Isäni oli merimies. Seilori. Skönäri. Isäni oli koditon ja juureton ihminen, joka karkasi merille täytettyään 14 vuotta.
Isänä oli hankala ihminen. Äkkiväärä. Jonka kanssa ei ollut helppo tulla toimeen. Emmekä useimmiten minun ollessani aikuinen tulleetkaan. Oli monta vuotta, jolloin emme olleen lainkaan tekemisissä.
Isäni oli alkoholisti. Pitkään jo raitis, mutta juonut enemmän tai vähemmän koko lapsuuteni. Olen siivonnut isän oksennuksia vessan seiniltä ja lattialta. Olen nähnyt isän lyövän äitiä. Olen ahdistunut, kun en koskaan kotiin tullessani tiennyt, mitä vastassa on.
Isäni oli rakastava isä. Vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, kun oli meriltä kotona. 70-luvulla se ei ollut kovin tavallista. Leikki. Kärrytteli. Vaihtoi vaipat. Vei ravintolaan syömään. Opetti asioita vieraista kulttuureista. Silitti ja rapsutti selkää kun uni ei tullut. Kertoi merimiesjuttuja. Hurjia sellaisia aikana, jolloin kukaan ei Suomessa matkustanut minnekään Ruotsia kauemmaksi. Luki satuja kaseteille ja jätti niitä minulle kuultavaksi, kun lähti taas pitkäksi aikaa merille.
Isä oli jatkuvasti tekemässä jotain. Ei osannut olla yhtään paikalla. Tuli levottomaksi, jos ei ollut mitään tekemistä.
Isä pelkäsi kuolemaa.
Viime viikolla isä kuoli saappaat jalassa. Kuolema oli nopea, eikä isä todennäköisesti edes tiennyt kuolevansa.
Suru ei ole musertavaa, mutta suren silti syvästi. Keho tuntuu raskaalta ja jähmeältä. Suru on kovin fyysistä. Ajatus ei kulje, vaikka olenkin ollut jo tämän viikon töissä.
Minulla oli vain yksi isä. Minun isäni.
Isi, nostan sinulle maljan. Merimiehelle <3
tiistai 10. lokakuuta 2017
lauantai 7. lokakuuta 2017
Blondi: Pitkästä aikaa plussapalloja
Olen kärsinyt mielialalääkkeiden aiheuttamasta orgasmittomuudesta koko kesän. Lääkkeet ovat olleet pakollinen paha ja pitäneet minut kivuttomana. Olen yrittänyt laskea annostusta pieni murunen kerrallaan, mutta huonolla menestyksellä. Sen murusenkin tiputtaminen on tuonut kivut takaisin.
Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.
Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."
Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.
Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.
Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.
Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.
Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?
Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!

maanantai 7. elokuuta 2017
Long Time, No Write
En edes muista koska olen viimeksi tehnyt blogitekstin enkä kehdannut tarkistaakaan, mutta joskus viime vuonna. Syytä hiljaiseloon on varmasti useita, suurimpana jonkinmoinen energian puute, sillä tuntuu, että kaikki ylimääräiset energianrippeet ovat revitty jonnekin muualle. Arjessamme on ollut suuria haasteita, jotka eivät kuitenkaan liity minun ja blondin väleihin. Työkuvioissani on vieläkin suurempia muutoksia ja uusia mahdollisuuksia, jotka ovat vieneet ajatuksia ja energiaa paljon. Tuntuu muutenkin siltä, että jonkinmoinen matalapaine on on kulkenut päälläni, ja se heijastuu jokaiseen tekemiseeni, pervoiluunkin.
En voi kehuskella pervoilleeni paljon viime aikoina, ja puhun nyt kuluvasta vuodesta. Seksimme blondin kanssa on mahtavaa ja toki siinä pieniä kinkyelementtejä on mukana, mutta se alun ilotulitus on mennyttä. Mutta niinhän taitaa tapahtua jokaisessa suhteessa? Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme heittäneet avaimemme kaivoon, vaan enemminkin odotamme parempia aikoja, fiiliksiä ja jaksamista.
Olen kuitenkin ollut suht'koht aktiivisena Baletin tapahtumissa, seurannut suomalaista kinkykulttuuria ja käynyt pari luentoakin pitämässä aiheesta.
Työkuvioihin liittyen onnistuin pitämään juhlallisen kahden kuukauden palkallisen kesäloman. Pyrin tekemään asioita, joista nautin miettimättä minne kääntyä seuraavassa risteyksessä. Tämä kaikki lomailu ja oleilu tuli tarpeeseen, ja nyt tuntuu, että voimavarat ovat paljon paremmat kuin puoli vuotta sitten. Tähän liittyen tässä yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus, että olisipa kiva hullutella pervoilumielessä. Tämä ajatus ei päästänyt minua rauhaan kunnes olin sen saanut paperille ja nyt kun se on paperilla niin liitän sen myös tähän.
Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille
- Peikko
------
Olen 46-vuotias turkulainen mies. Jos olisin lokerossa, niin laatikossani lukisi ”sadisti D”, mutta koska en usko enää lokerointiin, niin olen paljon muutakin. Pidän paljon orgasmeista. Jos ne ovat minun käsissäni tai sanoissani, niin pidän enemmän sinun orgasmeistasi kuin omistani. ”Forced orgasms” on yksi parhaista asioista mitä kinky-rintamalla tiedän. Orgasmin hetkillä toteutettu kipu nousee omalla karkkikauppalistallani myös ylös. Pidän vähintään fetissinomaisesti myös naisten rinnoista, sekä klassisen kauniista alusasuista ja muistakin viettelevistä asusteista. Erityisen kiihottavana koen myös kun nenäsi koskettaa napaani ja pyöreät silmäsi katselevat minua alhaalta ylöspäin.
Etsin naista tai useampaakin ihmistä tekemään jotain mukavaa. En osaa ja halua tarkkaan määritellä, mitä se voisi olla, koska sinullakin saattaa olla joku juttu jota voisimme yhdessä työstää.
Esimerkkinä voisin:
Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.
Ystävällisin terveisin,
Peikko

- sovitella nyrkkiä sisällesi
- tulla ”katsomaan” ja tarkistamaan viikkosiivouksesi
- lyödä tahtia kun tuhtaat partnerisi kanssa
- katsella ja kommentoida kun esittelet fetissiasujasi
- ”raiskata” sinut lenkkipolulla
- silitellä pikkuisen päätä
- lähteä kanssasi kahville kauko-ohjattava vibra sisälläsi
- ottaa sinut mukaan bilelutkaksi
- pistää sinut kakomaan
Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.
Ystävällisin terveisin,
Peikko
Tunnisteet:
arki,
deitti,
deitti-ilmoitus,
elämä,
parisuhde
maanantai 10. heinäkuuta 2017
Blondi: Lomalla
Tämän kesän loma on erittäin odotettu. Takana on raskas kevät uudessa työssä. Vaikka työpäivät ovat venyneet, en ole silti päästänyt itseäni uupumaan. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin ja pitänyt huolta, että liikun säännöllisesti pahimmankin kiireen keskellä.
Ja kuitenkin kävi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olen koko loppukevään kärsinyt oudoista, epätyypillisistä migreeneistä. Treenien jälkeisestä jännityspäänsärystä. Vyyhteytyneistä kiputiloista. Viimeinen niitti oli viiden päivän migreeniputki, joka ei vaan ottanut katketakseen millään. Siihen päälle vielä hurja väsymymystila.
Kunnes, huokaus, taas vaihteeksi ymmärsin, että kyse on mielialasta. Ajattelen joskus, että olisi helpompaa, jos tuntisin ahdistusta tai masennusta ja pystyisin reagoimaan niihin. Mutta kun kaikki tulevat minusta aina kipuina ulos. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tajusin tilanteen melko varhaisessa vaiheessa ja aloitin lääkityksen. Mietin tällä hetkellä aktiivisesti terapiaan hakeutumista, mutta prosessi on vielä kesken. Olen vuosia sitten käynyt reilun vuoden terapiassa, mutta täysin väärällä terapeutilla. Hän kyllä kannatteli minua tuolloin pahimman yli, mutta juuri muuta terapiassa ei tapahtunutkaan.
Minulla on mielialalääkkeisiin viha-rakkaussuhde. Vihaan lääkkeitä, koska ne estävät orgasmini erittäin tehokkaasti. Rakastan lääkkeitä, koska ne pitävät minut kivuttomana, antavat buustia olemiseen ja katkaisevat kärjen jatkuvalta murehtimiselta. Tässä kohtaa parisuhdetta kykenen jo elämään orgasmihaasteiden kanssa jotenkin. Kivoja ne eivät ole, mutta toisaalta eipä kipujen kanssakaan tule seksiä harrastettua.
Myös teini on aiheuttanut haasteita tänä keväänä. Olisi mukava kirjoitella niistä enemmänkin, mutta koska lapsen äiti lukee blogiamme, niin kunnioitamme lapsen yksityisyyttä, emmekä lähde sen enempää avamaan oireilua. Turvattomasti kiintyneen lapsen oireilu on jokakeväistä ja on voimakkaammillaan aina juuri ennen koulujen loppumista. Itse ajattelen, että kevääseen ja koulun loppumiseen konkretisoituu joka vuosi aikuistumisen pelko. Taas vuotta vanhempi, syksyllä taas uusi luokka-aste edessä ja lähempänä aikuisuutta. Kun kesä alkoi, rauhoittui teinin oireilu, ja arki sujuu taas rauhallisesti. Luonnollisesti oireilu kuormitti minua ja myös Peikkoa sekä parisuhdettamme, ja oli ehkä minulle se tekijä, joka napsautti kamelin selän katki. Mene ja tiedä näistä.
Kesäloma sujuu meillä rauhallisissa merkeissä. Peikko odottaa elokuussa alkavia uusia projekteja, käy kisaamassa ja pyörittää arkea kotona ollessaan. Minä ja lapsi olemme paljon kaksin Peikon kisareissujen ajan. Tuolloin on minun tehtäväni pitää lapsi hengissä. Tiedossa on myös minun ja Peikon yhteisiä reissuja sekä reissuja pervoystävien kera. Ja totta kai pervokesän kohokohta, mökkiviikko Turun Baletin vuokraamalla mökillä <3.
Aurikoista kesää kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)