perjantai 13. heinäkuuta 2012

Blondi: Ajatelmia, hajatelmia, lomatunnelmia

Olen kesälomalla. Laiskottelen. Luen. Nukun päiväunia. Luen lisää. Juon kahvia. Juon lisää kahvia. Pukeudun pitkähihaisiin paitoihin, koska käsivarteni ovat niin mustelmilla Peikon hampaiden jäljiltä, ettei niiden kanssa voi esiintyä julkisilla paikoilla. Pohdin, miten mustelmaiset kanssapervot pukeutuvat kesäisin. Yritin eilen etsiä pitkähihaista, mustaa kevyttä pellavapaitaa, tuloksetta. Että kukaan ei myy kesällä mustia vaatteita? Että pastellia muka mun päälle? Pitäkää paitanne!

Parisuhteemme on saanut uuden jännittävän käänteen. Olemme alkaneet harrastaa panemista. Jos nyt muutamaan kertaa vielä harrastamiseksi voi sanoa. Olemme luopuneet kondomista puhtaiden testitulosten jälkeen. Halusin itse testauttaa itseni vauhdikkaan alkuvuoden jälkeen, vaikka harrastinkin turvaseksiä. Koska olen hysteerisen tarkka näistä asioista, kävi Peikkokin testeissä. Kuulemma ihan mielellään. Koska kumpikaan meistä ei lisäänny, ei ehkäisyasioita tarvitse onneksi miettiä.

Minulla on ristiriitainen suhde panemiseen. Olen tehnyt sitä pitkään entisessä elämässäni, ja enimmäkseen se on ollut ahdistavaa. Ajattelin vielä kuukausi sitten, että en enää koskaan halua sitä, se ei voi tuntua missään olosuhteissa hyvältä tai nautittavalta. Että sen täytyy olla tylsää. Ja että ahdistun.

Peikon kanssa paneminen on kuitenkin saanut aivan uusia ulottuvuuksia. Siksi puhukin mieluummin rakastelusta, koska no – välillämme se on sitä. Hän tuntuu aidosti hyvältä sisälläni, ja rakastelu on muutakin kuin sitä iänikuista sisäänulosjuttua ja sitten välillä vaihdetaan vähän asentoa. Kunnes mies tulee, ja se on sitten siinä. Koen, että Peikon kanssa rakastelu on vain yksi osa seksiä eikä lainkaan se tärkein osa. Siinä pääsee fyysisesti niin kovin lähelle toista, ja mikä tärkeintä, siinä näkee toisen kasvot.

Saan itse Peikon silmiin katsomisesta aivan järkyttävän suuret kiksit. Leikkiessäni silmäni ovat enimmäkseen auki, ja Peikko myös hyvin usein pyytää minua pitämään ne auki. Nautin kun saan katsoa Peikkoa silmiin, ja menen nopeasti tosi syvälle vain häntä silmiin katsomalla. Peikon silmät ovat intensiiviset ja ne kannattelevat minua. Niihin on turvallista upota ja vain hengittää ja olla. Levollisena. Läsnä.

Koska tähän mennessä Peikko on lauennut lähes sataprosenttisesti suuhuni, en ole päässyt näkemään hänen kasvojaan hänen lauetessaan. Lisäksi hän on sanonut, ettei koskaan pystyisi pitämään silmiään auki lauetessaan. Rakastellessa toisen kasvojen tutkiminen on kuitenkin mahdollista. Myös sen katseleminen, kun toinen laukeaa. Herätin tänään aamulla Peikon silittelemällä häntä. Seuraavaksi olinkin jo keinumassa hänen päällään –molemmat vielä puoliunessa. Nautiskelin ja pidin poikkeuksellisesti silmät kiinni. Kun tunsin, että Peikko on tulossa, otti hän minua tiukasti hiuksista kiinni ja sanoi avaa silmät. Avasin ne, ja Peikko laukesi tiivisti silmiini katsoen. Kaunista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti