lauantai 7. lokakuuta 2017

Blondi: Pitkästä aikaa plussapalloja

Olen kärsinyt mielialalääkkeiden aiheuttamasta orgasmittomuudesta koko kesän. Lääkkeet ovat olleet pakollinen paha ja pitäneet minut kivuttomana. Olen yrittänyt laskea annostusta pieni murunen kerrallaan, mutta huonolla menestyksellä. Sen murusenkin tiputtaminen on tuonut kivut takaisin.

Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.

Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."

Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.

Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.

Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.

Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.

Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?

Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!

3 kommenttia:

  1. Tuli sun kuvauksesta ihan mieleen Voxra, jota ite syön! Poisti täysin toisen lääkkeen aiheuttamat orgasmivaikeudet ja teki musta oikeastaan hetkeks ihan hyperseksuaalisen. Taitaa olla ainoita markkinoilla olevia masennuslääkkeitä, kun keskittyy erityisesti dopamiinin tuotantoon. Siinä kans yks kokeilemisen arvonen lääke masentuneille, jotka arvostaa orgasmeja :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on joskus kokeiltu kipuihin Voxraa, mutta se ei pidä niitä poissa, kun kiinnittyy aivoissa jonnekin eri alueelle kuin mistä kivut ovat peräisin. Mutta mahtavaa, että toimii sulla <3.

    //blondi

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista