Luottamuksesta

Olen ollut pitkälti koko BDSM-elämäni jonkinmoisissa sessiosuhteissa, mikä ei tarkoita ettenkö olisi halunnut aitoa parisuhdetta alusta lähtien. Parissa aikaisemmassa suhteessani oli mukana parisuhde-elementtejä joskin pidempi välimatka välillämme teki osaltaan suhteen kehittymisen mahdottomaksi. Nyt olen tilanteessa jossa parisuhde ja BDSM linkittyy vahvasti yhteen ja näkyy joka päivä arjessamme. Onneksi tämä on kuitenkin sitä mitä me molemmat haluamme.

Osaksi parisuhdepohdiskeluani vasten aloin yhden rajun leikimme jälkeen pohtia luottamusta. BDSM suhteissa luottamuksen merkitystä ei voi liikaa painoittaa. Alistuva osapuoli saattaa olla nautinnollisessa tilassa, missä hänen oma ymmärrys ei edes riitä sanomaan turvasanaa, jolloin luottamus leikkikaveriin pitää olla erittäin korkealla tasolla. Luottamus siitä, että leikkikaveri tietää alistuvan rajat ja osaa hellittää tarvittaessa (ilman sitä turvasanaakin) ja että hän tuo alistuvan turvallisesti takaisin tähän maailmaan. Alistuvalla pitää olla hyvin ansaittu luottamus kun taas vastaavasti alistajalla on iso vastuu.

Tämän kirjotuksen tarkoituksena ei ole pohtia mistä luottamus syntyy. Lyhyesti sanottuna kuitenkin: luottamus ansaitaan, oikotietä ei ole.

Palataampa alussa mainitsemaani rajuun leikkiimme. En halua raottaa verhoa mikä on mielestäni rajua ja mikä ei, pääasia että minun ja blondin mittapuussamme se oli sitä. Olimme tilanteessa jossa minä olin vahvasti vallankahvassa blondin haukkoessa happea haarojeni välissä. Hän teki kaikkensa miellyttääkseen minua, mutta tällä kertaa minua ajoi eteenpäin voima, tila ja tunne mikä näkyi juuri blondista siinä hetkessä. Hän pyrki tekemään oloni nautittavaksi mutta samalla koko tilanteen intensiteetit vei hänet niin vahvasti mukanaan että hänen silmänsä ja eleensä huusivat minulle "Alista minua! Haluan olla pikkuinen raasusi jota käytetään armottovasti hyväksi!" Olisin voinut nojautua taaksepäin ja nauttia tilanteesta mutta hyppäsinkin siihen tilaan mukaan ja samalla hieman ulos omalta mukavuusalueeltani. Halusin venyttää blondini rajoja hieman. Tein asioita joita en olisi kuvitellut tekeväni vielä muutama kuukausi sitten ja näin blondistani kuinka hän vaan vajosi lisää tilaansa ja hänen vartalonsa, silmänsä ja suusta kuiskaavat sanat pyysivät lisää. Venytin blondini kumilankaa hieman lisää ja hän oli keskellä uutta tilannetta jossa hänen mielensä halusi lisää mutta hänenen fysiikkansa ei ja minä taas tilanteessa missä fysiikkani kestäisi lisää mutta mieleni ei. Oli aika lopettaa.

Myöhemmin pohdin luottamusta, mutta tälle kertaa puhtaasti omalta kannaltani. Tuossa tilanteessa luotin siihen että tunnen blondini niin hyvin ja pystyn lukemaan hänen eleensä, katsensa, ihonsa.... niin hyvin että tiedän milloin voin venyttää tilaa. Blondi sanoi jälkikäteen että hän olisi voinut jatkaa tilannetta vaikka kuinka pitkään. Itse olin ja olen vieläkin eri mieltä. Joka tapauksessa luulen että meillä molemmilla oli jälkikäteen voittajafiilis. Molemmat olimme ansaitusti luottaneet ja voittaneet myös itsemme.

- M

Ps., jos et ole vielä huomannut niin tuohon blogimme oikeaan laitaan on tullut pieni palautelaatikko, josta voit lähettää meille anonyymistä palautetta, kysymyksen tai vaikka toivoa kirjoitusaihetta. 

Blondi: Niksi-Pirkka tuli taloon

Olen sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen, että minua ei vaatteilla koreilu yksinkertaisesti kiinnosta. Ei siviilissä eikä pervoilussa. Kumi, nahka, paljas pinta, kirkkaat värit, erilaiset alusvaatehärpäkkeet –just name it. Ne eivät ole minun juttuni. Kuljen kesät talvet 90 % mustissa, hyvin peittävissä vaatteissa, joissa mukavuus, ajattomuus ja tyylikkyys ovat avainsanoja. Tosin mukavuuden ja tyylikkyyden yhdistäminen tuovat välillä pukeutumiseen omat haasteensa.

Leikimme Peikon kanssa useimmiten siten, että minulla on ikuisesti palelevaisena ihmisenä jalassa villasukat ja Peikolla vanhat pyjamahousut. Peikko tosin rakastaa kauniita, naisellisia alusvaatteita. Itse tunnen oloni esim. stay up:it tai sukkanauhaliivit ja sukat päällä lähinnä hölmöksi. Vieraaksi. En omaksi itsekseni. Koska en suostu pukeutumaan niihin vapaaehtoisesti, täytyy Peikon käskeä minua. Minulla ei ole tässä suhteessa luontaista miellyttämisviettiä ja laitan viimeiseen asti vastaan. Koska Peikko on hyvä käskemään, saa hän aina haluamansa. Myös ne stay up:it.

Kuitenkin nähtyäni erään kauniin ja tyylikkään kanssapervon päällä sukkahousuista taiteillun yläosan, heräsi minussa heti halu päästä kokeileman samaa. Kaapista rumimmat ja kuluneimmat sukkahousut esille ja sakset käteen. Sukkahousuista haaran sauma auki ja varvasosat pois. Naps ja koko komeus oli valmis parissa minuutissa päälle puettavaksi. Ihan julkisille paikoille en näin paljastavassa vaatetuksessa lähtisi, mutta ehkä tästä joskus syntyy jonkin sortin bilevaate. Pakkohan tätä askartelemaani ihmettä on sitten täälläkin esitellä. Enjoy!

Blondi: Antakaa mulle sääntöjä!

Olemme puhuneet Peikon kanssa jonkin verran säännöistä. Tai minä olen. Säännöt ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia alistuvan osapuolen näkökulmasta. Peikko ei ole juuri sääntöjä halunnut eikä vaatinut yhtä sääntöä lukuun ottamatta.

En muista paljonkaan yksityiskohtia ensitapaamisemme kulusta, etenkään siitä eteenpäin kun päädyimme luokseni – ihan vaan makoilemaan… No, ne mustelmat muistan sekä yhden lauseen. Sanatarkasti. ”Minun kanssani et koskaan laukea ilman lupaa.” Tästä ei ole keskusteltu eikä neuvotultu. Orgasmini ovat olleet Peikon suhteemme alusta asti. Sääntö oli minulle aluksi outo kuten pervoilu ylipäätään, mutta sääntö oli kaikessa outoudessaankin ehdottomasti miellyttävä ja äärettömän kiihottava.

Meillä kummallakaan ei ole paljon kovin vahvoja fetissejä. Peikolla fetissi numero yksi on ehdottomasti orgasmi/orgasminkontrollointifetissi. Hän saa kiksit siiitä, että pystyy määräämään, saanko laueta vai en. Että pystyy roikottamaan minua laukeamisen partaalla tunteja. Kun kerjään, että kiltti kiltti kiltti Peikko, saisinko kiltti laueta. Anna anna anna. Saanhan. Saisinko. Hän nauttii siitä, että pystyn laukeamaan monta kertaa peräkkäin. Siitä, että saa minut rättipoikkiuupuneenakäytettynä laukeamaan vielä yhden kerran. Ja kun täysin käytettynä, hiestä, omista nesteistäni, spermasta märkänä puolestaan anelen, että en jaksa enää, eihän minun enää tarvitse, kiltti en enää jaksa pysty kykene. Ja silti vielä usein pystyn.

Olen aina masturboinut paljon. Ollut seksuaalisesti aktiivinen itseni kanssa. Utelias. Kokeillut hyvin nuoresta asti, mitä kaikkea sisääni saan laitettua ja mikä kaikki minulle tuottaa nautintoa. Nykyään Peikko kontrolloi myös näitä orgasmeja. Saan masturboida totta kai niin paljon kuin ikinä haluan, mutta laukeamiseen tarvitsen aina Peikon luvan. Näin on ollut suhteemme alusta asti.

Myös minä nautin laukeamissäännöstä, vaikka usein protestoinkin sitä vastaan. Jos Peikko joskus leikkiessämme jättää minut ilman tai jos saan omasta mielestäni liian vähän orgasmeja, hypin törkeästi Peikon silmille ja osoitan mieltäni. Joudun sellaiseen raivon tilaan, että minut täytyy palauttaa fyysisin ottein maan pinnalle. Jään jumiin tilanteeseen ja siihen, että minä en haluamaani. Kova pääni on saanut minut monta kertaa käyttäytymään lapsellisesti ja kakaramaisesti. Tässä kohtaa sanat ja puhuminen eivät auta – kaikki alistumisen halu on kadonnut minusta. Tai ehkä juuri noissa tilanteissa tarvitsen ja kaipaan eniten alistumista, mutta en pysty siihen omin voimin. En toimi näin tahallani tai tietoisesti, vaan en yksinkertaisti voi itselleni mitään.

Olemme keskustelleet tällaiset tilanteet selviksi. Rauhoitun ja pääsen takaisin itseeni parhaiten tiukoilla fyysisillä otteilla esim. hiuksista kiinni pitämällä. Erityislapsilla käytettävä holding-terapia kuvaa hyvin sitä, mitä noissa tilanteissa tarvitsen:

”Kiinnipito (holding)  tarkoittaa hädässä olevan ahdistuneen lapsen pitämistä tiukasti ja rakastavasti sylissä hellittämättä, kunnes hänelle tulee parempi olo. Kiinnipidon aikana hän saa huutaa ja itkeä ulos kaikki tuskan ja ahdistuksen, vihan ja surun ja tuntea silti itsensä rakastetuksi. Lapsi saa ilmaista turvallisesti omat tunteensa. Kiinnipidon tulee aina päättyä kokemukseen rakkaudesta omaa itseä ja rakkaudesta toista kohtaan. Tarkoituksena ei ole alistaa eikä omistaa lasta, vaan antaa lapselle rajat ja turvallisuutta.”

”Terapeuttinen kiinnipito vaikuttaa lapseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Sillä on sekä psykofyysisiä, että sosiaalisia vaikutuksia lapseen. Lapsessa kiinnipidon vaikutukset ilmenevät kiinnipitotilanteessa, välittömästi sen jälkeen tai vasta pidemmän ajan kuluessa. Vaikutuksen kesto voi myös vaihdella ja parhaimmillaan se vaikuttaa lapsen koko loppuelämään sisäisen turvallisuuden tunteen ja itsetunnon kehittymisenä sekä ihmissuhteiden paranemisena.”

Ainoa asia, mitä tuollaisissa tilanteissa pystyn kuuntelemaan ja kunnioittamaan, on Peikon jaksaminen. Jos hän selvästi tuo esille, että leikki loppui siksi, että hänen täytyy ajatella omaa jaksamistaan, riittäviä yöunia, aikaista aamuheräämistä jne., niin rauhoitun kohtuullisen helposti ja nopeasti. Koska Peikon jaksaminen ja hyvinvointi on minulle tärkeintä maailmassa. Siitä huolehtiminen läpäisee minunkin kovan pääni ja halun pitää kiinni omasta tahdosta.

Huomaan, että olen itse viime aikoina ottanut esille sääntöasian yhä useammin ja ehkä myös alkanut kaivata sääntöjä arkeeni. Psyykeeni on kallellaan arkeen asti ulottuviin sääntöihin. Pidän ajatuksesta, että Peikko omistaa minut. Pidän ajatuksesta, että alistumisen elementit ovat jollain tavalla läsnä arjessani 24/7. En vielä tiedä mitä nämä säännöt ja käytännöt voisivat olla, koska olen vasta alistumispolkuni alkutaipaleilla. Minua viehättää ajatus total power exchange-suhteista  ja seuraan säännöllisesti aihetta sivuavia blogeja. Toisaalta ihailen totaalisen alistuvia naisia, toisaalta ajatus täydellisestä alistumisesta saa minussa aikaiseksi lievää huonovointisuutta ja ahdistusta. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, millaisia elementtejä ja alistumisen tasoja suhteeseemme matkan varrella tulee.

Rankaisu vs fetissi

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.