyn harmaus näytti välillä melko mustalta ja nukkuminenkin oli haastavaa. Luin enemmän kirjaa yöllä kello kahden ja neljän välillä kuin iltaisin nukkumaanmennessä. Leukani tuntui painautuvan kohti rintaa, ja pervoilutkin tuntuivat karkaavan sinne kuuluisaan kaappiin. Syy oli kuitenkin selvillä, ja päätin tehdä asialle vihdoin jotain. Nyt ovatkin merkit ilmassa, että tästä voi tulla elämäni kevät.

Syksyn pimeinä hetkinä laiminlöin ystäviäni ja suhdettani nukkeen. Oli helpompaa käpertyä peiton alle kuin pitää yhteyttä toiseen. Muutamalle ystävälleni sanoitin mistä tuulee, mutta en läheskään kaikille, ja ikävä kyllä nukke kuului näihin jälkimmäisiin. Oli helppo olettaa, että jos toinen on poissa paikkakunnalla ja hektisesti töissä, niin hän ei välttämättä kaipaisi minua tai kuulumisiani. Vaikka todellisuudessa tilannehan oli luultavasti juuri toisinpäin. Omatuntoni välillä kolkutteli, sillä tiesin, että yhteydenpidossamme oli pitkä tauko. Niinpä loppujen lopuksi en hirmuisesti yllättynyt, kun sain nukelta viestin jossa kysyttiin "Onko nukke heitetty roskiin?"

Loistavaa, että nukke kirjoitti. Sain lopulta kerrottua syksystäni ja sen tuomista haasteista. Nukke kertoi, että olisi halunnut kuulla nämä kaikki heti ja totta kai hän oli myös oikeassa. Joskus tilanteet vaan luisuvat suuntaan, johon ei aina haluaisi.

Samainen keskustelumme nosti pöydälle toisenkin kissan jonka yhdessä hätistelimme tiehensä. Suhteemme on perustunut kovasti sessiopohjalle - jopa siinä määrin, että ystävyytemme ja sen ylläpito on unohtunut tai ainakin jäänyt hoitamatta. Näemme melko harvoin, ja ehkäpä siitä syystä olemme olettaneet, että paras käyttää nämä yhteiset hetket ihoon kepillä piirrellen. Olettaen ilman, että olisimme kunnolla pysähtyneet pohtimaan, onko tilanne oikeasti näin. Itse kerroin kokevani jopa paineita siitä, että näinä yhteisinä hetkinä pitäisi olla keppiä ja porkkanaa tarjottavana, vaikka voisimme mennä aivan yhtä hyvin leffaan. Oikeastaan en yllättynyt, kun nukke olikin samaa mieltä. Päätimme korjata tämän tilanteen ja aloitimme sen pitkällä kävelyllä joululomalla, johon kuulun lounas ja myöhemmin kahvit.

*****

Olen esitellyt nuken jonkin aikaa sitten hyvin erityiselle ystävälleni. Kutsun häntä tästä eteenpäin Rouvaksi. Kaikki lähti sivulauseesta, jonka tämä Rouva kerran sanoi. Nyt näyttää, että tämä toiveena esitetty lause on päätymässä toteen. Voitte siis varmasti kuvitella, että minulla, Rouvalla ja nukella on ollut paljon puhuttavaa ja jaettavaa keskenämme. Luottamuksemme on ollut kova, ja piirissämme on jaettu myös niitä kaikkein pimeimpiä salaisuuksia.

Sitten pikku Peikkonen yritti olla hauska, niin kuin se piru vie välillä yrittää olla ihan liiaksi. Tällä kertaa huumorilla sanottu lause (nuken ja Peikon yhteinen vitsi) kohdistuikin Rouvaan, joka ei voinut tietää mistä tässä oli kyse. En voinut mitenkään arvata, että tämä piikiksi muuttunut vitsi pureutuikin Rouvan kuplan läpi, jopa niin syvälle, jonne en minäkään sietäisi kenenkään minua piikittävän.

Kun tämä tapahtui, oli taivaan tietämätön, minne olin vitsini työntänyt. Huomasin kuitenkin Rouvan käytöksestä, että nyt jostain nihertää. Koetin kysyä asiaa suoraan, mutta en saanut siihen vastausta. Loppujen lopuksi kysyin asiaa nukelta, joka oli myös täysin tietämätön ja uumoili, että kyse ei ole mistään minuun liittyvästä. Muutama päivä kului hieman ihmetellen, kunnes sain sähköpostin otsikolla "Ärtynyt Rouva".

Onni onnettomuudessa oli, että vaikka minä vitseineni olin väärässä paikassa, ja vaikka Rouva ei saanut heti asiaa selvitettyä, teimme sen kuitenkin pölyn laskeudettua. Onneksi kyse oli vaan väärinymmärryksestä ja väärästä olettamuksesta. Nyt voimme jo nauraa asialle, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, kuinka herkkiä asiat saattavat olla ja siitä, että ei ole syytä olettaa mitään, vaan kysyä.

Blondi: Ensimmäinen yhteinen matka

Olemme varanneet Peikon kanssa ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkamme, joka on samalla häämatkamme. Lapsivapaan sellaisen. Kotimaata olemme jonkin verran katsastaneet yhdessä, mutta muuten keskinäinen matkailuhistoriamme vasta odottaa alkamistaan.

Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Minä en ole ollut halukas matkustamaan lapsen kanssa ja lapsen ehdoilla. Jos matkustan Peikon kanssa jonnekin, haluan, että matka on meidän kahden. Viikko kolmestaan lapsen kanssa samassa hotellihuoneessa - ei kiitos. Vaikka läheisiä olemmekin, on tässä sellainen raja, josta en ole valmis joustamaan. Saa syyttää itsekkääksi. Nyt lapsi alkaa olla jo riittävän iso ollakseen pidempään yksin kotona. Lisäksi lapsella on nykyään enemmän tukiverkkoja ja hyvä ystäväpiiri, joten yksin hänen ei tarvitse selvitä.

Lisäksi pari ensimmäistä vuotta eron jälkeen olin niin väsynyt, ettei matkustamiseen olisi edes riittänyt energiaa. Nyt on kuitenkin toisin. Olemme makustelleet ensimmäistä yhteistä matkaa jo jonkin aikaa.

Suuntaamme Berliiniin. Olen käynyt kaupungissa kerran nuorena aikuisena heti muurin murtumisen jälkeen, mutta en muista siitä juuri mitään. Tärkeimmät maamerkit totta kai, mutta en muuta. Lähdemme matkaan hyvän ystäväpariskunnan kanssa, joille Berliini on tuttu.

Matkan ajankohdalle osuu German Fetish Ball Weekend, jossa käymme varmasti pyörähtämässä. Bilet eivät niinkään innosta minua, mutta tapahtuman yhteydessä oleva isot messut kylläkin. Ehkä myös yhdet bileet on katsastettava, kun kerran on kaupungissa.

Lähden itse matkaan rennolla otteella. Matkustan ensimmäistä kertaa niin, että joku muu tekee isot päätökset puolestani. Seurailen sivusta. Noi lennot. Okei, otetaan ne. Hotelli ystävän suosituksesta. Joo, kuulostaa tosi hyvälle. Olen ensimmäistä kertaa sellaisessa parisuhteessa, jossa minun ei tarvitse aina olla se, joka päättää kaikesta ja järjestää kaiken. Lisäksi uskallan itse nykyään myös antaa muille tilaa tehdä asioita ja päätöksiä. Irrottaa kontrollista. Antaa muiden tehdä puolestani. Ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät silti.

Tänään kirjoitin matkan kalenteriini ja siitä tuli uskomattoman hyvä mieli. Kunpa olisi jo kevät!

Saisinko pelätä? Ole hyvä.

Olen pohtinut muutaman viime päivän ajan paljon pelkoja. Minä pelkään monia asioita. Monet peloistani ovat varmasti samanlaisia kuin muillakin, joskin pelkään pelkääväni joitain asioita aivan liikaa. Osa peloistani on normaalia vanhempana olemista. Onhan tyttärellä valot pyörässä ja järki päässä? Osa taas kummallisia pelkoja, jotka saavat minut säpsähtämään kun puhelin soi tai vihaamaan kaamosta, joka kiusaa blondini jaksamista.

Tämä pohdintani lähti liikkeelle merkillisestä tapahtumasarjasta liittyen misuun. Muistattekohan häntä? Minun ja misun välillä on hieno kasvava jännite, ystävyys ja arvostus, jota on hankala sanoittaa. Jännitettä on ladattu lukuisilla keskusteluilla, joissa olemme avoimesti kertoneet mitä toisessa ja maailmassamme näemme ja mihin kaikkeen se voisi johtaa. Esimerkiksi harmitteluun siitä, että misun iltalenkkipolut eivät kulje Turussa päin.

Olemme leikkineet tasan kerran, mikä on tavallaan sulaa hulluutta ja siihen on linkki yllä. Joku voisi nyt ihmetellä, miksi sitä jännitettä nyt niin kannattaa varastoida? Sitä välillä ihmettelemme mekin. Olemme sanoittaneet tilanteen niin, että kumpikaan meistä ei  osaa leikkiä kalenterin kanssa. Jos polkumme sopivasti kohtaavat, niin katsomme mihin jännite riittää. Mutta kuinkas hieman yllättäen kävikään? Loppujen lopuksi hyvin, mielestäni.

Olin pelireissulla misun kotikaupungissa. Olin tietoisesti ylimalkaisesti kertonut etukäteen olevani kaupungissa. Kuitenkin harrastukseni luonteeseen kuuluu, että kisat voivat loppua tunnin päästä tai kymmenen. Näin ollen olin ilmoittanut epämääräisesti, että minun varaani ei voi sen päivän suhteen laskea, mutta saatan soittaa, jos ehtisin kahville. Kävi kuitenkin niin, että suoritukseni jäi osuman päähän finaalista ja olin hieman yllättäen vapaana jo aamupäivästä.

Tämä vaihtoehto oli kummitellut mielessäni jo koko kuluvan viikon, ja niinpä olin varuiksi pakannut kassiini tarvikkeita, joiden avulla olisin halunnut koettaa mielestäni yhtä erityisen makoisaa juttua misun kanssa. Jotain sellaista mistä olimme puhuneet jonkin verran, ja rivien välistä olin ymmärtänyt sen olevan misullekin iso fantasia. Minun fantasiassani, jos vaan maailma toimisi tahtoni mukaan, olisin ottanut taksin, ajanut misun ovelle ja soittanut ovikelloa. Oven avauduttua olisin yllättänyt misun ns. housut kintuissa ilman mahdollisuutta valmistautua. Olisin painanut hänet seinää vastaan ja antanut kaksi sekuntia aikaa vastata, painanko kaasua vai jarrua. Koska maailmassani on kuitenkin liikaa muuttujia, otin puhelimen käteen ja soitin misulle.

Tavallaan kävi niin kuin eniten pelkäsin, vaikka olinkin siihen varautunut. Misulle ei tapaaminen sopinut, vaikka hän olikin pähkinöinä suunnitelmastani ja siitä, mitä kaikkea olisi voinutkaan tapahtua. Suunnitelmiani en toki hänelle paljastanut ja siksi en niistä tähänkään kirjoita. Hän oli sopinut itsensä kanssa jotain muuta. Jotain, jonka hän olisi voinut peruakin, mutta me molemmat tiesimme, että on turha puskea leikkiä, jos ajatukset osoittavat jo muualle. Sovimme puhelun lopussa, että hän viestittää, jos kuitenkin tulee jokin muutos. Misu jäi pohtimaan tilaansa.

Olin toki pettynyt, sillä hyvä suunnitelma meni sivu suun. Toisaalta olen aika rationaalinen ajatusteni kanssa ja jos jonkun haluaa näin yllättää, niin pitää pystyä nielemään pettymyksensä. Minä nielin omani mukisematta ja tiesin, että jännitteemme tästä varmasti kasvaa. Kurkkasin nopeasti juna-aikataulua ja huomasin seuraavan junani lähtevän n. 15 minuutin kuluttua. Asemalle olisi matkaa noin 10 minuuttia. Laitoin pikaisesti tavarani kasaan ja lähdin juoksujalkaan asemalle. Viestitin vielä misulle, että toivottavasti en sekoittanut päivääsi. Kiiruhtaessani luonnollisesti pohdin että anti-kliimaksi koko päivälle olisi, että päästyäni junaan saisinkin misulta viestin, vaikka sitä en kovin todennäköisenä pitänyt. Päätin kuitenkin soittaa hänelle vielä kertoakseni lähdöstäni, mutta en saanut häntä kiinni seuraavaan 20 minuuttiin. Junassa sain seuraavan viestin:

Oi sekoitit kyllä! Et päivääni, vaan pääni. Lämmittelelin suihkussa ja tajusin olevani kuin säikähtänyt eläin ajovalossa.

Olin lievästi sanonut ihmeissäni ja niinpä me seuraavat kaksi tuntia kirjoittelimme peloista.

Jos mä olisin nyt kuvitellut esim. että tavataan ja mennään kahville tms, niin olisin ollut heti valmis.

Kun mä tajusin, että jotain ennalta arvaamatonta on tiedossa, niin menin ihan paniikkiin ja karkasin...tajuatko?

Tajusin. Kerroin, että tajusin sen jo etukäteen ja siksi halusinkin toimia näin. Ravistella häntä, tuottaa yllätyksen ja antaa vain vähän valmistautumis- ja miettimisaikaa. Vaikka misu on avoin, luonteva, reilu ja kokeileva, niin silti minua olisi ihan pikkuisen kiinnostanut nähdä tämän misun taakse.  Ja vaikka misu kirjoitti mulla lähti miljoona sekaista ajatusta risteilemään päässä ja sekosin siihen kaaokseen, niin lopulta saimme vähän siitä kaaoksesta kiinni. Se möykky mikä muodostui epäonnistumisen pelosta, rooleista tai niiden kadoksissa olemisesta ja ulkonäköpaineista, ajoi tällä kertaa tämän eläimen kuumaan suihkuun. Pohdimme mitä ikiaikaiset roolit tekevätkään meille. Kun tottuu yhteen rooliin, niin saattaa haudata sen toisen niin kauas, ettei enää löydä sitä tai ainakin pelottaa kaivaa se esille. Tottumuksesta saattaa tulla toinen nimemme. Kun sitten lopulta haluaisi kaivaa sen toisen roolin esille, niin helposti ylös tulee myös pelko. Osaanko minä vielä? Kelpaanko? Enhän tuota pettymystä?

Minä kerroin omista peloistani. Mietin useasti ennen kuin tapaan jonkun, että riitänkö, olenko tarpeeksi hyvä tai niin kuin tälläkin kertaa onko suunnitelmissani mitään järkeä? Minua auttaa näissä peloissani tieto siitä, että vastakappaleeni hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Edellä kirjoitettu on varmasti myös iso kriteeri omissa ystävissäni. Jos joskus välillä saan jonkun hullun idean, vaikka pelkäänkin sen epäonnistumista, niin mitä sitten? Mitään ei saa jollei yritä. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että hyvät ystävyydet kestävät pelotkin ja niiden mukanaan tuomat pettymykset.

Blondi bloggaa bloggailusta

Kun aloitimme Peikon kanssa tämän blogin, olimme juuri tavanneet. Tunteneet alle kuukauden. Tai Peikkohan laittoi tämän blogin pystyyn kysyttyään minulta, että onko ok, että hän kirjoittaa elämästämme. Yhdestä puolesta elämäämme. Varsin pian myös minä aloin kirjoittaa. Jäsentää ajatuksiani juuri löytyneestä pervoidentiteetistä. Kaikesta, mikä oli uutta. Tunteista, tekemisistä, pervoseksistä, BDSM-maailmasta yleensä.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska koko suhteemme on oikeastaan dokumentoitu tähän blogiin. Palaan usein vanhoihin teksteihin ja luen niitä uudelleen ja uudelleen. Kaikki oli niin haurasta. Hapuilevaa. Kaunista. Ainutkertaista. Kun luen tekstejä, pääsen hyvin kiinni yli kolmen vuoden takaisin tunnelmiini.

Luen tekstejä myös siksi uudelleen, että en oikeastaan muista minun ja Peikon ensimmäisestä seurusteluvuodesta kovinkaan paljon. Olin juuri eronnut ja melkoisen hukassa itseni kanssa. Muistan, että itkin, nauroin ja nautin - paljon muuta en sitten muistkaan. Blogi toimii päiväkirjana, ja kun haluan palauttaa joitain tapahtumia mieleeni, palaan tänne.

Suurin osa teksteistäni on syntynyt aikana, kun emme vielä Peikon kanssa asuneet yhdessä. Kun olin illat yksin kotona, ja tarve jäsentää asioita oli suuri. Olen lisäksi kirjoittanut paljon työmatkoilla. Lähes kaikki uudemmat tekstini, joita on melko vähän, ovat syntyneet työmatkoilla hotelleissa, junissa, kahviloissa. Hotellissa syntyy myös tämä teksti. Pitkän työpäivän jälkeen. Kylvystä tulleena. Lasillinen punaviiniä vieressä.

Olen aina halunnut blogata. En ole kuitenkaan keksinyt ennen pervoilua mitään aihetta, mistä jaksaisin kirjoittaa pitkäjänteisesti. Vapaaehtoinen lapsettomuus on ehkä ainoa teema, josta olisin kyennyt tuottamaan tekstiä riittävästi. Olemme Peikon kanssa bloganneet aktiivisesti toukokuusta 2012. Apua, miten paljon siitä on aikaa!

Lukijoita on tullut ja varmasti myös mennyt. Kun aloitimme bloggaamisen, ei suomeksi löytynyt ainoatakaan päivittyvää pervoblogia. Muutama uinuva kylläkin, joita olin aikoinani entisessä avioliitossani lukenut useinkin. Meille molemmille oli heti alusta asti selvää, että haluamme blogin avulla paitsi jakaa henkilökohtaisia kokemuksia niin myös antaa fiksua tietoa pervoilusta ja sen ympärillä pyörivistä teemoista. Olemme tietoisesti keskittyneet kuvaavaan lähes pelkästään Ds-suhteeseen liittyviä asioita, koska se on eniten oma juttumme. Myös sadismia, masokimia ja polyamoriaa on käsitelty samoin BDSM-skeneä yleensä. Fetisistit tuskin saavat tästä blogista mitään, koska kummallakaan meistä ei juuri ole fetissejä.

Blogiamme on voinut lähes alusta asti kommentoida anonyyminä, eikä kommentteja moderoida eli kaikki kommentit näkyvät heti. Tämäkin on tietoinen linjanveto. Negatiivista palautetta olemme saaneet tasan kaksi kertaa, ja nuo kommentit on julkaistu ihan normaalisti varustettuina vastakommenteilla. Negatiivisen palautteen vähyys on mielestäni yllättävää. Tai ehkä se kertoo vaan siitä, että lukijamme ovat fiksuja, ajattelevia ihmisiä. Toinen kommenteista liittyi lapsiin, että kauheeta, te ootte sairaita, lapset kärsii. Toinen taas siihen, että kun minä en enää juurikan kirjoita pervoilusta vaan arjestamme yleensä, niin voisiko sitten vaan lopettaa kirjoittamisen. Että jos sitä runkkumatskua ei tule, niin miksi kirjoittaa. Eli aika vähällä olemme päässeet.

Toki blogin aiheita joutuu sensuroimaan joskus. Koska leikimme myös muiden kanssa, eivät kaikki tekemisimme päädy tänne, koska vastapuoli ei niin halua. Lisäksi kaikki pervoystävämme lukevat tätä, joten ystävyyssuhteita täällä ei ole mahdollista ruotia eikä sosiaalista verkostoamme, koska kaikki tunnistaisivat teksteistä itsensä ja muut. Onneksi tuon tyyppiseen ruodintaan ei oikeastaan ole tarvetta. Toki joskus olisi kiva kirjoittaa jostain aiheesta ilman, että pitäisi miettiä, että ketkä kaikki tunnistavat teksteistä itsensä.

Rinnallemme olemme saaneet ison kasan bloggarikollegoita, enkä liioittele sanoessani, että meillä on oma bloggariyhteisö. On paljon blogeja, jotka ovat syntyneet ja kuolleet oman blogimme aikana, mutta myös niitä, jotka ovat jaksaneet blogata pitkäjänteisesti. Hei Tetris ja Pikkusisko - ihanaa, kun olette olemassa <3. Toki kaikki kanssabloggarit ovat aivan mahtavia otuksia. Olemme tavanneet suurimman osan muista pervobloggareista, useamman kanssa olemme hyviä ystäviä myös blogimaailman ulkopuolella. Suurinpaan osaa olemme tutustuneet joko suoraan bloggaamisen kautta tai sitten pervobileissä.

Olen aina lukenut paljon blogeja. Seuraan tällä hetkellä oman bloggrollimme lisäksi melko tiivisti kosmetiikkaja- ja meikkiblogeja. Ehkä joku neljänkympin kriisi on saanut minut kiinnostumaan kosmetiikasta ja meikeistä. Tai ehkä se maailma on minulle vain niin absurdin vieras, että blogit kiinnostavat siksi? Etenkin kosmetiikkabloggarit ovat todella tiivis yhteisö. Kaikki kommentoivat toistensa postauksia ahkerasti. Kun joku bloggari nostaa pinnalle jonkun tuotteen tai teeman, täyttyvät kaikki blogit pian saman asian käsittelystä. Toki suurta vaikutusta on myös sillä, että kosmetiikkabloggarit saavat isoja kasoja maksuttomia tuotteita käyttöön ja arvosteluun.

Sama ilmiö pätee meihin pervobloggareihin. Hyvänä esimerkkinä edellisesssä postauksessani mainitsema lapsiperheasia. En muista, kuka aloitti keskustelun aiheesta. Pian kuitenkin useampi bloggari kirjoitti oman näkökulmansa aiheeseen. Ja se on aivan mahtavaa. Olemme ihan oikea blogiyhteisö, vaikkakin marginaalinen sellainen. Koska kirjoitamme seksistä ja seksuaalisuudesta - monen mielestä myös aiheista, jotka ovat tabuja, joudumme tekemään sen ilman omia kasvojamme, joka on valitettavaa.

Viimeksi Baletin Fetish Clubilla heitin muutamalla bloggarikollegalle puolileikilläni ilmaan ajatuksen, että pitäiskö meidänkin alkaa järjestää bloggarimiittejä, kuten monien muiden alojen bloggarit tekevät. Meidän miittejämme voisivat isännöidä vaikka erilaiset seksitavaraliikkeet, BDSM-vaatetta myyvät putiikit tai no, you just name it... Toisaalta Suomessa skenessä ei juuri raha liiku, joten ehkä AntiShop valikoituisi yksinoikeudella meidän miittimme isännöijäksi/emännöijäksi.

Miitin jälkeen jokainen bloggari kirjoittaisi hehkutuspostauksen, miten järjettömän ihanaa oli nähdä tuttuja ja ystäviä paikalla. Ja totta kai goodie bageista riittäisi pitkäksi aikaa juttua ja postauksia. Goodie bagissä voisi olla testiin vaikka Lelon hyrrä, joku mukava anaalikoukku ja vaikka kivan persoonalliset kahleet. Ja totta kai se perinteinen liukuvoidenäyte. Näitä sitten vuorotellen arvosteltaisiin blogeissa. Jaetattaisiin kokemuksia ja tuotesuosituksia lukijoille. Hei Antishop, nyt jos luet tämän tekstin niin kannattaa toimia!

”Oletko sä joku eturauhasvaivainen?”

Kuvitellaanpa syntymäpervo alistuva kotirouva. Sellainen rouva, joka pahimmillaan sammuttaa aina valot ja runkkaa hiiren hiljaa peiton alla, mutta parhaimmillaan olisi valmis tyydyttämään koko legioonan. Sellainen rouva, joka osaa maalata kaikki tulevan session ja tapaamisen kauhukuvat mielessään tuhatkertaisesti. Sellainen rouva, joka lukee rivien välistä, pohtii ja tulkitsee, mutta ei varmista tulkintojaan, vaan pitää mieluummin epävarmuuden sisällään ja rakentaa vielä tämän ympärille paksut muurit. Tällaiseen rouvaan minulla on ollut ilo tutustua. Rouva on kaunis, menestyvä, puhelias ja elämässään hyvin pärjäävä. Saanko esitellä Aavan, joka on aiemminkin vieraillut blogissa.

Kuten ehkä muistattakin, Aavalla on aviomies, biljardikaverini Ilkka. Ja kuten Sydney Sheldoninkin kirjoissa, Ilkka on menestyvä, pitkä, komea ja rauhallinen ”jätkä”, jonka mieluusti kutsut jokaiseen saunailtaan ja juot hänen kanssaan oluen saunankuistilla parantaen maailmaa.

Ilkalla ja Aavalla on minusta ärsyttävä ongelma. Heillä molemmilla on pervoutensa/fetissinsä, mutta ehkäpä se suurin yhteinen tekijä on ollut häviksissä. Tai siis tuossahan se on ihan vieressä, mutta sen käyttöönotto on erinäisten asioiden takia hieman epäonnistunut. Muutaman hassun tapahtuman jälkeen olin mielenkiintoisessa ja kutkuttavassa tilanteessa, kun Ilkka oli järjestämässä rentoa yhteistä iltaa kolmisin. Suunnitelmissa oli jos ei muuta niin ehkäpä harjoitellaan vähän piiskan käyttöä.

Illan suhteen Ilkka taisi toivoa minusta jonkinmoista esimerkkiä ja käynnistävää voimaa. Aava taas ei uskaltanut toivoa mitään, sillä hän uskoi, että toiveet ja hän itse epäonnistuvat kuitenkin. Minä taas mielessäni toivoin ravistelua. Halusin töniä tätä pariskuntaa ja toivoa heidän kurkkivan vähän laatikon ulkopuolelle - irti päästämistä ja nauttimista. Muutaman Ilkan kanssa sovitun kuningasidean ja -suunnitelman kanssa astuimme iltaan.

Tarkoituksena oli viettää rento ilta ystävien kesken. Syödä hyvin ja juoda muutama lasillinen.  Jutella mukavia, kuunnella musiikkia ja katsoa mitä ilta tuo mukanaan. Sellaiseksi ilta meinasikin jäädä, kunnes Ilkka komensi naisensa suihkuun.

Kysyin Ilkalta, mitäs jos ravistelisin Aavaa hieman heti alkuun ja kävisin yllätyssuihkussa. Ilkka oli heti mukana suunnitelmassa. Harmikseni suihkun ovi oli lukossa ja koputukseni ja sanani minulla on pieni hätä aiheutti suihkun puolella pienimuotoiseen paniikin. Nytkö? Minulla ei ole vielä kaikki valmista? Ei voi olla totta! Eikö iso mies jaksa pidätellä muutamaa minuuttia? ja kaiken huippuna Oletko sä joku eturauhasvaivainen? Nyt se ovi auki heti! Mutta eihän se auennut, koska Aavan piti saada itsensä valmiiksi.

Oven avautuessa hän yritti luikkia karkuun. Tules takaisin tänne. Aava seisoi kylpytakki päällä katsoen lattiaan. Mä en voi uskoa tätä. Avasin hänen kylpytakkinsa ja komensin takaisin suihkuun. Kyllä sinä voit olla suihkussa sen aikaa, kun vieras mies virtsaa vieressä. Hän yritti häveliäästi peitellä käsillään vartaloaan, mutta peruutti takaisin suihkuun, veti suihkuverhon kiinni ja jatkoi pesuaan. Minä lorottelin vihellellen.

Tarpeeni tehtyäni riisuin vaatteeni ja astuin suihkuverhon taakse hyperventiloivan naisen luokse. Tulin pesettäväksi. Tärisevä käsi oli Aavan silmien edessä. Mä en pysty. Kyllä sä pystyt! Voisko nuo valot edes sammuttaa? Sittenhän mä en näe sun silmiä. Mä en pysty. Mä… Otin tiukan otteen Aavan hiuksista ja painoin hänet seinää vasten. Nappasin hänen toisesta kädestä kiinni ja vein sen penikselleni. Olet tehnyt tämän varmasti monta kertaa aikaisemmin. Ja niinhän hän olikin. Kiltisti hän pesi ja hiveli. Käskystä jopa silmiin katsoen. Mitä kauemmin tilanne kesti, sitä enemmän Aava nautti. Juuri kun nautintoa alkoi olla liikaa, ehkäpä jopa puolin ja toisin, kiitin hyvästä pesusta ja käskin tulemaan olohuoneeseen viihdyttämään herroja.

Kylläpäs se tuleminen olohuoneeseen kesti. Oli puettavana sukkaa, pikkuhousua, rintsikoita ja muitakin hepeniä. Oli vähän janokin ja piti vielä uudestaan käydä vessassa. Me annoimme Aavan jännittää ja selittää. Taisimme jopa nauttia siitä pienestä hermostuneisuudesta. Lopulta kun kauniit hepenet olivat päällä ja perustarpeet tyydytetty, Aava istutettiin eteemme nojatuoliin. Kauniit pikkuhousut käskettiin pois jalasta. Toinen jalka nostettiin sohvan reunaa vasten ja toinen levitettiin nojatuolin reunaan. Ilkka otti vuorostaan pallon ja jatkoi. Aava, olet ollut tuhma. Olet runkannut ilman lupaa (mikä tapahtui ed. yönä). Nyt on rangaistuksen vuoro. Nyt sinä runkkaat meille, ja me katsomme. Aava ei ollut uskoa tapahtunutta ja yritti tapansa mukaan puhua itsensä ulos tilanteesta vedoten olosuhteisiin, rangaistusta heikentäviin tekijöihin yms. Nyökyttelimme Ilkan kanssa hyvin ymmärtäväisenä ja komensimme Aavan toimeen. Mä en pysty laukeamaan tässä asennossa! Me ei haluta sun laukeavan vaan runkkaavan meille!

Niinpä hän aloitti mekaanisen runkkauksen. Häveten. Välillä käskystä silmiin katsoen. Hetken päästä Ilkka jatkoi. Tähän liittyy pieni lisätehtävä. Samalla kun sinä runkkaat, kerrot meille yhden oman aidon fantasiasi. Tähän tarinaan pitää sisältyä sanat kalu, pillu ja sperma. Aava aloitti hengittelyn ja tiukan henkisen ja sanallisen vastarinnan. En pysty. Pää lyö ihan tyhjää… Ja ei hän alkuun pystynytkään. Rajoilla liikuttiin. Vahvistimme käskyä pienen toimenpitein, ja lopulta Ilkka auttoi tarinan alkuun. Olemme mökillä… Ja niin se tarina alkoi. Ja mitä enemmän vauhtiin Aava pääsi, sitä pervommaksi tarina muuttui. Lopulta olin huomaavinani, että ulos tuli isompikin asia kuin vain fantasia. Lisäksi Aavan hengitys kiihtyi ja hän taisi alkaa nauttia omista sanoistaan runkkauksensa keskellä. Lopuksi kun tarinassa olimme virtsanneet Aavan päälle, oli rangaistus kuitattu. Ja koska tarinassa Aava konttasi paljon, niin hän sai komennuksen kontata kohti makuuhuonetta…

Olin upealla fiiliksellä illan päätteeksi. Vaikka Aava oli hermostunut, jännittynyt ja monen uuden asian edessä, hän hengitteli urheasti tilanteista läpi. Ilkka taas pisteli menemään dominoivan ottein ja uskon hänen löytäneen uusia puolia itsestään. Ja näinpä lopuksi vielä sellaisenkin Aavan silmät jotka huusivat tyhjyyttä. Tai ei ihan tyhjyyttä vaan tuokaa se legioona!

Vaniljabileissä

Meidät oli Peikon kanssa kutsuttu hyvän ystäväni syntymäpäiville. Juhlat olivat naamiaiset, ja oli hauskaa, joskin haastava miettiä, miksi haluaisimme pukeutua. Pohdin ensin vakavissani, että olisin pukeutunut dommeksi – korsetti, vahvat meikit, piiska käteen. Asun eteen ei olisi tarvinnut nähdä hirveästi vaivaa, koska kaikki tykötarpeet olisivat löytyneet omasta kaapistamme. Lopulta päädyin kuitenkin muuhun ratkaisuun. Pukeuduimme Peikon kanssa hahmoiksi lempielokuvistamme – täytyy sanoa, että asuvalinnat olivat erittäin onnistuneet.

En ole mikään pukeutuja, en pervokontekstissa enkä muutenkaan. Nämä olivatkin lapsuuteni jälkeen ensimmäiset naamiaiset. Toki pervobileetkin ovat monella tavalla naamiaisten kaltaiset, mutta eivät ihan kuitenkaan. Itse en pervobileissä pukeudu miksikään muuksi kuin mikä oikeasti olen. Pukeutumisella on enemmänkin minun kohdallani kyse yhdestä keinosta oikeanlaiseen tunnelmaan virittäytymiseksi.

Naamiaisissa oli aivan loistava tunnelma ja juhlat olivat erittäin onnistuneet. Juhlakalu ja hänen ystäväpiirinsä on vapaamielistä ja suvaitsevasta, eikä juhlissa tarvinnut pingottaa turhaan. Ystäväni tietää pervoidentiteestä, ja virittelimme aiheesta hieman keskusteluakin illan aikana.

Ilta kului minulta enimmäkseen tanssilattialla ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Pervobileisiiin reilut pari viimeistä vuotta tottuneena nämä juhlat erosivat kuitenkin muutamassa seikassa, josta saimme Peikon kanssa hyvää keskustela aikaiseksi.

Juhlissa monet ihmiset olivat todella humalassa. Pervobileissäkin nautitaan totta kai alkoholia, mutta mielestäni melko maltillisesti. Koska asioiden tekemistä varten ei tarvitse alkoholia, niitä on lupa tehdä muutenkin. Ei tarvitse juoda itseään sen rajan yli, että uskaltaisi tehdä jotain, mitä ei muuten tekisi. Koska asiat ovat sallittuja. Toki moni pervokin varmasti ottaa muutaman rohkaisevan juoman, mutta kuitenkin – pervobileiden pointtina ei ole juominen. 

Naamiaisissa oli eräs pikkutuhmasti pukeutunut naishenkilö, joka tanssi alkuillan näyttävän flirttailevasti tanssilattialla ja oli mukavaa katseltavaa. Loppuiltaa kohden homma alkoi kuitenkin mennä överiksi. Hinkkaamista useaa eri miestä vasten, vyötärölle noussut hame, paljaana vilkkuva jalkoväli. Ja kaikki tämä tolkuttomassa humalassa. Loppuillasta notkumista pöydässä pää käsien välissä puoliksi tajuttomana. En moralisoi paljasta alapäätä, mutta sitä kylläkin, missä kunnossa nainen itseään esitteli. Kunpa hänellä olisi ollut rohkeutta tehdä samat jutut selvin päin ja aidosti nauttia tekemästään.

Pervobileissä on myös tottunut siihen, että asioita tapahtuu. Sessioita, leikkimistä, kiusoittelua. Tajusimme jossain kohtaa Peikon kanssa, että ai niin, nämä eivät olekaan sellaiset leikkibileet. Ulkoisesti ne olisivat kuitenkin voineet olla sellaiset(kin). Bileväellä oli päällä paljon samantyyppisiä vaatteita kuin pervobileissäkin. Korsetteja, goottilookkeja, näyttäviä meikkejä, peruukkeja, sopivasti paljasta pintaa. Pervobileissä olen tottunut koskemaan ihmisiä, totta kai luvan kanssa. Nyt sain vähän väliä muistuttaa itseäni, että nämä eivät ole sellaiset koskemisbileet, nyt kädet kuriin. Äläkä vaan kysy keneltäkään, että saisinko mä btw koskea sua, koska sä olet tosi hyvän ja haluttavan näköinen… Huvitimme sen sijaan Peikon kanssa itseämme juttelemalla siitä, kenen kanssa bileissä haluaisi leikkiä. Mä ottaisin kyllä tuon, koska… Ei kun ehkä tuo olisi kuitenkin potentiaalinen… Jos mun pitäisi panna täällä jonkun kanssa, niin se olisi varmasti toi, koska… Tolle olisi niin kiva antaa piiskaa, koska…

Kaikesta huolimatta ilta oli aivan mahtava – tästä on hyvä virittäytyä oman pervokerhomme pikkujouluihin, jotka ovat aivan nurkan takana!

Tuulen viemä Peikko

Tein lomallani pienen roadtripin kahdella pysähdyksellä ja edullisilla linja-auto lipuilla. Ensimmäinen pysäkki oli pyyhkeen päällä puistossa keskikesän pätsissä seuranani erittäin viehättävä nainen. Tämä naisen kanssa on ollut hauskaa kissahiiri-leikkiä viimeiset kuukaudet satunnaisesti, enkä usko oikein, että kumpikaan meistä tiesi missä menemme tai haluamme, vai haluammeko. Niinpä pistin hänelle viestin, että jospa haluaisimme tavata ja tutustua. Lähdin reissuuni pää tyhjänä, jalat maassa ja odotukset vähän korkeammalla. Ja hyvinhän se meni. Juttelimme avoimesti elämistämme laidasta laitaan, tai niin hyvin kuin 3,5 tunnissa voi ehtiä, päätyen halaukseen ja yhteiseen toteamukseen, että tämän voisi ottaa uusiksi.

Trippi jatkui pitkälle ulos kaupunkien sykkeestä, paljon syvemmälle tuntemattomiin peikkometsiin, mihin linja-auto suostui viemään. Paikanpäällä sain ihmetellä sitä kaikkea, josta aikaisemmin olin vain kuullut. Erinäköisiä "leluja" ja kiinnitystarvikkeita - satojen kilojen painoisia. Sellaisia, joita jouduimme kahteen pekkaan kantamaan rakennuksesta toiseen, sillä yksin raavas Peikko tai muru ei olisi siihen pystynyt.

Ilta jatkui hyvän keskustelun, hyvä saunan ja hyvän tyttöwhiskyn kera. Sänkyihin suunnatessamme "isäntäpari" kertoi päästelleensä jo pahimmat paineet ennen saapumistani, mutta ilmeisesti jotain oli jäänyt purkamatta, koska viereisestä sängystä alkoi kuulua ilakoinnin ääniä. Se mikä tämän teki kertomisen arvoiseksi on, että illan emäntä keskusteli kanssani ilakoinnin aikana asiallisesti, piti välillä pienen tauon ja huohotti ja jatkoi keskusteluamme asiallisesti, huohotti jälleen ja keskustelu taas jatkui. Ja minä en edes vienyt keskustelua. Ilokseni tuli myös hetki jolloin keskustelu ei enää onnistunut.

Vaikka trippini oli lyhyt, niin silti se oli antoisa. Oli mielenkiintoista tutustua uuteen ihmiseen ja nähdä muutama ystävä kotileirissään. Oli mukava nähdä välineitä, joita en ikinä itse käyttäisi (kop kop) ja sitä myötä pohdiskella, kuinka monimuotoista tämä kinkyily onkaan. Pohdin kuinka helposti sitä jämähtääkään omiin tuttuihin kuvioihin, vaikka periaatteessa olisi mahdollista kokeilla vaikka mitä. Ja onko sen edes huono asia jämähtää, jos kaikki toimii hienosti? Joka tapauksessa reissuni jälkeen olin ideoita täynnä. En varsinaisesti niitä, joita olin juuri nähnyt ja pohtinut, vaan enemminkin sitä ajatusta kuinka monimuotoista tämä kaikki voi olla. Tästä vahvistuneena haluan tavata lisää uusia kanssakinkyjä ja saada uusia näkökulmia ja ajatuksia. TAFFissa nähdään?

Vuosikin pakettiin

Blondi kysyi jokunen viikko sitten, että haluaisinko kirjoittaa hänen antamastaan aiheestaan. Olin iloinen ehdotuksesta ja otin aiheen innostuneesti vastaan. En ole kuitenkaan saanut itsestäni irti uutta tekstiä enkä halunnut yrittää tuottaa sitä väkisin. Koska minua ei ole siunattu kirjoittamisen lahjalla, niin on paras vain odottaa hyvää hetkeä. Fiilis ennen kaikkea.

Yritän paketoida kuluvan vuoden nousut ja laskut. Se ei ole aiheena blondin ehdottama, mutta tulen sivuamaan hänenkin aihettaan. Nyt kun mietin kuluvaa vuotta taaksepäin, ensimmäisenä tekisi mieli hengittää ja huokaista syvään. Niin paljon nousuja ja laskuja, murhetta ja naurua.

Elatustaistelu kaikkinen typerine käänteineen oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Tavallaan ymmärrän ja hyväksynkin sen, että tällaisissa tilanteissa vastapuoli tekee kaikkensa voittaakseen tapauksen. On se sitten adrenaliininhakuista draamaa, tyhmyyttä tai vankkaa uskomista omaan totuuteensa, se kaikkein tärkein unohtui, nimittäin lapset. Monta asiaa siedän, mutta kuitenkin tyhmyyttä melkoisen huonosti. Tarpeeksi isoja lasten henkisiä haavoja on vaikea toisen paikkailla, vaikka olisi motivoitunutkin.

Tekstejä on blogissa jo sen verran, että en edes muista, olenkohan jo aikaisemmin kirjoittanut, että koko blogi oli jo kerran päätetty lopettaa elatustaiston aikana. Kuitenkin nukuttu yö ja kirkas ajatus siitä, että lopettaminen olisi ollut juuri se asia, jota vastapuoli toivoi, sai sisun pintaan ja näyttämään entistä lujemmin.

Oma jaksaminen on välillä ollut kortilla. No, sitä se on viime vuosina ollut muutenkin, mutta nyt minun on pitänyt ottaa vahvemmin myös muut huomioon ja opetella ottamaan aitoa apua vastaan blondilta. Olen aina halunnut selviytyä yksin jopa siinä määrin, että olen ajanut itseni tilanteeseen josta nouseminen oli vuosien urakka. Nyt minulla on ollut ensimmäistä kertaa vierelläni ihminen, joka on aidosti hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, laskuineni ja nousuineni. Vaikka asia onkin positiivinen, se on vaatinut paljon totuttelua.

Haluan hypätä suoraan asiaan, on sitten kyse uusiin ihmisiin tutustumisessa tai vaikka blondin kanssa yhteen muuttamisessa. Jos joku asia tuntuu hyvältä, voin ja haluan hypätä siihen täysillä mukaan ja mahdollisimman nopeasti. Yksi mottoni onkin kyllä asiat onnistuvat, jos niin on tarkoitettu. Niinpä en osannut hieroa asioita pitkään, kun saimme ajatuksen muuttaa yhteen. Sittenhän se selviää toimiiko ja pääseehän sieltä aina pois. Kiteytettynä omat tavarat roskiin, kierrätykseen ja vanhemmalle tyttärelle. Televisio kainaloon ja hyppy tuntemattomaan.

Pelottiko muutto? Kyllä pelotti ja paljon. Enhän edes vuotta aikaisemmin tiennyt, että nuorempi tytär asuisi kanssasi, ja nyt olimme jo muuttamassa vapaaehtoisesti lapsettoman luokse. Rehellisesti sanottuna pelkäsin etukäteen eniten oman pääni vuoksi. Tarvitsen välillä aikaa sulkeutua (jopa vetäytyä) hiljaisuuteen jonkin oman asian pariin. Onneksi tytär oli jo siihen tottunut etukäteen, ja blondi tottui siihen hyvin nopeasti.

Blondi murehti ennen muuttoa hieman erilaisia siisteyskäsityksiämme. No toinen meistä on hirmuinen nipo ja toinen luonnonlapsi. Arvaatkohan kumpi? Joka tapauksessa arvostan siisteyttä, ja on ollut ilo huomata itsessäni, kuinka tärkeäksi asiaksi se on muuttunut. Lisäksi siisteys luo hyvää oloa. Ja koska en ole truuhamsteri, niin pystyn ottamaan hyvin vastaan kommentteja kulta, voisitko siivota kokkauksesi jäljet?

Ennen muuttoa pohdin myös perhedynamiikkaamme ja ennen kaikkea sitä, millaiseksi se muodostuisi. Jotenkin pohdin, että uudessa perheessä tulee olemaan Peikko&blondi ja isä&tytär. Mutta kuinkas kävikään? Hyvin nopeasti blondi ja tytär löysivät yhteisen sävelen, ja tämä suhde vaan kasvoi ja syveni. Varsin pian huomasin, että asioita joita aiemmin oli kyselty minulta (tyttöjenkin juttuja), kysyttiinkin nyt vaan blondilta. Eikä aikaakaan kun blondi ja tytär alkoivat viettää vapaa-aikaakin yhdessä ja kävivät jopa yhteisissä harrastuksissa. Ja onpa tullut eteen tilanteita joissa meidän perheessä on ollut blondi&tytär vastaan isä, mutta sitähän elämä on parhaimmillaan, eikös? Itse olen kuitenkin ollut huolissani blondista ja varmistellut n. 1000 kertaa hänen jaksamistaan nimenomaan lapsiperheessä, mutta alan jo uskoa, että hän aidon oikeasti nauttii tyttären seurasta. Tytär taasen saa sitä aitoa huomioimista ja välittämistä, joista hänellä on ollut suuri vaje. Miten tämä uusperhe dynamiikka lämmittääkin sydäntäni!

Hyvää ystävääni lainaten elän tuli perseen alla. Useasti olen, teen sitä vieläkin, pakoillut tekemisilläni jotain, kuten pahaa oloa tai huonoa parisuhdetta. Nyt olen opetellut vähän pysähtymään (aargh, kuinka vaikeaa), kiitos blondin. Pysähdyn hetkeksi, annan itselleni aikaa ja myös nukun. Vanhana univammaisena nukun nyt paremmin kuin koskaan (en kuitenkaan antaisi nukkumisilleni parempaa arvosana kuin 7), mutta suunta on parempaan selvästi. Nyt minulla on paikka ja halu käpertyä jonkun viereen, kun varjot hyökkäävät.

En olisi koskaan uskonut joskus olevani tällaisessa suhteessa, jossa sekä minä että blondi voimme tutkailla omaa seksuaalisuuttamme avoimesti ja kunnioittavasti. Kaikesta voimme keskustella ja tarpeen mukaan ottaa lisääkin leikkikavereita. Mikään ei ole kuitenkaan toisen sanelua tai itsestään selvää. Molemmat suomme toisillemme fiksusti toteutettuja leikkejä tarvittaessa myös toisten kanssa.

Meillä on mahtavia ystäviä, joista suurin osa pervoympyröistä. Mahtavia yhteisiä ja yhteisöllisiä  hetkiä ystävien kanssa (illanistujaiset, mökkiviikko, luento, clubit, lukupiiri, pikkujoulut...). Olemme tavanneet paljon uusia nikkejä ja aitoja ihmisiä niiden takana, mikä on todella kiehtovaa.

Hämmästyttävän paljon kannustavia, ihmetteleviä ja kysyviä yhteydenottoja on tullut myös blogin kautta. Osa näistä on johtanut oikeisiin ystävyyssuhteisiin ja muuhunkin. Osa yhteydenottajista on pyytänyt, että heidän viestiään ei siteerata blogissa, mutta olemme silti viestitelleet ja keskustelleet näiden ihmisten kanssa. Tämä kaikki on ollut hämmentävää mutta suuri kiitos siitä.

Toivottavasti jatkossakin pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin, tilanteisiin ja jopa tilaisuuksiin. Näistä kaikesta kuitenkin nautin ja elän. Turun Baletti järjestää 25.1.2014 Uniformal bileet. Tervetuloa mukaan ja nykäisemään hihasta. Jos pyydät kiltisti voit saada myös punaisen takamuksen.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Peikko

Blondi kommentoi: Jos jollekin jäi epäselväksi, niin perheen siisteysnatsi ilmoittautuu palvelukseen :). Peikon huoli minun ja hän tyttärensä toimeentulemisesta ja hänen omasta ajantarpeestaan ovat olleet hänelle se big thing, minulle se oli aidosti Peikon, hmmm. No, sanotaan se kaunistelematta, sotkuisuus. En toisaalta itsekään pidä siivoamisesta, sellaisesta perusviikkosellaisesta. Se on tappavan tylsää, ja mielelläni delegoisin sen jollekin muulle. Joten elän erittäin siististi. Asioille on oma paikkansa ja jäljet korjataan aina. Lisäksi rakastan erilaista hankaamista. Klooripullo, karhunkieli ja hammasharja käteen ja hankaamaan. Erityisen tärkeää minulle on, että keittiö on puhdas ja siisti, samoin kylpyhuone. Muuten sellainen keskitason siisteys riittää, kunhan tavarat ovat omilla paikoillaan eikä ole likaista.

Peikko ei entisessä elämässään juuri siisteydestä välittänyt. Hän on toki itse aina siisti ja puhdas, mutta asunnon kanssa oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pitkiä keskusteluja. Oikeasti ihan vakavia sellaisia. Olin aidosti utelias tavattuani sellaisen ihmisen, joka ei välittänyt kodin sotkuisuudesta. Koska minulle sotku ja kaaos kertoivat yleisestä elämän kaoottisuudesta sekä siitä, että omaa kotia (lue elämää) ei pidetä niin arvokkaana, että sitä haluttaisiin pitää myös siistinä. Peikko otti nämä keskustelut hyvin, vaikka pelkäsin loukkaavani häntä. Pääsimme keskustelussa melko syvälle Peikon avioliiton kipupisteisiin, ja ymmärsin, että oikeasti Peikko nauttii siisteydestä kunhan muu elämä ja puitteet ovat kunnossa.

Olen ollut aidosti yllättynyt siitä, että miten hyvin Peikko on skarpannut asiassa nyt, kun asumme yhdessä. Aluksi hän teki sitä varmasti minun vuokseni, mutta nykyään yhä enemmän siksi, että haluaa itsekin kotimme olevan siisti. Lisäksi olen tehnyt siisteydenpidon helpoksi. Kaikille asioille on oma paikkansa ja säilytyssysteeminsä. Peikko ja tytär mainitsevat kumpikin usein puheessaan, että miten kivaa on, kun koti on siisti ja kaunis. Peikon tytär tulee siisteydenpidossa onneksi enemmän minuun kuin isäänsä. Lapsi on luonnostaan järjestelmällinen ja tarkka - siis niin järjestelmällinen kuin teini-ikäinen nyt voi olla. Laadimme lapsen kanssa listoja asioista, viikkaamme vaatteet siististi, siivoamme kaappien ja laatikoiden sisältöjä. Tosin lapsen huoneen lattiaa ei välillä näy vaatteiden alta, mutta hänen reviiriinsä en puutu.

Tiesin jo ennen yhteenmuuttoa, että Peikko tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää häntä tässä, koska tarvitsen niitä itsekin. Olemme monesti fyysisesti saman katon alla, mutta silti omassa tilassa ja ajassa. Molemmat hautautuineina omaan kirjaansa. Joskus minä kirjaan, Peikko elokuvaan. Vietämme toki aikaa myös fyysisesti irti toisistamme. Kummallakin on omat harrastuksensa ja menonsa. Nautin siitä, että Peikko ottaa rohkeasti omaa aikaa sekä minulta että lapselta. Pakkaa treenikassin ja lähtee. Näkee omia ystäviään. Koska myös minä teen niin. Usein arki-iltaisin näemme kunnolla vasta, kun olemme kumpikin kotiutuneet menoistamme. Vakuuttelen Peikolle kerta toisensa jälkeen, että on ok ja välttämätöntä ottaa omaa aikaa. Ja että siitä täytyy myös nauttia. Ja Peikko oppii pikkuhiljaa. Kuten minä opin monia asioita häneltä. Näin se parisuhde parhaimmillaan toimii!