perjantai 24. heinäkuuta 2015

Fantasia ja unelma toteen

Olemme Blondin kanssa seuranneet Cunt on display -blogia jo vuosia. Tässä blogissa, jonka löydätte blogilistaltammekin, seurataan pitkälti vahvasti alistuvan cuntin kirjoituksia säestettynä muutamilla huonoresoluutioisilla videoilla. Kuitenkin huolimatta videoiden teknisestä laadusta, niiden sisältö on useasti aivan huikeaa. Kiteytettynä cunt on käynyt pidemmän koulutusohjelman läpi ja hän on kutakuinkin, ainakin videoiden sessiotilanteissa, täydellisesti Masterinsa hallussa. Jopa niin, että videossa saatetaan kuvata cuntia esim. kontillaan odottamassa usean minuutin. Videolta kuuluu lähinnä cuntin kiihottunut ja kiihkeä hengitys. Muutaman minuutin päästä videolta kuuluu Masterin vaimea mutta määrätietoinen NOW-käsky, jonka jälkeen cunt laukeaa ja ejakuloi holtittomasti useamman minuutin. Tämä kaikki ilman ensimmäistäkään fyysistä kosketusta videon aikana. Ja pahus kuinka käteni meinaa työntyä housuihini.

Olemme blondin kanssa puhuneet paljon cuntin blogista, pohtineet cuntin psyykettä ja miten ihmeessä tuollaiseen tilanteeseen päästään. Olemme tulleet siihen tulokseen, että moisen orgasmikontrollin toteuttaminen vaatii loistavan dynamiikan, hyvän koulutuksen ja ennen kaikkea erityisen psyykeen. Tästä psyykeestä voisin yrittää kirjoittaa joskus.

Joka tapauksessa edellä mainitun tapahtuman onnistuminen on ollut oma fantasiani numero yksi - aina ja läpi elämän. Sellainen fantasia, joka saa välittömästi alavartalon sekä mielen lämpimäksi ja nostaa kaikki naamakarwat pystyyn. Pidän kuitenkin fantasiat aina fantasioina enkä anna niiden määritellä minua saatika ohjata minut tekemään jotain typerää.

Muistatte varmasti pimun? Meidän kissa-hiiri leikkimme on jatkunut tapaamisemme jälkeenkin ja hyvä niin, sillä kierroksemme nousevat tämän myötä selvästi ihan itsestään. Olemme vaihtaneet jonkin verran ajatuksia, kokemuksia ja fantasioita. Ja kuinka ollakaan näissä keskusteluissa on sivuttu myös tiukkaa käskytettyä orgasmikontrollia. Kuinka sopivaa. Arjessa elämämme ovat kuitenkin kovin kaukana toisistaan, ja niinpä näemme melko harvoin, mikä ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole välttämättä huonokaan asia. Olimme kuitenkin molemmat ilmoittautuneet erääseen samaan tapahtumaan ja hän vienosti kysyi etukäteen, olisiko hänen mahdollista saada huomiotani illan aikana. Vastasin hänelle suorasti että ko. tapahtumassa ovat mukana myös blondi ja nukke, joten en voi enkä halua luvata mitään, mutta kauniisti kysymällä paikanpäällä se selviää. Olin melkein sataprosenttisen varma, että pimu ei kauniisiin kysymyksiin taivu, ei ainakaan vielä, mutta olin niin väärässä.

Pikkutunneilla minä, blondi, viirutettu nukke ja pehmennetty hoitsu istuimme pienen pöydän ääressä. Pimu saapuu kauniina ottaen suoran katsekontaktin, polvistuu minun ja sylissäni istuvan nuken eteen ja kysyy posket punoittaen jotenkin näin: ”Ajattelin, että hmm, mietin jos sattuisit tarvitsemaan jotain?” Päätin ottaa ilon irti epämääräisestä pyynnöstä ja vastasin. ”Voisin ottaa vaikka yhden lonkeron.” Pimu meni vastauksesta hieman lukkoon ja muutaman minuutin, pienen ohjauksen ja hyvin avuliaan pöytäseurueemme ansiosta pimu sai lopulta tarkennettua kysymystä niin, että ymmärsimme hänen olevan vailla pientä sormiteatteria. ”Noin kaunista pyyntöä ei voi jättää noteeraamatta”. Tartuin pimun ranteesta kiinni ja kerroin vieväni hänet blondin pyynnön mukaisesti darkkarin gynepöydälle. Pimu tuntui olevan ajatuksesta kauhuissan, mutta hänen "onnekseen" darkkari oli täynnä, joten päädyimmekin puolijulkiseen peep show -darkkariin.

Tartuin pimun hiuksista kiinni ja komensin riisumaan housut alas. Housut laskeutuivat polvisaappaiden takia vain polviin asti. Otin tiukan silmäkontaktin, komensin ”suu auki!”, ja työnsin sormet hänen suuhunsa. ”Ime kunnolla!”. Ja hän imi kuin ei olisi koskaan jäätelöä saanut. ”Jalat auki!” Upotin sormeni hänen märkään rakoonsa. Pimun polvet notkahtivat välittömästi ja hän melkein kaatui, mutta siitä huolimatta runkkasin häntä rajusti. Pimu otti tukea minusta, mutta komensin kädet pois. Hän oli kaatua uudestaan, joten työnsin hänet selälleen lattialle. Painoin sormeni uudestaan hänen sisäänsä. Hänen kätensä siirtyivät olkapäälleni ja komensin ne taas tiukasti pois. Pimu kiemurteli ja vaikeroi allani. ”Saisinko laueta?” ET. Uskallapa tulla!” Hän kiemurteli, vikisi ja aneli. ”Saisinko, saisinko, SAISINKO, SAISINKO?”. Viimein annoin luvan ja hän kääntyi allani mutkalle ja huusi. Ennen kuin orgasmi oli ohi aloitin uuden komentaen ”Jalat auki!” ja sama vikinä ja kiusaus alkoi uudestaan. Sylkäisin hänen kasvoilleen ja sivalsin häntä poskille kämmenillä ja sanoilla hänen anellessa uudestaan lupaa. Kiusasin, venytin ja nautin. Tiesin, että hän pystyy pidättelemään ja odottamaan lupaa paljon pidempään. Kerroin laskevani viiteen, jonka jälkeen hän saisi tulla. Hitaasti ja määrätietoisesti laskin 1, 2, 3, 4, 5 samalla runkaten häntä rajusti. Pimu laukesi rajusti.

Otin sormeni pois hänen sisältään ja painoin kämmeneni kevyesti hänen häpynsä päälle. Siirsin toisen käteni hänen kaulalleen ja painoin hänet tiukasti lattiaa vasten. ”Nyt lasken uudestaan ja TULET!” Hänen kätensä siirtyivät koskemaan kurkulla olevaan kättäni ja komensin ne pois. Pimu katsoi epätoivoisesti minua. Huomasin sivusilmällä blondin seisovan takanamme katsoen tapahtumaa. Laskin hitaasti, yksi… kaksi… kolme… neljä… viisi… ja kuin taianomaisesti pimu puski käskystä orgasmin ulos itsestään ilman muuta fyysistä kosketusta kuin kevyt liikkumaton kämmeneni hänen hävyllään mutta tiukka kupla ympärillämme. ”Tulet vielä kerran!” ”Eih, en pysty”, pimu vastasi ja katsoi pyöreillä silmillään. ”TULET VIELÄ KERRAN!” Tiesin että blondi takanamme ei kovinkaan hyvin nähnyt ja kuullut tapahtumaa, joten nostin käteni pimun kaulalta ylös ja näytin blondilleni yhden sormen ja sanoin ääneen ”yksi”, hetken päästä kaksi sormea ja ”kaksi”. Kun viimein pääsin viiteen, pimu räjähti. Selkä kaarella, silmät näyttäen osin valkoista hän korisi, rimpuili ja huusi. Minunkin pääni räjähti.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Blondi: Älä tule paha runkku, tule hyvä runkku

Olen tällä hetkellä yksin kotona. Peikko on harrastuksensa parissa pitkän viikonlopun poissa kotona, lapsi omansa. Suuntaan itsekin huomenna kyläilemään viikonlopuksi, mutta tämä vuorokausi on minun. Vain minun. Olen poikkeuksellisesti saanut etukäteen luvan runkata kahdesti vuorokauden aikana. Koska Peikko ei ole puhelimen päässä enkä pääse kysymään lupaa tavalliseen tapaan. Kaksi runkkauskertaa tulee myös toteuttaa. Se ei ole sitten mikään sellainen lupa, että sä voisit runkata vain jos tekee mieli. Vaan sä runkkaat mulle sen kaksi kertaa joka tapauksessa. Vuorokauden sisällä. Ja raportoit tekstiviestillä heti sen jälkeen.

Tulen rennon shoppailukierroksen jälkeen kaupungilta kotiin. Napsautan tietokoneen päälle. Tiedän jo valmiiksi, mitä haluan. Homopornoa. Ja sellaista pornoa, jossa tungetaan isoja juttuja. Kaikkiin reikiin. Maltan viihtyä pornon parissa puolisen tuntia. Se on minulta pitkään. Katson nykyään pornoa niin harvoin, että kiihotun nopeasti märäksi. Kaivan yöpöydän laatikosta hyrrän ja liukuvoiteen, lelulaatikosta kaksi isoa mustaa dildoa. Sovittelen niistä kummatkin sisälleni istuessani kesäauringon lämmittämällä puulattialla. Asetun kyykkyasentoon lattialle siten, että voin ratsastaa kummankin dildon päällä. Pienet imukupit nappaavat kohtuullisen hyvin kiinni puulattiaan. Edessäni on iso peili, josta näen itseni. Punaisena, turvonneena, täynnä. Molemmat reiät. Liikun hitaasti didojen päällä. Niin, että ne melkein napsahtavat ulos minusta. Käytän välillä hyrrää klitoriksella, mutta en malta laueta heti. Lopulta orgasmi tulee niin voimalla, että huudan ääneen. Naputtelen heti lauettuani Peikolle hänen pyytämänsä viestin, vasta sitten hoipun voimattomin jaloin vessaan pesulle.

Ajattelen säästää toisen orgasmin huomiseksi, mutta en malta. Pidän pienen tauon, lisää pornoa alkupaloiksi ja sama uusiksi sängyllä puoli-istuvassa asennossa. Tällä kertaa kaksi lelua pillussa – yksi isompi sileä, toinen pienempi pallopäinen. Saan lelut hädin tuskin sisälleni ja liikutan niitä alussa varoen. Löydän kuitenkin sopivan kulman ja huomaan, että nautinto on vielä suurempi kun liikutan vain sileää lelua. Se painaa aina liikkuessaan palloa sisälläni, ja toinen orgasmi tulee nopeasti. Toistan raportoinnin sovitusti.

PS. Sana pillu mainittu ensimmäisen kerran tämän blogin historiassa :). 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Blondi: Kesä vol. 4

Vietämme Peikon kanssa neljättä yhteistä kesää. Aika kuluu niin nopeaa tahtia, että täytyy itsekin käydä välillä blogin vanhoja tekstejä läpi pysyäkseen selvillä kaikesta tapahtuneesta.

I

En muista juuri mitään ensimmäisestä yhteisestä kesästämme. Tai muistan seksin, naurun ja itkun – oikeastaan muuta ei siihen kesään mahtunutkaan. Juuri eronneena ja eron perään uuden ihmissuhteen aloittaneena elin samaan aikaan sekä erokriisin että rakastumisen huuman keskellä. Vaikka olin itse erossa se parisuhteen päättävä osapuoli, oli ero kuitenkin iso asia ja työstettävää, etenkin syyllisyyden tunteen työstämistä, riitti paljon. Siihen samaan tunnevyöryyn vielä pervoidentiteetin löytäminen, niin ei ihme, että tuosta kesästä ei juuri ole muistikuvia.

II

Toinen kesämme oli haasteellinen. Elimme vielä rakastumisvaihetta ja minä olisin halunnut elää Peikon kanssa täydellisessä symbioosissa, mutta Peikon luo juuri äidiltään muuttanut kriisissä oleva teini oli vielä tarvitsevampi kuin minä. Kesän aikana ainakin minä totesin, että jos haluamme saada parisuhteemme kestämään jatkossakin, on meidän muutettava yhteen. Näimme viikossa muutaman kerran ja tuolloinkin Peikolla oli lähes aina kiire kotiin lapsen luo. Muutimme kaikki kolme saman katon alle syksyllä, kun Peikko sai oikeuden päätöksellä lapsen lähivanhemmuuden.

III

Viime kesä meni oikeastaan yhdessä asumista vielä harjoitellen. Yhteisiä pelisääntöjä hakien. Miten me kolme olemme vuorovaikutuksessa keskenämme. Lapsi koki kuitenkin olonsa jo niin turvalliseksi, että uskalsi antaa vuosia varastoon kertyneen pahan olon tulla läpi. Saimme lapselle heti loppukesästä hänen tarvitsemaansa ulkopuolista apua ja tilanne rauhoittui nopeasti. Pidin vain lyhyen loman työpaikanvaihdoksen takia.

IV

Kun tämä kesä alkoi, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Pelkäsin hieman toisintoa viime kesästä. Painostavaa tunnelmaa kotona. Lapsen tarvitsevuutta. Kahdenkeskisen ajan puutetta, joka on ollut suhteemme kipukohta koko sen ajan. Mutta kaikki on sujunut hienosti.

Lasta ei ole juuri näkynyt kotona alkukesästä. Hänellä on nykyään hyviä harrastuksia erilaisen vapaaehtoistyön ja aktivismin muodossa. Melkoisen iso sosiaalinen verkosto, vaikka ei vieläkään sitä ihan parasta ystävää. Ihanan värikäs ja suvaitsevaisuutta arvostava kaveriporukka, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Sanon Peikolle usein nauraen, että jos lapsi joskus toteaa olevansa tylsä ja tavallinen hetero ja haluavansa perustaa ydinperheen, niin se on varmasti hänelle iso pala sulateltavaksi – sen verran monimuotoisia ystäviä hänellä on. Lapselle, tulevalle syksyn lukiolaiselle, on vihdoin tullut oman tilan ja ajan tarvetta. Hän viihtyy kotona ovi kiinni eikä hänellä tarvitse olla jatkuvaa kontaktia Peikkoon tai minuun. Välillä olemme hänen mielestämme noloja, enimmäkseen kuitenkin tosi cooleja vanhempia. Minä ja lapsi tulemme pääsääntöisesti hienosti toimeen ja meillä on luontaisesti paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Lapsi on monessa suhteessa paljon kypsempi oikeaa ikäänsä, toisissa asioissa taas huomattavasti kehittymättömämpi kuin muut ikäisensä.

Entä minä ja Peikko sitten? Olemme edelleen umpirakastuneita. Sitoutuneita parisuhteeseemme. Ihastuminen ja rakastuminen ovat muuttuneet rakkaudeksi. Olen iloinen, että suhteeseemme mahtuu jo niin paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ne ovat edelleen suhteemme kulmakivi, meidän juttumme, mutta on paljon muutakin.

En ajattele itseäni aktiivisesti alistuvana naisena vaan Peikon elämänkumppanina, jolla on myös alistuva ulottuvuus. Jota täytyy päästä toteuttamaan kohtuullisen säännöllisesti. Alistuminen on nykyään enemmän nyansseja ja mielentila kuin rajua fyysistä tekemistä. Ehkä senkin aika tulee taas.

Peikko leikkii säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman muun naisen kanssa. Kaikki nuo naiset ovat myös minun ystäviäni. Nukella on elämässämme erityinen asema. Jos meillä ei olisi kotona asuvaa lasta, eläisimme varmastikin enemmänkin arkeamme yhdessä. Lisäksi minun sydämessäni on erityinen sija eräälle naispuoliselle ystävälleni, joka on noh, enimmäkseen todella hyvä ystävä, joskus myös jotain muuta.

En jaksa tällä hetkellä kiinnostua muista miehistä kuin Peikosta. Tai on minulla yksi, jonka kanssa saattaisin keksiä jotain kivaa tekemistä. Jonka katse tuntuu hyvältä. Peikko on luvannut käydä keskusteluja miehen kanssa ja kysellä, mitä hänen intresseihinsä kuuluu.

Meillä on sopivan kokoinen ystäväpiiri, joka koostuu lähes sataprosenttisesti pervoista. Tai ystäviä ne ovat totta kai, sitten vasta pervoja. Pervoystäviä. Sellaisia, joiden kanssa voi olla oma itsensä.

Katsotaan, mitä kaikkea kivaa kesä vol. 4 tuo vielä tullessaan.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Rajakokemus

Olen todella onnekas. Minulla on rinnallani nainen, joka ymmärtää suhteemme vahvuuden ja siihen liittyen sen, että jos joskus leikitän muitakin, niin se ei ole meiltä pois vaan parhaimmillaan päinvastoin. Toki meillä on tähän liittyen säännöt, joista pidämme kiinni, kuten että leikit eivät ole pois yhteisestä ajastamme tai että leikin housut jalassa muiden paitsi blondin ja nuken kanssa. Vaikka saatte lukea näistä leikeistä aika ajoin täällä blogissa, niin elämämme on niin paljon muutakin. Nämä tarinat ovat vain se osa, kun salamavalo välähtää.

Minä olen siinäkin mielessä onnekas, että en etsi aktiivisesti leikkiseuraa. Enkä sano tätä leuhkiakseni, ei en ollenkaan, vaan enemmänkin siksi, että haluan hieman avata asiaa. Sosiaalisena tapauksena tulen hyvin juttuun monien kanssa. Joskus tutustun ihmisiin bileissä tai saamme vaikka sähköpostin tuntemattomalta joko asiasta tai sen vierestä. Suoria ehdotuksia on todella vähän, ja ne eivät ole edes kiinnostavia. Yleensä ottaen uuden tuttavuuden kanssa keskustelemme jostain ihan muusta, ja jos myöhemmin syntyy syystä tai toisesta kipinää, se voi sitten johtaa iholle. Bileissä voi piiskaajana törmätä upeisiin ihmisiin tai sitten baari-iltana löytää jotain vaikka baaritiskin takaa. Näin kävi kerran, ja siitä hetken päästä lisää.

Housut jalassa? Mitä helvettiä siitä muka saa? Sitäpä olen tässä tänään erityisesti miettinyt vietettyäni intensiivisen pidennetyn ruokatauon pimun kanssa, kiitos liukumien ja joustavan työajan. Pimu haki minut töistä ja palautti myöhemmin takaisin, tosin paluumatkalla hän kirosi töyssyjä tiessä.

Ehkäpä tästä järjestelystä johtuen jäin erityisesti pohtimaan suhdettani näihin leikkeihin. Olenko minä muka karkkikauppamasteri, joka haetaan ja palautetaan ja jota käytetään sopivasti hyväksi? Taidanpa olla - paitsi että minua ei käytetä hyväksi, sillä lähden mukaan vain juttuihin, joista koen, että minulla on annettavaa ja antamisen kautta ennen kaikkea myös saatavaa. Näissä leikeissä elän niistä hetkistä, kun toisen raja tulee vastaan. Joko fyysinen tai henkinen, mieluusti kiedottuna sellaiselle sykkyrälle, joka ei siinä hetkessä aukea. Elän siitä hetkestä, kun toinen anoo aidosti käsijarrua, mutta onnistun vielä kiihdyttämään vauhtia. Elän siitä hetkestä, kun vastakappale väittää, että ei pysty tekemään pyytämääni, mutta tekee sen kuitenkin. Nöyrästi, anoen, kyynel valuen, meikit poskilla, kaikkensa antaneena sekä ennen kaikkea onnistuneena. Sillä hetkellä, siinä leikissä, minä ELÄN.

Näihin leikkeihin valmistautumisessa, jos nyt tällaista sanaa voi käyttää, minulla ei ole kiirettä. Asiat kyllä tapahtuvat, jos ne ovat tapahtuakseen. Joskus hidas temponi johtaa siihen, että ajelen luu ulkona onneni ohitse. Silti uskon, että jos oikein hitaasti lämmittelee, niin lopulta liekki on kuumempaa.

Baaripimuun tutustuin puoli vuotta sitten. Meillä oli kiva kipinä alusta asti, joka lähinnä jäi kuitenkin pienen kiusoittelun tasolle. Pimu saattoi lähestyä minua kiusoittelevalla viestillä, johon minä vastailin kertomalla, miten tuollaiset huutelijat laitetaan aisoihin. Kun välimatkaa on 10 kilometriä, niin on helppo huudella. Törmäsimme matkallamme muutaman kerran pervobileissä, ja taisinpa ensimmäisen kohtaamisemme aikana tunkeutua hänen wc-koppiinsa ja komentaa virtsaamaan katsellessani. Täysin puskista tämä tilanne ei kuitenkaan tullut, sillä pimu oli toivonut, että hänet saisi illan aikana huomioida.

Myöhemmin keskustelimme lisää. Mitä hän on kokenut, miten hän valta-asetelmat kokee, mistä hän pitää, mistä ei ja mikä on ehdoton EI. Kuva alkoi muodostua mieleeni. Tähän kuvaan piirsin tytön, joka piilottaa epävarmuutensa naamarin taakse. Tätä naamaria hän tarvitsee kontrolloidessaan tilannetta. Hän osaa taitavasti pyöritellä ja räpytellä pyöreitä silmiään ja saada vastakappaleensa tekemään juuri ne asiat, joita hän haluaa sillä hetkellä. Hän haluaisi kuitenkin luottaa, unohtaa naamarinsa. Heittää naamarinsa vaikka nurkkaan, päästää irti ja nauttia. Mutta kuten tiedätte, minua kiinnostaa kasvot, joten en ajatellut katsella naamaria.

Pimu oli läksynsä lukenut ja osasi varoitella, että hän ei pidä, jos hänen naamaansa sotketaan. Muita paikkoja saisi kuulemma sotkea mielensä mukaan, mutta naamasotkuista tulisi vaan ällötystä. Olen kyllä hyvä kuuntelija, mutta joskus...

Pimu oli varoitellut minua etukäteen, että en säikähtäisi jos hän nauraisi, itkisi tai muuten näyttäisi tunteitaan. Vastasin tunteiden kuuluvan peliin, ja että on jopa suotavaa niitä päästellä ulos. Niinpä pimu purskahtaa nauruun orgasmiansa pidätellen tiukan piiskauksen ja sormetuksen välillä. Katselen hymyillen takaisin ja kysyn mikä naurattaa. Hän pyörittelee minulle bambinsilmiään, hymyilee kauniisti ja toivoo sukeltavansa karkuun. Läväytän tiukan avarin poskelle ja kysyn uudestaan. Huomaan kuinka hän päänsä sauhuaa miettien, mitä vastata, mutta hän ei saa sanotuksi mitään järkevää. Tartun toisesta nilkasta kiinni, vedän jalan suoraksi ja alan piiskata ohuella bambukepillä sisäreittä ja kerron, että tämä loppuu kun kuulen vastaukseni. Hetken hän taistelee vastaan kunnes sanoo, "Minua nauratti, kun tajusin, etten pääse karkuun." Nappaan häntä kurkusta kiinni, painan hänet sohvaa vasten ja katson tiukasti silmiin. Hymy ja bambinsilmät ovat kadonneet. Kerron hänelle, ketä juuri nyt totellaan ja sylkäisen häntä kasvoihin. Jokin primitiivinen reaktio tavoittaa pimun. Ensin hänen kasvonsa värähtävät, sä et voi tehdä minulle näin, sitten pää ja hetken päästä koko keho tärisee allani. Puristan hänet tiukemmin sohvaa vasten.

Etukäteiskeskusteluissamme olin vihjaillut pimulle että hän joutuu anelemaan tiukan katsekontaktin alla. Hän oli yllättäen naamarinsa kanssa hieman eri mieltä. Olin häntä kiusannut aikaisemmin viikolla ajatuksella, että hän ei saisi laueta kertaakaan koko leikkimme aikana. Itse asiassa se oli kohdaltani tapaamisemme suunnitelma. Jos laukeaminen ei tapahtuisi minun tavallani, se ei tapahtuisi ollenkaan. Yleensä kuitenkin asiat tapahtuvat, kun niitä tarpeeksi haluaa.

Olin kiusannut pimua jo tovin, pääosin käsityönä. Olimme pikkuhiljaa pääsemässä tilanteeseen, jossa missio joko toteutuu tai Cruise näyttelee sen uusiksi. Pimu oli useamman kerran vinkunut lupaa, mutta aina silmät kiinni tai väärin sanamuodoin. Pimu istui sohvalla jalat apposen auki, kämmenet puristaen omia nilkkojaan. Minä runkkasin häntä kädelläni ja vibralla ja komensin häntä katsomaan silmiin. Hän pystyi siihen alkuun hetken, mutta nautinnon kasvaessa hänen katseensa harhautui tai sanat puuroutuivat. Joka kerran lopetin kiusaamisen siihen paikkaan, avokämmen hänen poskelleen, komento katsoa minua silmiin ja aloitin uudestaan alusta. Näin me edettiin, pikkuhiljaa, pienin askelin, ensin kaksi sekuntia, sitten viisi, sitten kymmenen, ja joka kerta kun fokus katosi, niin katosi hänen nautintonsakin. Pimu turhautui, "minä haluaisin vaan tulla!" Ja aloitimme uudelleen alusta. Lopulta katse pysyi silmissäni ja kysymyksetkin tulivat selvästi. Hänen silmänsä tapittavat minua. Hänen koko vartalonsa tärisi kädet puristuneina nilkkoihin. "Saisinko tulla?" Annoin luvan ja samalla hänen katseensa painui taas alas. Otin sormet pois hänen sisältään ja lelun pois klitorikselta. Hän ei ollut uskoa tapahtunutta. Vedimme hetken henkeä ja sama uudestaan. Kolme kertaa.

Lopulta hän onnistui, tyylipuhtaasti, silmät väristen katse tiukasti silmiini koko orgasmin ajan. "Olen ylpeä sinusta, hienosti toimittu!", kuiskasin hänen korvaansa.