keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Blondi: Bileistä ja bilepukeutumista

Paikallisen pervokerhon vuoden isoimmat bileet olivat ja menivät. Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet. En ole koskaan ollut missään juhlien ohjelmassa mukana aiemmin, mutta tuli nyt korkattua sekin neitsyys. Tosin olin siveästi sidontamallina alkuillan vapaamuotoisessa kokeellisessa sidontaohjelmassa. Bileiden Industrial-hengen mukaisesti sidonta-alustana olivat isot, pystyasennossa olevat metallikehikot.

Mietin poikkeuksellisen pitkään sidontaan sopivaa asua. Vaikka en juuri toisten katseista saa kiksejä, olen jo pitkään haaveillut, että olisin joskus bileissä rinnat paljaina. Sidontanumero tarjosi tähän hyvän mahdollisuuden. Tiesin, että minun täytyy venyä jonkin verran, joten laiton ylleni mustat sukkahousut, mustat Piruetin minisortsit (lempipervovaatteeni muuten) sekä rinnan alle ylettyvän metalliluisen mustan korsetin. Ja ne rinnat. No, ne olivat paljaina. Sain ystävälliseltä herrasmieheltä lainattua vaatteita pukiessani mustaa teippiä, jolla teippasin rastit nännien päälle. Olin itse tyytyväinen kokonaisuuteen ja tunsin oloni näyttäväksi asussani.

Sitojana ohjelmanumerossa toimi JR, jonka köysissä olen ollut aiemminkin. JR on muutenkin minulle sellainen rauhallinen luottohenkilö, jonka käsiin voin antaa itseni ja tiedän, että tulen käsitellyksi kunnioittavasti. JR silmäili aikansa telineitä ja kyseli minulta toiveitani sidonnan suhteen. Kerroin, että olisi kiva haastaa itseäni. JR sommitteli minulle sopivan tukala sidonnan ja lähti tekemään sitä pikkuhiljaa rakentaen. Industrial-teeman hengessä sidontamateriaaleina olivat perinteisen köyden lisäksi nippusiteet, muutama erilainen teippimateriaali ja kelmu. Sidonta kesti pitkään, joten pääsin fiilistelemään köysissä melkoisen ajan. Kun sidonta oli valmis, tuli itselleni mieleen hämähäkki roikkumassa seitissään. Tai no, ennemminkin kai olin se saalis, koska olin kiinni rautahäkeissä molemmista jaloistani ja käsistäni, lisäksi keskivartaloni ja kaulani oli köytetty rautaan kiinni. Kaula totta kai niin, ettei se päässyt kiristymään missään olosuhteissa. Vastuullisena sitojana JR kävi aina välillä kyselemässä vointiani ja testailemassa sormiani ja varpaitani ja varmistamassa raajojeni verenkierron. Roikkuessani köytettynä pääsin seuraamaan myös kahden muun mallin sitomista ja tarkastelemaan yleistä biletunnelmaa. Lisäksi täytyy todeta näin jälkeenpäin, että myös ihmisten katseet tuntuivat hyvälle. 

Peikko saapui päivän urheiluturnauksen jälkeen bilepaikalle vasta minun jälkeeni. Hän tuli juuri kun olin sanomassa, että nyt sidonta pitäisi purkaa. Peikko kävi suutelemassa minua köysissä ja silitteli paljaita rintojani. Myöhemmin illalla pääsin vielä uudelleen sidottavaksi rintoja mukavasti kohottavaan köysikorsettiin, jossa liikuskelin lähes juhlien loppuun asti.

Bileroolini on vaivihkaa muokkautunut passiivisesta tarkkailijasta aktiiviseksi toimijaksi. Olin nytkin mukana useammassa sessioksi laskettavassa tekevänä osapuolena. En alistavana vaan nimenomaan tekevänä. Ei minusta ole alistamaan ketään, mutta mielihyvän tuottaminen toiselle, joskin välillä kivun kautta, on aina yhtä antoisaa.

*****

Olemme käyneet muutaman sähköpostikeskustelun lukijoidemme kanssa bilepukeutumisesta ja sen säännöistä eli dresscodesta. Monelle dresscode näyttäytyy pelottavana asiana, niin myös minulle pari vuotta sitten. Onneksi suurin osa pervoyhdistysten bileitä on pukeutumiskoodittomia eli tule sellaisena kuin olet. Vuoden isoimpiin juhliin sen sijaan pukukoodi yleensä on. Itse kävin alussa Peikon kanssa pukeutumiskoodittomissa bileissä ihan vain fiilistelemässä ja tutustumassa tunnelmaan. Sekä myös katselemassa ihmisten pukeutumista ja mitä bileissä tapahtuu. Ihkaensimmäinen pukeutumiskoodittomien bileideni vaatetus koostui mustasta paitapuserosta, mustasta puolihameesta, keltaisista sukkahousuista, mustista polvisukista ja maihareista. Ei siis kovin pervoa. Asu, jossa voisin mennä koska tahansa mihin tahansa ravintolaan.

Monesti pukukoodi määritelläänkin sen kautta, mitä laittaisi päälle normaaliin ravintolaan/tilaan/juhliin ja mitä taas ei.

Tässä kuvaus Turun Baletin pukeutusmikoodittomista illoista:
"Pukeutuminen kiinnostaa ja kummastuttaa monia, etenkin ensikertalaisia. Ihan aluksi sanottakoon, että klubi-iltoihin pääsee sisälle vaatteissa kuin vaatteissa - tai vaikka ilmankin. Ns. dresscode eli kinky/fetish-pukupakko ei ole voimassa. Tästä huolimatta suosittelemme eläytymään rohkeasti kinkytunnelmaan myös omalla pukeutumisella. Normaali jakauma vaihtelee kinkysti pukeutuneiden osalta 75 - 90 prosenttiin, ja loput ovat arkisemmissa vaatteissa. Heitäkään ei siis katsota mitenkään kieroon: klubin tarkoitus on osaltaan juuri antaa mahdollisuus tutustua kinky-yhteisöön ilman liian korkeaa kynnystä. Klubilla on käytettävissä siistiä pukeutumistilaa niille, jotka haluavat viritellä asunsa kuntoon vasta paikanpäällä. Näissä tilaisuuksissa hyvinkin raflaava/seksikäs/paljastava/erikoinen sonnustautuminen todellakin on sallittua - jos mietit, onko asusi liian rohkea, niin ei se ole!" 
Eli em. iltoihin voi tulla farkuissa ja t-paidassa tai missä tahansa arkisen mukavassa asussa.

Rsyke ry:n sivuilta löytyy mainio ja kattava kuvaus dresscodesta:
"Dresscode, eli pukeutumiskoodi on yksinkertaisesti ”ei asennetta ja juhlavuutta, ei sisäänpääsyä”. Pukeutumiskoodin ensisijainen tarkoitus on luoda tapahtumaan juhlavaa tunnelmaa, ja toisaalta myös rohkaista ja antaa mahdollisuus säväyttää pukeutumisellaan sekä antaa ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa fetissejään. Lisäksi haluamme suojella juhlijoita ei-toivotuilta vierailta. 
Fetish-asu ei ole pakollinen, mutta muistathan kuitenkin että vaaleat farkut ja perinteinen t- paita eivät ole hyväksyttävä yhdistelmä. Jokaisella meillä on sen verran mielikuvitusta, että saa jotain kanssajuhlijoiden silmiä hivelevää aikaiseksi.
 Esimerkkejä ja ideoita pukeutumiseen:
- fetisismi
- glamour / juhlava pukeutuminen (iltapuku/tumma puku, smokki jne.)
- genderblending (sukupuolten sekoittaminen) / crossdressing (ristiinpukeutuminen)
- drag
- burlesque
- rooliasut
- mahdollisen teeman mukainen pukeutuminen
- erotiikka (alusasut, niukka pukeutuminen) 
Pukukoodissa pyritään joustamaan ja ymmärtämään ihmisten henkilökohtaisia ja persoonallisia fetissejä, tai niiden puuttumista. Juhlava pukeutuminen on kaiken a ja o."
Edellä mainittu kuvaus on mielestäni kattava ja antaa hyvin suuntaa pukeutumiselle. Minulla ja Peikolla ei ole kummallakaan mitään pukeutumisfetissejä (esim. kumi), joten emme luonnollisesti pukeudu näin. Peikolla on lähes aina bileissä kiltti, joita pervomiesten päällä näkee yllättävän paljon. Kiltin seurana Peikolla voi olla vaikka valkoinen paitapusero ja liivi, asusteena muutama sepän takoma kaulakoru ja nahkaiset rannekkeet. Monet miehet, joilla ei ole erityisiä fetissejä pukeutuvat myös mustaan pukuun, rock-henkiseen vaatetukseen tai armeijalookiin.

Naisilla pukeutuminen on varmasti helpompaa, koska variaatiota on enemmän luonnostaan. Myös pervopiireissä. Itse suosittelen kaikille bilepukeutumisen kanssa tuskaileville korsetin hankintaa, jos sen suinkin tuntee omakseen. Korsetti läpäisee pukeutumiskoodin aina. Hyviä, kohtuuhintaisia ja laadukkaita korsetteja kannattaa tilata vaikkapa täältä, josta omanikin ovat peräisin. 

Olen itse hankkinut pari mustaa korsettia juuri siksi, koska en jaksa miettiä pukeutumista, ja korsetin kanssa sitä ei tarvitse tehdä koskaan. Lempibileasuni on ylhäältä alaspäin: panta kaulassa, musta paitapusero, musta korsetti, Piruetin minisortsit, tyylikkäät sukkahousut sekä maltilliset korot tai maiharit. Toimii aina. Ylläkuvatut bileet olivat ensimmäiset, joissa näytin paljasta pintaa, muuten olen ollut kaulasta alaspäin hyvinkin verhottuna. Ei siis ole pakko näyttää paljasta pintaa, ei todellakaan.

Bileissä näkee totta kai myös paljastavia asuja. Alusvaateviritelmiä, sukkanauhoja, joskus lähes täydellistä alastomuutta. Ei minun juttuni, mutta toimii monille. Myös naiset pääsevät rockhenkisyydellä ja armeijatyylillä pitkälle ja täyttävät useimmiten myös pukeutumiskoodin vaatimukset. Maltillinen vilautus rintoja tai olkapäätä tai voimakkaampi meikki viimeistelevät asun.

Jos bileissä haluaa osoittaa alistuva-alistava –asetelmia, on siihenkin monta tapaa. Alistuvalla helpoin tapa on laittaa panta kaulaan. Tosin itse olen näistä symboleista melko pihalla, joten en ole ehkä paras henkilö neuvomaan. Itse juhlin usein panta kaulassa enkä silti käyttäydy lainkaan alistuvasti, päinvastoin. Meillä ei ole Peikon kanssa ollut keskenämme rooleja päällä koskaan bileissä enkä tiedä, toimisiko se. Haluan liikkua bileissä vapaasti, jutella ihmisten kanssa, osallistua tekemiseen nimenomaan tekevänä osapuolena. Vaikka sitten panta kaulassa.  Ehkä minun kohdallani panta osoittaa sen, että olen varattu – näin ainakin haluan ajatella.

Alistavalla helpoin keino viestittää suuntautumistaan lienee piiska. Usein piiska roikkuu vyöstä tms. lenkistä. Peikko ei kanna bileissä piiskaa näkyvillä, vaikka meillä onkin varustekassi bileissä aina mukana – kiitos vaan joogamattokassilleni.

Sinä, joka epäilet pervobileisiin osallistumista - älä epäile, vaan tule kokeilemaan. Uskon, että yllätyt positiivisesti. 

PS. Viimeksi tänään kävimme keskustelua bileistä toivottavasti tulevan hyvän ystävämme kanssa. Ehkä hänkin kertomamme perusteella innostuu vielä kokeilemaan ja saa myös miehensä mukaan. Kiitos sinulle M miellyttävästä illasta - tästä on hyvä jatkaa tutustumista!

4 kommenttia:

  1. Mitä mieltä siitä onko bileissä jonkinlaista ikäsuositusta? Täysi-ikäisiä toki, mutta osaatko sanoa mitään keski-ikää bileissä ja onko suhtautuminen eri ikäisiin jotenkin erilaista?

    VastaaPoista
  2. Varmasti tuo täysi-ikäisyys on ainoa olemassa oleva ikäsuositus - bileissä kun useimmiten on alkoholimyyntiä.

    Minusta bileissä on läsnä kaikenikäisiä ihmisiä. Tai no, nuoria ei nyt ihan hirveästi. Johtuu varmasti siitä, että pervoidentiteetti löytyy usein vasta kypsemmällä iällä. Monella on päällään fetissipukeutumista ja vahvaa meikkiä, joten kääk, ikää on vaikea arvioida. Sanoisin, että keski-ikä on jotain 30-45 ikävuoden välissä.

    Bileissä ollaan suvaitsevaisia kaikenikäisiä kohtaan. En usko, että kukaan kiinnittää ikään edes kovin paljon huomiota. Itse en ole ainakaan tehnyt niin. Minä ja Peikko olemme keski-ikäisiä eli 40+. Olipa vaikea kysymys...

    Miten kanssapervot vastaisivat tähän kysymykseen? Apua?

    //blondi

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tästä. Jotenkin en kuitenkin hyväksy ajatusta, että kelpaisin paikallaoloon vain tietynlaiseen muottiin survottuna, minulle kaikki seksiasiat edustavat aivan erilaisella tavalla vapautta ja itsenäni olemista ja en haluaisi sen olevan samalla tavalla rajoitettua kuin muukin elämä. Juu, häihin ja hautajaisiin joutuu pukeutumaan tietyllä tavalla jottei aiheuttaisi paheksuntaa ja tavalliseen baari-iltaankin, mutta en vain koe tuota yhtään luontevana, vaan pikemminkin ahdasmielisenä lähestymistapana seksuaalisuuteen, enkä ihan oikeasti ymmärrä dc:n tarkoitusperiä muuten hyvinkin vapaamielisessä ympäristössä, vaikka periaatteessa juhlatunnelman yms. kannalta sen ymmärränkin. Ennemminkin koen riittämättömyyden tunnetta ja ulkonäköpaineita asiasta kuin juhlatunnelmaa yms. Mutta kenties eksyn joskus jonnekin pukukoodittomaan tapahtumaan ihmettelemään mukavasti omana itsenäni.

    VastaaPoista
  4. Hei Pihja ja kiitos kommentistasi!

    Onneksi suurin osa pervojuhlista on kuitenkin pukukoodittomia, joten mukaan pääsee kyllä ilman mitään erityistä pukeutumista. Olin itsekin aluksi tiukasti pukukoodia ja pukeutumista vastaan enkä tajunnut niitä lainkaan, mutta pari vuotta bileissä käyneenä olen oppinut pitämään pukeutumisesta jonkin verran. Se tuo mukavaa tunnelmaa ja usein ainakin itselleni sellaisen olon, että vitsi mä näytän hyvältä tänään :). Olen vahvasti sitä mieltä, että pervobileissä ulkonäköpaineet katoavat tai ainakin vähenevät kun näkee sen todella moninaisen kirjon eri-ikäisiä ja erikokoisia ihmisiä, joista bilekansa koostuu. Kuten aina jokaisessa kontekstissa on myös niitä kauniita ja täydellisiä ihmisiä - sitten me suuri enemmistö olemme ihan taviksia.

    //blondi

    VastaaPoista