sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Blondi: Fire walk with me

Olen aina pelännyt tulta. Pienestä pitäen. Sekä elementtinä että tulen tuhoisia vaikutuksia. Kammonnut ajatusta tulipalosta. Tarkistellut ja vielä kerran tarkistellut erilaisia sähkövehkeitä kotoa lähtiessäni. Onkohan se kahvinkeitin nyt varmasti pois päältä?

Jossain vaiheessa pervourani alussa ymmärsin, että joku antaa vapaaehtoisesti toisen tiputtaa steariinia päällensä. Ajatus kuumasta steariinista ei niinkään kammottanut, vaan sen sijaan ajatus siitä, että tuli tulee kynttilän liekin muodossa lähelle ihoa kyllä. Vielä pahemmalta ajatus tuntui, kun mietin, että silmät olisi sidottuna eikä tulen kulkua pystyisi itse hallitsemaan. Olen nähnyt joitain pervopornovidoita, jossa leikitään kynttiläleikkejä ja joutunut kelaamaan ne kohdat ohi, koska tuli lähellä toisen ihoa on ahdistanut ja pelottanut.

Steariini elementtinä on taas aina kiehtonut minua. Pienenä muovailin lämpimästä steariinista epämääräisiä möykkyjä. Pistelin parsinneuloilla kynttilöiden kylkiin reikiä, joista lämmin steariini valui ulos kuumana massana. Äitini ei ollut kovinkaan ilahtunut tuhosta, joita kynttilöille aiheutin.

Tulikammostani johtuen steariinileikit ovat pervoilun saralla olleet ehdottomalla nounou-listallani. Sekä tekevänä että vastaanottavana osapuolena.

Kunnes eräänä päivänä suuntasimme Peikon kanssa matkamme nuken luo. Minulla jyskytti oikean silmän takana sitkeä migreeni jo toista päivää. Sellainen jo kerran lääkitty, joka venyy ja venyy ja jättää jälkeensä ikäviä häntiä pitkäksi aikaa. Suunnitelmissa ei siis ollut mitään muuta kuin yhdessä kokkailua ja ruokailua sekä rentouttavaa saunomista.

Nuken asunnossa palaa aina paljon kynttilöitä. Jossain vaiheessa iltaa puhe kääntyykin niihin ja steariinileikkeihin. Sekä minä että Peikko tiedämme, että nukke viehättyy steariinista. Keskustelu muuttuu toiminnaksi, ja minä saan mahdollisuuden työstää tulikammoani nuken avustuksella. Saan käteeni pitkän punaisen kynttilän, jotta liekki ei tule liian lähelle minua. Eteeni saan alastoman nuken, jonka päälle steariinia on tarkoitus tiputtaa. Emmin, koska en halua satuttaa, vaikka tiedä vastapuolen nauttivan. Pidän kynttilää korkealla.

Kallistan pitkää kynttilää varovasti ja tarkkailen, ettei kynttilän liekki tule liian lähelle minua. Huomaan pian, että liekki pysyy riittävän kaukana minusta, vaikka kynttilää kallistaisikin enemmän. Kommunikoimme nuken kanssa aluksi paljon, ja hän saa vastailla minun hermostuneisiin kysymyksiini. Miltä korkeudelta tätä voi tiputtaa? Missä tämä sattuu vähiten ja missä eniten? Voiko steariinista tulla palovammoja? Tuleeko steariinista kipua vai onko se enemmän nautintoa? Tiputan varovasti muutaman pisaran nuken rinnoille, jotka ovat kuulemma se vähiten herkkä paikka. Taas utelua tuntemuksista. Onko tämä korkeus hyvä? Miltä toi tuntui? Kärsivällisiä vastauksia. Peikko istuu sohvalla tarkkailemassa. Tiedän, että hän on kiinnostunut.

Pikkuhiljaa rohkaistun. Huomaan, että kynttilän liekki on hallittavissa enkä polta itseäni. Saan touhutessani muutaman steariinipisaran sormilleni. Hätkähdän ja vähän pelästynkin, mutta huomaan, että kipu ei ole palovammakipua.

Tiputtelen steariinia nuken rinnoille ja vatsalle. Mihin kaikkialle tätä voi tiputella? Nukke ohjeistaa minua. 'Myös toi häpykumpu ja jalkoväli tuntuu tosi hyvälle.' Steariinin tiputtelussa on jotain hyvin meditatiivista. Huomaan kyllä, että nukke nauttii, mutta olen enemmän kiinni steariinipisaroissa ja kynttilän liekissä kuin hänen nautinnossaan. Pidän kuitenkin huolen siitä, että en vie kynttilää kovin lähelle, koska en halua tuottaa liikaa kipua. Lopetan, kun kynttilä alkaa olla liian lyhyt ja liekki lähellä kättäni.

Seuraavaksi on Peikon vuoro kokeilla. Hän ottaa käteensä mustan kynttilän. Alkaa tiputella steariinia punaisen päälle. Mustat pisarat luovat kaunista kontrastia punaisille. Peikkokin aloittaa varovaisesti, koska hänkin vasta harjoittelee. Pian kuitenkin huomaan, että hänkin nauttii. Ja nimenomaan siitä, että nukkea sattuu. Olen rohkea ja katson, vaikka tuli onkin välillä melko lähellä nuken ihoa.

Olemme Peikon kanssa niin innoissamme, että jossain kohtaa nukke sanoo meille, että olisi kiva, jos hän saisi välillä hengitellä vähän. Lopetamme tältä kertaa. Rapsuttelemme nuken kanssa yhdessä hänet puhtaaksi steariinista. Mustista ja punaisista pisaroista. Paksummista kerroksista häpykummulla. Tilanne on kiihottava, vaikka siinä ei ole seksiä. On vain ensin kuumaa ja sitten jäähtynyttä steariinia. Sekä kaunis alaston nainen.

Kuitenkin minulle jäi päällimmäisenä kokemuksena mieleen voitonriemu. Minä pystyn tähän. Minä pystyn pitämään kynttilää kädessäni ilman, että pakokauhu iskee. Steariinileikkihetki oli sekä kaunis, voimaannuttava että myös tekninen opetustuokio – kaikki niitä yhdessä.

Kun suuntaamme Peikon kanssa kotiin, keskustelemme lisää asiasta. Että meidänkin kotiin voisi ostaa muutaman pitkän kynttilän. Että minäkin olen kiinnostunut tuntemaan kuuman steariinin ihollani. Ensin ehkä niin, että minä olen ohjaamassa tilannetta, mutta jos totun ajatukseen kynttilän liekistä lähelläni, niin ohjat saavat jatkossa olla Peikolla.

PS. Steariinileikkejä kokeiltiin viikonloppuna tooooodella huonolla menestyksellä. Pari pisaraa iholle ja minä lähinnä kiljuin kivusta ja kauhusta. Sattui ihan väärällä tavalla - sellaisella palovammatavalla. Pistävä, polttava ja kirvelevä kipu, vaikka kynttilä oli kilometrin päässä iholtani. Kokeilu päättyi katkeraan itkuuni. Miksi mä en osaapystyvoi nauttia tästä? Mä olisin niin halunnut. Kun mä en kestä nykyään enää yhtään kipua. Peikko vetää minut kainaloon ja lohduttaa kuin pientä lasta. Kulta sun ei tarvitse. Sä olet ihan täydellinen juuri tuollaisena. Kun ei mullakaan ole pitkään aikaan ollut sun kanssa sellainen kipufiilis. Me tehdään sitten muita juttuja, mistä kumpikin nauttii tällä hetkellä. Rauhoitun vähitellen.

Seuraavana päivänä runkkaan sohvalla dildolla ja hyrrällä jalat auki. Peikko istuu sohvapöydällä katselemassa. Silmäni ovat auki ja Peikko kannattelee minua silmillään. Vaati tekemään asioita. Sylkee minua kasvoihin. Läpsii märkiä kasvojani. Laukeaa kasvoilleni ja sotkee minut spermaan. Hyvä tyttö. Sä olet sellainen mun runkkutyttö. Muistan taas, mikä meidän kahden juttu olikaan <3.

7 kommenttia:

  1. Kynttilöiden sula kuuma vaha... <3
    (Tavallisten steariinikynttilöiden sulamispiste on korkea, joten niitä en iholleni ottaisi, mutta parafiinikynttilöiden vaha on juuri sopivan kuumaa itselleni; hieman kirpaisee, mutta ei kuitenkaan aiheuta palovammaa.)

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti.
    Olemme niin erilaisia; itse en erityisemmin kiinnostu steariinileikeistä, koska en oikein tunne muuta kuin pienen ohimenevän kirpaisun. Mutta onhan se mukavaa, jos joku haluaa sitä kanssani tehdä, etenkin tuolla tavalla kuin kuvailit, keskittyen juuri ja vain steariiniin ja kynttilänliekin läsnäoloon.

    VastaaPoista
  3. Oceansoul - mä en tiedä, mitä versiota nämä kynttilät olivat muuta kuin että pitkiä ja valkoisia :). Jos joskus vielä kokeilen kynttiläleikkejä, niin hankin noita parafiinisia. Ehkä mun ongelma tuossa kokeilussa oli se, että halusin niin kovin pitää kynttilöistä ja kun en kestänytkään sitä, niin pettymys oli tosi suuri. Mutta onneksi voi aina nautiskella tekevänä osapuolena.

    Tetris - puuhan oli juurikin tuollaista meditatiivista kiireetöntä läsnäoloa. Toki erilaisia elementtejä yhdistämällä siihen saisi varmasti paljon muitakin vivahteita ja elementtejä.

    //blondi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöistä voi pitää ihan vain kynttilöiden itsensäkin vuoksi. Ja minusta on tosi hienoa, että halusit silti kokeilla kaikista ennakko-peloista huolimatta. Joka tapauksessa sä olet ylittänyt sulle ison kynnyksen, mikä jo itsessää on upeaa. Nyt tiedät, että se ei ole sun juttu ja se on hyvä niin. Tulitpahan silti kokeilleeksi :).

      -Nukke

      Poista
  4. Kynttilöiden laatuun liittyen. Luulen että teillä olivat steariinia, koska parafiinisia pitkiä kynttilöitä on yksinkertaisesti tosi vaikeeta löytää normikaupoista, hyvin harvalla merkillä on, ne on kaikki järjestään steariinia. Tunnistat ne siitä jos ei lue että ne haisevat "kynttilälle", steariiniset siis. Uskon, että sinulla Blondi migreenikkona on tarkka hajuaisti tai taikka hajumuisti, joten jos mietit mille kynttilä haisee, se haju on steariinin haju, parafiini ei haise. Ja se kannattaa ottaa ehdottomasti huomioon koska steariini polttaa paljon kovemmin kuin parafiini.
    Eikä kaikesta tarvitse pitää. Itse pidän kynttiläleikeistä ja steariinista iholla, mutta omassa kotonani ei koskaan polteta kynttilöitä, koska pelkään liikaa tuliriskiä. Meillä on kuitenkin lämmitysmuotona puu-uunit... Ei kaikessa ole aina järkeä tai logiikkaa.

    VastaaPoista
  5. Minua aina hyytää, kun puhutaan "steariinileikeistä". Vaikka kaikkien kynttilöiden vahaa kutsutaan puheessa steariiniksi, kynttiläleikeissä kannattaa ehdottomasti tietää, mistä kynttilä on tehty. Steariini nimittäin palaa huomattavasti kuumempana kuin esimerkiksi parafiini, eikä ole turvallista käyttää. Blondin kohdalle onkin varmaan sattunut nimenomaan steariinikynttilä. Steariini on kovempaa kuin parafiini, ja siksi pitkät, valkoiset kynttilät usein tehdäänkin steariinista. Sellaiset paksummat, erityisesti halvat kynttilät sen sijaan saattavat olla parafiinia. Myös kynttilöiden väri voi vaikuttaa palamislämpötilaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kynttilävinkeistä <3. Mä en tiedä, mitä käytetyt kynttilät olivat, mutta kyllä ne tuoksuivat ihan "kynttilälle". Ehkä seuraavaksi, jos seuraava kerta tulee, kokeillaan sitten parafiinisia. Sillä aikaa mä tiputtelen steariinia nuken päälle, kunhan saamme hänet Peikon kanssa taas kaupunkiin.

    //blondi

    VastaaPoista