sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Unta vai ei?

Olen aina nähnyt voimakkaita unia. Siis voimakkaita. Unia, joiden matala- tai korkeapaineissa saattaa pahimmillaan ja joskus parhaimmillaan mennä kaksikin vuorokautta. Koska omaan melko traagisen menneisyyden, niin yleensä unien jälkipainit käydään matalapaineissa. Tänään kävi kuitenkin iloisesti toisin.

On ollut tuskastuttavan kuuma ilma ja Peikkohan ei silloin pysty nukkumaan. Tästä systä hän raahautui parina yönä avoimen parvekkeen oven eteen nukkumaan viileälle lattialle. Tänä aamuna kuitenkin heräsin omasta sängystä, mutta kurkkuni oli kuin hiekkapaperia ja pääni kuumeisen oloinen. En mennyt töihin, vaan jäin kotiin hoitamaan itseäni ja jatkoin unia samantien. Tällä kertaa uneni vei minut tuntemattomalle mökille, jossa oli paljon pervoja, sekä tuntemattomia että ystäviämme. Hetken päästä huomasin olevani itse täydessä touhussa, ja myöhemmin seurasin kun blondini leikki yhden tutun ystäväpervon kanssa,  ja se sai kierrokseni nousemaan. Sain seurata näiden kauniiden naisten leikkiä kolmessa eri muodossa, kunnes kipeä kurkkuni puski nautinnon läpi. Heräsin kauheissa kierroksissa, ja oli pakko itsekseen helpata oloa.

Sairaslomapäivänä meni tämän unen jälkimainingeissa. Kerroin blondillekin unesta ja muutamasta maukkaasta yksityiskohdasta. Myöhemmin illemmalla torkahdin uudestaan ja vaikka unia en nähnyt niin herätessäni oli sama oiva kutkutus päällä. Oli pakko tekstata blondille ja kertoa että peikko tarvitsee "hoitoa" kurkkukipuun. "Täällä minä olen kotona, tervetuloa."

Saimme puolin ja toisin varsin vaniljaista hoitoa, mutta kuten useasti blondin moottori käynnistyessään enemmin kiihtyy kuin jarruttelee. Niinpä siinä sängyllä maatessaan, kipeää kurkkuaan nieleskellen Peikolle kerrottiin kuinka sopivan liukas blondi juuri nyt olisi, kun kerran olin lauennut hänen sinäänsä. Hyvin hienovarainen vihje, voisi sanoa.

Kävin lelulaatikolla, josta toin mukanani 4 pyykkipoikaa ja blondin lempidildon. Kiinnitin kaksi pyykkipoikaa blondin häpuhuuliin, painoin hyrrän hänen klitorikselleen ja työnsin muutaman sormen hänen sisäänsä. Heitin kaksi pyykkipoikaa blondin mahalle ja komensin häntä kiinnittämään nänneihin, mutta kuten usein, blondin orgasmi ajaa kaikesta ohi. Niinpä hän hetken päästä pyöriskelee kätteni alla ja pyytää lupaa laueta. Sanon laskevani viiteen ja sitten hän saa tulla. Nelosen kohdalla sammutan lelun, vedän sormeni ulos ja kysyn mitä noille kahdelle yksinäiselle pyykkipojalle pitäisi tehdä. Blondi turhautuneena alkaa vetämään toppiaan ja rintaliivejään pois päältä.

Toistamme saman sormiharjoituksen muutaman kerran ilman, että annan blondille lupaa. Hän alkaa selvästi turhautua. "Mä niin haluaisin tulla..." Laitan hänen lempilelunsa hänen käteensä ja sanon että "Ole hyvä. Mä käyn pukeutumassa ja pesulla ja sä voit tulla sillä aikaa." Blondi näyttää surkealta. "Mä en pysty jos sä olet tässä." 

Taputtelen vähän hänen poskeaan, ja kertaan että harjoittelulla hän vielä joskus pystyy. Käyn pukeutumassa ja juomassa, mutta makuhuone kuulosti kumman hiljaiselta. Käyn kurkkaamassa ja huomaan blondin jumittavan kädet ja lelu jalkojenvälissään.  Annan hieman vauhtia omilla käsilläni, ja kun orgasmi lähestyy uudestaa vaihdan leikin blondin käsiin.

Käyn kerämässä tavaroitani ja pukemassa loput vaatteet. Nyt makuuhuoneesta kuuluu jotain, ja toivon blondin päässeen vauhtiin. Pieni edistymisaskel on selvästi otettu, mutta ilmestymiseni hänen viereensä jähmettää hänet. "Mä en pysty rentoutumaan...", hän vaikeroi.
- Haluatko sinä tulla?
- Juu, mä haluun leikkiä.
- Pitääkö mun lähteä jotta sä voit laueta?
- Joo
- Eli sä haluat että mä lähden pois sun asunnosta, jotta sä voit saada orgasmin? (Tiedän, epäreilu kysymys mutta maukas)

Blondi pyörittelee silmiään eikä löydä sopivaa vastausta. Hetken päästä hän jatkaa.

- Mä niin haluaisin leikkiä

Suutelen häntä huulille muutaman kerran, ja sanon että hän saa leikkiä, ja poistun asunnosta. Pysähdyn kaupassa ostamassa kurkkupastilleja ja tekstaan blondilleni.

"Onnistuiko?"

2 kommenttia:

  1. Korrektia tai ei, on pakko todeta, että jo pelkästään tuo omistusmuodon käyttäminen (blondini) on seksikkäintä mitä olen vähään aikaan lukenut. Kirjotatte molemmat eroottista tekstiä käsittämättömän taitavasti! (Ja tämä on sivumennen sanoen kirjallisuustieteen opiskelijan mielipide.)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi <3. Meistä kumpikin on aina tykännyt kirjoittaa. Itse tuotan asiastekstiä työkseni, Peikko on aina ollut pöytälaatikkokirjoittaja. Ehkä teksteistä tekee eroottisia se, että niitä kirjoittaa kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä? Itse ainakin toivon näin.

    VastaaPoista