Surun, ilon ja isojen muutosten täyttämä syksy kului nopeasti. Ajattelin, että en halua elämääni hetkeen mitään muutoksia - harjoittelen rauhassa uutta ja erilaista arkea.
Toisin kuitenkin kävi. Sain loppuvuodesta niin houkuttelevan työtarjouksen, että en voinut muuta kuin hypätä taas uuteen. Osittain tuttuun, osittain täysin erilaiseen. Lisää vastuuta, mahdollisuuksia kehittyä ihmisten johtamisessa. On mielenkiintoista, että kun yksi ovi aukeaa, niin se avaa mukanaan paljon muitakin ovia.
Uusi ja erilainen tarkoittaa kirjaimellisesti paljon töitä, pitkiä päiviä, työmatkoja. Sovimme Peikon kanssa, että koska minä joka tapauksessa teen ensimmäiset viikot uudessa työssäni lukemattoman määrän tunteja, viettää hän kaksi viikonloppua Helsinki-kodissa keskittyen omiin harrastuksiinsa.
Tämä tarkoittaa kolmen viikon eroa toisistamme ja samalla koko parisuhteemme pisintä eroa toisistamme. Ja voi miten se erossaolo onkaan sattunut. Ei niin, etteikö parisuhteemme kestäisi sitä. Silti ikävä tuntuu lähes konkreettisena kipuna kehossa. Välillä ikävä on niin kova, että se lähes salpaa hengen. Ikävöin Peikon ihoa ja maadottavaa ja tyynnyttävää vaikutusta minuun. Ikävöin arkista yhdessäoloa. Ikävöin seksiä. Ikävöin toisen hengitystä sängyssä. Ikävöin Peikkoa, kun menen illalla yksin nukkumaan ja herään aamulla yksin.
En olisi koskaan uskonut, miten raskasta erossa oleminen Peikosta on. Totta kai olemme pitäneet paljon yhteyttä, mutta viestittely ja soittelu eivät korvaa yhdessäoloa. Ja kuitenkin taustalla oli yhteinen päätös, joten ei tästä sinänsä voi valittaa. Täytyy kuitenkin jatkossa löytyä erittäin hyvä syy, että vietämme näin pitkän näin pitkän ajan erossa toisistamme. Tiedän, että myös Peikko jakaa ajatukseni <3.
Toisaalta ikävä on myös etuoikeutettu tunne. Se tarkoittaa sitä, että on joku jota rakastaa ja joka rakastaa. Että rakastaa niin kovin, että erossa oleminen sattuu.
Lasken päiviä ensi viikonloppuun, jolloin saan taas Peikon luokseni. Onneksi niitä ei ole enää monta!
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Merkityksellisiä kohtaamisia II
Tämän tekstin omistan kiirehtivälle lammaspojalle.
Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.
Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.
Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.
Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.
Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.
Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.
Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.
Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.
Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.
Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.
Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.
Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Liian pitkästä aikaa (merkityksellinen kohtaaminen 1)
Anteeksi, että en ole kirjoittanut blogia. Huonoja tekosyitä on tähän useita, mutta en halua luetella niitä nyt tähän, koska niistä on turha kirjoittaa. Sen haluan kuitenkin kertoa, että olen kuitenkin vakaasti päättänyt palata bloggailun pariin, joskaan en lupaa viikottaista uutta tekstiä. Mutta ainakin kuukausittain.
Olen aktivoitunut hieman pervoiluissani, ja se on pitkästä aikaa maistunut erityisen hyvälle. Meillä on ollut blondini kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut ennen kaikkea vapauttavaa, mutta johdattanut meitäkin enemmän takaisin pervoilun saralle. Ehkäpä enemmän kuitenkin olemme nauttineet hiljaisuudesta ja siitä mielentilasta, että olemme kaksin ja välillä jopa yksin. Suhteessamme on tällä hetkellä mielenkiintoinen tilanne, kun olemme puolet viikosta eri paikkakunnilla ja puolet taas yhdessä. En tiedä muista, mutta meillä tämä toimii erinomaisesti.
Minulla oli taannoin deitti-ilmoitus, jossa etsin jonkinmoista hullutteluseuraa. Itse hakemus taisi olla yhtä epäselvä kuin hakijakin, mutta puolustuksekseni en itsekään tiennyt, mitä tarkalleen etsin. Ajattelen, että asiat tapahtuvat, jos ne on tarkoitettu tapahtuvaksi, myös deittailussa. Onni oli vahvasti minun puolellani, sillä näinhän tässäkin kävi.
Minulla on ollut kaksi isosti merkityksellistä kohtaamista kesän aikana, ja kummassakaan kumpikaan osapuoli ei etsinyt mitään. Satuimme olemaan kaksi ihmistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sinänsä merkillistä, että sama on sattunut aikaisemmin minulle vain kerran elämässä. ja silloin satuin Suomi24-chatissa törmäämään yhteen blondiin.
Nyt minut oli kutsuttu erääseen juhlaan, johon liittyi paljon erityistä latausta. Ensinnäkin juhlan kutsussa oli vihjailtu erilaiseen iltaan, jossa mm. kännykät kerättäisiin pois. Toisekseen en tuntenut kutsutuista kuin emäntäparin, joskin jo se riitti nostamaan odotukseni kattoon. Kolmanneksi epäilin jaksamistani, sillä päivä alkoi harrastusten parissa melkein toisella puolella Suomea.
Kuitenkin ilta oli mainio. Mitä erilaisimpia ihmisiä erilaisista lähtökohdista kertomassa elämästään ja nauttimassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Illassa oli kuitenkin yksi ilmiö, joka piti minut erityisesti elossa ja vireänä.
Tiedättekö sellaisen harvinaisen ihmistyypin, joka ottaa tilan haltuun rehellisesti ja tasapuolisesti valoisuudellaan, hauskalla flirttailullaan ja elämä on nyt ja tässä -asenteellaan? Sellaisen, joka katsoo sinua suoraan itsevarmasti silmiin ja sanoo "Pidät tuota viinilasia todella kivasti kädessä." Ja sinä tiedät ihan tasan tarkkaan mitä hän tarkoittaa. Sellaisen, joka intoutuu tanssimaan kilpatanssitaustaisen illan isännän kanssa spontaanin tangon, joka käytännössä näytti rakastelulta musiikin tahdissa. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana hän vielä onnistui sekoittamaan yhden (homo)pariskunnan päät tavalla, että molemmat vakuuttelivat pitävänsä myös naisista.
Kaikki tämä kuitenkin tapahtui ilomielisesti, kauniisti ja huumorilla flirttaillen. Tällaista tyylikästä Leidiä minä sitten tarkkailin sen illan. Tarkkailin siksi, että ensinnäkin omat flirttailun alkeet ovat jääneet suorittamatta, ja toisekseen nautin tällaisen tapahtuman ja ihmisen seuraamisesta.
Kuitenkin kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin ilta. Kuitenkin muutaman juoman rohkaisemana törmäsimme Leidin kanssa vielä eteisessä hänen kiiruhtaessaan taksiin. Halasimme lämpimästi ja vaihdoimme lämpimän pusun. Ajattelin kerrankin, että en anna ajatusteni ja fiilisteni valua hukkaan ja tartuin yllätäen Leidin hiuksista tiukasti kiinni ja suutelin häntä rajummin. Taisin kuulla pientä huokailuakin, ja polvet notkahtaen hän painautui tiukasti minuun kiinni. Nautimme hetken kuplastamme, kunnes tuuppasin hänet taksiin.
Mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan tämä tilanne tai fiilis, mikä meitä tulisi yhdistämään ja siitä lisää seuraavassa postauksessa...
Olen aktivoitunut hieman pervoiluissani, ja se on pitkästä aikaa maistunut erityisen hyvälle. Meillä on ollut blondini kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut ennen kaikkea vapauttavaa, mutta johdattanut meitäkin enemmän takaisin pervoilun saralle. Ehkäpä enemmän kuitenkin olemme nauttineet hiljaisuudesta ja siitä mielentilasta, että olemme kaksin ja välillä jopa yksin. Suhteessamme on tällä hetkellä mielenkiintoinen tilanne, kun olemme puolet viikosta eri paikkakunnilla ja puolet taas yhdessä. En tiedä muista, mutta meillä tämä toimii erinomaisesti.
Minulla oli taannoin deitti-ilmoitus, jossa etsin jonkinmoista hullutteluseuraa. Itse hakemus taisi olla yhtä epäselvä kuin hakijakin, mutta puolustuksekseni en itsekään tiennyt, mitä tarkalleen etsin. Ajattelen, että asiat tapahtuvat, jos ne on tarkoitettu tapahtuvaksi, myös deittailussa. Onni oli vahvasti minun puolellani, sillä näinhän tässäkin kävi.
Minulla on ollut kaksi isosti merkityksellistä kohtaamista kesän aikana, ja kummassakaan kumpikaan osapuoli ei etsinyt mitään. Satuimme olemaan kaksi ihmistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sinänsä merkillistä, että sama on sattunut aikaisemmin minulle vain kerran elämässä. ja silloin satuin Suomi24-chatissa törmäämään yhteen blondiin.
Nyt minut oli kutsuttu erääseen juhlaan, johon liittyi paljon erityistä latausta. Ensinnäkin juhlan kutsussa oli vihjailtu erilaiseen iltaan, jossa mm. kännykät kerättäisiin pois. Toisekseen en tuntenut kutsutuista kuin emäntäparin, joskin jo se riitti nostamaan odotukseni kattoon. Kolmanneksi epäilin jaksamistani, sillä päivä alkoi harrastusten parissa melkein toisella puolella Suomea.
Kuitenkin ilta oli mainio. Mitä erilaisimpia ihmisiä erilaisista lähtökohdista kertomassa elämästään ja nauttimassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Illassa oli kuitenkin yksi ilmiö, joka piti minut erityisesti elossa ja vireänä.
Tiedättekö sellaisen harvinaisen ihmistyypin, joka ottaa tilan haltuun rehellisesti ja tasapuolisesti valoisuudellaan, hauskalla flirttailullaan ja elämä on nyt ja tässä -asenteellaan? Sellaisen, joka katsoo sinua suoraan itsevarmasti silmiin ja sanoo "Pidät tuota viinilasia todella kivasti kädessä." Ja sinä tiedät ihan tasan tarkkaan mitä hän tarkoittaa. Sellaisen, joka intoutuu tanssimaan kilpatanssitaustaisen illan isännän kanssa spontaanin tangon, joka käytännössä näytti rakastelulta musiikin tahdissa. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana hän vielä onnistui sekoittamaan yhden (homo)pariskunnan päät tavalla, että molemmat vakuuttelivat pitävänsä myös naisista.
Kaikki tämä kuitenkin tapahtui ilomielisesti, kauniisti ja huumorilla flirttaillen. Tällaista tyylikästä Leidiä minä sitten tarkkailin sen illan. Tarkkailin siksi, että ensinnäkin omat flirttailun alkeet ovat jääneet suorittamatta, ja toisekseen nautin tällaisen tapahtuman ja ihmisen seuraamisesta.
Kuitenkin kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin ilta. Kuitenkin muutaman juoman rohkaisemana törmäsimme Leidin kanssa vielä eteisessä hänen kiiruhtaessaan taksiin. Halasimme lämpimästi ja vaihdoimme lämpimän pusun. Ajattelin kerrankin, että en anna ajatusteni ja fiilisteni valua hukkaan ja tartuin yllätäen Leidin hiuksista tiukasti kiinni ja suutelin häntä rajummin. Taisin kuulla pientä huokailuakin, ja polvet notkahtaen hän painautui tiukasti minuun kiinni. Nautimme hetken kuplastamme, kunnes tuuppasin hänet taksiin.
Mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan tämä tilanne tai fiilis, mikä meitä tulisi yhdistämään ja siitä lisää seuraavassa postauksessa...
tiistai 17. lokakuuta 2017
Blondi: Elämä jatkuu
Huh, mitkä pari viikkoa takana. Olo on ollut jotenkin turta isän kuoleman jälkeen, mutta onneksi on arki ja rutiinit, jotka tekevät hyvää.
Tämä syksy on ollut todella tapahtumarikas hitaan käynnistymisen jälkeen. Elo-syyskuussa lapsi teki meidän luvallamme päätöksen, että alkaa etsiä omaa asuntoa. Tämän keskustelun jälkeen Peikko laajensi työhakua Pääkaupunkiseudulle. Toki puhuimme asian ensin keskenämme selväksi.
Lapsi oppi pitkäjänteisyyttä juostessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Kotikaupunkimme on suosittu opiskelijakaupunki, ja kotoa juuri poismuuttava lapsi jää auttamatta vaikkapa yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin asuntomarkkinoilla. Lopuksi omalta kodilta tuntuva asunto löytyi keskustan kupeesta kilometrin säteellä minusta ja Peikosta.
Peikon työhaku nappasi Helsingissä heti, ja niinpä Peikko ja lapsi etsivätkin molemmat samaan aikaan asuntoa. Meillä ei ollut edes vaihtoehtona, että Peikko kulkisi joka päivä töihin satojen kilometrien matkan, vaikka monet niin tekevät. Ainoa meille järkevä vaihtoehto oli, että hän haki itselleen arkiasunnon Helsingistä.
Niinpä kaksi päivää isän kuoleman jälkeen lapsi muutti omaan kotiin. Onneksi tavaraa oli vähän, ja muutto sujui nopeasti. Peikko hoiti muuton, siihen liittyvän pakollisen Ikea-reissun ja oikeastaan kaiken. Minä haahuilin kotona, itkin ja leivoin lapselle synttärikakkua. Lapsen muuttoa seuraavana päivänä juhlistimme hänen täysi-ikäistymistään, ja samana iltana Peikko muutti Helsingiin. Että sellainen viikko! En kyllä muista yhtä toista tapahtumarikasta viikkoa elämästäni.
Peikon muuton jälkeen istuin yksin hiljaisessa asunnossa ja kuuntelin kellon tikitystä muiden äänien puutteessa. Iso punaviinilasi kädessä. Ihmettelin. Ja ihmettelin. Sitä punaviiniä muuten kului ensimmäisen yksinoloviikon aikana lasi jos toinenkin...
Nyt orientoidumme uuteen arkeen. Tilanne on uusi ja erilainen meille kaikille. Minä ja Peikko asumme vihdoin kahden. Paitsi, että Peikko asuu keskimäärin neljä päivää viikosta Helsingissä ja totuttelee uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön. Lapsi opettelee yksinasumista ja isästä erilläänoloa. Minulle tilanne on helpoin, koska tilanne on tuonut minulle vähiten muutoksia. Toki arkeni muuttuu, mutta minulle esim. asunto ja työ pysyvät samoina. Saamme kuitenkin kaikki omaa tilaa olla ja hengittää. Uskon, että se tekee meille hyvää.
Muuttunut elämäntilanne mahdollistaa paljon uusia asioita. Eikä varmasti vähiten pervoilun saralla <3. Nyt kuitenkin arki täytyy saada ensin jotenkin rullaamaan. Jatkan pohdintaa aiheesta varmasti vielä usean postauksen muodossa.
Tämä syksy on ollut todella tapahtumarikas hitaan käynnistymisen jälkeen. Elo-syyskuussa lapsi teki meidän luvallamme päätöksen, että alkaa etsiä omaa asuntoa. Tämän keskustelun jälkeen Peikko laajensi työhakua Pääkaupunkiseudulle. Toki puhuimme asian ensin keskenämme selväksi.
Lapsi oppi pitkäjänteisyyttä juostessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Kotikaupunkimme on suosittu opiskelijakaupunki, ja kotoa juuri poismuuttava lapsi jää auttamatta vaikkapa yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin asuntomarkkinoilla. Lopuksi omalta kodilta tuntuva asunto löytyi keskustan kupeesta kilometrin säteellä minusta ja Peikosta.
Peikon työhaku nappasi Helsingissä heti, ja niinpä Peikko ja lapsi etsivätkin molemmat samaan aikaan asuntoa. Meillä ei ollut edes vaihtoehtona, että Peikko kulkisi joka päivä töihin satojen kilometrien matkan, vaikka monet niin tekevät. Ainoa meille järkevä vaihtoehto oli, että hän haki itselleen arkiasunnon Helsingistä.
Niinpä kaksi päivää isän kuoleman jälkeen lapsi muutti omaan kotiin. Onneksi tavaraa oli vähän, ja muutto sujui nopeasti. Peikko hoiti muuton, siihen liittyvän pakollisen Ikea-reissun ja oikeastaan kaiken. Minä haahuilin kotona, itkin ja leivoin lapselle synttärikakkua. Lapsen muuttoa seuraavana päivänä juhlistimme hänen täysi-ikäistymistään, ja samana iltana Peikko muutti Helsingiin. Että sellainen viikko! En kyllä muista yhtä toista tapahtumarikasta viikkoa elämästäni.
Peikon muuton jälkeen istuin yksin hiljaisessa asunnossa ja kuuntelin kellon tikitystä muiden äänien puutteessa. Iso punaviinilasi kädessä. Ihmettelin. Ja ihmettelin. Sitä punaviiniä muuten kului ensimmäisen yksinoloviikon aikana lasi jos toinenkin...
Nyt orientoidumme uuteen arkeen. Tilanne on uusi ja erilainen meille kaikille. Minä ja Peikko asumme vihdoin kahden. Paitsi, että Peikko asuu keskimäärin neljä päivää viikosta Helsingissä ja totuttelee uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön. Lapsi opettelee yksinasumista ja isästä erilläänoloa. Minulle tilanne on helpoin, koska tilanne on tuonut minulle vähiten muutoksia. Toki arkeni muuttuu, mutta minulle esim. asunto ja työ pysyvät samoina. Saamme kuitenkin kaikki omaa tilaa olla ja hengittää. Uskon, että se tekee meille hyvää.
Muuttunut elämäntilanne mahdollistaa paljon uusia asioita. Eikä varmasti vähiten pervoilun saralla <3. Nyt kuitenkin arki täytyy saada ensin jotenkin rullaamaan. Jatkan pohdintaa aiheesta varmasti vielä usean postauksen muodossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)