Uuden huonekalun testausta

Olen muutaman (nuoren) naisen loukossa. Välillä tuntuu että yhtälö on mahdoton. Miten pitää kaikki tyytyväisinä ja pysyä siinä virrassa vielä itsekkin aidosti onnellisena. Periaatteessa pidän siitä että naruja on vedetty moneen suuntaan, mutta rajansa kaikella. Nyt aikaani ja läsnäoloani kaipaa useampi taho, tosin eritavalla kukin. Olen yrittänyt järjestellä asioita parhaani mukaan, mutta aina ei vaan voi miellyttää kaikkia. Tai kenties voi mutta silloin omat suunpielet osoittavat varpaisiin. Silti en oikeasti valita sillä elämässäni on juuri nyt ne asiat mithä haluankin.  

Blondi yllätti jälleen positiivisesti. Tällä kertaa todella lämpimästi. Luulempa jopa että hän ei täysin ymmärrä kuinka paljon tämä ele minua miellytti. Blondille koti on turvapaikka. Avara, rauhallinen, pelkistetty josta kuitenkin löytyy kaikki mitä hän tarvitsee. Hän selvästi viihtyy kotonaan ja pitää siitä että asunto on hänen näköisensä. Hän sanoo useasti nauttivansa kotiin saapumisestaan. Hänen maailmansa on paikoillaan kotona. Minäkin pidän hänen asunnostaan edellä mainituista syistä. Yhdessä olemme tosin miettineet miten saisimme kauniiseen kattopaneelin sopivan reiän josta voisimme porata reiän betonikattoon ja kiinnittää ankkurilla sinne koukun. Ehkäpä se pieni koukku sopisi Blondin Feng Shuihin. Mutta taikaisin siihen eleeseen. Blondi kertoi löytäneensä mukavan 50-luvun vuodesohvan, joka tyylillisesti olisi hyvin sopiva hänen kirjastohuoneeseensa ja tarpeeksi pitkä minun jälkikasvun siinä nukkua. Blondi tietää kuinka paljon mietin jälkikasvuani ja että teen paljon töitä sen eteen että arjessani olisi hyvä olla. Se että nyt heillä olisi tarvittaessa oma huone myös blondin luona on iso asia minulle. Nyt tämän pienen hankinnan myötä olisimme jälleen askeleen lähempänä yhteistä helpompaa arkea.

Hakiessamme sohvaa en, ihme kyllä, miettinyt sen pervo-ominaisuuksia. Olin kyllä ihastunut sen kuntoon, tyyliin ja hienoon yksinkertaiseen systeemiin josta pienestä sohvasta saadaan nopeasti levitettyä kunnon sänky. Tuollaisia kun ei enää tehdä.

Myöhemmin kun sovittelimme (jännitimme mahtuuko) sohvaa paikoilleen, katselin sitä myös sillä silmällä. Lyhyt istuinosa, matala selkänoja, melko vankan näköiset jalat. Pienen ideoinnin jälkeen sehän suorastaan huusi blondia polvilleen väärinpäin vatsa nojaten selkäosaan, kädet roikkuen selkänojan ylin ja nilkat kiinnitettyneinä sohvan jalkoihin. Illalla sitten sohva oli pakko koeajaa. Leikimme ensimmäistä kertaa kirjastohuoneessa ja totesimme sohvan olevan lujaa vanhaa laatua.

Koska tämä postaus on myös vuoden viimeisimpäni, niin haluan tuoda esille vielä muutaman asian. Ensinnäkin haluan toivottaa kaikille lukijoille onnellista ja antoisaa uutta vuotta. Saatta joidenkin olla vaikea uskoa, mutta minulle uusi vuosi tulee varmastikkin olemaan parempi kuin vielä tämä käynnissä oleva. Toiseksi haluan kiittää teitä lukijoita. Blogia on luettu n. 12000 kertaa. Kolmanneksi meiltä on useastikkin kysytty miksi kirjoitamme tätä blogia? Olen myös alkanut saada anonyymeja viestejä, aina vaan enemmän, ja poimin sieltä viimeisimmän ja erittäin lämpimän joka vastaa edellisen kysymykseen melkeen täydellisesti. Tämän viestin myötä toivon teille kaikkea hyvää.

comment: kiitos tästä blogista! 

kiitos kiitos kiitos :) 

tälläiseen touhuun ei oma uskallus olisi riittänyt,

 jos en olisi tätä blogia seuraillut. 

hyvää uutta vuotta teille!

Blondi: Sekalainen hajatelmapostaus

Odotan hyvällä mielellä joululomaa. Vietän joulua ensimmäisen kerran pitkään, pitkään aikaan. Entisellä elämässäni lähdimme silloisen kumppanini kanssa aina joulua karkuun. Pois kotikaupungista. Usein myös kotimaasta. Nyt pysyn joulun kotimaisemissa ja nautin pitkästä lomasta. Aion panostaa syömiseen, lukemiseen, nukkumiseen, ihmisten kanssa olemiseen ja toivottavasti jonkun verran myös pervoiluunkin. Kotoani ei kuitenkaan löydy joulua sanan perinteisessä merkityksessä. Posti on tuonut minulle jonkun joulukortin – siinäpä ne näkyvät joulun merkit. Tänään paketoin muutaman lahjan. Iloitsen, kun löysin yksinkertaista ruskeaa käärepaperia ja mattamustaa lahjanarua.

Uusi nettituttuni, Peikon hyvä ystävä, kysyi minulta eräänä päivänä, että miksi kirjoitan tätä blogia. Hän pohti asiaa siltä kannalta, että mietinkö sitä, että millaisena muut ihmiset minut näkevät. Kyse ei ollut moraalisesta pohdinnasta, vaan yleensä ihmisenä olemisesta. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi sosiaalisen kuoren alla, enkä oikein osaa välittää siitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Kirjoitan muutenkin, ja koen, että kirjoittamalla jäsennän ajatuksiani ja samalla maailmaa. Mutta miksi sitten kirjoittaa julkisesti intiimeistä asioista? Huomiohuorausta en itsessäni oikein tunnista. Olen jostain syystä jo monta vuotta halunnut pitää blogia, mutta en ole keksinyt blogille aihetta. Pervoilu tarjosi kiinnostavan ja monipuolisen aiheen kirjoittamiselle.

Toivon, että joku jossain saa teksteistäni, ajatuksistani, kokemuksistani jotain. Jonkun pienen välähdyksen siitä, miltä tuntuu, kun rakastetaan ja rakastaa itse. Jonkun sellaisen kipinän, että uskaltaa ehkä itsekin kokeilla ja toteuttaa omia halujaan. Ja jos ei uskalla tai pysty, niin tarjota kuitenkin paikan, jossa tutustua pervoiluun turvallisesti. Pikkuhiljaa. Kuten olen itsekin tehnyt. Saada ymmärrys siitä, että alistuminen oikealle ihmiselle on ainutlaatuinen lahja, ei vika tai puute. Kertoa omia kokemuksia. Missä kaikessa alistuminen minua on auttanut, ja mitä olen sen kautta saanut löytää ja kokea. Häpeän työstämistä, tunteiden tunnistamista, oman itsen hyväksymistä, oman kehon näkemistä hetkittäin kauniina… Lista on pitkä. Blogi on väylä ja mahdollisuus jakaa samanmielisille ihmisille pieni välähdys todellisuudestani.

Nyt menen paketoimaan lahjat.

Blondi: Kiitollisuudesta

Olen ollut lähiaikoina poikkeuksellisen kiitollinen monesta asiasta. Peruskiitollisena, positiivisena ihmisenä olen ajatellut, että jos en bloggaisi pervoilusta, niin voisin hyvänä kakkosvaihtoehtona blogata positiivisuudesta ja kiitollisuudesta.

Olen tuntenut poikkeuksellisen suurta nöyryyttää ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut Peikon elämääni. Polku Peikon kanssa ei ole ollut helpoimmasta päästä ulkoisten olosuhteiden takia, mutta ehdottomasti sen arvoinen. On mielenkiintoista, miten ulkoapäin tulevat vaikeudet ovat lujittaneet suhdettamme ja vieneet sen yhä vakavammalle pohjalle.

Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua Peikon jälkikasvuun. Ihaniin nuoriin ihmisiin. Olen kiitollinen, että saan toimia heille luottoaikuisena. Sellaisena tasaisena ja turvallisena. Omana itsenäni. Olemme lasten kanssa toinen toisillemme vuorotellen mustasukkaisia, koska haluamme kaikki palan Peikosta. Mustasukkaisuus ei kuitenkaan vähennä kiintymyksen määrää.

Olen kiitollinen, että olen saanut Peikon kautta tutustua moniin uusiin ja ihaniin ihmisiin. Osasta on tullut ihan oikeita ystäviä, osa on muuten vaan hyviä tyyppejä. Ystäviä ja luottoihmisiä ei tässä elämässä voi koskaan olla liikaa. Olen joskus ajatellut, että aikuisiällä alkaneessa ystävyydessä on jotain hyvin erityislaatuista, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen ja kunnioitukseen toista ihmistä kohtaan, ei totuttuun tapaan. Sellainen ystävyys on myöskin vapaa menneisyyden painolasteista, ja antaa mahdollisuudet vaikka mihin.

Olen kiitollinen ihanasta työyhteisöstä, jonka omaan. Erilaisista ihmistä siellä. Hyvästä yhteishengestä. Siitä, ettei selän takana puhuta pahaa muista. Tällä viikolla yhdessä syödystä joulupuurosta. Lucian ilmaantumisesta taloon. Kauniista laulusta ja kyynelistä, joita laulut saivat minut itkemään.

Olen kiitollinen äidilleni. Villasukista ja taatelikakusta, jotka hän toi minulle tällä viikolla. Kolmesta parista rikkinäisiä villasukkia, jotka hän otti mukaansa parsittaviksi. Kun uusavuton tytär ei osaa . Rakkaudesta ja välittämisestä, joita tekojen takaa löytyy. Koska sanat ovat vaikeata.

Olen kiitollinen siitä, että olen riittävän terve ja toimintakykyinen. Voin tehdä asioita, joita haluan. En kaikkia, mutta riittävästi. Mieleni ja kehoni toimivat, kun pidän niistä huolta.

Jos tavaroille voi olla kiitollinen, niin olen kiitollinen polkupyörälleni ja tietokoneelleni. Pyörä antaa minulle vapaudun ja riippumattomuuden tunteen. Se vie minut sinne, minne haluan. Myös lumessa ja pakkasessa. Ilman, että minun täytyy miettiä, löydänkö parkkipaikan tai että polttoaine on kallista. Tietokone kytkee minut ihmisiin. Tietokoneen avulla pidän Peikkoon yhteyttä, silloin kun näkeminen ei ole mahdollista. Tietokone yhdistää minut myös sosiaaliseen mediaan ja pervoyhteisöön. Lisäksi tietokoneen näppäimistö antaa minulle mahdollisuuden pukea ajatukset sanoiksi.

Olen kiitollinen tästä vuodesta. Kaikesta, jota se on minulle antanut. Uuden pyörän rikkoutuneen tilalle. Uuden työn. Uuden ihmissuhteen rikkomani tilalle (En pysty kirjoittamaan rikkoutuneen. Ehkä senkin vuoro vielä tulee). Olen kiitollinen myös kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat tänä vuonna olleet elämässäni vain läpikulkumatkalla. He olivat kaikki tarpeellisia. Ilman heitä en olisi se, mikä nyt olen.

Ilman luopumista kaikesta vanhasta minulla ei olisi sitä, mitä minulla nyt on. Luopuminen ei ole käynyt kivuttomasti, mutta on ollut välttämätöntä. Satojen itkettyjen itkujen lisäksi vuoteen mahtuu myös ennen kokemattoman suuri määrä iloa, naurua ja nautintoa. Kiitos elämä. Että olet ja kannat.

Blondi: Sunnuntaita, seksiä ja sidontaa

Kohtuullisen hektisen työviikon jälkeen olen viettänyt viikonlopun Peikon luona nukkuen, lukien, syöden ja akkuja lataillen.

Jos et kestä lukea kuukautisista, niin ohita tämä päivitys. Takana on menkkaviikko, joka tarkoittaa sellaista kohtuullisen kevyttä pervoilua ja pieniä orgasmeja, jotka turhauttavat minut niin, että järki meinaa lähteä. Harrastamme Peikon kanssa menkkaseksiä ihan sujuvasti. Käytän kuukautiskuppia, joten kaikki muu seksi onnistuu sujuvasti, paitsi se mitä eniten haluan eli Peikon sormet sisääni. Emme kumpikaan kammoa verta, mutta en yksinkertaisesti jaksa sitä sotkua, mitä ensimmäistä tai tai toista vuotopäivää vuotava nainen ja sormet saisivat aikaiseksi. Lisäksi paikat ovat usein pari ensimmäistä päivää niin hellät, että vaikka todella himoitsen niitä sormia, en tiedä, toimisiko homma käytännössä.

Peikko nauttii menkoistani, tai siis siitä, että ne ja seksin puute saavat minut hyppimään seinille. Haluan menkkojen aikana seksiä lähes pakonomaisesti. Sellaisia isoja, tajunnanräjäyttäviä orgasmeja, joita en silloin voi saada. Niitä, joita saan, kun Peikko käyttää minuun sormiaan ja hyrrää rajusti ja intensiivisesti. Sellaisia, joissa makaan tiukasti auki sidottuna ja tunnen, että minua todella käytetään. Sellaisia, joiden tunnen lähtevän nilkoista ja kun sellainen lopulta tulee, niin huudan nautinnosta ääneen.

Mutta menkkojen jälkeen vasta tekeekin seksiä mieli. Lainaan tähän itseäni viisaampaa ja verbaalisempaa seksibloggari Henriikka Rönkköstä, joka analysoi naisen kuukautiskiertoa ja minun tämänpäiväistä olotilaa täydellisesti tekstissään Koska kannattaa nusasta naista?

”2. viikko
Kuukautiset menevät. Vihdoinkin. Etana-aika alkaa, limaa valuu pitkin reisiä. Panettaa. Tekisi mieli nylkyttää katulamppuja, puita, taloja. Miehet näyttävät valtavilta peniksiltä. Kieli roikkuu poskella ja kuola valuu leualle. Runkkaaminen ei auta mitään. Silmissä näkyy 24 tuntia vuorokaudessa kuva mulkun työntymisestä sisään ja ulos.”

Tänään aamupäivällä Peikon jälkikasvu oli poissa kotoa, joten saimme puuhailtua monenlaista pientä kivaa. Tiesimme kumpikin, että useammastakin syystä tänään ei ole mikään pidemmän tai haastavamman leikin päivä. Kun aamulla heti herättynä sain lähes viikon tauon jälkeen Peikon sormet sisääni, laukesin välittömästi. Kerran, kaksi, kolme… Aamupalan ja epämääräisen oleilun sekä nettiselailun jälkeen löysin itseni jälleen kerran makoilemasta Peikon päältä ja en niin hienovaraisesti vihjailemassa, että haluaisin seksiä. Peikko leikki pitkään rinnoillani. Välillä kovemmin ja välillä hellemmin, mutta koko ajan vaativasti ja tietäen, että jokainen kosketus ja puristus saa alapääni sykkimään ja haluamaan. Peikon luota ei nykyään löydy juuri mitään leluja, joten hän roikotti minua orgasmin partaalla pienen klitoriskiihottimen kanssa todella pitkään. Tunsin valuvani ja valuvani. Lopulta päädyin kerjäämään Peikolta hänen sormiaan sisälleni ja tulin. Neljäs kerta, viides kerta. Plop, plop, plop. Muistatteko ne plussapallot?

Lopulta pääsimme ulos kävelylle. Kävimme hyvän keskustelun alistumisesta ja siitä, miten merkityksellistä minulle on, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen haluavan jotain ihmistä välillä niin lujaa, että minua sattuu. Kun ei tarvita kun katse tai hipaisu, ja olen jalkoväli märkänä. Kun ymmärtää sen, että minussa ei koskaan ole ollutkaan mitään vialla, kun en ole entisissä suhteissani halunnut. Keskustelimme myös siitä, että minulla ei ole koskaan käynyt mielessä, että syyttäisin entistä kumppaniani siitä, että en ole nauttinut seksistä hänen kanssaan. Tarpeemme eivät vain kohdanneet.

Ennen kuin lähdin pyöräilemään kotiin, niin sain vielä pyydettyä itselleni luvan laueta kerran tämän päivän aikana. Peikko vielä vitsaili, että nyt varmasti pyöräilen kotiin niin lujaa kuin jaloista pääsen ja ryhdyn heti leikkimään itseni kanssa. Eikä hän ollut kovinkaan paljon väärässä. Pyöräilin kotiin kylläkin ihan leppoisasti nauttien auringosta, valosta ja pienestä marraskuun kirpeydestä. Kotikadullani on pätkä mukulakiveä ja voin kertoa, että viiden orgasmin jälkeen pyörän satula klitorista vasten saa melkein aikaan sen kuudennen. Kuten myös herkäksi käsiteltyjen rintojen kosketus paitaa vasten.

Päästyäni kotiin laitoin tietokoneen päälle, kaivon sauvavalikoimani kaapista ja nappasin sieltä sen suurimman, jota en juuri koskaan käytä, koska –no, se on oikeasti suuri. Nyt minulla oli kuitenkin sellainen olo, että halusin sisääni jotain todella suurta - yksi harvoja fetissejäni. Ja tulin huutaen – kuudes kerta kuuden tunnin sisään. Että terveisiä taas sinne alakerran naapurille!

Illaksi poljin ihanan Köysi-ihmisen luo, jossa harrastimme syvällistä keskustelua sekä sidontaa akateemisessa ja meditatiivisessa hengessä . Oli erittäin rauhoittavaa ja terapeuttista saada olla köysissä. Pyöräily läpi sateisen kaupungin, köydet ja erinomainen seura rauhoittivat mieleni hyvin. Pidän siitä, kun Köysi-Ihminen sitoo minua lämpimästi ja neutraalisti. Jotenkin muu maailma katoaa silloin ja saan vain olla ja fiilistellä. Tosin nyt puhuttavaa oli niin paljon, että köydetkään eivät saaneet minua hiljaiseksi.

Takana merkillinen ja tapahtumarikas sunnuntai. Kiitos Peikko-kullalle kärsivällisyydestä ja ihanalle Köysi-Ihmiselle herkullisista, itse paahdetuista kurpitsansiemenistä.